Siihen aikaan molemmat miehet todistivat, miten Jehova oli käyttänyt heitä julistamaan ”hyvää uutista” ympärileikkaamattomille pakanoille. Kaiken esitetyn todistuksen ja Pyhän Raamatun perusteella apostolit ja muut Jerusalemin seurakunnan vanhimmat laativat kirjeen, jossa osoitettiin, ettei pakanauskovilta vaadittu ympärileikkausta ja Mooseksen lain pitämistä. Kirjeessä sanottiin: ”Sillä pyhä henki ja me olemme nähneet hyväksi olla lisäämättä teille enempää taakkaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä haureutta. Jos te pysytte huolellisesti erossa näistä, niin tulette menestymään. Hyvää vointia teille!” Kun Barnabas ja Paavali toivat tämän kirjeen Antiokiaan, seurakunnassa vallitsi suuri ilo. – Apt. 15:3–31.

Mahdollisesti tämän jälkeen Pietari kävi Antiokian seurakunnassa ja seurusteli vapaasti ympärileikkaamattomien pakanauskovien kanssa. Mutta kun sitten Jerusalemista tuli eräitä juutalaisia veljiä, Pietari lakkasi seurustelemasta pakanakäännynnäisten kanssa ja vietti aikansa yksinomaan juutalaisten veljien seurassa. Barnabaskin tuli tasapainottomaksi ja menetteli samoin. Mutta kaikki ilmaisivat oikeaa vastakaikua, kun Paavali ojensi Pietaria ja teki selväksi, kuinka väärä hänen menettelynsä oli. – Gal. 2:11–14.

USKOLLINEN PALVELUS MARKUKSEN KANSSA

Toinen ongelma, joka heräsi, koski Paavalia ja Barnabasta henkilökohtaisesti. Paavali ajatteli lähteä käymään uudelleen niiden veljien luona, jotka he olivat tavanneet ensimmäisellä evankelioimismatkallaan. Mutta koska Barnabas halusi ehdottomasti ottaa Markuksen mukaan, miesten välille syntyi jyrkkä ristiriita. Koska Markus oli ensimmäisellä kerralla jättänyt heidät, Paavali epäili hänen luotettavuuttaan eikä halunnut häntä matkatoveriksi. Sen tähden Barnabas ja Paavali lähtivät eri teille. Barnabas palasi Markus mukanaan Kyprokseen. (Apt. 15:36–39) Ilmeisesti Markus työskenteli uskollisesti Barnabaan kanssa, sillä myöhemmin jopa Paavali myönsi, että Markus oli hyvä toveri. Toisessa kirjeessään Timoteukselle Paavali kirjoitti: ”Ota Markus ja tuo hänet mukanasi, sillä hän on minulle hyödyllinen palvelukseen.” (2. Tim. 4:11) Niinpä Barnabas on Markuksen kanssa tehnyt varmasti paljon hyvää työtä veljien rakentamiseksi Kyproksen saarella ja uusien opetuslapsien tekemiseksi.

Vaikka Barnabaalla, niin kuin kaikilla muillakin ihmisillä, oli heikkouksia, hän oli lisänimensä mukaisesti ”lohdutuksen poika”. Hänellä oli tärkeä osuus veljien rakentamisessa ja rohkaisemisessa. Tukemalla uskollisesti tosi palvontaa hän antoi esimerkin siinä, että hän ’jatkoi Herrassa päättäväisin sydämin’. – Apt. 11:23.

Väärä uskonto ja sota

JEHOVA Jumalan tosi palvojat pyrkivät säilyttämään rauhan lähimmäistensä kanssa. Sitä meidän pitäisi odottaakin heiltä, koska rauha on yksi Jumalan hengen hedelmä. (Gal. 5:22) Toisin on ollut väärän uskonnon laita, joka on sekaantunut perin pohjin maailmanselkkauksiin ja jopa kiihottanut niitä. Uskonnolliset johtajat ovat antaneet täyden tukensa ja siunauksensa toisten ihmisten veren vuodattamiselle taistelukentillä. Tämä ei ole mitään uutta. Jo muinaisten egyptiläisten aikana pakanapapit kannattivat sotaa.

Kirjoittaessaan väärän jumalan Amon-Ran (Amen-Ran) papeista E. A. Wallis Budge toteaa: ”On syytä ajatella, että monet suurista egyptiläisistä ryöstöretkistä Syyriaan ja Nubiaan tehtiin yhtä paljon varojen hankkimiseksi Amen-Ran temppeleiden ja virkailijoiden ja pappien ylläpitoa varten kuin Egyptin kunnian ja arvovallan säilyttämiseksi. Se orjallinen kunnioitus, jota Thotmes-kuninkaat ja Amenhotepit ja ramessidit osoittivat Amen-Ralle, ja ne ylenpalttiset lahjat, joita he veivät hänen pyhäkköihinsä, viittaavat siihen, että hänen pappinsa todellisuudessa olivat sodan ja rauhan tekijöitä.” – The Gods of the Egyptians, II osa, s. 12.