Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras
1, 2. Mitä meidän henkeytetyn apostolin mukaan ennen kaikkea tulee kehittää, jos haluamme elää Jumalan uudessa järjestyksessä?
MITÄ huomattavaa ominaisuutta tulee niiden, jotka haluavat elämää edessä olevassa uudessa järjestyksessä, kehittää ottaen huomioon lähellä olevan ”kaiken lopun”? Henkeytetty apostoli kirjoittaa, kuten 1. Piet. 4:8–10 osoittaa:
2 ”Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä ’rakkaus peittää syntien paljouden’. Olkaa vieraanvaraisia toinen toistanne kohtaan, nurkumatta. Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina.”
3, 4. Mistä meidän tulee nyt olla todella kiinnostuneita ottaen huomioon sen, mitä tiedämme varmasti olevan Jumalan uudessa järjestyksessä?
3 Meillä ei ole mitään keinoa tietää, mitä osaa – jos mitään – esimerkiksi autot, televisiot, stereolaitteet tai muut sellaiset tulevat näyttelemään maan päällä Jumalan uuden järjestyksen aikana. Mutta on jotakin, minkä tiedämme olevan siinä uudessa järjestyksessä, jotakin nykyistä, minkä kanssa olemme tekemisissä joka päivä. Mitä se on?
4 Ihmisiä; ihmisiä, jotka sinun tavallasi rakastavat sitä, mikä on oikein. Kuinka paljon parempi ja viisaampaa onkaan näin ollen tehdä ihmisistä tosi kiinnostuksemme kohteita ja oppia saamaan aitoa iloa jonkin tekemisestä toisten hyväksi, sen sijaan että keskittäisimme kiinnostuksemme ja elämämme tämän nykyisen järjestyksen tehdasvalmisteisten tavarain ja laitteitten ympärille, joiden jatkuvuudesta ei ole mitään varmuutta! Elämä lähestyvässä uudessa järjestyksessä tulee varmasti olemaan ääriään myöten täynnä sellaista rakkaudellista palvelusta, ’toistensa palvelemista’. Jos me voimme löytää tosi iloa ja tyydytystä sen tekemisestä nyt – siitä, että palvelemme mielellämme toisia, olemme avuliaita, työskentelemme heidän parhaitten etujensa hyväksi, olemme huomaavaisia ja vieraanvaraisia – niin me edistymme hyvin menestyäksemme uuden järjestyksen elämässä.
5. a) Mitä ’harras rakkaus’ aikaansaa, ja miksi tämä on tärkeätä? b) Esitä ajatuksia tämän kappaleen lopussa olevista raamatunpaikoista.
5 Jotta näin olisi, niin rakkautemme täytyy olla, kuten apostoli sanoo, ”harras” eli, niin kuin toiset käännökset sanovat, ”täysivoimainen”, ”ei koskaan vilpillinen”. (New English Bible; Jerusalem Bible [Je]) Kirjaimellisesti sanaksi ”harras” käännetty alkuperäinen kreikkalainen sana merkitsee ’ojennettu’. Rakkautemme ei näin ollen voi olla puolisydämistä, rajoittunutta tekemään ainoastaan sitä, mitä tunnemme olevamme pakotetut tekemään, tai minkä emme ajattele olevan vaivaksi itsellemme, eikä se voi myöskään rajoittua harvoihin suosikkeihin. Sen täytyy kurottautua, ulottautua sekä käsittämään niin monta kuin mahdollista että ponnistelemaan hartaasti. Vain sellainen rakkaus auttaa meitä säilyttämään elintärkeän ykseyden veljiemme kanssa niissä kovin moninaisissa olosuhteissa, jotka voisivat kiristää suhteitamme ja saada meidät tulemaan arvosteleviksi tai taipuvaisiksi paljastamaan veljiemme epätäydellisyyksiä ja virheitä tai tekemään niistä kiistakysymyksiä. Mutta ’harras rakkaus’ ’ojentautuu’ sisältämään kaikki sellaiset olosuhteet. – Vrt. Sananl. 10:12; Kol. 3:12–14.
6, 7. a) Mitkä kysymykset voisimme tehdä itsellemme sen selville saamiseksi, puuttuuko meidän rakkaudestamme hartautta? b) Miten tälläinen rakkaus ”peittää syntien paljouden”? Miksi tämä on välttämätöntä ”suuren ahdistuksen” jälkeenkin?
