Lukijain kysymyksiä

● Mitä 1. Tessalonikalaisille 4:17 merkitsee, kun siinä sanotaan: ’Meidät elossa olevat, jotka säilymme, temmataan pilvissä Herraa vastaan ilmaan’?

Tässä tarkoitetaan niitä Jeesuksen Kristuksen perijätovereita, jotka ovat elossa hänen ollessaan läsnä Valtakunnan vallassa.

Kyseinen jae ymmärretään parhaiten sen aiheen valossa, jota apostoli Paavali käsitteli kirjoittaessaan tessalonikalaisille. Me luemme: ”Veljet, emme tahdo teidän olevan tietämättömiä niistä, jotka nukkuvat kuolemassa, jottette surisi niin kuin muut, joilla ei ole toivoa. Sillä jos uskomme, että Jeesus kuoli ja nousi jälleen, niin samoin Jumala on tuova myös Jeesuksen välityksellä kuolemaan nukahtaneet hänen ohellaan. Sillä tämän sanomme teille Jehovan sanan perusteella, että me elossa olevat, jotka säilymme Herran läsnäoloon, emme millään tavoin tule edeltämään niitä, jotka ovat nukahtaneet kuolemaan, koska Herra itse laskeutuu taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan trumpetin kuuluessa, ja ne, jotka ovat kuolleita Kristuksen yhteydessä, nousevat ensin. Jälkeenpäin meidät elossa olevat, jotka säilymme, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan ilmaan, ja näin me tulemme aina olemaan Herran kanssa. Lohduttakaa siis jatkuvasti toisianne näillä sanoilla.” – 1. Tess. 4:13–18.

Voidaan nähdä, että tarkasteltava ydinajatus on Kristuksen perijätovereitten ylösnousemus. Kaikki hänen perijätoverinsa, jotka kuolivat ennen hänen läsnäoloaan Valtakunnan vallassa, jäivät nukkumaan kuolemassa. Mutta hänen läsnäolonsa alettua kaikki nämä kuolleet piti herättää kuolemattomaan elämään henkinä, yhdistää Herransa kanssa. Kuinka lohduttava ajatus tämä olikaan Tessalonikan kristityille, kun otamme huomioon ne ahdistukset, joita he kokivat! – 1. Tess. 1:6.

Mutta meillä ei ole mitään raamatullista syytä päätellä, että Jeesus laskeutuisi kirjaimellisesti taivaasta ja että kuolemassa nukkuvien ylösnousemus ja kirkastuminen olisi näkyvä ihmisille maan päällä. Miksi ei? Koska Jeesus Kristus henkipersoonana taivaassa ”asuu luoksepääsemättömässä valossa”. ”Kukaan ihmisistä ei ole nähnyt eikä voi nähdä” häntä sellaisena. (1. Tim. 6:16) Hänen tilaansa voidaan sen tähden verrata hänen taivaallisen Isänsä tilaan. (Hepr. 1:2, 3) Jeesus Kristus ”laskeutuu” eli ”astuu alas” siis samassa merkityksessä kuin Raamattu sanoo Jehova Jumalan tekevän niin. Esimerkiksi Pyhä Raamattu sanoo Jehovasta: ”Hän notkisti taivaan ja astui alas, synkkä pilvi jalkojensa alla.” (2. Sam. 22:10) ”Katso, Herra lähtee asumuksestaan, astuu alas ja polkee maan kukkuloita.” (Miika 1:3) Ilmeisestikään Jumala ei kirjaimellisesti lähtenyt asuinpaikastaan näkymättömistä taivaista, mutta hän käänsi huomionsa maan päällä oleviin ihmisiin osoittaen voimansa heihin nähden. Samalla tavalla, kuten apostoli Paavali osoitti, Jeesus Kristus kääntää läsnäolossaan huomionsa alas tähän maahan ja käyttää voimaansa herättääkseen perijätoverinsa, jotka nukkuvat kuolemassa.

Oliko heidän ylösnousemuksensa oleva näkyvä ihmissilmille? Näin ei mitenkään voi olla. Miksi ei? Koska heidät ’yhdistetään Jeesuksen Kristuksen kanssa hänen ylösnousemuksensa kaltaisuudessa’. (Room. 6:5) He kokevat samanlaisen ylösnousemuksen kuin hän. Ja Raamattu sanoo Jeesuksen ylösnousemuksesta, että hänet ”tehtiin eläväksi hengessä”. (1. Piet. 3:18) Jotta Jeesuksen opetuslapset olisivat nähneet hänet, hänen piti aineellistaa liharuumis. Se todisti heille, että hänet oli todella tehty eläväksi. (Apt. 1:3) Mutta hänen ylösnousemuksensa oli näkymätön ihmissilmille. Jeesuksen haudalla olevat vartijat ”vapisivat ja tulivat kuin kuolleiksi”, eivät sen tähden, että näkivät Jeesuksen herätettynä kuolleista, vaan enkelin tähden, joka vieritti kiven pois haudalta. – Matt. 28:3, 4.

