’Olkaa alamaiset’ – keille?

”Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit.” – Tiit. 3:1.

 1, 2. a) Mille ns. vapaatkin ihmiset ovat alamaisia? b) Miten alamaisuuden hyväksyminen on tehty vaikeaksi ja missä ennen kaikkea?

VAPAAT ihmiset ovat vapaudestaan huolimatta alamaisia heidän valtiaakseen kohotetulle poliittiselle hallitukselle. Riippumatta siitä, miten vapaita me väitämme olevamme, me emme voi paeta tätä alamaisuuskysymystä. Monet poliittiset vallankumoukset ovat tehneet alamaisuuden hyväksymisen vaikeaksi äskeisinä vuosisatoina.

² Vuosina 1775–1783 tapahtuneen Amerikan vallankumouksen ja vuoden 1789 Ranskan vallankumouksen jälkeen on ollut useita muita vallankumouksia, joista monet ovat muokanneet maailmaa uuden näköiseksi. Jos kristikunnan maat olisivat todella kristittyjä, niin kristikunnassa ei olisi mitään vallankumouksia. Mutta väkivaltaiset vallankumoukset ovat järkyttäneet kristikuntaa enemmän kuin pakanamaailmaa. Meidän oma 20. vuosisatamme on nähnyt ihmiskunnan historian hämmästyttävimmät vallankumoukset, kapinat ja hallitusten kukistumiset, nimittäin pakanallisen Kiinan vallankumouksen vuosina 1911 ja 1949 ja ”kristillisen” Venäjän vallankumouksen vuonna 1917, mitkä ovat johtaneet nykyiseen kahteen kommunistiseen jättiläiseen. Kaikkien näiden väkivaltaisten kumouksellisten hallitusmuutosten vuoksi alapuolella olevaa kansaa on kiduttanut kysymys alamaisuudesta – siitä, mille hallitukselle pitäisi olla halukkaasti alamainen.

 3. Mitä kysymyksiä on tehty alamaisuudesta ja keiden on vastattava niihin?

³ Riippumatta siitä, ovatko ihmishallitsijoissa ja hallitusmuodoissa tapahtuneet muutokset aiheutuneet rauhaisasta edistyvästä kehityksestä vai väkivaltaisesta vallankumouksesta, ihmisten, joita ne ovat kohdanneet, on vastattava kysymyksiin: Miksi on oltava alamainen muuttuneelle hallitukselle? Miksi ei pidä vastustaa? Mikä on alamaisuudesta aiheutuva hyöty? Vanhurskasmielistenkin ihmisten, jotka rukoilevat Jumalan valtakunnan tuloa sen koko ihmiskunnalle koituvine siunauksineen, on kohdattava sellaiset kysymykset ja vastattava niihin suoraan miellyttääkseen Jumalaa.

 4, 5. a) Mikä vallankumous tapahtui Galileassa Jeesuksen Kristuksen lapsuudessa, ja mistä me tiedämme, oliko se Jumalasta? b) Mihin juutalaisten vuonna 66 toimeenpanema vallankumous johti, ja mikä uskonnollinen ryhmä ei ollut sekaantunut tähän vallankumoukseen?

⁴ Tuhat yhdeksänsataa vuotta sitten pakanallinen Rooman imperiumi hallitsi Välimeressä ja sen ympäristössä olevia maa alueita ja suurta osaa Eurooppaa. Se oli alistanut valtaansa monet kansat mukaan lukien Palestiinan juutalaiset, ja siksi Rooman hallituksen oli käsiteltävä monia ongelmia. Monet juutalaiset halusivat uskontonsa vuoksi vapautusta Rooman imperialismista. Vuonna 7 ajanlaskumme alussa, jolloin Jeesus Kristus oli vielä poikanen Nasaretin kaupungissa Galilean provinssissa, tapahtui vallankumous. Sitä johti eräs juutalainen, Juudas Galilealainen, ja se aiheutui roomalaisen kuvernöörin Kyreniuksen toimeenpanemasta rekisteröinnistä eli väestönlaskennasta.a

⁵ Oliko se Jumalasta – tämä vallankumous, joka oli tähdätty sitä vastaan, että juutalaisten tulisi olla alamaisia Roomalle? Ei, sillä juutalainen lainopettaja Gamaliel sanoi myöhemmin: ”Hän . . . hukkui, ja kaikki, jotka olivat suostuneet häneen, hajotettiin.” (Apt. 5:34–37) Juutalaiset kansana eivät ottaneet vaarin tästä oman historiansa varoittavasta esimerkistä, vaan kapinoivat vuonna 66 ja aiheuttivat kauhistavan tuhon itselleen. Heidän pyhä pääkaupunkinsa Jerusalem hävitettiin ynnä sen Jehova Jumalalle rakennettu loistava temppeli, Rooman armeijat autioittivat Juudan maan, ja 97 000 eloon jäänyttä juutalaista vietiin orjuuteen, mikä oli pahempi kuin pelkkä poliittinen alamaisuus Rooman imperiumille. (Luuk. 21:5–7, 20–24; 19:41–44) Yksikään kristitty, edes juutalaisuudesta kristillisyyteen kääntynytkään, ei ollut sekaantunut tähän vallankumoukseen, mikä oli tähdätty Rooman imperiumille alistumista vastaan. Miksi ei?

 6. a) Milloin kristillinen seurakunta perustettiin ja missä? b) Miten se levisi nopeasti Rooman imperiumin sisä- ja ulkopuolella oleville alueille?

