Jumala palkitsee hartaat etsijät

”Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä [hartaasti, Um] etsivät.” – Hepr. 11:6.

 1. Mikä on välttämätöntä onnelliselle perhe-elämälle, ja miten se ilmenee?

OLETKO isä tai äiti tai ehkä perheen jäsen, joka asut kotona vanhempiesi kanssa? Etkö joka tapauksessa myönnä, että onnelliselle perhe-elämälle on aivan välttämätöntä, että voit ilmaista ajatuksesi vapaasti, niin kuin tunnet tarvetta tai halua? Nykyisissä olosuhteissa tapahtuu usein, että tällaiset tarpeet ja halut eivät voi löytää normaalia ja sopivaa purkautumistietä ja ovat tukahtuneet. Mutta ne ovat silti olemassa eivätkä ne häviä helposti, vaan purkautuvat ehkä vahingollisten kanavien kautta. Ne ovat selvästi ilmeisiä varhaisimmasta lapsuudesta lähtien. Pienokainen itkee saadakseen osakseen myötätuntoa ja huomiota pienimmästäkin seikasta. Jos jokin ilahduttaa häntä, niin hän haluaa osoittaa sen jollekulle, joka suhtautuu häneen ymmärtäen. Kuka ei olisi nähnyt pikkulapsen kärsivän pientä onnettomuutta leikkiessään ulkosalla, sitten ääneti hillitsevän suruaan, kiirehtivän sisään etsimään äitiään, ja vasta sitten hän tuntee voivansa päästää tunteensa valloilleen?

 2. Mitkä ominaisuudet ja kyvyt herättävät ihmisen voimakkaan halun olla kanssakäymisessä toisten kanssa?

² Ihmisellä on tosiaan kyky ja voimakas halu olla kanssakäymisessä, välittää tietoa, viestiä toisille, mikä häntä koskee ja kiinnostaa. Hän yrittää hartaasti ilmaista ajatuksensa joko pelkästään sen tuottamasta ilosta tai saadakseen apua, kun on sen tarpeessa, tai ilosta auttaa jotakuta toista, joka on sen tarpeessa. Voimmeko löytää tämän voimakkaan halun syyn? Voimme todellakin. Ihmisellä on järkeilevä ja kysyvä mieli. Hän voi tutkia, keksiä ja järjestää. Hänellä on tarkka oikean ja väärän taju. Hän voi valita ja tehdä päätöksiä. Hän voi etsimällä päästä ymmärtämään asioita ja kehittää syvän arvostuksen asioita ja ihmisiä kohtaan. Tästä seuraa johdonmukaisesti, että hän itsekin haluaa olla toisten ymmärtämä ja arvostama. Hänellä on kyky rakastaa ja kiihkeä halu saada vastarakkautta, mikä johtaa suurimman tyydytyksen ja kannustuksen tunteisiin, kun molemminpuolinen rakkaus toteutuu. Eikö kokemuksesi ole tämä? Nämä ihmeelliset kyvyt ja ominaisuudet ovat käytettävissä ja vaativat luonnollisesti ilmaisuaan kiihottaen tiedonvälityshalua.

 3. a) Mikä muu tekijä sisältyy tähän? b) Miten kummankin tekijän nähdään olevan tärkeitä lapsuudesta lähtien?

³ Mutta tämä halu kiinnittää huomiomme erääseen toiseen tärkeään tekijään, nimittäin ihmissuhteisiin. Nämä kaksi ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa, kummankin ollessa riippuvainen toisesta. Sinä et voi nauttia täydellisestä ja vapaasta tiedonvälityksestä, jolleivät ihmissuhteet ole hyvät. Toisaalta sinä et voi solmia hyviä ihmissuhteita oppimatta tietämään, miten välittää tietoa. Kumpaakin täytyy huolellisesti kehittää, ja me voimme todistukseksi viitata lapsiin. Heillä on luontainen halu ilmaista ajatuksensa, ja he tekevät sen omasta halustaan ja pitävät heille osoitettua rakkaudellista huomiota, hyviä suhteita, selviönä. Mutta jos heitä kasvatetaan oikein, niin heitä opetetaan jo varhain ymmärtämään, ettei heidän äitinsäkään vastaa heti paikalla heidän jokaiseen itkuunsa. He oppivat tietämään, että on aikoja, jolloin heidän täytyy olla hiljaa. Heitä kasvatetaan käsittämään, että hyvät ihmissuhteet voidaan pilata huonolla käytöksellä. Kun he kasvavat, niin he tulevat tietämään, että näillä kahdella tekijällä, tiedonvälityksellä ja ihmissuhteilla, on tärkeä osa kaikissa elämän vaiheissa, niin koulussa kuin ystävyyksien solmimisessa varsinkin vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvien kanssa ja mentäessä maailmaan liikeasioissa tai huviteltaessa. Niin, nämä kaksi tekijää edistävät suuresti ihmisen onnellisuutta ja menestystä elämässä. Meidän ei tarvitse koskaan lakata oppimasta, miten voimme parantaa näitä kahta tekijää ja siten edistää ja suojella parhaita etujamme elämässä.

