Rakkauden Jumala

RAAMATTU osoittaa Jehovan ”rakkauden Jumalaksi”. ”Jumala on rakkaus”, kirjoitti apostoli Johannes. Ja Mooses kertoi: ”Jehova, Jehova, sääliväinen ja armollinen Jumala, hidas vihaan ja yltäkylläinen laupeudessa ja totuudessa.” – 2. Kor. 13:11; 1. Joh. 4:8; 2. Moos. 34:6, Um.

Mutta jotkut panevat vastaan: Rakkauden Jumala ei pyytäisi koskaan ketään palvelijaansa tekemään sitä, mitä Jehova vaati Aabrahamilta. Hän ei pyytäisi milloinkaan ihmistä uhraamaan ainoaa poikaansa polttouhrina. Jotkut ajattelevat täten, mutta entä sinä? Lisääkö tämä Raamatussa kerrottu tapaus rakkauttasi Jehovaan vai tekeekö se Jumalan vastenmieliseksi sinulle?

Arvostuksen kehittäminen kaikkea sitä kohtaan, mitä Jumala sanoo tai tekee, koituu iankaikkiseksi hyvinvoinniksemme. Sen tähden meidän tulee haluta päästä ymmärtämään paremmin tätä tapausta, jotta se vetäisi meitä lähemmä Jehovaa rakkaudessa eikä kääntäisi meitä pois hänestä. Oikealla tavalla nähtynä se, mitä Jehova vaati Aabrahamilta, ei ainoastaan vahvista uskoamme Häneen Elämänantajana, vaan myös ilmaisee Hänen ihmiskuntaan kohdistuvan oman rakkautensa määrän.

Raamatun kertomuksen mukaan Jehova opasti Aabrahamia näin: ”’Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon’. . . . Ja kun he olivat tulleet siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut, rakensi Aabraham siihen alttarin, latoi sille halot, sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille halkojen päälle. Ja Aabraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa. Silloin Herran enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: ’Aabraham, Aabraham!’ Hän vastasi: ’Tässä olen’. Niin hän sanoi: ’Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi’.” – 1. Moos. 22:1–14.

Mutta miksi Jehova pyysi Aabrahamia uhraamaan poikansa ja miksi tämä kertomus on säilytetty Raamatussa? Apostoli Paavali käytti tapausta esimerkkinä kannustaakseen kristittyjä tovereitaan uskollisuuteen. Hän palautti heidän mieleensä Jehovan Aabrahamille antaman lupauksen, että hän tekee hänen ihmeen avulla syntyneen lapsensa jälkeläisistä suuren kansan. Paavali lainasi tuon lupauksen: ”Se, mitä sanotaan ’sinun siemeneksesi’, tulee Iisakin kautta.” (Hepr. 11:17, 18, Um; 1. Moos. 12:2, 3; 15:18; 21:12) Mutta miten sellainen kansa syntyisi, jos Iisak olisi kuollut? Niin ei voinut olla. Kuitenkin Jumala käski Aabrahamia tappamaan Iisakin. Eikö tämä näyttänyt epäjohdonmukaisuudelta Jumalan puolelta? Miten Aabraham suhtautui asiaan?

Raamattu ei kerro Abrahamin sisäisistä tunteista hänen matkatessaan uhripaikalle eikä miltä hänestä tuntui, kun hän sitoi poikansa alttarille ja kohotti veitsensä katkaistakseen hänen kurkkunsa. Voidaan vain kuvitella, millaista henkistä tuskaa hänen on täytynyt kärsiä. Paavali osoitti kumminkin, että Aabraham oli luottavainen. Eikö Jehova ollut luvannut tehdä hänen pojastaan Iisakista suurta kansaa? Oli! Miten Jumala muuten voisi näin ollen täyttää lupaustaan kuin herättämällä Iisakin kuolleista? Niin, Aabraham ”päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään”, ei uudessa maailmassa, vaan omana aikanaan, niin että hänen lupauksensa Iisakin suhteen voisi täyttyä. – Hepr. 11:19.

