”Armo on voitonriemuinen tuomion rinnalla” – miten?

SEN, että armo voi olla ”voitonriemuinen tuomion rinnalla”, pitäisi kiinnostaa kovasti jokaista meistä. Miksi? Koska apostoli Paavali vakuuttaa henkeytetyissä kirjoituksissaan, että ”meidän jokaisen [on] tehtävä Jumalalle tili itsestämme”. – Jaak. 2:13, Um; Room. 14:12.

Meidän mielenkiintoamme lisää se tosiasia, että aika, jolloin Jumala ryhtyy tuomintatekoihin koko ihmiskuntaa kohtaan, on nyt hyvin lähellä. Ennustukset osoittavat, että salaperäinen ”Suuri Babylon”, väärän uskonnon maailmanmahti, sekä kaikki poliittiset kansat saavat pian tuntea Jumalan tuomion voiman. Kaikkien maan päällä olevien ihmisten edessä on ”suuren ahdistuksen” kausi, ja varjeltuminen sen läpi riippuu siitä, että heillä on Jumalan hyväksymys, hänen suotuisa tuomionsa. (Matt. 24:21, 22; 25:31–34, 41; Ilm. 17:1–5; 19:11–15) Tuo ahdistuksen aika edeltää Jumalan Pojan tuhatvuotishallituksen alkua maahan nähden, ja sen ”tuomiopäivän” kuluessa tuomitaan elossa varjeltuneet ja ylösnousseet kuolleet heidän tekojensa mukaan. – Matt. 11:21–24; 12:41, 42; Apt. 10:42; Ilm. 20:12, 13.

Mutta armo voi olla ”voitonriemuinen tuomion rinnalla” tänäkin aikana, sillä Jumalan tuomion ilmaukset eivät rajoitu yksistään niihin tuomiokausiin, jotka ovat tulevaisuudessa. Jehova Jumala toimii joka päivä palvelijoittensa kanssa Kristuksen Jeesuksen, maailmanlaajuisen kristillisen seurakunnan Pään, välityksellä. Hän tekee vaihtelevassa määrin ja eri tavoilla ilmeiseksi suosionsa tai sen puutteen heille sekä joukkona että yksityisesti, samoin kuin hän teki lihallisenkin Israelin seurakunnalle muinaisina aikoina.

Jehova saattaa toimia esimerkiksi Tuomarina kohottaen jonkun vastuullisempaan asemaan kansansa keskuudessa, kun hän taas alentaa toisen. (Vrt. Ps. 75:7, 8.) Tai kun niiden keskuudessa on ristiriitaa, jotka väittävät palvelevansa häntä, ja ehkä jotakuta syytetään tai vastustetaan epäoikeudenmukaisesti, niin Jumala voi samalla tavalla tehdä tunnetuksi näkökantansa ja ilmaista, ketä hän suosii kiistakysymyksessä. (Ps. 35:1, 23, 24) Raamattu osoittaa myös, että kristillisessä seurakunnassa on vanhimpia, jotka toimivat tuomareina edustaen Päätään Kristusta Jeesusta ja hänen Isäänsä, Jehova Jumalaa. Heidän on annettava Jumalan ilmaiseman Sanan olla tuomionsa ohjaajana ja perusteena. Jumala voi käyttää tällaisia miehiä ilmaisemaan tuomion tai soveltamaan kuria. – 1. Kor. 5:3–5, 12, 13; 6:2–5.

VÄLTÄ TUOMIOSI ARMOTTOMUUTTA

Olkoonpa kysymyksessä jokin kriittinen seikka nykyaikana tai nopeasti lähestyvänä tuomiopäivänä, niin miten meidän onnistuu tehdä tili itsestämme Jumalan ja hänen asettamansa Tuomarin Kristuksen Jeesuksen edessä? Asiaan liittyy monia seikkoja, mutta me voimme suuresti hyötyen tarkastella tässä sitä, mitä Jaakob, Jeesuksen opetuslapsi ja velipuoli, tähdentää sanoessaan: ”Sillä se, joka ei harjoita armoa, saa tuomionsa ilman armoa. Armo on voitonriemuinen tuomion rinnalla.” (Jaak. 2:13, Um) Miten voimme osoittautua ’armon harjoittajiksi’ välttääksemme ’tuomion ilman armoa’?

Tarkastelkaamme ensin Jaakobin henkeytettyjen sanojen tekstiyhteyttä. Hän oli aikaisemmin osoittanut, miten väärin oli osoittaa seurakunnassa puolueellisesti suosiota taloudellisesti menestyvälle köyhän kustannuksella. (Jaak. 2:1–9) Hän tähdensi myös niiden opetuslasten keskuudessa olevien auttamisen ja huoltamisen tärkeyttä, jotka ovat jonkin tarpeessa. (Jaak. 1:27; 2:14–17) Käsitellessään sitten ”kovempaa tuomiota”, jonka ne saavat, jotka palvelevat seurakunnan opettajina, hän sanoi voimakkaasti, kuinka tarpeellista on käyttää kieltä oikein – siunaukseksi ja hyödyksi eikä kiroukseksi ja vahingoksi. – Jaak. 3:1–18.

