Kristillinen kypsyys – saavuttamaton päämääräkö?
MITÄ ”kristillinen kypsyys” oikein merkitsee? Miten määrittelisit sen? Oletko sinä saavuttanut sen? Vai yritätkö yhä saavuttaa sitä?
Kristillisen kypsyyden oikea ymmärtäminen on todella arvokasta. Ensinnäkin väärä käsitys voi johtaa masennukseen. Se voi saada kristillisen kypsyyden näyttämään virvatulelta, kangastukselta, joka härnäten väistyy pois juuri kun luulee saavuttavansa sen. Kristillisen kypsyyden saavuttaminen ei ole tällainen kaikkoava päämäärä.
Väärä käsitys voi myös johtaa vääriin perusteihin arvioitaessa tai arvosteltaessa toisia. Se voi aiheuttaa sen, että me emme näe emmekä arvosta heidän hyviä ominaisuuksiaan. Väärä käsitys kristillisestä kypsyydestä voi saada henkilön taipuvaiseksi alentamaan toisia ja korottamaan itseään omassa arvioinnissaan tai suosimaan jotakuta erheellisesti toisten edellä.
HENGELLISESTÄ LAPSUUDESTA TÄYSI-IKÄISYYTEEN KASVAMINEN
Tavallisessa merkityksessä ”kypsä” ihminen on sellainen, joka on kehittynyt lapsesta aikuiseksi. Ruumiillinen kasvu saavuttaa tietyn asteen ja sitten lakkaa. Tunnekypsyys kehittyy samaan tapaan mutta vie usein pitemmän ajan kuin ruumiillinen kasvu.
Kristityt kasvavat myös hengellisestä lapsuudesta hengelliseen täysi-ikäisyyteen, kristilliseen kypsyyteen. Miten voit tietää, oletko saavuttanut hengellisen täysi-ikäisyyden?
Niitä, jotka ovat vielä ”pieniä lapsia Kristuksessa”, on ruokittava vain kristillisen totuuden ”maidolla”. Tällaiset ”pienet lapset” eivät ole varmoja siitä, mikä on totuus, joten heillä on taipumusta horjua ja tulla helposti johdetuksi harhaan sellaisten ihmisten juonilla ja viekkauksilla, jotka edistävät väärää opetusta. He eivät tällaisessa lapsuuden tilassa voi paljonkaan myötävaikuttaa ”Kristuksen ruumiin”, kristillisen seurakunnan, rakentumiseen ”rakkaudessa”. (Ef 4:12–16) He ovat vielä ”lihallisia”, kenties taipuvaisia kateellisuuteen, riitaan ja lahkolaisuuteen, ja heidän täytyy kasvaa pois näistä maailmallisista tavoista, jotta tulisivat ”hengellisiksi” aikuisiksi eivätkä jäisi pieniksi lapsiksi. – 1. Kor. 3:1–4.
Ovatko jotkut meistä tällaisia – horjuvia, vakaumusta vailla kristillisessä totuudessa, yhä taipuvaisia seuraamaan ihmisiä, sellaisia, jotka eivät ole päässeet ykseyteen niiden kanssa, jotka ovat hengellisiä veljiämme, eivätkä ole niin ollen kehittäneet sitä rakkautta, joka rakentaa ja vahvistaa kristillistä seurakuntaa? Jos näin on, niin meidän on totisesti pyrittävä saavuttamaan kristillinen kypsyys. Meidän tulee ymmärtää myös, että kasvaminen hengellisestä lapsuudesta hengelliseen täysikasvuisuuteen ei tapahdu itsestään niin kuin ruumiillinen kasvu. Se vaatii meiltä vilpitöntä ponnistelua ja yhteistoimintaa Jumalan ja hänen Poikansa kanssa ja niiden keinojen käyttämistä, jotka he varaavat hengellisen täysikasvuisuuden eli täydellisyyden saavuttamiseksi.
