Ykseys uudessa maailmassa on todellisuus

 1, 2. Miten voidaan nähdä perhe-elämän näyttelevän tärkeää osaa teokraattisessa rakenteessa?

PERHE-ELÄMÄ näyttelee tärkeää osaa kristillisen seurakunnan teokraattisessa rakenteessa. Tämä johtuu siitä, että Jehova on teokraattisesti säätänyt perhejärjestelyn siten, kuin hän teki alussa Aadamille ja myöhemmin Israelin kansassa. Samalla kun toisaalta oli totta israelilaisista, että he olivat juutalaisia syntyperältään, ja toisaalta on totta, että kristityt ovat nyt Jehovan todistajia valinnan ja yhteyden perusteella, niin perhejärjestys vallitsee silti läpi koko järjestön. Kun joku jättää vanhan maailman yhteiskunnan, mikä on Aadamin tuomion alainen, niin hänen täytyy välttämättä liittyä uuden maailman yhteiskuntaan ja tulla Jumalan perheen jäseneksi saadakseen elämän. Hän tekee tämän omaksumalla Jeesuksen Kristuksen isäkseen Aadamin sijaan, ja jos Jumala ottaa hänet vastaan, niin hänet vanhurskautetaan ja tehdään Jumalan omaksi hengelliseksi lapseksi tai hänet varjellaan iankaikkiseen maanpäälliseen elämään ja hänelle annetaan tämä vanhurskas asema Kristuksen tuhatvuotishallituksen lopussa.

² Nekin, jotka asetetaan seurakunnassa vastuullisiin asemiin valvojina, valitaan sen mukaan, miten he hallitsevat omia perheitään, jos he ovat naimisissa. (1. Tim. 3:4, 5) Ja kun Paavali osoittaa tällaisissa asemissa olevien oikean asenteen, niin hän vertaa sitä perheyhtymään. ”Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo häntä niinkuin isää, nuorempia niinkuin veljiä, vanhoja naisia niinkuin äitejä, nuorempia niinkuin sisaria, kaikessa puhtaudessa.” (1. Tim. 5:1, 2) Teokraattinen järjestö on näin ollen todellisuudessa perhe, ja Jumala vaatii niitä, jotka osallistuvat perheen toimintaan ja etuihin, osallistumaan myöskin sen vastuisiin ja työskentelemään perheen parhaaksi.

VÄÄRÄ PERHEYLPEYS ON ANSA

 3. Minkä asenteen eräät ottavat perheen esivanhempiin nähden, ja miksi se on epäviisasta?

³ Joku voi päätellä, että koska Jumala pani järjestykseen ihmisperhejärjestelyn, niin tällainen perhesuhde on loukkaamaton, ja että vaatimuksena on ehdoton kuuliaisuus lihallisia siteitä kohtaan; ettei minkään pitäisi antaa häiritä eikä rikkoa perherauhaa tai -ykseyttä ja että kaikkea, mikä sitä uhkaa, tulkoonpa se sitten mistä lähteestä tahansa, tulee vastustaa kaikin keinoin, mitkä ovat välttämättömiä sen karkoittamiseksi. Tämän uskon takia tulevat tämänmieliset ihmiset äärimmäisen ”perhe”-tuntoisiksi ja vartioivat kateellisesti perheen nimeä hinnalla millä hyvänsä, jopa loukaten toisinaan vanhurskauden periaatteitakin tehdessään siten. He paheksuvat kaikkea yhteyttä tai avioliittoa kenenkään sellaisen kanssa, joka ei ole yhtä ”huomattava”, ja muodostavat siten itselleen eräänlaisen luokkarajan, itseomaksutun sääty-yhteiskunnan. Mutta tällaiseen toimintaan johtava ajattelu ei perustu Korkeimman terveisiin ja muuttumattomiin periaatteisiin. Paavali kirjoitti Timoteukselle: ”Käskeäksesi eräitä . . . etteivät . . . puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemminkin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon.” (1. Tim. 1:3, 4) Jokaisen, joka on kiinnostuneempi perheen esivanhemmista kuin uskon elämänantavasta sanomasta, tulisi harkita tarkoin tätä kohtaa. Jos seurataan kyllin kauas taaksepäin perheen polveutumista, niin kaikki perheet päätyvät Aadamiin, ja mitä todellista tai otaksuttua ”ylemmyyttä” siinä on, että on sukulaisuussuhteissa häneen? Ainoa saatava perintö, millä voi olla todellista arvoa, nimittäin iankaikkinen elämä, ei ollut hänen annettavissaan. Näin ollen eivät ketkään hänen jälkeläisistään, olkootpa he olleet miten ”huomattavia” tahansa maailman asioissa, voi väittää omaavansa mitään todellista ylemmyyttä itsessään eikä näyttää saavutettavan mitään pysyviä etuja tällaisiin omatun sukulaisuussuhteen kautta.

