Voitko myöntää olevasi väärässä?

”VAIN tyhmät ja kuolleet eivät muuta koskaan mielipidettään.” Niin ainakin sanoi kirjailija J. R. Lowell. Oli miten oli, hyvin yleinen inhimillinen heikkous on pitää kiinni jostakin mielipiteestä arvostelukyvyttömästi tai kieltäytyä myöntämästä olevansa väärässä.

Tällainen asenne ilmeni merkittävällä tavalla vuonna 33. Jonkin aikaa ennen sitä Jeesus Nasaretilainen oli opettanut ja tehnyt opetuslapsia eri puolilla Palestiinaa. Juutalaiset johtajat olivat johdonmukaisesti vastustaneet häntä ja hylänneet sekä Raamatun todisteet hänen messiaanisuudestaan että hänen palvelukseensa liittyvät yliluonnolliset tunnusmerkit. Sitten Jeesus suoritti sinä vuonna, Jerusalemin läheisyydessä voimateon, jonka olisi pitänyt saada sitkeinkin vastustaja vakuuttuneeksi. Hän herätti monien ihmisten nähden eloon miehen, joka oli ollut kuolleena neljä päivää! – Joh. 11:30–45.

Totisesti tämä ihmeteko jos mikään osoitti, että Jehova tuki Jeesusta. Miten muutoin ylösnousemus kuolleista olisi voitu selittää? Monet juutalaiset ottivat hänet vastaan sen takia. Mutta miten oli juutalaisten johtajien laita? Kertomus sanoo, että he ’neuvottelivat tappaakseen Jeesuksen’. Lisäksi ”ylipapit neuvottelivat nyt tappaakseen Lasaruksenkin”, miehen jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. – Joh. 11:53; 12:10, 11.

Uppiniskaisuus

Sen sijaan että juutalaiset olisivat myöntäneet olleensa väärässä, he halusivat poistaa kaikki todisteiden hitusetkin. Meidän on totisesti pakko tuomita heidän uppiniskaisuutensa. Joku voisi ajatella, että sellaisen uppiniskaisuuden osoittamisen jälkeen heidän omatuntonsa olisi saanut heidät harkitsemaan uudelleen asennettaan. Mutta he jatkoivat samaan suuntaan ja aiheuttivat myöhemmin Jeesuksen kuoleman – ja tekivät siinä pahimman virheen ja moitittavimman rikoksen, mitä koskaan on suoritettu. – 1. Kor. 2:6–8.

Sitten huolimatta kaikista todisteista, jotka osoittivat Jeesuksen heränneen kuolleista, he halusivat päästä eroon apostoleista, jotka olivat tämän Jumalan mahtavan työn todistajia. Mutta yksi heidän kunnioitetuimmista johtajistaan, vaikkakaan hän ei tunnustanut Jeesusta Messiaaksi, antoi heille neuvon, jonka olisi pitänyt ainakin saada heidät muuttamaan jyrkästi ajatteluaan. Tämä mies oli huomattava opettaja Gamaliel. Mainittuaan esimerkkejä miehistä, jotka olivat nousseet esiin omatekoisina messiaina ja epäonnistuneet aloittamissaan liikkeissä, Gamaliel neuvoi: ”Minä sanon teille . . .: älkää kajotko näihin miehiin, vaan antakaa heidän olla (sillä jos tämä hanke tai tämä työ on ihmisistä, niin se kukistuu, mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi kukistaa heitä); muutoin teidän saatetaan ehkä havaita taistelevan todellisuudessa Jumalaa vastaan.” – Apt. 5:34–39.

Mutta juutalaiset hallitusmiehet eivät juuri kiinnittäneet huomiota Gamalielin neuvoon. Kun kristitty Stefanus jonkin aikaa myöhemmin esitti heille suoraan, mitä he olivat tehneet, ja sanoi heidän olevan uppiniskaisia miehiä, ”he tunsivat haavoittuvansa sydäntään myöten [mutta eivät katuneet eivätkä pehmentyneet] ja rupesivat kiristelemään hänelle hampaitaan”. Sitten ”he huusivat kovalla äänellä ja panivat kätensä korvilleen” ja kivittivät lopulta Stefanuksen kuoliaaksi. – Apt. 7:51–60.

