Katumus joka johtaa takaisin Jumalan luo

”Jumalan huomaavaisuus pyrkii johdattamaan sinua katumukseen.” – Room. 2:4.

1, 2. Mitä meidän pitäisi ymmärtää synnistä ja Jumalan näkemyksestä?

JOKAINEN meistä voi saada rohkaisua psalmista Daavidin sanoista:

”Laupias ja armahtavainen on Herra,

pitkämielinen ja suuri armossa.

Ei hän tee meille syntiemme mukaan

eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.

Niinkuin isä armahtaa lapsiansa,

niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.

Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme:

hän muistaa meidät tomuksi.” – Ps. 103:8, 10, 13, 14.

² Vaikka Jumala tietää, että me kaikki olemme syntisiä, hän haluaa auttaa meitä ja on valmis antamaan anteeksi. (Ps. 32:1, 2) Käsityksemme Jumalasta ei kuitenkaan olisi oikea, ellemme hyväksyisi hänen täyttä näkemystään synnistä. Vaikka Psalmi 103 vakuuttaa, että Jehova ’antaa kaikki meidän syntimme anteeksi’, se ilmaisee myös meidän velvollisuutemme sanoessaan: ”Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, . . . niille, jotka . . . muistavat hänen käskynsä ja noudattavat niitä.” – Ps. 103:3, 17, 18.

 3. Miksi katumus on tärkeä?

³ Entä sitten, jos joku tekee vakavan synnin, ei kadu eikä etsi Jumalan isällistä armoa vaan jatkaa synnin harjoittamista? 2. Mooseksen kirjan 34:6, 7 esittää kuvauksen Jehovasta. Tähdennettyään hänen armollisuuttaan, hänen hitauttaan vihaan ja halukkuuttaan antaa erhe anteeksi se lisää: ”Mutta ei kuitenkaan jätä rankaisematta.” (Vrt. 4. Moos. 25:1–5; Hes. 33:12, 13.) Me emme siis saa röyhkeästi käyttää hyväksemme hänen armoaan emmekä pitää sitä ilman muuta asiaan kuuluvana. Mitä tosi palvojan sitten pitäisi tehdä, jos hän lankeaa syntiin?

ASKELTEN OTTAMINEN TAKAISIN JUMALAN LUO

 4. Miten voimme saada anteeksiannon? (2. Aikak. 7:13, 14)

⁴ Kristitty, joka on tehnyt syntiä Jumalan lakeja vastaan, tarvitsee anteeksiantoa. Keneltä sen voi saada? Todellisuudessa vain Jumalalta. Apostoli Johannes kirjoitti: ”Jos tunnustamme syntimme [Jumalalle], niin hän on uskollinen ja vanhurskas antaakseen meille syntimme anteeksi ja puhdistaakseen meidät kaikesta epävanhurskaudesta.” – 1. Joh. 1:9; 2:1.

5, 6. Mitä Jaakobin 5:14–16 neuvoo tekemään, ja miksi väärintekijän on järkevää noudattaa tätä neuvoa?

⁵ Kun on kysymys vakavasta synnistä, Jumala neuvoo viisaasti, että kristityn, joka ’tunnustaa syntinsä’, pitäisi ottaa eräs lisäaskel. Asiayhteydessä, joka ilmeisesti viittaa hengelliseen sairauteen johon sisältyy ”syntejä”, opetuslapsi Jaakob kirjoitti: ”Onko joku keskuudessanne sairas? Hän kutsukoon luokseen seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään . . . Ja uskon rukous tekee huonovointisen terveeksi, ja Jehova nostaa hänet ylös. Ja jos hän on tehnyt syntejä, niin hänelle annetaan anteeksi.” – Jaak. 5:14–16.

⁶ Tämä askel on järkevä, sillä kristitty, joka on langennut vakavaan syntiin, ilmaisee olevansa jossain määrin hengellisesti heikko ja tarvitsevansa apua. Hän voisi saada hyötyä ”seurakunnan vanhinten” esittämistä uskon rukouksista. Heidän on myös mahdollista esittää hänelle raamatullisia neuvoja ja auttaa niin, että hän voi saada takaisin hengellisen voiman. Edelleen, jotkin rikkomukset ovat syntejä kristillistä seurakuntaa vastaan, sillä ne tuottavat häpeää ja murhetta Jumalan kansalle. Tämän vuoksi on sitäkin soveliaampaa, että sellainen synnintekijä etsii vanhinten apua. – 2. Kor. 2:10.

