Opetuslasten tekemisen ’jouduttaminen’ Ranskassa
KUN hiljattain noin viideltäkymmeneltä Jehovan kristityltä todistajalta, jotka toimivat koko Ranskan alueella, kysyttiin: ”Miten ranskalaiset nykyisin suhtautuvat uskontoon?” heidän kirjallisissa vastauksissaan useimmin esiintynyt sana oli ”välinpitämättömyys”. Tähän näyttää olevan useita syitä.
Useimpien ranskalaisten elintaso on noussut viime vuosina. Monille on tullut materialismista uusi uskonto. Lisäksi monet ranskalaiset ovat harmistuneet katoliseen kirkkoon, eivät puhtaasti uskonnollisista syistä, vaan koska muutokset vaikuttavat suosittuihin tapoihin. Toisia katolilaisia, varsinkin vanhempaan sukupolveen kuuluvia, ahdistavat kirkon sisäiset melko vallankumoukselliset muutokset, kuten perjantaisen lihansyöntikiellon lakkauttaminen, joidenkin ”pyhimysten” poistaminen, kuvien hylkääminen, muutokset messussa ja pappien sekaantuminen yhä enemmän politiikkaan. Kaikesta huolimatta monet ihmiset Ranskassa, etenkin pikkukaupungeissa ja maaseutualueilla, pitävät yhä kiinni roomalaiskatolisesta uskonnosta perinnäisten perhetapojen vuoksi.
Katolilaisiksi tunnustautuvien valtavan joukon lisäksi Ranskan väestöön kuuluu noin miljoona protestanttia, useita miljoonia säännöllisesti kommunisteja äänestäviä ja lukuisia ateistisia vapaa-ajattelijoita, joista monet ovat opettajia.
Miten näihin erilaisiin uskontoihin ja ajattelusuuntiin lukeutuvat ranskalaiset suhtautuvat Jehovan todistajien toimintaan?
Vuosikaudet Jehovan todistajia pidettiin Ranskassa merkityksettömänä protestanttisena lahkona, jota ajatusta erityisesti katoliset papit edistivät. Mutta vaikka täällä olevat protestantit ovat sangen ylpeitä uskonnostaan, he tekevät tuskin mitään levittääkseen sitä. Lisäksi Ranskan protestantit ovat viime vuosina sekaantuneet lisääntyvässä määrin politiikkaan. Näistä syistä, opillisista eroavuuksista puhumattakaan, ranskalaiset ymmärtävät, että Jehovan todistajat eivät ole protestantteja.
Jehovan todistajia kohtaan tunnettu ennakkoluulo kuolee hitaanlaisesti maaseutualueilla, mutta yhä useammin toistuvat todistajien käynnit murtavat sitä vähitellen. Lisäksi maaseutualueilla alkaa toimia yhä enemmän tehtaita, ja muualta tulleet työntekijät, jotka tuntevat Jehovan todistajat, auttavat paikallista väestöä lisäämään tietoaan meistä. Ja koska aktiivisia saarnaajia on yli 60 000 ja kokouksissamme käy runsaasti yli 100 000 henkeä ja koska niitä, jotka ovat tutkineet kanssamme Raamattua, on vielä useampia, niin on yhä vähemmän sellaisia ranskalaisia perheitä, joiden ystävistä tai sukulaisista kukaan ei olisi hyvin tutustunut Jehovan todistajiin.
Toisaalta katoliset ja protestanttiset kirkot ovat menettämässä nauttimaansa luottamusta epäkristillisten opetustensa, tapojensa ja moniin kysymyksiin omaksumansa kannan vuoksi.
”TYÖSKENTELEMME KOVASTI JA PONNISTELEMME”
Jokaisen tavoittamiseksi Jumalan valtakunnan hyvällä uutisella ponnistellaan vakavasti. Toukokuussa 1969 ranskankielisessä kerran kuussa ilmestyvässä palveluslehtisessä Valtakunnan Palvelus oli otsikko ”Yli 5 miljoonan ihmisen luona tarvitsee käydä”. Kirjoituksessa selitettiin, että 5 376 276 ihmistä asui alueilla, joita ei ollut määrätty millekään Jehovan todistajien seurakunnalle. Siinä vedottiin vapaaehtoisiin, että he saarnaisivat ja tekisivät opetuslapsia näillä alueilla aluksi kesälomansa aikana ja myöhemmin kenties muuttamalla pysyvästi näille kentille.
