Teokraattinen tahdikkuus jakautuneissa huonekunnissa
”Kuvitteletteko te, että minä tulin antamaan rauhan maan päälle? En tosiaankaan, sanon minä teille, vaan päinvastoin jakautumisen. Sillä tästä lähtien on yhdessä talossa oleva viisi jakautunutta, kolme kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan. He ovat jakautuneet, isä poikaa vastaan ja poika isää vastaan, äiti tytärtä vastaan ja tytär äitiään vastaan, anoppi miniäänsä vastaan ja miniä anoppiaan vastaan. Tosiaankin, ihmisen vihollisia ovat hänen oman huonekuntansa jäsenet.” – Luuk. 12:51–53; Matt. 10:36, Um.
1. Milloin teokraattinen käyttäytyminen perhepiirissä on vaikeampaa?
KUN kaikki perheen jäsenet ovat antautuneet Jehovalle, niin teokraattinen käyttäytyminen on mahdollinen. Perhe tunnustaa miehen johtoaseman ja vanhempien arvovallan, ja näitä kumpiakin käytetään rakkaudessa. Perhe tutkii yhdessä, käy yhdessä kokouksissa, palvelee kentällä yhdessä ja osallistuu talousvelvollisuuksiin. Mutta miten on, jos kaikki perheenjäsenet eivät ole Jehovan periaatteet hyväksyviä Jehovan todistajia?
2. Jos vaimo ei ole totuudessa ja mies on, niin mikä miehen velvollisuus on vaimoaan kohtaan, ja mitä Jeesuksen neuvoa hän voi soveltaa?
2 Kuinka on, jos aviomies on Jehovan todistaja, mutta vaimo ei? Se ei muuta aviomiehen vastuuta kodin päänä. Hänen täytyy hankkia ravinto, vaatteet ja suoja. Lisäksi hänellä on aviomiehen tehtävä rakastaa vaimoaan, olla tämän toveri, huolehtia siitä, että vaimo saa virkistystä, ja kun on sopivaa, niin mies koettaa auttaa häntä näkemään totuuden. Kun Jeesus lähetti apostolinsa saarnaamaan, niin hän ei käskenyt heitä yrittämään saada pakolla sanomaa millekään huonekunnalle, vaan käski jättämään puhumisen, kun totuus hylättiin. Heidän piti lisäksi olla ”varovaisia kuin käärmeet ja kuitenkin viattomia kuin kyyhkyset”. (Matt. 10:16, Um) Tämä neuvo soveltuu kodissakin. Totuutta ei pidä pakoittaa kenellekään. Kun on sopivaa, niin esitä sitä tahdikkaasti. Se ei ole nuija, millä sinun tulisi mukiloida aviopuolisoasi. Sitä ei tule ajaa kehenkään pelkällä voimalla ja itsepintaisella pommittamisella. Noudata tahdikkaasti totuuden kylvämistä saarnaten sanattomasti esimerkilläsi, antaen kristillisen käyttäytymisesi puhua totuuden puolesta, sen sijaan että käyttäisit tuollaisia pakkokeinoja.
3–5. Mitä on kirjoitettu 1. Pietarin kirjeen 3:1–5, ja miten se soveltuu?
3 Tätä sanatonta saarnaamista esimerkin avulla on erityisesti suositeltu vaimoille, joiden mies ei ole totuudessa: ”Olkaa samalla tavalla, te vaimot, alamaisia omille miehillenne, jotta jos jotkut eivät ole tottelevaisia sanalle, heidät voitettaisiin sanatta heidän vaimojensa käyttäytymisen avulla, koska he saavat olla teidän siveän käyttäytymisenne ja syvän kunnioituksenne silminnäkijöitä. Älkääkä antako koristelemisenne olla ulkonaista tukan palmikoimista eikä kultakoristeitten yllenne panemista eikä päällysvaippojen kantamista, vaan olkoon se sydämen kätketty henkilöllisyys hiljaisen ja lempeän hengen turmeltumattomassa kaunistuksessa, mikä on suuriarvoinen Jumalan silmissä. Sillä siten oli muinoin myös niiden pyhien vaimojen, jotka panivat toivonsa Jumalaan, tapana koristella itsensä ollen alistuvaisia omille miehilleen.” – 1. Piet. 3:1–5, Um.