⁶ Helluntaijuhlan päivänä vuonna 33 kristillinen seurakunta perustettiin Jerusalemin kaupungissa. Jumala itse ilmaisi alkuperäisen seurakunnan jäsenet, sillä hän vuodatti heidän päälleen pyhän hengen ja antoi heille ihmelahjoja. (Apt. 2:1–40) Kristillinen seurakunta perustettiin siten tuona kriitillisenä vuonna keskellä juutalaista maailmaa, missä kapinahenki kyti Roomaa vastaan huolimatta kristillisyyden vastaisesta huudosta: ”Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari.” (Joh. 19:15, 16) Mutta vastasyntynyttä seurakuntaa ohjasi turvallisesti heidän johtajansa Jeesuksen Kristuksen säätämä menettelytapa: ”Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on.” (Mark. 12:17) Tuhannet todistivat kristillisen seurakunnan perustamisen Jerusalemissa vuonna 33. Monet olivat nöyriä juutalaisia Partiasta, Meediasta, Eelamista, Mesopotamiasta, Kappadokiasta, Pontosta, Aasian provinssista, Fryygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä, Libyasta, Juudeasta, Arabiasta, Kreetasta ja Roomasta, so. Rooman imperiumin sisä- ja ulkopuolelta olevilta paikkakunnilta. Kolmetuhatta näistä kaukaisista maista olevista juutalaisista kääntyi kristillisyyteen ja kastettiin tuona helluntaipäivänä. (Apt. 2:5–11, 37–42) Kun he palasivat kotimaihinsa, kristillisiä seurakuntia perustettiin noissa maissa, Välimeressä sijaitseva Rooman hallitsema Kreetan saari mukaan luettuna.

 7. Miksi Paavali jätti Tiituksen Kreetaan, ja mitä neuvoja hän pyysi Tiitusta antamaan suhteista kaikenlaisiin ihmisiin?

⁷ Vuoden 61 vaiheilla kristitty apostoli Paavali ja hänen nuori lähetystyötoverinsa Tiitus kävivät Kreetassa. Kun Paavali lähti saarelta, hän jätti Tiituksen sinne palvelemaan kristillisen seurakunnan tarpeita. Kirjeessään Tiitukselle Paavali sanoi: ”Minä jätin sinut Kreetaan, että korjaisit, mitä oli puutteellista, ja asettaisit vanhemmat miehet kaupunkiin toisensa jälkeen, niin kuin minä annoin sinulle määräykset . . . Sillä on paljon niskoittelevia miehiä, turhan puhujia ja mielen eksyttäjiä, erityisesti niitä miehiä [juutalaisia], jotka pitävät kiinni [juutalaisten] ympärileikkauksesta.” (Tiit. 1:5–10, Um) Korjatakseen kaiken Kreetan kristittyjen puutteellisen ajattelun ja ohjatakseen heitä oikeaan suuntaan heidän suhteessaan kaikenlaisiin ihmisiin Paavali kirjoitti Tiitukselle pyytäen häntä antamaan sopivia neuvoja, kun hän puhuisi seurakunnille: ”Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille [hallitsijoina, Um] alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit, etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan. Olimmehan mekin ennen [niin kuin he] ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.” – Tiit. 3:1–3.

 8, 9. a) Mitkä kysymykset tässä heräävät mainituista ”hallituksista ja esivalloista”? b) Keitä Paavali tarkoitti niillä, ja miksi hänen velvollisuutensa oli käskeä kristittyjä olemaan niille alamaiset?

⁸ Tämä on ainoa kohta Tiitukselle lähetetyssä kirjeessä, missä Paavali mainitsee ”hallitukset ja esivallat”. Koska kristittyjen oli oltava alamaiset näille, niin keitä Paavali tarkoitti ”hallituksilla ja esivalloilla”? Ovatko ne kristillisen seurakunnan sisäpuolella? Vai ovatko ne poliittisia hallituksia ja esivaltoja kristillisen seurakunnan ulkopuolella, ja siihen aikaan keisarillisen Rooman hallinnassa? Keitä Tiitus tarkoitti muistuttaessaan Kreetan seurakuntia olemaan alamaiset?

⁹ Ilmeisesti hän tarkoitti tämän maailman poliittisia hallituksia ja esivaltoja. Mutta Paavali ei ollut opastanut Tiitusta neuvottelemaan hallitusten ja esivaltojen kanssa ja hankkimaan niiden hyväksymystä vanhempien miesten asettamiseksi palvelusasemiin Kreetan seurakunnissa. Nämä esivallat eivät hallinneet kristillisen seurakunnan sisäisiä asioita, vaan kristillisen seurakunnan ulkopuolella, maailmassa, olevia asioita. Kuten Jeesus realistisesti asian esitti, hänen seuraajansa ovat maailmassa, vaikka he eivät ole osa tästä maailmasta ja vaikka he ovat tämän maailman vihaamia. (Joh. 17:14–16; 15:19) Mikäli kristityt haluaisivat päästä eroon kaikista suhteista tämän maailman hallituksiin ja esivaltoihin, heidän olisi lähdettävä pois maan päältä. Mutta he eivät voisi antaa merkkiä kenellekään kuljettajalle, joka pysähdyttäisi tämän maailman ja päästäisi heidät ulos. (1. Kor. 5:9, 10) Jumala ei ottanut kristittyjä pois tästä maailmasta. Heidän on tultava toimeen yhä olemassa olevien hallitusten ja esivaltojen kanssa. Siksi Paavali sanoo, että on oltava alamainen.

