Raamatun kanta
Millaista sapattia tulisi viettää?
EGYPTIN orjuudesta vapautumisensa jälkeen israelilaisia kehotettiin viettämään viikoittaista sapattia. Sapatti oli viikon seitsemäntenä päivänä, joka alkoi perjantaina auringonlaskusta ja päättyi lauantaina auringonlaskuun. Mikä tarkoitus oli sapatin viettoa koskevalla lailla? Pitäisikö meidän nykyään viettää sapattia?
Sapatin vietto asetettiin israelilaisille ensi kerran samassa yhteydessä, kun heille varattiin ihmeen kautta mannaa. Kuudentena päivänä kansan piti kerätä niin paljon mannaa, että se riittäisi kahdeksi päiväksi, koska seitsemäntenä päivänä eli sapattina he eivät saisi sitä. (2. Moos. 16:22, 23) Kun seitsemäs päivä tuli, jotkut menivät kuitenkin etsimään mannaa, mikä osoittaa, etteivät he olleet tottuneet viettämään yhtä päivää lepopäivänä. (2. Moos. 16:27) Siksi Jumalan sanoma Mooseksen kautta kuului: ”Kuinka kauan aiotte kieltäytyä noudattamasta minun käskyjäni ja lakejani? Katsokaa, Herra on antanut teille sapatin; sentähden hän antaa teille kuudentena päivänä kahden päivän leivän. Olkoon jokainen alallaan, älköönkä kukaan lähtekö paikaltansa seitsemäntenä päivänä.” – 2. Moos. 16:28, 29.
Järjestäessään kansalleen sapatin Jehova Jumala toimi heidän etujensa mukaisesti. Tämä varasi kaikille ihmisille, myös orjille, ja jopa kotieläimille aikaa lepoa ja virkistäytymistä varten. Lisäksi sapatin piti muistuttaa israelilaisia siitä, mitä Korkein oli tehnyt vapauttaessaan heidät Egyptin orjuudesta. Tuon sortavan orjuuden aikana kansa ei tuntenut lepoa. Jumalan laki sanoi: ”Seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin. Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.” – 5. Moos. 5:14, 15.
Koska sapatin vieton piti muistuttaa israelilaisia siitä, mitä Jehova Jumala oli tehnyt vapauttaessaan heidät Egyptistä, niin on selvää, ettei sapattilakia ollut olemassa aikaisemmin, eikä sitä ollut annettu millekään muulle kansalle. Tämä vahvistetaan edelleen 2. Mooseksen kirjan 31:16, 17:ssä, josta luemme: ”Pitäkööt israelilaiset sapatin, niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona. Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä; sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti.” Sapatin vietto oli siis israelilaisille näkyvä merkki eli osoitus siitä liittosuhteesta, jossa he olivat Jumalansa kanssa. Varmaankaan silloin, jos muut kansat olisivat viettäneet tällaista lepopäivää, sapatti ei olisi voinut olla erottava merkki.
Vaikka Jehova Jumala käski kansaansa viettämään sapattia, niin häntä kiinnosti enemmän se, että he arvostivat sydämessään tätä järjestelyä, kuin jonkin päivän viettäminen vain muodon vuoksi. Tämän hän teki selväksi profeettansa Jesajan kautta näillä sanoilla: ”Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin ettet toimita omia asioitasi minun pyhäpäivänäni, vaan kutsut sapatin ilopäiväksi, Herran pyhäpäivän kunnioitettavaksi ja kunnioitat sitä, niin ettet toimita omia toimiasi, et aja omia asioitasi etkä puhu joutavia, silloin on ilosi oleva Herrassa.” – Jes. 58:13, 14.
Huomaa, että Korkeinta Jumalaa ei miellyttänyt pelkästään työstä pidättyminen. Sen sijaan oli kysymys tämän päivän omistamisesta erikoisesti hänelle ja siis hengellisiin asioihin keskittymisestä. Israelilaisten piti pidättyä omien itsekkäitten pyrkimystensä hyväksi toimimisesta, ja heidän piti saada iloa ja nautintoa Jumalan tahdon tekemisestä.
