Jumalan lapset jäljittelevät sitä mikä on hyvää

”Älä seuraa pahaa, vaan hyvää. Joka hyvin tekee, se on Jumalasta.”. – 3. Joh. 11

 1. Mistä sekä vanhat että nuoret ovat erityisesti kiinnostuneita ja miksi?

KUKA olisi sellainen lapsi, joka ei haluaisi saada jonkinlaista siementä pannakseen sen ruukkuun ja tarkkaillakseen uuden elämän alkamista? Lapsi kurkistaa joka päivä siihen ja tähyilee valppaasti kasvun merkkejä. Täysikasvuisetkin ihmiset ovat erittäin kiinnostuneita kaiken mahdollisen tiedon saamisesta siitä, miten uusi elämä alkaa. Alkusolu on mikroskooppisen pieni ja sisältää kuitenkin monimutkaisen koodin eli mallin, joka hallitsee sen tulevaa kehitystä. Raamattuhan sanoo jokaisesta elämänmuodosta, että se tuottaa ”lajinsa mukaan”. (1. Moos. 1:11, 12, 21, 24) Se suunnaton energiamäärä, joka on varastoitu tuohon pienen pieneen soluun ja sen mahdollisuus uudistua loputtomasti, herättää myös ihmetystä. Vaikka onkin havaittu paljon sellaista, mikä todistaa tarkoituksesta ja suunnitelmasta, niin elämä on yhä salaisuus. Ei ole ihme, että me haluamme kurkistaa uuden elämän alkuun joko ihmisessä, eläimessä tai kasveissa. Jos se on hyvää sukujuurta, se noudattaa samaa mallia ja jäljittelee sitä mikä on hyvää.

 2. Osoittivatko enkelit samanlaista kiinnostusta? Miten tämä on ilmaistu?

² Raamattu ilmaisee, että samanlainen asenne on enkeleillä. Voimme kuvitella heidän suuren kiinnostuksensa sitä kohtaan, mitä Jehova, Luoja, pani tapahtumaan meidän pienellä kiertotähdellämme, joka on vähäpätöisen pieni verrattuna kaikkeuteen, kun sitä valmisteltiin ylläpitämään elämää loputtoman moninaisena ja kauniina. Kerrotaan, että siihen aikaan he ”kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat”. Ja mikä sykähdyttävä elämys, kun he näkivät kaiken huipun, ihmisen luomisen ”Jumalan kuvaksi”! – Job 38:7; 1. Moos. 1:27.

 3. Oliko Jumalan ”mestarityöntekijä” myös kiinnostunut? Onko kiinnostus säilynyt?

³ Tämä luomistyö suoritettiin ”mestarityöntekijän”, Jeesuksen, välityksellä hänen ihmiseksi tuloa edeltäneessä elämässään, ja hänkin havaitsi sen kiehtovan kiinnostavaksi. Jumalan sana kertoo hänen silloin sanoneen: ’Minä iloitsin hänen maansa tuottoisasta maaperästä, ja minun ihastukseni aiheet liittyivät ihmislapsiin.’ Hän ei ole koskaan menettänyt tätä kiinnostusta ihmisperhettä kohtaan. Sama pitää paikkansa enkeleistäkin. Puhuen Kristukseen ja hänen askeleittensa seuraajiin keskittyvästä Jumalan tarkoituksesta Pietari sanoo, että ”siihen enkelitkin halajavat katsahtaa”. – Sananl. 8:30, 31, Um; Hepr. 13:8; 1. Piet. 1:12; ks. myös Kol. 1:15, 16.

APOSTOLI JOHANNES

 4. a) Miten Johannes ilmaisi kiinnostuksensa ”elämän sanaan”? b) Miksi meidän tulisi tuntea vetoa Johanneksen puoleen?

⁴ Osoittiko apostoli Johannes samanlaista kiinnostusta? Kuulehan hänen ensimmäisen kirjeensä alkusanoja: ”Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta . . . minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.” Hänen kiinnostuksestaan ei ole mitään epäilystä, vai onko? Ja miten ystävällinen kehotus! Hän haluaa meidän, hän haluaa sinun tulevan osalliseksi kanssaan. Hän haluaa, että tuntisimme vetoa hänen puoleensa, sillä hänellä on kerrottavana meille arvokkaita asioita, jotka ovat lämmittäneet hänen sydäntään ja lämmittävät meidänkin sydäntämme ja auttavat meitä asiain oikaisemisessa. Kuten hän sanoo: ”Tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.” Se auttaa meitä varmasti katselemaan näitä hyviä asioita hänen silmillään, jotta oppisimme arvioimaan oikein ja jäljittelemään sitä mikä on hyvää. – 1. Joh. 1:1–4.

