Kristillinen käytös erimielisessä huonekunnassa

”Mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?” – 1. Kor. 7:16.

 1, 2. a) Mikä käytöstä koskeva tapaus sattui Kanadassa? b) Miten julkinen anteeksipyyntö osoitti moraalista rohkeutta, ja koituiko se siunaukseksi?

”KIRJE TOIMITTAJALLE: Haluamme pyytää anteeksi siltä evankeliuminpalvelijalta, jota tämä koskee. Tahtoisiko tämä evankeliuminpalvelija, jonka autoa heitettiin munilla hänen ajaessaan Ralphin [kaupungin] läpi, ystävällisesti ottaa vastaan nöyrän anteeksipyyntömme ja viedä autonsa johonkin korjaamoon pestäväksi ja lähettää laskun meille? Tahtoisiko hän myös tulla sisälle, että saisimme pyytää henkilökohtaisesti anteeksi, kun hän seuraavan kerran kulkee Ralphin läpi? Vaikka emme olleetkaan tämän niin sanotun pilan toimeenpanijoita, niin haluamme pyytää anteeksi itsemme ja kolmen ystävämme puolesta, jotka olivat kanssamme, sillä se mikä näytti pilalta silloin, ei ollut sitä. Tahtoisimme hänen ja läpikulkijoitten tietävän, että täällä ei tehdä enää huonoa pilaa. – Merk and Mervin Cugnet.”

² Se evankeliuminpalvelija, joka joutui tämän nuorisorikollisten ryhmän hyökkäyksen kohteeksi Saskatchewanissa, Kanadassa, oli Jehovan todistajain piiripalvelija. Munahyökkäyksen jälkeen tämä palvelija pysähdytti autonsa ja meni takaisin siihen taloon, mistä hän ajatteli tätä joukkuetta mahdollisesti ohjattavan. Hän ilmoitti siellä vakavasti tapauksen vanhemmille ja pani ankaran vastalauseen tällaisille ohi kulkeville autoilijoille suoritetuille vaarallisille teoille ja halpamaisuuksille. Jättämättä nimeään palvelija lähti äidin ilmaistessa valittelunsa. Viikkoa myöhemmin ilmestyi edellä oleva julkinen anteeksipyyntökirje paikkakunnan sanomalehdessä. Piiripalvelija teki yhdessä paikkakunnan evankeliuminpalvelijan kanssa uusintakäynnin näiden katuvien vanhempien luokse. He tapasivat heidät masentuneina ja sellaisina, jotka olivat menettäneet luottamuksensa uskontoonsa. Heille järjestettiin heti raamatuntutkistelu, ja kaksi uutta tilausta saatiin, toinen tälle lehdelle, Vartiotornille, ja toinen Herätkää!-lehdelle. Heille ilmoitettiin myös, että auton pesusta ei tule mitään kuluja, koska evankeliuminpalvelija oli itse pessyt sen. Kun nämä evankeliuminpalvelijat lähtivät, niin rouva mainitsi, miten murheellista oli tavata tällä lailla, mutta miten onnellinen hän toisaalta oli, että se kaikki muuttui sellaiseksi, että hän ja hänen perheensä voisivat nyt tutkia Raamattua. Nämä vanhurskauteen harjaantuneet vanhemmat ovat kiitettäviä siksi, että he pyysivät julkisesti anteeksi, mikä rohkea teko on tuottanut heille siunauksen. – 2. Kor. 7:10.

 3. a) Miten eräät vielä antautumattomat kristityt ilmaisevat syvää sisäistä moraalin tuntoa? b) Mihin tämä kannustaa?

³ Edellä mainittu kokemus osoittaa, että monilla sellaisilla henkilöillä, jotka eivät ole Jehovan todistajia, on syvä moraalitaju ja että he tuntevat jonkin äkillisen, todellisuuteen herättävän sysäyksen tähden jumalista murhetta, mistä on seurauksena heille totuuden siunauksia ja onnellisen tulevaisuuden toivo. Tämä saa kristityt, jotka asuvat erimielisissä huonekunnissa, kestämään edelleen oikealla tiellään uuden maailman yhteiskunnan mukana. Eräs huomattava liikemies, hienostuneen Jehovan todistaja -vaimon epäuskoinen mies, kertoo liiketuttavilleen ilmaisten paheksuntansa heidän päämäärättömien, joutilaitten, usein päihtyneitten vaimojensa suhteen, että kun hän tulee kotiin, hän haluaa mieluummin vaimonsa askartelevan ”Raamatun kuin pullon” kanssa. Mitkä ovat siis erimielisissä huonekunnissa sellaisia kristilliseen käyttäytymiseen kannustavia seikkoja, jotka saavuttavat kiitosta ja kenties tuovat elämän epäuskoisille omaisille? – 1. Kor. 7:16.

