Vaelluksemme tarkka valvominen

”Pitäkää . . . tarkoin silmällä, että ette vaella niin kuin epäviisaat, vaan niinkuin viisaat ihmiset, ostaen sopivaa aikaa itsellenne, koska päivät ovat jumalattomat.” – Ef. 5:15, 16, Um.

 1. Minkä tekeminen koituu parhaaksemme nykyään, ja miksi Jumalan valtakunnan todellisuuden tulee hallita meitä näin tehdessämme?

MISSÄ tahansa asummekin maailmassa, niin sen tarkka valvominen, miten me vaellamme, so. miten me käyttäydymme, koituu parhaaksemme. Erään erittäin tärkeän tosiasian tulee hallita meitä, kun me pidämme tarkoin silmällä, miten vaellamme. Tämä tosiasia on se, että Jumalan valtakunta hallitsee, että se on hallinnut kuluneet neljäkymmentä viisi vuotta vuodesta 1914. Miksi tämä tosiasia on niin tärkeä? Siksi, että tämän taivaallisen valtakunnan päätarkoitus on pitää huoli siitä, että Jumalan tahto tapahtuu maan päällä niin kuin taivaassakin. (Matt. 6:9, 10) Nykyinen jumalaton vanha maailma lähestyy nopeasti loppuaan historian suurimmassa ahdistuksessa, koska tämä maailma ei ole koskaan ollut sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, vaan on sen suurin vastustaja. Jumalan valtakunta panee hänen tahtonsa toteutumaan. Hänen valtakuntansa tuo uuden järjestyksen, minkä muodostavat ”uudet taivaat ja uusi maa”, joissa Jumalan ilmaisema tahto on varmasti lakina. (2. Piet. 3:13) Kukaan meistä ei voi missään välttää tätä ihmeellistä muutosta. Viisaus määrää meidät sen tähden osoittamaan kokosydämistä uskollisuuttamme Jumalan valtakuntaa kohtaan, jotta me emme joutuisi loppuumme, kun maailma loppuu. Uskollisuus Jumalan valtakunnalle merkitsee nyt sitä, että me saatamme itsemme täydellisesti sopusointuun hänen tahtonsa kanssa. Hänen vanhurskas tahtonsa meidän suhteemme tänä maailman hämmennyksen aikana on esitetty hänen kirjoitetussa Sanassaan, pyhässä Raamatussa.

 2. Millaisiksi me voimme kuvailla nämä päivät, ja mikä Paavalin neuvo on sen tähden sopiva meille nykyään?

² Kun me katselemme ympärillemme maailman uskonnollista ja moraalista tilaa ja kansojen sekä yksilöiden välisiä suhteita, niin meidän on pakko sanoa, että päivät ovat jumalattomat. Siksi on apostoli Paavalin oman aikansa kristityille antama neuvo mitä sopivin myöskin meidän aikanamme: ”Pitäkää . . . tarkoin silmällä, että ette vaella niin kuin epäviisaat, vaan niinkuin viisaat ihmiset, ostaen sopivaa aikaa itsellenne, koska päivät ovat jumalattomat. Lakatkaa tämän tähden tulemasta järjettömiksi ja havaitkaa jatkuvasti, mikä on Jehovan tahto. Älkääkä juopuko viinistä, sillä siinä on irstailua [mistä syystä kristitty saattaa tulla erotetuksi Jumalan seurakunnasta], vaan täyttykää jatkuvasti hengellä.” – Ef. 5:15–18, Um; 2. Kor. 5:9–13.

 3. a) Miten me vaelsimme, ennen kuin meistä kukaan antautui Jumalalle? b) Miten meidän tulee vaeltaa antautumisemme jälkeen, ja mikä henkilökohtainen kysymys meidän tulee tehdä tämän suhteen?