4 Vaikka aviomies ei olisikaan totuudessa, ”ei ole tottelevainen sanalle”, niin Jehovalle antautuneen vaimon on silti oltava alamainen miehelleen. Kun edellämainittu raamatunpaikka puhuu epäuskoisen aviomiehen voittamisesta sanatta ja vaimosta, joka ei palmikoi hiuksiaan eikä kanna päällysvaippoja, niin se ei merkitse sitä, ettei hän koskaan puhuisi totuutta, ettei hän milloinkaan kampaisi eikä järjestäisi hiuksiansa viehättävästi, ettei hän käyttäisi koskaan koruja, eikä se merkitse varmasti sitäkään, ettei hän käyttäisi päällysvaippoja. Päinvastoin, tällä voimakkaalla ilmaisulla osoitetaan, mille kuuluu pääpaino: että tärkein koristus on hiljainen ja lempeä henki, siveä käyttäytymistapa, syvä kunnioitus aviomiestä kohtaan. Tärkeämpi kuin hänen ulkonainen henkilöllisyytensä on ”sydämen kätketty henkilöllisyys”, mikä on sisällä, sydämessä. Millainen henkilöllisyys siellä asustaa mitkä vaikuttimet siellä ovat, millainen taipumus eli henki siellä on? Tämä sydämen kätketty henkilöllisyys ilmaisee itsensä hänen käytöksessään, ja jos se on hyvä, niin se pukee hänet siveillä teoilla ja kunnioittavalla käytöksellä. (Room. 7:22; 2. Kor. 4:16; 1. Tim. 2:9, 10) Muinaiset pyhät vaimot koristelivat siten itsensä, mutta he käyttivät myös koruja ja hienoja vaatteita, ja Jehova viittasi eräissä tilaisuuksissa kansaansa kuvaten sitä vaimolla, ja hän itse koristeli tämän vaimon kallisarvoisin vaattein ja kallein jalokivin. (1. Moos. 24:22, 53; 2. Moos. 3:22; 35:22; Est. 5:1; Jes. 61:10; Hes. 16:10–14) Meidän ei pidä siis yrittää rajoittaa tämän raamatunkohdan merkitystä kirjaimellisuuden pakkopaitaan, vaan meidän on ymmärrettävä, että se osoittaa voimakkaasti, mihin pääpaino kuuluu.
5 Jehovalle antautunut vaimo näyttää siis totuuden häneen tekemän hyvän vaikutuksen kristillisellä käytöksellään, ja se saattaa voittaa epäuskoisen miehen ilman sanoja tai vaikuttaa paremmin kuin sanat. Aviomiehet menetetään toisinaan sanojen, liian monien sanojen takia. Vaimo selittää luonnollisesti totuutta, sikäli kuin hänellä on tilaisuutta, ja osoittaa, miksi hän käy kokouksissa sekä menee palvelukseen, mutta ei painota asioita koskaan liian kovasti eikä tule tahdittomaksi. Hän on erityisen huolellinen siinä, että suorittaa vaimon velvollisuudet, pitää kodin siistinä, valmistaa hyviä aterioita, huolehtii lapsista ja omistaa jonkin verran aikaa miehelleen toverina. Hän soveltaa todistamistyönsä ohjelmaan silloin, kun se on vähimmin ristiriidassa hänen velvollisuuksiensa kanssa vaimona.
6. Jollei sinun aviopuolisosi ole totuudessa, niin onko se erossa asumisen syy, vai milloin sinä voit asua erossa ja millaisin rajoituksin?
6 Vaikka sinun aviopuolisosi ei ole totuudessa, niin se ei ole erossa asumisen syy: ”Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö; samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä.” Sinun epäuskoinen puolisosi saattaa lopulta hyväksyä totuuden, koska hän havaitsee sinun hyvän käytöksesi tai kuulee sinun tahdikkaan todistuksesi: ”Mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?” Mutta jos epäuskoinen haluaa asua erossa, ei uskovan tarvitse yrittää estää sitä, vaan ”erotkoon”. Epäuskoinen tekee toisinaan olosuhteet sietämättömiksi, mutta jää kuitenkin uskovan luo. Saattaa käydä niin vaikeaksi, että uskova päättää asua erossa, koska hän ei voi jatkaa siten. Mies voi käyttää äärimmäistä ruumiillista väkivaltaa vaimoaan kohtaan tai voi olla hankkimatta aineellista ylläpitoa, tai vaimo voi vastustaa miehen teokraattista palvelusta tai muuten saattaa vaaraan hänen hengellisen hyvinvointinsa vaarantaen hänen iankaikkisen elämänsä mahdollisuudet. Jos uskova tekee sen johtopäätöksen, että näin on hänen avioliitossaan, niin hän voi asua erossa, mutta koska aviorikos tai kuolema ovat ainoat syyt, joiden perusteella avioliitto voidaan purkaa Jehovan silmissä, niin uskova ei ole vapaa menemään uusiin naimisiin, vaikka otettaisiin laillinen avioerokin: ”Jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa” olematta samojen rajoitusten alainen. – 1. Kor. 7:12, 13, 16, 15, 11; Matt. 19:9; Mark. 10:11, 12; Room. 7:2, 3.
