Astutko toisten varpaille tarpeettomasti?
ASTUTKO sinä? Varpaille astuminen on määritelty ”tahattomaksi loukkaamiseksi tunkeutumalla toisen oikeuksiin tai etuihin, haavoittamalla arkaa kohtaa jne.”; ”loukkaamiseksi”.
Huomaa, että paino on sanalla tarpeettomasti. Kuka tahansa, jolla on vanhurskaat periaatteet ja voimakkaat vakaumukset, loukkaa varmasti joitakuita. Tämä on pitänyt paikkansa kaikista vanhurskautta rakastavista, Aabelista aina meidän aikaamme asti, eikä kenestäkään enemmän kuin Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta. He kaikki olisivat voineet säästää itseään paljolta kärsimykseltä ja vaikeudelta, jos he olisivat olleet halukkaita sovittelemaan. Mutta kun periaate on kysymyksessä, niin ei tarvitse olla tarpeettomasti huolissaan niiden loukkaamisesta, joilla ei ole vanhurskaudenrakkautta. – Matt. 15:12–14.
Mutta meidän jokapäiväisissä suhteissamme ei ole tavallisesti kysymyksessä periaate, vaan yksinkertaisesti ajattelemattomasti tai tietämättä tapahtunut loukkaus. On kuin emme tietäisi, miten suuret meidän omat jalkamme ovat tai kuin emme olisi antaneet kylliksi tietä toiselle.
On vaikka kuinka monta vähäistä tapaa, millä me saatamme astua toisten varpaille. Jotkut ovat arkoja iästään, painostaan, terveydestään tai jostakin ruumiillisesta viastaan, kuten syntymämerkistä tai epätavallisen suuresta nenästä. Jos johonkin tällaiseen arkaan kohtaan kiinnitetään huomiota, ja varsinkin jos siitä tehdään pilaa, niin se merkitsisi heidän varpailleen astumista. Ajattelevaisuus tällaisissa tapauksissa korvataan tietoisella tai tiedottomalla kiitollisuudella.
Hyvin puhelias henkilö astuu todennäköisesti toisten varpaille, varsinkin jos hänen puheensa on juorua. Viisas kuningas sanoi: ”Missä on paljon sanoja, siinä ei syntiä puutu.” ”Tyhmä puhuu paljon.” Mitä enemmän sanoja, sitä huolettomammin ne lausutaan ja sitä todennäköisemmin ne loukkaavat toisia. – Sananl. 10:19; Saarn. 10:14.
Pelkästään sanojen valinnalla voidaan loukata tarpeettomasti: ne ovat joko liian juhlavia ja keinotekoisia tai raakoja ja alhaisia. Jotkut astuvat toisten varpaille äänensävylläänkin, jos se on kopea, alentuva tai karski ja ärsyttävä. Huono pila samoin kuin kepposetkin haavoittavat varmasti joitakuita. Huolimattomuus henkilökohtaisesta puhtaudesta, kuten pahanhajuinen hengitys, hien haju tai tupakanpoltto siellä, missä ilmoitetaan selvästi: ”Tupakanpoltto kielletty”, on toisten varpaille astumista. Itse asiassa mikä hyvien tapojen loukkaus hyvänsä, mikä tahdittomuus tahansa aiheuttaa hairahduksen.
Joku saattaa astua toisen varpaille yhä uudelleen olematta siitä tietoinen, mikä johtuu hänen ystäviensä arkuudesta. Mutta Jumalan sana sanoo: ”Parempi julkinen nuhde kuin salattu rakkaus.” Ystävät useinkin välttelevät nuhteen antamista, koska he pelkäävät sitä, miten se otettaisiin vastaan. On paradoksaalista, että ne, jotka helposti astuvat toisten varpaille, ovat itse tavallisesti kaikkein arkatuntoisimpia; tahdittomimmat odottavat enimmän tahdikkuutta toisilta. – Sananl. 27:5.
Jos sinun parhaat ystäväsi eivät sano sinulle vikaasi, niin miten sinä voit tietää sen? Siitä tavasta, millä he menettelevät sinua kohtaan. He saattavat olla kohteliaita, tahdikkaita, näennäisesti ystävällisiä, mutta samalla hiukan varovaisia, etteivät astuisi sinun varpaillesi. Koska he eivät tunne olevansa vapaita sinun läsnäollessasi, niin he eivät todennäköisesti ota sinua lähimpään ystäväpiiriinsä eivätkä osoita sinulle erityistä kiintymystään. Sinun parhaat ominaisuutesi jätetään huomioon ottamatta, koska sinä astut heidän varpailleen.
