diakónois [sekä valvojille ja palvelijoille, Int]. Jo tässä esityksessä ilmenee ratkaiseva seikka ymmärtääksemme tuon viran, nimittäin se, että diakonit liitetään piispojen [valvojien] yhteyteen ja mainitaan heidän jälkeensä. Tämän kirjeen aikaan on näin ollen kaksi rinnastettua virkaa.

”. . . viran kuvailusta on tässä tullut täsmällinen nimitys.”

²⁰ Nämä veljet nimitettiin siis seurakunta-”palvelijoiksi”, jotka nöyrästi palvelivat veljiensä tarpeita määrätyissä tehtävissä. Antoiko tämä niille veljille, jotka olivat ”vanhimpia”, oikeuden ajatella olevansa heitä (niitä, jotka oli nimitetty palvelemaan diákonos-nimisinä) ylempiä, ikään kuin vanhimmat olisivat nyt olleet heidän ”pomojaan”?

EI SIJAA YLEMMYYDENTUNTEELLE

21. Miksei kenelläkään vanhimmalla ole syytä ajatella olevansa niiden ”yläpuolella”, jotka palvelevat seurakunta-”palvelijoina”?

²¹ Ei, sillä se ei varmastikaan olisi sopusoinnussa sen neuvon ja periaatteen kanssa, jonka Jeesus opetti apostoleilleen. Todellisuudessa kaikki, jotka palvelivat ”vanhimpina”, olivat myös veljiensä palvelijoita, niidenkin, joita kutsuttiin seurakunta-”palvelijoiksi” (”avustaviksi palvelijoiksi”, UM). Jeesus Kristus itsekään ei ollut tullut ”palveltavaksi, vaan palvelemaan”. Henkeytetty apostoli Paavali sanoi, että Jeesuksesta ”tuli . . . ympärileikattujen palvelija [diákonos] Jumalan totuudellisuuden puolesta”. (Matt. 20:28; Room. 15:8) Paavali sanoi itseään (sekä työtovereitaan Timoteusta ja muita) ”palvelijaksi” (diákonos). (Ef. 3:7; Kol. 1:23) Hän ei tarkoittanut tällä sitä, että hän kuului seurakuntapalvelijoiden (”avustavien palvelijoitten” eli ”diakonien”) ryhmään jossakin nimenomaisessa seurakunnassa, vaan pikemminkin, että hänet oli määrätty palvelemaan koko kristillisen seurakunnan hyväksi. Puhuen tästä seurakunnasta hän sanoo: ”Minä tulin tämän seurakunnan palvelijaksi [diákonos] Jumalalta saadun taloudenhoidon mukaisesti, joka minulle annettiin teidän eduksenne saarnatakseni täysin Jumalan sanan.” – Kol. 1:24–26.

22, 23. a) Miten joku osoittaa olevansa toisen tosi palvelija? b) Millaiseen todistukseen apostoli Paavali viittasi osoitukseksi siitä, että hän oli Jumalan ja Kristuksen aito palvelija?

²² Toisen ”palvelijana” oleminen voisi vaatia nöyrää kestämistä vaikeuksissa, epämieluisten olosuhteitten sietämistä. Se, onko asianomainen halukas tähän vai ei, osoittaa hänen palvelemalleen suorittamansa palveluksen aitouden. Koska jotkut olivat taipuvaisia väheksymään Paavalin arvoa toisiin verrattuna, niin hän esitti todisteen siitä, että hän oli Kristuksen ja Jumalan vilpitön palvelija. Hän kirjoitti kristityille Korinttoon, missä eräät hänen parjaajansa asuivat: ”Joka suhteessa me suosittelemme itseämme Jumalan palvelijoina [diákonos]: suuressa kestävyydessä, ahdistuksissa, puutteissa, vaikeuksissa, piestäessä, vankiloissa, levottomuuksissa, vaivannäöissä, öitä valvottaessa, ruokaa vailla oltaessa.” – 2. Kor. 6:4, 5.

²³ Hän kysyi niiltä, jotka vähättelivät häntä: ”Ovatko he Kristuksen palvelijoita?” Ja jatkoi sitten: ”Minä vielä huomattavammin: vaivannäöissä runsaammin, vankiloissa runsaammin, lyöntien alaisena ylen määrin, usein lähellä kuolemaa. Juutalaisilta sain viisi kertaa yhtä vaille neljäkymmentä lyöntiä, kolme kertaa minua piestiin raipoilla, kerran minua kivitettiin, kolme kertaa koin haaksirikon, vuorokauden olen viettänyt syvässä meressä ajelehtien; usein matkoilla, vaaroissa virtojen tähden, vaaroissa rosvojen tähden, vaaroissa oman heimoni taholta, vaaroissa kansojen taholta, vaaroissa kaupungissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valeveljien keskuudessa, vaivannäköä ja uurastusta, usein unettomia öitä, nälkää ja janoa, monesti ruoasta pidättymistä, vilua ja alastomuutta.” – 2. Kor. 11:23–27.