7. Mitä ne vanhemmat tekevät, joiden lapset eivät ole totuudessa?
7 Jakautuminen jossakin huonekunnassa tapahtuu usein vanhempien ja lasten välillä. Jos vanhemmat ovat antautuneita Jehovan palvelijoita, mutta lapset eivät, niin vanhemmat yrittävät opettaa lapsiaan kärsivällisesti ja tahdikkaasti. Heidän täytyy esittää totuutta sillä tavalla, että heidän lapsensa voivat ymmärtää sen, ja tuoda myös lapsensa mukanaan seurakunnan kokouksiin. Vaikka monissa nykyisissä perheissä on ollut päinvastoin, niin vanhempien velvollisuus on yhä pitää lapsensa alamaisuudessa ja valvonnassa, ja jos perheenpää ei voi tehdä tätä, niin hänet katsotaan sopimattomaksi olemaan kristillisen seurakunnan erityinen palvelija. Samoin kuin palvelijat suorittavat seurakunnassa velvollisuutensa rakkaudellisesti ja tahdikkaasti, niin täytyy vanhempien käyttää vanhempienvaltuuttaan lujuudessa, mitä rakkaus ja tahdikkuus lieventävät. Jos vain toinen vanhemmista on totuudessa, niin hänen täytyy opettaa lapsia siinä määrin, kuin se on mahdollista, ja toivoa siten pelastavansa lapset. – 1. Tim. 3:4, 5; 1. Kor. 7:14.
8. Minkä tien lapset valitsevat, kun heidän vanhempansa eivät ole totuudessa?
8 Tilanne on arempi, kun lapset hyväksyvät totuuden, mutta vanhemmat eivät. Lapset ovat yhä vanhempiensa valvonnassa, ja heidän täytyy alistua siihen, niinkuin Jeesuskin alistui. Mutta heidän täytyy kuitenkin samalla pitää Jehovan palvelus mielessään, niinkuin Jeesuskin piti ollessaan lapsi. Lapset yrittävät varmasti selittää totuutta vanhemmilleen ja osoittaa sen velvollisuuden, mitä he tuntevat tutkimisen ja palvelemisen suhteen, ja – mikä on vielä tärkeämpää – he koettavat näyttää parantuneella käytöksellään ja yhteistoiminnallaan sen muutoksen parempaan, minkä totuus on tehnyt heissä. Ehkä he voivat siten voittaa vanhempansa. Sellaista on tapahtunut aikaisemminkin. Kenties heidän vanhempansa sallivat lasten tuoda aikuisia, totuudessa kypsiä todistajia kotiin esittämään perusteellisemman todistuksen uuden maailman toivosta. – Luuk. 2:48, 49, 51.
9. Minkä neuvon noudattaminen on erittäin tärkeä jakautuneissa huonekunnissa?
9 Erittäin tärkeää on pitää kielemme tahdikkaana asuessamme jakautuneessa huonekunnassa. Jumalan neuvo kuuluu: ”Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata.” Jos tämä pitää paikkansa ulkopuolisiin nähden, niin se soveltuu varmasti myöskin perhepiirissä oleviin. ”Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako”, ei pahalla puheellakaan. Vihainen torjuva vastaus ei saata koitua perheen epäuskoisen jäsenen henkilökohtaiseksi eduksi, mutta Jehovaa rakastava on ”tekemättä mitään riidanhalusta tai itsekeskeisyydestä, vaan mielen nöyryydessä pitäen toisia itseänne ylempinä, ei pitäen silmällä henkilökohtaiseksi hyödyksi vain omia asioitanne, vaan myös henkilökohtaiseksi hyödyksi toisten asioita”. Älä kiihdy äläkä korota ääntäsi, vaan ymmärrä, että on parempi kärsiä väärää kohtelua kuin syyllistyä vääryyteen toisia kohtaan: ”Älköön aurinko laskeko teidän ollessanne kiihtyneessä tilassa. Älköön kelvoton puhe lähtekö teidän suustanne, vaan mikä puhe on hyvä rakentamiseksi, niinkuin tarve saattaa olla, jotta se antaisi sitä, mikä on edullista kuulijoille. Olkoon kaikki ilkeä katkeruus ja viha ja kiukku ja huutaminen ja herjaava puhe otettu pois teiltä yhdessä kaiken vahingollisen kanssa.” – Kol. 4:6; Room. 12:7; Fil. 2:3, 4; Ef. 4:26, 29, 31, Um.