 7. Miten väärinteko saatetaan vanhinten tietoon, niin että he voivat auttaa? (Sananl. 28:23; 29:24)

⁷ Vakavaan syntiin syyllistynyt kristitty ilmaisee viisautta ja nöyryyttä lähestyessään vanhimpia itse. ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.” (Sananl. 28:13) Joskus synnintekijä ei kiusaantuneisuuden, syyllisyydentunteen tai sen takia, ettei hän tunne sydämestä lähtevää murhetta, lähesty vanhimpia, niin kuin Jaakob neuvoo. Jokaisen synnistä tietoisen kristityn pitäisi kannustaa väärintekijää kääntymään pois erheestään ja etsimään tarvitsemaansa hengellistä apua. Jos väärintekijä ei vieläkään mene vanhinten luo, niin jonkun muun kristityn pitäisi saattaa asia heidän tietoonsa, niin että he voivat antaa tarvittavaa apua. Kaikkien kristittyjen pitäisi haluta ”käännyttää syntinen takaisin hänen tiensä erheestä” ja siten ”pelastaa hänen sielunsa kuolemasta”. – Jaak. 5:19, 20.

JUMALAN SANALLA OJENTAMINEN

 8. Miten vanhimmat menettelevät hoitaessaan komitean kokousta?

⁸ Kun oikeuskomitea kokoontuu väärinteon johdosta, se etsii rukouksessa Jehovan ohjausta. Rakkaudellisille paimenille soveliaalla tavalla vanhimmat keskustelevat kärsivällisesti asianomaisen kanssa siitä, mikä näyttää olevan ongelma tai väärinteko. (Ef. 5:1, 2; 1. Piet. 5:2, 3) Silloinkin kun on todistajia, jotka vahvistavat väärinteon tapahtuneen, oikeuskomitea kannustaa asianomaista puhumaan avoimesti paitsi väärästä menettelystä myös siitä, mikä johti siihen ja miltä hänestä sen vuoksi tuntuu. (5. Moos. 19:15; Joh. 8:17) Miksi se on tarpeen?

9, 10. Mitä vanhimmat pyrkivät tekemään väärintekoa käsittelevässä komitean kokouksessa? (Ps. 51:15)

⁹ Vaikka vanhimmat asiaa käsitellessään näyttävät toteen syyllisyyden tai saavat asianomaisen vakuuttuneeksi siitä, että hän on tehnyt väärin, he ovat pääasiassa kiinnostuneita harhaan menneen kristityn veljensä auttamisesta. He haluavat saada hänet katumaan, jotta ’virvoittuminen tulisi Jehovan kasvojen luota’. (Apt. 3:19) Jos asianomainen ei myönnä väärintekoa, tunnusta sen vakavuutta tai näe tarvetta katua, heidän ehkä täytyy esittää ’vakuuttava todiste hänen synnistään ja vanhurskaudesta’. (Vrt. Joh. 16:8.) Mutta heidän ei pitäisi sellaista jumalista ojennusta antaessaan olla kostonhaluisia eikä kovia. Raamattu kehottaa: ”Ojenna, nuhtele, kehota kaikella pitkämielisyydellä ja opetustaidolla.” (2. Tim. 4:1, 2) Ojentamalla lujasti, huomaavaisesti ja kärsivällisesti he voivat ehkä tavoittaa synnintekijän sydämen ja auttaa häntä vihaamaan väärää ja kääntymään takaisin Jumalan luo. – Jer. 3:12, 13.

¹⁰ Me voimme oppia Esran antamasta esimerkistä. Hän osoitti selvästi juutalaisille heidän erheensä. Hänen pääasiallinen tarkoituksensa ei ollut saattaa heitä häpeään, vaan saada heidät lopettamaan erheensä, tavoittaa heidän sydämensä, saada heidät vihaamaan väärää ja katumaan. Heidän täytyi tunnustaa tekonsa Jehovalle ja toimia sen mukaisesti tekemällä minkä voivat väärintekonsa hyvittämiseksi. (Esra 10:7–14) Samoin raskasta syntiä koskevaa tapausta käsittelevä komitea haluaa auttaa väärintekijää tajuamaan väärintekonsa vakavuuden ja tuntemaan sydämessään tarvetta katua. – Jes. 1:18.