24. Miten apostoli auttaa täten meitä säilyttämään oikean näkemyksen arvioidessamme oman palveluksemme aitoutta?

²⁴ Tässä oli todella selvä todistus aitona palvelijana olemisesta! Ei kerskuntaa vaikuttavista suorituksista, joista ylpeilisi ihmisten tavoin, kuten mahtavien rakennusten pystyttämisestä; ei selostusta suurten joukkojen vetämisestä kuulemaan hänen puhettaan; ei henkilökohtaisen kunnian ottamista siitä ihmeteltävästä laajennuksesta, joka oli tapahtunut hyvän uutisen leviämisessä. Päinvastoin kertomus nöyrästä palveluksesta sellaisen palvelijan tavoin, joka ilman mitään torventoitotusta menee yön pimeydessäkin, myrskyä, hankaluuksia ja vaaroja uhmaten, suorittamaan tehtävää, jolle hänen isäntänsä hänet lähettää. Voimme ajatella tätä, kun arvioimme oman Jumalalle suorittamamme palveluksen aitoutta. Mutta me voimme myös muistaa, että Paavali kiinnitti huomiota suosituskirjeisiinsäkin, nimittäin kristittyihin opetuslapsiin, joita hän oli tehnyt todistuksena palvelijanaolostaan. – 2. Kor. 3:1–3.

25. Miten Paavali ilmaisi nöyryytensä kirjoittaessaan niille, jotka olivat Korintossa, missä hän oli työskennellyt niin ahkerasti?

²⁵ Paavali ei syyllistynyt milloinkaan itsensä korottamiseen eikä siihen, että olisi halunnut saada toiset pitämään häntä kunnioittaen ’päämiehenä’ heidän keskuudessaan. Hän puhui niille korinttolaisille, joiden joukossa hän oli työskennellyt puolitoista vuotta, itsestään ja eräästä työtoverista: ”Mikä sitten Apollos on? Entä mikä Paavali on? Palvelijoita [diákonos], joiden välityksellä teistä tuli uskovia, niin kuin Herra kullekin soi. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala sai aikaan jatkuvan kasvun, joten ei istuttaja ole mitään eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka saa aikaan kasvun. . . . me olemme Jumalan työtovereita. Te olette Jumalan viljelysmaa, Jumalan rakennus.” – 1. Kor. 3:5–9.

26. Miten me voimme yrittää olla suuria ja kuitenkin vapaita itsekkäästä kunnianhimosta ja ylpeydestä?

²⁶ Pyrkimys olemaan suuri tällä tavalla, ei saavuttamalla huomattavan aseman, mainetta tai valtaa, vaan antamalla itseltään nöyrässä palveluksessa, on totisesti haluttava tavoite. Se ei ole todistus kunnianhimosta eikä ylpeydestä eikä itsekkyydestä, vaan rakkaudesta, rakkaudesta Jumalaa ja rakkaudesta lähimmäistä kohtaan. Etsikäämme me kaikki nyt tällaista suuruutta Jehova Jumalan ylistykseksi, joka vahvisti tämän suuruutta koskevan säännön, ja hänen Poikansa kunniaksi, joka antoi siitä sellaisen esimerkin, jollaista kukaan muu ei ole koskaan antanut. Kristilliseen ”suuruuteen” pyrkimisemme tuottaa suurenmoista hyötyä itsellemme ja toisille. Se saa aikaan Jumalan pyhän hengen runsaan virtaamisen, mikä vuorostaan edistää suurenmoista ykseyttä ja sopusointua keskuudessamme, kuten seuraava kirjoitus selittää.

Palvellen yksimielisesti veljesseurana

”Te kaikki olette veljiä. . . . Älköön teitä . . . kutsuttako ’johtajiksi’, sillä yksi on teidän Johtajanne, Kristus.” – Matt. 23:8–11.

1, 2. a) Mikä valaisee vaikeutta, jonka useimmat havaitsevat viettäessään sellaista nöyrää palveluselämää, jota Jumalan Poika eli? b) Sopeutuivatko Jeesuksen apostolit tähän vaikeuksitta?

NÖYRÄN palveluselämän käsitettä ei useimpien epätäydellisten ihmisten ole helppo hyväksyä ja soveltaa itseensä. Sen todistaa se, mitä on tapahtunut kristikunnassa, missä