10. Mihin sovittelun ja myöntymisen täytyy loppua, ja miksi ei pidä tuntea olevansa asiaankuulumattomasti masentunut, jos kaikki sinun yrityksesi perheen voittamiseksi epäonnistuvat?
10 Jakautuneessa huonekunnassa olevien uskovien tulee tehdä monta myönnytystä rauhan säilyttämiseksi ja kenties siten epäuskoisten voittamiseksi, mutta on kohta, mihin sovittelun täytyy loppua, ja se on siinä, kun nuhteettomuus Jehovan edessä pannaan vaaraan. Tutkistelua, kokouksissa käymistä ja palvelusta saatetaan rajoittaa, mutta ne eivät saa milloinkaan lakata. Me voimme antaa perään monissa kohdissa, mutta nuhteettomuudessa peräänantaminen merkitsee kaikesta luopumista, elämästäkin. Kun se tulee ratkaistavaksi perheenjäsentemmekin kanssa, niin ”meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana pikemmin kuin ihmisiä”. Tällainen ratkaisu muodostaa ankaran koetuksen. Pietari kirjoitti: ”Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa.” On totisesti tulinen koetus, kun meidän täytyy kestää rakkaittemme herjaus, kun vihollisemme ovat aivan perhepiirissämme, mutta meidän ei tule pitää sitä outona. Eikö Jeesus itsekin varoittanut: ”Kuvitteletteko te, että minä tulin antamaan rauhan maan päälle? En tosiaankaan, sanon minä teille, vaan päinvastoin jakautumisen. Sillä tästä lähtien on yhdessä talossa oleva viisi jakautunutta, kolme kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan. He ovat jakautuneet, isä poikaa vastaan ja poika isää vastaan, äiti tytärtä vastaan ja tytär äitiään vastaan, anoppi miniäänsä vastaan ja miniä anoppiaan vastaan. Tosiaankin, ihmisen vihollisia ovat hänen oman huonekuntansa jäsenet.” Jos siis kaikki meidän ponnistelumme huonekuntamme epäuskoisten voittamiseksi epäonnistuvat, niin meidän ei tule antaa mielemme masentua eikä tulla alakuloiseksi sen tähden. Se on Jeesuksen sanojen täyttymistä. Ja niinkuin Raamattu sanoo, että leopardi ei voi muuttaa pilkkujaan, ei meidän tarvitse odottaa voivamme muuttaa vuohta lampaaksi, eikä lampaan pidä toimia kuin vuohi; pysy sinä lampaana. – Apt. 5:29, Um; 1. Piet. 4:12; Luuk. 12:51–53; Matt. 10:36, Um.
ESIMERKIKSI KELPAAVA NUHTEETTOMUUS KOTIRINTAMALLA
11. Miten eräs nuori tyttö suhtautui perheen vastustukseen ja millaisin tuloksin?
11 Kuunnelkaamme vain paria niistä tuhansista tapauksista, jolloin jonkun viholliset ovat hänen huonekunnassaan. Kuudentoista vuoden ikäisen nuoren tytön luona käytiin hänen kodissaan; sitten tehtiin hänen luokseen joitakuita uusintakäyntejä, ja viimein tutkittiin hänen kanssaan Raamattua. Perheen vastustus kasvoi, ja isä ja äiti esittivät hänelle lopulta vaatimuksen, että hänen on joko luovuttava uudesta uskonnostaan tai lähdettävä kotoa. Hän kieltäytyi jättämästä totuutta, ja he ajoivat hänet pois talosta antamatta hänelle aikaa ottaa edes vaatteitaan. Kun hän meni asumaan toisten todistajien kanssa, niin isä ja äiti raivostuivat vielä enemmän, menivät nuorisotuomioistuimen tuomarin luo ja syyttivät häntä rikollisuudesta. Hänen vanhempansa todistivat hänen jutussaan häntä vastaan, syyttivät häntä ja järjestöä monin valheellisin väittein. Asianhaarat näyttivät suosivan vanhempia, mutta Jehova antoi voiton tytölle ja vapautti hänet vanhempiensa holhouksesta. Hän on nyt naimisissa erään todistajan kanssa ja kasvattaa lapsia myöskin todistajiksi. Mutta siinä ei ole kaikki. Vanhempien julma ja epäinhimillinen menettely veti tytön veljen hänen puolelleen Jehovan todistajaksi. Hänetkin ajettiin pois kotoa ja pantiin orpokotiin. Kun hän tuli kyllin suureksi saadakseen vapautensa, niin hän lähti, ryhtyi todistamaan, tuli kokoajan työntekijäksi ja palvelee nyt koko ajallaan Brooklynin Beetelissä.