 5. Millä tavalla me odotamme 1. Johanneksen kirjeen auttavan meitä?

⁵ Auttaako Johanneksen kirje meitä ymmärtämään syvemmin suhdettamme Jehovaan? Auttaako se meitä säilyttämään tämän suhteen vihamielisen painostuksen ja salakavalien houkutustenkin kohdatessa meitä? Johan hänen äsken lainaamamme alkusanat ilmaisevat juuri tämän. Mutta esitelkäämme ensiksi itse kirjoittaja. Se auttaa meitä ymmärtämään paremmin sen, mitä hän kirjoitti ja miksi hän kirjoitti sen.

 6. a) Millainen mies Johannes oli, kuten hänen kirjoitustyylinsä ilmaisee? b) Millainen Johanneksen suhde oli Jeesukseen, ja mikä lisänimi Johannekselle annettiin ja miksi?

⁶ Millainen mies Johannes oli? Häntä kutsutaan usein rakkauden apostoliksi ja täysin oikein, sillä rakkauden teema kulkee läpi hänen kirjoitustensa. Merkitseekö tämä sitä, mitä on toisinaan sanottu, että hänellä oli leppeä, rauhallinen mielenlaatu eikä koskaan kovaa sanaa? Jos sinulla on tällainen käsitys, niin saat yllättyä. Johannes ajatteli sydämensä samoin kuin mielensäkin mukaisesti. Hänellä oli voimakkaat mielipiteet, joihin liittyivät voimakkaat tunteet, eikä hän pelännyt ilmaista ajatuksiaan. Hän ei kaunistellut sanojaan eikä laimentanut niitä. Painaakseen mieleen todistelunsa voiman ja tehdäkseen asian ytimen selväksi hän usein käytti voimakasta vastakohtaisuutta. Kysymys kuuluu: oletko sinä valmis ottamaan sen vastaan? Hän kirjoitti kolme kirjettään jolloinkin vuoden 98 paikkeilla, jolloin hän oli hyvin iäkäs ja saattoi kirjoittaa arvovaltaisesti kypsänä kristittynä. Hän oli aikaisemmin saanut nauttia erittäin läheisestä yhteydestä Jeesuksen kanssa Jeesuksen koko palvelusajan. Johannes pääsi lähemmäs Jeesusta kuin kukaan muu. (Mark. 1:19, 20; 5:37; Joh. 13:23; 19:26, 27; 21:20) Johannes oli kaikkea muuta kuin leppeä luonnostaan. Kun samarialaiset kerran kieltäytyivät ottamasta Jeesusta vastaan, niin Johannes ja hänen veljensä Jaakob kysyivät häneltä: ”Herra, tahdotko, niin sanomme, että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäköön heidät?” Jeesus ei turhaan antanut noille kahdelle veljekselle lisänimeä ”Boanerges, se on: ukkosenjylinän pojat”. Tässä ei ole mitään ristiriitaista. Paitsi että tosi rakkaus on ystävällinen ja pitkämielinen, sen tunnusmerkki on myös uskollisuus. Johannes oli äärimmäisen uskollinen. Hän kirjoitti kirjeensä, kun, kuten oli ennustettu, oli monia, jotka osoittautuivat uskottomiksi. – Luuk. 9:54; Mark. 3:17; Matt. 13:25; Apt. 20:29, 30; 1. Joh. 2:18.

JUMALA ON VALKEUS

 7. a) Minkä sanoman Johannes kuuli ja mistä lähteestä? b) Miten Jeesus asetti valkeuden ja pimeyden tuomion perusteen yhteyteen?

