Neuvonantajat jotka ilmaisevat ”viisauteen kuuluvaa lempeyttä”

KRISTILLINEN seurakunta, jossa on viisaita ja ymmärtäväisiä miehiä, on todella runsaasti siunattu, sillä se, mikä pitää paikkansa ihmisten huonekunnasta, pitää paikkansa myös ”Jumalan huonekunnasta” – että ”viisaudella talo [huonekunta, Um] rakennetaan ja ymmärryksellä vahvaksi varustetaan. Taidolla täytetään kammiot, kaikkea kallista ja ihanaa tavaraa täyteen.” – Ef. 2:19, Um; Sananl. 24:3, 4.

Kristillisinä vanhimpina palvelevilla on etu antaa neuvoja Jumalan sanasta veljilleen. Miten vanhin voi osoittautua ”viisaaksi ja ymmärtäväiseksi” tehdessään siten? Opetuslapsi Jaakob vastaa: ”Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä [viisauteen kuuluvalla lempeydellä, Um; viisauden nöyryydessä, An American Translation; viisaudesta tulevalla vaatimattomuudella, New English Bible].” Tällainen lempeys juontaa alkunsa Jumalan viisauden, ”ylhäältä tulevan viisauden”, syvästä kunnioituksesta ja arvostuksesta ja omien rajoitustensa vaatimattomasta tajuamisesta. Tämä nöyrä asenne suojelee neuvonantajaa tekemästä vahingollisia erehdyksiä. Se lisää suuresti hänen neuvojensa tehokkuutta. – Jaak. 3:13, 17.

HENGEN LEMPEYS OHJAA VIISAAN NEUVOJA

Joku saattaa silloin tällöin kääntyä jonkun vanhimman puoleen tai jopa kulkea yhden vanhimman luota toisen luo koettaessaan löytää jonkun, joka antaisi hänelle hänen haluamansa vastauksen – ei välttämättä sellaista, joka on oikea Raamatun periaatteitten mukaan. Tämä on samanlaista kuin joidenkuiden lasten taktiikka, jotka yllyttävät tai juonittelevat vanhempia toisiaan vastaan. Toisinaan voi olla, että vanhin haluaa ensin kysyä neuvoa tiedustelevalta, onko hän puhunut toisten kanssa vai ei, ja minkä neuvon he antoivat. Nöyryys panisi hänet empimään vastakkaisen neuvon antamista, varsinkaan, jollei hänellä ole ollut tilaisuutta puhua ensin tuon toisen neuvonantajan kanssa.

Lempeys ei salli olla ankara eikä tarpeettoman tyly. Vanhimman täytyy kuitenkin olla varuillaan, ettei salli huolen henkilökohtaisesta ystävyydestä eikä toisen hyväksynnästä painostaa häntä antamaan neuvoa, jonka tarkoitus on miellyttää, sen sijaan että suoraan esittäisi Jumalan sanan neuvon. (Sananl. 24:25, 26) Me emme voi heikentää Jumalan sanan voimaa miellyttääksemme yksilöitä, laimentaa sen periaatteita keventääksemme heidän omaatuntoaan. Mitä hyvää siitä voisi koitua, koska se saattaisi heidän elämänetunsa vaaraan? Se voisi olla sen neuvon kaltainen, jonka Amnonin serkku antoi hänelle. Se neuvo tuotti Amnonille hetkellistä menestystä hänen halunsa tyydyttämisessä, mutta maksoi myöhemmin hänelle hänen henkensä. – 2. Sam. 13:1–19, 28, 29.

Meidän täytyy puhua uskollisesti ”sanaa”, Jumalan sanaa, eikä ’veljemme korvasyyhyn’ mukaan. (2. Tim. 4:1–4) Jäljittele apostoli Paavalia, joka ei vetäytynyt pois julistamasta veljilleen ”kaikkea Jumalan tahtoa”. Siten olet vapaa mahdollisesta verivelasta Jumalan edessä. (Apt. 20:26, 27) Neuvonantaja, jolla on ”viisauden nöyryys”, ilmaisee siis jumalista pelkoa ja neuvoo tai, jos tarvitaan, ojentaa vanhurskaasti, ja hänen veljensä arvostavat häntä lopulta enemmän kuin jos hän olisi taipunut imarteluun. – Sananl. 28:23.

Samalla kun vanhimmat eivät pidäty antamasta tarvittavaa neuvoa, he tunnustavat myös nöyrästi, etteivät voi tehdä toisten puolesta heidän ratkaisujaan. Missä Raamattu on nimenomainen, hekin voivat olla nimenomaisia. Mutta monet asiat ovat sellaisia, joissa yksilön omantunnon ja henkilökohtaisen harkinnan täytyy ratkaista, mitä hän haluaa tai ei halua tehdä. Jos vanhin tekisi ratkaisun hänen puolestaan, niin hän joutuisi vastuuseen seurauksista. Hän olisi osasyyllinen siitä mahdollisesti aiheutuviin huonoihin seurauksiin. – Gal. 6:5; Room. 14:5, 12.

