Lukijain kysymyksiä

● Markuksen 15:25 määrää Jeesuksen paaluunnaulitsemisajan kolmanneksi hetkeksi, ja Johanneksen 19:14 sanoo sen tapahtuneen kuudennella hetkellä. Miten tämä ristiriitaisuus selitetään? – S. S., New Hampshire.

Raamatun selittäjät ja kääntäjät ovat esittäneet useita nerokkaita selityksiä. Useat sanovat sen olevan kirjoittajan erehdys Johanneksen evankeliumissa, oikean muodon ollessa ”kolmas hetki”. Tällaisesta erehdyksestä ei ole kuitenkaan todisteita. Jotkut väittävät, että Johannes laski ajan niinkuin me nykyään ja että Johannes tarkoitti ”kuudennella hetkellä” klo 6:ta aamulla eikä 12:ta, mitä ”kuudes hetki” tavallisesti tarkoitti Palestiinassa siihen aikaan. Mutta jos Johannes tarkoitti klo 6:ta ”kuudennella hetkellä”, niin miksi Jeesus olisi levännyt matkasta väsyneenä Jaakobin lähteellä niin varhain? (Joh. 4:6) Puolipäivä olisi sopiva aika sille, ja Johannes tarkoittikin epäilemättä sitä käyttäessään sanontaa ”kuudes hetki”. Menipä eräs tietolähde niin pitkälle, että sanoi Johanneksen tarkoittaneen ”kuudennella hetkellä” yön kuudetta hetkeä eli puoliyötä. Mutta tällöin ei jäisi aikaa niiden monien asiain tapahtumiselle, joista jotkut eivät edes alkaneet ennen päivänvaloa. Tarkastakaa kaikkea, mitä tapahtui ja miten paljon aikaa se vei, niin näette, että sekään käsitys, että tuo tapahtui kello 6, ei jätä riittävästi aikaa sille.

Jeesus vietti pääsiäistä viimeisenä iltanaan, minkä hän oli maan päällä ihmisluomuksena, ja asetti silloin muiston vieton. Tätä seurasi laajakantoinen keskustelu, sitten hänen pettämisensä ja kiinniottamisensa ja tutkimisensa Annaan, Kaifaan ja sanhedrinin edessä. Näissä tutkimuksissa yritettiin etsiä hyödyttömästi vääriä todistajia. Jeesukselle tehtiin kysymyksiä, häntä lyötiin ja pahoinpideltiin, minkä kaiken on täytynyt viedä huomattava aika. Kun hänet vietiin sanhedriniin loppututkimusta ja ratkaisua varten, niin ajasta sanotaan: ”kun oli tullut aamu” (Matt. 27:1, Um), ”heti sarastaessa” (Mark. 15:1, Um), ”kun tuli päivä” (Luuk. 22:66, Um) ja ”varhain päivällä” (Joh. 18:28, Um).

Mutta vielä päivän sarastettuakin piti tapahtua paljon ennen paaluunnaulintaa. Hän meni sanhedrinista Pilatuksen eteen, joka teki kysymyksiä Jeesukselle ja kuunteli ylipappien ja vanhempien vaikutusvaltaisten miesten syytöksiä. Sieltä Jeesus meni Herodeksen luo, joka teki hänelle kysymyksiä ”sangen monin sanoin”, mikä vei aikaa ottaen huomioon Herodeksen uteliaisuuden ja monisanaisuuden sekä sen ajan, mikä kului läsnäolevien ylimmäisten pappien ja kirjanoppineiden esittäessä kiihtyneet syytöksensä. Aikaa meni yhä lisää, sillä Herodes ja hänen sotilaansa häpäisivät Jeesusta, tekivät pilaa hänestä ja pukivat hänet kirkkaaseen viittaan. Sitten jälleen Pilatuksen luo, joka luovutti Jeesuksen juutalaisten pappien ja roskaväen haltuun väiteltyään paljon näiden kanssa, kun nämä valmistautuivat vaatimaan Barabbasta vapautettavaksi Jeesuksen sijasta, ja kuunneltuaan vaimonsa luota tullutta sanansaattajaa, joka kertoi tämän unesta. Sitten Pilatus ruoskitti Jeesusta, sotamiehet kruunasivat hänet orjantappuroilla ja häpäisivät häntä muullakin tavalla, ja Jeesus kulki Golgatalle heikentyneenä julmasta ruoskinnasta, roskajoukon kieppuessa hänen ympärillään, mikä kaikki vei aikaa. Jos otaksumme klo 6 aamulla olevan ”kuudes hetki”, niin tähän kaikkeen ei jää riittävästi aikaa.