⁷ Johannes tulee johdantonsa jälkeen suoraan asian ytimeen sanoen: ”Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet . . . että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.” (1. Joh. 1:5) Miten Johannes kuuli tämän sanoman? Johannes todisti evankeliumissaan Jeesuksesta: ”Valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt [vallannut, Um]”, ja että Jeesus antoi häneen uskoville vallan tulla Jumalan lapsiksi. Nämä eivät syntyneet uudelleen inhimillisen syntymän kautta, vaan he syntyivät Jumalasta hänen henkensä kautta. (Joh. 1:5, 12, 13) Johannes kertoi sitten, miten Jeesus itse oli vahvistanut tämän puhuessaan Nikodeemukselle, joka tuli Jeesuksen luo salaa yöllä. Jeesus puhui hänelle ’hengestä syntymisestä’ ja että ”joka ei synny uudesti, . . . se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa”. Hän puhui myös tuomion perusteesta, ”että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat”, ja jatkoi asettaen valoa vihaavan ja välttävän sen vastakohdaksi, ”joka . . . tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt”. Tämä järkytti Nikodeemusta, sillä vaikka hänellä olikin jossain määrin rakkautta totuuteen, niin ihmispelko varjosti hänen uskollisuuttaan sille. – Joh. 3:1–8, 19–21.

 8. Mitä voimme oppia Johanneksen evankeliumista valkeudesta ja pimeydestä sekä vapautuksestamme?

⁸ Näin saamme tietää, että valkeus edustaa totuutta ja vanhurskautta pimeyden vastakohtana, joka pimeys edustaa erehdystä ja vääryyttä ja pahoja ja saastaisia asioita. Olemme myös saaneet tietää lisää vapautuksestamme pimeydestä ja siirtämisestämme Jumalan valtakuntaan ja hänen perheeseensä, mikä merkitsee uuden elämän alkua. – Kol. 1:13.

 9. a) Miten Johannes sovelsi 1. Joh. 1:5:n omaan aikaansa? b) Missä merkityksessä Johannes viittasi valheisiin ja valehtelijoihin?

⁹ 1. Joh. 1:5:ssä esitetyn periaatteen jälkeen Johannes ryhtyy soveltamaan sitä suoranaisena haasteena ja sanoo: ”Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.” Hän esittää asian ytimen sanoen: ”Joka sanoo: ’Minä tunnen hänet’, eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija [kreikaksi pseústes], ja totuus ei ole hänessä.” (1. Joh. 1:6; 2:4) Nämä toistetut ilmaisut: ”Jos sanomme” ja ”joka sanoo”, kuten 1. Joh. 1:6, 8, 10:ssä ja 2:4, 6:ssa, osoittavat Johanneksen olleen syvästi tietoinen kristillisessä seurakunnassa vallinneista pahenevista olosuhteista. Vihollinen ei ollut hukannut aikaa kylväessään ”lustetta nisun sekaan”, ”miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa”. (Matt. 13:25; Apt. 20:30; ks. myös Jaak. 4:1–4.) Nämä väittivät olevansa totuudessa, mutta heidän todelliset tekonsa ja heidän toimintatapansa olivat ristiriidassa heidän väitteittensä kanssa ja osoittivat heidän olevan vääriä, valekristittyjä, antikristuksia. Johannes käyttää sanoja ’valhetella’ ja ”valhettelija” monta kertaa Joh. 8:44:stä alkaen aina Ilm. 22:15:een asti. Valehtelija ei ole sellainen, joka erehdyksessä lausuu aikomuksetta valheen. Valehtelija on sellainen, joka tietoisesti lausuu valheen, jonka tarkoitus on pettää ja johtaa harhaan. Valheet ja totuudet eivät sovi yhteen. Johannes oli äärimmäisen uskollinen totuudelle. Hän tiesi, ”ettei mikään valhe ole totuudesta”. – 1. Joh. 2:21.

10. a) Miksi emme odota yleistä luopumusta tosi kristittyjen keskuudessa? b) Miksi on silti oltava huolellisesti varuillaan?