 4. Minkä väitteen kirjanoppineet ja fariseukset tekivät, ja mitä se siitä huolimatta merkitsi heille todellisuudessa?

⁴ Kenties yksi tällaisen perheylpeyden huomattavista esimerkeistä on tavattavissa Jeesuksen ajan kirjanoppineissa ja fariseuksissa, ja voitaisiin päätellä, että jos kenellä oli oikeutusta tuollaiseen ylpeyteen, niin heillä heidän kansansa Jumalaan heidän esi-isänsä Aabrahamin kautta omaaman suhteen perusteella. Mutta edellisessä kirjoituksessa on jo osoitettu (12 §), ettei tuo suhde ollut itsessään mikään kerskumisen aihe, eikä se yhteys, mikä juutalaisilla oli Aabrahamiin, taannut heille pelastusta. (Joh. 8:31–36) Jos ketkä haluavat olla Aadamin tai jonkun hänen jälkeläisensä lapsia ja haluavat kerskua tällaisista – lihallisista siteistä, niin huomatkoot, että vastaansanomattoman varmasti he hylkäävät siten iankaikkisen elämän pysyvän testamenttilahjan äärimmäisessä köyhyydessä ja kuolemassa nopeasti katoavan elämän hyväksi.

 5. Mikä on uskovien lasten vastuu epäuskoisiin vanhempiinsa nähden?

⁵ Kristitty ei saa toisaalta mennä toiseen äärimmäisyyteen ja väittää, ettei lihallisille vanhemmille tule osoittaa lainkaan kunnioitusta. Paavali ei jättänyt mitään sijaa epäilykselle tässä kohdassa kirjoittaessaan efesolaisille: ”Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’ – tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus – ’että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä’.” (Ef. 6:1–3) Tässä kohdassa ei tule kuitenkaan sivuuttaa sitä, että Paavali sanoo tottelevaisuutta pitävän osoittaa vanhemmille ”Herrassa”. Merkitseekö tämä sitten, etteivät uskovat lapset ole vastuussa epäuskoisille vanhemmilleen? Ei, vaan heitä vaaditaan varmasti tavallisissa elämän asioissa tottelemaan vanhempiaan niin kauan kuin he ovat riippuvaisia heistä sekä osoittamaan asiaankuuluvaa kunnioitusta heitä kohtaan, vaikka eivät olisikaan riippuvaisia. Mutta jos tulee kysymys Jumalan tosi palvonnasta tai pyhän palveluksen suorittamisesta hänelle, niin silloin soveltuu varmasti tämä Raamatun sääntö: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana pikemmin kuin ihmisiä.” (Apt. 5:29, Um) Mutta sinä sanot, että se saattaisi johtaa eripuraisuuteen perheessä ja kenties aivan jakautumiseen? Ehkä, mutta Jeesus sanoi aivan selvästi: ”Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias.” (Matt. 10:37) Hän sanoi tosiaan vieläkin painokkaammin tästä asiasta: ”Minä olen tullut ’nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan’.” – Matt. 10:35.

 6.Miksi Jumala sallii perheissä tapahtua jakautumista?

