Kartatko sinä onnen vihollisia?

HALUTESSAAN onnea ihminen voi helposti toimia itseään vastaan. Joku voi luulla toimivansa onnensa hyväksi, mutta saattaakin menettelytavallaan aiheuttaa onnettomuutta. Siksi on tarpeellista olla valveilla niiden onnellisuuden vihollisten suhteen, jotka teeskentelevät olevansa onneen johtavan tien löytäjiä.

Salakavalasti toimii onnellisuutta vastaan sen kaipaaminen, mitä toisilla on. Joku voi ajatella saavansa onnen vain, jos hän saa sen, mitä jollakulla toisella on; mutta tyytymättömyys, mitä tämä synnyttää, tukahduttaa onnellisuuden.

Entä jos joku kuluttaa rahaansa jollain tietyllä tavalla? Pitäisikö hänen määrätä, miten sinun on käytettävä rahaasi? Joillakuilla on varaa hankkia tiettyjä aineellisia etuja verottamatta liikaa aikaansa ja voimiaan; mutta jos ajattelemme, että koska joku muu voi tehdä siten, meidänkin pitäisi kyetä tekemään samoin, niin se merkitsee onnettomuuden aiheuttamista.

Jumalan kirja, Pyhä Raamattu, auttaa meitä tuntemaan onnen viholliset. Neuvoen meitä olemaan kaipaamatta liikaa aineellista onnea henkeytetty Sana sanoo: ”Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.” (1. Tim. 6:7, 8) Samankaltainen ajatus ilmaistaan Heprealaiskirjeen 13:5:nnessä: ”Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: ’En minä sinua hylkää enkä sinua jätä’.”

Kristitty, joka on ’tyytyväinen siihen, mitä hänellä on’, ei sen tähden häiriinny joka kerta, kun joku naapuri tai ystävä hankkii jotain uutta, eikä myöskään tee jokapäiväisen keskustelunsa pääasialliseksi aiheeksi sitä, mitä hän haluaisi hankkia. Miehet saattavat puhua alituisesti uudesta autosta, kojeesta tai harrasteluvälineestä, minkä he haluaisivat omistaa. Naiset voivat puhua lakkaamatta uusista vaatteista, jotka he tahtoisivat hankkia. Sellainen puhe ei johda onneen, se synnyttää tyytymättömyyttä ja tähdentää aineellisia asioita eikä hengellisiä.

Mikä tämä omistamisen ylpeys on, minkä niin monet luulevat johtavan onneen? Se on maailmallisuutta. Henkeytetty apostoli Johannes selittää: ”Kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.” (1. Joh. 2:16, 17) Onnen etsinnässä voidaan siis kerätä monenlaista. Ihminen saattaa katsella omaisuuksiaan silmillään ja tuntea omistamisen ylpeyttä, mutta sellainen omistamisen ylpeys ei tuota todellista, pysyvää tyydytystä. Se ei voi olla kestävää, koska tämä maailma on ohimenevä, Jumalan sana on tuominnut sen häviämään. (2. Piet. 3:7) Koska se ei tule pysymään, niin miksi lähteä tavoittelemaan sen ”elämän korskeutta”?

Lisäksi voi sen kaipaaminen, mitä toisilla on, johtaa kateuteen, epäsuopeuteen ja vihaan – mitkä kaikki ovat onnen vihollisia. Kun Kain alkoi kadehtia veljeään Aabelia, koska tämä oli saavuttanut Jehovan suosion, niin hän ei tavoittanut onnea. Hänen kateutensa johti vihaan ja lopulta murhaan. Kun Israelin kuningas Ahab alkoi kadehtia Naabotin viinitarhaa, niin se johti Naabotin murhaamiseen ja lopulta Ahabin kuolemaan, hänen, joka luuli, ettei hänen onnensa ollut täydellinen, ennen kuin hän saisi Naabotin omaisuuden. Ei ole ihme, että henkeytetty Sana sanoo: ”Mustasukkaisuus on mätää luille.” Ja kristittyjä varoitetaan karttamaan näitä onnen vihollisia: ”Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.” – Sananl. 14:30, Um; Gal. 5:26; 1. Moos. 4:2–8; 1. Kun. 21:1–24; 22:34–38.

Itsehillinnän puute on myös onnen vihollinen. Antaessaan mielitekojensa tai halujensa vapaasti hallita joku voi luulla saavansa suuremman onnen, mutta itsehillinnän menetys johtaa ahmattiuteen, juoppouteen, ruumiilliseen sairauteen, kurjuuteen ja katumukseen eikä onneen.

Varoittaen meitä tästä onnen vihollisesta Jumalan sana sanoo: ”Tyhmä purkaa kaiken sisunsa, mutta viisas sen viimein tyynnyttää [pitää sen tyynenä viimeiseen asti, Um].” (Sananl. 29:11) Tyhmä henkilö ”purkaa kaiken sisunsa”. Se ei ole Jumalan hengen ilmaus, mikä johtaa onneen, vaan päinvastoin sellaisen henkilön kiihtynyt henki, joka haluaa kuohahtaneessa tilassaan päästää ilmoille vihansa. Ajatellen, että hän vapautuu kaikesta tästä sisäänsä patoutuneesta tarmosta, hän päästää sen kaiken esiin. Minkä vapautuksen hän saa? Saattaa olla hetkellistä helpotusta, mutta hänen henkensä ei ole saanut lievitystä, sillä itsehillinnän puute johtaa vahinkoon, katumukseen ja toisten vieraantumiseen hänestä. Onnellisuuden hyväksi toimiva on sellainen ihminen, joka ”pysyy tyynenä viimeiseen asti”. Kun häntä ärsytetään, niin hän pakottautuu pysymään tyynenä. Sitten hän ratkaisee pulman järkevällä eikä mielettömällä perusteella ja välttää siten onnen vihollisen.

Itsehillinnän puute voi ilmetä myös tyhjänpäiväisten vikojen etsinnässä, mikä sekin on eräs onnen vihollinen. Parantumaton nalkuttaja voi kuulua kumpaankin sukupuoleen ja melkein mihin ikäluokkaan hyvänsä. Nalkuttaja ei yritä elähdyttää, innoittaa luottamuksella eikä hillitä pelkoa, vaan koettaa vaikuttaa uhriinsa lisähäirinnän uhalla. Eräs runoilija sanoi kerran: ”Vaimoni on kuin lasillinen hyvää viiniä – missä on pisara paloöljyä. Olkootpa sen rypäleet, hoito, ikä ja tuoksu mitkä hyvänsä, kitkeryys pilaa maun.” Hänen vaimonsa oli nalkuttaja. Itsehillinnän puute, ilmetköönpä se sitten rajuissa purkauksissa tai vähäpätöisissä valituksissa, on onnen vihollinen.

Karta näitä vihollisia tekemällä Jumalan sanasta elämäsi opas. Ilman tätä jumalallista opasta kukaan ei voi löytää tosi onnea. Kohdista kiintymyksesi Jumalan sanan hengellisiin asioihin, joilla on ikuisuusarvoa, koska ”joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti”. Silloin me säilymme ikuisesti Jumalan seurassa hänen iankaikkisen uuden maailmansa kestävässä onnessa.