Siitä lähtien Valtakunnan Palvelus on säännöllisesti julkaissut luetteloita niistä departementeista (hallintoalueista), suurista kaupungeista ja pikkukaupungeista, joissa saarnaajien tai vanhinten tarve on ollut erityisen suuri. Sadat ranskalaiset todistajat ovat vastanneet kutsuun ja ovat ’työskennelleet kovasti ja ponnistelleet’ näillä alueilla. (1. Tim. 4:10) Toiset perheet ovat muuttaneet useita kertoja ja viipyneet riittävän kauan pannakseen seurakunnan alulle yhdessä kaupungissa ennen toiseen muuttamista. Lisäksi 400–600 erikoistienraivaajaa, kokoajan todistajaa, on tehnyt erinomaista työtä hyvän uutisen levittämiseksi ja opetuslasten tekemiseksi seurakunnista erillään olevilla alueilla.
Ranskalaiset todistajat eivät säästä vaivojaan yrittäessään tavoittaa ihmiset lohduttavalla sanomallaan. Saint-Gilles-Croix-de-Vien seurakunnan julistajat ja tienraivaajat matkustavat tunnin laivalla Atlantille todistaakseen Yeusaaren asukkaille. Sitten he vuokraavat polkupyöriä päästäkseen tämän saaren joka nurkkaan ja sopukkaan.
Vuoristoisilla alueilla seurakunnat käyttävät tarkkoja karttoja, joista näkyy jokainen maatila ja karjamaja. Täten mikään talo ei jää huomiotta. Vogeesien vuoristossa Koillis-Ranskassa todistajat seuraavat syrjässä sijaitseville maatiloille johtavia puhelinlinjoja.
Rakkaus lähimmäisiin on johtanut Jehovan todistajat ’työskentelemään kovasti ja ponnistelemaan’. Niinpä he ovat ulottaneet saarnaamisen ja opetuslasten tekemisen sellaisille alueille kuin Bretagneen, Ranskan Keskiylängölle sekä Alppien ja Pyreneitten laaksoihin.
”KAIKENLAISTEN IHMISTEN PELASTAJA”
Apostoli Paavali toteaa, että Jumala on ”kaikenlaisten ihmisten Pelastaja”. (1. Tim. 4:10) Jehova tosiaankin pelastaa kaikenlaisia ihmisiä Ranskassa: tehtaan työläisestä yliopiston professoriin ja maanviljelijästä biologiin, puhumattakaan lääkäreistä, vankiloitten vartijoista, entisestä naispuolisesta asianajajasta, arkkitehdeistä, muusikoista, entisestä nyrkkeilijästä ja monien muiden ammattialojen ihmisistä.
Muuan nuori mies Nantesin kaupungissa maan länsiosassa oli erään katolisen poliittisen liikkeen aktiivinen jäsen. Hän jopa osallistui nälkälakkoon eräässä Nantesin kirkossa mutta sai selville, että hänen lakkolaistoverinsa nauttivat yöllä salaa ruokaa. Lopulta hän tuli kosketuksiin nuorten miesten kanssa, jotka olivat Jehovan todistajia, tutki Raamattua ja on nyt innokas hyvän uutisen kokoajan julistaja.
Monet muut vilpittömät katolilaiset, jotka olivat kirkon työntekijöitä, JOC:n (Katolisten työläisten nuorisoliikkeen) jäseniä, katekeettoja jne., ovat parhaillaan aktiivisia Jehovan todistajia. Ranskalaisten todistajien joukossa on nykyisin useita entisiä nunnia, pappeja ja jopa entinen munkki.
Eräs Pariisin alueella asuva todistaja oli ennen totuuden löytämistään karmeliittanunna Ranskassa, Egyptissä, Israelissa ja Libanonissa. Ranskan pohjoisosassa muuan toinen karmeliittanunna, joka oli aikaisemmin saanut kosketuksen yhteen Jehovan todistajaan, kysyi eräältä benediktiiniteologilta, oliko totta, että me olemme sieluja (eikä meillä ole sielua) ja ettei ole olemassa tulista helvettiä. Teologi vastasi sen olevan totta, mutta sanoi, että katolinen kirkko ei voisi muuttua opetettuaan näitä dogmeja niin monet vuodet. Hän neuvoi nunnaa opiskelemaan vuoden päivät teologiaa, ”jotta hän ymmärtäisi nämä asiat”. Mutta nunna oli jo ”ymmärtänyt” ja otti tarpeelliset askeleet luopuakseen uskonnollisen sisarkunnan ja katolisen kirkon jäsenyydestä, jotta hänestä ei tulisi kirkon vaan Jeesuksen Kristuksen kastettu seuraaja.