KRISTILLISEN TOTUUDEN KOKO LAAJUUDEN OMAKSUMINEN
Suuri osa hengellisestä kasvusta kristilliseen täysi-ikäisyyteen on siis edistymistä kristillisen totuuden koko laajuuden omaksumisessa. Eräät ensimmäisen vuosisadan heprealaiset kristityt eivät edistyneet ”Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita” pitemmälle, joten he olivat niiden kaltaisia, jotka yhä nauttivat ’maitoruokaa’ eivätkä olleet valmiita nauttimaan vahvaa hengellistä ruokaa, joka on ”niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta”. Tästä syystä Paavali kirjoitti heille kehottaen heitä ’pyrkimään kypsyyteen’ (Um). Miten he voivat pyrkiä siihen? Miten me voimme pyrkiä siihen, jollemme ole jo niin tehneet?
Apostoli osoitti heille, ettei heidän pitänyt olla sellaisten rakentajien kaltaisia, jotka eivät koskaan edisty rakennuksen perustusta pitemmälle ”perustuksen” ollessa tässä tapauksessa Kristusta koskevat alkeis- eli perusopit. Heidän tuli edetä siihen varsinaiseen rakenteeseen, joka lepää tällä perustuksella, nimittäin siihen edistyneempään opetukseen Jumalan tarkoituksesta, joka paljastuu hänen Poikansa kautta, opetukseen, joka on vaikeampaa selittää kuin alkeisopetukset.
Tällainen edistyminen oli välttämätöntä, elintärkeätä. Miksi? Koska he eivät voineet seisoa paikallaan määrättömästi; heidän oli lopulta joko edistyttävä tai taannuttava. Mitä taantuminen olisi merkinnyt? Se olisi merkinnyt luopumusta, lankeamista pois tosi uskosta, ja se olisi aiheuttanut tuhon. – Hepr. 5:11–6:8.
Heidän edistymistään näiden vaikeampien oppien ymmärtämisessä piti luonnollisesti seurata vastaavan kasvun heidän hengellisessä näkemyksessään ja kristillisessä persoonallisuudessaan. Pään tieto ei yksin riittänyt. Syvällisemmillä totuuksilla piti olla vaikutus heidän elämäänsä, niin kuin alkeisopetuksilla oli jo ollut.
Meillä on nyt Jumalan täydellinen henkeytetty sana. Otammeko me vastaan sen opetusten koko laajuuden ja yritämmekö vilpittömästi elää sopusoinnussa niiden kanssa? Vai valikoimmeko me sen opetuksia niin kuin monet sellaiset tekevät nykyään, jotka ovat vain nimellisesti kristittyjä? Sellaiset noudattavat ainoastaan sitä, mitä haluavat noudattaa, mutta eivät halua mennä tien päähän asti ollakseen Jumalan Pojan opetuslapsia ja ovat sen vuoksi jakaantuneet kristikunnan moniksi lahkoiksi. Pitääkö tämä paikkansa meistä? Vastauksemme näihin kysymyksiin auttaa meitä ratkaisemaan, olemmeko saavuttaneet kristillisen kypsyyden vai emme.
KRISTILLINEN KYPSYYS EI MERKITSE EDISTYMISEN LOPPUMISTA
Mutta eikö tosiasiassa ole niin että me ymmärrämme ajan edetessä paremmin Jumalan sanaa, saamme lisätietoa tietyistä totuuksista, mm. ymmärrämme ’hienouksia’? Kyllä. Saavutammeko me siis todella koskaan kypsyyttä? Vai onko se aina edessämme, niin että me olemme eräänlaisessa polkumyllyssä emmekä saavuta todellisuudessa koskaan kypsyystavoitetta? Ei, niin ei ole. Katsokaamme miksi ei.
Tarkastelkaamme Raamatun käyttämää esimerkkiä lapsuudesta ja miehuudesta eli täysi-ikäisyydestä (’täydessä miehuudessa olemisesta’ [Ef. 4:13], mikä on käännetty samasta kreikkalaisesta sanasta [teleiótes] kuin ”kypsyys”). Kun lapsi kasvaa ja tulee aikuiseksi, niin merkitseekö se, että tuolla aikuisella on nyt kaikki tieto, kokemus ja oivalluskyky, mikä hänellä konsanaan tulee olemaan? Ilmeisestikään ei. Ihminen edistyy jatkuvasti elämässään aikuisena.