³ Kautta maailman on nykyään yli puoli miljoonaa ihmistä alistunut täysin eli antautunut Jehova Jumalalle Jeesuksen Kristuksen välityksellä, ja he ovat vertauskuvanneet julkisesti tämän antaumuksen vesikasteella, niin kuin Jeesus Kristus itsekin kastettiin. (Matt. 3:13–17; 28:18–20) Me kaikki vaelsimme määrättyä tietä menneinä aikoina, ennen kuin kukaan meistä antautui Jumalalle. Me vaelsimme ”tämän maailman asiainjärjestelmän mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen [Saatana Perkeleen], mukaan, joka toimii nyt tottelemattomuuden lapsissa”. Me vaellamme jatkuvasti ”niin kuin kansatkin vaeltavat mielensä hyödyttömyydessä, samalla kun ne ovat pimeydessä henkisesti ja vieraantuneita siitä elämästä, mikä kuuluu Jumalalle, heissä olevan tietämättömyyden tähden, heidän sydämensä tunteettomuuden takia. Koska he ovat menettäneet kaiken moraalitajun, niin he antautuivat irstaaseen käyttäytymiseen harjoittamaan kaikenlaista epäpuhtautta ahneudessa.” (Ef. 2:2; 4:17–19, Um) Meidän antautuneitten pitäisi nyt olla lakanneet vaeltamasta sillä tavalla. Antautumalla Jumalalle me olemme päättäneet vaeltaa Jumalan tahdon mukaan, jotta me siten vaeltaisimme Jumalan yhteydessä. (1. Moos. 5:22, 23; 6:9) Aikain jumalattomuuden takia on mitä viisainta ja tärkeintä, että me valvomme tarkkaan, kuinka me vaellamme. Meidän on totisesti aika kysyä itseltämme: olemmeko me palanneet vaeltamaan tämän maailman mukana, vai vaellammeko me kiinteämmin Jumalan yhteydessä? Vastataksemme tähän kysymykseen meidän on oivallettava, mikä Jumalan tahto on. Tämä vaatii meitä tutkimaan Jumalan kirjoitettua Sanaa.

 4. Mitä 1. Tessalonikalaiskirjeen 4:3–5, 7 sanoo Jumalan tahtovan, ja miten Jehova näin ollen eroaa Priapoksesta ja Peorin Baalista?

⁴ Hänen Sanastaan löydetään tämä lyhyt esitys hänen tahdostaan: ”Tätä Jumala tahtoo, teidän pyhitystänne, että pidätytte haureudesta, jotta kukin teistä tietäisi, miten saada haltuunsa oman astiansa pyhityksessä ja kunniassa, ei kiihkeässä sukupuolisessa himossa, jollainen myös niillä kansoilla on, jotka eivät tunne Jumalaa, . . . Jumala ei kutsunut meitä antaen myönnytystä saastaisuuteen, vaan pyhityksen yhteydessä.” (1. Tess. 4:3–5, 7, Um) ”Oma astia” on oma ruumis, ja kun me antaudumme Jehova Jumalalle, niin me pyhitämme siten astiamme, ruumiimme, Jumalalle hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen vanhurskauden välityksellä. Jehova ei ole sukuvietin jumala, jollainen on Priapos, kreikkalaisen ja roomalaisen jumalaistaruston väärä jumala, eikä häntä palvota minkäänlaisilla sukupuolihurjasteluilla, niin kuin väärää jumalaa Baal-Peoria palvottiin. – 4. Moos. 25:1–13.

 5. Mikä Jumalan tahto hänen järjestöönsä nähden asettaa vaikean tehtävän sen jäsenille, mutta miten heitä autetaan?

⁵ Meidät antautuneet on saatettu yhteen ja muodostettu teokraattiseksi järjestöksi. Jumalan tahto on, että hänellä on oltava puhdas järjestö, sellainen, joka on pyhitetty hänen käyttöönsä kunniallisella tavalla. Teokraattisen järjestön pitäminen puhtaana keskellä tätä moraalitonta, sukupuolimielistä maailmaa ja näinä jumalattomina aikoina on aika vaikea tehtävä meille sen maallisille jäsenille. Mutta Jumalan henki on kanssamme ja auttaa meitä, pyhittää meidät Jumalan tarkoituksien palvelemiseen.

 6. Keitä on nyt tässä suhteessa erityinen vastuu painamassa, ja minkä ennalleenasettamislupauksen Jumala on täyttänyt heidän välityksellään?