 4. Keskittyykö toimeen tuleminen epäuskoisten kanssa aina Jumalan lakeja kohtaan osoitettavan tottelevaisuuden ympärille?

⁴ Kun tottelevaisuus Jehovaa kohtaan on kysymyksessä, niin siinä ei voida sovitella. Hänen Poikansa Jeesus esitti johdannon erimielisiä huonekuntia koskevaan ajatukseen seuraavin sanoin: ”Joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isän edessä, joka on taivaissa.” (Matt. 10:32–37) Mutta toimeentuleminen toisten kanssa erimielisessä perheessä ei keskity aina Jehovan lakeja kohtaan osoitettavan tottelevaisuuden ympärille. Se riippuu toisinaan huonekunnan muiden jäsenten auttamisesta ymmärtämään oikein kristityn uskoa ja toimia, miksi hän ajattelee sillä tavalla ja haluaa käydä kokouksissa sekä mennä julkiseen todistamistyöhön talosta taloon. Joskus siihen saattaa sisältyä kiista asioista, joita Jumala ei todellisuudessa vaadi ja jotka voidaan suorittaa eri tavalla tai eri aikana, jottei jouduttaisi ristiriitaan huonekunnan antautumattomien jäsenten harrastusten ja toimien kanssa. Toisinaan antautunut voi pitää itsepintaisesti kiinni toiveesta tai halusta, katsantokannasta tai aikomuksesta tai menettelytavasta, mikä saattaa olla henkilökohtainen asia, mitä Jumala ei vaadi. Ottakaamme esille eräitä kristillisen käyttäytymisen kohtia tällaisissa olosuhteissa, jotta näkisimme asian oikeassa valossaan.

EPÄUSKOINEN VAIMO

 5. Mitkä vastuuvelvollisuudet kristitty aviomies ottaa erimielisessä huonekunnassa?

⁵ Kun mies on antautunut kristitty ja vaimo vastustaa tai on välinpitämätön, niin mies on suotuisemmassa asemassa kuin jos tilanne olisi päinvastainen. Hän voi Raamatun mukaisesti olla päänä johdossa, ja hänen velvollisuutensa on se. Vaimoja neuvotaan: ”Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää.” Tämä alamaisuus velvoittaa miehen pitämään huolta vaimostaan ja lapsistaankin, kuten apostoli kirjoittaa 1. Timoteuksen kirjeen 5:8:nnessa: ”Jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon.” Tämä on myös laillinen velvollisuus. Vaimot, jotka vastustavat kristittyä, pitävät tavallisesti kiinni jälkimmäisestä puolesta asiassa, vaikka kieltäytyvätkin alamaisuudesta. Mies on edelleen velvollinen osoittamaan vaimolleen rakkautta ja toveruutta, ja tämä sisältää sukupuolityydytyksen aviovelvollisuudet, sillä muuten hän voi yllyttää etsimään tätä tyydytystä joltakulta toiselta ja edistää siten vaimonsa uskottomuutta. Vaikka vaimo olisi siis vastustaja tai hyvin välinpitämätön, niin nämä aviomiehen velvollisuudet sitovat kristittyä. – Ef. 5:22, 23; 1. Kor. 7:3.

 6, 7. a) Mistä raamatullisista vaatimuksista kristitty aviomies ei mm. voi vapautua miellyttääkseen epäuskoista vaimoaan? b) Miten hänen tulee kohdella vastustavaa vaimoaan?