6 Onko rakkautemme nyt tällainen? Peittääkö meidän rakkautemme toisten virheet niinä muutamina tunteina viikossa, jotka me yleensä vietämme veljiemme kanssa? Vai olemmeko me taipuvaiset kiihtymään ja ärtymään sellaisista virheistä? Joidenkuiden on vaikeata tulla toimeen toisten kanssa, ja niin he sallivat kehittyä erimielisyyksiä, syntyä kylmäkiskoisuutta. Mutta jos jonkun on vaikeata tulla toimeen veljiensä kanssa nyt muutamia tunteja viikossa, niin miten on sitten, jos hän varjeltuu Jumalan uuteen järjestykseen ja havaitsee olevansa veljiensä ympäröimä joka puolelta, joka päivä ja koko päivän?
7 ’Harras rakkaus’ ei salli hautoa loukkauksia elättäen niiden muistoja siinä määrin, että tuntee katkeruutta yksilöitä kohtaan, säilyttää sellaisia epämiellyttäviä ajatuksia antamatta niiden jäädä unhoon. Niiden poistaminen mielestä ja sydämestä tai myönteisten askelten ottaminen suhteiden parantamiseksi – sellainen rakkaus ”peittää syntien paljouden”. Se saa meidät ulottamaan apumme niille, jotka ovat taipuvaisia heikkenemään tai luisumaan harhaan, ei olemaan vain arvostelevia eikä juoruamaan heistä. (Jaak. 5:20) Koska synnit eivät häviä maan päältä yhdessä yössä tulevassa uudessa järjestyksessä, niin me tarvitsemme sellaista harrasta rakkautta varmistaaksemme hyvän suhteen säilyttämisemme Jehova Jumalan kanssa, joka ”on rakkaus”, ja hänen Poikansa kanssa, jonka oma harras rakkaus pani hänet antamaan jopa elämänsä synnintekijöiden edestä. – Room. 5:6–8.
8. a) Millaista menettelyä Pietari edelleen kehottaa noudattamaan hartaan rakkauden ilmaisuksi? b) Miten tämä auttaa meitä valmistautumaan uuteen järjestykseen?
8 Me voimme osoittaa sellaista rakkautta myös vieraanvaraisuudellamme. ”Olkaa vieraanvaraisia toinen toistanne kohtaan [lausukaa toisenne tervetulleeksi taloihinne, Je] nurkumatta.” (1. Piet. 4:9) Niin, mitä teemmekin tässä suhteessa, meidän tulisi tehdä se valittamatta, sillä Jumala rakastaa ainoastaan ”iloista antajaa”. (2. Kor. 9:7) Mahdollisesti on ”suuren ahdistuksen” mentyä alkuvaiheessa jaeltava paljon aineellisia tavaroita. Kaikki taipumukset anteliaisuuden puutteeseen tai kitsauteen voisivat aiheuttaa vakavia vaikeuksia meille silloin. Jos me toisaalta osoitamme samanlaista henkeä kuin ne Jerusalemin kristityt, jotka avasivat kotinsa vastaanottaakseen ja ruokkiakseen uusia veljiään kolmentuhannen vastakastetun opetuslapsen joukosta, niin silloin teemme itsemme valmiiksi uuden järjestyksen elämään. (Apt. 2:46; 4:32–35) Apostoli Paavalihan kehottaa: ”Pitäkää pyhien tarpeet ominanne; harrastakaa vieraanvaraisuutta.” – Room. 12:13.