12, 13. Mikä koetus kohtasi erästä nuorta miestä, miten hän suhtautui siihen, ja mikä oli lopputulos?
12 Katsokaamme erään nuoren miehen uskonkoetusta, kun hän opiskeli juuri totuutta. Koko hänen perheensä vastusti häntä. Kun hän luki kirjallisuutta ja puhui totuutta, niin hänen isänsä, äitinsä, veljensä ja sisarensa sanoivat kaikki hänen tulevan hulluksi. Hänen täytyi lopulta lakata puhumasta totuutta heille välttääkseen jatkuvia taisteluja. Kun hän kävi ensimmäisessä kokouksessaan Valtakunnansalissa, niin hänen isänsä teki viimeisen epätoivoisen yrityksen katkaistakseen tämän miehen yhteyden totuuteen. Pidettiin perhekeskustelu vaatimuksesta, että hänen oli luovuttava totuudesta, tästä vihatusta ja halveksitusta uudesta uskonnosta. Hän seisoi yksin perhettään vastaan ja kieltäytyi isänsä ja äitinsä läsnäollessa lopettamasta totuuden lukemista ja seurustelua Jehovan todistajain kanssa. Kun hän sanoi tämän, niin hänen isänsä, joka oli valtion poliisivirkailija, vetäisi esiin 45-kaliiberisen automaattipistoolinsa, painoi sen nuoren miehen silmien väliin ja karjui: ”Sinä joko luovut tästä hölynpölyuskonnosta, tai minä ammun sinun aivosi ulos!” Pannen luottamuksensa Jehovaan poika sanoi: ”Minä en luovu, ja jos sinulla on rohkeutta vetää liipasinta, niin vedä!” Isältä puuttui rohkeutta, hän paiskasi pistoolin takaisin koteloon ja juoksi kiroten huoneesta.
13 Tämä nuori mies kastettiin myöhemmin, hänestä tuli julistaja, sitten eräs palvelija paikallisseurakunnassa, ja nyt hän on Beetelissä. Mutta koetukset eivät olleet vielä ohi. Kun hän lähti kokoajan palvelukseen, niin hänen vaimonsa jätti hänet ja vaati avioeroa, koska mies halusi palvella Jehovaa koko sydämestään, mielestään, sielustaan ja voimastaan. Muinaisajan Job ei ole ainoa, jonka vaimo käski miestään kiroamaan Jumala ja kuolemaan, eikä hän ole ainoa, joka kieltäytyy ja sanoo säilyttävänsä nuhteettomuutensa kuolemaansa asti! (Job 2:9; 27:5) Pojan äitiin teki sillä välin hänen menettelynsä vaikutuksen, ja kun isä erosi äidistä ja jätti hänet tukea vaille, niin äiti otti asenteensa Jehovan puolella, lähti tienraivaustyöhön ja kuoli uskollisena palveluksessa. Poika palvelee yhä Beetelissä.
14, 15. Mistä nuhteettomuuden ihmeellisestä säilyttämisestä me riemuitsemme, mutta mitä muuta taistelua uskon puolesta me emme saa unohtaa?