”OJENNA KAIKKIEN KATSELIJOIDEN EDESSÄ”

11. Ketkä ovat raamatullisen ojennuksen tarpeessa?

¹¹ Oikeuskomitean väärintekijöiden kanssa pitämien kokousten yhteydessä vanhimmat soveltavat apostoli Paavalin Timoteukselle esittämiä sanoja: ”Syntiä harjoittavia ojenna kaikkien katselijoiden edessä [kirjaimellisesti ”kaikkien silmissä”], jotta muutkin pelkäisivät.” (1. Tim. 5:20) Tällaiset väärintekijät ovat ihmisiä, jotka ’ovat itsepintaisesti pysyneet synnissä’ (Revised Standard Version) tai ”jotka jatkavat synnissä” (New American Standard Bible) aina siihen saakka, kun ojennus todellisuudessa annetaan.

12. Miten oikeuskomitea soveltaa 1. Timoteuksen kirjeen 5:20:ssä olevaa neuvoa?

¹² Ensimmäisellä vuosisadalla Timoteus apostoli Paavalin valtuuttamana edustajana saattoi noudattaa tätä kirjoitettua ohjetta henkilökohtaisesti kaikkien niiden asianosaisten ”silmissä”, jotka olivat väärintekijän kanssa läsnä. Nykyään sellaisen ojennuksen tavallisesti antaa vanhimmista koostuva nimitetty komitea jonkun yksilön sijasta. Kysymyksessä ei tarvitse välttämättä olla koko seurakunta. Oikeuskomitean kokouksen loppupuolella sen jälkeen, kun syyllisyys on osoitettu, vanhimmat esittävät väärintekoa koskevaa raamatullista ojennusta. Paikalla on todistajia, jotka ovat todistaneet synninteosta, ja sellaiset asiasta tietoiset kutsutaan kuulemaan raamatullista ojennusta. Se esitetään siten ”kaikkien katselijoiden edessä” eli ”kaikkien silmissä”. Siten myös niitä, joita 1. Timoteuksen kirjeen 5:20:ssä sanotaan ’muiksi’, voidaan auttaa säilyttämään terve pelko syntiä kohtaan ja ymmärtämään, kuinka tarpeellista on karttaa syntiä ja olosuhteita, jotka voivat johtaa siihen.

KATUUKO HÄN?

13. Mikä haaste vanhimmilla on, kun he käsittelevät vakavaa syntiä?

¹³ Suurimpia haasteita vanhimmilla, jotka käsittelevät väärintekotapauksia, on sen ratkaiseminen, osoittaako synnintekijä aitoa katumusta. He eivät saa tehdä arvioitaan pelkästään sen perusteella, miltä päältäpäin näyttää. Koska he eivät kykene lukemaan sydäntä, heidän täytyy ilmaista hyvää arvostelukykyä, tasapainoa ja viisautta arvioidessaan väärintekoa, sen suhdetta Jumalan lakiin ja sitä, mitä synnintekijä sanoo ja tekee.

14, 15. Miksi vanhinten pitäisi olla hyvin huolellisia sen ratkaisemisessa, katuuko joku?

¹⁴ Vanhinten ei pitäisi olla hätäisiä sen päättelemisessä, esiintyykö katumusta. Miksi? Jos he päättelevät erheellisesti, että synnintekijä on katuva, niin sillä voi olla vahingollinen vaikutus koko laumaan. Mutta huomaa Raamatusta päinvastainen esimerkki, joka koski erästä väärintekijää Korinton seurakunnassa. Kun hän oli ollut erotettuna jonkin aikaa, hänet otettiin takaisin, koska hän katui aidosti. Miten veljien piti silloin kohdella häntä? Korinttolaisia, jotka luottivat siihen arviointiin, että hän oli katuva, kehotettiin huomaavaisesti ’antamaan anteeksi ja lohduttamaan häntä’ ja ’vahvistamaan rakkauttaan häneen’. (2. Kor. 2:6–8) Sama pitää paikkansa nykyään, kun komitea päättää, että väärintekijä on katuva. Mutta jos he arvioisivat asian väärin ja palauttaisivat seurakuntaan väärintekijän, joka ei todella ollut katuva, niin he vaarantaisivat koko lauman moraalin ja hengellisen puhtauden. – 1. Kor. 5:6.