KORKEAMPI TASO

 4. Onko viisasta rajoittaa näiden tekijöitten käyttöä ihmisten välisiin yhteyksiin?

⁴ Voimmeko nostaa tämän asiankäsittelyn korkeammalle tasolle? Monet tyytyvät rajoittamaan näiden tekijöitten tarkastelemisen ihmisten välisiin yhteyksiin, mutta onko oikein tai järkevää tehdä niin? Emmeköhän siten tehden menetä vielä syvemmän tyydytyksen tunteen, josta on pysyvämmät ja varmemmat edut? Jo mainittujen kaltaisten erinomaisten ominaisuuksien ja kykyjen omistaminen on itsestään selvä todistus siitä, ettei ihminen ole minkään sokean ja persoonattoman voiman tulos vaan ylimmän Mestariälyn, älykkään Suunnittelijan ja Luojan, tuote, hänen, jolla itsellään on nämä samat ominaisuudet ylimmässä asteessa. Eikä ihminen ole mikään robotti, jota vaisto hallitsisi, vaan hän on vapaa käyttämään joko oikein tai väärin näitä lahjoja mielensä mukaan. Sekä yksilöt että kansat puhuvat näinä päivinä paljon oman elämänsä elämisestä ja oman kohtalonsa muovaamisesta. Ne toden teolla haluavat jättää huomioon ottamatta sen Luojan olemassaolon, jolla on tietty tarkoitus tähän maahan ja siinä olevaan ihmiseen nähden. Mutta onko oikein tai järkevää katsella asioita sillä tavalla ja menetellä siten?

 5. Mitä kysymyksiä erinomaisten ominaisuuksien omistaminen herättää?

⁵ Me uskomme jo esittäneemme kylliksi perusteita osoittaaksemme, miten viisasta on olla kulkematta maailman tietä tai antamatta sen hengen vaikuttaa. Jos tässä ollaan yhtä mieltä ja myönnetään Luojan olevan olemassa, niin eikö seuraava järkevä askel ole kysyä, eikö tämä Olento ole antanut ihmiselle itsestään ja päätöksistään ilmoitusta? Sen perusteella, että ihmisellä on nämä erinomaiset lahjat, pohtiva ja tiedusteleva mieli sekä kyky uskoa ja rakastaa ja omistautua, voimme varmasti päätellä, että niiden Antaja suo ihmiselle näiden ominaisuuksien korkeimmanasteisen ilmaisukyvyn ja palkitsee ne, jotka hartaasti etsivät häntä. Kun olemme nähneet, miten tärkeitä nämä seikat ovat ihmisten välisissä yhteyksissä, niin katsokaamme, pitävätkö nämä samat näkökohdat paikkansa, kun nostamme tämän asiankäsittelyn korkeammalle tasolle, jolla johtopäätökset ovat paljon antoisammat.