14 Me kuulemme usein uskollisten todistajien koettelemuksista rautaesiripun takaa, työleireissä, keskitysleireissä, kuinka he kärsivät kylmää ja nälkää ja kidutusta, seisovat teloitusjoukkojen edessä. Me värisemme heidän koettelemuksiaan kuullessamme, ihmettelemme heidän nuhteettomuuttaan, riemuitsemme heidän järkkymättömästä asenteestaan ja horjumattomasta innostaan kaiken tuon alaisuudessa. Me iloitsemme siitä huomattavasta avusta, minkä he antavat Jehovan kunniaansaattamiseksi, ja rukoilemme heille jatkuvaa rohkeutta heille aiheutettujen kasvavien kidutusten ja kuolemantapausten edessä. Muistakaamme myös toisia rautaesiripun takana tai diktatuurihallitusten alaisuudessa olevia, joita koetellaan ankarasti muilla tavoilla edellämainittujen kärsimysten vaaran ohella. Kuinka on niiden laita, joiden koti on jakautunut rintama, missä tahdot törmäävät alituisesti vastakkain, missä hermosota ja näännytystaistelu raivoaa lakkaamatta ja missä on vaarassa tulla paljastetuksi tai kavalletuksi hallitukselle? Onko sellainen elämä helppoa? Eikö ole ankara koetus, kun rakastaa puolisoaan ja näkee kuitenkin tämän puolison nousevan itseään vastaan vastustaen Jehovaa ja syöksyen tuhoon? Kenties lapset kääntyvät vanhempia vastaan aiheuttaen sanoinkuvaamatonta sydämen tuskaa. Hirvittävintä tuskaa aiheuttavat rakkaitten iskemät haavat.
15 Ei ole helppoa kestää ruumiillista kidutusta eikä henkistä tuskaakaan; on koettelevaa olla teloitusjoukon edessä kerran samoinkuin herjaustulituksessa joka päivä, vuodesta toiseen, ja kuulla jatkuvasti nalkutusta ja pilkkaamista omassa kodissaan, olla heitetty pois perhepiiristä ja sen asioista siksi, että palvelee Jehovaa. Joku voi astua pois näistä helpommin kuin vankilasta tai keskitysleiristä. Mutta älkäämme unohtako sitä kylmää sotaa, mikä jäähdyttää perhepiirin, missä jotkut ovat totuudessa ja toiset eivät, missä alituinen 24-tuntinen taistelu vuorokaudessa uskon puolesta riehuu kotirintamalla. Älkäämme siis unohtako tällaisen elämän aikaansaannosta vuosien varrella. Vaikka nämä koettelemukset ja vainot eivät olisikaan erittäin ihmeellisiä, niin ne saattavat silti olla hyvin koettelevia. Terävimpiä tikareita, joita voidaan upottaa ihmisen sydämeen, ovat hänen oman huonekuntansa rakkaitten työntämät, mutta nekään eivät pysty kääntämään Jehovan antautunutta palvelijaa pois uskollisesta palveluksesta!
16. Mikä lohdutus niillä on, jotka ovat menettäneet perheensä totuuden puolella ottamansa asenteen tähden?
16 Lukevatko näitä rivejä nyt jotkut, jotka ovat menettäneet perheensä totuuden tähden, niinkuin noissa kahdessa edellämainitussa tapauksessa? Oletko sinä heidän kaltaisensa? Ajatteletko sinä menettäneesi perheen? Jos ajattelet, niin katsohan vain ja näe uudet veljesi ja sisaresi, jotka ovat uuden maailman yhteiskunnassa liittyneet kanssasi palvelemaan Jehovaa, ja kun katselet, niin ymmärrä, että sinä koet Jeesuksen lupauksen täyttymystä: ”Kukaan ei ole jättänyt taloa eikä veljiä eikä sisaria eikä äitiä eikä isää eikä lapsia eikä peltoja minun tähteni ja hyvän uutisen tähden saamatta satakertaisesti nyt tänä aikakautena taloja ja veljiä ja sisaria ja äitejä ja lapsia ja peltoja, vainojen ohella, ja tulevassa asiainjärjestelmässä iankaikkista elämää.” (Mark. 10:29, 30, Um) Etkä sinä ole saanut ainoastaan niitä kymmentä tai sataa veljeä ja sisarta, mitkä ovat nyt ympärilläsi teidän seurakunnassanne, vaan heitä on satoja ja tuhansia kaikkialla maailmassa valmiina vastaanottamaan sinut avosylin, avoimin ovin ja ennen kaikkea avoimin sydämin. Eikä tämä suuri teokraattinen perhepiiri rikkoudu nalkutuksesta, hälinästä, taistelusta, kapinallisuudesta eikä jumalattomuudesta, sillä se on Jehova Jumalan ja hänen Kuninkaansa Kristuksen Jeesuksen alaisuudessa yhteenliittynyt perhe, ja sen jokainen jäsen on lujasti päättänyt säilyttää loputtoman teokraattisen käyttäytymisen tässä iloisessa perhepiirissä! Auttakoon Jehova meitä tekemään sen aina!