Onko koskaan aika tuomita?

”ÄLKÄÄ tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”, sanoi Jeesus Kristus eräälle kuulijoitten joukolle. (Matt. 7:1) Oliko hänen tarkoituksensa leimata sillä sopimattomaksi kaikenlainen tuomitseminen? Vai onko aikoja, jolloin on täysin sopivaa langettaa tuomio joutumatta Jumalan epäedullisen tuomion alaiseksi?

Raamattu ilmaisee selvästi, että Jumalan antautuneen kansan seurakunnassa tulee tilanteita, jotka vaativat tuomion langettamista. Esimerkiksi vanhimmat voivat joutua tuomitsemaan toisia uskovia, jotka osallistuvat vakavaan väärintekoon. (1. Kor. 6:1–6) Heidän täytyy ratkaista, ovatko sellaiset väärintekijät todella katuvia ja halukkaita elämään Raamatun periaatteiden mukaan. Katumattomien suhteen vanhinten täytyy noudattaa Raamatun käskyä: ”Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.” – 1. Kor. 5:13.

Huomattakoon kuitenkin, että tuomitessaan jonkun katumattomana väärintekijänä vanhimmat toimivat jo Jumalan sanassa esitetyn tuomion mukaisesti. He eivät langeta omiin mielipiteisiinsä perustuvaa henkilökohtaista tuomiota. Sen tekeminen olisi vaarallista ja panisi alulle tavan antaa henkilökohtaisten ennakkoluulojen vaikuttaa ratkaisuihinsa.

Vanhimmat joutuvat suorittamaan arviointeja myös harkitessaan, ovatko kristityt veljet päteviä palvelemaan avustavina palvelijoina tai vanhimpina seurakunnassa. Tällöinkään ei arviointia tule suorittaa henkilökohtaisten näkökantojen vaan Jumalan sanan perusteella. Vanhinten täytyy olla vakuuttuneita siitä, että ne, joita suositellaan tai jotka parastaikaa palvelevat, täyttävät tosiaan Raamatun pätevyysvaatimukset.

Jos siis vanhimmilla on henkilökohtaisesti joitakin vakavia Raamattuun perustuvia epäilyksiä, niin heillä tulee olla rohkeutta esittää ne, vaikka henkilö, jonka pätevyyttä harkitaan, olisi läsnä. Toisinaan jotkut saattavat pidättyä puhumasta, koska enemmistö on jo ilmaissut kannattavansa jonkin suosituksen tekemistä. Mutta se ei ole viisasta. Saattaa olla, etteivät toiset tunne joitakin seikkoja, joilla olisi ratkaiseva merkitys siinä, täyttääkö henkilö todella niille asetetut Raamatun vaatimukset, joille vastuu uskotaan. Tai lisäkeskustelu voi hälventää asianomaisen omia epäilyksiä. Joka tapauksessa on paljon parempi antaa Raamatun valmentaman omantuntonsa puhua kuin myöhemmin katua pidättymistään, jos suositus osoittautuukin epäviisaaksi. – 1. Tim. 5:22.

Joissakin tapauksissa täytyy yksityisten kristittyjen ratkaista, ovatko jotkut seurakunnassa hyvää seuraa heille itselleen tai heidän lapsilleen. (1. Kor. 15:33) Näin tehdessään heidän tulee varmistautua siitä, että heitä ohjaa jo Raamatussa ilmaistu tuomio eikä itsekäs vaikutin. Kenelläkään kristityllä, ei vanhimmallakaan, ole oikeutta langettaa tuomiota henkilökohtaisen mittapuunsa mukaan.

Apostoli Paavali käsitteli Tessalonikan seurakunnalle lähettämässään kirjeessä juuri sitä, miten hoitaa tilanteita, joihin liittyi väärää henkeä ilmaisevia henkilöitä. Jotkut sikäläisessä seurakunnassa olivat laiskoja; he käyttivät hyväkseen kristittyjen veljiensä vieraanvaraisuutta ja sekaantuivat asioihin, jotka eivät kuuluneet heille. (2. Tess. 3:11, 12) Yksityisten seurakunnan jäsenten asenteesta sellaista henkilöä kohtaan, joka jatkoi tällaista menettelyä, Paavali kirjoitti: ”Merkitkää hänet älkääkä seurustelko hänen kanssaan, että hän häpeäisi. Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan neuvokaa niinkuin veljeä.” – 2. Tess. 3:14, 15.