10. Mikä kysymys herää tämän alamaisuuden viisaudesta, ja mistä tämä riippuu?

¹⁰ Mutta eikö seurakunnan opetukselle, moraalille, palvonnalle ja toimille koidu todellakaan vaaraksi se, kun tosi kristityt ovat alamaisia tämän maailman poliittisille hallituksille ja esivalloille, jonka näkymättömänä ”hallitsijana” (Um) eli ”jumalana” on Saatana Perkele? (Joh. 12:31; 14:30; 16:11; 2. Kor. 4:4) Se riippuu tietysti siitä, miten pitkälle alamaisuus menee. Tarkoittiko apostoli Paavali, että kristittyjen tulisi olla täydellisesti alamaiset, jolloin ihminen vain ottaa määräyksiä vastaan ylhäältä ja tulee koneelliseksi robotiksi sallimatta kristillisen omantunnon sanella, mikä on oikeata ja mikä väärää Jumalan kirjoitetun sanan mukaan? Merkitseekö se täydellistä oman tahtonsa alistamista, jolloin kristitty tarjoutuu varauksetta tottelemaan kaikissa tapauksissa maailman hallitusten ja esivaltojen käskyjä?

11. Mikä muu alamaisuuden laji voisi olla kysymyksessä, ja kuka osoittaa meille, mitä lajia tarkoitetaan?

¹¹ Vai merkitseekö se suhteellista alamaisuutta? ”Suhteellisella” me tarkoitamme alamaisuutta, joka on suhteessa muihin seikkoihin, ts. muut asiaan liittyvät seikat on otettava huomioon. Se ei ole ehdotonta eli riippumatonta muista asioista. Se on saatettava tasapainoon muiden asioiden kanssa, joita ei voida jättää huomioon ottamatta. Lyhyessä kirjeessään Tiitukselle Paavali osoittaa, miten pitkälle alamaisuus voi mennä ja täytyykö sen olla ehdoton vai suhteellinen.

12. Miten Paavali osoittaa tämän, ja minkä samansukuisen tapauksen hän ensiksi mainitsee päästäksemme ratkaisuun?

¹² Miten Paavali osoittaa tämän? Kertomalla Tiitukselle, että on muitakin asioita, joille totisten, antautuneitten, kastettujen kristittyjen täytyy olla alamaiset. Tämän maailman poliittiset hallitukset ja esivallat eivät ole ainoita, joille on tärkeätä olla alamainen. On muitakin alamaisuussuhteita, joita kristittyjen on harkittava. Mitä sitten? Esimerkiksi aviollinen alamaisuus. Tiituksen kirjeen 2:3–5:ssä Paavali kirjoittaa seuraavan neuvon seurakunnan vanhempien naisten vastuusta: ”Vanhat naiset olkoot . . . hyvään neuvojia, voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.” Onko vaimojen oltava täydellisesti ”miehilleen alamaisia”? Katsokaamme.

VAIMOT

13. a) Mihin vaimon alamaisuus perustuu hänen miehensä uskonnosta riippumatta? b) Millaista alamaisuutta tämän täytyy olla, ja mitä sen täytyy suojella pilkalta?

¹³ Meidän täytyy panna merkille, että Paavali ei sano olevan tärkeätä, onko heidän oma aviomiehensä tosi kristitty vai juutalainen vai pakana. Silti vaimon alamaisuus miehelle perustuu raamatulliseen periaatteeseen, minkä Paavali itse esittää. Korinton seurakunnalle hän kirjoittaa: ”Minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää. . . . eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten. Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden.” (1. Kor. 11:3, 9, 10) Mutta apostoli Paavalin mukaan kristityn vaimon alamaisuus miehelleen ei voisi olla täydellinen ottamatta huomioon vielä korkeampaa alamaisuutta. Muussa tapauksessa, miten Paavali voisi sanoa, että nuorten vaimojen, jotka tottelevat iäkkäiden naisten opetusta ja esimerkkiä, pitäisi olla alamaiset omille aviollisille päämiehilleen, ”ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi” ulkopuolisten taholta?

14. Mitä seikkoja tosi kristityn vaimon on miehensä päämiehyydestä huolimatta otettava huomioon alamaisuutensa yhteydessä?

¹⁴ Kun siis on kysymys kristillisen vaimon alamaisuudesta avioliitossa, niin ”Jumalan sana” on ensiksi otettava huomioon. Hän on antautunut täysin Jehova Jumalalle, ja hänet on kastettu vertauskuvaksi tästä antaumuksestaan samoin kuin Jeesus oli. Hänen aviomiehensä, olkoonpa hän sitten kristitty, juutalainen tai pakana, on epätäydellinen ja syntinen syntymästään saakka. Jos siis mies pyytäisi tai vaatisi vaimoaan tekemään jotain vastoin Jumalan sanaa, niin tämä ei voisi omantuntonsa mukaan tehdä sitä ja samalla toteuttaa antaumustaan Jumalalle, kuten Kristus toteutti. Meidän täytyy myöntää, että hänen aviopuolisonsa on hänen näkyvä päänsä perhepiirissä, mutta Kristus on korkeampi kuin yksikään ihminen, kuin yksikään aviomies. Kristus on kristityn aviomiehen pää, minkä lisäksi Jumala on Kristuksen pää. Antautunut kristitty vaimo ei voi sen vuoksi pitää kolmannella tilalla olevaa ihmisaviomiehensä päämiehyyttä lopullisena ja ehdottomana. Hänen täytyy ottaa huomioon se ylin johtoasema, mikä Jumalalla on, jolle hän on antautunut seuraavaksi alemman johtajansa, Pelastajansa Jeesuksen Kristuksen välityksellä.

15. Millaista hänen alamaisuutensa miehelleen täytyy välttämättä olla, ja mitä kukaan ei voi sanoa Jumalan sanasta tässä suhteessa?