⁶ Aviomies ei vapaudu tällaisissa olosuhteissa täyttämästä raamatullisia vaatimuksia, mitkä hänelle on asetettu vaimonsa miellyttämiseksi tai hänen vastustuksensa vähentämiseksi. Kaikkia antautuneita vaaditaan tutkimaan, kokoontumaan toisten kristittyjen kanssa ja suorittamaan säännöllistä evankeliuminpalvelusta. Näitä voidaan suorittaa laiminlyömättä sellaisen vaimon etuja, joka ei ole totuudessa. Mies voi pyytää vaimoaan seuraamaan mukanaan palvontaan, ja jos hän kieltäytyy siitä, niin miehen tulee silti osallistua siihen. Miksi hän pyytäisi vaimoaan, jos hän ei itse menettelisi siten järkähtämättä? Ja jos mies luopuisi jatkuvasta kristillisestä tutkimisesta ja seurasta ja evankeliuminpalveluksesta, niin eikö se kiihottaisi hänen vaimoaan hänen uppiniskaisuudessaan ja vastustuksessaan? Jos kristityllä miehellä, jonka vaimo vastustaa, on lapsia kasvamassa, niin hänen ei ole huolehdittava ainoastaan heidän ruumiillisesta, vaan myös hengellisestä hyvinvoinnistaan, ja se sisältää heidän käymisensä kokouksissa ja henkilökohtaisen tutkimisensa. Miehen päänasemassa olo sallii hänen pitää järkähtämättä kiinni siitä, että he osallistuvat näihin. ”Te isät, . . . kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa.” (Ef. 6:4) Tämän laiminlyöminen merkitsisi laiminlyöntiä perheen hengellisten tarpeitten huolenpidossa.

⁷ Isän hengellinen huolenpito perheestään sisältää myös kaiken mahdollisen tahdikkuuden ja ystävällisyyden osoittamisen hänen vaimoaan kohtaan hänen yrittäessään auttaa tätä näkemään totuuden. Hänen ei tarvitse vihastua eikä korottaa hänelle ääntään sen vuoksi. Kysymyksen ollessa perheen ulkopuolella olevasta ei-kristitystä henkilöstäkin me olemme tietoisia siitä, että totuutta on esitettävä tahdikkaasti ja sellaisella tavalla, että se aiheuttaa vähimmän loukkaantumista. Tällä samalla tavalla tulee kristityn aviomiehen, jonka vaimo on vastustanut, esittää totuutta lempeästi ja sillä tavalla, mikä herättää suurinta kunnioitusta sitä kohtaan ja auttaa sen ymmärtämistä.

EPÄUSKOINEN AVIOMIES

 8. Miten vaimolla, jolla on epäuskoinen mies, on suurempi ongelma?

⁸ Mutta entä jos tilanne on päinvastainen, jos vaimon osalle on tullut epäuskoinen mies, joka ei ole yhtynyt hänen kanssaan palvontaan? Tämä voi asettaa suuremman ongelman, muiden seikkojen ollessa samanlaisia, sillä tämä vaimo ei voi olla päänä vain siksi, että hänen miehensä ei ole totuudessa. Hänen täytyy sen sijaan osoittaa vaimolle kuuluvaa alamaisuuttaan, mikä merkitsee, että hän antaa miehensä tehdä ratkaisut työhön, asuntopaikkaan, elintapoihin jne. nähden. Voiko vaimo tällaisissa olosuhteissa tosiaan rakastaa miestään, koska tämä ei halua hyväksyä kristillistä antautumista? Voi, jos mies osoittaa kiintymystä häntä kohtaan ja on moraalisesti puhdas. Vaimo rakasti häntä ennen antautumistaan. Antautuminen ei pane häntä lakkaamaan rakastamasta. Täytyykö hänen täyttää aviovelvollisuutensa miehelleen? Täytyy, sillä he ovat yhä naimisissa. Antautuminen ei katkaise aviosidettä. Vaikka mies tulisi toisinaan väkivaltaisen vastustavaksikin ja koettaisi järjestää asiat niin, ettei antautunut vaimo voi nauttia teokraattisesta seurasta ja palveluksesta, niin vaimon on silti täytettävä miestään kohtaan tavalliset aviovelvollisuutensa. Hänen täytyy pitää huoli kodista, valmistaa ateriat ja huolehtia miehen eduista siinä määrin kuin se on mahdollista. Jos mies tulee niin väkivaltaiseksi, että uhkaa vahingoittaa vaimoa, tämä voi silloin harkita erossa asumista turvallisuuden vuoksi. – 1. Kor. 7:15.

