Me tarvitsemme Jehovan järjestöä
JEESUS Kristus vertasi hyvällä syyllä Jehovan palvojia seuraa rakastaviin lampaisiin. He tarvitsevat lampaitten tavoin toisiaan ja paimenen rakkaudellista valvontaa. Jehovan tahto heihin nähden on, että he ovat yhdessä laumassa eivätkä hajallaan, hengellisesti erillisinä, mikä on tehty selväksi sillä, mitä Jeesus sanoi Johanneksen 10. luvussa. Hän ilmaisee 11. jakeessa olevansa heidän paimenensa sanoen: ”Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.” Sitten hän lausuu 16. jakeessa: ”Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.” Tämä Jehovan palvojien kokoaminen yhteen laumaan osoittaa, että hänen päätöksensä heidän suhteensa on, että he ovat läheisessä yhteydessä toistensa kanssa.
Jeesus ei olisi verrannut kristittyjä yhdessä laumassa ja tarhassa oleviin lampaisiin, jollei Jumalan päätös heihin nähden olisi, että he ovat koossa yhdessä järjestössä. Hänen henkensä on siellä, missä hyvä Paimen ja lauma ovat. Miten joku voi odottaa pysyvänsä tämän hengen vaikutuksen alaisena, jos hän erottautuu laumasta ja yrittää elää yksinäistä hengellistä elämää? Se on samaa kuin erottaisi hiilen hiilloksesta. Koska sellainen hiili kylmenee pian siksi, että se on erossa tulesta, niin Jumalan antautuneen palvelijan hengellinen liekkikin jäähtyy nopeasti ja sammuu, kun hän eroaa tahallaan laumasta, missä on Jehovan henki.
Jeesus sanoi harhailevista lampaista: ”Mitä arvelette? Jos jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää vuorille ja mene etsimään eksynyttä? Ja jos hän sen löytää, totisesti minä sanon teille: hän iloitsee enemmän siitä kuin niistä yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä, jotka eivät olleet eksyneet. Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.” (Matt. 18:12–14) Jumalan järjestön lauman mukana on suoja, mutta siitä harhautumisessa on suuri vaara.
Kristillisessä laumassa oleminen merkitsee enemmän kuin vain uskomista kristillisiin oppeihin. Se merkitsee sen lisäksi yhteyttä Jehovan palvojien järjestöön. Kun lampaat ovat laumassa, niin ne ovat ruumiillisesti toistensa yhteydessä. Tämä on välttämätöntä kristityillekin. Apostoli Paavali teki sen selväksi sanoessaan: ”Valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.” (Hepr. 10:24, 25) Eikö joku jätä kokoontumista Jehovan antautuneitten palvojien kanssa, kun hän yrittää elää yksinäistä hengellistä elämää ilman ruumiillista yhteyttä kristilliseen laumaan? Jeesus ei olisi esittänyt kuvaustaan verraten kristittyjä lammaslaumaan, jollei hän olisi uskonut, että Jehovan palvojat tarvitsevat kristillistä järjestöä.
VARHAISKRISTILLINEN JÄRJESTÖ
Apostoleista tuli varhaiskristillisen järjestön päävalvojia. Ne, joista tuli kristittyjä, pitivät heitä sinä kanavana, jota Jehova käytti opettaakseen heille ja opastaakseen heitä tosi palvonnassa. Kun heidän keskuudessaan syntyi kiistaa, niin he kääntyivät apostolien puoleen saadakseen ratkaisun. Tällainen tapaus sattui, kun Syyrian Antiokian seurakunnassa syntyi väittely ympärileikkauskysymyksestä. Seurakunta lähetti Paavalin ja Barnabaan kristillisen järjestön päämajaan Jerusalemiin hakemaan ratkaisua. ”Kun siitä syntyi riita ja kun Paavali ja Barnabas kiivaasti väittelivät heitä [seurakuntaa häiritseviä miehiä] vastaan, niin päätettiin, että Paavalin ja Barnabaan ja muutamien muiden heistä tuli mennä tämän riitakysymyksen tähden apostolien ja vanhinten tykö Jerusalemiin.” (Apt. 15:2) Hallitseva elin antoi siellä säännön, ja se vietiin kaikkiin seurakuntiin. ”Ja sitä mukaa kuin he vaelsivat kaupungista kaupunkiin, antoivat he heille noudatettaviksi ne säädökset, jotka apostolit ja Jerusalemin vanhimmat olivat hyväksyneet.” – Apt. 16:4.