Mikä panee jonkun astumaan toisten varpaille? Se on pohjimmaltaan empatian, ymmärtämyksen puute, kyvyttömyys asettua toisten asemaan, herkän henkisen huomiokyvyn puute, lyhyesti sanoen, lähimmäisenrakkauden puute. Tämä voi johtua jonkin kansan tapojen tai jonkun erityisen yksilön olosuhteitten tuntemattomuudesta. Se voi aiheutua myös siitä, että asianomainen on kovin ulospäin kääntynyt. Sellaiselta puuttuu usein herkkää henkistä huomiokykyä, joten hänestä toisten harmit, vaikeudet tai kärsimykset ovat huvittavia, varsinkin jos he sattuvat olemaan sisäänpäin kääntyneitä. Tästä syystä on sanottu, että ihmisten leimaaminen ulospäin tai sisäänpäin kääntyneiksi on vain eräs tapa sanoa, että jotkut ovat paksunahkaisia ja toiset arkatuntoisia. Kultainen keskitie on välttää kumpaakin äärimmäisyyttä, olla sellainen, joka ei helposti loukkaa eikä nopeasti loukkaannu.
Kritisoiva täydellisyyden tavoittelija astuu myös todennäköisesti toisten varpaille ymmärtämyksen puutteessa. Sen sijaan että hän arvostaisi ja kiittäisi hyviä puolia, hän näkee ja selittää vain huonoja seikkoja, heikkouksia, astuen siten tarpeettomasti toisten varpaille. Hän kadottaa arvostelevan luonteensa takia monia tilaisuuksia auttavan käden ojentamiseen.
Samaa voidaan sanoa niistä, jotka alati jauhavat tehokkuuden merkitystä. He ovat niin huolissaan täsmällisyydestä, järjestyksellisyydestä tai taloudellisuudesta, että he tulevat sokeiksi yhteistunnon, inhimillisten arvojen suhteen. Perhepiirissä se saattaisi tapahtua tähän tapaan: Vaimo valmistaa erikoisaterian, ja mies nurisee sen hintaa. Tai mies tuo kotiin lahjan, ja vaimo valittaa tuhlauksesta. Kun kummaltakin puuttuu ymmärtämystä, niin he sivuuttavat sen tosiasian, että rakkaus vaatii toisinaan järkevyyden sivuuttamista ilmaistakseen itsensä!
Älkäämme myöskään sivuuttako sitä, että kaikenlainen ennakkoluulo paljastaa ymmärtämyksen puutteen ja panee jotkut astumaan toisten varpaille. Joku saattaa äänensävyllään, sanoillaan ja teoillaan paljastaa syvälle juurtuneen ennakkoluulon ja koskettaa siten arkoihin kohtiin. Johtukoonpa ennakkoluulo mistä hyvänsä – ihonvärin, kansallisuuden, taloudellisen tai valistustason erilaisuudesta – niin se on ymmärtämyksen jyrkkä vastakohta ja paljastaa äärimmäistä kyvyttömyyttä paneutua toisten asemaan.
Tässä vanhassa maailmassa on niin tavattoman paljon kärsimystä, niin paljon väärinymmärrystä ja onnettomuutta. Älkäämme lisätkö sitä enää tarpeettomasti astumalla toisten varpaille. Yrittäkäämme päinvastoin käsittää, millä tavalla toiset ajattelevat ja tuntevat eri asioissa. Mitä enemmän toiset eroavat meistä, sitä enemmän meidän on oltava varuillamme, ja tämä koskee myöskin sukupuolten peruseroavaisuuksia.
Jumalan sana on täynnä hyviä neuvoja tässä suhteessa, kuten esimerkiksi: ”Pukeutukaa . . . sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen.” ”Vaelluksessanne olkaa viisaat” ja ”olkoon puheenne aina suloista”. Noudata tätä neuvoa, niin et astu toisten varpaille – tarpeettomasti. – Kol. 3:12; 4:5, 6.