⁶ Luonnollisesti on jokaisella antautuneella henkilökohtainen vastuu siitä, että hän liittyy pitämään järjestöä puhtaana ja pyhitettynä Jehovan käyttöön. Kuitenkin on erityinen vastuu painamassa niitä, joista on tehty valvojia järjestössä. Erityisesti vuoden 1919 keväästä lähtien olemme eläneet ”kaiken ennalleenasettamisaikoja, . . . mistä Jumala puhui muinaisajan pyhien profeettojensa suun kautta”. (Apt. 3:21, Um) Jehova herätti uskollisia valvojia julistamaan tuomioitaan ja antamaan Hänen neuvojaan tuhat yhdeksänsataa vuotta sitten, kristillisen seurakunnan ensimmäisinä päivinä, Karitsan Jeesuksen Kristuksen kahdentoista apostolin eläessä. Nuo uskolliset valvojat kuolivat, minkä jälkeen tapahtui suuri ”luopumus” apostolisesta uskosta. Jehova antoi sen tähden ”ennalleenasettamisajoista” tämän lupauksen: ”Minä palautan sinun tuomarisi muinaiselleen ja sinun neuvonantajasi sellaisiksi, kuin alkuaan olivat. Sitten sinua kutsutaan ’vanhurskauden linnaksi’, ’uskolliseksi kaupungiksi’.” (Jes. 1:26) Niiden tunnollisten valvojien välityksellä, jotka Jehova on asettanut nyt määräämänsä Tuomarin ja Ihmeellisen neuvonantajan Jeesuksen Kristuksen alaisuuteen, hän on täyttänyt lupaamansa ennalleenasettamisen, ja hän pitää järjestönsä puhtaana, vanhurskaana ja uskollisena. – Apt. 17:31; Jes. 9:5.

 7. Mistä velvollisuudesta tehtävän tilin takia on valvojien valvottava tarkkaan omaa vaellustaan?

⁷ Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskunnassa olevilla valvojilla on nykyään huomattava vastuu. Heidät on asetettu ”laumalle esikuviksi”. Vaikutuksensa ohella oikeina esimerkkeinä he myöskin käyttävät huomattavaa valtaa paikallisessa seurakuntajärjestössä tai kierroksessa, piirissä tai haaratoimiston alueella tai vyöhykkeessä, missä he palvelevat. Heidän on valvojina käsiteltävä Jehova Jumalalle antautuneitten elämää, ”sieluja”, niin että ”he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili”. (1. Piet. 5:3; Hepr. 13:17) Se, millaisen tilin he tekevät näistä antautuneista sieluista, ratkaisee, millainen Jumalan tuomio on valvojista. Jos keiden, niin valvojien on valvottava tarkasti, kuinka he vaeltavat vastuullisessa virassaan.

ESIMERKKEJÄ VAELTAMISESTA

 8, 9. a) Miten hyvien valvojien voima vanhurskaan järjestön aikaansaamiseksi valaistiin Joosualla ja hänen seuralaisillaan? b) Miten tämä seikka käy selväksi siitä, mitä tapahtui Israelille noiden valvojien kuoltua?

⁸ Se suuri valta, mitä moraalisesti ja hengellisesti voimakkaat valvojat käyttävät uskollisen, vanhurskaan järjestön hyväksi, on näytetty valaisevasti Mooseksen seuraajalla, Joosualla, ja niillä Israelin vanhemmilla miehillä, jotka olivat liittyneet Joosuaan. Näiden hyvästä vaikutuksesta luemme: ”Kun Joosua oli päästänyt kansan menemään, menivät israelilaiset kukin perintöosallensa, ottaakseen maan omaksensa. Ja kansa palveli Herraa Joosuan koko elinajan ja niiden vanhinten koko elinajan, jotka elivät vielä kauan Joosuan jälkeen ja jotka olivat nähneet kaikki ne suuret teot, jotka Herra oli Israelille tehnyt.”

⁹ Israelin huomaavaiset, asioihin perehtyneet, uskolliset vanhemmat miehet toimivat teokraattisena suojana pakanuuden Jehovan kansallisjärjestöön tunkeutumista vastaan. Tämä ilmenee selvästi siitä, mitä tapahtui Israelin seurakunnalle noiden teokraattisten valvojien kuoltua. Silloin nousi uusi sukupolvi, joka ei tuntenut Jehovaa eikä sitä työtä, minkä hän oli tehnyt Israelille, eikä sillä ollut noiden valvojien hyödyllistä esimerkkiä eikä neuvoa eikä valvovaa huolenpitoa. Raamatun kertomus sanoo: ”Niin israelilaiset tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä, ja palvelivat baaleja ja hylkäsivät Herran, isiensä Jumalan, joka oli vienyt heidät pois Egyptin maasta, ja lähtivät kulkemaan muiden jumalien jäljessä, niiden kansojen jumalien, jotka asuivat heidän ympärillänsä, kumarsivat niitä ja vihoittivat Herran.” Kun Jehova oli herättänyt jumalisia tuomareita, joiden avulla hän pelasti heidät pakanasortajista, niin he unohtivat nopeasti, mitä nuo tuomarit olivat tehneet heille Jehovan palvelijoina: ”Mutta he eivät totelleet tuomareitansakaan, vaan kulkivat haureudessa muiden jumalien jäljessä ja kumarsivat niitä. Pian he poikkesivat siltä tieltä, jota heidän isänsä, Herran käskyjä totellen, olivat kulkeneet; he eivät tehneet niin.” – Tuom. 2:6–8, 10–12, 17.