JUMALAN LAHJOJEN HYVIÄ TALOUDENHOITAJIA
9. Miten kukin kristillisessä seurakunnassa on ”saanut lahjan”, ja mitä hänen tulee tehdä sillä?
9 ”Siinä määrin kuin kukin on saanut lahjan, käyttäkää sitä toistenne palvelemiseen [asettukaa toisten palvelukseen, Je].” Tällä tavalla me toimimme ”monenlaisin tavoin Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden oivallisina taloudenhoitajina”. (1. Piet. 4:10, Um) Ja meillä kaikilla on todellakin jotakin annettavaa palvellessamme veljiämme. Jokainen, joka tulee Jumalan teokraattiseen järjestelyyn, saa jonkin lahjan. Kullakin on tehtäviä, palvelusmääräyksiä tai vastuita. Ei ole niin, että meidät kaikki olisi ikään kuin valettu samanlaisessa muotissa, niin että meillä olisi aivan samanlainen persoonallisuus, samanlaiset kyvyt, lahjat, voimat, tiedot tai omaisuudet. Mutta olipa meillä mitä hyvänsä, niin me olemme loppujen lopuksi sen velkaa Jumalalle. (Room. 12:6–8; 1. Kor. 4:7) Kun me ymmärrämme tämän, niin me emme anna ”lahjamme” jäädä hyödyttömäksi ikään kuin panisimme sen aarrearkkuun. (Matt. 25:14–30) Meidän täytyy käyttää sitä, kuluttaa sitä toisten palvelemisessa.
10. Mitä se, että olemme ”Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden . . . taloudenhoitajia”, merkitsee?
10 Se, että meitä kutsutaan ”Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden . . . taloudenhoitajiksi”, osoittaa, että ”lahja” on luottamusanti. Kun joku ottaa vastaan tällaisen lahjan, hän tulee siitä vastuuseen Antajalle, Jehova Jumalalle. ”Taloudenhoitaja” oli raamatullisina aikoina talon omistajan nimittämä, ja hänen oli toimittava huonekunnan eri jäsenten kanssa. Hänen piti kohdella heitä avuliaasti. Taloudenhoitaja kannusti palvelijatovereitaan suorittamaan omat tehtävänsä uskollisesti. Onko Jumala suosinut meitä eduilla, tilaisuuksilla, tehtävillä tai vastuilla? Se on ansaitsematonta hyvyyttä hänen puoleltaan, ja me haluamme käyttää tätä ansaitsematonta hyvyyttä toteuttaaksemme hänen tahtonsa, täyttääksemme sen tarkoituksen, mitä varten tällaista hyvyyttä eli suosiota osoitetaan meille. – Vrt. Luuk. 12:42–44.
11. Miten Jumalan ansaitsematon hyvyys, jonka taloudenhoitajia me voimme olla, ’ilmenee monenlaisin tavoin’, ja pitääkö tämä paikkansa myös vanhimmista?
11 Jumala on viisaudessaan antanut ”moninaisia palveluksia”, joita sama henki ohjaa, ja ”moninaisia toimintoja, ja kuitenkin sama Jumala suorittaa kaikki toiminnat kaikissa”. Jumala voi henkensä kautta auttaa jokaista meistä käyttämään tai kehittämään sitä, mitä meillä on, ”hyödyllisessä tarkoituksessa”. (1. Kor. 12:4–7, Um) Vaikka kaikkien vanhinten on täytettävä perusvaatimukset, niin heillä on myös Jumalan ’taloudenhoitajina’ (Tiit. 1:7, Um) erityiset vahvat puolensa ja kykynsä. Jotkut voivat olla erinomaisia lavalta opettamisessa, kun taas toiset saattavat olla taitavampia opettamaan vähemmän muodollisella tavalla, ehkä auttamaan seurakunnan jäseniä tai perheitä henkilökohtaisissa pulmissa kotikäynneillä tai yksityiskeskustelussa. – Apt. 20:20.
12. a) Miten samanlainen vaihtelevuus näkyy kaikkien seurakunnan jäsenten joukossa, kun he käyttävät ’lahjojaan’ palveluksessa? b) Esitä ajatuksia siitä, mitä Room. 12:6–8 sanoo.
