Usko rakkauden yhteydessä

 1. Kuinka joku voi saada uskoa, mutta vain miten hyödykseen?

TIETO on uskon peruste. Roomalaiskirjeen 10:14–17 valaisee tätä sattuvasti sanoessaan: ”Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? . . . Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” Mutta ennen, apostolien aikaan, saattoi olla Jumalan hengen voimalla annettu uskon lahjoja, varma vakaumus, mikä istutettiin kristittyyn henkeyttämällä. Paavali sanoo: ”Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta; toinen saa uskon samassa Hengessä.” (1. Kor. 12:8, 9) Tällaista uskoa eli vakaumusta, mikä annettiin ihmeen kautta eräille, tarvittiin siihen aikaan, ja se johti tekoihin. Muinaiset miehet ja naiset saivat hyvän maininnan Raamatussa harjoittamansa uskon takia. Uskon omaaminen on hyvin tärkeä asia, koska kristitty voi saavuttaa voiton tästä maailmasta ainoastaan, jos hänellä on usko Kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Mutta tässäkin tapauksessa täytyy rakkauden liittyä tähän uskon lahjaan, jotta tämä vaikuttaisi asianomaisen omaksi iankaikkiseksi hyväksi. Apostoli sanoo syyn siihen: ”Vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.” – 1. Kor. 13:2.

 2. Minkä vuorien meidän tulee rukoilla väistyvän? Minkä ominaisuuden omaten?

² Jeesus sanoi tosin opetuslapsilleen: ”Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta.” (Matt. 17:20) Mutta ei kerrota hänen eikä kenenkään hänen opetuslapsistaankaan milloinkaan tarvinneen siirtää kirjaimellista vuorta paikaltaan. Ei ole kerrottu heidän panneen liikkeelle uskoansa ja rukoilleen Kaikkivaltiasta Jumalaa siirtämään vuorta paikaltaan, niin että se olisi kohonnut ja hävinnyt jyristen mereen ilman dynamiittia tai höyrylapion käyttöä. Ei meistäkään kenenkään tule ajatella nykyään, että meidän tulisi koskaan rukoilla tavattoman uskon voimalla, jotta kirjaimellinen vuori otettaisiin pois tieltämme. Sana vuoria tarkoittaakin epäilemättä niin suuria, valtavia esteitä ja vaikeuksia edistymisemme tiellä, että ne näyttävät melkein yhtä ylipääsemättömiltä ja mahdottomilta siirtää pois kuin kirjaimelliset vuoret. Niinkuin esim. profeetta Jesaja kuvailee Jehovan tien valmistamista hänen syrjäytetylle kansalleen sanoen, että ”kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon.” Tai profeetta Sakarja kertoo juutalaiselle maaherralle Serubbaabelille siitä järjestelmällisestä vastustuksesta, mikä kohtasi hänen uudelleenrakennustyötään, sanoen sitten vastustajien järjestölle: ”Mikä olet sinä, suuri vuori, Serubbaabelin edessä? Lakeudeksi sinä! Hän on paneva paikoillensa huippukiven huutojen kaikuessa: ’Suosio, suosio sille!’” (Jes. 40:7) Mutta tällaisten vuorimaisten esteitten poistumiseksi esitetyt rukoukset vaativat poikkeuksellista uskonmäärää, ”KAIKEN uskon”.