 9. Mitä vaimon on tehtävä, kun hänen miehensä vastustaa hänen todistamistyötään sunnuntaina?

⁹ Miten on talosta-taloon-palveluksen, kun mies vastustaa sitä? Olettakaamme, että hän kieltää vaimoaan menemästä palvelukseen sunnuntaisin, kun hän on kotona, tai kenties järjestää niin, että he molemmat ovat jossain muualla. Mitä silloin? Saattaisi olla järkevämpää, että hän järjestäisi uudelleen palvelussuunnitelmansa ja suorittaisi sen sellaisina aikoina, mitkä eivät olisi ristiriidassa hänen perhesuhteittensa kanssa. Tämä merkitsisi samaa, kuin että hän muuttaisi kenttäpalvelusohjelmansa kotona suoritettavan pyykinpesun hyväksi jne. Jeesus käski saarnaamaan hyvää uutista, mutta ei sanonut nimenomaan, että sitä voidaan suorittaa yksistään sunnuntaiaamuna; ja vaikka tämä olisikin toivottavampaa, niin ei se merkitse uskottomuutta Jehovaa kohtaan, jos hän suorittaa todistamisensa muina aikoina, kun mies valtuudellaan niin määrää.

10. Miten vaimo menettelee lastensa kanssa hengellisissä asioissa ja miksi?

¹⁰ Kristitty vaimo, jolla on epäuskoinen mies, voi vaikuttaa paljon hyvää heidän lapsiinsa hengellisissä asioissa, vaikka mies paheksuukin sitä voimakkaasti. Näin tehdessään vaimo on huolellinen siinä, ettei vieroita lapsia pois heidän isästään vain siksi, että tämä ei näe totuutta. Mutta kun lapset ovat nuoria, ja he ovat hänen kanssaan päivällä, niin hän pyrkii huolehtimaan siitä, että joka päivä käytetään aikaa Raamatun asioitten puhumiseen heille. Vaikka hän ei voinekaan korvata täysin isän lapsilleen antaman opetuksen puutetta, niin hänellä on kumminkin velvollisuus opettaa siinä määrin kuin se on mahdollista. Sananlasku sanoo (6:20:nnessä): ”Äläkä hylkää äitisi opetusta” ja (10:1:sessä): ”Tyhmä poika on äidillensä murheeksi” osoittaen siten, että äidillä on osavastuu lasten opettamisesta, jottei hänen tarvitsisi myöhemmin hävetä siksi, että poika menettelee tyhmästi, koska hän ei ole opettanut häntä. Miksi vaimon tulee sietää näitä vastuksia ja koettaa edelleen taitavasti keksiä keinoja nuhteettomuutensa säilyttämiseksi kiertoteitse? Koska hän ylläpitää siten alamaisuuttaan vaimona. Se osoittaa hänen uskollisuutensa Jehovan sanaa ja lakia kohtaan. Se saattaa johtaa siihen, että hänen lapsensa kasvavat kristilliselle tielle opetettuina, vaikka isä ei olekaan kantanut osaltaan vastuuta.

11. Mikä on suuriarvoista tarkkanäköiselle, vaikkakin epäuskoiselle aviomiehelle?

¹¹ Tämä ei kiellä vaimoa puhumasta Raamatusta perheelleen, miehelleenkin, joka ei ole suosiollinen sitä kohtaan. Mutta tämä viimeksi mainittu tulee ehdottomasti tehdä hyvää makua käyttäen ja hienotunteisesti ja aikoina, mitkä ovat siihen sopivimpia, eikä ärsyttävällä tavalla, mieluummin kun hän on vapautuneessa mielentilassa ja suotuisalla tuulella. Kristityn vaimon oikea käytös tekee voimakkaan vaikutuksen hänen epäuskoiseen mieheensä, jopa toisinaan suuremman kuin henkilökohtainen vetovoima. Apostoli sanoi: ”Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.” (1. Piet. 3:1–6) Tällaisella on varmasti suuri arvo tarkkanäköisen, vaikkakin epäuskoisen miehen silmissä.