12 Samalla tavalla on seurakunnan yksityisillä jäsenillä moninaisia lahjoja, joita he voivat käyttää palvellessaan toisiaan. Kaikki voivat osallistua kokouksiin, ja ilmaisujen ja kykyjen vaihtelevuudella on rikastuttava vaikutus. Osallistumalla Valtakunnan hyvän uutisen saarnaamiseen ihmisille heidän kodeissaan jotkut voivat kyetä antamaan erinomaisen esimerkin raamatullisen kirjallisuuden jättämisessä tai keskustelujen aloittamisessa ja vastaväitteisiin vastaamisessa. Toiset voivat onnistua erityisen hyvin Raamatun kotitutkistelujen aloittamisessa ja johtamisessa. Joillakuilla voi olla erinomainen kyky saada uudet kokouspaikkoihin tulijat tuntemaan nopeasti olevansa tervetulleita ja ’kotonaan’. Tai jollakulla saattaa olla harvinainen kyky käsitellä nuoria tai lapsia, joiden myös tarvitsee tuntea, että he merkitsevät jotakin ja ansaitsevat huomiota. Joku toinen voi tehdä hyvän palveluksen, kun kysymys on sellaisten seurakunnan jäsenten luona vierailemisesta, jotka ovat sairaina tai ehkä masennustilassa, kyetessään ilahduttamaan heitä ja rohkaisemaan heitä heidän uskossaan Jehovan hyvyyteen. Paavalihan kirjoitti Rooman kristityille Jumalan heille antamista lahjoista: ”Meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu; jos jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköon sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa on; jos virka, pitäköön virastaan vaarin; jos joku opettaa, olkoon uskollinen opettamisessaan; jos kehoittaa, niin kehoittamisessaan; joka antaa, antakoon vakaasta sydämestä; joka on johtaja, johtakoon toimellisesti; joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten.” – Room. 12:6–8.
13. Miten sen, että Jumalan ansaitsematon hyvyys ilmenee monenlaisin tavoin, pitäisi kannustaa meitä, sen sijaan että se johtaisi itsetyytyväisyyteen, ja millainen vaikutus tällä pitäisi olla seurakuntaan?
13 Vaikka me siis kaikki voimme jatkuvasti yrittää edistyä ja myös oppia toisten oivallisesta esimerkistä, niin meidän ei tarvitse koskaan tuntea masennusta siksi, ettemme voi tehdä juuri sitä, mitä joku toinen voi. Me kaikki voimme saada ’monenlaisin tavoin ilmenevää Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä’ ja antaa siitä, mitä olemme saaneet. Jos jokainen osaltaan antaa, mitä hänellä on annettavaa, niin seurakunta rikastuu hengellisesti lahjojen laajasta vaihtelevuudesta ja on kuin terve ruumis sen monien jäsenten työskennellessä kaikki yhdessä sopusointuisesti koko ruumiin hyväksi. (Vrt. Room. 12:3–5.) Tällainen epäitsekäs antaminen toisten hyväksi ei lakkaa, kun Jehova Jumala vie kansansa ”suuren ahdistuksen” läpi uuteen järjestykseensä.
PUHUMINEN JA PALVELEMINEN JUMALAN KUNNIAKSI
14. Mitä ”lahjaa” meidän tulee erityisesti arvostaa ’toistemme palvelemisessa’, ja mitä tämän pitäisi saada meidät tekemään?
14 Varmasti meidän kaikkien tulisi haluta täyttää mielemme ja sydämemme Jumalan henkeytetyn sanan totuuksilla ja tutkia sitä ahkerasti. Silloin meillä on aina jotakin tosi arvokasta hengellistä annettavaa osaltamme, jotakin, mikä ylittää suuresti kaikki kallisarvoiset jalokivestä tai kullasta ja hopeasta tehdyt lahjat seurauksena olevien suurenmoisten siunausten tähden. (Sananl. 2:1–6; 3:13–18) Erityisesti niiden, joilla on etu palvella vanhimpina seurakunnissa, pitäisi haluta tehdä näin. Heidän pitäisi olla erityisen kiinnostuneita toteuttamaan apostoli Pietarin lisäneuvoa:
15, 16. Miten me voimme puhua ”niinkuin Jumalan sanoja” Pietarin ja Paavalin neuvon mukaisesti?
15 ”Jos joku puhuu, puhukoon niinkuin Jumalan sanoja; jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Amen.” – 1. Piet. 4:11.
16 Nyt, jolloin vanhan järjestyksen loppu tulee niin lähelle, on todella tarpeellista puhua vakaumuksellisesti ja uskoen. Puhutko sinä sillä tavalla, kun sinulla on etu palvella seurakunnan edessä tai keskustella veljiesi kanssa hengellisistä asioista? Oletko sinä Paavalin kaltainen, joka ei ”tullut puheen tai [inhimillisen] viisauden loistolla”, vaan jonka puhe ja saarnaaminen oli Jumalan ”Hengen ja voiman osoittamista”, jotta hänen kuulijoittensa usko ei ”perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan”? (1. Kor. 2:1, 4, 5) Meitä ei auta tekemään näin henkilökohtainen älykkyys eikä miellyttävä puhetapa vaan Jumalan sanan ja sen periaatteitten varma tuntemus sekä täysi tietoisuus siitä, että tätä Sanaa tulee esittää uskollisesti ja että siinä tulee pysyä kunnioittavasti.