Myös kypsän kristityn tulee edistyä jatkuvasti tiedossa, rakkaudessa, uskossa, viisaudessa ja kaikissa muissa ominaisuuksissa, jotka ovat Jumalan hengen hedelmiä. Voisimmeko sanoa hänen siten tulevan ’kypsemmäksi’?
Emme enempää kuin sanoisimme aikuisenkaan tulevan ’aikuisemmaksi’ sen kokemuksen ja tiedon takia, mitä hän saa lisää saavutettuaan aikuisuuden. Onko mies 50-vuotiaana ’aikuisempi’ kuin joku 40-vuotias? Tai sanoisimmeko me jotakuta 60-vuotiasta miestä ’hyvin aikuiseksi’ ja jotakuta 70-vuotiasta miestä ’erittäin aikuiseksi’? Emme, sillä se ei ole tämän sanan merkitys. Eikä se ole ”kypsä”-sanankaan merkitys.
Kypsiä kristittyjä miehiä, jotka ilmaisivat viisautta ja olivat päteviä opettamaan, kehottamaan ja nuhtelemaan, nimitettiin ensimmäisellä vuosisadalla ”vanhimmiksi” seurakuntiin. (1. Tim. 3:1–7; Tiit. 1:5–9) Merkitsikö tämä sitä, että he olivat ainoita kypsiä ja että toiset, joita ei ollut siten nimitetty, olivat ’epäkypsiä’? Ei, sillä ne ominaisuudet, jotka noilla miehillä oli ja jotka tekivät heistä päteviä palvelemaan mainitulla tavalla, heillä oli sen lisäksi, että he jo olivat kypsiä kristittyjä. Esimerkiksi tavallisessa elämässä poika, joka kasvaa aikuiseksi, avioituu ja jolla on oma perhe, voi silti pyytää isältään tai joiltakuilta muilta vanhahkoilta miehiltä neuvoja ja opastusta tietyissä asioissa siksi, että hän ymmärtää heillä olevan enemmän kokemusta ja viisautta. Niin kristitytkin saattavat hyötyä seurakunnan hengellisten ”vanhimpien” avusta, vaikka ovatkin itse hengellisesti kypsiä. – Apt. 20:17, 28; Ef. 4:11, 12.
Samoin kuin lapsen tulisi ajatella, että hänen tavoitteenaan elämässä on enemmän kuin vain aikuiseksi tulo, meidänkin tulisi pitää kristillisen kypsyyden saavuttamista toivottavana tilana muttei lopullisena päämääränämme. Sen jälkeen, kun olemme tulleet kypsiksi kristityiksi, voimme edistyä pitkin harppauksin ja kehittää sitä viisautta ja kestävyyttä, mikä tekee meille mahdolliseksi antaa oivallista apua veljillemme ja mikä vie meidät lopulliseen päämääräämme: saada Jumalan lopullinen hyväksyntä iankaikkiseen elämään.
Niinpä toteamme apostoli Paavalin kehottavan kristittyjä veljiään ponnistelemaan eteenpäin tavoitteeseensa, taivaallisen kutsun palkintoon, seuraavin sanoin: ”Olkoon meillä siis, niin monilla meistä, kuin olemme kypsiä, tämä mielen asenne, . . . missä määrin olemmekin edistyneet, vaeltakaamme jatkuvasti järjestystä noudattaen tähän samaan totunnaiseen tapaan.” – Fil. 3:12, 14–16, Um.
Kun siis katsomme kypsyyttä oikealta näkökannalta, näemme sen ikään kuin hyödyllisenä korokkeena, jolla toimia, emmekä masentavina tikapuina, joiden puolat lisääntyvät loputtomasti mitä korkeammalle nousemme.
TAANTUMINEN EPÄKYPSYYTEEN?