Ensimmäisen vuosisadan kristillisen järjestön hallitseva elin lähetti matkustavia edustajia, jotka panivat alulle uusia seurakuntia ja vierailivat jo perustetuissa. Heillä oli valtuus määrätä henkilöitä valvonta-asemiin seurakunnissa, jotta paikallinen järjestö toimisi joustavasti ja täyttäisi tarkoituksensa. (Apt. 14:23) Me luemme Timoteukselle lähetetystä 1. kirjeestä 3:1–13 eräitä järjestön ohjeita, jotka Paavali, eräs hallitsevan elimen edustaja, antoi valvojista ja apulaispalvelijoista. Täten voidaan nähdä, että varhaiskristityt olivat yhdessä tarhassa, joka muodosti järjestön. Sieltä he löysivät Jehovan hengen, ja siellä he saivat Raamatun tuntemusta, hyviä neuvoja, lujaa kuria ja luotettavaa opastusta sillä tiellä, mikä miellyttää Jumalaa.
JEHOVAN JÄRJESTÖ NYKYÄÄN
Herran ”lampaitten” tarvitsee olla tällä 20. vuosisadalla yhdessä samassa laumassa yhtä hyvin kuin heidän oli oltava ensimmäiselläkin vuosisadalla. Samoin kuin Jehovalla oli järjestö silloin palvojilleen, niin pitäisi meidän odottaa hänellä olevan nytkin. Mutta miten se voidaan tuntea, kun on niin monta uskontojärjestöä, jotka kantavat kristillisen nimeä? Niiden keskuudessa vallitseva eripuraisuus ja ristiriita opeissa tekee mahdottomaksi ajatuksen, että Jumala käyttäisi niitä kaikkia. Hän ei ole hämmennyksen Jumala. Hän käytti ainoastaan yhtä järjestöä ensimmäisellä vuosisadalla, ja me voimme odottaa hänen käyttävän vain yhtä nytkin. Sillä, joka tekee hänen tehtäväksi määräämäänsä työtä, on hänen henkensä.
Monilukuisten kristilliseksi tekeytyvien uskontojärjestöjen hämminki alkoi ilmaantua apostolien kuoltua, jolloin tapahtui lankeaminen pois varhaiskristillisestä järjestöstä. Alkoi ilmestyä monia lahkoja. Apostoli Paavali ennusti tämän sanoessaan: ”Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.” (Apt. 20:29, 30) Jo ennen hänen kuolemaansa oli henkilöitä, jotka alkoivat aiheuttaa jakaumia. ”Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.” (Room. 16:17) Juudaskin puhui sellaisista henkilöistä. Hän sanoi kirjeensä 10. jakeessa: ”Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne.” Ja 16. jakeessa hän sitten huomauttaa, että ”heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden”.
Jumala ei käyttänyt suinkaan noita pirstojaryhmiä, joita ne erimieliset yksilöt muodostivat silloin, jotka kadottivat sen näkemyksen, että he tarvitsivat Jehovan järjestöä. Hänen henkensä ei seurannut heitä, vaan pysyi niiden muodostamassa laumassa, jotka asettivat hänen etunsa ensimmäisiksi henkilöiden sijasta. Paavali tuomitsi ihmisten seuraamisen, kun hän sanoi: ”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.” – 1. Kor. 3:6, 7.
Huolellinen etsijä voi löytää Jehovan järjestön nykyään tähyilemällä sen tunnusmerkkejä. Yksi niistä on sen ero maailmasta. Jaakob sanoi: ”Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.” (Jaak. 4:4) Ensimmäisen vuosisadan kristillinen järjestö ei sekaantunut roomalaisen maailman politiikkaan eikä sotiin, vaan pysytteli erossa siitä niin kuin Jeesuskin. – Joh. 17:16.
