Hyvä suhde johtaa hyvään kanssakäymiseen

”Niin mekin, teitä hellien, halusimme antaa teille, ei ainoastaan Jumalan evankeliumia, vaan oman henkemmekin, sillä te olitte meille rakkaiksi tulleet.” – 1. Tess. 2:8.

 1. Mikä kysymys tulee aviomiehen ja -vaimon eteen, ja mistä me etsimme luotettavaa vastausta?

VOITTEKO te aviomiehenä ja -vaimona, naimisissa olevina ihmisinä, olla täysin avoimessa kanssakäymisessä keskenänne? Teidän pitäisi kyetä olemaan. Vai tuntuuko teistä, että on olemassa joitakin rajoituksia, ellei esteitäkin, jotka synnyttävät jossakin määrin pettymyksen tunnetta tai joskus ehkä vihamielisyyttäkin? Kertomus siitä, miten kanssakäyminen sai alkunsa ja miten se vahvistettiin hyvälle perustukselle, on mitä kiinnostavin. Me emme käänny etsimään opastusta ja tietoa tästä aiheesta mistään tarusta emmekä legendasta vaan Jumalan sanasta, luotettavan tiedon ainoasta lähteestä.

 2. Mitä kanssakäyminen merkitsee, ja mihin päätelmään se johtaa?

² Saattaisit ensiksi kysyä, mitä kanssakäyminen merkitsee. Se merkitsee tiedon välittämistä eli siirtämistä toiselta toiselle, kommunikaatiota, viestintää. Tämä johtaa osallistumiseen, siihen, että ihmisillä on jotakin yhteistä toistensa kanssa. Tämä tapahtuu ehkä vain henkisellä tasolla tiedon ja ymmärtämyksen välittämisessä, mutta aviomiehen ja -vaimon välillä siihen voi ja siihen pitäisi sisältyä teidän sydämenne, tunteenne ja halunne, rakastava kiinnostuksenne toisianne kohtaan. Yksinkertaisella ja suoralla tavalla se tapahtuu suun sanalla. Te keskustelette eli olette kanssakäymisessä keskenänne. Toisin sanoen teidän välillenne on vahvistunut läheinen yhteys, keskinäinen ymmärtämys eli mielten kohtaaminen. Kysymys ei ole vain siitä, mitä sanotaan, vaan myös siitä, miten se sanotaan. Katsekin voi välittää merkityksen ja tunteen maailman, niin kuin epäilemättä muistatte seurustelunne alkuajoilta. Eikö asia olekin niin? Ettekö havaitsekin tästä, että hyvän kanssakäymisen perusedellytyksenä on se, että välillänne vallitsee hyvä suhde?

 3. a) Miten Raamattu on kanssakäymiskeino? b) Mitä Matt. 15:1–9 opettaa meille tässä suhteessa?

³ Mutta kanssakäymiseen on olemassa toinenkin keino, kirjoitettu sana, kuten käy ilmi siitä, mitä nyt luet. Painettu teksti välittää sinulle jotakin. Paras esimerkki on luonnollisesti Pyhä Raamattu. On kyllä totta, että nykyään suurin osa ihmisistä kristikunnassakaan ei hyväksy Raamatun olevan jumalallista alkuperää, vaikka sitä käytetäänkin yhä heidän kirkonmenoissaan. Älä anna tämän hämmästyttää tai masentaa itseäsi. Tilanne on samanlainen kuin Jeesuksen päivinä. Fariseukset ja kirjanoppineet väittivät kivenkovaan olevansa Lain puolella, mutta, kuten Jeesus osoitti, he vaativat ensiksi ja etupäässä isiensä perinnäistapojen noudattamista, mikä saattoi heidät ’tekemään tyhjäksi Jumalan sanan’. Oliko vika Jumalan kirjoitetussa sanassa, Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa? Ei. Heiltä sen sijaan puuttui se, mikä oli ensimmäinen edellytys: hyvä antautumissuhde Jehovaan. Jeesus sanoikin heistä ottaen lainauksen Jesajan ennustuksesta: ”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.” – Matt. 15:1–9.