Jotkut oppineet väittävät, että juutalaiset jakoivat päivänsä neljään osaan ja että sanonta ”kolmas hetki” käsitti toisen osan klo 9:stä klo 12:een; jolloin ”kuudes hetki” ilmaisisi kolmannen osan alun. Tämä ratkaisisi vaikeudet, koska Markuksen ”kolmas hetki” sattuisi yhteen Johanneksen sanoilla ”noin kuudennella hetkellä” määräämän ajan kanssa. Mutta ei ole varmoja perusteita, joilla voisimme ajatella tällaisia kolmijakoisia ajanjaksoja käytetyn ilmaisemaan aikaa silloin kun Jeesus oli maan päällä. Kun Jeesus mainitsee yhdeksännen hetken, niin hän viittaa sen jälkeen yhdenteentoista osoittaen, ettei hän katsonut yhdeksännen hetken käsittävän aikaa yhdeksännestä kahdenteentoista eli meidän aikaamme 15:stä 18:aan. (Matt. 20:5, 6) Johannes ilmaisi varmasti ajan jakamisen tunteihin mainitessaan kymmenennen tunnin (1:39) ja seitsemännen hetken (4:52) eikä käyttänyt vain yhdeksättä ja kuudetta hetkeä erikseen, niinkuin hän olisi tehnyt, jos hän olisi käyttänyt jotain tuollaista väitettyä neljää suurempaa päivänjakoa.

Johdonmukaiselta ja pakottomalta selitykseltä näyttää seuraava. Päivät jaettiin kahteentoista tuntiin, mitkä laskettiin auringonnoususta auringonlaskuun eli n. klo 6:sta klo 18:aan. (Joh. 11:9) Koska juutalaiset eivät jakaneet tunteja minuutteihin, niin he sanoivat olevan kolmas hetki, kunnes neljäs alkoi, samoin kuin nytkin joku voi sanoa olevansa kolmekymmenvuotias, vaikka hän saattaa olla todellisuudessa kolmekymmentä vuotta yhdeksän kuukautta. Markuksen kolmas tunti voi olla siis lähellä neljännen alkua eli klo 10:tä. Johannes ei väitäkään olevansa täsmällinen, vaan sanoo, että ”oli noin kuudes hetki”. Saattoi olla 11.30 tai varhaisempaakin. Tuo päivä oli Jeesuksen seuraajille kiihdyttävän jännittävä, ja he saattoivat tuskin havaita tyynesti tapahtumain suhteellisen merkityksetöntä täsmällistä aikaa. Muistakaa myöskin, ettei heillä ollut siihen aikaan mukavasti ranteeseen sidottavia kelloja. Aikaa laskettiin epäilemättä yleensä huomioimalla aurinkoa, mikä saattoi olla usvan tai pilvien pimentämä, joten voitiin tehdä korkeintaan vain likiarvioita. On muistettava myöskin, että Johannes kirjoitti kertomuksensa noin 65 vuotta sen jälkeen kun nämä tapahtumat sattuivat. Kaikki nämä tekijät tarjoavat paljon mahdollisuuksia noiden kahden kertomuksen välisen ristiriitaisuuden poistamiselle.

Toinen seikka, mikä saattaa vaikuttaa asiaan: ruoskimista eli piiskausta pidettiin paaluunnaulitsemiseen kuuluvana osana. Se oli niin hirveän julma, että uhri kuoli toisinaan sen kestäessä, ja se on voinut olla kyllin ankara Jeesuksen tapauksessakin, niin että piti hankkia toinen mies auttamaan paalun kantamisessa Jeesuksen aloitettua ensin yksin. (Luuk. 23:26; Joh. 19:17) Jos tämä ruoskinta merkitsi paaluunnaulitsemistoimituksen alkua, niin sen alun ja varsinaisen paaluunnaulitsemisen välillä kului jonkin aikaa. Eri henkilöt voivat mainita eri aikoja paaluunnaulitsemiselle riippuen siitä toimituksen nimenomaisesta vaiheesta, milloin he saattoivat mainita ajan. Niin monet seikat saattavat selittää eroavaisuudet kertomuksissa, ja juuri se seikka, että on soviteltavissa oleva ero, todistaa, että Johannes ei yrittänyt harkitusti saattaa kertomustaan täsmälleen sopusointuun Markuksen aikaisemman esityksen kanssa, niinkuin hän olisi mitä varmimmin tehnyt, jos hän olisi väärentänyt kertomuksensa.