¹⁵ Jos hän alamaisessa tottelevaisuudessaan maalliselle aviomiehelleen rikkoisi Jumalan sanaa vastaan, niin hän ei käsittelisi Jumalan sanaa oikein, vaikkapa kristillisen seurakunnan ulkopuolella olevat ihmiset hyväksyisivätkin hänen tekonsa. Se olisi synti. Siten käy selväksi, että kristityn vaimon alamaisuus aviomiehelleen on suhteellista alamaisuutta. Sitä täytyy osoittaa suhteessa Jumalan sanaan. Jumalan sana on sopusoinnussa sen kanssa, että hän on alamainen aviomiehelle, ja se opettaa häntä olemaan sellainen. Kukaan seurakunnan ulkopuolella oleva ei voi totuudenmukaisesti sanoa, että Jumalan sana ei opeta vaimoa olemaan alamainen aviomiehelleen ja rakastamaan häntä ja osoittamaan tätä rakkautta hänelle olemalla alamainen.

16. Miten hän voisi saattaa muut puhumaan pilkkaavasti Jumalan sanasta ja miksi?

¹⁶ Entä jos kristitty vaimo, joka saarnaa Jumalan sanaa toisille, ei osoita aviomiehelleen tätä suhteellista alamaisuutta, vaan uhmaa häntä ja kiistelee perheasioista, joiden kanssa kristityn omatunto ei ole tekemisissä? Silloin hän antaa ulkopuolisille sen ajatuksen, että Jumalan sana, jota hän saarnaa, opettaa häntä olemaan kapinallinen, uppiniskainen, perheen johtoasemaa tavoitteleva. Tästä syystä hän saattaa ulkopuoliset puhumaan pilkkaavasti Jumalan sanasta, eivätkä he halua kuunnella sitä, saarnatkoonpa sitä hän tai joku muu sen seurakunnan jäsen, mihin hän kuuluu. Siksi hänen alamaisuutensa aviomiehelleen oikeissa asioissa, asioissa, jotka eivät ole Jumalan sanan vastaisia, on todellisuudessa suoja Jumalan sanalle niiden tietämättömien ihmisten pilkkaavaa puhetta vastaan, jotka tuomitsevat Jumalan sanan sen mukaan kuin kristitty vaimo toimii.

17. Miten hän siis voi suositella Jumalan sanaa muille?

¹⁷ Kristityn vaimon pitäisi sillä tavalla, millä hän alistuu aviolliselle omistajalleen, suositella Jumalan sanaa ulkopuolisille ja saada heidät taipuvaisiksi sen kuuntelemiselle. Jumalan sana on pääasia hänen avioelämässään, ja siten Paavali osoittaa, että hänen alamaisuutensa aviomiehelleen on vain suhteellista, ei täydellistä.

ORJAT

18, 19. a) Mistä muusta alamaisten luokasta Paavali sitten puhuu, ja mitkä kysymykset heräävät heidän antautumisensa suhteen? b) Miksi apostoleille kävi välttämättömäksi kirjoittaa, miten tässä luokassa olevien piti toimia kristittyinä?

¹⁸ Kirjeessään Tiitukselle apostoli Paavali puhuu toisenlaatuisesta alamaisuudesta, jota ei voitu syrjäyttää hänen päivinään. Rooman imperiumissa oli monia orjia, ei vain neekeriorjia, vaan valkoisiakin orjia. Nämä olivat henkilöitä, jotka oli otettu vangeiksi sodassa tai jotka olivat velkaantuneet eivätkä voineet maksaa. Orjat olivat niin lukuisia, että Rooman kansalaisella saattoi olla jopa neljätuhatta orjaa taloudessaan. Monet heistä kuulivat saarnattavan Jumalan vapauden valtakunnan hyvää uutista ja omaksuivat kristillisyyden. Huolimatta siitä, että he olivat jonkun rikkaan tai mahtavan miehen tai naisen orjia, he uskoivat Jeesuksen Kristuksen lunastusuhriin ja antautuivat Jehova Jumalalle. Hylkäsikö Jumala heidän antautumisensa sanoen, että he eivät voineet suorittaa sellaista antautumista, koska he eivät olleet vapaita siihen? Sanoiko Jumala, että he olivat alamaisia orjanomistajalle ja hänen omistamiaan eivätkä voineet antaa itseään täydellisesti Jumalalle eivätkä suorittaa Hänelle antautumista?

¹⁹ Ei! Jumala ei kieltänyt heidän antautumistaan Kristuksen välityksellä. Jos Jumala olisi hylännyt sen, niin kristillinen seurakunta ei olisi voinut hyväksyä orjia. Mutta Jumala hyväksyi heidän antautumisensa ja päästi heidät pyhän kansansa seurakuntaan. Siksi Jeesuksen Kristuksen apostolit tunnustivat nämä antautuneet orjat seurakunnan jäseniksi ja kirjoittivat, miten heidän pitäisi toimia kristittyinä.

20, 21. a) Miten orjan antautuminen vaikutti suhteeseen, joka hänellä oli isäntäänsä? b) Mitä Paavalin kirjoitukset orjakysymyksestä osoittivat hänen alamaisuudestaan Rooman hallitukselle?

²⁰ Kun sitten Jumala hyväksyi heidän antautumisensa ja teki näistä orjista seurakuntansa jäseniä, niin vapauttiko se heidät heidän maallisten omistajiensa alaisuudesta? Ei laisinkaan. He pysyivät maallisina orjina, vaikka he olivat nyt saavuttaneet hengellisen vapauden, mistä antautumattomat, ei-kristityt orjat eivät nauttineet. ”Sillä jokainen Herrassa, joka kutsuttiin orjana, on Herran vapaa”, sanoi Paavali tarkoittaen asiaa hengellisellä tavalla rohkaisematta orjaa murtautumaan vapauteen.

