Kristuksesta saarnaaminen – kateudesta vai hyvästä tahdosta?
JUMALAN palvelijat ovat aina kohdanneet ankaraa vastustusta yrittäessään auttaa ihmisiä. Jeesuksen Kristuksen vastustajat käyttivät kaikenlaista pilkkaa ja arvostelua sekä vääriä syytöksiä, jotka perustuivat mihin tahansa mitättömään asiaan, jonka he saattoivat löytää.
Kun Jeesus söi ja joi, niin he syyttivät häntä syömäriksi ja viininjuojaksi. (Matt. 11:19) Kun hän meni syntisten koteihin kutsuttaessa ja puhui heille hyvää uutista, niin he sanoivat hänen seurustelevan syntisten kanssa. (Mark. 2:15, 16) Kun hän paransi ihmisiä vapauttaen heitä kauheitten sairauksien otteesta, niin he halusivat saada hänet lopettamaan sen sillä perusteella, että hän rikkoi heidän omatekoisia sapattipäivää koskevia lakejaan. – Matt. 12:9–14.
Nämä uskonnolliset ihmiset antoivat mieluummin ihmisten kärsiä, jos he vain voivat tehdä lopun Jeesuksen toiminnasta, koska hänen saarnaamisensa ja toimintatapansa osoitti heidän olevan arvottomia opettajia. (Matt. 15:14) He halusivat ihmisten ylistystä pikemmin kuin kunniaa Jumalalle tai Jumalalta. – Matt. 23:5–7.
Apostolit kokivat samaa vastustusta. Kun Paavali oli epäoikeudenmukaisesti pantu Roomassa vankilaan uskonnollisten vastustajien toimesta siksi, että hän levitti vapauden antavan hyvän uutisen valoa, niin hänen vastustajansa tekivät kaikkensa tehdäkseen mitättömäksi hänen saarnaamisensa hyvät vaikutukset. Paavali sanoi tästä: ”Tosin jotkut saarnaavat Kristusta kateudesta ja kilpailuhalusta, mutta toiset myös hyvästä tahdosta. . . . edelliset riidanhalusta, eivät puhtaasta vaikuttimesta, sillä he luulevat tuottavansa minulle ahdistusta vankilakahleissani.” – Fil. 1:15–17.
Nuo, jotka ’tuottivat ahdistusta’ Paavalille, olivat pääasiassa juutalaisia, jotka olivat väittäneet tulleensa kristityiksi mutta jotka olivat irtautuneet Paavalin puhtaasta apostolisesta opetuksesta. He pelkäsivät kärsivänsä pilkkaa ja vainoa niin kuin Kristuskin oli kärsinyt. (Gal. 6:12, 13) Heillä ei ollut puhtaita vaikuttimia, vaan he koettivat aiheuttaa epäilyksiä, riitaisuuksia, jakaumia – lyhyesti sanoen repiä apostolin työtä ja niiden hengellisyyttä, joiden vahvistamiseksi hän oli työskennellyt niin kovasti. He halusivat murtaa apostolin hengen panemalla hänelle tämän taakan hänen kärsimänsä vankilan kahletaakan lisäksi.
Kirjoittaessaan Korinton seurakunnalle tällaisista vastustajista Paavali kuvaili vaikeuksia, joita hänellä ja hänen tovereillaan oli ollut kestettävänään, ”kunniassa ja kunniattomuudessa, huonossa maineessa ja hyvässä maineessa; eksyttäjinä ja kuitenkin totuudellisina”. (2. Kor. 6:8) Nämä Paavalia vastaan taistelevat menivät siis niin pitkälle, että sanoivat hänen olevan eksyttäjä ja johtavan opetuslapsia harhaan. Tämä tapahtui sitä varten, että seurakunnat pirstoutuisivat – jotta nuo miehet voisivat saada tosi kristityt irtautumaan seurakunnista. He eivät ponnistelleet kovinkaan paljon saadakseen omia uusia opetuslapsia ulkopuolella olevasta maailmasta. Ei, se oli hyökkäys kristillistä seurakuntaa vastaan, ja he tekivät sen ”vetääkseen opetuslapset mukaansa”, Kristuksen opetuslapset, ja estääkseen toisia kuuntelemasta sanomaa, jota nämä tosi opetuslapset julistivat. – Apt. 20:30.