Tällaisista esimerkeistä huolimatta uppiniskaisuutta usein ihaillaan maailmassa. Mutta Raamattu yhdistää sen kapinallisuuteen ja pahaan sydämeen – sellaiseen mitä kristittyjen pitäisi välttää. (Ps. 78:8) Se kertoo myös sellaisista esimerkeistä kuin Egyptin faaraosta ja juutalaisista tuomarien aikana ja siitä, mitä he kärsivät uppiniskaisuutensa takia. – 2. Moos. 14:8, 26–28; Tuom. 2:19–23.

Jos siis joku tutkii itseään ja huomaa olevansa luonnostaan uppiniskainen tai omaavansa sellaisen persoonallisuuden, ettei kovin mielellään kuuntele toisten ihmisten mielipiteitä, on hyvä tunnustaa, että se on ongelma. Ei uppiniskaisille, vaan ”nöyrille [Jumala] antaa armon”. Sitä paitsi eivät uppiniskaiset eli itsepäiset, vaan ”nöyrät perivät maan”. – Sananl. 3:34; Ps. 37:11.

Ylpeys

Toisinaan ongelmana ei ehkä ole pelkästään uppiniskaisuus, vaan siihen voi liittyä toinen ominaisuus – ylpeys. Kuinka niin? Harkitsehan. Oletko tavannut koskaan työpaikalla esimiestä, joka tekee erehdyksen, ja, kun se paljastuu, kieltäytyy tunnustamasta sitä tai yrittää syyttää jotakuta muuta? Tai ehkä olet kuullut jonkun vanhimman seurakunnassa vahingossa sanoneen jotakin väärin ja olleen sitten haluton myöntämään sitä. Se voisi johtua ylpeydestä, sellaisesta tunteesta, ettei häntä hänen asemassaan pitäisi saada kiinni virheestä. Vanhemmat ja opettajat menettelevät joskus siten pelätessään, että he menettävät arvonantonsa ja vaikutusvaltansa, jos he myöntävät erehdyksen ja siten heikentävät arvovaltaansa.

Ylpeyteen liittyy ajatus ”kasvojen pelastamisesta”. Itämailla jotkut mieluummin kuolisivat kirjaimellisesti kuin ”menettäisivät kasvonsa”, ’näennäisen kunniansa’. Mutta asummepa idässä tai lännessä, useimmat meistä haluaisivat ”pelastaa kasvonsa”, puolustaa mainettaan tai henkilökuvaansa, jonka haluavat antaa. Tällaisessa vaikuttaa paljon ylpeys.

Onko ylpeys ominaisuus, jota kristittyjen pitäisi kehittää? Kun ajattelemme ylpeitä ihmisiä, niin keitä tulee mieleemme? Sanherib, faarao ja Babylonian kuningas (ja jopa itse Panettelija). (1. Tim. 3:6) Aikalaiset ylistivät ja pelkäsivät näitä kuninkaita, mutta miten Jehova suhtautui heihin? Hän sanoo: ”Kopeutta ja ylpeyttä . . . minä vihaan.” (Sananl. 8:13) Ja missä näiden miesten kunnia on nyt?

Kiusaantuneisuus ja pelko

Jotkut voivat eräästä toisesta syystä kieltäytyä myöntämästä olevansa väärässä. Ehkä he pelkäävät tai tuntevat itsensä kiusaantuneiksi. Kun he ovat tehneet jotakin sellaista, mistä he ovat häpeissään, ja heidät on vaadittu siitä tilille, pelkkä häpeän tunne voi saada heidät kieltämään tosiasiat tai yrittämään puolustella toimintaansa saadakseen omantuntonsa antamaan heille anteeksi. Tällaisten ihmisten tarvitsee kehittää uskoa ja nöyryyttä ja rakkautta Jumalaa kohtaan. Jehova on halukas antamaan anteeksi vakaviakin syntejä. Jos synnintekijä osoittaa luottamusta Jumalaan ja hänen Poikansa uhriin ja tunnustaa vapaaehtoisesti syntinsä Jumalalle, hänen omatuntonsa puhdistetaan. (Hepr. 9:14) Raamattu puhuu Ylimmäisen Papin Jeesuksen Kristuksen ymmärtäväisyydestä ja neuvoo meitä: ”Lähestykäämme sen tähden vapaasti puhuen ansaitsemattoman hyvyyden valtaistuinta, jotta saisimme armon ja löytäisimme ansaitsemattoman hyvyyden avuksi oikeaan aikaan.” – Hepr. 4:15, 16; 1. Joh. 2:1, 2.

