Minkä laatuinen on hyveesi?
HYVEEN helmi on vähän arvostettu nykyään. Huvitusten ja oman hyödyn tavoittelu on työntänyt hyveen taka-alalle useimpien ihmisten elämässä. Mutta Raamattu esittää hyveen eräänä kristityille asetettuna perusvaatimuksena. Se käskee heitä: ”Lisätkää uskoonne hyvettä, hyveeseenne tietoa”, ja neuvoo heitä jatkuvasti miettimään kaikkea, ”mikä on totta, . . . puhdasta, . . . hyvettä”. – 2. Piet. 1:5; Fil. 4:8; Um.
Hyve on määritelty seuraavasti: ”moraalinen menettely eli toiminta; oikean mittapuuhun mukautuminen; . . . moraalinen oivallisuus; käytöksen suoruus”. Ja sanotaan myös, että hyve on ”moraalista hyvyyttä” ja ”paheen vastakohta”. Kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa hyveeksi käännetty sana on areté, minkä kreikan kielen tutkijat määrittelevät seuraavasti: ”sisäinen arvo, moraalinen hyvyys, hyve, . . . mikä tahansa erityinen moraalinen oivallisuus”. Hyveeseen sisältyy myös luonnostaan ajatus moraalisesta voimasta ja miehuullisuudesta. Hyvettä voidaan sen tähden verrata lujaan metalliin, kuten rautaan, jota voidaan toistuvasti kuumentamalla ja jäähdyttämällä karkaista, niin että siitä tulee terästä, jolloin se ei tule ainoastaan lujemmaksi vaan myös sitkeämmäksi, murtumattomammaksi rasituksessa.
Jotkut pitävät itseään hyveellisinä, koska he eivät näytä rikkovan mitään kymmenistä käskyistä. Mutta eikö se ole parhaimmillaankin negatiivista hyvettä? Sitä paitsi tällaisellakin hyveellä on vaihtelevia arvoasteita. Esimerkiksi: joku ei ehkä varasta pelkästään siitä syystä, että hän on perinyt suuren omaisuuden. Siinä, ettei hän varasta, ei ole silloin paljon hyvettä. Sitä ei ole liioin paljon ihmisessä, joka ei varasta vain siksi, ettei hänellä ole tilaisuutta siihen.
Jotkut taas saattavat olla varastamatta, koska ylpeilevät kohtuuttomasti sillä, että ovat ”parempia” kuin muut ihmiset. Sellaiset tuovat mieleen Jeesuksen vertauksen fariseuksen, joka rukoili: ”Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.” Mutta näyttikö tämä mies hyveelliseltä Jumalan silmissä? Jeesus epäsi sen. – Luuk. 18:9–14.
Jollekulle voi ainoa este varastamiselle olla seurausten, rangaistuksen tai häpeän pelko. Vaikka nämä ovatkin hyveen oikeita perusteita, niin yksistään niihin pohjautuva hyve ei ole korkeimman laatuista. Sellaisen hyveen voitaisiin sanoa olevan valistunutta omanvoitonpyyntiä ja kuuluvan paremminkin laskelmoinnin kuin periaatteellisuuden piiriin. Tätä seikkaa tähdentävät apostoli Paavalin sanat, kun hän neuvoi kristittyjä tottelemaan maan lakeja, mutta ei ainoastaan vihan tai rangaistuksen pelon vuoksi ”vaan myös omantunnon tähden”. – Room. 13:5.
Vielä korkeamman laatuinen on se hyve, joka perustuu Luojaamme, Jehova Jumalaan, kohdistuvaan rakkauteen sekä pelkoon olla miellyttämättä häntä. Henkeytetty psalminkirjoittaja ilmaisi sen näin: ”Te, jotka Herraa rakastatte, vihatkaa pahaa.” Meillä tulee tosiaan olla rakkautta sitä kohtaan, mikä on oikein, ja meidän tulee vihata sitä, mikä on pahaa, jumalatonta ja mikä ei miellytä Jumalaa. Jeesuksella Kristuksella oli tämänlaatuista hyvettä maan päällä ollessaan, niin kuin luemmekin hänestä: ”Sinä rakastat vanhurskautta ja vihaat vääryyttä.” Tuo rakkaus sitä kohtaan, mikä on oikein, ja viha sitä kohtaan, mikä on pahaa, auttoi häntä selviytymään kaikista hyökkäyksistä, jotka Saatana pystyi kohdistamaan häneen kiusausten ja vainon muodossa. – Ps. 97:10; 45:8; Hepr. 5:8.
Tämä vanhurskaudenrakkaus ja pelko olla miellyttämättä Luojaa ei ainoastaan auta karttamaan sitä, mikä on pahaa, vaan myös pakottaa tulemaan positiiviseksi hyveessään, sillä tarkasti sanoen hyve merkitsee loppujen lopuksi enemmän kuin vain paheen puuttumista. Niin, hyve, johon Raamatussa viitataan usein vanhurskautena, on enemmän kuin negatiivista hyvyyttä. Jeesus osoitti tämän tehdessään yhteenvedon Mooseksen laista positiivisella tavalla sanoen: ”Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.” – Matt. 7:12.
Siksihän pientä lasta voidaan pitää viattomana varhaisiässään, mutta sitä ei voitaisi pitää hyveellisenä. Todellisuudessa voidaan vain hyvin pientä lasta pitää viattomana yksistään vuosiensa perusteella, sillä me luemme nykyään jo kuusivuotiaista murhaajista. Eräs tappoi tahallaan isänsä haulikolla; toinen ampui tarkoituksellisesti leikkitoverinsa kiväärillä. Sellaiset lapset asettavat pulmia poliisille ja oikeusistuimille, koska tuollaisia nuorison rikoksia koskevaa lainlaadintaa ei ole! – New York Times, 24.10.1967; New York Sunday News, 19.11.1967.
Hyveen positiivista puolta tähdentävät Jeesuksen rikkaalle nuorelle hallitusmiehelle puhumat sanat, kun hän oli tullut Jeesukselta kysymään, mitä hänen pitäisi tehdä periäkseen iankaikkisen elämän, ja kun hän ilmeisesti oli täysin tyytyväinen itseensä, koska piti Mooseksen lain pääasiallisesti negatiiviset piirteet. Jeesus osoitti kumminkin hänelle, mitä häneltä puuttui: positiivinen hyvyys eli hyve. ”Anna köyhille . . . ja tule ja seuraa minua.” Mutta häntä ei kiinnostanut niin korkealaatuinen hyve, joten ”hän synkistyi siitä puheesta ja meni pois murheellisena”. – Mark. 10:17–22.
Hyvettä on selvästi olemassa eri lajeja; se ei ole kaikki samaa laatua. On negatiivista hyvettä, vain pidättymistä pahuudesta tai toisten vahingoittamisesta, ja on hyvettä, joka perustuu enemmän laskelmointiin kuin periaatteeseen. Jeesus Kristus sanoi siitä: ”Ellei teidän vanhurskautenne [eli hyveenne] ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.” (Matt. 5:20) Säilyttääksemme hyveen helmen ja korjataksemme sen palkan, iankaikkisen elämän, meidän täytyy suojella sen laatua koettaen parantaa sitä. Älkäämme koskaan omaksuko itsetyytyväistä asennetta hyveeseen nähden. Meidän täytyy aina noudattaa neuvoa: ”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.” – 1. Kor. 10:12.