10. Mitä vastaan Kristuksen apostolit vaikuttivat noiden valvojien tavalla suojana omana aikanaan?

¹⁰ Jeesuksen Kristuksen kaksitoista apostolia toimivat suojana samoin kuin muinaisen Israelin uskolliset tuomarit ja heidän yhteydessään olevat valvojatkin. Niin kauan kuin apostolit elivät, he toimivat ehkäisevänä voimana seurakunnan ”luopumista” vastaan sekä ”laittomuuden ihmisen”, ”kadotuksen lapsen”, ilmestymistä vastaan valvoessaan seurakuntaa. – 2. Tess. 2:2–12.

11, 12. a) Mikä kehittyi uskonnon alalla apostolien kuoltua, ja mitkä tosiasiat osoittavat, olemmeko me toipuneet siitä? b) Miksi jokaisen on siitä huolimatta valvottava tarkasti vaellustaan?

¹¹ Kun nuo kaksitoista apostolia ja heidän uskolliset valvojatoverinsa kuolivat, niin ”luopumus” puhtaasta kristillisestä uskosta ja käytännöstä edistyi hyvin nopeasti, ja ”laittomuuden ihmisen” luokka pääsi valvomaan uskonnollista järjestöä. Me olemme nyt toipuneet tästä uskonnollisesta ”luopumuksesta” sekä kristikunnassa olevan ”laittomuuden ihmisen” muodostaman luokan vallasta. Meidät on järjestetty teokraattisesti Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskunnaksi. Meidän kanssamme on näkymättömänä Suurempi Joosua, Jeesus Kristus, johtamassa meitä tulevaan ”uusien taivaitten ja uuden maan” uuteen järjestykseen. Meidän kanssamme on myöskin ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja” luokka, jonka Suurempi Joosua määräsi hoitamaan kaikkea maanpäällistä omaisuuttaan vuonna 1919.

¹² Suurempi Joosua ja hänen voideltu orjaluokkansa toimivat ylittämättömänä esteenä kaikelle luopiohengen ja ”laittomuuden ihmisen” tunkeutumiselle Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskuntaan. (2. Piet. 3:13; Jes. 65:17; Matt. 24:45–47) Jokaisen antautuneen kristityn on siitä huolimatta noudatettava apostoli Paavalin vakavaa neuvoa: pidettävä silmällä sitä, miten me vaellamme. Vaikka tämä maailma ja sen jumala ja hallitsija Saatana Perkele eivät voi enää ottaa Jehovan todistajain koko seurakuntaa vangiksi, niin maailma ja sen jumala Saatana yrittävät kuitenkin saastuttaa järjestöä ja orjuuttaa sen niin monta yksityistä jäsentä kuin mahdollista. Muinaiset israelilaiset, profeetta Mooseskin heidän mukanaan, antoivat meille varoittavan esimerkin siitä, että järjestön yksilöt voivat tulla yllätetyiksi tuhokseen nyt Kristuksen ollessa näkymättömänä läsnä. Miten?