Entä nykyään? Vaatiiko Jehova Jumala palvelijoitaan omistamaan yhden päivän viikosta erikoisesti hänelle? Huomaa, mitä apostoli Paavali kirjoitti päivien vietosta: ”Toisesta on yksi päivä toisen yläpuolella; toisesta on yksi päivä niin kuin kaikki muutkin; olkoon kukin omassa mielessään täysin varma. Joka päivää viettää, viettää sitä Jehovalle.” (Room. 14:5, 6) Nämä sanat osoittavat, että ensimmäisellä vuosisadalla kristittyjen ei tarvinnut viettää mitään päivää sapattina. Kristityille oli tärkeätä, että he tekivät Jumalan tahdon joka päivä.
Jeesus Kristus täytti Mooseksen lain, johon sisältyi vaatimus sapatin vietosta. Se ei ollut koskaan sitonut ei-juutalaisia, eikä siis niitä, jotka hyväksyivät kristillisyyden, koskaan vaadittu viettämään sapattia. Näin ollen kristittyjen ei pitänyt antaa kenenkään tuomita heitä ja saattaa heitä tuntemaan itseään syntisiksi sen perusteella, etteivät he viettäneet joitakin nimenomaisia päiviä. Apostoli Paavali kirjoitti Kolossassa oleville uskoville tovereilleen: ”Älköön . . . kukaan tuomitko teitä syömisestä ja juomisesta tai minkään juhlan tai uudenkuun vieton tai sapatin johdosta, sillä ne ovat tulevaisten varjo, mutta todellisuus kuuluu Kristukselle.” – Kol. 2:16, 17.
Lisäksi apostoli Paavali varoitti Galatian kristittyjä sellaisista kristityiksi tunnustautuvista, jotka yrittivät pakottaa heidät takaisin Mooseksen lain alaisuuteen monin tavoin. Hän sanoi: ”Kuinka te käännytte jälleen heikkojen ja vaivaisten alkeisasioiden puoleen ja tahdotte uudelleen olla niiden orjina? Te vietätte tunnontarkasti päiviä ja kuukausia ja ajanjaksoja ja vuosia. Pelkään teidän puolestanne, että olen jotenkin suotta uurastanut teidän hyväksenne.” (Gal. 4:9–11) Paavali kirjoitti myös kristityiksi tulleille heprealaisille: ”Me, jotka olemme uskoneet [Jumalan varaamaan Kristukseen], pääsemme siihen lepoon, niin kuin hän [Jumala] on sanonut.” – Hepr. 4:3.
Mitä Jehova Jumala kaiken tämän valossa haluaa kansaltaan tänä aikana? Samoin kuin israelilaistenkin suhteen, joita kehotettiin noudattamaan viikoittaista sapattia koskevaa lakia, Korkeinta miellyttää kaiken tekeminen hänen kunniakseen eikä pelkästään lepopäivän viettäminen muodon vuoksi. (1. Kor. 10:31) Meidän pitäisi näin ollen pyrkiä käyttämään jokainen päivä tavalla, joka tuottaa ylistystä Jehova Jumalalle.
Raamatun todisteiden mukaan siis vain israelilaisia käskettiin viettämään seitsemättä päivää sapattina. Tämä sapatin vietto oli merkki Israelin ja Jehova Jumalan välillä vallinneesta liitosta. Koska Jeesus Kristus täytti lain, niin sapatin viettoa ei asetettu enää uudestaan hänen seuraajilleen. (Room. 7:4–6) Kuitenkin pidättymällä tekemästä itsekkäistä pyrkimyksistä elämänsä keskipistettä kristityt osoittavat tunnustavansa, miten tärkeätä on käyttää aikansa Luojan kunniaksi. Heidän tulisi joka päivä pyrkiä noudattamaan Jumalan tietä ja osoittaa, että he saavat iloa hänen tahtonsa tekemisestä.