Mitä kuusta saatiin selville?
IHMISEN käynti Kuussa oli varmasti aiheuttava joitakin yllätyksiä. Tieteen kannalta katsoen yllätyksiä oli monia. Yksi niistä koski Kuuta itseään, jonka ajateltiin olevan verrattain yksinkertainen taivaankappale.
Niin ei kuitenkaan ollut. Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallituksen kuuntutkimuksen apulaisjohtaja tri R. J. Allenby sanoo: ”Luultavasti merkittävintä, mitä olemme oppineet, on se, että Kuu on sangen monimutkainen taivaankappale – ei pelkästään yksinkertainen ’möhkäle’, joksi monet sitä luulivat. Apollo-lennot ovat lähettäneet monet tiedemiehet takaisin piirustuslautojen ääreen. Tulee kulumaan monia vuosia, ennen kuin päädytään uusiin yleisesti hyväksyttyihin käsityksiin.”
Monenlaisia löytöjä
Koska Kuu ei ole pelkkä yksinkertainen ”möhkäle”, niin miten on sen laajalti hyväksytyn teorian laita, että Kuu alun perin irtautui Maan pintakerroksista? Äsken tehty tieteellinen selostus sanoo: ”Käsitys, että Kuu olisi irtautunut Maan pintakerroksista, on käytännöllisesti katsoen kuollut Apollo-sarjan löytöjen seurauksena.” – New York Times, 4.12.1972.
Kuun koostumuksesta Apollo 16 -lento sai selville, että Kuun kamarassa on runsaasti alumiinia ja kalsiumia. Kuukivissä esiintyi rautaa. Apollo 11:n kivinäytteistä paljastui 68 tunnettua alkuainetta. Kuukivet koostuvat pääasiassa samoista raaka-aineista kuin Maan kivet. Keskinäisissä paljoussuhteissa on kuitenkin eroa.
Kuukivissä havaittiin esimerkiksi uraania olevan kaliumiin verrattuna neljä kertaa niin paljon kuin tyypillisissä Maan kivissä. Titaania havaittiin olevan yli kaksi kertaa niin paljon kuin sitä on useimmissa titaanipitoisissa Maan kivissä. Eivät kuukivistä löydetyt alkuaineet itsessään vaan alkuaineiden suhteelliset määrät olivat ”epämaallisia”. Eräs tiedemies sanoi siitä: ”Aakkoset ovat samat, mutta kielioppi on erilainen.”
Apollo 12 sai selville vuonna 1969, että Kuulla on magneettikenttä. Aikaisemmat miehittämättömät laitteet eivät olleet todenneet Kuussa magneettisuutta.
Kuun lämpötilan havaittiin vaihtelevan –170 asteesta +120 asteeseen Celsiusta. Kuun pintaan porattu reikä paljasti, että lämpötila syvemmälle mentäessä kohosi tasaisesti noin kaksi astetta metriä kohti. Silti on vielä jonkin verran epävarmaa, onko Kuun sisus osittain sulassa tilassa vai verrattain kylmä. Seismiset tutkimukset viittasivat siihen, että sisus olisi osittain sulassa tilassa. Kuitenkin magnetometreillä Kuun pinnalta ja Kuuta kiertävältä radalta saadut tiedot ovat johtaneet jotkut tiedemiehet uskomaan, että Kuun sisuksen lämpötila on verrattain alhainen.
Kuulennot ovat osoittaneet selvästi, että kun Maan ulkopuolelta on etsitty kehittynyttä elämää, ei ole löydetty mitään, joka edes etäisesti muistuttaisi elämää. Mikroskooppitutkimuksia suoritettiin elävän, aikaisemmin eläneen tai kivettyneen aineksen löytämiseksi. Mitään sellaista ei Kuusta löytynyt.