 6. Miten ainoastaan voivat tarpeemme ja halumme tulla todella tyydytetyiksi, ja miten tämä on tehty mahdolliseksi?

⁶ Koska tiedonvälitys ja suhteet näyttelevät tärkeää osaa meidän ihmisten keskuudessa, niin ne ovat varmasti vielä tärkeämmät Luojan ja meidän itsemme välillä. Jos lapsetkin ovat tietoisia tarpeistaan tässä suhteessa, niin eikö ole aivan luonnollista, että me tuntisimme tarvetta ja halua iloita hyvistä suhteista ja hyvästä tiedonvälityksestä Luojamme kanssa hänen lapsinaan ja tekeminään? Tällaisten halujen tyydyttäminen riippuu luonnollisesti kokonaan Luojasta. Yksin hän voi tehdä sen mahdolliseksi, ja mikä ilo onkaan voida sanoa, että hän on tehnytkin juuri näin! Hän on tosiaan ilmaissut itsensä ja avannut meille tien päästä kosketukseen hänen kanssaan rukouksen välityksellä. Miten? Etupäässä kirjoitetun Sanansa Raamatun kautta ja, niin kuin Raamattu selittää, myös elävän Sanan, rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen, kautta, jolle on annettu arvonimi ”Jumalan Sana”. – Ilm. 19:13; Joh. 1:1.

 7. Mikä rohkaisu on annettu niille, jotka etsivät Jumalaa?

⁷ Kirjoitetusta Sanasta löydämme hyvän tuen edellä mainitulle väitteelle. Puhuessaan Ateenan miehille, jotka ’kunnioittivat jumalia’ ja joiden ”kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia”, apostoli Paavali käytti tilaisuutta selittääkseen Luojaa. Hän sanoi hänen olevan ”Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on”. Hän vakuutti, että Luojan tahto ihmisten suhteen on, ”että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää – hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: ’Sillä me olemme myös hänen sukuansa’”. – Apt. 17:16, 22–28.

 8. Millaista tietoa tarvitsemme lähestyäksemme Jumalaa otollisesti?

⁸ Näin rohkaistuina ryhdymme tiedustelemaan, antaako Raamattu nimenomaista tietoa ohjeeksemme tiedonvälityksestä ja suhteista Jumalaan, jotta me voisimme todella löytää Jumalan ja oppia tietämään, miten häntä voidaan rukoilla otollisesti. Vaikka me lasten tavoin olemmekin usein tietoisemmat siitä, kuinka tärkeätä on pitää avoinna tiedotuslinjat, niin suhdekysymys on kuitenkin todellisuudessa paljon tärkeämpi. Me tarkastelemme sitä sen tähden ensiksi. Sanooko Raamattu meille, mitkä ovat välttämättömät ensiaskeleet voidaksemme löytää Jumalan suosion ja miellyttää häntä?

KOLME ENSISIJAISTA VAATIMUSTA

 9. a) Miten Jumalan sana valaisee ensimmäistä vaatimusta? b) Miksi on järkevää uskoa persoonallisen Luojan olemassaoloon, ja mihin kysymyksiin tämä johtaa?

⁹ Ensimmäinen vaatimus on usko. Paavali tekee tämän selväksi sanoessaan heprealaisille, että ”ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät”. (Hepr. 11:6) Rehelliselle, tiedustelevalle mielelle ei pitäisi olla vaikeata uskoa Jumalan olemassaoloa, vaikka hän ominaisuuksineen onkin näkymätön ihmiselle. Näin on, koska, niin kuin Paavali sanoo toisaalla, ”se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä . . . Sillä hänen näkymätön olemuksensa [näkymättömät ominaisuutensa, Um], hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he [ihmiset, jotka haluavat jättää Jumalan huomioon ottamatta ja tukahduttaa totuuden] voi millään itseänsä puolustaa”. Me voimme helposti yhtyä tähän ottaen huomioon lisääntyvän tietomme siitä rajattomasta energiasta, mikä vallitsee kaikkialla avaruudessa ja vaikuttaa keskuslähteeseen ja -valvontaan viittaavien lakien alaisuudessa. Mutta mikä varmuus meillä on siitä, että Jumala ”palkitsee ne, jotka häntä etsivät”, ja miten tämä auttaa meitä suhteessamme Häneen? – Room. 1:18–20.