Kristikunnan uskontojärjestöjen yleinen tapa on sekaantua perinpohjin poliittisiin asioihin, jopa siinä määrin, että saman järjestön jäsenet tappavat toisiaan poliittisissa sodissa. Varhaiskristityt eivät tehneet milloinkaan näin, eivätkä tee nekään, jotka muodostavat Jehovan maailmanlaajuisen järjestön nykyään.
Toinen Jehovan järjestön tunnus on hänen nimensä kirkastaminen tekemällä se tunnetuksi maailman kansoille. Jeesus osoitti tämän nimen tärkeyden asettamalla sen pyhittämisen ensi sijalle mallirukouksessaan. (Matt. 6:9) Vain yksi järjestö tekee nykyisin Jehovan nimeä tunnetuksi kautta maailman. Yksin se pitää sitä voimassa ja julistaa sen kunniaan saattamisen tärkeyttä. Tämä järjestö on hyvin tunnettu sen nimen kantajana.
Jeesus ennusti, että Valtakunnan hyvän uutisen saarnaamisen suorittavat hänen seuraajansa. (Matt. 24:14) Jehovan todistajat tekevät juuri näin 189 maassa. Heidän järjestönsä on ainoa, joka keskittyy tähän tärkeään työhön, minkä Jeesus aloitti ensimmäisellä vuosisadalla. Yksistään se vie eteenpäin tätä saarnaamistyötä ja valmentaa kaikkia, jotka tulevat siihen, osallistumaan tähän työhön. Samoin kuin toiminta kristillisessä palveluksessa oli tärkeätä ensimmäisen vuosisadan Jehovan palvelijoitten keskuudessa, se on tärkeätä nytkin. Paavali sanoi: ”Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.” (Room. 10:10) Koska saarnaaminen on tärkeätä pelastumiselle, niin Jumalan järjestön voidaan odottaa tähdentävän sitä. Jehovan todistajat tekevät juuri niin.
Jehovan palvojien järjestö on varustettu nykyisten Kristuksen voideltujen seuraajien jäännöksen alaisuudessa saarnaamaan ja opettamaan Jumalan sanan hyviä asioita. Jeesuksen käskyn mukaan se ”etsii ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa”. (Matt. 6:33) Se auttaa kaikkialla maailmassa ihmisiä muuttumaan, niin että heistä tulee nuhteettomuutensa säilyttäviä kristittyjä evankeliuminpalvelijoita, jotka ovat rauhaisia, rehellisiä ja moraalisesti puhtaita. Se kääntää ihmisjoukkoja Jehova Jumalan puoleen ja vahvistaa heidän uskoaan Jumalan sanaan.
Se järjestää seurakuntia ja lähettää edustajia niihin vahvistamaan Herran ”lampaita” sekä antamaan heille apua, jotta he ”suun tunnustuksella pelastuisivat”. Se tekee kaikkensa heidän auttamisekseen vaeltamaan Jumalan tottelemisen tietä. Se rohkaisee, opettaa, neuvoo ja pitää kuria, niin kuin ensimmäisen vuosisadan kristillinen järjestökin teki. Se käyttää varansa yksinomaan täyttääkseen kristillisen tehtävänsä, Valtakunnan hyvän uutisen saarnaamisen. Sen hyvä hedelmä, mitä se on tuottanut Jehovan kunniaksi ja ylistykseksi, sekä sen hengellinen menestys todistavat, että hänen henkensä on vaikuttanut tässä ainoassa järjestössä. Se tekee hänen tahtonsa.
TOTTELEVAISUUS JÄRJESTÖLLE
Ensimmäisellä vuosisadalla oli ”lampaita”, jotka alkoivat harhaantua kristillisestä järjestöstä eivätkä nähneet sitä, että Jumalan henki vaikutti siinä. Paavali sanoi sellaisille galatalaisille: ”Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia? Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.” (Gal. 5:7, 8) ”Lampaiden” voidaan siis odottaa nytkin menevän harhaan.