● Uusi kirja Mitä uskonto on tehnyt ihmiskunnalle? (engl.) osoittaa, että on olemassa ainoastaan yksi luokka tottelemattomia enkeleitä eikä kaksi. Kapinoivatko he ensiksi Eedenissä vai Nooan päivinä? Ja keitä olivat ne vankeudessa olevat henget, joille ylösnoussut Jeesus saarnasi, voivatko he katua ja pelastua ja jos eivät, niin miksi heille saarnattiin? – G. G., New York.

Ei ole mitään raamatunpaikkaa, mikä todistaisi keidenkään enkelien kapinoineen suojaavan kerubin kanssa Eedenissä. Yksi kohta, jota käytettiin kerran todistuksena, on Hesekielin 28:18, missä puhutaan siitä, että Saatana saastutti pyhäkkönsä syntiensä paljoudella. Tämän voitaisiin käsittää merkitsevän enintään sitä, että hänellä oli henkien joukko alamaisuudessaan ja hän saastutti sen, mutta se ei osoita tämänkään saastutuksen tapahtuneen Eedenissä. Se olisi voinut tapahtua Nooan aikana, jolloin Saatana olisi jo saanut aikaan ’paljon syntejä’ käyttääkseen niitä väitteissään, jotavastoin hänellä oli tuskin aikaa vielä Eedenissä koota niin suurta määrää syntejä. Mutta tuo kohta voisi merkitä paljon vähemmän kuin tätä eräitten nykyaikaisten raamatunkäännösten mukaan. Amerikkalainen käännös ei käytä ”pyhäkköä” hänen yhteydessään oleviin asumuksiin viittaavasti, vaan sanoo: ”Sinä häpäisit pyhyytesi.” Moffatt (engl.) sanoo: ”Sinä olet häväissyt pyhän asemasi” Fenton (engl.) sanoo, että hän ’loukkasi syvältä hyveensä’.

Ensimmäinen Raamatun todiste, mikä meillä on enkelien kapinasta suojelevaa kerubia lukuunottamatta, on 1. Mooseksen kirjan 6:1–4 oleva kertomus Nooan päivistä. Tavallisten käännösten 4. jae näyttää, kuin nefilimejä [jättiläisiä] olisi ollut maan päällä, ennenkuin Jumalan pojat elivät yhdessä naisten kanssa, mistä joku voi tehdä sen johtopäätöksen, että nämä olivat ruumiillistuneita paholaisia, jotka olivat kapinoineet aikaisemmin Saatanan kanssa. Mutta nykyaikaista kieltä käyttävät tarkemmat käännökset osoittavat näiden jättiläisten olleen ruumiillistuneitten Jumalan poikien ja naisten jälkeläisiä: ”Noina päivinä samoin kuin jälkeenpäinkin oli maan päällä jättiläisiä, jotka syntyivät [Jumalan] pojille, milloin nämä olivat yhteydessä ihmisten tyttärien kanssa; nämä olivat niitä sankareita, jotka olivat huomattavia miehiä muinaisina päivinä.” (Ak; Mo) Jumalan pojat olivat siis ensimmäiset näyttämölle ilmaantuneet kapinoitsijat.