²¹ Siksi Paavali sanoi: ”Missä asemassa kukin kutsuttiinkin [ollakseen pyhä Jumalalle], pysyköön siinä. Kutsuttiinko sinut orjana? Älä anna sen huolestuttaa itseäsi, mutta jos voit myös päästä vapaaksi, niin käytä mieluummin tilaisuutta hyväksesi. . . . samoin se, joka kutsuttiin vapaana, on Kristuksen orja. Teidät ostettiin [Kristuksen uhrin] hinnalla, älkää tulko enää ihmisten orjiksi. Missä asemassa kukin kutsuttiinkin, veljet, pysyköön hän siinä Jumalan yhteydessä.” (1. Kor. 7:20–24, Um) Paavali ei ollut mikään Rooman imperiumin uudistaja, eikä Jumala ollut valtuuttanut häntä sellaiseen. Kuinka hän olisi ollut, kun hän ja Jumala tiesivät, että epäpyhä Rooman imperiumi tuhoutuisi Jumalan määräaikana? Keisarillinen hallitus piti Rooman valtakunnassa laajalle levinnyttä orjuutta pakolla yllä. Paavali oli alamainen olemassa olevalle Rooman hallitukselle tässä orjuuskysymyksessä. Hän ei käskenyt orjia karkaamaan. Hän ei ajanut senkaltaista orjien kapinahanketta, minkä Spartacus pani toimeen vuonna 73 eKr.

22, 23. a) Miten antautuminen vaikutti henkilöön, joka oli orja? b) Minkä vuoksi Paavali antoi orjia koskevat neuvonsa, ja mitä hän käski Tiituksen opettaa orjia tekemään?

²² Millainen oli sitten orjan suhde maalliseen isäntäänsä, kun orjasta tuli antautunut, kastettu kristitty? Lihan mukaan hän oli yhä orja ihmisisäntänsä eli orjanomistajan alaisuudessa. Sen sijaan että hänestä olisi tullut sellainen karannut orja kuin vuosina 1851–1852 kirjoitetun amerikkalaisen romaanin Setä Tuomon tuvan Eliza, hänestä piti tulla parempi orja kristillisyytensä vuoksi. Apostoli Paavali neuvoi nuorta valvojaa Tiitusta, mitä hänen oli Kreetassa opetettava orjia tekemään, kun he olivat nyt tulleet kristityiksi. Kirjoittaessaan Tiitukselle Paavali voimakkaasti kehotti suojelemaan kristillistä järjestöä ja Jumalan sanaa maailman ansaitsemattomalta herjaukselta ja pilkalta. Ensiksi Paavali kertoi kristityille vaimoille, miten heidän piti toimia kodissa, ja kertoi nuorille kristityille miehille, miten heidän piti käyttäytyä esittämällä ”tervettä puhetta, mitä ei voida tuomita, niin että vastapuolella oleva mies häpeäisi, kun hänellä ei ole mitään alhaista sanomista meistä”. Paavali puhui sitten orjista ja kirjoitti:

²³ ”Olkoot orjat alamaisia omistajilleen kaikessa ja miellyttäkööt heitä hyvin, sanomatta vastaan, varastamatta, vaan osoittaen hyvää uskollisuutta täysin määrin, niin että he kaunistaisivat Pelastajamme, Jumalan, opetuksen kaikessa. Sillä Jumalan ansaitsematon hyvyys, mikä tuo pelastuksen kaikenlaisille ihmisille [orjat mukaan luettuna], on ilmoitettu, ja se opettaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset halut sekä elämään terveinä mieleltämme ja vanhurskaina sekä jumalisessa antaumuksessa keskellä tätä nykyistä asiainjärjestelmää.” – Tiit. 2:6–12, Um.

24, 25. a) Mitä erotusta Paavali ei tehnyt orjanomistajissa? b) Päästettiinkö orjanomistajat seurakuntaan, ja mitä Filemonin tapaus osoittaa?

²⁴ Miten tämä on mahdollista nykyään kirjaimellisille orjille Aasiassa, Afrikassa tai muualla? Miten orjat voivat antautuneiksi, kastetuiksi kristityiksi tultuaan olla ”alamaisia omistajilleen kaikessa ja miellyttää heitä hyvin” ja pysyä samalla kristittyinä? Pantakoon jälleen merkille, että Paavali ei sano, onko orjanomistaja pakana, roomalainen, juutalainen vai kristitty tai että kristityn orjan pitäisi olla alamainen ainoastaan kristityille orjanomistajille ja miellyttää häntä hyvin.

²⁵ On totta, että silloin oli kristittyjäkin orjanomistajia seurakunnassa. Paavali ei halunnut olla mallina Venäjän tsaarille Aleksanteri II:lle, joka vuonna 1861 vapautti 23 000 000 venäläistä maaorjaa eikä Amerikan presidentille Abraham Lincolnille, joka vuonna 1863 julkaisi vapautusjulistuksen, minkä mukaan orjuus poistettiin niissä etelävaltioissa, joita liittovaltion armeijat eivät olleet valloittaneet. Ei, Paavali ei julistanut kaikkia kristittyjä orjia vapaiksi ja kaikkia kristittyjä orjanomistajia orjattomiksi, joilta vastoin heidän tahtoaan olisi riistetty heidän orjansa. Hän ei julistanut, että kristityt orjanomistajat, jotka eivät vapauttaneet uskollisia tai epäuskoisia orjiaan, olisi täytynyt erottaa kristillisestä seurakunnasta. Ei, vaan Paavali jopa kirjoitti kirjeen, mikä on säilytetty Raamatussa ja minkä hän osoitti kristitylle orjanomistajalle Filemonille. Sen sijaan että Filemon olisi erotettu seurakunnasta, paikallinen kristillinen seurakunta kokoontui itse Filemonin kodissa. – Filem. 1, 2.