¹⁰ Miten nämä seikat soveltuvat meihin nykyään? Ei ole vaikea nähdä, miten kristikunta koostuu suureksi osaksi niistä, jotka pelkästään väittävät olevansa kristittyjä. Jehovan todistajat omaksuvat kuitenkin kantansa tyystin erossa kristikunnasta, ja tämä kanta perustuu yksinomaan Jumalan sanaan ja sen totuudellisiin ja vanhurskaisiin periaatteisiin. Olemme vakuuttuneita siitä, että tänä elonkorjuuaikana, johon Jeesus viittasi, ei tapahdu jälleen suurta lankeamista luopumukseen. (Matt. 13:30, 43; 2. Tess. 2:3, 8) Mutta meillä ei ole varaa olla välinpitämättömiä. Sama vihollinen, lohikäärme Saatana, on sotajalalla ja vihaisempi kuin koskaan. Jehovan todistajien nykyinen historia osoittaa, että jotkut ”pahan palvelijan” luokan muodostavat ovat tehneet yrityksiä anastaakseen Jehovan työn ja kansan valvonnan. Tämä nähtiin erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikana. Mutta Jehova on puhdistanut järjestönsä ja tehnyt sen kokonaan teokraattiseksi. Kunnia kuuluu hänelle eikä ihmiselle. Jokaisen yksilön on yhä oltava huolellisesti varuillaan. Muistiinmerkinnät osoittavat, että eräitä on seurakunnissamme varoitettava, toisia pantava koeajalle ja toisia erotettava. Miksi? Koska he, vaikka väittävät olevansa totuudessa, eivät noudata käytännössä totuutta. Tämä alkaa usein vähäisellä tavalla, mutta jos siinä pysytään, niin se johtaa pois valkeudesta ulkopuolella olevaan pimeyteen. – Ilm. 12:17; Matt. 24:48; 25:30.

11. Miten voidaan säilyttää hyväksytty asema Jehovan edessä?

¹¹ Meidän on oltava varuillamme. Ketkään meistä eivät ole ruumiillisesti täydellisiä. Johannes sanoo: ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” Tämä on mahdollista, koska ”meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka . . . on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän [joilla on taivaallinen toivo], vaan myös koko maailman syntien”. (1. Joh. 1:8–2:2) Ne, joilla on maallinen toivo, ”suuri joukko” kaikista kansakunnista, ovat tosiaan ”pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä”. (Ilm. 7:14) Johannes tekee myöhemmin eron sellaisen veljen välillä, joka tekee synnin ”joka ei ole kuolemaksi” ja jonka edestä voimme rukoilla, ja tahallisen, tarkoituksellisen synnin välillä, ”joka on kuolemaksi” ja jonka edestä emme rukoile. ”Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.” Tämä osoittaa, että Johannes ei ollut äärimmäisyysmies, vaan hyvin tasapainoinen kypsänä vanhimpana. – 1. Joh. 5:16, 17.

JUMALA ON RAKKAUS

12. a) Miksi me olemme velvolliset rakastamaan toisiamme? b) Miksi veljensä vihaaja on vaarallisessa asemassa? Miten hänen tulee menetellä?

¹² Läheisesti liittyvänä määritelmään, että ”Jumala on valkeus”, Johannes sanoo myös, että ”Jumala on rakkaus”. (1. Joh. 4:8, 16) Johannes sai ensin tietää tämän samasta lähteestä, joka edellä on mainittu. Hän kertoi, että Jeesus sanoi Nikodeemukselle: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16) Sama totuus on ilmaistu 1. Joh. 4:9, 10:ssä. Kuten aiemmin, Johannes soveltaa suoraan tämän tärkeän totuuden sanoen: ”Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.” Hän esittää myöhemmin ajatuksen ytimen voimakkaalla vastakohdalla ja sanoo: ”Jos joku sanoo: ’Minä rakastan Jumalaa’, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija.” (1. Joh. 4:11, 20) Toisin sanoen, jos sinulla on kaunaa veljeäsi kohtaan, vaikka vain yhtäkin, ja sinä tahallasi vältät ja kieltäydyt puhumasta hänelle tai tunnustamasta häntä seurakunnan jäseneksi, niin asetut hyvin vaaralliseen asemaan. Sinä toimit todellisuudessa tuomarina seurakunnan edellä ja yläpuolella. Jos Jehova hyväksyy hänet yhdeksi perheensä jäseneksi, niin voitko sinä kohdella häntä erotettuna itseesi nähden kasvojesi jähmettyessä hänen tullessaan näkyviin? Voisitko sinä kestää sitä, että Jehova kohtelisi sinua sillä perusteella? Ehkä sinä sanot, että ensinnäkin veljelläsi on kaunaa sinua kohtaan. Niin tuskalliselta kuin se saattaa tuntuakin, jos se myönnetään, on kuitenkin sanottava, että sinun täytyy ensiksi päästä kaunastasi häntä kohtaan. Älä jäljittele sitä mikä on pahaa. Jos kysymyksessä on voimakas vastenmielisyys ja paha tunne, niin tähyile tilaisuuksia osoittaa ehkä vähäisinkin tavoin haluasi olla ystävällinen. Jos on vielä jokin selvittämätön epäkohta, Matt. 18:15–17 esittää selvästi noudatettavan menetelmätavan. Johannes sanoo: ”Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.” Se on hyvä esimerkki jäljiteltäväksi. – 1. Joh. 3:16.