Tämän vahvistaa 1. Pietarin 3:19, 20, Um: ”Tässä tilassa hän meni myös omaa tietään ja saarnasi niille vankeudessa oleville hengille, jotka olivat kerran olleet tottelemattomia, kun Jumalan kärsivällisyys odotti Nooan päivinä.” Tämä näyttää ilmaisevan, että enkelten ensimmäinen tottelemattomuuden teko tapahtui Nooan päivinä. Jos he olisivat kapinoineet ennen tuota aikaa, niin se varhaisempi kapinatapaus olisi ollut maininnan arvoinen käännekohta. Juudaan 6, Um, sanoo: ”Ja ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet alkuperäistä asemaansa, vaan hylkäsivät oman oikean asuinpaikkansa, hän säästi ikuisin kahlein synkässä pimeydessä sen suuren päivän tuomioon.” Noiden enkelien alkuperäinen asema oli heidän Jehovan järjestössä omaamansa paikka, mihin asemaan hän oli pannut heidät ja missä heillä oli epäilemättä määrätyt velvollisuudet, koska Jumala ei luonut heitä maleksimaan joutilaina. He hylkäsivät alkuperäisen asemansa kapinoidessaan. Kun he ruumiillistuivat elääkseen pysyvästi naisten kanssa, niin he hylkäsivät taivaassa henkiluomuksina omaamansa oikean asuinpaikkansa. Koska Juudaan 6. jae yhdistää nämä kaksi väärintekoa niin läheisiksi, niin näyttää siltä, että ne kummatkin tapahtuivat samanaikaisesti ja voivat sattua Nooan päivinä, jolloin ”Jumalan pojat” ruumiillistuivat. Kun vedenpaisumus pakoitti heidät jättämään ruumiinsa, niin he palasivat taivaallisiin paikkoihin henkiluomuksiksi, mutta eivät Jehovan järjestössä olleeseen alkuperäiseen asemaansa. Heistä tuli Saatanan paholaisia.

On järkevämpää ajatella enkelien kapinan tapahtuneen Nooan päivänä eikä Eedenissä. Saatana oli juuri aloittanut kapinallisen menettelynsä Eedenissä. Jumala oli vastaanottanut haasteen ja antanut lupauksen Siemenestä. Asia oli uusi. Ei ole niinkään luultavaa, että enkelit olisivat sekaantuneet siihen heti paikalla liittyäkseen koettelemattomaan kapinoitsijaan Saatanaan. He halusivat odottaa huomioidakseen asiain kehitystä. Nooan aikana oli kulunut tuhatviisisataa vuotta, ja Saatana oli kääntänyt syrjään kaikki ihmiset kolmea lukuunottamatta, Aabelia, Hanokia ja Nooaa. Jos hän voi tehdä tämän yksin, niin miten täydellisesti hän menestyisikään, jos häntä auttaisi enkelijoukko? Ja missä oli tuo luvattu Siemen? Eikö ollut kulunut tuhatviisisataa vuotta ilman, että siitä oli merkkiäkään? Saatana voi esittää tällaisia todisteita, joita hänellä ei voinut olla alussa Eedenissä. Hän saattoi päätellä, että jos Jumalan pojat liittyisivät häneen ruumiillistuneina joksikin ajaksi tai pysyvästi, niin voitaisiin aikaansaada jättiläisten muodostama erikoisrotu, joka vallitsisi ja hallitsisi ihmistä, ja näiden jättiläisten alaisuudessa voitaisiin Jehovan puolella olevat viimeisetkin pidikkeet ruoskia mukautumaan tai hävittää.

Mutta vedenpaisumus mullisti koko suunnitelman ja pakoitti ruumiillistuneet enkelit hajoittamaan ruumiinsa. Nuo entiset Jumalan pojat eivät voineet palata Jehovan palvelukseen, vaikka he olisivat halunneetkin, vaan jäivät valitsemansa mestarin, Saatanan, palvelukseen, ja heistä tuli hänen paholaisjoukkonsa. Heidät oli nyt vangittu synkkään pimeyteen, erossa Jumalasta, pimeyteen hänen päätöstensä suhteen ja synkkä loppu edessään, mitä kaikkea kuvataan hyvin tartaruksella. (Katso 2. Pietarin kirjeen 2:4:ttä.) Jeesus saarnasi näille tartarukseen vangituille hengille.

Miksi? Antaakseenko noille paholaisille tilaisuuden katua? Tuskin. Ei kukaan enkeli ole kuollut niiden lunnaina, jos ne olisivatkin sellaisissa olosuhteissa, että niiden lunastaminen olisi mahdollinen. Sitäpaitsi on tuskin johdonmukaista sanoa, ettei Aadamilla ja Eevalla ole toista tilaisuutta, ja seuraavassa hengenvedossa sanoa, että tottelemattomat enkelit, jotka olivat täydellisiä ja paljon korkeampia ja taitavampia ja voimakkaampia kuin ihminen ja jotka olivat nähneet Jehova Jumalankin ja olleet yhteydessä hänen kanssaan, saattoivat hylätä Jumalalta saamansa paikan ja liittyä Saatanaan ja kuitenkin saada myöhemmin tilaisuuden katua pelastuakseen. Miksi noille paholaisille saarnattiin sitten?