Ennen kuin voi merkitä jonkun henkilöksi, jota ei tulisi valita seurakseen, se vaatii välttämättä hänen arvioimistaan eli arvostelevaa tuomitsemistaan. Mutta tällainen arviointi ilmaisee hyvää harkintakykyä, koska sen vaikuttimena on halu auttaa kyseistä henkilöä muuttamaan menettelytapojaan. Samalla se suojelee niitä, jotka lakkaavat seurustelemasta hänen kanssaan, joutumasta alttiiksi väärälle vaikutukselle.

Varsinkin vanhempien on kiinnitettävä huomiota tähän auttaessaan lapsiaan ymmärtämään, että seurakunnassakin saattaa olla joitakuita, jotka eivät ole hyviä seuralaisia siksi, että maailma vaikuttaa voimakkaasti heidän asenteeseensa.

Mutta kun kristitty tuomitsee omien mittapuittensa mukaan, niin hän tekee todella epäoikeutetun arvion jonkun henkilön arvosta persoonana. Kun hän uskaltautuu tuomitsemaan omien mittapuittensa mukaan, niin hän asettuu vakavaan asemaan Jumalan edessä. Opetuslapsi Jaakob osoitti tämän sanomalla: ”Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari. Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?” – Jaak. 4:11, 12.

Jaakob voi aivan oikein käyttää näin voimakasta kieltä, koska kristittyjä käsketään rakastamaan veljiään. (Jaak. 2:8; 1. Joh. 3:14–17) Olisiko nyt rakkaudellista puhua veljiään vastaan, tuomita heidän tekojaan, vaikuttimiaan ja elintapojaan minkään muun kuin Raamatussa olevan mitan mukaan? Totisesti ei! Siten tuomitsevathan asettuisivat Jumalan antaman rakkauden lain yläpuolelle. (Matt. 22:36–40; Room. 13:8–10) He ’tuomitsisivat tuon lain’ itseensä soveltumattomaksi.

Mikä voi saada ihmisen tuomitsemaan väärin veljiään? Hän saattaa tyrkyttää heille omaatuntoaan täysin henkilökohtaisissa asioissa. Hän voi ottaa jonkin tekemisen perusteeksi omat makunsa ja tapansa tuomitessaan niiden arvon ja vaikuttimet. Hän jättää silloin huomioon ottamatta sen seikan, että ihmiset ovat hyvin erilaisia ja heillä on erilaiset tarpeet, sympatiat ja antipatiat. On sen tähden tärkeätä varoa, ettei ajatuksissaan korota liiaksi itseään. Kukaan epätäydellinen ihminen ei voi asettaa itseään mittapuuksi toisten tuomitsemisessa.

Kristittyjä neuvotaan myös olemaan tuomitsematta epäuskoisia yksilöinä. Apostoli Paavali muistutti Korinton kristittyjä siitä, että ”ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala”. (1. Kor. 5:13) Jumalalle antautuneilla ei ole oikeutta langettaa tuomiota seurakunnan ulkopuolella oleville yksilöille eikä määrätä heille rangaistusta. Kristittyihin soveltuu kehotus: ”Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ’Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra’.” – Room. 12:19.

Kristityt voivat tässä suhteessa noudattaa ylienkeli Miikaelin hyvää esimerkkiä. Kun hän väitteli Saatanan kanssa Mooseksen ruumiista, niin hän ei ”rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: ’Rangaiskoon sinua Herra!’” (Juud. 9) Miikael osoitti täten oikeaa arvonantoa ja kunnioitusta Jehovan asemalle Ylimpänä Tuomarina.

Kristittyjen ei pidä myöskään tuomita toisia niin syntisiksi, etteivät he ansaitsisi kuulla Jumalan valtakunnan ”hyvää uutista”. He tietävät Jumalan toivomuksen olevan, että kaikki ihmiset tulevat tuntemaan täsmällisesti totuuden ja saavat pelastuksen, jos he vain haluavat. (1. Tim. 2:3, 4) Siksi heidän tulee osoittaa rakkauttaan lähimmäisiään kohtaan puolueettomalla tavalla yrittämällä viedä jokaiselle Raamattuun sisältyvää lohduttavaa sanomaa.

On siis selvää, että kristityt voivat langettaa vakavia tuomioita tai arviointeja ihmisistä ainoastaan, kun he tekevät sen Raamatun perusteella. Jos he luottaisivat henkilökohtaiseen mielipiteeseensä tai mieltymykseensä, niin se voisi johtaa siihen, että Korkein Tuomari Jehova Jumala tuomitsisi heidät epäsuotuisasti.