17. Miksi varsinkin vanhinten tulee koettaa soveltaa tätä neuvoa lähestyessämme uutta järjestystä?
17 Edessämme olevina päivinä tästä ”suureen ahdistukseen” mennessä voi Jumalan kansa joutua hyvin vakaviin olosuhteisiin, vaaroihin ja pulmiin. Niiden, joilla on etu ’kaita Jumalan laumaa’, tulee ehdottomasti haluta olla kykeneviä osoittamaan, että heidän neuvonsa, ohjauksensa ja päätöksensä perustuvat vankasti Jumalan erehtymättömään sanaan. He haluavat Jeesuksen tavalla kyetä sanomaan: ”Kirjoitettu on.” (Matt. 21:13) Silloin heidän veljensä tietävät, että he ovat kohdistaneet uskonsa ja luottamuksensa hyvin – eivät ihmisiin vaan Jumalaan, joka Poikansa ja henkensä välityksellä käyttää näitä miehiä palvelijoittensa hyväksi. Elämä on kysymyksessä, eikä ahkeruuden tai kiinnostuksen puute tässä suhteessa voisi koskaan saada Suuren Paimenen, Jehova Jumalan, ja hänen Hyvän Paimenensa, Kristuksen Jeesuksen, hyväksymystä. Ja mitä palvelusta tahansa kristittyjä vanhimpia pyydettäneenkin suorittamaan tulevaisuudessa uudessa vanhurskaassa järjestyksessä, niin se, että he nyt varustautuvat ja valmentautuvat tällä tavalla, koituu heille varmasti hyväksi silloin. – Joh. 10:11; Apt. 20:28–30; 1. Piet. 2:25; 5:1–4.
18. Miten me kaikki voimme noudattaa vanhinten hyvää esimerkkiä puheessamme, ja mitä me haluamme varoa?
18 Vanhinten tulee luonnollisesti olla ”laumalle esikuvina”, joten se, mikä pitää paikkansa heistä, pitää myös paikkansa meistä kaikista. (1. Piet. 5:3) Jos me todella uskomme Jumalan uutta järjestystä koskeviin lupauksiin ja sen läheisyyteen, niin se ilmenee meidän puheestamme. Me osoitamme pitävämme ”tarkoin mielessä Jehovan päivän läsnäolon”. (2. Piet. 3:12, Um) Mutta puhuminen voi olla pelkkää sanahelinää, emmekä me halua teeskennellä ’harrasta rakkautta’ pelkästään ’sanalla ja kielellä, vaan osoittaa sitä teossa ja totuudessa’. (1. Joh. 3:18) Ja siksi apostolin henkeytetty neuvo lisääkin:
19. a) Miksi palveleminen seurakunnassa vaatii paljon voimaa? b) Miksi siten palvelevia voidaan kannustaa työskentelemään ahkerasti ja näkemään paljon vaivaa?
19 ”Jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa.” (1. Piet. 4:11) Puhuakseen ja opettaakseen Jeesusta, Pietaria, Paavalia, Johannesta ja toisia uskollisia paimenia jäljitellen seurakuntien vanhinten on työskenneltävä kovasti, ja niitä, jotka näin tekevät, tulee pitää ”kahdenkertaisen kunnian ansainneina” sekä ”erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden”. (1. Tim. 5:17; 1. Tess. 5:12, 13) Heidän vaivannäkönsä seurakunnan hyväksi, kun he ’nuhtelevat kurittomia, rohkaisevat alakuloisia, holhoavat heikkoja, ovat pitkämielisiä kaikkia kohtaan’, voi käydä heidän voimilleen. (1. Tess. 5:14) Heistä voi tuntua Paavalin tavalla, että heidät vuodatetaan ”kuin juomauhri uhrille ja julkiselle palvelukselle, mihin usko on johtanut” heidän veljensä. Mutta tästä koituvat siunaukset voivat saada heidät ’olemaan iloisia ja riemuitsemaan’, koska heidän ahkeran työnsä esimerkki innostaa heidän veljiään suorittamaan kokosydämistä palvelusta Jumalalle. – Fil. 2:17, 18, Um; Hepr. 13:7.