Saarnaaminen ei merkitse aina sitä, että se tähtäisi katumukseen ja pelastukseen. Me viemme Jehovan vihan viinimaljan kansoille, mutta ei niiden käännyttämiseksi, vaan varoitukseksi niitä odottavasta kuolemasta. Se on tuomion ja Jehovan lopullisen riemuvoiton ilmoitus. Me saarnaamme edelleen Harmagedonin alkamisen jälkeen, vaikkakaan emme siksi, että silloin enää useammat katuisivat ja pelastuisivat, vaan jotta kaikki tietäisivät, että Jehovan kostotoimenpiteet pannaan täytäntöön. (Katso Watchtowerin kesäk. 1. p:n numerosta 1951 sivulta 351 toista kysymystä vastauksineen.) Jeesus saarnasi samalla tavalla paholaisille. Saatanan maailman näkymätön sekä näkyvä osa saa täten todistuksen itseään vastaan ei ainoastaan siten, että kristityt ovat näytelmänä ihmisille ja enkeleille (langenneillekin paholaisille), vaan myös siten, että itse Jeesus saarnasi heille heidän lopullisesta lopustaan.

Katsokaa myös sivuja 69–73, 76, 81, 152 ja 153 kirjasta Mitä uskonto on tehnyt ihmiskunnalle? (engl.).

● Täytyykö meidät kastaa, ennenkuin Jumala hyväksyy meidät virkaanmäärätyiksi palvelijoiksi? Kirjanen Hyvän uutisen puolustus ja laillinen vahvistus (engl.) sanoo, että meidän tulee oikeudessa ollessamme sanoa, että emme ole virkaanmäärättyjä palvelijoita, jos meitä ei ole kastettu. – E. B., Indiana.

Maan viranomaiset vaativat yleensä jotakin muotomenoa virkaanasettamisen yhteydessä, ja siksi otetaan henkilön kastamisaika yleensä hänen virkaanmääräämispäiväkseen. Jeesuksenkin ollessa kyseessä oli näin, sillä silloin laskeutui henki hänen päälleen täyttäen Jesajan 61:1, 2:sen. Mutta joku voi vihkiytyä Jumalalle Kristuksen kautta ja alkaa toteuttaa sitä uskollisessa palvonnassa ja toimeliaassa palveluksessa jo kauan ennen vesikastettaan, koska kastamistilaisuutta ei ole ehkä tarjolla. Tällaisessa tapauksessa Jumala määrää henkilön palvelijakseen hänen vihkiytyessään ja alkaessaan odottaa ensimmäistä mahdollista tilaisuutta kasteen suorittamiseksi. Tuo lainopillinen kirjanen katselee asiaa erityisesti maan lain kannalta ja tunnustaa kaksi luokittelua, mitkä evankeliuminpalvelijoihin nähden tehdään, nimittäin virkaanmäärättyihin palvelijoihin ja säännöllisiin virkaanmääräämättömiin palvelijoihin. Katsoen siten maan lain silmillä tämä lainopillinen kirjanen ehdottaa, että me ratkaisisimme, mihin ryhmään me kuulumme, sillä perusteella, onko meidät kastettu vai ei. Samat lailliset oikeudet kuuluvat kaikille palvelijoille, laskettakoonpa heidät virkaanmäärätyiksi tai säännöllisiksi.

Mutta tämä lainopillinen kirjanen ottaa huomioon myöskin sen seikan, että joku saattaa olla Jumalan määräämä virkaan eli hengen voitelema ennen veteen kastamistaan, sillä se osoittaa, että Kornelius ja hänen pakanoista tulleet uskovat toverinsa määrättiin virkaan Jumalan hengellä, ennenkuin heidät upotettiin veteen. (Apt. 10:44–48) Vaikka se olikin poikkeuksellista, niin se osoittaa kumminkin, että Jumala voi määrätä virkaan vihkiytyneen henkilön ennen vesikastetta. Vaikka Jumala voi siis asettaa virkaan kastamattomankin, niin hän voi kuitenkin esittää oikeudelle, ettei hän ole vielä läpikäynyt virkaanasettamismenoa, vesikastetta, joten maan laki voi luokitella hänet säännölliseksi palvelijaksi eikä virkaanmäärätyksi evankeliuminpalvelijaksi. Vartiotorni-Seura itse panee painoa ja merkitystä vesikastetoimitukselle, minkä osoittaa se seikka, että vain ne, jotka ovat täten vertauskuvanneet vihkiytymisensä Jumalalle, ovat oikeutetut saamaan oman kirjasen Ohjeita teokraattisesta järjestöstä Jehovan todistajille.