13. Mikä varoittava esimerkki meillä on israelilaisissa Mooseksen ollessa vuorella?

¹³ Oli vähän sen jälkeen kun Jehova Jumala oli julistanut ihmeellisellä tavalla kymmenet käskyt Arabian niemimaalla olevalta Siinain vuorelta. Kun Mooses oli vielä paikkeilla, mutta Siinain vuoren huipulla neljäkymmentä päivää poissa heidän näkyvistään, niin israelilaiset teettivät kultaisen vasikan ja ryhtyivät palvomaan sitä käyttäytyen samalla meluisan kevytmielisesti. Ensimmäinen ja toinen sekä seitsemäs niistä kymmenistä käskyistä, mitkä israelilaiset olivat suostuneet pitämään, sanoi: ”Minä olen sinun Jumalasi Jehova, joka olen tuonut sinut pois Egyptin maasta, orjien huoneesta. Sinulla ei saa olla koskaan mitään muita jumalia minun edessäni. Sinä et saa tehdä itsellesi minkään taivaissa ylhäällä tai maan päällä alhaalla tai vesissä maan alla olevan kaltaista veistettyä kuvaa tai hahmoa. Sinä et saa kumartaa niitä etkä taipua palvelemaan niitä, koska minä, sinun Jumalasi Jehova, olen Jumala, joka vaadin yksinomaista antaumusta . . . Sinä et saa tehdä aviorikosta.” (2. Moos. 20:2–5, 14, Um) Mutta kun monet israelilaiset näkivät, että heidän kansansa valvojan Mooseksen silmät eivät olleet kohdistuneina heihin, niin he ravistivat pois hillikkeen. Niin, Mooseksen oltua vain neljäkymmentä päivää vuorella monet israelilaiset olivat valmiit unohtamaan kymmenet käskyt ja elämään riehakkaasti epäjumalanpalveluksessa ja sukupuolihurjasteluissa. – 2. Moos. 32:1–35.

14. Minkä muun varoittavan esimerkin israelilaiset antoivat meille ollessaan leiriytyneinä Mooabin tasangoilla?

¹⁴ Neljäkymmentä vuotta myöhemmin he olivat aivan Jordanin virran rannalla vastapäätä Kanaania, Mooabin tasangoilla, ja olivat juuri saamaisillaan todeta sen Jehovan lupauksen täyttyvän, että hän johdattaa heidät Luvattuun maahan. Kuitenkin käänsivät tuhannet israelilaisten uudesta sukupolvesta silmänsä toisaalle katsomaan Mooabin pakanatyttäriä. Koska nuo itsekässydämiset israelilaiset halusivat siveettömiä suhteita heidän kanssaan, niin he olivat suostuvaisia liittymään noihin houkutuslintuihin, Perkeleen palvelijoihin, palvoen väärää jumalaa Peorin Baalia. Olipa eräs Israelin päämies Simri niin julkea, että hän toi midianilaisen naisen Kosbin Israelin pyhään leiriin ja omaan telttaansa. Ainoastaan pappi Piinehaan kiivas toiminta Simriä ja Kosbia vastaan heidän surmaamisekseen pysähdytti vitsauksen, mikä oli kaatanut 24 000 saastutettua israelilaista. (4. Moos. 25:1–9) Mooses eli vielä ja oli leirissä siihen aikaan, mutta nuo himon valtaamat israelilaiset eivät välittäneet siitä. He unohtivat pyhyyden, mihin heidät oli kutsuttu. He unohtivat Jehovan vanhurskaat käskyt ja antautuivat hillittömään himoon siveettömissä suhteissa pakananaisiin, vaikka se merkitsi väärän jumalan, Peorin Baalin, palvomista, ja tosi Jumalan, Jehovan, kiihottamista kiivauteen.

15. Miten eräs apostoli viittaa noihin tapauksiin varoittavina esimerkkeinä meille, ja minkä seikan israelilaisten varoittava esimerkki tekee varmaksi?

¹⁵ Kristitty apostoli Paavali viittasi noihin historiallisiin tapauksiin, pyhyydestä luopumisiin, varoittavina esimerkkeinä meille, sanoen: ”Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat. Älkää myöskään ruvetko epäjumalanpalvelijoiksi kuten muutamat heistä, niinkuin kirjoitettu on: ’Kansa istui syömään ja juomaan, ja he nousivat iloa pitämään’. Älkäämme harjoittako haureutta, niinkuin muutamat heistä haureutta harjoittivat, ja heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentä kolme tuhatta.” (1. Kor. 10:6–8) Jos joku, joka on antautunut Jehovalle niin kuin koko Israelin kansa oli, sallii sydämensä tulla pahaksi, niin hän koettaa tyydyttää sydämensä halua joka tapauksessa, niin pian kuin sopiva tilaisuus tarjoutuu. Noiden hävitettyjen israelilaisten varoittava esimerkki varmistaa tämän asian.