⁶ Eikö ole outoa, voi joku ajatella, että Jumala, joka on oikeuttanut perhejärjestelyn, sallisi sen rikkoutua tällä tavalla? Vastaamme jälleen: Ei. Muista, että kaikki perheet on nyt hylätty pois Jumalan omasta suuresta perheestä Aadamin tähden, mutta ei ole järkevää odottaa kaikkien perheessä haluavan pysyä hylättyinä. Eikä ole taas järkevää odottaa kaikkien toistenkin tulevan otollisiksi, jos joku haluaa tulla Jumalan perheeseen. Tämä merkitsee siis jakautumista. Mutta on huomattava, ettei Jumala jaa perheryhmiä umpimähkään. Tämän aiheuttaa päinvastoin joidenkuiden kodissa olevien haluttomuus täyttää välttämättömiä vaatimuksia ja liittyä niihin, jotka otetaan sopusointuun Jehovan kanssa. (Luuk. 17:34, 35) Koska Jumala ei katso henkilöön ja koska hän ei tunnusta mitään luokkaeroavaisuuksia eikä ole asettanut mitään yhteiskuntasäätyjä, niin hän on ryhtynyt toimenpiteisiin, että ne, jotka otetaan, pääsevät hänen omaan perhejoukkoonsa ja löytävät siitä rauhan. ”Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Apt. 10:34, 35; Matt. 19:29) Minkä johtopäätöksen teemme siis tästä kohdasta? Me huomaamme, että vaikka Jumala huolehti perhesuhteista alusta lähtien ja vaikka hän asetti perhejärjestelyn ja vaikka hänellä on oma suuri perhejärjestönsäkin, niin hän ei ole perustanut eikä valtuuttanut muodostamaan perheitä eikä kansoja sääty-yhteiskunnaksi, eikä hän pidä itseään olemassaolevien luokkaeroavaisuuksien alaisena yksinkertaisesti siitä syystä, että ihmiset itse ovat muodostaneet ne omilla erotteluillaan. Tämä kaikki tähdentää sitä, kuinka tärkeää on tunnustaa ja täydellisesti oivaltaa suhde Jumalaan ja että se ylittää kaikki läheisimmätkin inhimilliset siteet ja on ainoa pelastukseen johtava tie.

PAPIT LUOKKARAJOJEN AIHEUTTAJINA

 7. Minkä kehoituksen Jeesus antoi opetuslapsilleen seurakunnassa omattavista asemista?

⁷ Mitä on sitten sanottava kristikunnan pappien ottamasta asenteesta? Se huomattava asema, minkä he ovat omaksuneet seurakunnassa, ei ole ainoastaan rikos Jumalan vanhurskaita periaatteita vastaan, vaan itse seurakunnan Perustaja, Kristus Jeesus, kielsi sen nimenomaisesti. Kun opetuslasten keskuudessa syntyi kiista Valtakunnassa saatavista asemista, niin ”Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi: ’Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne; niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan.’” Sitten hän antoi opetuslapsilleen ja koko kuuntelevalle joukolle ankaran kehoituksen kirjanoppineiden ja fariseusten kirvelevässä nuhtelussa, joka oli hänen pitämänsä viimeinen yleinen esitelmä: ”Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä, yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. Älkääkä antako kutsua itseänne [johtajiksi], sillä yksi on teidän [Johtajanne], Kristus. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.” (Matt. 20:25–28; 23:8, 10–12) Nämä juutalaisten uskonnon silloiset johtajat olivat korottaneet itsensä tosiaan niin korkealle, että kun Jumalan Poika tuli heidän luokseen Mooseksen Lain täyttymyksenä, niin he eivät voineet nähdä eikä tunnustaa häntä. He olivat laki itselleen.