 4. Miten voimme osoittautua vastaanottavaisiksi ja vastakaikua ilmaiseviksi ja millaisin seurauksin?

⁴ Kristikunnan nykyisten pappien tavoin, joilla on koko Raamattu, nuo miehet tiesivät aivan hyvin, mitä kirjoitettu Sana sanoi, mutta he olivat sokeita ja kuuroja sekä sen sanoman että hengen suhteen, joita tuon Sanan oli tarkoitus välittää. Kuitenkin silloin oli poikkeuksia, ja sinä voit kuulua näihin poikkeuksiin nykyään. Sanoihan Jeesus eräässä aiemmassa tilaisuudessa opetuslapsilleen: ”Teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu. . . . ’Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’ Mutta autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat.” – Matt. 13:11–16.

 5. Mikä oli huomattavaa ihmisen luomisessa verrattuna muihin maallisiin luomistekoihin?

⁵ Luottaen siihen, että kuulut onnellisten poikkeusten joukkoon, tarkastelkaamme kanssakäymisen historiaa nähdäksemme, miten se sai alkunsa ja mitä voimme oppia siitä. Me huomaamme 1. Mooseksen kirjan luomiskertomuksen 1. luvusta, että toimintaan ryhdyttäessä käytetään joka päivä aina kuudenteen päivään asti sellaista verbimuotoa, joka merkitsee, että jotakin piti tapahtua. Tosiaan, Jumala ilmoitti ohjeitaan, mutta kenenkään persoonan ei mainita vastaavan siihen. Mutta kun tarkastelemme sitä, mikä kruunasi maallisen luomistyön, niin havaitsemme ilmeisen muutoksen, kun luemme: ”Ja Jumala sanoi: ’Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme’.” Vaikka Luoja kykeni antamaan määräyksen jollekulle alemmalle, niin hän kutsui nyt yhteistoimintaan. Siihen sisältyy ystävällinen, hyväntahtoinen sävy; hyvä suhde, onnellinen toveruus. Näin tulisi olla aviopuolisoiden kesken. Jos olet aviomies, niin puhutko sinä vaimollesi sanoen: ”Tehkäämme . . .”? – 1. Moos. 1:3, 6, 9, 14, 20, 24, 26.

 6. Mikä ohje annetaan tässä suhteessa seurakunnan vanhimmille?

⁶ Vaikka käsittelemmekin tällä kertaa erityisesti aviosuhdetta, niin sama periaate soveltuu muihinkin suhteisiin, myös niihin, jotka vallitsevat teidän, Jehovan todistajain seurakunnissa olevien vanhinten eli valvojien, sekä muiden välillä. Vaikka teillä on vanhimpina erikoisvastuu, mikä tuo mukanaan jossakin määrin valtaa, niin teillä pitäisi olla sellainen yleinen asenne ja kanssakäymistapa, että kutsutte toisia yhteistoimintaan sen sijaan että antaisitte määräyksiä. Kun autetaan jotakuta pulmassa, joka saatetaan kohdata todistettaessa joillakin alueilla, on paljon parempi sanoa: ”Menkäämme ja käykäämme käsiksi tähän pulmaan yhdessä”, kuin vain sanoa, mitä täytyy tehdä. Meidän tulee ilmaista epäitsekkään ja rakkaudellisen antaumuksen lämmintä henkeä äänensävyllämme ja toimintatavallamme eikä ainoastaan sillä, mitä sanomme. Pane merkille, miten apostoli Paavali ilmaisee tämän selvästi ja kauniisti kirjoittaessaan Tessalonikan seurakunnalle: ”Niin mekin, teitä hellien, halusimme antaa teille, ei ainoastaan Jumalan evankeliumia, vaan oman henkemmekin, sillä te olitte meille rakkaiksi tulleet.” Miten erinomainen esimerkki hyvästä suhteesta, joka johtaa hyvään sekä sanojen että tekojen välityksellä tapahtuvaan kanssakäymiseen! – 1. Tess. 2:8.