¹⁵ Mihin komitea voi kiinnittää huomiota ratkaistessaan, onko väärintekijä todella katuva? Katuva ihminen ei yritä vähätellä tai puolustella väärää menettelyään. Hän tunnustaa mielessään tekonsa vääryyden ja tuntee sydämessään syvää mielipahaa sen vuoksi, että on tehnyt syntiä Jumalaa vastaan. (Jer. 3:25; Apt. 3:19) Niinpä asiaa käsittelevien vanhinten täytyy olla varmoja, että sellaista mielipahaa tai murhetta ilmenee.

16, 17. a) Mikä ero on ”maailman murheen” ja ”jumalisen murheen” välillä? (Hepr. 12:16, 17) b) Miten kyyneleet tai tunteenilmaukset vaikuttavat vanhinten arviointiin?

¹⁶ Vanhinten täytyy huomata ero ”maailman murheen” ja sen ”jumalisen murheen” välillä, joka ”aikaansaa katumuksen pelastukseksi”. (2. Kor. 7:10) Väärintekoon syyllistynyt saattaisi tuntea murhetta henkilökohtaisen epäonnistumisen vuoksi, häpeää paljastumisen vuoksi tai alakuloisuutta sen mahdollisuuden vuoksi, että hän saa kuria. Mutta sellainen ”maailman murhe” ei merkitse, että hän on murheellinen siksi, että hän on tehnyt syntiä Jumalaa vastaan tai on tuottanut häpeää Jumalalle ja Hänen kansalleen, mikä olisi ilmaus ”jumalisesta murheesta”. Vaikka Eesau vuodatti kyyneleitä esikoisoikeutensa menettämisen vuoksi, niin Jehova tiesi, ettei Eesau ollut todella sydämestään katuva. Jos siis vakavaan syntiin syyllistynyt vuodattaa kyyneleitä, niin vanhinten täytyy yrittää saada selville, johtuuko se ”jumalisesta murheesta”. Se saattaa johtua. Esran aikana kansa ”itki katkerasti” kuultuaan hänen hartaan rukouksensa heidän syntinsä johdosta, ja Pietari itki katkerasti kiellettyään Jeesuksen. – 1. Moos. 25:29–34; 27:34; Esra 10:1; Luuk. 22:59–62.

¹⁷ Nämä Raamatun esimerkit osoittavat painokkaasti, miksi vanhimmat eivät voi tehdä arviotaan pelkästään tunteenilmauksen perusteella. Ihmiset ovat erilaisia tunne-elämänsä rakenteen ja hallinnan suhteen. Esiintyypä siis kyyneleitä tai ei, tärkeä seikka on se, onko väärintekijän sydän tavoitettu ja tunteeko hän tuskaa tai syvää mielipahaa siksi, että hän on rikkonut Jehovaa vastaan ja vahingoittanut suhdettaan Jumalaan. (Ps. 51:3–6) Niinpä vanhimmat todennäköisesti ottavat selville, onko väärintekijä rukouksessa tehnyt tunnustuksen Jehovalle ja etsinyt Jumalan anteeksiantoa, niin kuin Daavid teki. – Ps. 32:3–5; 41:5; Jer. 31:19.

18. Miten tunnustaminen tulee kuvaan mukaan?

¹⁸ Jos väärintekijä on tehnyt vapaaehtoisesti tunnustuksen ”seurakunnan vanhimmille”, niin se voi auttaa päättelemään hänen sydämentilansa. (Jaak. 5:14, 16) Mutta entä jos hän ei ole tunnustanut vapaaehtoisesti ja asia on täytynyt vahvistaa esittämällä hänelle todistusaineistoa tai todistajien lausuntoja? Häneen saatettaisiin silti (siellä kokouksessa) vaikuttaa, niin että hän tunnustaa syntinsä. (Huomaa esimerkkinä, miten Daavid katui Batseban kanssa tekemäänsä syntiä, mistä kerrotaan 2. Samuelin kirjan 12:1–13:ssa.) Mutta varsinkin silloin, kun on tarvittu paljon ojennuksen antamista, ennen kuin väärintekijä on alkanut ilmaista katumusta, komitean pitäisi olla varovainen. Komiteaan kuuluvien täytyisi olla vakuuttuneita väärintekijän muuttuneesta sydämentilasta ja siitä, että hän on innokas oikaisemaan vääryyden ja on ehdottomasti päättänyt karttaa sitä vastaisuudessa. – 2. Kor. 7:10, 11; Ilm. 3:19.