16. Mitä eräät antautuneet tekevät, vaikka me olemme näin lähellä toiveemme toteutumista, ja mitä he eivät muista näin tehdessään?

¹⁶ Nykyäänkään ei vaikuta asiaan se, miten lähellä me olemme Valtakunnan-toiveittemme toteutumista, vaan jotkut antautuneet sallivat valppautensa herpaantua sen suhteen, miten heidän tulisi vaeltaa Pyhien Kirjoitusten mukaan. Lihallisten himojensa tyydyttämiseksi he ovat halukkaat ja kyllin uskaliaat heittäytymään tämän maailman saastaisuuteen. He eivät hillitse itseään sillä muistuttimella, että tämä ei saata merkitä ainoastaan heidän omaa tuhoaan, vaan myöskin häpeän tuottamista Jehovalle ja halveksinnan aiheuttamista hänen näkyvälle järjestölleen. Koska he eivät ole sillä hetkellä seurakunnan valvojan suoranaisessa vartioinnissa ja näkyvässä tarkkailussa, niin he eivät pidä tarkasti silmällä, kuinka he vaeltavat eli käyttäytyvät. He eivät muista, että Jehova Jumala ja hänen pyhät enkelinsä tarkkailevat ja että he eivät voi välttää sitä, että heidän syntinsä löytää eli tavoittaa heidät. – 4. Moos. 32:23.

17. Kenen läsnäolossa meidän pitäisi aina vaeltaa, ja mikä rakentava, päättäväinen suuntaus meidän tulee tämän tähden omaksua?

¹⁷ Meidän on aina pidettävä mielessämme, että meidän ei tule vaeltaa niin kuin vain ihmiset, maalliset valvojamme, meidät näkisivät. Meidän täytyy vaeltaa aina niin kuin Jumala olisi läsnä, sillä hänen silmänsä ovat joka paikassa ja vartioivat niin pahoja kuin hyviäkin. (Sananl. 15:3) ”Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.” (Saarn. 12:14) Meidän on omaksuttava rakentava suunta, päättäväinen suuntaus, kuten psalmista, kun hän sanoi: ”Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju.” (Ps. 16:8) Kun me olemme myönteisiä tässä merkityksessä, niin me pyrimme miellyttämään ja kunnioittamaan Jehova Jumalaa siinä, mitä me sanomme tai teemme, tarkatkootpa meitä sitten suoranaisesti meidän hengelliset vanhimpamme tai seurakunnanpalvelijamme eli valvojamme tai eivät.

18. Miksi meidän ei tule koskaan olla liian varmoja lujasta asemastamme, ja minkä onnettomuuden suhteen meidän on oltava varuillamme?

¹⁸ Me emme ole koskaan liian lähellä Harmagedonin jälkeen tulevien ”uusien taivaitten ja uuden maan” uutta järjestystä, eikä kukaan meistä ole ollut kyllin kauan Raamatun totuudessa eikä läpäissyt riittävää kiusausten määrää, niin että me voisimme herpauttaa valvovaisuuttamme ilman lankeamisvaaraa. Viitaten noihin israelilaisiin, jotka pelastettiin Egyptistä, mutta jotka tuhoutuivat autiomaassa, jotkut heistä jopa neljäntenäkymmenentenä eli viimeisenä vuotena, Paavali selitti: ”Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut. Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea. Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus”, missä ihmiset ovat langenneet. (1. Kor. 10:11–13) Meidän kenenkään, nuorimmasta vanhimpaan totuudessa olevan, tavallisesta seurakunnan jäsenestä seurakunnanpalvelijaan eli valvojaan, ei tule koskaan luottaa itseemme, vaan meidän on jatkettava tarkkaa silmälläpitoa aina sen suhteen, miten me vaellamme, jotta emme lankeaisi onnettomasti. Mikä onnettomuus olisikaan, jos joutuisi erotetuksi Jehovan seurakunnasta ja kärsisi iankaikkisen hävityksen! – 1. Kor. 5:9–13.