HYVÄN KANSSAKÄYMISEN ESIMERKILLINEN MALLI

 7. Miten Johannes ilmaisee hänet, jolle Jumala puhui, niin kuin kerrotaan 1. Moos. 1:26:ssa?

⁷ Palataksemme kertomukseemme, tunnemmeko me hänet, jonka kanssa Jehova oli kanssakäymisessä ihmisen luomisen aikaan? Vastaus auttaa meitä ymmärtämään sen merkityksen syvyyttä, että ihminen on tehty Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Aloittaessaan evankeliumikertomuksen Jeesuksesta Johannes osoittaa hänen olevan ”Sana”, joka ”oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan”, ihminenkin. Johannes sanoo edelleen: ”Sana tuli lihaksi . . . ja me katselimme hänen kirkkauttansa, . . . täynnä armoa ja totuutta” ja että hän, ”joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut”. Tämä ihastuttava kuvaus Jeesuksesta henkii totisesti erinomaisen suhteen ja auliin kanssakäymisen henkeä. – Joh. 1:1–3, 14, 18; ks. myös Sananl. 8:22, 30, 31.

 8. Mitä arvonimi ”Sana” merkitsee, ja miten se soveltuu Kristukseen Jeesukseen?

⁸ Tämä näkyy myös arvonimen ”Sana” merkityksestä. Se merkitsee sanoman tuojaa eli puhemiestä, jollainen oli muinainen virkailija, joka seisoi verhotun ikkunan edessä ja välitti ääneen toisille näkymättömissä sisäpuolella olevan kuninkaan sanoman. Tämän virkailijan sanottiin olevan Kal Hatze, joka merkitsee ’kuninkaan ääni tai sana’. Jumalan Poika taas oli Isänsä Jehovan Suu eli Puhemies. Hän oli luotettava väline, joka ilmoitti toisille, mitä ikinä Luoja halusi välittää heille. Hän palveli uskollisesti samalla tavalla maanpäällisen evankeliuminpalveluksensakin aikana. Hän sanoi eräässä tilaisuudessa: ”En minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman. . . . Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut.” Hän puhuu ja toimii jälleen samassa ominaisuudessa, kun hän johtaa taivaallisia sotajoukkoja toimeenpanemaan Jumalan vanhurskaita tuomioita Harmagedonin taistelussa, jolloin häntä kutsutaan nimellä ”Jumalan Sana”. – Joh. 12:49, 50; 14:10; Ilm. 19:13.

 9. Mikä erinomainen malli esitetään meille 1. Moos. 1:26:ssa, ja onko yhä mahdollista mukautua siihen?

⁹ Miten syvästi näiden seikkojen mielessä pitämisen pitäisikään panna meidät ajattelemaan, että ihminen luotiin suuren Luojan ja hänen rakkaan Poikansa kuvaksi ja kaltaiseksi! Jo se seikka, että me voimme arvostaa tätä ja puhua toisillemme tästä, itsessään osoittaa tämän pitävän paikkansa. Jehova on lisäksi antanut huomaavaisesti meille kirjoitetussa Sanassaan hyvän suhteen ja kanssakäymisen mallin, ja vielä kuusituhatvuotisen synnin ja epätäydellisyyden jälkeenkin on mahdollista muovautua tämän mallin mukaan. Sadat tuhannet Jehovan kristityt todistajat yrittävät tehdä juuri näin Jumalan avulla. Yritättekö te avioparit, miehenä ja vaimona?