Mutta otaksukaamme, että kristitty käyttää huonoa arvostelukykyä jossakin hengellisessä asiassa tai menettelee tavalla, joka ei ole sopusoinnussa kristillisten periaatteitten kanssa. Hänen tekonsa ei ole ehkä niin vakava, että se antaisi aiheen erottaa hänet seurakunnasta, mutta se osoittaa siitä huolimatta, ettei hän ole soveltanut täysin eräitä Raamatun neuvoja. Leimaako tämä hänet ’epäkypsäksi’?
Ei välttämättä. Hän saattaa olla epäkypsä, sillä hän voi olla nuori vuosiltaan tai ’äskenkääntynyt’ (1. Tim. 3:6) eikä sen tähden vankasti lujittunut totuudessa. Toisaalta hän saattaa olla kypsä kristitty, jolla on pitkä kristillisen palveluksen ura. Itse teon vakavuuden suuruus tai pienuus ei ratkaise, onko henkilö kypsä vai epäkypsä. Huono arvostelukyky ja heikkous ovat tosin lapsille luonteenomaisia. Mutta aikuisetkin voivat syyllistyä niihin silloin tällöin. Oletko sinä aikuisena koskaan huomannut häpeäväsi siksi, että olet menetellyt tai puhunut ”lapsellisella” tavalla? Sinä et kuitenkaan sen takia palannut todellisuudessa lapseksi; sinä pysyit aikuisena.
Kypsän kristityn väärä menettely saattaa johtua siitä, että hän on tullut ’hengellisesti sairaaksi’ ehkä sen johdosta, että hän on laiminlyönyt Jumalan sanan tutkimisen tai on antanut väärien halujen tunkeutua sydämeensä ja heikentää antaumustaan Jumalalle ja Kristukselle. Täysikasvuinen henkilö, joka tulee sairaaksi, voi tulla ’heikoksi kuin lapsi’ ja olla silti aikuinen. Hänen on ehkä nautittava lapsille sopivaa ruokaa, maitoa tai muuta kevyttä ravintoa jonkin aikaa sairautensa takia. Hengellisesti sairas kristitty voi kypsyydestään huolimatta samaten tarvita jonkin aikaa toisten apua ja huolenpitoa, vieläpä sitä, että toiset ruokkivat häntä hengellisesti hänen ennallistamisekseen hengelliseen terveyteen ja voimaan. – Vrt. Hepr. 12:5, 6, 12, 13; Jaak. 5:13–16.
Sen sijaan että kypsä kristitty olisi hengellisesti sairas, hän voi tietysti tulla pahaksi, rikolliseksi tai luopioksi. Mutta hän ei palaa epäkypsyyteen. Kypsä hedelmä, joka pahentuu, ei tule vihreäksi (epäkypsäksi) uudelleen. Se tulee pilaantuneeksi, mädänneeksi. – Hepr. 6:1–8; 12:15.
VAIHTELUA KYPSIEN KRISTITTYJEN KESKUUDESSA
Me teemme siis hyvin, kun vältämme ”kypsyys”-sanan käyttämistä jonkinlaisena kaikenlaista merkitsevänä ilmaisuna, niin laveana ja epämääräisenä, että siihen sisältyy kaikki. Emme myöskään halua käyttää sitä edustamassa omaa kuviteltua ihannettamme siitä, millainen kristityn tulisi olla. Kaikki kypsät kristityt eivät ole täsmälleen samanlaisia persoonallisuudeltaan eivätkä ilmaise hengellisiä ominaisuuksia samalla tavoin. Asian valaisemiseksi voisimme ajatella kahta hedelmätarhaa, joissa kummassakin on useammanlaatuisia hedelmäpuita. Sitten tulee aika, jolloin molemmissa hedelmätarhoissa on täysin kehittyneitä hedelmää kantavia puita. Kuitenkin toisessa hedelmätarhassa voi olla enemmän omenapuita kuin päärynäpuita, kun taas toisessa saattaa olla enemmän päärynäpuita kuin omenapuita.