EPÄUSKOISET LAPSET

12, 13. a) Mikä on sopimatonta epäuskoisia lapsia kohtaan? b) Mikä kokemus kerrotaan sellaisten lasten kohtelusta, joilla ei näytä olevan kiinnostusta Raamattuun?

¹² Toisinaan vallitsee huonekunnassa erimielisyys vanhempien ja lasten välillä, saattavatpa alaikäisetkin lapset estellä kokouksiin ja kenttäpalvelukseen menoa. Toisella kymmenellä olevat tulevat joskus kapinallisiksi ja vihamielisiksi Raamattua kohtaan. Kristityt vanhemmat voivat ajatella: ”Minun lapseni eivät kiinnostu totuuteen. Minä jätän heidät! En tee mitään muuta, kuin minkä laki vaatii, ruokin ja vaatetan heidät ja annan heidän olla kattoni alla, ja kun he tulevat kyllin vanhoiksi, niin he voivat mennä omaa tietään, ja silloin vaimoni ja minä voimme olla tienraivaajia.” Olisiko tämä oikea asenne, joka on sopusoinnussa kristillisten periaatteitten kanssa?

¹³ Ei! Sillä kristityn vanhempana olo vaatii jotakin muuta kuin ruumiillista ruokaa, vaatteita ja suojaa. ”Kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa” merkitsee Raamatun opettamista. (Ef. 6:4) Se sisältää säännöllisen osallistumisen kristilliseen keskusteluun ja lasten viemisen kokouksiin, joissa keskustelut ovat raamatullisia. Älä aliarvioi koskaan kokouksen arvoa! Vaikka lapsi ei ehkä pidäkään sitä yhtä kiinnostavana kuin elokuvia tai televisiota, niin kokemus osoittaa kuitenkin, että lapsen opetus antaa palkkansa myöhempinä vuosina. Vanhemmat toivat Valtakunnansaliin kaksi poikaa, joista kumpikin piti kokouksissa oloa kiusallisena. Toinen poika lähetettiin sitten lähelle elokuviin hänen vanhempiensa ollessa kokouksissa. Isä pani toisen pojan tulemaan mukaan ja istumaan kokousten loppuun. Edellinen poika meni naimisiin maailmallisen tytön kanssa ja jätti totuuden, kun taas toinen poika oppi pitämään totuudesta, nai antautuneen tytön, ja kummastakin tuli myöhemmin Beetel-perheen jäseniä. Vanhempien valvonta ja valtuus vaatii siis, että maailmallismielisyyteen taipuvaiset lapset tuodaan säännöllisesti kokouksiin. On välttämättömämpääkin, että tällaiset lapset pidetään läheisessä kosketuksessa kristillisyyteen niin kauan kuin he ovat vielä laillisesti ja raamatullisesti kristittyjen vanhempien valvonnassa. Tapaukset ovat erilaisia. Mitä vanhempi ja itsepäisempi, uppiniskaisempi ja Raamattua vastustavampi lapsi on, sitä vaikeampaa on oikaisu. On ryhdyttävä ankarampiin toimenpiteisiin näiden voittamiseksi. – Sananl. 23:13.

14. Mitä vaikeat lapset tarvitsevat, ja miten vanhemmat voivat menetellä heidän kanssaan?

¹⁴ Lapsiin ei tarvitse takoa kristillisyyttä. Sellaisen lapsen alituinen nalkutuksella kiusaaminen ja häpäiseminen, jolla ei ole luonnostaan taipumusta Raamatun puoleen, saattaa pikemminkin ehkäistä kuin edistää totuuden hyväksymistä. Kristittyjen vanhempien on sen tähden huolehdittava siitä, että heidän opetuskykynsä vahvistuu ja kehittyy tehokkaammaksi, jotta he voisivat olla niiden lasten pulman tasalla, jotka eivät näytä välittävän totuudesta. Tällaiset lapset tarvitsevat tahdikasta, ymmärtäväistä kohtelua, eikä heille tule alinomaa huutaa ja häväistä sanoen heidän olevan huonompia kuin lapset, jotka ilmeisesti hyväksyvät totuuden. Eräs auttamiskeino on saada heidät tuntemaan olevansa onnellisia siksi, että ovat kristityn perheen jäseniä, joita toiset pitävät korkeatasoisten ihmisten edustajina, joilla on parempi hengellinen näkökyky ja ymmärrys, koska he ovat Raamatun valistuksen alaisia. Lapsen vastenmielisyyteen totuutta kohtaan ei tule suhtautua liian vakavasti. Useimpia lapsia täytyy auttaa eteenpäin vähäisellä taivuttelulla ainakin tutkimisen ollessa kysymyksessä.