EVANKELIUMINPALVELIJAN ASEMASTA POISTAMINEN HUONON MORAALIN TAKIA

19. Mikä Pohjois-Amerikan seurakunnissa olleiden rikoksellisten prosenttiluvun kasvu painottaa valppautta?

¹⁹ Alituisen, rukouksessa kestävän valppauden tarvetta tähdentää Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran Brooklynin-päämajan palvelusosastolta tullut ilmoitus. Se koskee niitä antautuneita ja kastettuja jäseniä, jotka kuuluvat Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen tuhansiin seurakuntiin. Viitenä vuonna, maaliskuusta 1952 huhtikuuhun 1957, erotettiin joka vuosi keskimäärin 500 jäsentä räikeitten rikkomusten johdosta, joita ei voida sietää Jehovan seurakunnassa. Mutta huhtikuusta 1957 huhtikuuhun 1958 tämä määrä nousi kuitenkin jyrkästi yli tuon vuotuisen 500 yksilön keskimäärän 1 334:ään syylliseen jäseneen eli yli kaksi ja puoli kertaa suuremmaksi. Me emme rohkene vaimentaa tämän hätkähdyttävän tiedon aiheuttamaa järkytystä päättelemällä tämän saattavan osaksi johtua siitä, että Amerikan seurakuntiin on liittynyt ainakin 18 537 uutta henkilöä todistamistoimintoihin noiden kahdentoista kuukauden aikana. Tämä uusien määrä on vähemmän kuin kahdestoista osa niistä 226 797:stä, jotka julistivat Valtakunnan hyvää uutista Amerikassa huhtikuussa 1958 ja joista noin 65 prosenttia on antautunut ja kastettu. Mitä ovat siis 1 334 rikoksellista verrattuina useampaan kuin 147 000 antautuneeseen, kastettuun jäseneen? Vähemmän kuin 1 prosentti.

20. Vaikka olisikin kysymyksessä vähemmän kuin 1 prosentin asia, niin mitä pelkoa herättävää varoitusta se kuitenkin kaiuttaa meille kaikille?

²⁰ Vaikka 1 334 olisikin vähemmän kuin 1 prosentti, niin tämä äkillinen hyppäys tuohon määrään ilmaisee ehdottomasti, että enemmän kuin kaksi kertaa niin paljon kuin edellisinä vuosina on laiminlyönyt itsensä silmälläpitämisen ja viisaan menettelyn noina pahoina päivinä 1957–1958. Koska Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa toimii 3 718 seurakuntaa tai enemmänkin, niin noin yhtä jokaisesta kolmesta seurakunnasta olisi voinut kohdata jokin noista 1 334 erottamisesta. Tämä tosiasia, että näin monet seurakunnat ovat kärsineet ja että erotusten lukumäärä on enemmän kuin kaksinkertaistunut vuosina 1957–1958, antaa pelkoa herättävän varoituksen meille kaikille, jotta me kavahtaisimme olemasta tämän jälkeen niitä, jotka lankeavat.

21. Miten joku voi sovelluttaa Jaakobin 4:4:ttä väärin puhtaan, saastuttamattoman palvonnan harjoittamisessa ja tehdä siten syntiä?

²¹ Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskunnan täytyy noudattaa jatkuvasti puhdasta, saastuttamatonta palvontamuotoa. Kristitty opetuslapsi Jaakob esittää tämän meille selvästi: ”Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta. Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.” (Jaak. 1:27; 4:4) On nurinkurista kenenkään ajatella, että hän voi säilyä tahraantumatta tästä maailmasta, kun hän ei sekaannu politiikkaan ja kun hän pysyy puolueettomana sen riitoihin nähden eikä näin ole maailman ystävä eikä hengellisen haureuden harjoittaja, mutta katsoo voivansa kuitenkin samalla harjoittaa kirjaimellista eli ruumiillista aviorikosta tai haureutta, tehden siten syntiä omaa ruumistaan vastaan.

22. Miten voidaan osallistua Matteuksen 24:14:nnen täyttämiseen ja kuitenkin langeta nurinkurisesti Bileamin syntiin?

²² On yhtä nurinkurinen ajatus, että niin kauan kuin vain täytetään Matteuksen 24:14:nnessä oleva profeetallinen käsky ja raportoidaan paljon aikaa todistamistyössä kenttäpalveluksessa, on lupa olla moraalittomissa suhteissa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Muista, että Jehova käytti profeetta Bileamia puhetorvena lausumaan siunauksen Israelin kansalle, mutta että Bileam surmattiin sittemmin, kun hän yritti edistää sukupuolipalvontaa ja moraalittomuutta Israelissa autiomaassaolon neljänkymmenen vuoden lopussa. – 4. Moos. 23:4–24:25; 25:1–3; 31:1–8, 15, 16; Ilm. 2:14.