10. Mikä oli Aabrahamin uskon perustus, ja mihin lisävaatimukseen se viittasi?

¹⁰ Tässä auttaa meitä jälleen Raamatun kertomus. 1. Mooseksen kirjan alkupuolella, 15. luvussa, se kertoo miehestä, joka hartaasti etsi Jumalaa, joka uskoi häneen ja jolle oli luvattu suuri palkka. (1. Moos. 15:1, 6) Hänen nimensä oli Abram, mikä muutettiin myöhemmin Aabrahamiksi. Miten hän alkoi uskoa ensi sijassa Jehovaan tosi Jumalana? Tämä on tärkeätä, koska se viittaa toiseen vaatimukseen. Aabraham tunsi sen kirjoitetun aikakirjan, joka periytyi hänen esi-isiensä Nooan ja Seemin kautta ja muodosti myöhemmin ensimmäisen osan Pentateukista ja käsittää nyt 1. Mooseksen kirjan alkuluvut. Tämä luotettava ilmoitus antoi Aabrahamille täsmällisen tiedon, ja tämä varasi olennaisen perustuksen tosi uskolle. Omaksi hyödyksemme sekä siksi, että voisimme asettua Aabrahamin sijaan ja arvostaa paremmin hänen erinomaista esimerkkiään, katsahdamme eräisiin näistä ensiksi kerrotuista asioista.

11. Miten ihmisen luomista koskeva kertomus antaa arvokasta tietoa?

¹¹ Aikaisemman todistelumme tueksi on selvästi sanottu, että ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja että hänelle lahjoitettiin ominaisuuksia ja kykyjä, jotka voivat auttaa häntä ottamaan valtaansa maan ja pitämään kaiken alamaisuudessaan. Hän oli läheisessä yhteydessä Luojansa kanssa ja sai Hänen siunauksensa nauttien hyvästä suhteesta Hänen kanssaan. Ihminen ei ainoastaan tuntenut Luojansa ’voimaa ja jumalallisuutta’, vaan hänellä oli myös runsas todistus hänen monista rakkaudellisista varauksistaan, joiden kruunaava lahja oli ihanteellinen puoliso ja auttaja, joka täydellisti hänen onnellisuutensa ja avasi vielä muita ilahduttavan kanssakäymisen ja yhteyden väyliä. – 1. Moos. 1:26–31; 2:18–23.

12. Mikä oli seurauksena ihmisen tottelemattomuudesta, ja miten näin ollen painotetaan kolmatta vaatimusta?

¹² Mutta ensin nainen ja sitten mies, jotka eivät olleet robotteja, käytti valintavapauttaan ja oli tahallisesti tottelematon Jehovan ilmaistua käskyä kohtaan. He halusivat elää omaa elämäänsä ja luoda oman kohtalonsa. Millaisin seurauksin? Muun muassa heidän suhteensa ja yhteytensä Luojaansa ja toisiinsa vaurioitui pahasti. He ’lymysivät Herran Jumalan kasvojen edestä’, ja kun kysyttiin, niin mies yritti työntää syyn Jumalan ja naisen niskoille sanoen: ”Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin.” (1. Moos. 3:8, 12) Me voimme tästä oppia mitä tärkeimmän läksyn, minkä epäilemättä Aabrahamkin oppi. Aadam ja Eeva tiesivät olevansa Jehovalle velkaa elämästä ja kaikesta nauttimastaan hyvästä. Niin kauan kuin he arvostivat tätä ja pysyivät alamaisina Luojalleen antaumuksen ja omistautumisen hengessä, he nauttivat hyvistä suhteista ja yhteydestä häneen. Mutta heti kun he kadottivat tämän hengen ja ottivat asiat omiin käsiinsä, he menettivät nuo siunaukset. Tämä piti paikkansa silloin ja pitää paikkansa nytkin. Näin ollen voimme ymmärtää kolmannen tärkeän vaatimuksen, jonka täytyy seurata uskoa ja täsmällistä tietoa, nimittäin kokosieluisen antaumuksen Jehovalle.