19. Miten katuvan väärintekijän pitäisi ajatella seurakunnasta?

¹⁹ Väärintekijän pitäisi olla murheellinen sen vuoksi, että hän on aiheuttanut häpeää Jumalan seurakunnalle. Kun Daavid teki syntiä suorittamalla väenlaskun ja kun hän tajusi, mitä hän oli tehnyt, niin hän tunnusti typerän menettelynsä. Kun hän sitten näki koko kansalle siitä aiheutuvat huonot seuraukset, hän sanoi: ”Katso, minä olen tehnyt syntiä, minä olen tehnyt väärin; mutta nämä minun lampaani, mitä he ovat tehneet?” (2. Sam. 24:10, 17) Kokeeko väärintekijä siis aidosti tunnonvaivoja sen häpeän, niiden ongelmien ja sen murheen johdosta, joita hän on saattanut aiheuttaa seurakunnalle?

”KATUMUKSEEN SOPIVIA TEKOJA”

20–22. a) Mitä ”tekoja” tai ”hedelmää” vanhimmat tutkivat? b) Valaise, miten katuva saattaisi tuottaa sellaista ”hedelmää”.

²⁰ Apostoli Paavali kehotti ihmisiä ’katumaan ja kääntymään Jumalan puoleen tekemällä katumukseen sopivia tekoja’. (Apt. 26:20) Kun juutalaiset Nehemian aikana katuivat sitä, että he olivat ottaneet vierasmaalaisia vaimoja, he ryhtyivät määrätietoiseen toimintaan, joka ilmaisi katumuksen. (Neh. 9:1, 2; vrt. Joona 3:5–10.) Kun vanhimmat siis käsittelevät raskasta syntiä koskevaa tapausta, he ovat kiinnostuneita siitä, onko väärintekijä ’tuottanut katumukseen sopivaa hedelmää’. – Matt. 3:8.

²¹ Jos hän on tehnyt syntiä jotakuta yksilöä vastaan, niin onko hän tunnustanut syntinsä tälle henkilölle ja pyytänyt anteeksi? Esimerkiksi kun on kysymys aviorikoksesta, onko hän tunnustanut sen viattomalle puolisolleen ja anonut anteeksiantoa? Tai jos väärintekijä on syyllistynyt petokseen, onko hän ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin menetyksen korvaamiseksi? Ehkä hän ei kykene korvaamaan kaikkea aiheuttamaansa vahinkoa, mutta antaako hän todisteita siitä, että hän ryhtyy järkeviin toimenpiteisiin menetyksen hyvittämiseksi? (Luuk. 19:8) Asian ydin on siinä, missä määrin syyllinen on tuottanut ”katumukseen sopivaa hedelmää”.

²² Ehkä synti johtui siitä, että Raamatun neuvo oli jätetty huomioon ottamatta. Hän on voinut esimerkiksi ottaa säännöllisesti osaa ajanvietteeseen maailmallisten työtovereitten kanssa, ja tällainen huono seura on johtanut moraalittomuuteen. Onko hairahtuva siis luopunut tällaisesta seurasta? (Sananl. 13:20; 1. Piet. 4:3, 4) Onko hän myös ponnistellut kokoontuakseen säännöllisesti Jumalan kansan kanssa, ja onko hän ilmaissut sydämestä lähtevää halua ylistää Jumalaa hänen puhtaana palvojanaan? Mikään näistä ’hedelmistä’ ei yksinään ratkaise, onko synnintekijä katuva. Vanhimmat kiinnittäisivät huomiota siihen, että hänellä on tervettä seuraa, että hän käy kristillisissä kokouksissa ja että hän on innokas kenttäpalveluksessa, sillä he hyväksyvät sen Jumalan näkemyksen, että tulisi ilmetä ”katumukseen sopivia tekoja”.