13. Kohteliko Jeesus kylmästi ketään seuraajistaan? Miten tällainen taipumus voidaan voittaa?

¹³ Tämä ei merkitse sitä, että meidän pitäisi kohdella kaikkia veljiä täsmälleen samalla tavalla. Jeesus ei tehnyt niin. Oli ilmeistä, että hänen ja Johanneksen välillä oli erityinen yhdysside. Mutta Jeesus ei kohdellut kylmästi ketään seuraajistaan, ei edes Juudas Iskariotia, loppuvaiheessakaan. Tämän todistaa se, että kenelläkään hänen opetuslapsistaan ei ollut aavistustakaan Jeesuksen käytöksestä päätellen, kuka hänet pettäisi. Älkäämme olko liian nopeita olemaan oikeassa omissa silmissämme, liian itsepäisiä omissa mielipiteissämme. ”Joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä . . . eikä hän tiedä, mihin menee, sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.” Ehkäistäksemme kaikkea tällaista taipumusta toteuttakaamme sitä, mitä Johannes sanoo epäitsekkäänä, perusteellisena ja käytännöllisenä olemisesta, ettemme sulje hellän säälimme ovea, kun näemme veljemme olevan puutteessa. ”Älkäämme rakastako [ainoastaan] sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” – 1. Joh. 2:11; 3:17, 18.

14. Mitä rakkaudessa pysyminen merkitsee, ja minkä runsaan siunauksen se tuo?

¹⁴ Pankaamme merkille rohkaisuksemme nämä Johanneksen suurenmoiset sanat: ”Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa [Jumalan yhteydessä, Um], ja Jumala pysyy hänessä [yhteydessä hänen kanssaan, Um]. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä.” (1. Joh. 4:16, 17) Rakkaudessa pysyminen merkitsee sitä, että noudattaa päättäväisesti ja johdonmukaisesti aidon, Jumalan kaltaisen rakkauden aina hallitsemaa menettelytapaa. Epätäydellisyyden ja väärien halujen takia on lankeaminen mahdollinen, mutta ”paholainen [ei] tartu kiinni häneen”, niin että saisi hänet hylkäämään tämän menettelytavan. Älköön koskaan tapahtuko niin! Päinvastoin osoittautumalla lujaksi hän ”pysyy Jumalan yhteydessä, ja Jumala pysyy yhteydessä hänen kanssaan”. Miten kannustavaa! Tieto, että tosi Jumala Jehova pysyy yhteydessä kanssasi, puolellasi, valmentaa sinua, tekee sinut lujaksi ja vahvaksi, johtaa sinua loppuun asti – se antaa sinulle toki järkkymättömän luottamuksen ja rohkeuden. – 1. Joh. 2:16; 5:18, Um; ks. myös Joh. 10:27–30; 1. Piet. 5:9, 10.

15. a) Mitä hyviä ominaisuuksia vaatii rakkautemme osoittaminen Jumalaa kohtaan? b) Mikä ero on herkkätunteisuuden ja loukkaantuvaisuuden välillä? c) Milloin ja miten Jeesus ja hänen äitinsä osoittivat hyviä ominaisuuksia?