● Eikö se tähti, mikä opasti viisaita miehiä Jeesuksen luo, olisi voinut olla Jumalalta, koska nuo miehet olivat ilmeisesti vilpittömiä ja toivat lahjoja ja palvoivat lasta? Ja eikö ole järkevää tehdä sellainen johtopäätös, että koska Jeesus ei ollut silloin enää tallin seimessä makaava pienokainen, vaan talossa oleva lapsi, niin hän ja hänen vanhempansa olivat siihen aikaan muuttaneet Beetlehemistä Nasaretiin? – F. D., Kalifornia.

Edessämme on kolme Evankeliumien Sopusointu-nimistä teosta, jotka ovat seuraavien toimittamat: System Bible Studies, Chicago, Illinois, ja prof. A. T. Robertson ja toht. Edw. Robinson, ja nämä kaikki kolme esittävät tietäjien eli tähdistä ennustajien vierailun tapahtuneen Beetlehemissä eikä Nasaretissa. Kun Maria oli toipunut synnytettyään Jeesuksen, niin hän ja Joosef voivat helposti muuttaa seimestä huoneeseen, joten lapsen huoneessa oleminen tietäjien vierailun aikana ei todista kaupungin muuttuneen. Olisi myöskin outoa, jos sen jälkeen kun Herodes oli neuvonut Raamatun ennustuksen mukaisesti tietäjiä menemään Beetlehemiin, mikä oli ennustettu syntymäpaikka, tähti olisikin sitten ohjannut heidät pois Beetlehemistä ja opastanut pohjoiseen, Nasaretiin. Raamatun kertomus osoittaa, että Joosef ja Maria ja lapsi asettuivat Nasaretiin ensimmäistä kertaa vasta palattuaan Egyptistä, missä he olivat olleet paossa. (Matt. 2:19–23) Jos he olisivat olleet Nasaretissa, kun heitä varoitettiin pakenemaan Egyptiin, niin heidän olisi pitänyt matkustaa koko tuo pitkä taival Herodeksen alueen pohjoisrajalla olevasta Nasaretista sen etelärajalle saakka päästäkseen Egyptiin. Toisekseen he olivat Beetlehemissä jo Jerusalemin eteläpuolella ja voivat helposti lähteä vaeltamaan etelään päästäkseen Egyptiin Herodeksen murhanhimoisten teloittajien edestä.

Jos tuo ns. ”tähti” olisi ollut Jumalalta, niin miksi se jätti nuo tietäjät vietyään heidät Jeesuksen luo, antaen heille siten vapauden palata Herodeksen luo? Miksi ”tähti” ei opastanut heitä takaisin toista tietä, jos se kerran oli Jumalan lähettämä, sen sijaan että se pakotti Jumalan tarttumaan asioihin lähettämällä enkelin heidän luokseen neuvomaan, etteivät he veisi uudelleen tietoa Herodekselle? Jumalalta tullut enkeli opasti paimenet Beetlehemiin ja antoi heille merkin, mistä he tunsivat pienokaisen, mutta ”tähti” ei tehnyt tätä ensin. Tietäjät kutsuttiin siis Jeesuksen vihollisen luo varmistamaan hänelle lapsen olinpaikka näin pitkän ajan kuluttua, kenties kaksi vuotta hänen syntymänsä jälkeen. Kun Herodes oli hälytetty ja herätetty tekemään yrityksiä lapsen surmaamiseksi, niin ”tähti” ilmaantui vasta sitten uudelleen ja johti tietäjät sinne, missä lapsi oli. Kaikki todistukset vastustavat siis sitä, että ”tähti” olisi ollut Jumalalta, sillä Jumala ei johda kansaansa tähtien liikkeillä. Mutta nuo tietäjät olivat tähdistä ennustajia ja tähtien palvojia, olipa heidän sydämensä miten vilpitön tahansa ”juutalaisten kuninkaan” suhteen. (5. Moos. 4:19; 2. Kun. 17:16; Jes. 47:13, 14) Perkele käytti heitä heidän tietämättään yrittäessään ottaa nuoren Jeesus-lapsen hengen.