On sen tähden ilmeistä, että nuo varhaiskristittyjen vastustajat eivät yrittäneet rakentaa toisia, vaikka väittivätkin itse olevansa kristittyjä. He itse eivät toimineet Kristuksen opetuslasten tekemiseksi vaan yrittivät repiä niitä, jotka olisivat saattaneet kuunnella hyvää uutista.
TOSI SAARNAAMINEN RAKENTAA
Entä millainen tilanne vallitsee nykyään Kristuksen valtakuntaa ja sen tulevaa maan hallitsemista koskevaan saarnaamiseen nähden? Jehovan todistajat työskentelevät ahkerasti nykyisinä kristittyinä saadakseen tämän hyvän uutisen saarnatuksi jokaiselle. He eivät väitä olevansa erehtymättömiä tai täydellisiä. Eivätkä he ole henkeytettyjä profeettojakaan. Mutta he yrittävät viettää puhdasta elämää ja auttaa ihmisiä opettamalla heille hyvää uutista. Miljoonat ihmiset ilmaisevat vastakaikua.
Onko tällainen toiminta rakentavaa työtä? Tarvitsee vain katsoa tuloksia. Kun tutkimme tätä toimintaa, niin emmekö voi nähdä huomattavaa esimerkkiä maailmanlaajuisesta yksimielisestä opettamisesta, käytöksestä ja rakkaudesta? Me huomaamme joka vuosi satojen tuhansien ihmisten muuttavan persoonallisuutensa, niin että heistä tulee lainkuuliaisia kansalaisia, jotka säilyttävät raamatullisen moraalin, kasvattavat onnellisia perheitä ja vievät toisillekin samat korkeat mittapuut. Mistä muualta löydämme ihmisiä, jotka kuluttavat omaa aikaansa ja omia varojaan osoittaakseen rakkautta lähimmäistään kohtaan käyttämällä tuntikausia ihmisten kodeissa käymiseen ja Jumalan sanan totuuksien opettamiseen kiinnostuneille? Missä muualla havaitsemme tällaisen kansainvälisen ohjelman poistavan rotusyrjinnän niiden keskuudesta, joita opetetaan, ja missä he ”takovat miekkansa vantaiksi . . . eivätkä . . . enää opettele sotimaan”? (Jes. 2:4) Mistä muualta löydämme ihmisjoukon, joka huolehtisi Raamatun totuuden puhtauden voimassa pitämisestä ja puolustamisesta mihin hintaan hyvänsä? – 1. Tim. 3:15.
REPIVÄT ALAS MUTTA EIVÄT RAKENNA UUDELLEEN
Mutta Jehovan todistajilla on vastustajia nykyään samoin kuin oli varhaiskristityilläkin. Jotkut heistä tulevat heidän omista riveistään, niin kuin kävi varhaiskristillisyydenkin aikana. (Apt. 20:30) Mutta mikä tällaisten ihmisten tarkoitus on? Se on repiminen. Se, mitä he sanovat ja julkaisevat, on melkein kokonaan hyökkäystä Jehovan todistajia vastaan. Näemmekö heidän rakentavan ketään? Osallistuvatko he puhtaasti elävien, Valtakuntaa saarnaavien kristittyjen suureen kokoamiseen? Jos he vetävät pois jonkun, joka on Jehovan todistajien yhteydessä, niin mihin se henkilö voi mennä? Missä häntä rakennetaan hengellisesti?
Samat kysymykset heräsivät silloinkin, kun Jeesus oli maan päällä. Jotkut alkoivat nurista ja vaeltaa pois Jeesuksen luota, koska hän sanoi sellaista, mitä he eivät voineet hyväksyä. Jeesus kysyi silloin apostoleiltaan: ”Ette kai te tahdo mennä myös?” Simon Pietari vastasi: ”Herra, kenen luo menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.” (Joh. 6:67, 68) Missä he olisivat voineet saada hengellistä vahvistusta? Olisivatko he voineet mennä noiden tyytymättömien luo ja saada apua? He tiesivät, etteivät olisi voineet. Heidän olisi tarvinnut hylätä se, mitä olivat uskoneet, eikä heillä olisi ollut mitään, tai sitten heidän olisi tarvinnut palata juutalaisuuden orjuuteen, josta Kristus oli heidät vapauttanut. – Gal. 4:8–11.