¹⁵ ”Nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä [yhteydessä hänen kanssaan, Um].” (1. Joh. 2:28; ks. myös Joh. 17:20–26.) Tämä teema kulkee läpi koko Johanneksen kirjeen. Me pysymme Jumalan yhteydessä, kun ”rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä”. (1. Joh. 5:2) Tämä vaatii päättäväisyyttä. Jeesus oli päättäväinen. Hän oli myös hyvin herkkätunteinen. Mikään ei jäänyt häneltä havaitsematta. Vaikka hän oli herkkätunteinen täydellisessä määrässä, niin hän ei ollut millään tavalla helposti loukkaantuva, koska hän ei ollut mitenkään ylpeä eikä itsepäinen. Hänellä ei ollut itsesääliä. Jeesus ilmaisi näitä ominaisuuksia kiinnostavalla tavalla, samoin kuin hänen äitinsä Maria, eräässä hääjuhlassa Galilean Kaanassa. (Joh. 2:1–11) Viini loppui kaikkien yllätykseksi. Jeesuksen äiti sanoi hänelle: ”Heillä ei ole viiniä.” Hän ei madaltanut ääntään eikä puhunut arkipäiväisellä tavalla. Hän ilmeisesti korotti ääntään kysymysmuotoon, ja Jeesus oli heti täysin selvillä siitä, mitä hänen mielessään oli: ”Heillä ei ole viiniä. Etkö aio tehdä jotain?” Vaikka hän ylitti rajan yrittäessään ohjata Jeesusta hänen palveluksessaan, niin Jeesus ei pitänyt sitä henkilökohtaisena loukkauksena. Hän vastasi sen sijaan varmasti mutta ystävällisesti: ”Mitä sinä tahdot minusta, vaimo? Minun aikani ei ole vielä tullut.” Miten Maria reagoi? Nakkeliko hän niskojaan ja sanoi: ”Tuo ei ole kovinkaan kaunis tapa puhua äidillesi näiden palvelijoitten edessä”? Sen sijaan hän päättäväisyyttään osoittaen jatkoi mitä hänen mielessään oli ja sanoi palvelijoille: ”Mitä hän teille sanoo, se tehkää.” Oliko nyt Jeesuksen vuoro loukkaantua syvästi? Kääntyikö hän vihaisena äitinsä puoleen ja sanoi: ”Minähän käskin sinua juuri pysymään asemassasi. Miksi et ota siitä vaarin?” Hän teki sen sijaan jotain hämmästyttävää. Vaikkei hänen aikansa ollutkaan vielä tullut, niin hän teki juuri niin kuin hänen äitinsä oli vihjannut. Hän käski palvelijoita tekemään jotain. Hän olisi varmasti voinut suorittaa ihmetyön ja valmistaa tarvittavan viinin sanomatta sanaakaan palvelijoille.

16. a) Miksi Marialla oli hyvä syy odottaa Jeesuksen suorittavan ihmeen? b) Millä tavoilla Maria saatettiin sisäpiiriin?

¹⁶ Katseltakoonpa asiaa miten hyvänsä, niin sekä Jeesus että Maria osoittivat päättäväisyyttä ja herkkätunteisuutta olematta kuitenkaan loukkaantuvaisia. Muista, ettei kenelläkään ollut pätevämpää syytä kuin Marialla odottaa Jeesuksen suorittavan ihmeitä niin pian kuin hän aloitti palveluksensa, kun otetaan huomioon se hämmästyttävä ihme, jonka hän oli kokenut omassa ruumiissaan vain 30 vuotta aikaisemmin. Se merkitsi hänelle uuden elämän alkua hänessä. Jumalan enkeli Gabriel oli selittänyt omalla käynnillään (ei unessa), että Maria tulisi pyhän hengen voimasta raskaaksi ja että ”se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi”. (Luuk. 1:26–38) Siitä hetkestä asti hän käsitti syvästi sen tosiasian, että hän todella oli Jehovan ’suuresti suosima’ (Um). Hänet saatettiin mitä ainoalaatuisimmalla ja läheisimmällä tavalla Jehovan suosion sisäpiiriin, ja hän oli päättänyt pysyä siinä. Hän ei voinut seurata Jeesuksen mukana hänen evankeliuminpalveluksessaan, mutta kun loppu tuli ja hänen Poikansa oli siinä kauheassa kidutuspaalussa, niin hän oli siellä kyllin lähellä, niin että Jeesus saattoi puhua hänelle. Vaikka Jeesus oli suuressa henkisessä ja ruumiillisessa tuskassa, niin hän järjesti erittäin ystävällisesti äitinsä otettavaksi Johanneksen kodin sisäpiiriin, ”sen opetuslapsen, jota hän rakasti”. Vielä enemmän: kun tuo vielä suurenmoisempi sisäpiiri muodostui tuossa pienessä ryhmässä Jerusalemissa muutamia viikkoja myöhemmin, niin hän oli siellä ja hänet luettiin heidän joukkoonsa. Jumala valitsi tuon pienen joukon muodostamaan kristillisen seurakunnan ytimen, ”uuden luomuksen” alun. – Joh. 19:25–27; Apt. 1:14; 2. Kor. 5:17.