26. Mitä Paavali teki Onesimukselle sopusoinnussa orjista antamiensa ohjeiden kanssa, ja mitä Onesimus teki?

²⁶ Rooman hallitus salli Filemonin olla orjanomistaja ja Paavali alistui tähän pakanalliseen hallitusjärjestelyyn eikä poistanut orjuutta Filemonin kodista. Sopusoinnussa Tiitukselle orjista antamiensa ohjeiden kanssa, joiden mukaan orjien piti olla alamaiset isännilleen kaikessa, Paavali lähetti takaisin Filemonille erään karanneen orjan viemään kirjettään Filemonille. Paavali ei julistanut tätä karannutta orjaa Onesimusta vapaaksi, koska hän oli kuunnellut Paavalin saarnaamista ja oli tullut kristityksi. Paavali lähetti Onesimuksen takaisin orjuuteen. Niinpä Onesimus meni takaisin orjuuteen juuri siksi, että hänestä oli tullut kristitty, ollakseen alamainen kristitylle toverilleen Filemonille kaikessa ”osoittaen hyvää uskollisuutta täysin määrin”. Paluumatkallaan Onesimus ei muuttanut mieltään, repinyt kirjettä, kadonnut tähän maailmaan eikä jatkanut karkulaisena. Vaikka hän joutui uudelleen orjuuteen, hän antoi kirjeen Filemonille. Siksi meillä on se Raamatussa nykyään. – Filem. 10–17.

27. a) Mitä siis sisältyy siihen ”kaikkeen”, jossa kristityn orjan on oltava alamainen omistajalleen? b) Millaisia orjia kristillisyys sen vuoksi teki heistä?

²⁷ Miten orjat, joista on tullut antautuneita kristittyjä, voivat olla alamaisia omistajilleen kaikessa, varsinkaan jos nämä omistajat eivät ole kristittyjä tai ovat muunuskoisia? Merkitseekö sanonta ”kaikessa”, että alamaisuus on täydellinen, ehdoton ja riippumaton Jumalan tahdosta ja sanasta? Tuskin! ”Kaikessa” rajoittuu alueelle, missä inhimillisellä orjanomistajalla on laillinen oikeus vaatia palveluksia orjaltaan. Hänellä ei ollut oikeutta muuttaa orjan uskontoa, sillä se pohjautui orjan omaan omaantuntoon ja oli henkilökohtainen, hänen ja hänen Jumalansa välinen asia. Paavali osoittaa, mitä ”kaikessa” sisältää lisäämällä: ”Ja miellyttäkööt heitä hyvin, sanomatta vastaan, varastamatta, vaan osoittaen hyvää uskollisuutta täysin määrin.” Sen sijaan että kristillisyys olisi tehnyt heistä pahempia orjia, se teki heistä parempia, orjia, jotka nauttivat omistajiensa miellyttämisestä suorittamalla määrätyt tehtävät hyvin, orjia, jotka eivät sanoneet nenäkkäästi vastaan omistajilleen, orjia, jotka eivät varastaneet omistajiltaan, orjia, jotka olivat uskollisia ja jotka eivät pettäneet omistajiensa aineellisia etuja.

28, 29. a) Mitä omistajalle osoitettu alamaisuus ei velvoita orjaa tekemään? b) Millaista heidän alamaisuutensa siten osoitetaan olevan? Kenelle he ikään kuin suorittavat palvelusta ja mistä vaikuttimista?

²⁸ Alamaisuus ei velvoita kristittyä orjaa varastamaan toisilta, jos hänen epäkristillinen isäntänsä käskisi häntä tekemään siten. Ja ellei hän varastaisi maallisen isäntänsä hyväksi, hän ei myöskään rikkoisi mitään muita Jumalan käskyjä. ”Joka on varastanut, älköön enää varastako”, sanoo apostoli Paavali, ”vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle.” (Ef. 4:28) Orjan kristillisen alamaisuuden inhimilliselle orjanomistajalle osoitetaan siten olevan suhteellinen, rajoitettu alamaisuus, joka on riippuvainen kristillisestä omastatunnosta. Orjanomistajan miellyttäminen ei sisällä Jumalan käskyjen rikkomista. Paavali sanoi tämän orjille Kolossalaiskirjeen 3:22–24:ssä (Um):

²⁹ ”Te orjat, olkaa tottelevaisia kaikessa niille, jotka ovat teidän isäntiänne lihallisessa merkityksessä, ei silmänpalveluteoin, ihmisten miellyttäjinä, vaan sydämen vilpittömyydessä, Jehovaa peläten. Mitä teettekin, työskennelkää siinä kokosieluisesti kuin Jehovalle eikä kuin ihmisille [orjanomistajillenne], sillä te tiedätte, että te saatte Jehovalta asianmukaisen perintöpalkan. Olkaa orjina Mestarin Kristuksen hyväksi.”

30. Miksi tottelevaisuus orjanomistajille ”kaikessa” ei Paavalin ohjeiden mukaan voisi sisältää Jumalan lain rikkomista?

³⁰ Tottelevaisuus orjanomistajille ”kaikessa” ei voisi merkitä sitä niin pitkälle, että oltaisiin tottelemattomia Jehova Jumalalle ja rikottaisiin hänen käskynsä. Sanoohan apostoli, että orjan täytyy osoittaa tätä tottelevaisuutta kaikessa ”Jehovaa peläten”. Tämä merkitsee pelkoa olla miellyttämättä Jehovaa. Mitä orjia käskettiinkin tekemään, heidän oli työskenneltävä siinä, ei valittaen kuin ihmisille, jotka olivat heidän isäntiään, vaan ”kokosieluisesti kuin Jehovalle” tietäen, että Jehova palkitsisi heidät, vaikka orjanomistaja ei palkitsisikaan heitä, vaan riistäisi heitä orjinaan.