 8. Mitä esimerkkiä ovat kristikunnan papit seuranneet, ja mikä on Jumalan suhde siihen?

⁸ Heidän esimerkkiään seuraten on kristikunnan papeilla omat sääntönsä sen suhteen, miten seurakunta tulee muodostaa ja mitä valtaa heidän tulee käyttää ”veljiinsä” nähden. Jättäen täysin huomioonottamatta Jeesuksen terveen ohjeen, että ensimmäisten eli etumaisten heidän joukossaan tulee olla orjia, he ovat tehneet saman erehdyksen kuin heidän juutalaiset esikuvansakin ja ovat lujittaneet itselleen erittäin etuoikeutetun aseman yhteiskunnassa. Sananlaskujen viisaus puhuu tätä vastaan. ”Kuin koira, joka palajaa oksennuksilleen, on tyhmä, joka yhä uusii hulluuksiansa. Näet miehen, viisaan omissa silmissään – enemmän on toivoa tyhmästä kuin hänestä. Laiska on omissa silmissään viisaampi kuin seitsemän, jotka vastaavat taitavasti.” (Sananl. 26:11, 12, 16) Kristikunnan johtajien tekemä ja petettyjen kannattajien sallima ja ylläpitämä luokkaero on yhtä vastenmielinen Jehova Jumalalle kuin kirjanoppineitten ja fariseuksienkin luokkaerotus, ja se aiheuttaa varmasti saman epäsuotuisan tuomion.

 9. Mitä menettelyä noudatettiin varhaisseurakunnassa, ja mitä todisteita siitä on olemassa?

⁹ Jyrkkänä vastakohtana tälle oli varhaisseurakunta, minkä Kristus Jeesus aloitti Jehovan kristittyjen todistajien Jerusalemissa olleen joukon keskuudessa. Kristuksen sanat ja käskyt palautuivat varmasti mieleen juuri vuodatetun Jumalan toimivan voiman elvyttävästä vaikutuksesta. ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:34, 35) Tämän periaatteen olemassaolon ja painotuksen varhaisseurakunnassa osoittaa se kehoitus, minkä eräs niistä kahdestatoista pylväästä antoi, joka oli itse Jeesuksen luona tätä käskyä esitettäessä. ”Paimentakaa keskuudessanne olevaa Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, eikä epärehellisen voiton halusta, vaan innokkaasti, eikä herroina halliten niitä, jotka ovat Jumalan perintö, vaan tullen esimerkeiksi laumalle.” (1. Piet. 5:2, 3, Um) Millainen ero tämän täytyikään todellisesti olla niille vilpitönsydämisille juutalaisille, jotka erottautuivat silloisen säätyluokkien repimän Juudan kansan pöyhkeydestä ja ylpeydestä! Heidän uudelleen muodostetussa suhteessaan ei ollut lainkaan luokkaerotusta, eikä suosivaa puolueellisuutta heidän joukossaan. Tuohon varhaiseen alkuun, Kristuksen tosi ruumiiseen, oli istutettu lujasti oikeuden ja puolueettomuuden periaatteet, sillä silloin toimitettiin uusi istutus, ei syntiseen kuolevaan lihaan, vaan tällä kertaa Aabrahamin pysyvään Siemeneen, Kristukseen Jeesukseen.

JEESUKSEN YSTÄVYYS EI MERKITSE SUOSIKKIJÄRJESTELMÄÄ

10. Miten Jeesus osoitti puolueettomuutensa ja henkilökohtaisen suosimattomuutensa?

¹⁰ Mutta eikö Jeesus ollut osoittanut erikoista huomiota eräille opetuslapsilleen? Ja eikö hän ollut näyttänyt suosimista rajoittaessaan saarnaamis- ja parantamistyönsä juutalaisiin ja käyttäessään suuren osan ajastaan eräissä kodeissa? Jotkut uskovat, että Jeesuksen apostoli Johannes oli Jeesuksen suosikkiopetuslapsi. Millaista rakkautta Jeesus lieneekin tuntenut häntä kohtaan, niin hän ei antanut hänelle mitään suosion asemaa valtakunnassaan. Tämä ilmenee siitä opetuslasten keskinäistä kiistaa koskevasta kertomuksesta, mihin viittasimme edellä. Jeesus osoitti silloin, että nuo suosion asemat eivät olleet hänen annettavissaan, ja hän kieltäytyi osoittamasta minkäänlaista puolueellisuutta. (Matt. 20:20–23) Ja vaikka hänet oli lähetetty nimenomaisesti Israelin huoneen luo (Matt. 15:24), niin hän ei käyttänyt sitä puolustuksenaan ollakseen epäsuopea kansoihin kuuluvia rehellisiä ja vilpittömiä ihmisiä kohtaan, sillä hän teki kolmantena palvelusvuonnaan lyhyen matkan Foinikiaan ja suoritti parannustekoja. – Mark. 7:24–30; Matt. 8:5–13.

