Innokkuus evankeliuminpalveluksessa
KUN tutkimme sellaisten miesten kuin Hesekielin, Jeremian, Jeehun ja Jeesuksen elämää, meidän on pakko päätellä, että he olivat erittäin innokkaita Jehovan puolesta. Näille miehille oli uskottu evankeliuminpalvelus, eivätkä he sallineet minkään estää itseään osallistumasta siihen täysin määrin.
Esimerkiksi Hesekiel lähetettiin ihmisten luo, joilla oli ”kovat kasvot ja paatuneet sydämet”. Hänen tehtävänsä oli toistaa Jehovan sanoja ’kuulivatpa he tai olivat kuulematta’. Se ei ollut mikään helppo tehtävä, mutta kuitenkin Hesekiel täytti sen esimerkillisen innokkaasti. ”Minä olen ollut nauruna pitkin päivää, kaikki pilkkaavat minua”, kertoi Jeremia olleen seurauksena omasta evankeliuminpalveluksestaan. Kuitenkin hän ponnisteli eteenpäin, ei vaieten, vaan julistaen julkisesti ja rohkeasti Jehovan tuomiota. Jeehu oli toiminnan mies. Hän ratsasti raivoisasti täyttäen tehtävänsä tuomion toimeenpanijana ja kutsui muita todistamaan innostaan Jehovan puolesta. Ja Jeesuksesta Kristuksesta on kirjoitettu: ”Kiivaus sinun huoneesi puolesta on minut kuluttanut.” Nämä miehet antoivat esimerkin innokkuudesta Jehovan palveluksessa. – Hes. 2:4, 5; Jer. 20:7–9; 2. Kun. 10:1–19; Ps. 69:10.
Sana ”into” merkitsee Raamatussa kiehuvaa, ja sen tähden on innokas Jumalan palvelija kuvattu Raamatussa kuumaksi tai tuliseksi innokkuudessaan Jehovan palveluksessa, kun taas epäuskoisten sanotaan olevan haaleita. Juuri tämä innokkuuden palava ominaisuus on pannut ihmiset levittämään kristillisyyden hyvää uutista maan ääriin saakka. Tri Goodspeed todistaa siitä sanoen: ”Varhaiskirkossa oli miehiä, jotka olivat erittäin toimeliaita innokkuudessaan kristillisyyden sanoman levittämiseksi kautta tuon [kreikkalaisroomalaisen] maailman, [he] käyttivät hyväkseen kaikkia julkaisumuotoja.”
Kristillinen evankeliuminpalvelus vaatii nykyäänkin samanlaista tarmokasta, innokasta taistelua. Ja suurimmalta osalta antautuneet kristityt täyttävätkin innokkaasti ajan tarpeen. Charles S. Braden sanoo kirjassa These Also Believe: ”Voidaan totisesti sanoa, ettei mikään muu uskonnollinen ryhmä maailmassa osoita enemmän intoa ja hellittämättömyyttä yrittäessään levittää Valtakunnan hyvää uutista kuin Jehovan todistajat.” Heidän evankeliuminpalveluksensa on innokasta osallistumista hyvän uutisen julistamiseen, sellaista, mikä merkitsee enemmän kuin että sanoisi vain: ”Minä uskon.”
Innokkaat kristityt voidaan tuntea siitä, että he ovat aktiivisesti yhteydessä Jehovan järjestöön, käyvät kokouksissa, ei vain silloin tällöin, vaan säännöllisesti. Apostoli Paavali korosti sen tärkeyttä sanoen: ”Pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.” Paavali rohkaisee osallistumaan aktiivisesti evankeliuminpalvelukseen kokoontumalla säännöllisesti yhteen ja kehottamalla toinen toistamme rakkauteen ja oikeisiin tekoihin. – Hepr. 10:23–25.
Mutta innokas evankeliuminpalvelus sisältää enemmänkin, kuten apostoli ilmaisee sanoessaan: ”Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.” Paavali osoittaa vääräksi ajatuksen, että ihminen voi saada pelastuksen pelkästään uskomalla ilmaisematta sitä. Henkilön täytyy julistaa hyvää uutista Kristuksesta ei ainoastaan uskovien läsnä ollessa, vaan myös epäuskoisten keskuudessa. Kristityn uskon täytyy panna hänet saarnaamaan talosta taloon totuuksia Jumalan valtakunnasta samalla tavalla kuin usko johdatti varhaiskristitytkin ihmisten oville. (Room. 10:10; Apt. 5:42; 20:20) Paavali selitti, että hänen oli välttämättä tehtävä siten. ”Voi minua”, sanoi apostoli, ”ellen evankeliumia julista!” – 1. Kor. 9:16.