Kristittyä toveria voidaan usein auttaa pääsemään henkilökohtaiseen ratkaisuun pelkästään kysymyksillä, jotka auttavat häntä ajattelemaan asian ”puolesta” ja ”vastaan” olevia seikkoja sekä punnitsemaan todennäköisiä seurauksia edessään olevista valinnaisista menettelyistä.

”AIKA ON OLLA VAITI JA AIKA PUHUA”

Vanhin ei ehkä kerta kaikkiaan tiedä vastausta joihinkin hänelle tehtyihin kysymyksiin. Tai hän saattaa olla epävarma sen suhteen, miten Raamatun periaatteet soveltuvat jossakin asiassa. Mitä hänen on silloin tehtävä?

Pelätessään ’menettävänsä kasvonsa’ eli vaikutusvaltansa kysyjän silmissä joku voisi helposti yrittää esittää jonkinlaisen vastauksen. Mutta se ei ole ’viisauden lempeyttä eikä nöyryyttä’. Liiallinen rohkeus johtaa häpeään; vaatimattomuus osoittaa viisautta. (Sananl. 11:2) Sananl. 21:23 neuvoo: ”Joka suunsa ja kielensä varoo, se henkensä ahdistuksilta varoo.” On paljon parempi tunnustaa, ettet tiedä, kuin antaa väärä vastaus, joka voisi johtaa huolestuttaviin pulmiin. On tosiaan ”aika . . . olla vaiti ja aika puhua”, ja aika puhua on, kun sinulla on ollut tilaisuus löytää oikea vastaus. – Saarn. 3:7.

Eräisiin kysymyksiin on todellisuudessa parempi jättää vastaamatta. Ne voivat olla vain olettamuksia eivätkä koske mitään todellista vallitsevaa tilannetta tai pulmaa. Sellaiset tiedustelut voivat olla ”loppumattomia” ja edistävät pikemmin ”turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon”, niin, vain ”turhia jaarituksia”. (1. Tim. 1:4–7; 2. Tim. 2:14) Vaikka kysyjä voi olla kovin itsepintainen, niin ymmärtäväinen neuvonantaja voi päättää olla puuttumatta asiaan. – Sananl. 12:8; 17:27.

”HANKKEET . . . TOTEUTUVAT, MISSÄ ON RUNSAASTI NEUVONANTAJIA”

Kohdattaessa vaikeita kysymyksiä tai hankalia pulmia on rukous ja henkilökohtainen tutkiminen aina tärkeä. Kuitenkin viisas mies muistaa myös, että ”hankkeet . . . toteutuvat, missä on runsaasti neuvonantajia”. (Sananl. 15:22) Neuvottelu toisten kanssa aikaansaa viisauden ja kokemuksen yhdistymisen. (Sananl. 13:10) Seurauksena voi hyvinkin olla tasapuolisempi näkemys. Ja jos jotakuta toista vanhinta kutsutaan osallistumaan keskusteluun, kun joku etsii neuvoa johonkin vakavaan asiaan, niin varjellutaan siltä, että jonkun vanhimman sanoja lainataan myöhemmin väärin, mistä johtuu väärä esitys. (5. Moos. 19:15; vrt. Tuom. 12:1–3.) Mutta se, että sinä pyydät jotakuta toista vanhinta kanssasi harkitsemaan jonkun kysymystä, ei anna kysyjälle aihetta tuntea, että hän joutuisi nyt jonkinlaiseen tuomiovaltaiseen ”kuulusteluun”. Päinvastoin, jos olet vanhin, jota ensin lähestyttiin, sinä voit nöyrästi tunnustaa, että tunnet voivasi hyötyä toisen avusta.

Joillekuille seurakunnan vanhimmille on annettu velvollisuus palvella tuomiovaltaisena komiteana, mutta se ei suinkaan estä heitä etsimästä apua, kun edessä on vaikea ratkaisu. He voivat käyttää hyväkseen toisten vanhinten apua, vaikka he itse tekevätkin lopullisen ratkaisun. On kiinnostavaa, että juutalainen Mišna sanoo Israelissa kyläoikeusistuinten jäsenmäärän vaihdelleen niiden käsiteltävänä olleen jutun vakavuuden mukaan. – Ks. Aid to Bible Understanding, s. 385.

’Neuvonantajien runsaudella’ on tosiaan arvoa. Lukumäärät eivät kuitenkaan takaa oikeaan osumista. Enemmistö voi olla väärässä. Ratkaisevat tekijät oikeitten päätösten varmistamisessa ovat aina Raamattu ja Jumalan pyhä henki. Tosi viisauden lempeys vaatii nöyrää ja vaatimatonta alistumista näiden johtoon.