10. Miten ja miksi ne, jotka luottavat ihmisviisauteen, eivät pysty käsittelemään kyllin hyvin avioliiton pulmia?

¹⁰ Katsokaamme lähemmin tätä mallia nähdäksemme ne olennaiset piirteet, joita on jäljiteltävä, sekä piirteet, joita on vältettävä ja – jos se on tarpeellista – jotka tulee hävittää perin pohjin. Tämä on todella ainoa tehokas keino niiden vaikeuksien ja pulmien selvittämiseksi ja voittamiseksi, joita kohdataan erityisesti aviosuhteitten alalla. Yhteiskunnalliset järjestöt, jotka ovat kiinnostuneita tällaisista pulmista ja ovat valmiit antamaan neuvoja ja hoitoa, ovat tosin saattaneet julkisuuteen useita erilaisia ajatussuuntia. Pysähtymättä asettamaan kyseellisiksi niiden vaikuttimia meidän täytyy sanoa, että niiden yritykset edustavat parhaimmillaankin sitä, mikä on tuloksena inhimillisestä viisaudesta psykologian alalla. Ne sanovat itse asiassa, että avioliitto on inhimillinen suhde ja että sitä täytyy käsitellä sillä tasolla. Ne eivät anna ja ne kieltäytyvät antamasta Luojalle hänelle oikeudenmukaisesti kuuluvaa sijaa tämän suhteen Alkuunpanijana ja Pyhän Raamatun ja sen kaikkia ihmissuhteita koskevien neuvojen ja ohjeitten persoonallisena laatijana. Kuka on koskaan kuullut psykiatrin neuvovan potilastaan tai asiakastaan kääntymään Pyhän Raamatun puoleen lopullisena auktoriteettina opastuksen saamiseksi? Miten monet papit sitä paitsi neuvoisivat tätä menettelyä kenellekään laumansa jäsenelle näiden pulmien käsittelyssä?

11. a) Miten on ilmeistä, että ihminen ei ole kehityksen tulos? b) Mitä 1. Moos. 2:23:ssa kerrotut Aadamin ensimmäiset sanat ilmaisevat?

¹¹ Mutta me pysymme erossa maailmallisesta viisaudesta ja etsimme neuvoa Suuren Lääkärin varaamasta Kirjasta, etsimme hänen apuaan luottavaisessa odotuksessa ”ollenkaan epäilemättä”. (Jaak. 1:6) Kun luemme 1. Moos. 1:26:sta eteenpäin, niin miten ilmeistä onkaan, ettei ihminen ole kehityksen tulos, niin kuin maailmallisesti viisaat opettavat! Mitä tapahtui, kun Jehova Jumala ”rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo”? Mieheltä ei puuttunut sanoja. Hän ei tervehtinyt naista hyväksynnän haukahduksella eikä paheksunnan murinalla. Sen sijaan hän heti ilmaisi ääneen suhtautumisensa tähän mitä ihmeellisimpään ja tervetulleimpaan lahjaan, ihanteelliseen auttajaansa ja täydentäjäänsä. Sen sijaan, että hän olisi vain seisonut paikallaan katsellen häntä, siitä päätellen, mitä hän sanoi, näyttää luultavammalta, että hän piti naista lähellään lausuessaan nuo sanat, joihin sisältyy niin runsaasti merkitystä ja tunnetta:

”Tämä on nyt luu minun luistani

ja liha minun lihastani;

hän kutsuttakoon miehettäreksi,

sillä hän on miehestä otettu.”

Siinä oli tosi runoutta, aitoa muodoltaan ja tehokasta sanankäytöltään. Kukin säe sopi kauniisti seuraavaan, ajatus edistyi ja tasapaino oli täydellinen. Tämä ilmenisi epäilemättä huomattavammin alkukielellä. Ihminen tehtiin tosiaan Jumalan kuvaksi, ja hänellä oli erinomainen kanssakäymiskyky. – 1. Moos. 2:22, 23.

12. Miten Jumalan sana päättyy kutsuvaan sävyyn?

¹² Jumalan sana esittää täten alkusivuillaan kiinnostavan ja rohkaisevan kertomuksen yksilöitten välisestä kanssakäymisestä sekä taivaassa että maan päällä. Myöskään loppusanoissaan Jumalan sana ei esitä suurta ja mahtavaa huippukohtaa, vaan ystävälliseen sävyyn käydyn henkilökohtaisen keskustelun kahden sellaisen välillä, jotka ilmeisesti iloitsivat onnellisesta suhteesta. ”Hän [Kristus Jeesus], joka näitä todistaa, sanoo: ’Totisesti, minä tulen pian’.” Sitten kuulemme iäkkään rakastetun Johanneksen loistavin silmin, innokkaasti vastaavan: ”Amen, tule, Herra Jeesus!” Niin, mitä pikemmin, sitä parempi. Tämä on sen sävy. – Ilm. 22:20.