EPÄUSKOISET VANHEMMAT

15. a) Mikä ongelma on sellaisten uskovien lasten edessä, joilla on epäuskoiset vanhemmat? b) Miten heidän on sopivaa menetellä?

¹⁵ Mutta tarkastelkaamme nyt sellaisten lasten tapausta, jotka tulevat totuuteen, mutta joiden vanhemmilla on eri uskonto tai ei lainkaan uskontoa. Mitä voidaan tehdä, jos nämä vanhemmat kieltävät lapsilta edun mennä kokouksiin ja palvelukseen talosta taloon? Voivatko lapset kapinoida vanhempien estelyjä vastaan jättäen tyystin huomioon ottamatta vanhempien toivomukset, juosta pois ja osallistua teokraattisiin toimintoihin joka tapauksessa? Se ei olisi kristillistä käytöstä, sillä sääntö on, että lasten täytyy kunnioittaa isäänsä ja äitiään. Kaiken järjestön yhteyden täydellinen kieltäminen saattaisi vaatia lapsilta melko jyrkkiä toimenpiteitä, jotta pysyisi elossa hengellisesti ja tekisi Jumalan tahdon saarnaamalla muille. Jos annetaan määräys lopettaa sen tekeminen, mitä Jehova käskee, tai toimia vastoin kristillisiä periaatteita, niin kristityn täytyy totella Jumalaa eikä ihmisiä. Mutta useimmissa tapauksissa kukaan ei-todistajavanhemmista ei mene niin pitkälle, että kieltäisi suoraan Jehovan tahdon antautuneisiin lapsiin nähden, joten tällainen vanhempien este on samanlainen kuin mikä tahansa muu ehkäisevä seikka, kuten sairaus, maallinen työ tai ruumiillinen kyvyttömyys. Kristillinen käyttäytyminen vaatii meitä kestämään sen, jollei voida löytää jotain laillista tietä esteen kiertämiseksi riippuen asianomaisen kekseliäisyydestä. Kristillinen käytös vaatii alaikäistä lasta olemaan alistuvainen, kunnioittava, huomaavainen ja yhteistoiminnassa ei-todistajavanhempiensa kanssa. Huomaa Jeesuksen esimerkki tässä suhteessa, kuten Luukkaan 2:51, 52:nnessa kerrotaan. Antautuneet lapset voivat näin ollen odottaa aikaansa edistyen totuudessa tutkimalla henkilökohtaisesti ja sikäli kuin heidän ei-todistajavanhempansa saattavat antaa heidän olla teokraattisessa yhteydessä ja toiminnassa, joskin rajoitetusti, parantaen kykyjään, joita voidaan käyttää, kun he kasvavat ja pääsevät vähemmän rajoitettuun elämään. – 2. Moos. 20:12; Apt. 5:29.

16. Tuleeko sellaisten lasten tuntea masennusta, ja miten he voivat olla kunniaksi Jehovalle?

¹⁶ Vaikka totuudessa olevien lasten vanhemmat eivät hyväksykään totuutta, niin se, että lapset ovat tottelevaisia ja tunnustavat vanhempien valvonnan, tuottaa itsessään kunniaa Jehovalle. Hänen lakiaan totellaan, Hänen tahtonsa tehdään. Kun lapsi yrittää huolellisesti olla sovittelematta Jehovan käskyissä ja mukautua vanhempien arvovaltaan muulla tavalla, niin se on tottelevaisuutta Jehovaa kohtaan. Lasten ei tarvitse sellaisissa olosuhteissa tuntea masennusta, vaikka vanhemmat asettavat estoja, joita toisten lasten totuudessa olevat vanhemmat eivät määrää. Heidän tulee sen sijaan arvioida, miten paljon teokraattista toimintaa heidän sallitaan suorittaa ja tehdä niin paljon. Muista, että kysymys ei ole siitä, miten paljon joku tekee, vaan tärkeätä on päättäväisesti tehdä kaikki, mitä voi. Tällä tavalla hän osoittautuu puhtaaksi ja suoramieliseksi ja antaa elämällään todistusta. ”Teoistansa tuntee jo poikasenkin, onko hänen menonsa puhdas ja oikea.” (Sananl. 20:11) Nuori tarvitsee ohjausta, ja antautuneen lapsen, jonka vanhemmat eivät ole antautuneita, tulee ymmärtää tämä. Mikään ei ole viisaampaa kuin rukoilla ohjausta.