Mistä me siis tapaamme itsemme tässä kuvassa? Osoitammeko me palvellessamme Jumalan seurakunnan sisä- tai ulkopuolella erityistä huomaavaisuutta taloudellisesti menestyviä kohtaan taloudellisesti köyhien kustannuksella? Jos olemme jossakin vastuuasemassa Jumalan kansan keskuudessa, niin annammeko erikoissuosiota, -etuja ja -myönnytyksiä tällaisilla perusteilla? Vai kohtelemmeko kaikkia puolueettomasti ja olemme enemmän kiinnostuneita hyvien hengellisten ominaisuuksien havaitsemisesta kuin aineellisista omaisuuksista tai liikemieskyvyistä? Muistammeko, että vaikka jotkut saattavat antaa enemmän rahalahjoituksia kuin toiset, niin silti ’köyhän lesken ropo’ on ylistettävin, koska sitä ei anneta yltäkylläisyydestä vaan puutteesta? – Luuk. 21:1–4.

Mutta mitä tekemistä tällä on armon kanssa? Miten puolueellisuus tai suosikkien pitäminen vaikuttaa armoon?

Jaakob kirjoitti: ”Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’, niin te hyvin teette; mutta jos te henkilöön katsotte (keikaroitte suhteilla, New English Bible], niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.” (Jaak. 2:8, 9) Puolueellisuus tai suosikkien pito vaikuttaa armon vastaisesti, tukahduttaa sen. Se on omiaan tekemään tunteettomaksi toisen puutteenalaisuuksia kohtaan, kuten Sananl. 21:13 sanoo, tukkimaan korvat kuulemasta ”vaivaisen huutoa”.

Tosin erityistä huomaavaisuutta saatetaan ja eräissä tapauksissa tuleekin osoittaa. Mutta henkilön erinomaisten hengellisten ominaisuuksien tulee saada meidät osoittamaan tätä erikoishuomaavaisuutta. Esimerkiksi 1. Tim. 5:17 sanoo: ”Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät.” Apostoli Paavali kirjoitti Epafrodituksesta, joka oli tullut ”aivan kuoleman partaalle, kun pani henkensä alttiiksi” suorittaakseen palvelusta hänelle: ”Pitäkää semmoisia kunniassa.” (Fil. 2:25, 29, 30) Tämä ei ole puolueellisuutta. Se on asiaan kuuluvan ja ansaitun tunnustuksen antamista uskollisesta palveluksesta.

Jaakob osoittaa armon näyttelevän tärkeää osaa tosi palvonnassa. Hän sanoo, että ”puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta”. (Jaak. 1:27) Kun näet veljien olevan vakavassa puutteessa, niin tällainen palvonta ei salli sinun osoittaa huolehdintaa ainoastaan lausumalla toiveen tai uskomuksen, että ’heidän asiansa selviävät kyllä hyvin’. Se panee sinut toimimaan heidän hyväkseen ja tekemään voitavasi auttaaksesi. – Jaak. 2:14–17.

Apostoli Johannes kirjoitti samaan sävyyn: ”Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä? Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” Niin, me emme halua Jumalan nimen julkisen ’ylistämisen’ ohella ’unohtaa tehdä hyvää ja jakaa omastamme, sillä sen kaltaisiin uhreihin Jumala mielistyy’, koska ”teidän Isänne on armahtavainen”. – 1. Joh. 3:17, 18; Hepr. 13:15, 16; Luuk. 6:36.

Tämän lisäksi tosi palvonta vaatii ’kielen hillitsemistä’, ettei käytä sitä ylpeydessä tai kateudessa eikä kerskaile tai tee puolueellisia erotuksia, vaan käyttää sitä sen sijaan nöyryydessä, rauhaisuudessa ja järkevyydessä. Tällainen huomaavainen ja hyödyllinen kielen käyttö osoittaa, että asianomaisella on sitä viisautta, joka on ”täynna armoa” (Um). (Jaak. 3:13–18) Tämäkin on elintärkeää, sillä ”sydämen kyllyydestä suu puhuu”. Sen tähdenhän Jeesus sanoi, että ”jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä”. – Matt. 12:34–36.

Jos me siis osoittaisimme puolueellisuutta toimiessamme toisten kanssa, jos olisimme tunteettomia heidän tarpeistaan huolehtimista kohtaan, jos kielenkäyttömme olisi tyly toisia kohtaan ja tuomitsisi heidät kriittisesti – niin mitä voisimme odottaa tuomioaikana? Jaakob sanoo: ”Se, joka ei harjoita armoa, saa tuomionsa ilman armoa.” Niin, ”joka tukkii korvansa vaivaisen huudolta, se joutuu itse huutamaan, vastausta saamatta”. (Sananl. 21:13) Jumala ikään kuin antaa heidän ’maistaa omaa lääkettään’.