17. Miten on hyvä olla sekä päättäväinen että herkkätunteinen?

¹⁷ On hyvä olla päättäväinen ja herkkätunteinen eteemme tulevien etujen suhteen. On totisesti suuri suosio tulla otetuksi Jumalan perhepiiriin, ja meidän tulee aina olla innokkaita nauttimaan hengellistä ”vahvaa ruokaa” säilyttääksemme herkkätunteisuutemme pitämällä ’aistimme tottumuksesta harjaantuneina’, jotta voisimme säilyttää nämä edut. (Hepr. 5:14) Jos meillä olisi erikoisetu olla Jehovan kokoajan palvelija lähetys- tai Beetel-kodissa, niin meidän pitäisi lujasti päättää olla siellä mikäli mahdollista. Joskus on tietysti muutos välttämätön, eikä se ehkä johdu uskottomuudesta eikä loukkaantuvaisuudesta. Syy muutokseen saattaa olla esimerkiksi se, että joku on päättänyt avioitua, ja myönnettäköön auliisti, että on valtava ero loukkaantuneisuuden ja rakastumisen välillä.

18, 19. a) Miten Johannes asettaa vastakkain ’Jumalan lapset ja Perkeleen lapset’? b) Miten Jumalan henkeä samoin kuin uskoa verrataan siemeneen? Minkä luottamuksen tämä antaa meille, ja mitä kuitenkin tarvitaan meidän aikanamme?

¹⁸ Johannes asettaa jyrkästi vastakohdiksi ne, jotka ovat ”perkeleestä”, ja ne, jotka ovat ”Jumalasta” eli jotka ovat ’Jumalasta syntyneet’. Vaikka me olemme saattaneet kerran kuulua maailmaan, joka on ”paholaisen vallassa”, niin me voimme noudattaen Jumalan kutsua tulla siirretyiksi eli muutetuiksi hänen perheeseensä. Johannes sanoo: ”Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä.” Tämä johtuu ”siitä Hengestä, jonka hän [Jumala] on meille antanut”. Tämä henki on siemenen tavalla, jos se on kylvetty hyvään sydämeen, uuden elämän alku. Johannes kirjoittaakin: ”Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä [jatka synnin tekemistä, Um], sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä [harjoittaa, Um], sillä hän on Jumalasta syntynyt.” (1. Joh. 3:8, 9, 14, 24; 5:19, Um) Tämän täytyy liittyä uskoon, jota Jeesus vertasi sinapin siemeneen, joka ”on kaikista siemenistä pienin”. Vaikka se on pienen pieni alussa, niin jos sitä kasvatetaan oikealla tavalla, se kasvaa loputtomasti uusiutuvin voimin, ja sinä kykenet poistamaan tai ylittämään kaikki esteet. ”Eikä mikään olisi teille mahdotonta”, jos se vain on Jumalan tahdon mukaista. Se auttaa meitä Jumalan lapsina menestyksellisesti jäljittelemään sitä, mikä on hyvää, ”sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme”. – Matt. 13:31, 32; 17:20; 1. Joh. 5:4.

¹⁹ Näinä vanhan asiainjärjestelmän loppupäivinä ovat kristillisen elämämme ja palveluksemme esteet ja pidäkkeet hyvin ankarat. On paljon pulmia. Jehova tiesi tämän ennalta ja varasi auttavia ja ajankohtaisia neuvoja Sanassaan. On hyvä tarkastella tätä sen valossa, mitä Raamattu sanoo ympärileikkauksesta, erityisesti sydämen ympärileikkauksesta, kuten olemme jo maininneet.

[Kuva s. 446]

Kun viini loppui hääjuhlassa, niin sekä Jeesus että hänen äitinsä osoittivat päättäväisyyttä ja herkkätunteisuutta olematta loukkaantuvaisia – ja Jeesus suoritti ensimmäisen ihmeensä