11. Minkä asenteen Jeesus otti erään kodin tekemisessä päämajakseen eräässä kaupungissa?

¹¹ Jeesus vietti melkein kokonaan palvelusaikansa kolme ja puoli vuotta Galileassa ja sen ympäristössä tehden Pietarin kodista Kapernaumissa päämajansa. (Matt. 8:14; Mark. 1:29; Luuk. 4:38) Hän oli siellä tosiaan niin paljon, että Kapernaumia ruvettiin sanomaan hänen ”omaksi kaupungikseen” eikä Nasaretia, missä hän oli kasvanut. (Matt. 9:1; 4:13) Markuksen sanat osoittavat tämän olleen sopivaa ei ainoastaan hänelle itselleen, vaan myöskin niille kansanjoukoille, joita hänen sanomansa kiinnosti: ”Ja muutamien päivien perästä hän taas meni Kapernaumiin; ja kun kuultiin hänen olevan kotona, kokoontui paljon väkeä.” (Mark. 2:1, 2) Jeesus suositteli tätä samaa menettelyä seitsemällekymmenelle opetuslapselleenkin lähettäessään heidät mainostamaan etukäteen yleisten esitelmiensä rynnistyksen aikana. Hän sanoi: ”Kun tulette johonkin taloon, niin sanokaa: ’Rauha tälle talolle!’ Ja jos siellä on rauhan [ystävä], niin teidän rauhanne on lepäävä hänen päällänsä; . . . Ja olkaa siinä talossa ja syökää ja juokaa, mitä heillä on tarjota, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkääkä siirtykö talosta taloon.’” (Luuk. 10:5–7) Tämä estää väärinymmärryksiä syntymästä eikä ole suosimisen ilmaisemista.

12. Miksi nyt voi olla läheisiä suhteita muodostamatta nurkkakuntia?

¹² Lukuunottamatta seurustelua veljinä Kristuksessa tai todistajatovereina Jehovan todistajien nykyisissä seurakunnissa on useita läheisiä suhteita. Onko tällaiset tuomittava nurkkakuntina eli tässä tarkastelussa viitoitettujen periaatteitten rikkojina? Ne, joilla on seurakunnan ykseys sydämellään, ovat hitaita tekemään syytöstä tässä suhteessa niinkuin missä tahansa tuomitsemista koskevassa asiassa. He ymmärtävät, että pitkäaikaista ystävyyttä on varmasti niiden joukossa, jotka ovat olleet kypsiä kristittyjä monta vuotta ja joilla on ollut epäilemättä monta ihanaa teokraattista yhteistä kokemusta. Lisäksi monet, jotka ovat naapuruksia tai työskentelevät yhdessä, joutuvat luonnostaan vetäytymään yhteyteen keskenään jokapäiväisissä asioissa Valtakunnansalissa tai palveluksessa nauttimansa yhteyden lisäksi. Samanlainen tilanne saattaa vallita, vaikka vähemmässä määrin, niidenkin kesken, jotka käyvät samassa seurakunnan kirjantutkistelussa, varsinkin koska he kulkevat järkevistä syistä yhdessä Valtakunnansaliin ja sieltä pois ja koska he muodostavat epäilemättä säännöllisiä autojoukkueita palveluksessa. Tällaiset yhteydet sitovat heidät yhteen, ja tällainen läheinen suhde auttaa heitä ymmärtämään toisiaan paremmin ja olemaan senvuoksi enemmän rakkaudelliseksi avuksi toisille. (Saarn. 4:9, 10) Eikö ole näin ollen järkevää ajatella, että vaikka heidän sydämessään onkin vilpitön rakkaus muuhunkin seurakuntaan, niin he tuntevat kuitenkin erityistä vetovoimaa näihin läheisiin seuralaisiin?

