Lukijain kysymyksiä
● Mitä Gal. 5:19:ssä oleva sana ”irstaus” merkitsee? – USA.
Voitaisiin otaksua, että tämä sana (joka tulee kreikankielisestä sanasta asélgeia) tarkoittaa käytöstä, joka on moraalitonta mutta ei kovin vakavassa mielessä. Näin ei kuitenkaan ole asian laita Raamatusta ja myös niistä vanhoista maallisista kreikkalaisista kirjoituksista saatavan todistusaineiston mukaan, joissa tämä sana esiintyy. Se ei rajoitu sukupuolisen moraalittomuuden tekoihin. Ja sen sijaan että se tarkoittaisi laadultaan lievästi huonoa käytöstä, se kuvaa ilmeisesti tekoja, jotka heijastavat röyhkeää asennetta, sellaista, joka ilmaisee piittaamattomuutta, halveksuntaa tai jopa ylenkatsetta käyttäytymisnormeja, lakeja ja valtaa kohtaan. Käytöksen ”irstaus” ei johdu sen tähden pääasiassa heikkoudesta vaan halveksivasta, röyhkeästä tai häpeämättömästä asenteesta.
Me huomaamme tämän tueksi, että kreikan kielen sanakirjat määrittelevät sanan asélgeia (ja tämän sanan muiden muotojen) kuvailevan: ”törkeän loukkaavia tekoja”, ”hillittömyyttä, kevytmielistä väkivaltaa”, ”röyhkeyttä”, ”karkeaa pilkkaa”, ”raak[uutta]” (Liddell ja Scott); ”liiallisuutta, kohtuuttomuutta missä tahansa, esim. kielenkäytössä, käytöksessä, röyhkeyttä” (Robinson); ”hillitsemätöntä himoa, . . . törkeyttä, häpeämättömyyttä” (Thayer); ”kevytmielistä luvatonta röyhkeyttä” (Trench). Barclayn Uuden testamentin sanakirja (A New Testament Wordbook) sanoo: ”Platon käyttää sanaa [asélgeia] ’hävyttömyyden’ merkityksessä. . . . Se on määritelty ’loukkaukseen ja julkeuteen liittyväksi väkivallaksi’. . . . Se on kuvailtu ’hengeksi, joka ei tunne mitään hillikkeitä ja joka uskaltaa kaiken, mitä mielijohde ja kevytmielinen röyhkeys mieleen tuo’.”
Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josephus käytti sanaa (asélgeia) kuvaillessaan, miten pakanakuningatar Iisebel pystytti Baalin palvontapaikan Jerusalemiin. Tämä teko oli todella järkyttävän törkeä loukkaus, joka röyhkeästi piti pilkkanaan yleistä mielipidettä ja säädyllisyyttä.
Asélgeia-sanan käyttö maallisissa kreikkalaisissa kirjoituksissa on rinnakkainen sen käytölle Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa. Esimerkiksi apostoli Paavali puhuu kansojen ihmisistä ja sanoo, että he ”sydämensä paatumuksen tähden, ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden [asélgeia] valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa”. (Ef. 4:17–19) Apostoli Pietari yhdistää sanan asélgeia sellaisiin seikkoihin kuin kansojen ”himoihin, juoppouteen, mässäyksiin, juominkeihin ja kauheaan epäjumalain palvelemiseen”, jotka johtavat ”riettauden lätäkköön”. (1. Piet. 4:3, 4) Ja kuvaillessaan Lootin vaivautumista Sodoman ihmisten tekojen tähden apostoli tähdentää sodomalaisten ”lakia uhmaavaa” asennetta heidän ’irstaudessaan’ ja vertaa eräitä omia aikalaisiaan heihin siinä, että he ovat ”uhkarohkeat, itserakkaat” ja ”ylenkatsovat herrauden” eivätkä pelkää ’pilkata loistoisia’ (Um) ja ”puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja”. (2. Piet. 2:7–10, 18) Kaikki nämä sanonnat ovat hyviä esimerkkejä kreikkalaisen asélgeia-sanan sävystä häpeämättömän, kevytmielinen käytöksen suhteen.
Samalla tavalla kirjoittaa opetuslapsi Juudas jumalattomista ihmisistä, jotka käyttivät Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä ”puolusteluna irstaudelle”, ja hän tähdentää heidän halveksivaa ja ylenkatseellista asennettaan vanhurskasta valtaa kohtaan. ”Irstautta” ei ollut ainoastaan heidän ’lihan saastuttamisensa’ sukupuolisessa ja muussa moraalittomuudessa, vaan myös se, että he ”eivät piittaa herraudesta ja pilkkaavaat loistoisia”. He olivat ”aineellisia ihmisiä, heillä ei ole hengellisyyttä”. – Juud. 4–8, 19, Um.