Kristillinen talosta taloon suoritettava evankeliuminpalvelus täytyy tehdä innokkaasti ja voimakkaasti Jeesuksen ja hänen apostoliensa antaman esimerkin mukaisella tavalla. Kristityn palvelus ei saa olla epätäsmällistä, tunteilevaa tai huolimatonta, vaan sen on oltava innokkuuden elähdyttämää. Kristityn saarnojen täytyy ilmaista uskoa, hänen sanojensa rakkautta, hänen intonsa vakuuttavuutta. Aivan niin kuin kuumuus yleensä saa aineen laajentumaan, niin kristityn innonkin täytyy luoda hänessä itsessään ja toisissa halun laajentaa tietoaan Jumalasta ja evankeliuminpalvelustaan.
Innokas osallistuminen evankeliuminpalvelukseen vaatii paljon henkistä ja ruumiillista voimaa. Jotta kristitty voisi olla jatkuvasti innokas, hänen täytyy täydentää elinvoimaansa hankkimalla totuutta Jumalan sanasta, Raamatusta. Paavali vakuuttaa: ”Jumalan sana on elävä ja voimallinen.” ”Eikö minun sanani ole niinkuin tuli?” kysyy Jehova. Kun me tutkimme ja mietimme Jumalan sanaa joka päivä, ei meidän polttoainevarastomme tyhjene. Meillä on silloin polttoainetta, mikä voi pitää meidät ’hengessä palavina’ apostolin kehotuksen mukaan. – Hepr. 4:12; Jer. 23:29; Room. 12:11.
Voidaksemme pitää intomme eloisana, meidän on oltava tietoisia ajoista ja aikakausista, joissa me elämme, ja pidettävä mielessämme ’Jumalan päivän tuleminen’. (2. Piet. 3:11, 12) Tietoisuuden Harmagedonin läheisyydestä tulisi kannustaa meitä suurempaan palvelukseen ja antautumaan siihen kokosydämisesti. Me emme voi olla tyytyväisiä siihen, että olemme olleet vain jonkin verran palveluksessa. Meidän evankeliuminpalveluksemme täytyy olla kokosieluista, antautumisemme yksinomainen, rakkautemme täydellistä. Meidän ei pitäisi haluta säästää elinvoimiamme. Paavali sanoi tessalonikalaisille: ”Halusimme antaa teille, ei ainoastaan Jumalan evankeliumia, vaan oman henkemmekin, sillä te olitte meille rakkaiksi tulleet.” Jeesus ei säästänyt itseään, vaan ”antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan” Isänsä lampaitten puolesta. – 1. Tess. 2:8; Jes. 53:12.
Millainen on sinun rakkautesi Jehovaan ja hänen lampaisiinsa? Onko se yhä yhtä kuuma kuin alussa vai oletko antanut sen jäähtyä? Jos sallit rakkautesi viilentyä, niin se vaikuttaa sinun intoosi. Se voi johtaa palvelijan kuolemaan. Efeson seurakuntaa nuhdeltiin siitä, että se oli sallinut ensimmäisen rakkautensa viilentyä. Ettei sellainen murhe tulisi meidän kohdallemme, meidän täytyy ’terästää . . . mielemme toimintaan, pysytellä täydellisessä tasapainossa’. Tämä merkitsee sitä, että meidän täytyy olla halukkaat käyttämään etuamme kokoontua yhteen ja kehottaa toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. – Ilm. 2:4; 1. Piet. 1:13.
Lämmin rakkaus panee meidät pitämään huolta Jehovan lampaista. Kun me löydämme lampaankaltaisia ihmisiä, me emme käsittele heitä rutiinitapauksina, vaan olemme heistä erityisesti kiinnostuneita ja syvästi huolissamme tietäen, että heidän iankaikkinen hyvinvointinsa on kyseessä. Me haluamme mennä heidän luokseen uudelleen pian sen jälkeen, kun olemme löytäneet heidät painaaksemme heidän sydämiinsä ja mieliinsä totuutta ja sytyttääksemme heissä rakkauden Jehovaa kohtaan. Tämän saavuttamiseksi me puhumme innokkaasti Jumalan valtakunnasta ja hänen siunauksistaan. Tulenkaltaiset Jehovan sanat sytyttävät liekin, mikä tekee heidätkin hengessä palaviksi. Mitä enemmän me kulutamme itseämme, sitä suurempi on ilomme ja sitä varmempi pelastuksemme.
Meidän ei tule myöskään sallia maailmallisen välinpitämättömyyden sammuttaa henkeämme tai jäähdyttää intoamme. Eikä meidän tule ajatella, ettei tarve olisi suuri, koska meidän alueellamme lampaita näyttää olevan harvassa. Pankoon rakkaus meidät varoittamaan ja opettamaan. Jumala, joka lupasi, on uskollinen. Ponnistelkaamme siis innokkaasti eteenpäin! ”Kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.” – Gal. 6:9.