Samoin on Jeesuksen Kristuksen perijätovereitten ylösnousemus näkymätön. Mutta Raamattu ei vihjaa kuitenkaan heidän tapauksessaan, että he jäisivät maan seutuville ja heti ylösnousemuksensa jälkeen ilmaisisivat uskoville tovereilleen olevansa elossa.

Tätä taustaa vasten voimme ymmärtää, että viittaus elossa olevien ’tempaamiseen’ ei voi merkitä sitä, että heidän lihaa ja verta olevat ruumiinsa alkaisivat leijua ylöspäin kohtaamaan Herraa Jeesusta Kristusta jonkinlaisessa ”hurmoksessa”. Hän ei ole kirjaimellisessa ilmassa kirjaimellisella pilvellä, sillä hän ”asuu luoksepääsemättömässä valossa”, korkeimmissa taivaissa, näkymättömässä henkimaailmassa. Mutta pois ’tempaamisen’ täytyy koskea jotakin, mikä todella tapahtuu ylösnousemuksen yhteydessä.

Voisiko se tarkoittaa sitä, että heidät ”temmataan” ihmiskunnan tuomitusta maailmasta? Voisiko se viitata heidän korottamiseensa, asettamiseensa ’istumaan taivaallisiin Kristuksen Jeesuksen yhteydessä’, koska heidät on määrätty hänen kanssaan taivaalliseen perintöön? (Ef. 1:3; 2:6) Ei, Paavali ei käsitellyt tessalonikalaisille lähettämässään kirjeessä tätä asiaa.

Viittaus ’tempaamiseen’ oli kohta, jota Tessalonikan kristityt voivat käyttää toistensa lohduttamiseksi Jeesuksen perijätovereitten kuollessa. Se seikka, että perijätoverit ovat nyt erotetut tuomitusta maailmasta, ei ilmeisesti ole todellinen lohdun lähde, kun Jumalan kansan seurakunnassa sattuu kuolemantapaus. Eikä myöskään se, että on erotettu tällä tavalla ja yhdistetty Jeesuksen kanssa hengellisessä merkityksessä, voisi mitenkään merkitä ’olemista aina Herran kanssa’. Kun Kristuksen perijätoverit päättävät maallisen vaelluksensa, niin tällaista tilannetta ei ole enää, koska he ovat silloin ylösnousemuksessa persoonallisesti Herransa kanssa ikuisesti. Ja tuomittu maailma häviää luonnollisesti myös pois. Sitä paitsi henkilö voisi nyt olla maan päällä erossa maailmasta jonkin aikaa, mutta myöhemmin menettää Herran Jeesuksen Kristuksen kanssa olemisen palkan uskottomuuden takia. – Ilm. 2:10.

Näin ollen Paavalin tessalonikalaisille kirjoittamat sanat viittaavat siihen, että on olemassa eroa niiden ylösnousemuksella, jotka kuolevat ennen kuin Kristus on läsnä Valtakunnan vallassa, ja niiden, jotka päättävät maallisen vaelluksensa ja kuolevat tämän läsnäolon aikana. Tämä ero voidaan nähdä Ilmestyksen 14:13:sta, mistä luemme: ”Onnellisia ovat ne kuolleet, jotka tästä lähin kuolevat Herran yhteydessä [ts. hänen tultuaan Valtakunnan kirkkaudessa]. Niin, sanoo henki, levätkööt he vaivoistaan, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä.” Vaikka Kristuksen perijätovereitten, jotka kuolivat ennen hänen läsnäoloaan, oli nukuttava kuolemassa, niin niiden, jotka päättävät maallisen vaelluksensa tämän läsnäolon aikana, ei tarvitse nukkua kuolemassa. Heidät herätetään heti taivaalliseen elämään. He lakkaavat maallisesta vaivannäöstään ja menevät suoraan taivaalliseen palvelukseen. Heidät ”temmataan” näkymättöminä henkipersoonina ikään kuin pilvissä (jotka kuvaavat näkymättömyyttä), jotta he olisivat ikuisesti näkymättömän Herransa kanssa. Tämä on sopusoinnussa myös apostoli Paavalin korinttolaisille kirjoittamien sanojen kanssa: ”Emme kaikki nukahda kuolemaan [ts. jää kuolemantilaan odottamaan ylösnousemusta tulevaisuudessa], mutta meidät kaikki muutetaan, tuokiossa, silmänräpäyksessä.” – 1. Kor. 15:51, 52.

Paavali kirjoitti näin ollen 1. Tessalonikalaisille 4:13–18:ssa pääasiallisesti seuraavan rohkaisevan sanoman: Voidellut kristityt, jotka kuolevat ennen Herran läsnäoloa, nukkuvat kuolemassa. Kun tämä odotettu läsnäolo alkaa, niin heidät herätetään taivaalliseen elämään kuolemattomina henkiluomuksina. Voidellut kristityt, jotka ovat elossa tämän läsnäolon aikana, eivät kuitenkaan nuku kuolemassa. Heidät muutetaan heidän kuollessaan heti ja otetaan taivaaseen, jotta he olisivat ikuisesti Kristuksen kanssa.