23. Mitä komitean täytyy harkita, kun synninteko on ollut toistuvaa?

²³ Oikeuskomitean pitäisi olla hyvin kiinnostunut seurakunnan puhtaana pitämisestä, ja sen pitäisi olla erityisen varovainen, jos väärintekijä on salaa harjoittanut raskasta syntiä pitkän aikaa. Sama pitäisi paikkansa, jos he olisivat tekemisissä henkilön kanssa, joka oli jo vakiintunut syntiseen elämäntapaan ja on sitten näyttänyt katuvan. Hän on saattanut menetellä väärin useita kertoja, mutta koska hän on näyttänyt katuvan, häntä on joka kerta ojennettu ja hänen on sallittu jäädä seurakuntaan. Nyt hän on jälleen tehnyt syntiä. Sellaisissa tapauksissa vanhinten, jotka pitävät mielessään myös koko lauman hyvinvoinnin, täytyy harkita, onko hänen elämässään todella todisteita siitä, että hän tuottaa ”katumukseen sopivaa hedelmää”. Eikö hän ole elämäntavallaan osoittanut, että hänen kuulumisensa Jumalan seurakuntaan on hyvin kyseenalaista? – Ps. 119:104; Room. 12:9.

24. Mikä ratkaisee, voitaisiinko väärintekijän kanssa järjestää lisätapaamisia? (Hoos. 5:4; Matt. 21:30)

²⁴ Joskus synnintekijä on paatunut tai vihamielinen eikä ilmaise aitoa katumusta vanhinten vilpittömistä ja kärsivällisistä ponnisteluista huolimatta. (Saarn. 8:11) Heitä ei velvoiteta tapaamaan toistuvasti sellaista väärintekijää, ikään kuin he anelisivat häntä tai yrittäisivät hartaasti pyytää häntä katumaan. Mutta joissakin tapauksissa heistä saattaa tuntua tarpeelliselta tavata synnintekijä uudelleen, elleivät todisteet hänen tunteistaan, vaikuttimistaan ja katumuksestaan ole niin selviä. Kun hänellä on ollut aikaa rukoilla ja harkita aiemmin käytyä Raamattuun perustuvaa keskustelua, hänen katumukseensa kohdistuva epävarmuus saattaa selvitä.

25. Miksi vanhimmilla on raskas vastuu väärintekemisen suhteen?

²⁵ Vanhimmilla on raskas vastuu sen ratkaisemisessa, onko katumus aito. Heidän pitäisi osoittaa armoa ja auttaa sellaisia hairahtuvia, jotka todella katuvat. Mutta heidän täytyy myös varoa kohdistamasta myötätuntoa väärin, mikä voisi johtaa vaarallisen ”hapatuksen” jäämiseen seurakuntaan. – Gal. 5:9.

SEURAKUNNAN AUTTAMINEN

26. Miten joitakin tapauksia voitaisiin käsitellä, jos vain harvat tietävät väärintekemisestä?

²⁶ Joissakin tapauksissa vakava synti ei ole tullut eikä todennäköisesti tulekaan yleisesti tunnetuksi. Ehkä vain harvat, esimerkiksi oman perheen jäsenet tai muutamat todistajat, ovat tietoisia synnistä. (Nämä, vaikkakin he ovat ”katselijoita”, pitäisi saada ymmärtämään, että olisi rakkaudetonta juoruta siitä.) Niinpä kun oikeuskomitea on varma siitä, että väärintekijä katuu, ei ole tarpeellista tehdä asiaa julkisemmaksi, sillä kaikki ”katselijat” ovat kuulleet asiaa koskevan raamatullisen ojennuksen ja synnintekijä katuu.

27, 28. Milloin voi olla viisasta ilmoittaa seurakunnalle, että jotakuta on ojennettu?

²⁷ Toisissa tapauksissa synti voi olla monien tiedossa seurakunnassa ja/tai yhdyskunnassa. Tai synti voi olla sellaista, että se epäilemättä tulee yleisesti tunnetuksi aikanaan. Sellaista tapausta täytyy käsitellä eri tavalla. Koko seurakunta täytyy saattaa levolliseksi sen suhteen, että asia on oikealla tavalla käsitelty. Seurakunnan jäsenet voivat myös hyötyä Raamatun neuvosta, joka saattaa auttaa heitä säilyttämään synnin terveen pelon.