Onko Jehovan todistajien nykyisillä vastustajilla ohjelma ihmisten rakentamiseksi Jumalan tuntemuksella? Tarjoavatko he ihmisille edistyvää hengellistä valistusta? Eivät. He liittyvät yleensä kristikunnan uskonnollisiin järjestelmiin, jotka suosittelevat usein, että ihmiset liittyisivät tai palaisivat mieleiseensä lahkoon. Joissakin tapauksissa papit antavat näiden tyytymättömien käyttää saarnastuolejaan, mutta ei evankeliumin saarnaamiseen vaan Jehovan todistajien repimisyrityksiin. Sitä paitsi nämä ihmiset palaavat opetuksiin, jotka he itse kerran hylkäsivät ja julkisesti selittivät vääriksi – kolminaisuusoppiin (Jumala kolmena persoonana), ihmissielun kuolemattomuuteen, pahojen vaivaamiseen helvetin tulessa ja muihin epäraamatullisiin opetuksiin. He sanovat todistajien pettäneen heitä, joskus monta vuotta – mikä on sama syytös, jonka ”väärät apostolit” tekivät Paavalia vastaan. Mutta nyt he sanovat äkisti nähneensä valon – että opit, jotka he olivat hylänneet, olivatkin kauttaaltaan tosia. He katuvat sitä, että ovat epäilleet näitä oppeja ja ovat puhuneet niitä vastaan ollessaan todistajien yhteydessä.
Eikö tällainen horjuminen asenteesta toiseen herätä kysymyksiä noiden vastustajien vilpittömyydestä? Useimmat heistä olivat entisiä kirkon jäseniä, jotka alkoivat julistaa, että nämä opit olivat vääriä, alkuisin ei-kristillisistä uskonnoista. Ollessaan Jehovan todistajien yhteydessä he esittivät todistuksia vakaumuksestaan toisille saarnatessaan heille. Noudattavatko tällaiset miehet kääntyessään Jehovan todistajia vastaan apostoli Paavalin esimerkkiä? Hän uskoi aikanaan vahvasti juutalaisuuteen ja ajatteli voivansa saada vanhurskauden Mooseksen lain teoilla. Mutta hän hylkäsi nämä asiat tultuaan kristityksi. Hänen vastustajansa sanoivat, että kristittyjen pitäisi palata Lain alaisuuteen ja luottaa sen tekoihin pelastuakseen. Paavali vastasi: ”Jos rakennan uudelleen juuri sen, minkä kerran hajotin maahan, niin osoitan itseni rikkojaksi.” – Gal. 2:18.
On vakava asia edustaa Jumalaa ja Kristusta jollakin tavalla, sitten huomata, että ymmärsimme Raamatun pääopetukset ja perusopit väärin, ja sen jälkeen palata juuri niihin oppeihin, joiden olimme vuosien tutkimisen jälkeen päättäneet olevan perusteellisesti vääriä. Kristityt eivät voi olla heikkoja ja horjuvia näiden perusopetusten suhteen. Miten kukaan voi luottaa tällaisten ihmisten vilpittömyyteen tai arvostelukykyyn?
Jeesus sanoi sitä paitsi opetuslapsistaan: ”He eivät ole osa maailmasta.” (Joh. 17:16) Mutta kuka voi kiistää sen, että kristikunnan kirkot ovat olennainen osa maailmasta? Ne, jotka liittyvät takaisin näihin kirkkoihin, jättävät huomioon ottamatta sen seikan, että papit ovat siunanneet kansojen sodat ja saman uskontokunnan jäsenet ovat rukoilleet kummallakin puolella oman sotajoukkonsa voittoa ja toisen tuhoa. Henkilöt, jotka palaavat kannattamaan näitä uskontokuntia, palauttavat itselleen sen verivelan, josta he kerran vapautuivat. – Vrt. 4. Moos. 35:33; Ilm. 18:24.