Mitä totta puhuen saavutetaan sillä, että kieltäydymme ottamasta vastaan moitetta siitä, mitä olemme tehneet? Me emme ehkä saa kuritusta sillä kertaa, mutta ”mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää”. (Gal. 6:7) Vaikka toiset ihmiset eivät ehkä saa selville syntejämme, niin ”Herra tutkii sydämet”. (Sananl. 21:2) Apostoli Paavali varoittaa meitä: ”Me kaikki tulemme seisomaan Jumalan tuomarinistuimen edessä, sillä on kirjoitettu: ’”Niin totta kuin minä elän”, sanoo Jehova, ”minulle jokainen polvi tulee notkistumaan, ja jokainen kieli tulee tekemään avoimen tunnustuksen Jumalalle.”’ Niinpä siis kukin meistä on tekevä itsestään tilin Jumalalle.” – Room. 14:10–12

Järkevyys ja nöyryys

Uppiniskaisuudella me emme tietenkään tarkoita määrätietoisuutta, jota kristityn täytyy osoittaa. On kiitettävää, jos Jumalan palvelija on ’vakaa ja järkähtämätön’ palvonnassaan. (1. Kor. 15:58) Sellainen on lähtöisin hyvistä vaikuttimista, ja se merkitsee lujuutta Jehovan ajatusten ja periaatteiden puolesta, ei omiemme. Lisäksi siihen liittyy kaksi tärkeätä ominaisuutta: nöyryys ja järkevyys.

Jotkut voivat ajatella, etteivät nöyryys ja järkevyys ole sopivia ominaisuuksia valta-asemassa oleville. Kuitenkin Mooses, jonka valvonnassa oli noin kolme miljoonaa ihmistä, oli ”nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä”. (4. Moos. 12:3) Ja on nimenomaan mainittu, että kristittyjen vanhinten Jumalan seurakunnassa pitäisi olla ’järkeviä’. (1. Tim. 3:1–3) Mutta nöyrän ja järkevän ihmisen ei ole vaikea myöntää olevansa väärässä. Hän ei tunne olevansa liiaksi kiusaantunut, liian ylpeä tai liian epävarma tosiasioiden esittämiseksi sellaisina kuin ne todella ovat, eikä ”kasvojen pelastaminen” ole hänelle tärkeämpää kuin totuuden puhuminen. Sen sijaan hän osoittaa ylhäältä tulevaa viisautta, joka on ”rauhaisa, järkevä, altis tottelemaan, täynnä armoa ja hyviä hedelmiä”. – Jaak. 3:17.

Useimmat meistä eivät tietenkään sallisi uppiniskaisuuden johtaa meitä tekemään murhaa, niin kuin juutalaiset johtajat tekivät. Mutta Jehovaa ei miellytä sekään, jos me olemme pikku asioissa uppiniskaisia. (Luuk. 16:10) Jos me teemme synnin, meidän pitäisi nopeasti tunnustaa syyllisyytemme ja päästä eroon synnistä eikä jatkaa sellaiseen ’koskemista’, ja sitten meidän pitäisi heti lähestyä vapaasti puhuen Jumalaa saadaksemme puhdistetun sydämen. Jos ylpeys, häpeä, pelko tai jokin muu estää meitä lähestymästä Jumalaa, meidän pitäisi etsiä jonkun toisen kristityn apua, joka voisi yhtyä puolestamme esitettävään rukoukseen. (Jaak. 5:16) Meidän ei pitäisi pelätä häpeää tai väärinteon myöntämistä, vaan sen tunnustamatta jättämisestä johtuvaa Jumalan epäsuosiota. Meidän pitäisi myös ymmärtää hänen osoittavan runsasta armoa niille, jotka tulevat hänen luokseen murtunein sydämin. – Jes. 66:2.