13. Millä tavalla edellä olevien vaatimusten nähdään liittyvän läheisesti toisiinsa?

¹³ Nämä kolme vaatimusta liittyvät läheisesti toisiinsa. Usko ei ole pelkästään jonkin hyväksymistä mielessään eli johonkin näkymättömään uskomista, ei sellaista, mistä puhutaan sokeasti uskoen. Se on sen sijaan vakuuttunut vakaumus asioista, joilla, vaikka ne ovatkin näkymättömiä, kuitenkin on totuuden ja todellisuuden leima. Tämä merkitsee sitä, että tällaisen uskon perusteeksi tarvitaan täsmällistä tietoa. Paavali määritteli, että usko on ”ilmeinen todistus todellisuuksista, vaikka niitä ei nähdäkään”. Suurin näkymätön todellisuus on Jehova. ”Hänen näkymättömät ominaisuutensa ovat selvästi nähtävissä” ja todettavissa siitä, mikä on tehty. Hänen Sanallaan Raamatulla on totuuden leima, niin kuin Jeesus sanoi: ”Sinun sanasi on totuus.” Tällainen usko eli vakuuttunut vakaumus on voimakas, elävä asia ja kantaa ehdottomasti hedelmää Jumalan sanasta saadun täsmällisen tiedon ja ymmärryksen antaman perustuksen mukaisesti. Tällaisen uskon omaaja on vakuuttunut, että Jumala ”palkitsee ne, jotka häntä [hartaasti, Um] etsivät”. Antautuminen merkitsee juuri sitä, halua ja päätöstä etsiä jatkuvasti Jehovaa, saada iloa hänen tahtonsa tekemisestä sellaisena kuin se on kerrottu hänen Sanassaan. Jeesus itse suhtautui asiaan näin, kuten hänestä on profeetallisesti kerrottu: ”Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi [sanasi] on minun sydämessäni.” – Hepr. 11:1, Um; 11:6; Room. 1:20, Um; Joh. 17:17; Ps. 40:9.

14. Miten Jehova antoi Eedenissä lujan perustuksen uskolle ja toivolle?

¹⁴ On kuitenkin jotain muutakin, mitä Aabraham oppi tuosta varhaisesta aikakirjasta ja mikä suuresti lisäsi hänen uskoaan palkinnon lupaukseen ja myös hänen rakkaudellista antaumustaan Hänelle, joka tämän lupauksen antoi. Sinun oma uskosi ja antaumuksesi voi myös lisääntyä. Lausuessaan Eedenissä tuomion tahallisen tottelemattomuuden ilmaannuttua Jehova lausui samassa hengenvedossa, voisimme sanoa, merkittävän ennustuksen. Se ilmensi hämärässä muodossa lupauksen, joka antoi varman palkinnon toivon. Se ennusti käärmeen siemenen ja vaimon siemenen välisen vihollisuuden, vaikkei ilmaissutkaan, kuka vaimo on. Jumala sanoi sitten: ”Se [vaimon siemen] on polkeva rikki sinun [käärmeen] pääsi”, mikä viittaa sen murskaamiseen häviössä ja kuolemassa, joka käyttää käärmettä, ts. Saatanan. – 1. Moos. 3:15; ks. myös Joh. 8:44.

15. Mihin siunauksiin ja palkintoon usko Jehovaan ja antaumus hänelle avaa tien?

¹⁵ Se oli tuleva ymmärretyksi suurena palkintona vaimon uskolliselle siemenelle. Se oli myös antava toivon vapautumisesta alkuperäisestä kapinasta johtuvasta synnin ja kuoleman orjuudesta niille, jotka osoittivat uskoa ja antaumusta Jehovaa kohtaan. Ensimmäinen tällainen oli Aabel, ensimmäinen niiden uskon miesten ja naisten pitkässä rivissä, jotka on lueteltu Heprealaiskirjeen 11. luvussa. Aabraham on mainittu siinä, ja hänen ja toisten palkinnoksi on kuvattu pysyvä sija Jumalan kaupungin kaltaisessa järjestelyssä, missä he saavat nauttia siunauksia täydellisesti ennallistetussa yhteydessä hänen kanssaan täydellisyydessä. Nuo miehet ja naiset nauttivat todella suuressa määrässä uskonsa takia noita siunauksia omana aikanaan, vaikka he olivat vielä epätäydellisiä. Kuten myöhemmin osoitamme, Paavali esittää tässä samassa kirjeessä, että nykyiset miehet ja naiset voivat nauttia samanlaisia siunauksia vielä suuremmassa määrässä. – Hepr. 11:8–10, 16.

16. Mikä erityinen palkka annettiin Aabrahamille hänen uskonsa ja antaumuksensa takia?

¹⁶ Puhuen Aabrahamista 1. Moos. 22:1–18 osoittaa, että Jehova näki hyväksi antaa hänelle hyvin erikoisen palkinnon. Kun hän oli kestänyt ankaran uskonsa ja antaumuksensa koetuksen siinä määrin, että osoittautui halukkaaksi tarvittaessa uhraamaan rakkaan poikansa Iisakin, niin Jehova ilmoitti, että Eedenissä luvattu siemen oli tuleva hänen suvustaan ja että ”sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen”. Jehovahan oli sanonut aikaisemmin Aabrahamille: ”Sinun palkkasi on oleva sangen suuri.” – 1. Moos. 22:18; 15:1.

