Lukijain kysymyksiä
● Jos autoa ajavalle kristitylle tapahtuu onnettomuus, mikä johtaa toisten kuolemaan, niin mikä on kristillisen seurakunnan vastuu ottaen huomioon mahdollisen verivelan? Entä jos ajaja on rikkonut ”keisarin” nopeusrajoituksia tai tieliikenneasetuksia tai ollut huolimaton? – K. F., Länsi-Saksa.
Sellaisissa auto-onnettomuuksissa, joissa menetetään yksi tai useampia ihmishenkiä, verivelkakysymys – jos sellainen herää – on asia, mikä varmasti ansaitsee sen seurakunnan tuomiovaltaisen komitean tarkastelun, mihin autonajaja kuuluu. Vaikka oikeusistuin päättäisikin, ettei onnettomuus ollut ajajan vika, niin seurakunnan tuomiovaltaisen komitean on sopivaa tutkia ajajaa ja koettaa ratkaista, voisiko tämä ajaja todellisuudessa olla verivelkainen. Tämä on tärkeätä, koska seurakunta ei halua joutua mihinkään yhteiskunnan vastuuseen tapaturmaisesta hengen menetyksestä, mikä johtuu kristityn huolimattomuudesta tai ”keisarin” liikennesääntöjen halveksimisesta.
Jos kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa ollut ajaja on palvelija seurakunnassa ja jos todetaan, että hän on verivelkainen, niin hänen ei sovi enää olla palvelija. Jos huolimattomuus on syynä, ajajan täytyy kantaa vastuu sellaisesta huolimattomuudesta eli varovaisuuden puutteesta. – Gal. 6:5, 7.
Niinpä, jos tiellä ei rautatieristeyksessä ollut erityisiä varoitusvaloja, -kelloja eikä -puomeja, ajajan olisi silti pitänyt olla huolellinen ja tarkata liikennettä ennen rautatien ylitystä. Jos lentävä hyönteinen aiheutti kiusaa, ajajan olisi pitänyt ensin pysäyttää auto ja sitten korjata tilanne. Jos takaistuimella oleva matkustaja puhui ajajalle, hänen olisi täytynyt katsoa tiehen eikä yrittää ajaa ja samalla katsoa takaistuimella olevaa matkustajaa. Jos sää oli huono, ajajan olisi pitänyt olla sitä varovaisempi. Jos ajaja oli unelias, hänen olisi pitänyt luovuttaa ohjauspyörä jollekulle toiselle tai pysähdyttää auto ja levätä, kunnes olisi päässyt uneliaisuudestaan.
Näin ollen seurakunnan tuomiovaltaisen komitean on sopivaa tutkia asiaa ja ratkaista, missä määrin auton ajaja on vastuussa tuosta kohtalokkaasta onnettomuudesta. On hyvä muistaa, että sen tahattoman miehentappajan, joka muinaisessa Israelissa pakeni turvakaupunkiin, piti olla tutkittavana kaupungin viranomaisten edessä, ennen kuin hänen sallittiin jäädä turvakaupunkiin suojaan verenkostajan kostolta. – 4. Moos. 35:6–25.
Jos onnettomuus johtui olosuhteista, jotka eivät ehdottomasti olleet mitenkään auton ajajan hallittavissa, niin hänelle voidaan tietysti antaa anteeksi, eikä mikään tahraa hänen mainettaan, jos hän sattuisi olemaan vastuullinen palvelija seurakunnassa. Mutta jos havaitaan, että auton ajaja on jossain määrin syyllinen, niin olisi paikallaan poistaa hänet palvelusasemastaan ja olla harkitsematta hänen vastuuasemaan palauttamistaan ainakaan vuoteen. Näin tulee tunnetuksi, että komitea ei halua ottaa yhteiskunnan vastuuta itselleen ihmishengen tapaturmaisesta menetyksestä jättämällä huomattavaan, edustavaan, esimerkilliseen asemaan veljen, joka on jossain määrin verivelkainen. Jollei syyllinen ajaja ole palvelija seurakunnassa, niin häntä ei tietenkään ajateltaisi palvelijan asemaan vähään aikaan tämän jälkeen. Koska ajaja ei ole sopiva esimerkki laumalle, niin komitean arvostelukyky vaatisi myös sitä odottamaan sopivan kauan, ennen kuin antaisi hänelle mitään opetustehtäviä seurakunnassa.