 3. Miten Aadamilla ja Eevalla ja Juudaalla oli uskoa, ja miksi he kuitenkin joutuivat tuhoon?

³ Entä sitten? Eikö se takaa, että tällaisen tavattoman uskon omaava henkilö voittaa kaikki tielleen tulevat esteet, maailmankin, ja saavuttaa lopulta iankaikkisen elämän palkinnon vanhurskaassa uudessa maailmassa? Ei, Paavali sanoo, jollei hänellä ole rakkautta uskon yhteydessä. Pietari sanoi, että veljellinen kiintymys ja rakkaus täytyy lisätä uskoon. Columbuksella oli eräitten tietojen ja havaintojen perusteella se usko, että maapallomme on pyöreä, ja hän toimi sen uskonsa mukaan ja löysi Amerikan, mutta hänellä ei ollut rakkautta. Hän palveli uskollaan tätä maailmaa ja sen kansallisia ja kaupallisia etuja. Koska Aadam ja Eeva eivät nähneet Eedenissä ollessaan Jehova Jumalaa, Luojaansa, niin heillä täytyi olla usko hänen olemassaoloonsa, mutta he eivät kestäneet Häntä kohtaan osoitettavan rakkauden koetta. Jaakob sanoo: ”Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.” (Jaak. 2:19) Sitten oli Juudas Iskariot. Hänelläkin on täytynyt olla uskoa liittyessään Jeesuksen seuraan ja tullessaan valituksi yhdeksi hänen kahdestatoista apostolistaan. Hänellä on täytynyt olla uskoa, kun Jeesus lähetti hänet ja hänen apostolitoverinsa evankelistoina ja neuvoi heitä saarnaamaan ja suorittamaan ihmetekoja ja tekemään tämän ottamatta matkalleen mitään erikoisia varusteita. Jeesus sanoi siinä yhteydessä Juudaalle ja toisille: ”Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” (Matt. 10:1–22) Juudas ei pysynyt Kristuksen askeleissa loppuun asti. Vaikka hänellä olikin uskoa kerran, niin hänellä oli vajausta rakkaudessa, ja hänestä tuli petturi, joka kavalsi parhaan ystävänsä Jumalan jälkeen.

 4. Miten joku uskon omaava voi epäonnistua kahden suuren käskyn täyttämisessä?

⁴ Uskollisena pysymiseen vaaditaan rakkautta, koska me voimme loukkaantua itsekkyydestä henkilöön, johon olemme uskoneet. Me saatamme olla uskon jättiläisiä, niin ettemme salli minkään vuorimaisten vaikeuksien tukkia tietämme, vaan ylitämme ne rohkeasti. Mutta uskoon, mikä saattaa meidät tekemään semmoisia töitä ja uskontekoja, täytyy liittyä rakkauden. On sen tähden hyvin sanottu, että ”Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.” (Gal. 5:6) Me saatamme uskoa, että Jumala varaa ravinnon ja vaatteet niille ystäville, joiden näemme olevan tarpeessa. Mutta niin oikea kuin uskomme lieneekin, niin me ilmaisemme rakkauden puutetta, jos emme tee voitavaamme lieventääksemme heidän hätäänsä. Tämä puute panee Jaakobin sanomaan: ”Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo hänelle: ’Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne’, mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.” (Jaak. 4:14–17) Jos tällä ihmisellä, joka sanoi omaavansa uskoa, olisi ollut rakkauttakin, niin hän olisi tarjoutunut suorittamaan puutteenalaisille ystävilleen joitakin avustustöitä. Mutta koska hänellä ei ollut tosi rakkautta, niin hänen uskonsa ei hyödyttänyt häntä lainkaan. Hän ei ollut Jumalan kaltainen hädässä olevia lähimmäisiään kohtaan. Hän ei täyttänytkään toista suurta käskyä, ja siksi hän osoitti, ettei hän ollut mitään.

Ei mitään ilman sitä

 5, 6. Miten joku voisi luopua kaikesta omaamastaan hyötymättä kuitenkaan siitä mitään?

⁵ Mutta me emme saa missään tapauksessa hairahtua pitämään armeliaisuustöitä rakkautena, sillä apostoli Paavali jatkaa: ”Vaikka minä antaisin pois kaiken, mitä omistan, ja uhrautuisin itsekin, mutta tekisin sen ylpeydestä, en rakkaudesta, niin se ei hyödyttäisi minua mitenkään.” (1. Kor. 13:3, Amer. käänn.) Meidän tarvitsee muistaa tässä suhteessa vain Ananiasta ja Safiiraa. Heistä näemme, miten ihmiset saattavat tehdä lahjoituksia ylpeydestä, näön vuoksi, ja ollakseen toisten kaltaisia, jotka lahjoittavat kaikkensa. Mutta Ananias ja Safiirahan eivät antaneetkaan kaikkea omistamaansa kristittyjen yhdyskunnalle. On monta itsekästä syytä, joista ihminen voi luopua kaikesta omistamastaan armeliaisuuden hyväksi.