Oletko pohtinut Kuun ikää? Ensimmäisiltä Apollo-lennoilta saatujen kivien iäksi arvioitiin 3,3–3,7 miljardia vuotta. Erään sitruunan kokoisen kiven iäksi arvioitiin kuitenkin 4,6 miljardia vuotta. Kuun ”maaperän” iäksi arvioitiin 4,2–4,9 miljardia vuotta. Niinpä Science World -lehti mainitsikin 16. helmikuuta 1970: ”Useat tutkijat vahvistivat, että Kuu on noin 4,6 miljardia vuotta vanha. Maa ja meteoriitit ovat suunnilleen samanikäisiä.”
Nykyään siis myönnetään yleisesti, että Kuu on iältään yhtä vanha kuin koko aurinkokunta ja siis Maakin. Tämä vahvistaa huomattavalla tavalla 1. Moos. 2:4:ssä olevan Raamatun kertomuksen, jonka mukaan Maa ja taivaat muodostettiin suunnilleen samoihin aikoihin.
Ei joutunut radalleen sattumalta
Ihmisen avaruuskokeet ovat paljastaneet seuraavan huomattavan piirteen Kuusta: Kuu ei ole mitenkään voinut joutua radalleen sattumalta. William Roy Shelton kirjoittaa tästä havainnosta kirjassaan Winning the Moon (Kuun valloitus):
”On tärkeätä muistaa, että jonkin täytyi panna Kuu nykyiselle Maata kiertävälle radalleen tai lähelle sitä. Samoin kuin Maan joka 90. minuutti kiertävän Apollo-avaruusaluksen nopeuden täytyy 160 kilometrin korkeudessa olla noin 29000 kilometriä tunnissa, jotta alus pysyisi radallaan, samoin jonkin täytyi antaa Kuulle täsmälleen oikea nopeus, jossa sen paino ja etäisyys oli otettu huomioon. Kuu ei esimerkiksi olisi voinut irtaantua maasta sattumanvaraisella nopeudella tai umpimähkäiseen suuntaan. Havaitsimme tämän yrittäessämme ensimmäisiä kertoja lähettää keinotekoisia satelliitteja radoilleen. Huomasimme, että ellei satelliitiksi aiottu kappale saavuttanut tiettyä korkeutta, nopeutta ja tiettyä maanpinnan suuntaista rataa, siihen ei vaikuttanut välttämätön keskipakoisvoima, joka olisi ollut täsmälleen maan vetovoiman suuruinen, niin että satelliitti voisi pysyä halutulla radalla.
”Maaliskuun 5. päivän yönä 1958 esimerkiksi seurasin vanhassa Cape Canaveralissa Explorer 2:n lähettämistä. Siitä piti tulla Yhdysvaltain toinen radalleen päässyt satelliitti. Kaikki toimi täydellisesti, kunnes neljäs ja viimeinen vaihe pyrki saavuttamaan vaadittavan täsmällisen vauhdin ja korkeuden. Vaikeaa yhdistelmää ei tällöin saavutettu, ja satelliitiksi aiottu kappale syöksyi hyvin pian takaisin Maan ilmakehään. . . .
”Radalle pääsemiseksi vaadittava nopeus muuttuu joka kerta, kun tekokuuksi aiotun kappaleen joko lentokorkeus tai paino muuttuu, ja Maasta kauempana olevat kappaleet tarvitsevat enemmän aikaa Maan kiertämiseen. Kuulla tuo aika, jota kutsutaan sen kiertoajaksi Maan ympäri, on Kuun etäisyyden ja painon vuoksi suunnilleen 27,3 vuorokautta. Asian ydin – jota harvoin pannaan merkille Kuun alkuperää pohdittaessa – on se, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että millään kappaleella olisi vain sattumalta juuri oikea vaikuttavien tekijöiden yhdistelmä, joka vaaditaan radalla pysymiseksi. ’Jonkin’ täytyi antaa Kuulle sen lentokorkeus, suunta ja nopeus. Kysymys kuuluu: mikä tuo jokin oli?”