Niin myös kypsät kristityt saattavat Jumalan hengen hedelmien tuottamisessa osoittautua jossakin suhteessa vahvemmiksi kuin toisessa. (Gal. 5:22, 23) Joku voi olla silmiinpistävä tiedossa, toinen saattaa olla erityisen huomattava ystävällisyydessä tai kärsivällisyydessä, jollakulla taas voi olla poikkeuksellisen hyvä arvostelukyky pulmien ollessa kysymyksessä, joku saattaa olla tavattoman antelias tai vieraanvarainen, toisella voi olla hyvä johtamiskyky. (Vrt. 1. Kor. 7:7; 12:4–11, 27–31.) Tällainen vaihtelevaisuus ei ole kuitenkaan merkki epäkypsyydestä. Se ei merkitse sitä, etteivät tällaiset olisi kaikki ’aikuisia’ kristittyjä. Heidän ei tarvitse kaikkien olla yhtä vahvoja tai kykeneviä joka suhteessa ollakseen ”kypsiä”. Eivätkä he ole toistensa kaavamaisia jäljennöksiä. Jokainen myötävaikuttaa jotenkin omalla tavallaan kypsänä kristittynä ’Kristuksen ruumiin rakentamiseen’. – Ef. 4:15, 16.
Meidän täytyy myös välttää sitä, etteivät maailmalliset mittapuut ohjaa meitä mittaamaan kristillistä kypsyyttä, niin että luonnehtisimme jonkun ’epäkypsäksi’, koska häneltä ilmeisesti puuttuu maailmallista koulutusta tai kokemusta maailmallisissa toimintatavoissa. Jos ensimmäisen vuosisadan apostolit joutuisivat nykyiseen uudenaikaiseen teollistettuun, virastojohtoiseen yhteiskuntaan, niin olisi varmasti monta tekijää, jotka olisivat outoja, tuntemattomia ja ainakin tilapäisesti hämmentäviä heille. Tekisikö se heistä epäkypsiä? Ilmeisestikään ei. Eihän tieto, kokemus eikä kyvykkyys nykyaikaisissa liiketoimissa tai nykyisessä kaupunkielämässä ratkaise kristillistä kypsyyttä. Sen ratkaisevat Jumalan sanassa esitetyt hengelliset edellytykset. Nämä edellytykset soveltuvat samalla tavalla kaikkialla, kaikkiin ihmisiin ja kaikkina aikoina, niin että maantieteellinen sijainti, ammatti tai yhteiskunnallinen asema ei ole ratkaiseva.
Joistakuista ensimmäisen vuosisadan kalastajista tuli Jumalan Pojan kypsiä opetuslapsia, vaikkei korkeasti sivistyneistä kirjanoppineista ja uskonnollisista johtohenkilöistä yleensä tullutkaan. Kypsä kristitty toimii Raamatun periaatteita noudattaen, ja niitä sovelletaan yhtä hyvin maatilalla kuin kaupungissa sekä ”takapajuisessa” alkeellisessa maassa että ”edistyneessä” teollisuusvaltiossa. Kenenkään kristityn ei tarvitse siis tuntea masennusta kristillisen kypsyyden saavuttamisen suhteen siksi, että häneltä puuttuu kykyä maailmalliselta kannalta katsoen. – Vrt. 1. Kor. 1:26–31; 2:3–6; 2. Kor. 1:12.
Jos emme ole siis saavuttaneet kypsyyttä, niin ”pyrkikäämme” siihen. Olemmeko kypsiä kristittyjä? Jos olemme, niin käyttäkäämme kypsyyttämme hyödyksi, ja ’jatkakaamme kuin miehet, tulkaamme väkeviksi’ ja auttakaamme epäkypsiä sekä vaeltakaamme edelleen samaan oivalliseen totunnaiseen tapaan, mikä saattoi meidät kypsyyteen ja mikä saattaa meidät lopulliseen päämääräämme, niin että Jumala hyväksyy meidät elämään. – 1. Kor. 16:13, 14, Um; Gal. 6:1, 2; Fil. 3:15, 16.