Nykyään on sanalla asélgeia kuvailtu asenne hyvin huomattava maailmassa. Monet nuoret hylkäävät kaikki hillikkeet, eivät epäröi törkeän loukkaavaa julkista säädyttömyyttä, pitävät röyhkeästi pilkkanaan arvovaltaa ja puhuvat pilkkaavasti vanhemmilleen ja muille. Mutta eivät ainoastaan nuoret menettele näin. Teatterit ja elokuvat sekä aikakauslehdet eivät esitä avoimesti ainoastaan alastomuutta ja sukupuolisuhteita, vaan myös sadistista raakuutta likaisen, rivon puheen ohella. Nämä kaikki ovat esimerkkejä ”irstaudesta” sanan raamatullisessa merkityksessä.
Huomatkaamme kuitenkin, että ”irstaus” (asélgeia) mainitaan usein ”haureuden” (pornéia) ja ”saastaisuuden” (akatharsía) yhteydessä. (2. Kor. 12:21; Gal. 5:19; vrt. Room. 13:13.) Millä tavalla nämä sanat eroavat toisistaan?
Näistä kolmesta on ”saastaisuus” (akatharsía) laajamerkityksisin. Toisin kuin esimerkiksi sanaan pornéia siihen ei sisälly ainoastaan sukupuolinen moraalittomuus vaan myös kaikenlainen epäpuhtaus puheessa, toiminnassa tai hengellisessä suhteessa. (Vrt. 1. Tess. 2:3; 1. Kor. 7:14; 2. Kor. 6:17.) Eikä tämän sanan sovellutus ole sanan asélgeia tavoin riippuvainen saastaisuuteen syyllistyneen vaikuttimista eikä asenteesta. ”Saastaisuus” on myös vakavuus- eli painavuusasteeltaan laaja-alainen. Samoin kuin puvussa voi olla vähäinen tahra tai se saattaa olla kauttaaltaan likainen, ihmisenkin ”saastaisuus” voi olla vähäinen tai vakava. Tunnusomaista tälle sanalle on, että se tähdentää väärän käytöksen tai tilan moraalisesti inhottavaa luonnetta.
”Haureus” (pornéia) on toisaalta rajallisempi ja kuvaa ehdottomasti sukupuolista laatua olevia törkeän moraalittomia tekoja. Vaikka kaikki pornéia on tietysti saastaista, niin tämä nimenomainen kreikkalainen sana tähdentää käytöksen luvatonta ja rivoa luonnetta, sellaista käytöstä, mitä voisi tavata porttolassa, vaikkei sen tarvitsekaan välttämättä tapahtua sellaisessa paikassa.
”Irstaus” (asélgeia) on ”saastaisuuden” kaltaista siinä, ettei se rajoitu sukupuoliseen moraalittomuuteen, mutta se eroaa siinä, että se panee painon käytöksen kevytmielisyydelle ja häpeämättömälle röyhkeydelle. Me näemme siis, että vaikka nämä sanat liittyvät kaikki väärintekoon ja voivat toisinaan ulottua toinen toisensa merkitysalueelle, niin kullakin sanalla on oma tunnusmerkillinen sävynsä, voimansa ja painokkuutensa.
Osoittaen tämän Barclayn edellä mainittu Uuden testamentin sanakirja mainitsee Raamatun ja kreikankielen oppineen Lightfootin sanovan, että ”ihminen saattaa olla ’saastainen’ (akathartos [akatharsían adjektiivimuoto]) ja kätkeä syntinsä, mutta ihminen, joka on aselgés ([asélgeian] adjektiivimuoto), loukkaa yleistä säädyllisyyttä. Tämä on aselgeian ydinajatus; ihminen, jonka sielussa asustaa aselgeia . . . ei välitä siitä, mitä ihmiset sanovat tai ajattelevat, niin kauan kuin hän voi tyydyttää pahaa haluaan. . . . Useimmilla ihmisillä on jäljellä kylliksi säädyllisyyttä yrittääkseen kätkeä syntinsä, mutta aselgēs on pitkälti ohittanut sen.”
Valaisemme tätä käytännöllisellä esimerkillä: Kristitty kihlapari voi jossain toisiaan kohtaan osoittamansa kiintymyksen tilanteessa mennä tahattomasti yli sen, mikä on puhdasta ja säädyllistä. Vaikka tuo kihlapari ei tekisikään sellaista, mitä Raamattu nimittää pornéiaksi (törkeäksi sukupuoliseksi moraalittomuudeksi), se voi siitä huolimatta syyllistyä jossakin määrin ”saastaisuuteen”, kuten esimerkiksi syleilemällä hyvin intohimoisella tavalla tai sallimalla käsiensä luisua intiimeihin ruumiinosiin. He voivat tuntea häpeää tämän johdosta ja päättää olla tekemättä siten uudelleen. Ovatko he syyllistyneet ”irstauteen” (asélgeia)?