”Tuon jonkin” tunnistaminen
Onko ”tuo jokin”, joka pani Kuun pysyvälle radalleen, älytön voima? Tarkastelehan Kuun lisäksi kaikkia muita avaruudessa näkemiämme taivaankappaleita. Me näemme liikkeessä olevaa ainetta. Miten liike sai alkunsa, kun etenkin ottaa huomioon sen, että ainekoostuma on itsessään liikkumaton, liikuntakyvytön? Ja eikö aineen ole liikkeelle lähteäkseen saatava työntö, sysäys? Lisäksi tämän sitä työntäneen voiman täytyy olla peräisin aineen ulkopuolelta, koska aine ei itse pane itseään liikkeelle.
Kun tarkastelemme näitä avaruudessa olevia kappaleita, meistä on kiinnostavaa todeta, että ne liikkuvat lähes ympyräradoilla. Ja ne liikkuvat radallaan niin ihmeellisen säännönmukaisesti ja täsmällisesti, että ihmiset voivat suorittaa paikanmäärityksen tarkkailemalla Aurinkoa, Kuuta, planeettoja ja tähtiä. Taivaankappaleen tarkka asema minä tahansa haluttuna ajankohtana voidaan laskea kauan etukäteen. World Book Encyclopedia -tietosanakirja sanoo: ”Laivan paikanmääritysten suorittajalla on mukanaan kirja, jonka nimi on Nautical Almanac [ts. tähtitieteellinen almanakka]. Tässä kirjassa on mainittu kunkin taivaankappaleen täsmällinen asema tiettyinä aikoina ja päivinä. Se ilmoittaa taivaankappaleen sijainnin kunakin ajankohtana, so. paikan, joka sijaitsee maan päällä kohtisuoraan sen alapuolella. Ottamalla selville tähden suunnan eli suuntimalla sen ja mittaamalla sen ja horisontin välisen kulman paikanmäärityksen suorittaja voi laskea, miten kaukana hän on paikasta, joka on maan päällä kohtisuoraan tähden alapuolella.”
Kaikkien näiden seikkojen – liikkeellä olevan aineen, täsmällisen ympyräliikkeen ym. – tarkastelu osoittaa, että on olemassa ulkopuolinen säätävä, ohjaava voima, se on joku, joka tietää tarkan nopeuden ja korkeuden, jonka taivaankappale tarvitsee pysyäkseen jatkuvasti radallaan. Täytyy olla Lainlaatija, joka valvoo tämän muuten liikkumattoman aineen liikettä. Täytyy olla äly, joka panee nämä Kuun kaltaiset kappaleet liikkumaan ja pysymään radoillaan.
Näemme siis, että tämä aineen liikkeen takana oleva voima ei voisi olla pelkästään älytön ”jokin”. On oltava älykäs Suunnittelija, joka pani kaikki nämä kappaleet keskinäisiin asemiinsa ja joka järjesti ne niin, että ne eivät törmää toisiinsa. Huomattava tiedemies Albert Einstein sanoi kerran: ”Minulle riittää tietoisen elämän salaisuuden mietiskely, mikä elämä pysyy voimassa kautta koko ikuisuuden, sen kaikkeuden ihmeellisen rakenteen harkitseminen, minkä voimme hämärästi tajuta, ja se, kun minä yritän nöyrästi käsittää edes äärettömän pienen osan luonnossa ilmenevästä älystä.”
Koko ”luonto”, kuten maailmalliset tiedemiehet sitä kutsuvat, ilmentää älyä. Ja missä on älyä, siellä on persoonallisuus, persoona. Tuo Persoona, joka on itsessään paikallaan pysyvän aineen liikkeen takana oleva suuri voima, on pannut aineen aluksi liikkeelle ja ohjannut sitä sen ympyräradoilla. Kun otamme huomioon liikkeessä olevien ainekoostumien valtavuuden, hänen täytyy olla Mahtava Persoona.