Jos auton ajaja on ollut huolimaton, niin komitean on hyvä antaa myös neuvoja hänelle ja auttaa häntä näkemään vastuunsa määrä. Komitea päättää, käsittääkö hän tämän ja katuuko sitä ja onko hän pyytänyt Jehova Jumalalta armoa Jeesuksen Kristuksen kautta.
Kun kyseisen veljen epäpätevyys päättyy ja ilmenee, että hän on hyötynyt sekä osoittanut oikeaa henkeä ja katumusta, niin hänet voidaan määrätä johonkin vastuuasemaan, jos sellainen on avoinna ja häntä tarvitaan.
Mutta jos ajaja osoittaa jatkuvasti huolimattomuutta tai ei kiinnitä huomiota ”keisarin” nopeusrajoituksiin eikä muihin tieliikenneasetuksiin, niin häntä ei ajatella palvelijan asemaan. Autonajaja ei saa ylittää nopeusrajoitusta, minkä ”keisari” asettaa maanteilleen, kaduilleen ja valtateilleen. Jos hän on antautunut kristitty ja ylittää nopeusrajoituksen, niin se ei ainoastaan merkitse laiminlyöntiä sen antamisessa keisarille, mikä keisarille kuuluu, vaan siinä vaanii myös tapaturmien vaara mahdollisine kohtalokkaine seurauksineen. – Matt. 22:21.
Niiden, jotka ovat esimerkillisissä asemissa seurakunnassa, tulee näin ollen antaa oikea esimerkki ajaessaan. Millainen esimerkki se olisi laumalle, jos valvoja olisi huolimaton ”keisarin” liikennesääntöjen suhteen? (1. Piet. 5:3) Mikä vaikutus sillä olisi seurakunnan nuoriin miehiin, jos valvoja olisi vauhtihurjastelija? (Tiit. 2:6, 7) Ottaen huomioon sen vakavan vastuun, mikä liittyy ajoon, kristittyjen vanhempien, jotka sallivat teini-ikäisten poikiensa ajaa autoaan, tulee varmistautua siitä, että heitä valmennetaan ja neuvotaan asianmukaisesti. He tarvitsevat erityisesti neuvoja ”keisarille” ja Jumalalle omaamastaan vastuusta sekä ohjeita, etteivät he jäljittele maailman jännitystä etsiviä nuoria ajajia, jotka joutuvat kovin usein surullisiin onnettomuuksiin, mitkä johtuvat tavallisesti jollain tavalla liiasta nopeudesta. Jos joku antautunut kristitty syyllistyy hurjaan tai laittomaan ajoon, mikä johtaa toisten omaisuuden tuhoon tai toisten henkilöitten vahingoittumiseen, niin seurakunnan tuomiovaltaisen komitean tulee ryhtyä asianmukaisiin kuritoimenpiteisiin.
Lisäksi kristittyjen ei tule seurakunnan tai muissakaan toiminnoissa vaatia toisia olemaan missään tietyssä paikassa sellaiseen aikaan, jolloin olisi selvästi mahdotonta olla siellä rikkomatta ”keisarin” nopeusrajoituksia. Jokaiselle tulee antaa riittävästi aikaa, niin että hän voi matkustaa laillisella nopeudella. Jos joku vaatisi siis tosi kristittyä matkustamaan tiettyyn paikkaan määräajassa ja jos se pakottaisi rikkomaan ”keisarin” nopeusrajoituksia, niin kristitty tottelee silloin ”keisarin” lakia kärsien seuraukset, mitkä saattavat johtua sen tottelemisesta. Mutta esim. maalliselle työnantajalle voidaan selittää etukäteen, että kristityn omatunto ei salli hänen rikkoa liikennesääntöjä.
Enimmäkseen on kuitenkin vain kysymys siitä, käsittääpä ajaja sen tai ei, että hän lähtee kyllin aikaisin tai muuttaa eli uudelleen järjestää oman aikataulunsa saadakseen riittävästi matkustusaikaa. Silloin kristityn ei tarvitse tuntea pakkoa eikä kiusausta ajaa nopeammin kuin pitää. Tämä mukautuminen esivaltojen lakeihin ei ainoastaan auta varomaan kohtalokkaita tapaturmia, joihin liittyy mahdollisesti ajajan joutuminen verivelkaan, vaan se auttaa myös hyvän omantunnon säilyttämisessä, mikä on niin tärkeätä iankaikkiselle pelastumisellemme. – Room. 13:1, 5; 1. Piet. 3:16.