NYKYINEN SEURAKUNTA ON VAPAA SÄÄTYLUOKISTA

13. Mitä huolta varsinkin palvelijat pitävät, jotta muukalaista ei hyljittäisi?

¹³ Miten voisi sitten olla mahdollista, että jakaumia voisi syntyä ja erottelua tapahtua Jumalalle antautuneen ja pyhitetyn kansan keskuudessa nykyään? Mitkä menettelyt ja olosuhteet voitaisiin katsoa sopimattomiksi eli puolueellisuuden ilmaisemiseksi, ja kuinka niihin tulisi suhtautua? Seurakunnan palvelijoille olisi varmasti sopimatonta omaksua sellaisia asemia, kuin väärät paimenet ottavat. Vaikka he saattavat välttämättömyydestä joutua läheisempään suhteeseen joidenkuiden kanssa järjestössä työnsä takia, niin he eivät kadota kuitenkaan koskaan näkyvistään heikompia eikä tilaisuutta auttaa heitä liittymällä heihin erityisesti kentällä. Ja ne, jotka ovat tosiaan kypsiä, niin palvelijat kuin muutkin – vaikka juuri heidän kypsyytensä merkitsee heille täyttä ohjelmaa – osoittavat kiinnostuksensa seurakunnan laajentumiseen seuraamalla uusia mahdollisimman suurella mielenkiinnolla. Tämä voidaan tehdä monesti vain istumalla joidenkuiden mukana kokouksessa ja auttamalla heitä tällä tavalla tai muutaman minuutin ystävällisellä keskustelulla kunkin kokouksen jälkeen, ennenkuin hoidetaan tavalliset määrätyt tehtävät. Tämä järjestötoiminnassa johtavien ystävällinen kiinnostus saa suuren arvonannon uusien tulokkaitten puolelta ja on Mooseksen laissa muukalaisen oikeutta koskevan periaatteen ilmaus. – 3. Moos. 19:33, 34.

14. Mitkä luokkaerottelun ja -jaon ongelmat saattavat syntyä, ja miten ne voidaan hoitaa?

¹⁴ Eikä myöskään ”suosionosoituksia” anneta kenellekään, jolla saattaa olla jokin huomattava yhteiskunnallinen asema. Ei saa jättää huomioonottamatta sitä, että totuuteen tulevien ongelmat eivät ole suuremmat heille kuin monien muidenkaan kokemat, joiden järjestössä olo merkitsee Jehovalle yhtä paljon ja joiden tarve saada veljien rakkaudellista huomaavaisuutta on yhtä suuri. Sentähden ei ”luokkaeroavaisuuksia” voida sallia. (Jaak. 2:1–9) Eikä ”jakaumien” voida sallia tulla, jos tahdotaan säilyttää seurakunnan ykseys. (1. Kor. 1:10–13) Erimielisyys ryhmän asioissa voi aiheuttaa sellaisten joukkueitten muodostumista, mitkä säilyttävät läheisemmän suhteen joihinkin ajatuksiin kuin seurakuntaruumiiseen. Tämä on lahkolaisuutta, eikä sillä ole sijaa teokraattisessa rakennelmassa. Toisinaan saattavat myös ryhmän jotkut määrätyssä iässä olevat tulla alituisesti yhdessäolemalla hiukan suvaitsemattomiksi niiden näkökantaa kohtaan, jotka eroavat huomattavasti iältään, ja kenties alkaa erottaa näitä ystävyydestäänkin. Tämä voidaan jälleen välttää osallistumalla kenttäkokemuksiin tai koettamalla löytää tilaisuutta työskennellä yhdessä palveluksessa. Jaakob tekee asiasta yhteenvedon sanoen: ”Sillä missä on kateutta ja riitaisuutta, siellä vallitsee epäjärjestys ja kaikenlainen paha. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ennenkaikkea puhdas, sitten rauhaisa, järkevä, valmis tottelemaan, täynnä armoa ja hyviä hedelmiä eikä tee puolueellisia erotuksia, ei ole ulkokultainen.” – Jaak. 3:16, 17, Um.