31. Miten siis pelko ja miellyttämishalu hillitsisivät orjan tekoja orjana?

³¹ Jehovan pelko ei sallisi orjien omistajiensa käskystä ampua tai pistää tikarilla jotakuta toista kuoliaaksi. Jos heidän isäntänsä käskisivät heitä varastamaan toisen omaisuutta tai valehtelemaan tai esittämään väärän todistuksen tuomarin edessä tai ryöstämään toisen miehen vaimon, he eivät voisi tehdä sitä kokosieluisesti, ikään kuin he tekisivät sen Jumalalleen, sillä Jehova kieltää kristittyjä todistajiaan tekemästä sellaisia rikoksia. Jos kristityt orjat olisivat ihmisten miellyttäjiä, niin he alistuisivat ja tottelisivat isäntiään, kun nämä käskisivät heitä tekemään mitä tahansa epäraamatullista, epäkristillistä. Mutta on olemassa joitakin asioita, monia asioita, joissa he eivät voi totella epätäydellisiä, syntisiä ihmisisäntiään, koska kristityt orjat miellyttävät Jumalaa ja pelkäävät ennen kaikkea Jehovaa. He ovat todellakin orjia Mestarin, Kristuksen, hyväksi, joka osti heidät uhrillaan.

32. Mitä samanlaisia ohjeita orjille Paavali antaa Efesolaiskirjeen 6:5–9:ssä, ja miten se kannustaa hyvään palvelukseen?

³² Efesolaiskirjeen 6:5–9:ssä (Um) apostoli Paavali antaa samanlaisia ohjeita kristityille orjille seurakunnan jäseninä. Pahansisuisten ja ilkeämielisten orjien sijasta heitä käsketään olemaan ”orjia, joilla on hyvät taipumukset, kuin Jehovalle eikä ihmisille, sillä te tiedätte, että mitä hyvää kukin tehneekin, hän saa sen takaisin Jehovalta, olkoonpa hän sitten orja tai vapaa”. He pitävät mielessään, että heillä on Mestari, joka on korkeampi kuin heidän maallinen ihmisisäntänsä, Mestari taivaissa. Tämä Mestari ei ole maallisten orjaisäntien puolella orjia vastaan edellyttäen, että orjat tottelevat taivaallista Mestariaan, kun uskollisuus kristillisyydelle käy välttämättömäksi ihmisille osoitetun orjallisen tottelevaisuuden sijasta.

33, 34. a) Miksi kristityt orjat eivät tee isännilleen sitä mitä ennen, mutta tuottaisiko tämä vahinkoa heidän isäntiensä eduille? b) Mitä he haluavat ollessaan parempitapaisia orjia, ja miten tämä vaikuttaa heidän alamaisuuteensa?

³³ Joka tapauksessa apostoli Paavali tekee kristittyjen orjien alamaisuuden heidän ihmisomistajilleen tai isännilleen suhteelliseksi alamaisuudeksi. Sitä, mitä orjat tekivät aikaisemmin täydellisessä tottelevaisuudessa maallisille omistajilleen, he eivät tee enää, koska heillä on nyt kristillinen omatunto. Siitä huolimatta he ovat parempia orjia ja hyödyllisempiä omistajilleen lainkuuliaisella tavalla. Pysymällä oikeassa kristillisessä menettelytavassa isäntiensä toiveista huolimatta he eivät tuota vahinkoa isännilleen eikä heidän eduilleen, vaan saattavat isäntänsä kunnioittamaan heidän valistunutta ja valmennettua kristillistä omaatuntoaan. Koska he ovat parempia orjia kristillisyyden omaksumisensa vuoksi, he eivät ole häpeäksi sille, mitä Jumala opettaa antautuneille todistajilleen.

³⁴ Olemalla parempitapaisia orjia he haluavat, että ”he kaunistaisivat Pelastajamme, Jumalan, opetuksen kaikessa”. Jos heidän halunaan ja pyrkimyksenään on kaunistaa Jumalan opetus, jota he noudattavat kaikessa, he eivät voi alistua maallisten isäntiensä tahtoon niin pitkälle, että he tottelisivat käskyjä, joissa määrätään tekemään väärin. Väärin tekemällä he eivät olisi eläviä kaunistuksia Jumalan opetukselle, vaan sen sijaan he esittäisivät väärin ja häpäisisivät Hänen opetuksiaan.

ALAMAISUUS HALLITUKSILLE JA ESIVALLOILLE

35. a) Mitä vaimojen ja orjien tapaukset todistavat siitä alamaisuuslajista, mitä kristittyjen täytyy osoittaa hallituksille ja esivalloille? b) Mikä velvollisuus hallitsijoilla on heidän epätäydellisyydestään huolimatta?