On henkilöitä, jotka ovat olleet läheisessä yhteydessä Jehovan järjestöön, mutta jotka alkavat menettää näkemyksensä sen suhteen ja ajatella, että he voivat tulla toimeen ilman sitä. Jotkut ovat olleet läheisessä kosketuksessa seurakunnan valvojien kanssa. Koska he tuntevat nämä miehet henkilökohtaisesti samoin kuin sen työnkin, mitä he suorittavat ohjatessaan järjestön saarnaamistoimintaa, niin he näkevät ainoastaan nämä miehet, kun he ajattelevat järjestöä, sen sijaan että näkisivät järjestön kokonaisuutena. He antavat henkilöllisyyksien kompastuttaa itsensä unohtaen, että Jumala panee järjestön kasvamaan ja menestymään eivätkä ne miehet, jotka palvelevat siinä. Tämän erehdyksen tekivät Jeesuksen kotikaupungin Nasaretin asukkaat.
Nasaretin kaupungin ihmiset eivät nähneet Jeesusta Jumalan kädessä olevana välineenä, joka suoritti Jumalan työtä. He näkivät hänet ainoastaan Joosefin poikana, pelkkänä puuseppänä. ”’Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas? Ja eivätkö hänen sisarensa ole kaikki meidän parissamme? Mistä sitten hänellä on tämä kaikki?’ Ja he loukkaantuivat häneen.” (Matt. 13:55–57) Nykyään tulee ihmisen kiinnittää katseensa siihen, mitä Jehovan järjestö tekee Jehovan etujen edistämiseksi, eikä niihin henkilöihin, jotka antavat palveluksensa Jumalalle ja hänen järjestölleen.
Jumalan järjestön hoito ei ole nykyään niiden miesten käsissä, jotka Jumala on henkeyttänyt. He saattavat tehdä erehdyksiä samoin kuin kuka tahansa epätäydellinen ihminen. Tekipä apostoli Pietarikin erehdyksiä, vaikka hänellä oli epäilemättä Jumalan henki. Eräässä tilaisuudessa hän kielsi Jeesuksen Kristuksen. Toisessa tapauksessa piti Paavalin nuhdella häntä siksi, ettei hän vaeltanut ”suoraan evankeliumin totuuden mukaan”. (Gal. 2:14) Jumalan henki henkeytti hänet kirjoittamaan Raamattua, mutta se ei estänyt häntä olemasta siveellisesti vapaa ja tekemään erehdyksiä, kun hän ei ollut henkeytystilassa. Hänen hairahduksensa asiassa, joka koski kristillisen opin soveltamista hänen suhteeseensa ei-juutalaisiin, ei todista, ettei hänellä olisi ollut lainkaan Jumalan henkeä. Sama pitää paikkansa nytkin.
Ne Jehovan järjestön miehet, jotka valmistavat hengellistä opetusta Herran ”lampaille”, tutkivat ahkerasti Raamattua saadakseen tietää, mitä Jumala on pannut siihen kansansa opettamiseksi ja opastamiseksi. He eivät väitä, että he ovat henkeytettyjä, vaan ainoastaan, että he ovat Raamatun tutkijoita. Koska heidän raamatunpaikkoihin antamansa selitykset eivät ole henkeytettyjä, niin he saattavat tehdä silloin tällöin erehdyksiä. Tekeekö tämä heistä vääriä profeettoja? Ei lainkaan! Väärä profeetta ei oikaise itseään. Hän julistaa itsepintaisesti väärää näkemystä, vaikka tietäisikin sen olevan väärä. Mutta nämä Jumalan sanan tutkijat korjaavat väärinymmärrykset, kun he havaitsevat ne. Heitä kiinnostaa totuus eikä omavanhurskautus. Heidän erehdyksensä eivät merkitse sitä, että Jumalan henki ei vaikuttaisi heissä. Se vaikuttaa samaten kuin se vaikutti Pietarissakin hänen erehdyksistään huolimatta.