ESTE VOITETTU

13. Miten ihmisen rikkomus vaikutti kanssakäymiseen ja sen tasoon?

¹³ Niin kauan kuin Aadam ja hänen vaimonsa säilyttivät hyvän suhteen Luojaansa ja toisiinsa, ei ollut mitään pulmaa. Mutta kun tahallinen rikkomus katkaisi tämän suhteen, tuli kanssakäymiseen heti este. ”Mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä”, kun he kuulivat hänen äänensä puutarhassa, koska, kuten Aadam sanoi: ”Minä . . . pelkäsin.” He eivät saattaneet seisoa vastatusten Jumalansa kanssa, ja he pelkäsivät, mitä hän sanoisi heille. Miehen ja hänen vaimonsa välinen kanssakäyminen ei voinut olla tasoltaan kovin sydämellistä. Vaikkei yksityisseikkoja ilmoitetakaan, niin tämän ilmaisee Aadamin itseään puolusteleva selitys, jonka hän antoi Jehovalle: ”Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin.” Eevalle sanottiin lisäksi: ”Mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva.” Kuten myöhemmin tarkastelemme, niin tuo sana ”vallitseva” viittaa varmasti kanssakäymisen vaikeuden yhteen pääsyyhyn, erityisesti, jos vaikeus on vaimon puolella. – 1. Moos. 3:8–16.

14. a) Mitä Jumalan yhteydessä vaeltaminen merkitsee? b) Mitä sisältyy Heprealaiskirjeen 11. luvussa kertautuvaan sanontaan ”uskon kautta”?

¹⁴ Merkitseekö tämä meille toivotonta asemaa, ettei mitään vaikeuden voittamisen mahdollisuutta ollut näkyvissä? 1. Mooseksen kirjassa on käytetty muutamista ilmaisua, joka osoittaa toista. Eenokista ja Nooasta sanotaan, että he vaelsivat tosi Jumalan yhteydessä, eivät vain silloin tällöin, vaan koko elämänsä ajan. Samoin on täytynyt olla Aabelinkin laita. (1. Moos. 5:22–24; 6:9) Kun kaksi vaeltaa jatkuvasti yhdessä, niin heillä täytyy välttämättä olla hyvin lujittunut suhde ja esteetön kanssakäymisyhteys. Tämän ilmaisee toinenkin ilmaus, jota käytetään näistä kolmesta sekä monista muistakin. Aloittaen Aabelista Paavali sanoo Heprealaiskirjeen 11. luvussa mainituista, että ”uskon kautta” he todistivat uskollisuutensa ja antaumuksensa Jumalalle uskoen, että ”hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät”. Nämä ominaisuudet ovat olennainen osa mallista, jota tulisi jäljitellä. – Hepr. 11:4–6.

15. Miksi Jehova poisti synnistä johtuvan esteen, ja miten meidän pitäisi suhtautua siihen?

¹⁵ Armossaan ja rakkaudellisessa hyvyydessään Jehova teki esteen voittamisen mahdolliseksi, ”sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi”. Mutta meillä täytyy olla puolestamme oikea sydämentila tai ainakin halu saada opetusta oikeasta asenteesta, sillä ”Herran armo pysyy . . . niille, jotka häntä pelkäävät, ja . . . muistavat hänen käskynsä ja noudattavat niitä”. (Ps. 103:10–14, 17, 18) Omapäistä tai hallitsevaa asennetta ei saa olla. Kun tarkastelemme edelleen niitä, jotka Paavali mainitsi, niin näemme myönteisellä puolella kaksi, Aabrahamin ja Mooseksen, joista voimme oppia paljon tutkiessamme mallia, jota haluamme seurata.

16. a) Mikä on merkille pantavaa suhteessa? b) Miten Aabraham todisti uskonsa ja antaumuksensa, ja mihin se johti?