³⁵ Vasta kirjoitettuaan, miten kristittyjen vaimojen täytyy olla alamaisia aviomiehilleen ja kristittyjen orjien maallisille omistajilleen, apostoli Paavali käski seurakunnan henkilöitä ”olemaan hallituksille ja esivalloille [hallitsijoina, Um] alamaiset, kuuliaiset”. (Tiit. 3:1) Siinä, mitä Paavali sanoi noissa aikaisemmissa alamaisuustapauksissa aviomiehille ja orjanomistajille, meillä on mittapuu, jolla voimme mitata, miten pitkälle alamaisuus ja kuuliaisuus poliittisia hallituksia ja esivaltoja kohtaan menee antautuneitten, kastettujen kristittyjen suhteen, jollaisia Jehovan todistajat ovat. Alamaisuuden ei pitänyt olla täydellinen, vaan pelkästään suhteellinen aviomiehiä ja orjanomistajia eli isäntiä kohtaan, jotka ovat vain epätäydellisiä ihmisiä. Samoin alamaisuuden täytyy olla suhteellinen hallituksia ja esivaltoja kohtaan, jotka on myös muodostettu ihmisistä, jotka ovat syntyneet synnissä ja ovat kuolemaan tuomittuja. Mutta inhimillisillä ”hallituksilla ja esivalloilla” on velvollisuus kaikkia alamaisiaan kohtaan. Yksi niiden päävelvollisuuksista on ylläpitää hyvää järjestystä ja suojella kansaa. Hallituksilla on jo riittävästi huolta epäkristillisten ihmisten kanssa yleensä, antautuneitten kastettujen kristittyjen tarvitsematta lisätä enää heidän huoliaan liittymällä maailmallisiin ihmisiin lain rikkomisessa.

36. Miksi kiittämistä tarkasteltaessa on hyvin sopivaa, että kristityt ovat tottelevaisia hallituksille ja esivalloille?

³⁶ Kristittyjen, jotka ovat todella Jumalan ”pyhiä”, on kuitenkin hyvin sopivaa olla kuuliaisia ”hallituksille ja esivalloille”. Sen sijaan että kristityt ansaitsisivat näiden tämän maailman poliittisissa viroissa olevien miesten pahansuopaisuuden, heidän tulisi saada tai ainakin ansaita kiitos siitä, että he ovat järjestystä rakastavia ja että he kunnioittavasti pitävät kiinni laeista, joilla hyvää järjestystä ja yleistä hyvinvointia pidetään yllä yhteiskunnassa. Koska kristityt ovat kokosieluisesti antautuneet Jumalalle ja koska he uskollisesti jäljittelevät Jeesusta Kristusta, niin heitä ymmärretään väärin ja arvostellaan jo tarpeeksi ja syytetään väärin yksin tästä syystä heidän enää tarvitsematta tehdä itsestään kohteita, joita hyvällä syyllä voitaisiin arvostella ja syyttää väärinteoista. Kristittyjen tulee osoittaa, että Jumalan pelko saa aikaan muutoksen ihmisen elämässä parempaan suuntaan. Paavali neuvoo heitä siksi olemaan ”kaikkiin hyviin tekoihin valmiit”.

37. Miten tämä on sopusoinnussa sen tosiasian kanssa, että Kristus kuoli ja lunasti meidät tiettyä tarkoitusta varten, mutta miten tämä vaikuttaa alamaisuuteemme?

³⁷ Tämä on täysin sopusoinnussa sen kanssa, mitä Paavali juuri edellä mainitsi, että meidän Pelastajamme Jeesus Kristus ”antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee”. (Tiit. 2:13, 14) Miten tämä voisi tehdä meistä piilevää vaaraa millekään tämän maailman hallituksille tai esivalloille, vaikkapa alamaisuutemme niille onkin pelkästään suhteellista? Kun me olemme kansa, jonka Kristus on lunastanut kaikesta laittomuudesta ja kun me samalla ahkeroitsemme hyviä tekoja, niin se estää meitä kristittyinä antamasta enempää kuin suhteellisen alamaisuutemme ihmishallituksille ja -esivalloille. Miksi? Koska ihmishallitsijat voivat toisinaan esittää vaatimuksia ja säätää lakeja, jotka ovat vastoin Jumalan ylintä lakia.

38. Mitä meidän tottelevaisuutemme Jumalan laille ei milloinkaan salli meidän tekevän hallituksille ja esivalloille, mutta missä asioissa se ei salli meidän liittyvän hallituksiin ja esivaltoihin?

³⁸ Meidän tunnollinen kuuliaisuutemme Jumalan laille voi saattaa ihmishallitukset ja -esivallat hämilleen. Se voi osoittaa heidän erehdyksensä ja heidän poikkeamisensa Jumalan laista. Mutta se ei milloinkaan johda meitä kumouksellisiin liikkeisiin tai salaliittoihin tai väkivaltaisiin vallankumouksiin näitä olemassa olevia hallituksia ja esivaltoja vastaan. Kun me annamme Jumalalle, mikä Jumalan on, tämän asiainjärjestelmän aikana, niin se ei merkitse, ettei meidän pitäisi antaa myös keisarille, mikä keisarin on. (Matt. 22:21) Se ei merkitse, että me rikomme apostolin neuvon, jonka mukaan meidän tulee olla ”hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset”. Se merkitsee vain, että tunnollisina kristittyinä me emme liity epätäydellisiin inhimillisiin hallituksiin ja esivaltoihin, kun ne taistelevat Jumalaa vastaan. Meidän täytyy ottaa asenteemme yhdessä Kristuksen apostolien kanssa, kun he sanoivat epäpoliittiselle, uskonnolliselle Jerusalemin tuomioistuimelle: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” – Apt. 5:29.

39. Mitä apostolin ohjeita me siis noudatamme ja missä mielessä?

³⁹ Me noudatamme kaikissa tapauksissa apostoli Paavalin ohjetta siitä, että tulee olla alamainen aviomiehille, orjanomistajille ja maailman poliittisille hallituksille ja esivalloille, ja hänen ohjeitaan muista elämän asioista. Tämän me teemme ”niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.” – Tiit. 3:8.

[Alaviitteet]