17–19. a) Miten tällaiset lapset voisivat puhua vanhemmilleen Raamatusta? b) Miten lähimmäisenrakkautta koskeva kysymys sisältyy tähän? c) Mitä tulee käyttää toimittaessa ”kotirintamalla”, ja tuottaako se palkan?

¹⁷ Antautuneen lapsen tulee tahdikkaasti todistaa vanhemmilleen ja koettaa selittää heille Raamattua. Tässä tarvitaan ennakkoharkintaa. Lapsi ei saa olla koskaan loukkaava eikä ylimielinen omaisilleen, ei koskaan ”antaa heidän kuulla” eikä ”antaa samalla mitalla” heidän vastustuksestaan, ei milloinkaan käyttää Raamattua moukarina. Hänen tulee sen sijaan osoittaa, että hän haluaa heidän ymmärtävän Raamattua. Älä puhu alentuvasti heille, vaan keskustele heidän kanssaan, kysy heidän neuvoaan sellaisella tavalla, että saat heiltä vastauksen, mikä tukee Raamattua. ”Isä, etkö sinä tahtoisi minun mieluummin menevän kokoukseen kuin tekevän jotain pahaa toisten poikien kanssa?” Kun vanhemmat räjähtävät: ”Jätä tuo mieletön uskonto!” voit vastata rehellisesti: ”Hyvä, minä jätän, jos se on mieletöntä. Mutta, äiti, jos se on mieletöntä, niin miksi pastori ei voi osoittaa, missä se on väärää?” Näin kylvetään totuuden siemeniä vanhempien mieleen. Ei mene ehkä kauankaan, ennen kuin he huomaavat, että tuolla antautuneella lapsella on jotakin, mitä pappi ei pysty todistamaan vääräksi, ja jotain, mihin vanhempien olisi parasta katsahtaa.

¹⁸ ”Mutta minun tapaukseni on äärimmäinen”, saattaa joku sanoa, ”ja minä olen koettanut tätä kaikkea. Mitä muuta voisin tehdä?” Jeesus sanoi, että ensimmäinen käsky on: ’Rakasta ja tottele Jehovaa kaikkinesi.’ (Matt. 22:37) Joka tapauksessa tulee siis palvelus, Jehovan palvelemisemme, ensiksi, ennen muitten käskyjä. Jeesus antoi käskyt, mitkä ovat olennaisesti hänen Isänsä käskyjä, ja hän sanoi niistä: ”Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.” (Joh. 14:15) Me emme voi totella omaistemme toiveita itsemme suhteen, jos ne merkitsevät sen vastustamista ja kieltämistä, mitä Jehova käskee. Jeesus sanoi toisen käskyn olevan: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” (Matt. 22:39) Lähimmäistemme joukossa omaisemme ovat lähimpiä ja rakkaimpia, vaikka he vastustaisivatkin Raamattua. Nämä tarvitsevat siis suurinta huolehdintaamme. Me haluamme auttaa heitä totuuteen. Se, että he eivät näe totuutta yhtä nopeasti kuin me, ei oikeuta meitä irtautumaan heistä. Saavathan kuitenkin sellaiset toisetkin yhteiskunnassamme, jotka eivät omaksu totuutta jopa halventavatkin sitä, meidän rakkaudellisen huolehdintamme ilmauksia, kun me menemme jatkuvasti todistamaan heille heidän koteihinsa. Eikö meidän toki pitäisi tehdä yhtä paljon omien perheenjäsentemme hyväksi? Tämä merkitsee sitä, että meidän täytyy tehdä jotain heidän voittamisekseen eikä vieraannuttamisekseen. Taivuttele heitä, älä herätä heissä ennakkoluuloja. Lähennä heitä rakkaudellisesti meihin äläkä pane heitä vain sietämään meitä!