Eräs augustinolaisnunna luopui luostarin jäsenyydestä sen jälkeen, kun sen johtajatar oli kaksi kertaa takavarikoinut hänen katolisen Raamattunsa ja tiedottanut hänelle, että lesbolaisia tapoja oli nunnien keskuudessa pidettävä parempina kuin antautumista vaaraan tulla raskaaksi miehistä, ja sen jälkeen kun hän oli saanut selville, että sen koulun kuluja, jonka lapsia hän opetti, ”paisuteltiin” epärehellisesti.
Nämä olivat kaikki vilpittömiä katolilaisia, jotka ajattelivat palvelevansa Jumalaa ”hengessä ja totuudessa”. (Joh. 4:23) Mutta ennemmin tai myöhemmin he saivat selville, ettei heidän kirkollaan ollut Jumalan henkeä eikä hänen totuuttaan. Nyt he ovat vapautuneet väärästä uskonnosta ja he ovat onnellisia osallistuessaan tosi kristittyinä opetuslasten tekemiseen.
’SEN JOUDUTTAMINEN’
Koska Jehovan todistajat elävät maailmassa, joka vastustaa yhä avoimemmin Raamatun periaatteita ja kristillistä elämäntapaa, he näkevät tarpeelliseksi ’kokoontua yhteen sitä enemmän, kuta enemmän he näkevät sen päivän lähestyvän’. (Hepr. 10:24, 25) Normandiasta, Bretagnesta ja Atlantin rannikosta lännessä Elsassiin, Juravuoristoon ja Alppeihin idässä sekä pohjoisesta etelään Jehovan todistajien seurakuntien kokouksissa on läsnä erinomaisen paljon, kuten raportit osoittavat. Monien niiden kokouksissa on läsnä useampia kuin niissä on toimivia todistajia, ja joissakin tapauksissa läsnäolijamäärä on kaksin- tai jopa kolminkertainen paikallisten todistajien lukumäärään verrattuna.
Vuoden 1974 kesällä Ranskassa pidettiin neljätoista aluekonventtia, joissa oli yhteensä läsnä 79 411, kun taas toimivien todistajien huippuluku oli silloin 56 972. Lisäksi Toulouseen Etelä-Ranskaan kokoontui 12 101 portugalia puhuvaa todistajaa.
Uutistoimittajat ovat hämmästyksissään nähdessään kokoontuneiden todistajien keskuudessa vallitsevan rauhan, puhtauden ja hyvän järjestyksen, ja he ihailevat monien vapaaehtoisten työntekijöitten intoa ja antaumusta. He ilmaisevat myös hämmästyksensä sen johdosta, että näkevät kuulijoiden joukossa niin paljon nuoria.
Niin, Ranskassa sekä nuoret että vanhat kaikilta elämänaloilta alkavat oppia, että tosi kristillisyys on löydettävissä Jehovan kristittyjen todistajien seurakunnista. Ennustaen tämän kokoamistyön ja opetuslasten tekemisen antautuneen kansansa keskuudessa Jehova julisti kauan sitten: ”Minä itse, Jehova, joudutan sen omana aikanaan.” – Jes. 60:22, UM.
Opetuslasten tekeminen totisesti ’joutuu’ Ranskassa. Kun vuonna 1973 kaiken kaikkiaan 6 476 henkilöstä tuli antautuneita, kastettuja todistajia, palvelusvuoden 1974 kokonaismäärä kohosi 8 679:ään. Tämä merkitsee, että Ranskassa tulee yhdestä ihmisestä kastettu opetuslapsi keskimäärin joka tunti, kautta koko vuoden yöt päivät!
Lisäkasvun näkymät ovat myös hyvät. Vuonna 1974 yli 52 000 todistajaa, jotka osallistuivat opetuslasten tekemiseen joka kuukausi, johtivat viikoittain yli 40 000 raamatuntutkistelua ranskalaisten kodeissa. Huhtikuun 7. päivänä pidetyssä Kristuksen kuoleman muiston vietossa oli koolla 110 330 henkilöä Jehovan todistajien paikallisissa valtakunnansaleissa.
Todistusta Valtakunnasta annetaan totisesti kaikkialla Ranskassa noudattaen Kristuksen käskyä ’tehdä opetuslapsia ihmisistä ja kastaa heidät’. – Matt. 28:19, 20.