JEHOVAN HARRAS ETSIMINEN

17. Ilmeneekö yleistä halua kyetä huutamaan Jumalan puoleen, kun on suuri hätä?

¹⁷ Vaikka olemme tutkineet ne alkuaskeleet, jotka johtavat hyvään suhteeseen Jehovan kanssa, niin on vielä kysymys, miten voidaan aikaansaada ja pitää avoinna tiedotusyhteydet häneen. Tämä voi olla melkoinen pulma, vaikka halu osoittautuukin meissä melkein vaistomaiseksi. Jäyhien miesten, vannoutuneiden ateistien on tiedetty huutavan Jumalaa, kun he ovat olleet epätoivoisina hädässä tai vaarassa. Ensimmäinen murhaaja Kainkin huusi Jehovalle: ”Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin”, koska, kuten hän sanoi yhdeksi syyksi: ”minun täytyy lymytä sinun kasvojesi edestä”. Samoin Eevakin, vaikka oli tuomittu, halusi kaikin mokomin saada Jehovan liittymään jotenkin mukaan lastensa syntyessä sanoen: ”Minä olen saanut pojan Herran [Jehovan, Um] avulla”, ja jälleen myöhemmin: ”Jumala on suonut minulle toisen pojan Aabelin sijaan.” – 1. Moos. 4:1, 13, 14, 25.

18. Mitkä piirteet ovat sen osan tunnuksena, mikä rukouksella on useimmissa jumalanpalveluksissa?

¹⁸ Eikö lisätodistuksena siitä, miten laajalle levinnyt tämä syvälle juurtunut halu on, pidäkin paikkaansa, että useimmissa uskonnoissa, jollei kaikissa, rukouksella on huomattava sija muodossa tai toisessa niiden jumalanpalveluksissa? Mutta eikö ole myös yleisesti totta, että olkoonpa kysymyksessä ns. kristillinen uskonto tai jokin muu, paino on totunnaisuudella ja muodollisuudella, joka vaihtelee vain eri tilaisuuksissa ja uskonnollisina aikoina, kuten jouluna ja pääsiäisenä? Tämä sisältää näiden uskontojen rukoukset, jotka usein lauletaan tai lausutaan yksitoikkoisesti rukouskirjasta. Hyvin monet varsinkin kristikunnassa, jotka eivät lapsuudestaan lähtien ole tunteneet mitään muunlaista jumalanpalvelusta, eivät ehkä aseta tätä kyseenalaiseksi. Se antaa siihen tottuneille tunteellista tyydytystä. Kaikki on suunniteltu sitä varten, rakennus ja musiikki sekä puvut ynnä usein lisäksi jonkinlaista mystiikkaa, mikä kaikki yhdessä luo mieltä ylentävän ja rauhaisan ilmapiirin. Heistä tuntuu, että he ovat saaneet kosketuksen pyhiin asioihin, toiseen maailmaan.

19, 20. Pitääkö sama paikkansa usein yksityisistäkin rukouksista, ja mihin asiaankuuluviin kysymyksiin tämä johtaa?

¹⁹ Eivätkö yksityiset rukoukset ole usein samojen ominaisuuksien leimaamat, sillä rukoilevia on opetettu sillä tavalla lapsuudesta lähtien? Pienokaiselle opetetaan määrätty sanamuoto rukoukseksi aterialla tai hänen mennessään vuoteeseen. Samaa menetelmää noudattavat monesti aikuisetkin lukien kirjasta tai ulkomuistista sekä kenties laskevat samalla rukousnauhan helmiä tai käyttävät muuta muotomenoa, kuten rukousmyllyä.