⁶ Leviitta Barnabas myi maatilansa kristityksi tultuaan ja laski rahat lahjana apostolin jalkoihin, ja hänen nimensä mainitaan Raamatussa sen teon tähden. Hän ei tosin tehnyt sitä tullakseen kuuluisaksi, mutta joku toinen voi lahjoittaa kaiken omistamansa vain hankkiakseen itselleen mainetta. Hän mainostaa sen tähden tekemäänsä lahjoitusta, ja hänet mainitaan hyväntekeväisyysjärjestön historian lehdillä esimerkillisenä lahjoittajana, armeliaisuuden uhrautuvana edistäjänä. Siitä huolimatta, miten anteliaalta lahjoittaja näyttäneekin, hänen vaikuttimenaan ei ollut puhdas, todellinen rakkaus. Jeesus tiesi, mitä sanoi varoittaessaan vuorisaarnassaan mainostamasta almujenantamistaan ja laupeudentöitään siinä nimenomaisessa tarkoituksessa, että ihmiset näkisivät ja ihailisivat. Armeliaan antajan tosi rakkaus noudattaa Jeesuksen ohjetta: ”Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle [julkisesti].” (Matt. 6:1–4) Taivaan Isä ei palkitse antajaa hänen aineellisen tai rahallisen lahjansa vuoksi, vaan hän palkitsee lahjan takana olevan rakkauden. Rakkaus on siis se, mikä hyödyttää antajaa.

 7, 8. Miten antamisen tulee tapahtua ja miten hätäavustusta on edistettävä?

⁷ Meidän ei tule alistua koskaan mihinkään itsekkääseen pakotukseen tehdessämme lahjoitusta. Otaksukaamme, että ryhmässä on toimeenpantu avustuskeräys. Jokainen meistä saattaa tehdä lahjoituksia. Meistä voi tuntua, että meidän on pakko antaa ainakin jotakin, jotta meitä ei pidettäisi saitoina ja jotta me näyttäisimme yhtä anteliailta kuin toisetkin tai saisimme joitakin liike-etuja. Se lahjoitus olisi tehty henkilökohtaisen oman edun ja hyödyn tähden eikä olisi iloisen antajan aulis lahja. Todellinen rakastava antaja ei anna vain vähintä, vaan niin paljon kuin suinkin voi, jopa kieltäen itsensäkin, koska hän tahtoo tehdä sen rakkaudesta Jumalaan ja hänen luomuksiinsa. Senkaltaisia ihmisiä Jumala arvostaa, ja apostoli Paavali sanoo aikansa avustustyöstä: ”Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” – 2. Kor. 9:7.

⁸ Antoiko apostoli omista varoistaan, sitä hän ei tietenkään kerro, mutta hän antoi omat henkilökohtaiset palveluksensa ilmaiseksi, ja niin oli rakkaus senkin takana, mitä hän kenties antoi aineellisesti. Hän ei tehnyt niinkuin monet nykyään, jotka noudattavat yleistä armeliaisuuskehoitusta ja lahjoittavat, sanokaamme kaksisataa tuhatta markkaa jollekin armeliaisuusjärjestölle ja sanovat: ”Kas tässä, TE voitte mennä ruokkimaan ja auttamaan niitä ihmisiä, jotka ovat ahdingossa.” Ei, Paavali kulutti ITSENSÄ avustustyössä. Jotta hänen Kreikassa olleet kristityt veljensä olisivat voineet antaa apua järjestelmällisellä tavalla Palestiinassa olleille puutteenalaisille kristittytovereilleen, niin hän antoi ohjeita, miten avustustarpeet saatettiin laittaa valmiiksi. Sillä tavalla niitä voitiin käsitellä tuhlaamatta aikaa ja vaivoja, ja ne voitiin käyttää pätevimmällä tavalla heidän hädässä olleitten veljiensä auttamiseksi. Lahjoittajista ei pidetty eikä julkaistu mitään luetteloa, koska se olisi kehittänyt itsekkäitä vaikuttimia. Kaikki tehtiin vedoten heidän kristilliseen rakkauteensa eikä minkäänlaatuiseen itsekkyyteen. Muutenhan osoitettu armeliaisuus ei olisi hyödyttänyt lahjoittajia lainkaan, ei olisi kehittänyt heissä rakkautta. – 1. Kor. 16:1–4; 2. Kor. 8:1–24.

 9, 10. Miten uhrautuminen on suoritettava, niin että siitä hyötyisi todellisesti?