15. Millaisen asenteen ja suhteen tulee vallita työnantajan ja -tekijän välillä?

¹⁵ Nyt saattaa herätä kysymys työnantajan ja -tekijän välisestä suhteesta, erityisesti jos edellinen on veli totuudessa. Tulisiko työntekijän odottaa tai vaatia, että hänen veljensä pitäisi suoda hänelle hänen työssä ollessaan määrättyjä oikeuksia tai vapauksia, joita ei anneta toisille työntekijöille? Tai pitäisikö työnantajan odottaa, että työnantajan ja -tekijän suhde on säilytettävä seurakunnan kokouksissakin? Raamatullinen vastaus on: Kumpikaan ei ole sopivaa. ”Kaikki, jotka ovat orjina ikeen alla, pitäkööt isäntiänsä kaikkea kunnioitusta ansaitsevina, ettei Jumalan nimi ja oppi tulisi häväistyksi. Mutta ne, joilla on uskovaiset isännät, älkööt pitäkö heitä vähemmässä arvossa sentähden, että he ovat veljiä, vaan palvelkoot heitä sitä mieluummin, koska [heidän hyvän palveluksensa edun saajat] ovat uskovia ja rakastettuja.” (1. Tim. 6:1, 2) Paavalin tässä antama neuvo ei ole ristiriidassa hänen eräässä toisessa tilaisuudessa puhumiensa sanojen kanssa, kun hän sanoi: ”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.” (Gal. 3:28) Hän osoitti tässä pikemminkin toisen oikean suhteen toiseen.

16. Minkä asenteen tosi kristityt ottavat kansojen lain pakoittamiin luokkaerotuksiin nähden?

¹⁶ Vaikka kaikki ovat samanlaisessa keskinäisessä suhteessa Kristuksen ruumiissa Jumalan silmissä ja hänen voideltuihin lapsiinsa suhtautumisen mukaan, niin nykyisessä jumalattomassa asiainjärjestelmässä tunnustetaan kuitenkin, että maan lait tekevät ja usein pakolla toteuttavat eräitä luokkaeroja ja -jakoja. Tällaisten laillisten ohjeitten noudattaminen ei merkitse sovittelemista Jumalan lain suhteen kristityn puolelta. Hän seuraa päinvastoin jälleen Paavalin kehoitusta: ”Te orjat, olkaa tottelevaisia niille, jotka ovat teidän isäntiänne lihallisessa suhteessa, peläten ja vavisten sydämenne vilpittömyydessä, ikäänkuin Kristukselle, ei ollen silmänpalvelijoita ihmisiä miellyttäen, vaan Kristuksen orjina, tehden Jumalan tahdon kokosieluisesti. Olkaa taipuvaisia orjia, kuin Jehovalle eikä ihmisille, sillä te tiedätte, että mitä hyvää kukin tehneekin, hän saa sen takaisin Jehovalta, olkoonpa hän sitten orja tai vapaa. Te isännät, tehkää tekin samoin heille, jättäen uhkaamisen, sillä te tiedätte, että sekä heidän että teidän Mestarinne on taivaissa eikä hänessä ole puolueellisuutta.” – Ef. 6:5–9, Um.

17. Minkä riitakysymyksen Jehovan todistajat hylkäävät, ja mitä he ylläpitävät jatkuvasti?

¹⁷ Mitä toiminnan tai erottelun rajoituksia maalliset hallitukset säätänevätkin, niin Jehovan todistajat eivät siitä huolimatta tee tästä riitakysymystä tietäen, ettei yhteiskunnallisten vääryyksien oikaiseminen ole heidän tehtävänsä. Mutta kun he odottavat Jehovalta tätä vapautusta, niin he pitävät jatkuvasti korkealla sen Jumalan vapauden lippua, mikä tulee kohta uudessa maailmassa, ja vaativat edelleen, että tämän nyt jo muodostumassa olevan yhteiskunnan kantajoukossa asetetaan esimerkki kaikille maailman vilpittömille ihmisille. ”Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä [välttäkää heitä]. Sillä sellaiset [eivät ole Herramme Kristuksen, vaan oman vatsansa orjia], ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet. Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle.” (Room. 16:17, 18, 20) Vasta silloin vallitsee kaikkialla maan päällä se tosi oikeus ja puolueettomuus ja ykseys, mikä on nyt todellisuus Jumalan perheessä.