¹⁶ Suhde pysyy harvoin jos koskaan samanlaisena. Se joko vahvistuu tai heikkenee. Ja sen kehittyminen on joko tervettä tai epätervettä. Tätä on tarkkailtava ja varjeltava, erityisesti henkilöiden asuessa niin lähellä toisiaan kuin aviomies ja -vaimo. Alussa saattaa vallita keskinäinen usko ja luottamus, mutta sitä ei voida pitää itsestään selvänä. Ole ripeä pikkuseikoissakin ilmaisemaan noita erinomaisia ominaisuuksia. Aabraham teki siten läpi elämänsä, kuten kertomus osoittaa 1. Mooseksen kirjan 12. luvusta alkaen. Paavali mainitsee kolme suurta tapausta, joissa Aabraham osoitti ripeällä tottelevaisuudellaan vahvan uskonsa ja antaumuksensa Jehovalle: 1) kun hän lähti kotikaupungistaan ja maastaan kutsuttaessa ja 2) kun hän eli vuosikausia ”muukalaisena . . . vieraassa maassa” ja erityisesti 3) kun hän ’uhrasi Iisakin’. (Hepr. 11:8–10, 17–19) Pane merkille, miten Jaakob vahvistaa edellä olevan, kun hän viitaten tähän viimeiseen tapaukseen sanoo: ”Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; ja niin toteutui Raamatun sana: ’Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi’, ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.” Kuinka terve kasvu erinomaiseen suhteeseen! Kuinka sykähdyttävä lopputulos! Aabrahamilla oli vahva usko Jehovaan, ja Jehovalla oli luja luottamus ystäväänsä. – Jaak. 2:21–23; 1. Moos. 18:19; Room. 4:16–22; Gal. 3:​7–9

17. a) Minkä mallin Jeesus antoi seuraajilleen? b) Mikä seuraa ystävyyden mukana, ja miten tämä näkyi Aabrahamin ollessa kysymyksessä?

¹⁷ Jeesus puhui tosi ystävyyden mallista hyvän kanssakäymisen yhteydessä. Nöyryys, jopa vaatimattomuus, liittyneenä palvelusalttiuteen on tämän mallin tärkeä osa. Pestyään opetuslastensa jalat viimeisenä iltana, jonka hän oli heidän kanssaan, hän sanoi: ”Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan [mallin, Um], että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.” Myöhemmin samana iltana hän sanoi heille: ”Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.” (Joh. 13:14, 15; 15:14, 15; Fil. 2:3) Hän teki heidät uskotuikseen eikä salannut mitään. Samalla tavalla Jehova puhui Aabrahamin kanssa kuin ystävän kanssa lukuisia kertoja ja kerran hyvin pitkään mitä läheisimmällä tavalla salliessaan Aabrahamin puhua hänelle Sodoman ja Gomorran puolesta, kuten kerrotaan 1. Mooseksen kirjan 18. luvussa. Saara, Aabrahamin vaimo, tulee tässä kuvaan. Hän oli nopea palvelemaan. Hän osoitti uskoa. Hän ilmaisi suurta kunnioitusta. Ja Pietari sanoo, että te vaimot voitte tulla ”hänen lapsikseen . . . kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää”. – 1. Piet. 3:5, 6; 1. Moos. 18:6; Hepr. 11:11.

18. Mikä oli huomattavaa Mooseksen tapauksessa, ja mihin erikoislaatuiseen kanssakäymiseen se johti?

¹⁸ Aabrahamilla oli ”Jehovan ystävänä” läheinen suhde Häneen, mutta Mooseksen tapauksessa oli huomattavaa poikkeuksellinen kanssakäymistapa. Ottaessaan Mirjamin ja Aaronin puhutteluun Mooseksen arvostelemisesta Jehova sanoi: ”Jos keskuudessanne on profeetta, niin minä ilmestyn hänelle näyssä, puhun hänen kanssaan unessa. Niin ei ole minun palvelijani Mooses, hän on uskollinen koko minun talossani; hänen kanssaan minä puhun suusta suuhun, avoimesti enkä peitetyin sanoin, ja hän saa katsella Herran muotoa.” (Jaak. 2:23, Um; 4. Moos. 12:6–8) Kuvaillessaan, miten useita vuosia aikaisemmin Jehova käytti Mooseksen telttamajaa, jonka hän ”pystytti . . . jonkun matkan päähän leiristä” ”ilmestysmajaksi”, kertomus sanoo, että ”kaikki kansa näki pilvenpatsaan seisovan majan ovella . . . Ja Herra puhutteli Moosesta kasvoista kasvoihin, niinkuin mies puhuttelee toista.” Tämä johti siihen suurenmoiseen kanssakäymiseen, jossa vastauksena Mooseksen pyyntöön ”Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: ’Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa’”. – 2. Moos. 33:7–11, 17–20; 34:6, 7.