²⁸ Tai saattaa olla tapaus, jossa vanhinten mielestä täytyy olla jossain määrin varovainen. Esimerkiksi, vaikka väärintekijä ilmaiseekin nyt aitoa katumusta, hän on voinut menneisyydessä osoittaa heikkoutta päättäväisyydessään karttaa syntiin johtavaa menettelyä. Niinpä jottei seurakunta joutuisi vaaraan sen vuoksi, että jollakulla sen keskuudessa tulee olemaan turmeleva vaikutus, vanhimmista koostuva komitea voisi päättää, että olisi tarpeellista pitää valaiseva raamatullinen puhe.

29, 30. a) Miten vanhimmat ilmoittavat asiasta seurakunnalle? b) Mitä hyötyä voi olla siitä, että joitakin tapauksia käsitellään tällä tavalla?

²⁹ Kummankin tilanteen vallitessa seurakunnan vanhimmat voivat järjestää niin, että asiaa käsitellään viikoittaisessa palveluskokouksessa, ei muissa kokouksissa. Palveluskokouksessa voitaisiin ilmoittaa, että oikeuskomitea on ojentanut aikaisempaa väärintekijää ja että tämä on ilmaissut katumusta. Oikeuskomitea voi katsoa myös tarpeelliseksi joidenkin rajoitusten asettamisen. Niihin saattaisi sisältyä se, ettei asianomainen saa kokousohjelmia, ei saa edustaa seurakuntaa rukouksessa eikä ehkä lukea raamatunkohtia eikä vastata kokouksissa. Jos komitea on asettanut joitakin rajoituksia, niin se voi tiedottaa vanhimmille, pitäisikö sen mielestä ilmoittaa asiasta seurakunnalle. Sellaiset rajoitukset voidaan vähitellen ajan mittaan poistaa.

³⁰ Samana iltana, mutta jolloinkin myöhemmin palveluskokouksen ohjelmassa tehtävään määrätty vanhin voisi pitää lujan raamatullisen puheen. Hänen ei pitäisi mainita väärintekijää nimeltä eikä paljastaa mitään yksityiskohtia niistä luottamuksellisista tiedoista, jotka ovat tulleet esiin oikeuskomitean kokouksessa. Mutta hän voisi käsitellä sitä, mitä Jumalan sana sanoo kysymyksessä olevan erheen tai synnin laadusta, sen vaarallisuudesta ja siitä, miten sitä voi välttää. Koko seurakunta voi hyötyä sellaisesta Raamattuun perustuvasta varoituksesta. – 2. Tim. 4:1, 2.

31. Miten meidän pitäisi suhtautua Jumalan näkemykseen katumuksesta?

³¹ Meidän kaikkien pitäisi arvostaa syvästi sitä, että Jehova on halukas hyväksymään aidon katumuksen. Meidän ei varmaankaan pitäisi ’ottaa vastaan Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä ja jättää huomioon ottamatta sen tarkoitusta’. (2. Kor. 6:1) Jos joku menettelisi niin, lankeaisi syntiin eikä katuisi, Jumala ohjaa seurakunnan ryhtymään voimakkaampiin toimiin. Niitä käsitellään seuraavassa numerossamme.

[Tekstiruutu s. 27]

MITÄ OPIT KATUMUKSESTA?

Jos teemme vakavan synnin, meidän täytyy tunnustaa se Jumalalle ja meidän pitäisi myös noudattaa hänen Sanassaan olevaa neuvoa etsiä apua ”vanhimmilta”.

Oikeuskomitean kokouksessa vanhimmat yrittävät näyttää toteen syyllisyyden ja pyrkivät auttamaan väärintekijää katumaan.

Tässä kokouksessa ’ojentaminen kaikkien katselijoiden edessä’ tarkoittaa niitä, jotka ovat läsnä todistajina tai jotka tietävät synnistä.

Todella katuvan ihmisen sydämeen koskee se, että hän on tehnyt syntiä Jumalaa ja hänen kansaansa vastaan ja on aiheuttanut häpeää heille.

Vanhimmat tähyilevät todistetta ”katumukseen sopivista teoista”.

Samalla kun komitea on kiinnostunut väärintekijän auttamisesta, se on kiinnostunut myös seurakunnan suojelemisesta turmelukselta.