MITEN ARMO VOI OLLA VOITONRIEMUINEN TUOMIOAIKANA

Jehova Jumala on todellakin ”armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja suuri armossa”. Mutta niiden, jotka haluavat hänen armoaan tuomioaikana, täytyy itse olla armollisia. Jeesus esitti aiemmin saman ydinkohdan, minkä Jaakob mainitsee, kun hän sanoi: ”Onnellisia ovat armolliset, koska heille tullaan osoittamaan armoa.” – Ps. 145:8; Matt. 5:7, Um.

Jos siis joku todella sääliväinen kristitty joutuisi itse johonkin vaikeuteen ehkä siksi, että hän olisi kykenemätön jollakin tavalla tai olisi tilapäisesti ottanut jonkin harha-askeleen, niin hänen ei tarvitse pelätä ’tuomiota ilman armoa’. Tällaista armollista henkilöä ei pidä verrata mieheen, joka kokonaan hylkää vanhurskaan tien pysyäkseen pahalla tiellä, mistä on seurauksena, että Jumala tai hänen edustajansa ’eivät muista yhtäkään hänen vanhurskasta tekoansa, jonka hän on tehnyt’. (Hes. 18:24) Tuomioaikana – joko ennen ”suurta ahdistusta”, sen aikana tai sen jälkeen – hänen armollinen vaelluksensa on hänelle hyvänä apuna. ”Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette.” – Hepr. 6:10.

Daavidin tapaus valaisee tätä asiaa. Jos Jumala olisi katsellut Daavidia vain sellaisena kuin hän oli siihen aikaan, jolloin hän suoritti väärintekojaan heettiläiselle Uurialle ja hänen vaimolleen, Jehovalla ei varmasti olisi ollut syytä osoittaa lainkaan armoa Daavidin tapauksessa. Mutta Jehova tiesi, että Daavidin teko ei ollut lainkaan luonteenomaista hänelle ja että hän oli todellisuudessa sääliväinen mies. Daavidin vilpittömän antaumuksellinen entisyys ja hänen sydämellinen armollisuutensa vaikuttivat varmasti painavina siihen, että Jehova osoitti hänelle armoa siihen aikaan, vaikka Daavid ei suinkaan välttänyt Jumalalta tulevaa kuria.

Job kysyi ystäviksi tekeytyvien ankarien syytösten alaisena: ”Mitä vastaisin [Jumalalle], jos hän kävisi tutkimaan?” Mitä tuli Jobin mieleen?

Hänen tässä yhteydessä lausumansa sanat osoittavat hänen tienneen, että Jehova olisi kovin kiinnostunut siitä, oliko Job ollut todella sääliväinen mies, laupias mies ja oliko hän säilyttänyt nuhteettomuutensa. (Job 31:13–22, 29–32; vrt. Ps. 37:21–26.) Huomaa myös, että Paavali rukoili sen virvoittavan huomaavaisuuden tähden, mitä opetuslapsi Onesiforus oli osoittanut hänelle, että Herra sallisi tämän miehen ja hänen huonekuntansa saada ”armon Jehovalta sinä päivänä”. – 2. Tim. 1:16–18, Um.

Jumala osoittaa sen tähden oikeutetusti armoa niitä kohtaan, joiden hyvä aikaisempi elämä ilmaisee armollisuutta. Kun heidät saatetaan tuomiolle Jumalan eteen, niin heidän armollinen vaelluksensa tarjoaa hänelle oikeudenmukaisen syyn soveltaa jalomielisesti heihin niitä varauksia, jotka nyt ovat saatavissa hänen Poikansa lunastusuhrin perusteella. Siten armo voi todella ’olla voitonriemuinen’ sen epäsuotuisan tuomion uhasta huolimatta, mikä muuten olisi saatettu langettaa heille. (Jaak. 2:13) Koska he ovat olleet sääliväisiä toimiessaan toisten kanssa, Jehovakin on sääliväinen heitä kohtaan.

Ne, jotka palvelevat vanhimpina seurakunnissa, yrittävät varmasti edustaa uskollisesti Jehovan näkemystä ja menettelytapoja kaikissa toimissaan veljiensä ja sisartensa kanssa. He muistavat, että heidän itsensä ”on tehtävä tili” lauman Ylipaimenelle. (Hepr. 13:17; 1. Piet. 5:2–4) Palvellessaan tuomareina he eivät ole panematta merkille niiden erinomaista armollista entisyyttä, jotka saattavat tällä hetkellä horjahtaa kristillisestä vaelluksestaan, mutta jotka sitten katuvat ja ilmaisevat vilpitöntä halua jatkaa uskollisina.

Meillä kaikilla on todella syytä haluta hartaasti, että meidän ”tilillemme” olisi merkitty paljon armoa, sillä ”armo on voitonriemuinen tuomion rinnalla”.

[Kuva s. 19]

Osoittaako Jumala armoa niille, jotka pitävät taloudellisesti menestyviä suosikkeinaan?

[Kuvat s. 20]

Aito armo vaatii tekoja eikä pelkästään sanoja, kun kristittyjen tovereitten keskuudessa syntyy hätätiloja

Onko vahingollinen juoruaminen armollista?

[Kuva s. 21]

Vanhimmat kohtelevat armollisesti niitä, jotka itse osoittavat armoa