Minkä vaikutuksen Paavali aikaansai heprealaiskristityissä mainitsemalla tämän tapauksen? Kompastuivatko he ja kääntyivät pois Jehovasta sen takia, mitä hän vaati Aabrahamia tekemään? Eivät lainkaan! Heidän uskonsa vahvistui, ja he virkistyivät palvelemaan suurta Elämänantajaansa Jehovaa. He oppivat siitä, että tottelevaisuus Jumalan lakia kohtaan on tärkeämpi kuin elämän säilyminen, niin kuin Jeesus opetti: ”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.” – Luuk. 9:24.

Mitä luottamusta tämä esimerkki opettikaan Jehovaan! Vaikka kristitty on kuolemansakin tai ehkä vielä pahemman, jonkun rakkaansa kuoleman, edessä, hän voi turvata Jehovaan, ja Jehova tukee häntä. Paavali kehotti sen tähden harkitsemaan Aabrahamin esimerkkiä. Noudata sitä! Hanki sama usko, mitä hän ilmaisi, niin saavutat Jehovan mielisuosion ja elämän iankaikkisen palkan hänen uudessa maailmassaan. – Hepr. 11:6.

Mutta Jehova ei pyytänyt Aabrahamia uhraamaan poikaansa vain koetellakseen hänen uskoaan. Ei, asiaan sisältyi enemmänkin. Hän muodosti profeetallisen kuvauksen, mikä ei näyttänyt sitä, mitä ihmisvanhempien tulee tehdä lapsilleen, vaan päinvastoin, mitä hän itse oli tekevä uskovan ihmiskunnan hyväksi. Se kuvattiin tavalla, mikä koskettaa ihmisvanhempien sydäntä, jotta he ymmärtäisivät, ettei Jumala ole tehnyt mitään vähäistä. Päinvastoin sanotaan Johanneksen 3:16:nnessa: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Kuinka paljon rakkautta Hän osoitti? Niin paljon, että se panee ihmiset luopumaan yrityksestä tehdä yhtä paljon kuin Jumala teki.

Mutta oliko Jehovan puolelta rakkaudellista uhrata Poikansa Jeesus? Oli, koska miljardit ihmisluomukset kuolisivat jatkuvasti, jollei olisi ryhdytty toimenpiteisiin heidän vapauttamisekseen synnin ja kuoleman tuomion alaisuudesta. Jumalan vanhurskas laki vaati heidän pelastamisekseen lunnaitten maksamista. (5. Moos. 19:21; Ps. 51:7; 49:7, 8) Sen sijaan että Jehova olisi hylännyt ihmiskunnan, hän siis antoi rakkaudellisesti kalleimman omaisuutensa, ainoasyntyisen Poikansa, pelastaakseen ihmiset varmasta kuolemasta. Eikö se ollut suurenmoisin uhri, rakkauden ylin ilmaus? Jos ihminen voisi seurata Jehovan esimerkkiä, eikö häntä ylistettäisi?

Jos esimerkiksi tulipalo tai tulva uhkaisi monien henkeä ja joku mies poikineen voisi auttaa, niin eivätkö he suorittaisi rakkauden tekoa, jos yrittäisivät pelastaa ystävänsä ja naapurinsa? Ja jos poika menettäisi oman henkensä pelastaessaan satoja toisia, eikö sitä pidettäisi sankarillisena? Varmasti pidettäisiin. Luonnollisesti on sillä, että Jumala uhrasi oman Poikansa, paljon suurempi arvo. Eikä tuo menetys ollut pysyvä, sillä Jehova ennallisti Poikansa elämän herättämällä hänet kuolleista, niin kuin Aabrahamkin luotti täysin Jehovan tekevän Iisakille.

Millaiselle mielelle tämän Aabrahamia koskevan näytelmän pitäisi nyt siis saada meidät? Sen pitäisi ensiksikin opettaa meitä olemaan Aabrahamin kaltaisia, osoittamaan suurelle Elämänantajallemme ehdotonta kuuliaisuutta. Hän on Tekijämme, ja vaikka tottelevaisuus hänen lakiaan kohtaan johtaisi kuolemaammekin, me voimme turvautua luottavaisina hänen voimaansa, jolla hän voi ennallistaa elämän. Missään tapauksessa tämän tapauksen ei tule kääntää meitä pois Jehovasta, vaan saada meidät rakastamaan häntä enemmän kuin milloinkaan, koska hän on meidän ymmärtämillämme keinoilla auttanut meitä käsittämään, mitä hän itse teki hyväksemme.