¹⁹ On siis jatkuvasti suunniteltava ja käytettävä strategiaa kotirintamalla perheenjäsenten voittamiseksi tosi kristillisyydelle. Perheessä erityisesti mies ja vaimo tuntevat jo toisensa läheisesti, joten he voivat tietää, mikä vaikuttaa parhaimmin ja tehokkaimmin. Palkka tällaisesta rakkaudellisesta pitkämielisyydestä vastustavia omaisia kohtaan on suuri.

20, 21. a) Mikä on tunnusomaista niille, jotka kuuluvat uuden maailman yhteiskuntaan? b) Miten nämä ominaisuudet saavutetaan? c) Kuvaile muutamia niistä.

²⁰ Maan päällä tapahtuu nykyään tosiaan ihme uuden maailman yhteiskunnan jäsenissä, kuulukootpa he sitten erimielisiin huonekuntiin tai yhdistyneitten perhepiirien jäseniin. Uuden persoonallisuuden omaavia selvästi muista eroavia henkilöitä kehittyy korkealle tasolle entisestä kansallisuudesta huolimatta. Luotettavia, pelottomia ihmisyksilöitä ilmestyy koko Jumalan määräämässä ylevyydessään ympäri maapallon keskellä rappeutuvia yhteiskuntajärjestelmiä. Tämä on sellaista, mitä neuvostoyhteiskunta ryhmäihmistuotteineen ja demokraattinen yhteiskunta koneihmistuotteineen eivät voi aikaansaada. Kun on käytetty Raamatun periaatteitten ihmiselämään sovelluttamisen ohjelmaa, niin seuraavat perusominaisuudet ovat nyt huomattavan tunnusomaisia uuden maailman yhteiskunnassa oleville.

Rakkaus: Raamatun periaatteisiin perustuva epäitsekäs kiinnostus toisia kohtaan.

Ilo: ihastuksen, mielihyvän, tyydytyksen ja tyytyväisyyden syvä sisäinen tunne.

Rauha: tyyneyden, hyvän olon ja levollisuuden sisäinen tila; huolettomuutta, sopusointua.

Pitkämielisyys: kestävyyttä, suvaitsevaisuutta, kärsivällisyyttä, kykyä tulla toimeen ihmisten kanssa ja eri olosuhteissa.

Ystävällisyys: lempeyttä, myötätuntoisuutta, palvelevaisuutta, hyvätapaisuutta, huomaavaisuutta.

Hyvyys: anteliaisuuden, auliuden, vieraanvaraisuuden tekojen suorittamista.

Usko: lujan ja varman vakaumuksen, täydellisen luottavaisuuden omaamista.

Lempeys: luonteen, hengen, vihan hallintaa; oppivaisuutta.

Itsehillintä: ruumiin ja hengen voimien pitämistä rajoissa, tasapainossa.

Hyve ja siveys: rehellisyyttä, suoruutta, oikeudenmukaisuutta ja moraalisen sukupuolisen nuhteettomuuden säilyttämistä.

Järkevyys: avomielisyyttä, helpostilähestyttävyyttä, ei omapäisyyttä eikä itsevarmuutta.

Tottelemisalttius: nopeutta seurata Jumalan tahdon johdatusta, ei uppiniskaisuutta.

Armo: sääliväisyyttä, pidättymistä moittimasta katuvaa ansaitusti.

Puolueettomuus: tasapuolisen arvon antamista, ennakkoluulottomuutta, ei suosikkien pitämistä.

Ei ulkokultainen: ei teeskentelyä, aina aitoa, todellista. – Gal. 5:22, 23; Ef. 4:23, 24.

²¹ Kaikki nämä lisäävät kasvamista Jehova Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen kuvana, heidän, joilla kaikki nämä ominaisuudet ovat ylivoimaisina. Etsi nyt toimeliasta yhteyttä Jehovan todistajain muuttuvan uuden maailman yhteiskunnan kanssa ollaksesi kelvollinen elämään ikuisesti täällä paratiisiksi määrätyssä maassa! – Ef. 5:1, 2.