20. Miksi apostoli Paavalin tätä samaa asiaa koskevalla vanhimmille antamalla kehotuksella oli niin painava merkitys, ja mitä me opimme tästä neuvosta?
20 Efeson ”seurakunnan vanhimmat” tunsivat hyvin apostoli Paavalin heidän keskuudessaan noudattaman menettelytavan palvella ”Herraa kaikella nöyryydellä ja kyynelillä, koettelemuksissa”. Hänen sanoillaan on näin ollen täytynyt olla heille painava merkitys, kun hän kehotti: ”Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin . . . En minä ole halunnut kenenkään hopeata tai kultaa tai vaatteita; te tiedätte itse, että nämä minun käteni ovat työllänsä hankkineet, mitä minä ja seuralaiseni olemme tarvinneet. Kaikessa minä olen osoittanut teille, että näin työtä tehden tulee huolehtia heikoista ja muistaa nämä Herran Jeesuksen sanat, jotka hän itse sanoi: ’Autuaampi on antaa kuin ottaa’.” – Apt. 20:17–20, 31–35.
21. Miten me kaikki voimme ’palvella sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa’, ja mistä varmoina?
21 Jumala on armossaan antanut meille kaikille edun palvella ”monenlaisin tavoin ilmenevän Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden oivallisina taloudenhoitajina” (Um). Jos me uskossa luotamme siihen voimaan, ”minkä Jumala antaa”, niin emme lannistu tehdessämme hyvää, ”sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy”. (1. Piet. 4:10, 11; Gal. 6:9) Hänen lupaamansa uuden järjestyksen varmuuden pitäisi vetää meitä eteenpäin, ja sen läheisyyden pitäisi valaa meihin suurempaa päättäväisyyttä. Me voimme apostolin kanssa sanoa: ”Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.” Mikään, mitä Jumala on antanut tehtäväksemme, ei ole mahdoton meidän suorittaa, jos me ’palvelemme sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa’. Hän suo meille ”suunnattoman suuren voiman”, niin että ’me voimme kaikki hänessä, joka meitä vahvistaa’. – 2. Kor. 4:7, 16; Fil. 4:13.
22, 23. Miksi meidän ei pidä koskaan masentua eikä heikentyä palveluksessamme, vaan päinvastoin pyrkiä tekemään vielä enemmän?
22 Se, mitä me saattanemme suorittaa, voi näyttää vähäiseltä silmissämme eikä se ehkä tuota mitään huomattavaa asemaa meille. Jehova arvostaa kuitenkin aina sitä, mitä me teemme, eikä hän ”ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette”. Kun tuo hänen uuden järjestyksensä kauan kaivattu aika on niin lähellä, niin nyt on kaikkien aikojen aika jatkuvasti ”osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti”. – Hepr. 6:10, 11.
23 Suurenmoiset siunaukset odottavat meitä, jos teemme näin. Ja siten tulemme olemaan valmiita nauttimaan täysin määrin, onnellisina ja menestyksellisinä noista loistavista ajoista Jumalan uudessa järjestyksessä, koska olemme kohdistaneet huomiomme niihin asioihin, jotka ovat todella tärkeitä nyt.
24. Mitä meidän täytyy tehdä sekä nyt että tulevassa uudessa järjestyksessä, ”että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta”?
24 Mitä teemmekin ja kaikessa, mitä teemme – päivittäisissä toimissamme ja asioissamme sekä perhe-elämässä, viedessämme elämän sanaa ihmismaailmassa oleville ja palvellessamme toisiamme kristillisessä seurakunnassa – tehkäämme ”kaikki Jumalan kunniaksi” osoittautuen hänen rakkaan Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, tosi opetuslapsiksi. (1. Kor. 10:31) Silloin me kaikki yhdessä voimme palvella Jehovan nimelle ylistystä tuottavana jalokivenä koko maassa, kansana, joka on valmistautunut elämään hänen uudessa järjestyksessään. Sillä ”hänen on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Amen.” – 1. Piet. 4:11.