Tuota persoonaa kutsutaan Pyhässä Raamatussa ”Jumalaksi”. Muinainen psalmista tunnusti, että taivailla on täytynyt olla Suunnittelija ja Tekijä, kun hän kirjoitti: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa.” Kristitty apostoli Paavalikin tuli samaan johtopäätökseen mainitessaan: ”Sillä jokainen huone on jonkun rakentama, mutta kaiken rakentaja on Jumala.” – Ps. 19:2; Hepr. 3:4.
Raamattu sanoo tästä älykkäästä Persoonasta, joka päätti Auringon ja Kuun suhteesta Maahan nähden: ”Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet.” – 1. Moos. 1:16.
Tehty ”pienemmäksi valoksi”
Kuututkimuksen toinen huomattava havainto on se, että Kuu suunniteltiin ”pienemmäksi valoksi”. Kuun tutkimisen sanotaan paljastaneen ”hämmästyttävän runsaasti lasia”.
Kuun pinnan tutkimuksista saadun arvion mukaan noin 50 prosenttia Kuun ”maaperästä” on pienen pieniä lasihiukkasia. Lasihiukkaset ovat erimuotoisia. Ne saattavat olla pyöreitä, soikeita, kyynelen tai käsipunnuksen muotoisia. Pallomaisten lasihiukkasten koko vaihtelee pienen pienistä hitusista helmen suuruisiin, ja ne loistavat kirkkaasti, kun valo osuu niihin.
Kuun kivistäkin huomaa, että ne tehtiin heijastamaan valoa, sillä niissä on pieniä lasin vuoraamia koloja. Kun avaruustutkija W. R. Shelton ensimmäisen kerran katseli kuukiviä, hän sanoi nähneensä sitruunan kokoisen kiven, jonka pintaa lasinsirut koristivat. Hän kertoo: ”Itse kivi muistutti harmaata puuhiiltä. Eräs lähelläni ollut mies sanoi, että jos hän olisi sattunut näkemään sen pysäköintialueella, hän ei olisi vaivautunut ottamaan sitä ylös. Mutta minä olisin. Olisin välittömästi kiinnostunut loistavista siruista, jotka tähysivät minua melkein kuin ne olisivat eläneet.” – Winning the Moon.
Niin, jotkin lähes pallon muotoiset lasinkappaleet välkehtivät harmaista kuukivistä kuin pienen pienet timantit! Jotkin kivet ovat sieltä täältä lasinsirujen peitossa ja vaikuttavat kuin lasitetuilta.
Se, että Kuun pinnalla on niin paljon lasia, on epätavallista, koska Maan kamarasta löytyy luonnostaan hyvin vähän lasia. Miksi sitten Kuussa on niin paljon lasia? Pyhä Raamattu paljastaa syyksi sen, että Jumala teki Kuun ”pienemmäksi valoksi” eli ’yövalaisimeksi’. Pienet lasihelmet toimivat tienvarsilla olevien heijastinten tavoin, jotka loistavat kirkkaasti, kun autojen valot osuvat niihin. Myös kuukivien ja niiden kolojen lasitus lisää Kuun heijastuskykyä.
Kuusta tehdyt havainnot vahvistavat todellisuudessa sen, mitä Raamattu sanoo siitä: että Jumala loi sen, ja että siitä piti koitua hyötyä ihmiselle, kun se oli palveleva valaisimena.
Mutta ihmisen raketit ovat lentäneet myös Kuuta kauemmaksi kiertotähtiin saakka. Mitä nämä planeettoja koskevat tutkimukset ovat paljastaneet?
[Kuva s. 6]
Ihmiset ovat oppineet avaruuskokeistaan sen, että tekokuun panemisessa maata kiertävälle radalle vaaditaan tarkalleen oikea korkeus ja nopeus. Mitä näin ollen on sanottava Kuusta, joka radallaan kiertää Maata? Siinäkin on tarvittu tarkkuutta, joka ei ole voinut olla sattumanvaraista
[Kuva s. 8]
Yksi selville saatu salaisuus on se, että tämän 3300-kertaisesti suurennetun kappaleen kaltaiset lasipalloset muodostavat noin 50 prosenttia Kuun pintakerroksesta