Jos joku on puhdistautunut sellaisista opeista, jotka häpäisevät Jumalaa – kolminaisuudesta, sielujen pirullisesta kiduttamisesta ikuisessa helvetin tulessa, kiertotähti Maamme hävittämisestä, verisen kansallisen sodankäynnin kannattamisesta ja muista sellaisista uskomuksista, jotka saastuttavat kristityn osana maailmasta – ja sitten palaa omaksumaan jälleen nämä opit, niin hän tekee niin kuin apostoli Pietari kuvailee joidenkuiden tehneen hänen aikanaan. Pietari kirjoitti: ”Jos näet he päästyään Herran ja Pelastajan Jeesuksen Kristuksen täsmällisen tuntemuksen avulla maailman saastutuksia pakoon kietoutuvat jälleen juuri näihin ja tulevat voitetuiksi, niin viimeiset olosuhteet ovat tulleet heille pahemmiksi kuin ensimmäiset. Sillä heille olisi ollut parempi, etteivät olisi täsmällisesti tunteneet vanhurskauden tietä, kuin että he sen täsmällisesti tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä. Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: ’Koira on palannut omalle oksennukselleen ja pesty sika rapakkoon rypemään.’” – 2. Piet. 2:20–22.
ASEMANSA VARMISTAMINEN
Miten joku voi sitten olla varma siitä, että hänen asemansa on oikea, jos hän on kehittänyt uskoa Jehova Jumalaan ja Hänen valtakuntaansa tutkimalla Jehovan todistajien kanssa? Apostoli Paavali kehotti tässä asiassa Timoteusta, joka kohtasi miehiä, jotka yrittivät järkyttää hänen uskoaan. Paavali sanoi: ”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet tullut vakuuttuneeksi, tietäessäsi keiltä olet sen oppinut ja että pienokaisesta asti olet tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi pelastuaksesi sen uskon välityksellä, joka on Kristuksen Jeesuksen yhteydessä.” – 2. Tim. 3:14, 15.
Miten tämä neuvo oli erittäin hyödyllinen Timoteukselle? Timoteuksenhan kasvatti hänen harras juutalainen äitinsä ja isoäitinsä. Hän tiesi, mitä Raamatun heprealaiset kirjoitukset sanoivat. Hänet oli saatu vakuuttuneesti uskomaan niihin ja hankkimaan usko ”ilman ulkokultaisuutta”. (2. Tim. 1:5) Kun hän sitten kuuli apostoli Paavalin opetuksen, niin hän tuli yhä vakuuttuneemmaksi (ei mielistelevän puheen vaikutuksesta vaan tarkistamalla Paavalin opetukset Raamatusta) kristillisyyden hyväksymisestä. Paavali käskee nyt Timoteusta palauttamaan mieleensä, keiltä hän sai opetuksen: Opettivatko he häntä jonkin itsekkään hyödyn vuoksi – saadakseen rahaa tai tehdäkseen hänestä orjan, vai rakastivatko he todella häntä? Tehtiinkö hänestä ihmisen, Paavalin, vai Herran Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi? Tietoisena näistä asioista hän kykenisi erottamaan sellaisen ihmisen huonon vaikuttimen, joka yrittäisi kääntää hänet pois.
Samalla tavalla voivat nykyään Jehovan todistajat ja ne, jotka saavat opetusta heiltä, harkita: Mikä taivuttelu on saanut minut vakuuttuneeksi siitä, mitä olen ruvennut uskomaan? Oliko se ihmisten mielistelevä tai ovela puhe? Pakotettiinko minua jollakin tavalla tai pantiinko minut painostuksen alaiseksi? Entä ne, jotka opettivat minua? Hyötyivätkö he taloudellisesti? Pyysivätkö he rahaa maksuksi ajastaan ja kuluista, kun he tulivat säännöllisesti kotiini? Tekivätkö he minusta oman opetuslapsensa, ja kun he opettivat minua, niin sanoivatko he minulle omasta ’viisaudestaan’, mitä tulee tehdä, vai vetosivatko he Raamattuun oppaana? Osoittivatko ne, jotka kävivät luonani, kiinnostusta minua kohtaan? Olivatko toiset uskonnolliset järjestöt osoittaneet sellaista kiinnostusta? Paavali sanoi itsestään ja niistä, jotka olivat hänen kanssaan, kun he olivat Tessalonikassa: ”Meistä tuli hellävaraisia teidän keskuudessanne niin kuin imettävä äiti, joka vaalii omia lapsiaan. Koska meillä siis on hellä kiintymys teihin, halusimme hyvin mielellämme antaa teille, ei ainoastaan Jumalan hyvää uutista, vaan oman sielummekin, koska olitte tulleet meille rakkaiksi.” (1. Tess. 2:7, 8) Rakastivatko teitä myös ne, jotka tulivat luoksenne, ja kuluttivatko he yhä uudelleen itseään ikään kuin ’antaen oman sielunsakin teille’?