● Mitä apostoli Paavali tarkoitti, kun hän avioliittoa käsitellessään puhui ’nuoruuden kukoistuksen sivuuttamisesta’?

Pohjimmiltaan hän tarkoitti sitä, että on sivuutettu aika, jolloin ihmisen sukupuolinen halu on ensi kerran kukoistanut eli tullut voimakkaaksi.

Me luemme 1. Korinttolaisille 7:36:sta: ”Mutta jos joku arvelee menettelevänsä sopimattomasti neitsyyttään kohtaan, jos se on sivuuttanut nuoruuden kukoistuksena ja näin pitää tapahtua, niin tehköön mitä tahtoo; hän ei tee syntiä. Menkööt naimisiin.” Tämä neuvo voidaan parhaiten ymmärtää asiayhteyden valossa.

Paavali oli juuri maininnut, että naimaton kristitty on vapaa niistä huolista, jotka tulevat avioliiton mukana. Tällainen kristitty voi keskittyä ”Herran palvelemiseen huomiota hajottamatta”. (1. Kor. 7:32–35) Mutta joidenkuiden naimattomien intohimoinen halu voi saattaa heidät vaarallisten jännitystilojen ja kiusausten alaiseksi. Sellaisten on ”parempi . . . mennä naimisiin kuin olla intohimon tulessa”. (1. Kor. 7:9) Mutta Paavali osoitti, että oli eräs seikka, jota tuli harkita, ennen kuin ihminen päättelee olevansa tällaisessa tilassa ja ajattelee, että hänen pitäisi mennä naimisiin.

Ehkäpä kyseisen henkilön halu on vain sukupuolisen intohimon ensimmäinen kuohahdus eli kukoistus, jonka hän voi kyetä hillitsemään, niin että hän voi pysyä naimattomana ’palamatta’ eli olematta intohimon ’tulessa’. Paavali ymmärsi, että kun poika tai tyttö ohittaa murrosiän, luonnollinen sukupuolinen halu alkaa voimistua. Kun ihminen tulee aikuiseksi, niin tämä halu voi tuntua jokseenkin pakottavalta. Tarvitaan itsehillintää. Mutta sen sijaan että kristitty päättelisi heti, että hänen on sukupuolisen halunsa takia ehdottomasti parempi mennä naimisiin, ajan mittaan voi käydä ilmeiseksi, että hän voikin pysyä menestyksellisesti naimattomana halun häntä piinaamatta.

Paavali neuvoi siis kristittyä harkitsemaan tilannettaan ja olosuhteitaan. Jos hän oli ohittanut halun alkukuohahduksen ja intohimo pysyi silti jatkuvasti ongelmana, ”niin tehköön mitä tahtoo; hän ei tee syntiä. Menkööt naimisiin.” Mutta jos hänen sukupuolinen halunsa oli ”sivuuttanut nuoruuden kukoistuksen” eikä intohimo vaivannut häntä alituisesti, niin hän saattoi kyetä pysymään naimattomana; se, joka oli sellaisessa tilassa ja päätti sydämessään pysyä naimattomana, teki paremmin. – 1. Kor. 7:37, 38.

Tämä henkeytetty neuvo antaa varmasti ajattelemisen aihetta nuorille. Jos ihminen menee naimisiin heti, kun hänen sukupuolinen halunsa ’kukoistaa’ eli tulee voimakkaaksi, saattaa hyvin käydä niin, että intohimon kuohahdus vaikuttaa eniten sen päättämiseen, milloin mennä naimisiin ja kenen kanssa. Mutta kun ihminen on sivuuttanut halun ensimmäisen kuohahduksen kauden, hän kykenee arvioimaan tunteensa ja tilanteensa elämässä asiallisemmin.

Sitä paitsi useimmissa maissa teini-ikäisten solmimien avioliittojen tunnusomaisia piirteitä ovat nykyään epätavallisen usein onneton mielentila, epäonnistuminen ja avioero. Niihin, jotka avioituvat nuorina, vaikuttavat usein kohtuuttomassa määrin romanttisuus ja vielä kehittymässä oleva ruumiillinen halu. He eivät useinkaan ole vielä kehittäneet niitä ominaisuuksia, jotka myötävaikuttavat avioliiton onnistumiseen, esimerkiksi itsehillintää. (2. Piet. 1:5–8; Gal. 5:23) Eikö olekin todennäköisempää, että sellainen nuori mies tai nainen, joka on jo jonkin aikaa ilmaissut itsehillintää ruumiillisen halun suhteen, kykenee osoittamaan tätä ja muitakin hyviä ominaisuuksia avioliitossa?

[Alaviitteet]