⁹ Ihminen voi luopua kaikista tavaroistaan köyhien ravitsemiseksi ja kuitenkin olla haluton antautumaan itse Jumalan palvelukseen ja Hänen luomustensa pelastuksen hyväksi. Siksi omakohtainen antautuminen voisi edustaa suurempaa uhrautuvaisuutta kuin pelkkä kaiken omaisuutensa luovuttaminen hyväntekeväisyyteen. Mutta tässäkin saattaisi rakkauden puuttuminen tehdä tuon omakohtaisen antautumisen arvottomaksi Jumalan silmissä. Älkäämme pettäkö itseämme tässä suhteessa, sillä Paavali sanoo: ”Vaikka minä antaisin kaiken omaisuuteni nälkäisten ravinnoksi, ja vaikka (sanoen kerskaavasti) minä uhraisin kehoni, mutta olisin vailla rakkautta, niin en olisi sen parempi!” (1. Kor. 13:3, 20. Vuosisadan U. T.) Omakeskeinen ihminen saattaisi tavoitella marttyyriutta. Hän voisi katsoa eteenpäin ja sanoa: ”Jos vaarannan henkeni tällä tavalla tai jos antaudun alttiiksi ja kuolen täten, niin ihmiset ihailevat minua ja kunnioittavat minua ja puhuvat minusta pitkään. Saatan joutua historiaan marttyyrinä ja voin saada nimilaatan tai patsaan muistokseni.” Sellainen ei olisi rakkaudellista eikä Kristuksen kaltaista.

¹⁰ Jeesus Kristus antautui halukkaasti, valittamatta, kuin karitsa teurastajainsa käsiin, mutta me emme tapaa häntä kerskumasta siitä. Hän kiinnitti toistamiseen huomiota uhriinsa, mutta ei milloinkaan kerskaten. Hän teki sen osoittaakseen ihmisille ainoan tien, millä pelastus voidaan saavuttaa. Hän antoi kehonsa kuolemaan, koska hän rakasti Jehova Jumalaa ja iloitsi hänen tahtonsa tekemisestä. Kun hän tuli maailman näyttämölle ja astui työhönsä Jumalan Ylimmäisenä Pappina uhraamaan itseään, niin hän sanoi: ”Katso, minä tulen; kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä. Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni.” – Ps. 40:8, 9; Hepr. 10:5–10.

11. Mikä merkitsee jotakin Jumalan silmissä itsensä näytteille asettamisen sijasta?

¹¹ Kristuksen hengellisiä veljiä, jotka on kutsuttu perimään taivaallinen valtaistuin hänen kanssaan Jumalan oikealla puolella, kehoitetaan luovuttamaan ihmiselämänsä Hänen palveluksessaan. Paavali kirjoittaa heille sanoen: ”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.” Tehdessämme näin meidän ei tarvitse suorittaa mitään huomiotaherättävää saadaksemme mainetta suurina marttyyreinä. Ollaksemme uskollisia meidän tarvitsee yksinkertaisesti oppia tietämään, mikä on Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto, ja sitten tehdä se hiljaa, säännöllisesti ja horjumatta miellyttääksemme ja kirkastaaksemme häntä. Tämän hänen tahtonsa oppiminen muuttaa meidän mielemme, emmekä me yritä mukautua tämän maailman itsekkääseen tiehen koettamalla mahtailla marttyyreinä oman kunnian tähden. Meidän uskollinen kuuliaisuutemme Jumalan tahtoa ja käskyjä kohtaan todistaa meidän rakkautemme Jumalaan täydellistyneen kokonaan, ja hän pitää meitä sen takia arvollisina varjeltumaan iäksi uuteen maailmaan. (Room. 12:1, 2) Jumalaan ei siis tee vaikutusta kenenkään suurenmoinen tai marttyyriudellinen kuolintapa. Järkähtämätön, uskollinen kuuliaisuus häntä kohtaan on ainoa, mikä pätee. Se todistaa meidän rakkautemme häntä kohtaan ja lujittaa ja täydellistää sen meissä. Toistamme tämän tähden apostolin varoitusneuvon: ”Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni, ja vaikka minä luopuisin kehostanikin, jotta voisin kerskata, mutta minulla ei olisi rakkautta, niin minä en hyötyisi siitä mitään.” – 1. Kor. 13:3, Rotherham.

12. Mitä ylevämpi on rakkauden tie? Mikä auttaa meitä sillä?

¹² Rakkauden tie on siis varmasti ainoa hyödyllinen tie Jumalan edessä. Rakkauden tie on ylevämpi kuin niiden lahjojen ja kykyjen pelkkä jatkuva vastaanottaminen ja käyttäminen, mitkä suodaan meille Jumalan hengen eli toimivan voiman välityksellä. Kun näitä ihmelahjoja ei anneta enää nykyään, niin on meille välttämättömämpää kuin koskaan kehittää nyt rakkautta. Jumalan henki voi auttaa meitä tekemään tämän täydellisyyteen asti.