Millaisen vastakohtaisuuden tällaiset kristityt näin ollen havaitsevatkaan, jos he ajattelevat, millaisia persoonallisuuksia vastustajat osoittivat olevansa! Paavalihan kirjoitti Rooman seurakunnalle: ”Mutta minä kehotan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka aiheuttavat jakaumia ja antavat kompastumisen aiheita vastoin sitä opetusta, jonka te olette oppineet, ja karttamaan heitä. Sillä sellaiset eivät ole Herramme Kristuksen, vaan oman vatsansa orjia, ja lipevin sanoin ja mairittelevin puhein he viettelevät vilpittömien sydämet.” – Room. 16:17, 18.
SEURAUKSET NIILLE JOTKA TAISTELEVAT JUMALAN PALVELIJOITA VASTAAN
Mitä meidän on sitten sanottava niiden harvojen tyytymättömien ihmisten yrityksistä, jotka koettavat repiä sitä työtä ja niitä vaikutuksia, jotka Jehovan todistajien suorittamalla saarnaamisella on? Käy niin kuin apostoli kirjoitti niistä, jotka saarnasivat repiäkseen hänet maahan: ”Mitä sitten [meidän on pääteltävä]? Ei mitään, paitsi että Kristusta julistetaan kaikin tavoin, joko teeskennellen tai totuudessa, ja tästä minä iloitsen.” (Fil. 1:18) Kiistämällä asioita nämä tietämättään herättävät kiinnostusta siihen, mitä Jehovan todistajat sanovat. Paavali viittaa taaksepäin Mooseksen aikaisiin Egyptin noitiin esimerkkinä tällaisten vastustusyritysten lopputuloksesta. Hän sanoo: ”Sillä tavoin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, siten nyt nämäkin edelleen vastustavat totuutta, mieleltään täysin turmeltuneet ihmiset, uskolta kelpaamattomat. He eivät edisty kuitenkaan pitemmälle, sillä heidän järjettömyytensä tulee hyvin selväksi kaikille, niin kuin noidenkin kahden miehen järjettömyys tuli.” – 2. Tim. 3:8, 9.
Apostoli kuvailee Heprealaisille 6:4–8:ssa niiden vielä tuhoisamman tilan, jotka lankeavat pois totuudesta. Hän puhuu sitten niille, jotka ovat uskollisesti ja vilpittömästi palvelleet Jumalaa, sanoen: ”Mutta teidän tapauksessanne, rakkaat, olemme vakuuttuneita paremmasta ja siitä, mikä tuo mukanaan pelastuksen, vaikka puhummekin tällä tavalla. Sillä Jumala ei ole epävanhurskas, niin että hän unohtaisi teidän työnne ja sen rakkauden, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja edelleen palvelette. Mutta haluamme, että kukin teistä osoittaa samaa uutteruutta säilyttääkseen toivon täyden varmuuden loppuun saakka, jottette tulisi veltoiksi, vaan olisitte niiden jäljittelijöitä, jotka perivät lupaukset uskon ja kärsivällisyyden välityksellä.” – Hepr. 6:9–12.
Vahvistakoon jokainen, joka on ryhtynyt kantamaan Kristuksen ja hänen Isänsä Jehovan nimeä, jatkuvasti uskossa ja kärsivällisyydessä kristittyjä veljiään ja lähimmäisiään, noudattaen Raamatun erinomaista neuvoa, jotta voisi periä ikuisen elämän ihmeellisen lupauksen itse ja auttaa toisiakin saavuttamaan sen. – 1. Tim. 4:15, 16.