19. Mitä syitä voidaan esittää Mooseksen ainoalaatuiseen asemaan?

¹⁹ Mooses oli varmasti ainoalaatuisessa asemassa ollessaan tällaisessa läheisessä kanssakäymisyhteydessä Jehovan kanssa. Mikä oli syynä siihen? Osaksi hänen suuri tarpeensa hyvin vaikean ja ”pahan” kansan, ”niskurikansan”, johtajana ja myös se, että hän omalta osaltaan säilytti horjumattoman uskollisuuden Jehovaa kohtaan. (2. Moos. 32:9, 22, 25–29) Eräs toinen ominaisuus on mainittu. ”Mooses oli sangen nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä.” Tässäkin hän oli ainoalaatuinen, mitä osoittavat myös nämä viimeiset hänestä lausutut sanat: ”Mutta Israelissa ei enää noussut yhtäkään sellaista profeettaa kuin Mooses, jonka kanssa Herra seurusteli kasvoista kasvoihin.” – 4. Moos. 12:3; 5. Moos. 34:10.

YHTEENVETO

20, 21. a) Mitä opimme taivaallisesta suhteen ja kanssakäymisen mallista? b) Mitä opimme myös maallisesta mallista?

²⁰ Millaisen yhteenvedon voimme siis tehdä? Mikä muodostaa hyvän suhteen, joka johtaa hyvään kanssakäymiseen? Kun tarkastelemme henkeytettyä Raamattua, niin ensinnä on Jehovan ja hänen Poikansa esimerkki. Alusta pitäen vallitsi aito, rakkaudellinen keskinäinen kiinnostus. ”Jehova itse loi minut tiensä aluksi . . . ja minä tulin siksi, josta hän oli erityisen ihastunut päivästä päivään, ja minä iloitsin hänen edessään koko ajan.” Vaikka Jehova oli ylempi, niin hän pyysi Poikansa yhteistoimintaan kanssaan. Poika puolestaan oli aina syvästi kunnioittava ja kuuliainen. Heidän välillään vallitsi mitä läheisin yhteys ja luottamus. He olivat täydellisesti yksimielisiä keskenään. – Sananl. 8:22, 30, Um; 1. Moos. 1:26; Joh. 11:42; 14:10, 11.

²¹ Kun katselemme maallista mallia Jumalan sanasta, niin mitä me huomaamme? Vaikka puolisosi on epätäydellinen niin kuin sinäkin, niin oppikaa ilmaisemaan keskinäistä arvostusta tahdikkaalla tavalla, ei ainoastaan ensimmäisinä päivinä, vaan myös aina elämän iltaan asti. Vältä ylpeydestä ja itsekkyydestä johtuvaa määräävää asennetta, sitä, että aina haluat tehdä oman tahtosi mukaan ja odotat myös puolisosi mukautuvan tahtoosi kaikissa pikkuasioissakin, joilla ei ole mitään todellista merkitystä. Opetelkaa sen sijaan vaeltamaan ja puhumaan toistenne kanssa, olemaan valmiita sopeuttamaan askeleenne ja mielialanne sen mukaisesti. Rakentakaa keskinäistä uskoa ja luottamusta ja säilyttäkää ne. Epäluulo on esteettömän kanssakäymisen pahin vihollinen. Olkaa valppaat kehittämään ja vahvistamaan tosi ystävyyden sidettä. Noudattakaa ja ilmaiskaa ”sydämellistä rakkautta” armollisuuden ja nöyryyden ohella. – Fil. 1:8; 1. Tess. 2:8; Jaak. 5:11.

22. Mikä muu tärkeä kysymys ansaitsee tarkastelumme?

²² Vaikka avioparit yrittävät tehdä näin täysin vilpittömästi, niin pulmia voi helposti syntyä, olkootpa molemmat osapuolet tosi kristittyjä tai eivät. Miten voidaan säilyttää uskollinen menettely erityisesti jakautuneessa huonekunnassa? Löydämme vastauksen tähän kysymykseen seuraavasta kirjoituksesta.

[Kuva s. 346]

Etiopian kuninkaan puhemies eli ”Kal Hatze”