²⁰ Siten menettelevä yksilö toimii usein täysin vilpittömästi, mutta onko se todella rukous sanan varsinaisessa merkityksessä? Se saattaa antaa ihmiselle tyydytyksen tunteen, mutta miellyttääkö se Jumalaa? Sanooko hän, että hän kuulee ja vastaa millaiseen rukoukseen hyvänsä, kunhan se vain on vilpitön? Jättääkö hän meidän päätettäväksemme, mikä on otollista tässä suhteessa? Onko millään uskontojärjestöllä yhteisönä, olkoonpa se miten suuri tai vanha hyvänsä, oikeutta ratkaista tällaisia asioita omalla valtuudellaan luottaen lujasti perinteeseen, niin kuin usein tapahtuu?

21. Miten nuorempi sukupolvi usein suhtautuu perinteisiin ja totunnaisuuteen, ja mikä johtopäätös voidaan tehdä?

²¹ Sanoimme juuri, että palvontamuotoja ja palvonnan ilmaisutapoja ei usein aseteta kyseenalaisiksi. Mutta eikö ole ajallemme tunnusomainen piirre, että mitään ei jätetä asettamatta kyseenalaiseksi, vaan sen sijaan omaksutaan hyvin kriittinen asenne? Nuorempi sukupolvi ei ole taipuvainen pitämään mitään selviönä. Monet eivät ole halukkaita kunnioittamaan mitään muuta kuin aineellista, kuten edistystä inhimillisten aikaansaannosten alalla, tai jotakuta poliittista suurmiestä tai sotasankaria. Seurauksena on, että sekä uskonnollisten piirien sisä- että ulkopuolella voidaan epäilemättä sanoa useimpien ihmisten unohtaneen, miten rukoilla, niitä lukuun ottamatta, jotka noudattavat muodollisuutta ja luulevat rukoilevansa käyttäessään rukousnauhoja tai lauluja.

22, 23. a) Mistä voimme luottavaisesti odottaa opastusta rukouksen suhteen? b) Mikä kysymys herää etsittäessä Jumalaa?

²² Joka tapauksessa uskomme olevan lukemattomia ihmisiä, jotka oikealla tavalla autettuina olisivat hyvin kiitollisia saadessaan tietää, miten tulee rukoilla vakuuttuneina siitä, että heidän rukouksensa ovat otollisia suurelle Luojalle. Kuten sanottu, tätä ei voida päättää inhimillisen auktoriteetin perusteella eikä jättää kenenkään tunteitten tai mielenliikutusten varaan. Rukoilemaan oppiminen ei ole sanojen oppimista. Sen sijaan me käännymme jo omaksumaamme suuntaa noudattaen Jumalan sanan Raamatun puoleen luottavaisessa odotuksessa. Olemme havainneet sen antavan auttavaa tietoa askeleista, jotka välttämättä on otettava lähestyäksemme Jumalaa otollisesti. Me huomaamme erityisesti Heprealaiskirjeen antavan käytännöllistä neuvoa ja tietoa tässä kysymyksessä. Muistathan, että se esittää 11. luvussa pitkän luettelon uskon miehistä, jotka nauttivat Jumalan suosiota ja siunausta. He kaikki uskoivat, että Jumala ”palkitsee ne, jotka häntä [hartaasti] etsivät”. – Hepr. 11:6.

²³ Mutta Paavali osoittaa tuossa samassa kirjeessä kaikille meille, jotka olemme antautuneet Jumalalle, eikä yksistään noista uskon miehistä, että meidän täytyy hartaasti etsiä lisäksi jotain muuta. Se on tosiaan välttämätöntä, jos me aiomme onnistua Jumalan suosion löytämisessä. Mitä se on?

JUMALAN KAUPUNGIN HARRAS ETSIMINEN

24. Miten Paavali puhuu siitä kaupungista, jota meidän täytyy hartaasti etsiä, ja miten hän ilmaisee sen?

²⁴ Hepr. 13:14:ssä Paavali muistuttaa niitä, joille hän kirjoittaa, että ”ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme [hartaasti, Um]”. Mikä tämä kaupunki on, jota meidän täytyy hartaasti etsiä? Paavali sanoo ensiksikin Aabrahamista, että ”uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, . . . sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala”. Aabrahamista ja hänen pojastaan Iisakista ja pojanpojastaan Jaakobista Paavali sanoo samalla tavalla, että ”he olivat . . . tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä”, ts. he hylkäsivät paikkansa vanhassa asiainjärjestelmässä, kaldealaisten maassa, eikä heillä ollut maata Kanaanissa. Paavali sanoo, että he sen sijaan ”pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen [taivaalle kuuluvaan, Um; huomaa siis, ei paikkaan taivaassa]. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.” Myöhemmin Paavali ilmaisee selvästi tämän kaupungin. Mainittuaan, miten lihallinen Israel lähestyi Siinain vuorta Mooseksen johdolla, hän sanoo vastakohtana hengellisen Israelin muodostaville tosi kristityille: ”Te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö.” – Hepr. 11:9, 10, 13–16; 12:18–22.