23. Miten Paavali osoitti, että kristillinen moraali on saarnaamiseen liittyvä vaatimus?

²³ Henkilökohtainen todistaminen Jumalan valtakunnasta on tosin vaatimus iankaikkiseen elämään pääsemiselle, mutta kristillinen moraali on myös siihen liittyvä vaatimus. Paavali huudahti: ”Voi minua, ellen evankeliumia julista!” mutta hän lisäsi vain muutamia virkkeitä myöhemmin: ”Minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi. . . . Älkäämme harjoittako haureutta, niinkuin muutamat heistä haureutta harjoittivat, ja heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentä kolme tuhatta.” – 1. Kor. 9:16, 27; 10:8.

24. Kenen ystäväksi ruumiillista moraalittomuutta harjoittava tekee itsensä, ja minkä muun kaltaista moraalittomuutta se on näin ollen myöskin?

²⁴ Älköön kukaan pettäkö itseään: aviorikoksen tai haureuden harjoittaminen on itsensä tekemistä maailman ystäväksi. Se merkitsee siitä syystä myöskin hengellistä aviorikosta tai haureutta. Se ei ole totisesti itsensä tekemistä Jumalan eikä hänen seurakuntansa ystäväksi. Se on tämän maailman jäljittelemistä, maailman käyttämistä mallina. Se merkitsee maailman hengen ilmaisemista. Se on todistus tämän jumalattoman maailman rakastamisesta, ”sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä [Jehova Jumalasta], vaan maailmasta.” (1. Joh. 2:16) Moraalittomuus ilmaisee sen tähden, että haureuden harjoittaja kuuluu maailmaan ja on väärässä paikassa Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskunnassa.

25. Millä kahdella rajulla teolla Jehova valaisi, mitä täytyy tehdä tuollaisille seurakunnan moraalittomille jäsenille?

²⁵ Jehova poisti 23 000 haureuden harjoittajaa seurakunnastaan – ei yhdessä vuodessa, vaan yhtenä päivänä. Haureuden harjoittajat on erotettava hänen seurakunnastaan. Hän poisti myöskin Siilon taistelun aikana kaksi pappia, Hofnin ja Piinehaan, ylimmäisen papin Eelin pojat, koska he halusivat jumalattomasti tehdä aviorikoksen niiden naisten kanssa, jotka palvelivat kohtausteltan ovella, aiheuttaen häpeää Jehova Jumalalle. – 1. Sam. 2:12, 22–25; 3:13, 14; 4:4–11, 17.

26. a) Mitä Paavali sanoo siitä, onko muitakin syntejä, joiden takia erottamista tarvitaan? b) Millainen tulee olla sen sydämentila ja menettely, joka herää näkemään väärintekonsa?

²⁶ On muitakin syntejä kuin haureus, joiden takia täytyy suorittaa erottaminen. Paavali kirjoitti seurakunnalle: ”Minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. . . . ’Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.’” (1. Kor. 5:11, 13) Jos joku tekee synnin, mikä ansaitsee erottamisen, mutta herää näkemään väärintekonsa alhaisuuden ja sen, miten pitkälle hän on ollut epämieluinen Jumalalle, niin millainen hänen sydämentilansa tulee olla? Murheellinen, hänen tulee olla tuskallisen murheellinen ja katua. Hänen tulee tunnustaa syntinsä, ei ainoastaan Jumalalle, joka jo tietää sen havaintonsa perusteella, vaan myöskin Jumalan näkyvälle järjestölle sen paikallisten virkaan asetettujen palvelijoitten välityksellä. Se on ratkaiseva aika etsiä sovitusta Jumalan ja hänen kansansa kanssa Kristuksen välityksellä vedoten armoon. Raamatun neuvo on tämän mukaisesti: ”Jos joku teistä sairastaa [hengellisesti], kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi. Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte.” (Jaak. 5:14–16) Tämä itsensä nöyryyttämisen ja hengellisen tarpeen tunnustamisen menettely auttaa synnintekijän sovitukseen Jumalan kanssa. Se auttaa häntä valvomaan tarkkaan sen jälkeen, kuinka hän vaeltaa Jumalan edessä.