Voideltu jäännös on julkaissut vuosien mittaan Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran välityksellä paljon asioita, mitkä se on saanut tietää tutkimalla lakkaamatta Jumalan sanaa. Eräät näistä asioista ovat erottaneet Jehovan todistajat selvästi niistä kristikunnan uskontojärjestöistä, mitkä kieltäytyvät korjaamasta harhakäsityksiään, ja ne asiat ovat osoittautuneet Raamatun perustotuuksiksi. Jotkin toiset seikat on lisätutkimusten valossa paljastettu harhapäätelmiksi, koska eräitä raamatunpaikkoja ei ole nähty selvästi. Sitä mukaa kuin näiden raamatunkohtien ymmärtäminen on tullut selvemmäksi, erehdykset on oikaistu. Nämä oikaisut osoittavat heidän rehellisyytensä ja totuudenrakkautensa.
Tämän vilpittömän halun etsiä Jumalan sanassa olevien asioitten täsmällistä ymmärtämistä ja tämän halukkuuden tehdä muutokset, kun kerääntyy raamatullisia todistuksia, mitkä ilmaisevat näiden muutosten tarpeellisuuden, pitäisi lujittaa luottamusta järjestöön. Se vakuuttaa Herran ”lampaille”, että järjestö ei anna heille koskaan tietoisesti vääriä ilmoituksia.
Jumalan henki vaikuttaa nyt hänen antautuneissa palvelijoissaan, mutta ei henkeytä heitä, vaan ohjaa heitä vähitellen kasvavan ymmärryksen suuntaan. Se sallii heidän tehdä erehdyksiä, kun heidän ymmärryksensä Jumalan sanasta lisääntyy, mutta aikanaan se auttaa heitä näkemään erehdyksensä, mitkä he iloiten oikaisevat. Tällä tavalla he ponnistelevat eteenpäin vanhurskasten polkua samalla kun Raamatun ymmärtämisen valo alituisesti ”kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka”. (Sananl. 4:18) Tätä edistymistä Raamatun tuntemuksessa voidaan verrata pilviseen taivaaseen, mikä vähitellen selkenee. Sitä mukaa kuin pilvien väliset aukot kasvavat, tulee niistä yhä enemmän valoa. Toisinaan nähdään jokin totuus, mutta sitten jokin väärinymmärrys himmentää sen, samoin kuin ohi kiitävä pilvi pimittää hetkeksi auringonsäteet. Tämä totuus palaa myöhemmin uudelleen selvempänä, kun väärinymmärrys on poistunut. Jumalan henki lepää ilmeisesti järjestön yllä päätellen siitä edistyksestä, mitä se ilmaisee Raamatun totuuden polulla.
Se, joka sallii Jehovan järjestöön kohdistuvan tyytymättömyyden hengen kasvaa, kunnes siitä tulee myrkyllinen juuri, saattaa itsensä vaaralliseen asemaan. (Hepr. 12:15) Jos hän jättää lauman, niin minne hän voi mennä? Hän tietää, ettei Perkeleen maailmalla eikä sen uskontojärjestöillä ole elämän sanoja. Hän tietää, miten tyhmää on liittyä karkulaisiin, jotka taistelevat nyt järjestöä vastaan. Jos hän jättää, hän asettuu niiden asemaan, joista Johannes puhui sanoessaan: ”Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet.” – 1. Joh. 2:19.
Ne, jotka pysyvät kuuliaisina Jehovan järjestölle, omaksuvat sen katsantokannan, minkä apostolitkin ottivat, kun monet Jeesuksen opetuslapset lakkasivat seuraamasta häntä. Pietari ilmaisi heidän tunteensa sanoessaan: ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.” (Joh. 6:68) Tottelevaiset ”lampaat” näkevät, että tie elämään käy Jehovan uskollisen järjestön kautta.
Kuin seuraa rakastavat lampaat, jotka pysyvät koossa yhdessä laumassa ja saavat suojan ja varjeluksen yhdessä tarhassa, Jehovan palvojat löytävät nyt suojan, varjeluksen ja yltäkylläisen varaston hengellistä ravintoa hänen todistajainsa järjestöstä. He tekevät sen ohjauksessa sitä, mikä on hyvää Jumalan silmissä, ja hänen henkensä suo heille menestyksen. Apostoli Paavali sanoi tällaisille: ”Kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.” – Gal. 6:9.