Henkinen vapaus vai Kristuksen vankeus?
YMPÄRI maailman huudetaan nykyään vapautta ja yhä enemmän vapautta: ajatuksen, puheen ja toiminnan vapautta. Kouluissa ja yliopistoissa tuottaa kuluneitten viidenkymmenen vuoden aikana kehitelty ihmisfilosofia ateististen ajattelijoitten satoa. Ja kaiken tämän yksilön itsemääräämisoikeuden korostuksen vaikutukset ovat havaittavissa kaikenkaltaisten yhteiskunnallisten ja poliittisten pirstoutumaryhmien äänekkäissä riippumattomuusvaatimuksissa. Kuri ja arvovallan kunnioitus ovat häviämässä. Tyytymättömyys on yleistä. Rauha on otettu maasta pois.
Kun hallitsevat auktoriteetit ovat sallineet opettaa nuorisolle, ettei ihmisen ajatusta pidä rajoittaa korkeimpaan Jumalaan uskomisella, niin niiden edessä on nyt kapinallinen sukupolvi, joka uhmaa yhteiskunnallisia ja moraalisia periaatteita ja tahtoo itsepintaisesti itse ratkaista, mikä on oikein ja mikä väärin. Nuoret miehet ja naiset, teini-ikäiset, joilla ei kiistakysymyksistä ole useinkaan muuta kuin pinnallinen tieto, yhtyvät lakkoihin ja protestimarsseihin, ikään kuin he olisivat täysin tutkineet kaikki tosiasiat ja tehneet kypsän ratkaisun. Avoin kapina aikuisten hallintaa vastaan on todella hyvin ilmeinen aikanamme.
Miten tämä kaikki eroaakaan Raamatun opetuksesta ja Jeesuksen Kristuksen sanoista! Jeesus julisti tosin: ”Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.” (Joh. 8:32) Mutta vapaiksi mistä ja mitä varten? Varmasti täytyy olla selvää, ettei hän kehottanut ihmisiä tulemaan laiksi itselleen! Hän tahtoi vapauttaa heidät väärien uskonnollisten johtajien uskonkappaleista ja taikauskosta, mutta samalla hän kehotti: ”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta [tulkaa minun opetuslapsikseni, Um].” (Matt. 11:29) Hänen luokseen tulleitten täytyi tulla hänen kurinpitonsa alaisuuteen, kuunnella ja totella. Tällaisen Jumalan Lähettämälle osoitettavan alamaisuuden laiminlyöminen olisi ollut ensisijainen todiste siitä, että sellaisten henkilöitten mieli oli vielä sen pahan vaikutuksen vankeudessa, johon apostoli Paavali viittasi: ”Tämän asiainjärjestelmän jumala on sokaissut epäuskoisten mielet, jottei Kristusta . . . koskevan ihanan hyvän uutisen valo loistaisi läpi.” – 2. Kor. 4:4, Um.
Älä erehdy! Ne, jotka itsepintaisesti haluavat noudattaa kahlehtimatonta henkistä vapautta, huomaavat ennemmin tai myöhemmin vastustavansa Jumalaa ja hänen sanaansa Raamattua. He panevat epäjumalisesti ihmisälyn suuren Luojan edelle, ja koska he siten ’palvelevat luotua enemmän kuin Luojaa’, niin ’Jumala hylkää heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia’. (Room. 1:25, 28) Ylpeys sokaisee heidät näkemästä sitä, että epätäydellisten ihmisten on nyt valittava kahden herran välillä. Heidän täytyy olla joko vanhurskauden tai synnin orjia eli palvelijoita. – Room., 6. luku.
Apostoli Paavali ennustikin synnin orjuutuksen tänä aikana moninkertaistuvat todisteet, sillä hän kirjoitti: ”Viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, . . . herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, . . . epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia.” (2. Tim. 3:1–5) Suuret joukot ovat täten hylänneet järkensä äänen ja joutuneet ’perkeleen pauloihin’, ja hän käyttää heitä pahoihin tarkoituksiinsa. – 2. Tim. 2:26.
Tosi kristityt on toisaalta vapautettu Raamatun täsmällisellä tuntemuksella, ja koska he eivät tyydy siihen, että itse iloitsevat vapauduttuaan erheellisistä ajatuksista, niin he käyvät hengellistä sotaa vapauttaakseen toistenkin vangitun mielen, taistellakseen niitä järkeilyjä vastaan, jotka on nostettu Jumalan tuntemusta vastaan. Apostoli Paavali kuvailee tätä sodankäyntiä selittäen: ”Vaikka me vaellammekin lihassa, emme kuitenkaan lihan mukaan sodi; sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.” – 2. Kor. 10. 3–5.
Jotkut varhaisen Korinton seurakunnan yhteydessä olevat näyttivät halveksineen Paavalin arvovaltaa tehden hänestä päätelmiä sen mukaan, millainen hän näytti olevan lihassa, ja jättäen huomioon ottamatta hänen Kristukselta saamansa erikoistehtävän. Nykyäänkin on niitä, jotka riippumattomassa ajattelussaan asettavat kyseenalaiseksi Kristuksen kyvyn omata ja käyttää maan päällä epätäydellisten ihmisten muodostamaa erityisesti virkaan määrättyä hallitsevaa elintä, jolle hän on uskonut kaikki Valtakunnan edut eli ”kaiken omaisuutensa” maan päällä. (Matt. 24:45–47) Kun nämä riippumattomat ajattelijat saavat Raamattuun perustuvaa neuvontaa ja ohjausta, niin he ovat taipuvaisia ajattelemaan: ’Tämä tulee vain lihallisilta ihmisiltä, joten minun asiani on ratkaista, hyväksynkö minä sen vai en.’
Tämän suhteen kysyi E. A. Dunlap, Vartiotornin Raamattukoulun Gileadin kirjaaja, puhuessaan äskettäin eräälle lähetystyöntekijöiksi valmentautuvien kurssille: ”Suhtaudutteko te asiaan tällä tavalla?” Sitten hän jatkoi: ”Jos suhtaudutte, niin teitä saastuttaa se riippumattomuuden henki, jolla Saatana myrkyttää koko maailman. Voittaaksenne siis tämän asenteen on tehtävä, niin kuin apostoli Paavali ilmoittaa, ja ajateltava: ’Vangitsenko minä jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle’?”
Jos kristitty menettelee tällä oikealla tavalla, niin hän kieltäytyy pitämästä mielessään ajatuksia, jotka eivät ole sopusoinnussa sen totuuden kanssa, jonka hän on oppinut Kristuksen opetuksesta. Hän ymmärtää tarkasti soveltaa itseensä apostoli Paavalin muistutinta: Te ”ette ole itsenne omat . . . Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.” (1. Kor. 6:19, 20) Hän pitää myös mielessään apostoli Pietarin vakavan kehotuksen: Olkaa ”niinkuin vapaat, ei niinkuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niinkuin Jumalan palvelijat”. (1. Piet. 2:16) Itsekäs kiinni pitäminen henkisestä vapaudesta johtaa synnin orjuuteen. Kristuksen vankina oleminen merkitsee rauhaa Jumalan kanssa, turvallisuutta ja viisasta ohjausta elämällemme.