Eivät sanan täydessä raamatullisessa merkityksessä, sillä he eivät tahallaan ja ylenkatseellisesti pitäneet pilkkanaan vanhurskaita mittapuita. Jos he tahallaan olisivat pitäneet tapanaan sellaista epäpuhdasta käyttäytymistä, niin se osoittaisi luonnollisesti piittaamattomuutta sitä kohtaan, mikä on puhdasta, sanan asélgeia kuvaamaa häpeämätöntä halveksuntaa. Samoin nuori mies, joka, vaikkei hänellä olekaan kunniallisia aikeita mennä avioliittoon, itsekkäästi rakastelee ja kiihkeästi hyväilee tyttöä – tai kenties tyttöä toisensa jälkeen – ilmaisee Raamatun määrittelemän ”irstauden” kevytmielistä himokkuutta. Hän ei välitä siitä, miten paljon ikävyyttä ja vahinkoa hän aiheuttaa. Samaa voidaan sanoa samoin menettelevästä tytöstä.
Niiden, joilla on hengellinen valvonta kristillisissä seurakunnissa, on sen tähden hyvä tehdä ero näiden Raamatun sanojen välillä. Sen ymmärtäminen voi vaikuttaa siihen, millaisia ratkaisuja kristityt vanhimmat tekevät käsitellessään väärintekotapauksia. Se voi auttaa heitä käsittämään selvemmin kysymyksessä olevien tekojen suhteellisen vakavuusasteen. Käy myös ilmi, miten tarpeellista heidän on käyttää tervettä arvostelukykyä punnitessaan olosuhteita, tilanteita ja asenteita.
● Onko kristillisen omantunnon säilyttämisen mukaan sopivaa sellaisen ansiotyön vastaan ottaminen, jossa on kannettava joko tuliasetta tai patukkaa? – USA.
Jehova Jumala itse on sallinut ihmishallitusten käyttää valtaa lain toimeenpanemiseksi asein, jos se on ollut välttämätöntä. Me luemme tällaisesta hallituksen valtuudesta: ”Se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee.” (Room. 13:4) Ei voida siis esittää mitään raamatullista vastaväitettä aseellisten lain toimeenpanoelimien olemassaoloa tai sitä vastaan, että hallitus valtuuttaa jotkut ihmiset kantamaan aseita omaisuuden ja/tai ihmisten suojelemiseksi.
Mutta se, valitsisiko kristitty esimerkiksi poliisin, vartijan tai yövahdin toimen, jos häntä vaadittaisiin kantamaan pistoolia tai muuta asetta, on hänen itsensä ratkaistava. Hän varmaan haluaisi harkita: Tahdonko omaksua taakan tehdä nopeita ja vaikeita päätöksiä ratkaisevassa tilanteessa, mihin kytkeytyy ihmiselämä? Haluanko joutua olosuhteisiin, jotka voisivat vaatia minua käyttämään asetta, ehkä sellaisella tavalla, mikä johtaisi verivelkaan Jehovan edessä?
Kristityn pääpyrkimyshän lisäksi on auttaa toisia tulemaan totuuden täsmälliseen tuntemukseen. Hän haluaa opettaa toisille, miten tulee elää ”rauhassa kaikkien ihmisten kanssa”. (Room. 12:18) Tämän huomioon ottaen hän voisi kysyä itseltään: Vaikuttaisiko se, että kantaisin asetta ansiotyössäni, toisista kristillisen opin vastaiselta? Onko syytä uskoa, että se on kompastumisen syy? Kristityn täytyy tehdä oma ratkaisunsa, joka perustuu Jumalan sanaan ja hänen vallitsevien olosuhteitten tuntemukseensa. Jos kristitystä tuntuu siltä, että sellaisen työn tekeminen, missä on kannettava asetta, todella haittaisi Raamatun totuuden levittämistä, niin hän tekisi viisaasti valitessaan muunlaista työtä. Raamattu neuvoo, ettei tule olla ”kenellekään loukkaukseksi”. – Fil. 1:10.
Olkoonpa kristityn ratkaisu mikä hyvänsä, sen tulee olla sopusoinnussa hänen Raamatun mukaan valmentuneen omantuntonsa kanssa. Mutta hänen ei tarvitse milloinkaan tuntea ahdistuneisuutta elämän välttämättömyyksien puutteen huolestuttamana. Jumalan sana vakuuttaa: ”Herra rakastaa oikeutta eikä hylkää hurskaitansa.” (Ps. 37:28) ”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä.” – Hepr. 13:5.