25. Mistä kaupunki on osuva kuvaus, ja miten Jumalan kaupunki edelleen ilmaistaan?

²⁵ Kaupunkia käytetään Raamatussa sopivana vertauskuvana ihmisyhteiskunnasta, joka asuu kiinteästi yhteen liittyneenä järjestönä keskushallinnon alaisuudessa. Johannekselle annettiin näky tästä ”pyhästä kaupungista, uudesta Jerusalemista”, ja sen rakenne on tehty selväksi Ilmestyskirjassa. Johannes näkee ja kuvailee sen olevan ”valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu”, ja sitten hän kuulee enkelin ilmoittavan siihen kuuluvien muodostavan ”morsiamen, Karitsan vaimon”, tarkoittaen Kristusta Jeesusta ja hänen morsianluokkaansa, tosi kirkkoa eli kristillistä seurakuntaa. – Ilm. 21:2, 9; ks. myös Ilm. 14:1, 4.

26, 27. a) Miten Jumalan kaupunkia koskeva kuvaus täyttyy nykyään? b) Ketkä ovat läheisessä yhteydessä niiden kanssa, joilla on taivaan kansalaisuus? c) Mihin kysymykseen me odotamme vastausta?

²⁶ Näetkö tämän Jumalan kaupungin kuvan voiman? Kirjaimellinen, maallinen Jerusalemin kaupunki, joka sijaitsi Siionin vuorella, oli kuvassa eli esikuvassa muinaisen lihallisen Israelin koko maan rakastettu pääkaupunki. Todellisuudessa ainoastaan harvat israelilaiset voivat väittää olleensa itse Jerusalemin kaupungin kansalaisia. Samoin muodostavat täyttymyksessä Kristus Jeesus ja tosi kirkko hänen kanssaan taivaassa koko Jumalan maallista valta-aluetta hallitsevan pääkaupunkijärjestön, ja tämä järjestely tuottaa ’uudet taivaat ja uuden maan’. (2. Piet. 3:13) Näinä vanhan asiainjärjestelmän lopun päivinä todella antautuneet kristityt, joilla on taivaallinen toivo ja kansalaisuus, on jo ennallistettu kiinteästi yhteen liittyneenä kokonaisuutena. (Fil. 3:20, Um) Näiden läheisessä yhteydessä on ”suuri joukko” antautuneita miehiä ja naisia, jotka toivovat elämää maan päällä Jumalan valtakunnan alamaisina. He ”palvelevat häntä [Jumalaa] päivät ja yöt hänen temppelissään” niiden jäännöksen yhteydessä, jotka muodostavat Jumalan hengellisen huoneen eli temppelin. (Ilm. 7:15; Ef. 2:19–22) Näiden nykyisten antautuneiden miesten ja naisten täytyy hylätä vanha asiainjärjestelmä samassa hengessä kuin Aabraham, Iisak ja Jaakob sen tekivät. Heidän täytyy erityisesti paeta tuosta jumalattomasta kuvaannollisesta kaupungista, Suuresta Babylonista, väärän uskonnon maailmanmahdista. Heidän täytyy sen sijaan todistukseksi elävästä uskosta hartaasti etsiä Jumalan kaupunkia, hänen kaupungin kaltaista järjestelyään, niin kuin on selvästi ilmeistä Jehovan todistajien keskuudessa.

²⁷ Sinä voit vielä kysyä, miten Jumalan kaupungin löytäminen auttaa sinua rukouksissasi. Me odotamme tämän kysymyksen tarkastelua seuraavassa kirjoituksessa.

[Kuva s. 487]

Aabraham osoitti uskonsa olemalla altis uhraamaan poikansa. ”Nyt minä tiedän”, Jehova sanoi, ”että sinä pelkäät Jumalaa”, ja Hän antoi Aabrahamille aivan erikoisen palkinnon