Erään apostolin suhtautuminen luopumukseen
Hyötyäksesi tästä kirjoituksesta mahdollisimman paljon suosittelemme, että luet Raamatusta Johanneksen ensimmäisen kirjeen. Se on vain muutaman sivun pituinen.
AJANLASKUMME ensimmäisen vuosisadan loppupuolella varhaiskristittyjen seurakuntaa uhkasi vakava ja salakavala vaara. Oliko se kristillisen yhteisön ulkopuolella olevien taholta tuleva vaino? Ei ollut, vaan suurin vaara uhkasi sisäpuolelta. Tuo vaaniva vihollinen oli luopumus.
Vuonna 98 oli jäljellä vielä yksi apostoli, joka toimi viimeisenä suojana siltä, mikä myöhemmin osoittautui väärien opetusten sekä uskonnon ja politiikan välisen sovittelun hyökyaalloksi. Hän oli iäkäs apostoli Johannes, Sebedeuksen poika ja noin 54 vuotta aiemmin marttyyrina kuolleen apostoli Jaakobin veli. Johannes oli nuorena palvellut Jeesuksen rinnalla tämän lyhyen maallisen palveluksen aikana. Jeesus nimitti Johannesta ’ukkosenjyrinän pojaksi’ kenties hänen voimakkaan persoonallisuutensa vuoksi. Johannes oli nyt hyvin vanha mies, ja hän ryhtyi kirjoittamaan voimakasta, varoituksia ja neuvoja sisältävää kirjettä kristillisille seurakunnille. Hänen sanoillaan on erittäin suuri merkitys myös meille nykyään eläville. – Markus 3:17; Luukas 9:51–56.
Johannes oli varsin hyvin perillä siitä, että luopumus oli ujuttautumassa hänen uskovien tovereittensa keskuuteen. Apostoli Paavali oli jo aiemmin ennustanut tuollaisen poisjäämisen tapahtuvan. (Apostolien teot 20:29, 30) Johannes ei pettureita paljastaessaan käyttänyt mitään ympäripyöreitä sanoja, vaan hän sanoi: ”Niin onkin nyt tullut monia antikristuksia; siitä me tiedämme, että on viimeinen hetki. He lähtivät meistä, mutta he eivät olleet meidän kaltaisiamme, sillä jos he olisivat olleet meidän kaltaisiamme, he olisivat pysyneet meidän kanssamme.” Johannes puhuu ”antikristuksista” monikossa, ja se osoittaa, ettei luopumus koskenut ainoastaan jotakuta yksilöä vaan että siihen liittyi monia, jotka hylkäsivät Raamatussa esitetyn Kristusta koskevan näkemyksen. – 1. Johannes 2:18, 19.
Keitä nuo antikristukset olivat? Entä miten he yrittivät pettää uskovia tovereitaan? Johannes ei säästele sanojaan paljastaessaan nuo antikristilliset luopiot. Hän käy heidän kimppuunsa seuraavista syistä: 1) he kieltävät Kristuksen tulleen lihassa, 2) he kieltävät Jeesuksen olleen Kristus ja Jumalan Poika, ja 3) he kieltävät olevansa syntisiä.
Tuliko Kristus lihassa?
Saatat kuitenkin kysyä: ’Miten jotkut uskovat saattoivat kieltää Jeesuksen tulleen lihassa?’ Ilmeisesti kreikkalainen filosofia, mm. varhaisgnostisismi, oli ensimmäisen vuosisadan loppupuolella vaikuttanut joihinkin kristittyihin. Nämä luopiot olivat sitä mieltä, että kaikki aineellinen, myös liharuumis, oli pahaa. Näin ollen Jeesus ei noiden totuudesta luopuneitten antikristusten mielestä ollut tullut lihassa, joka oli pahaa, vaan henkiolentona. Johannes osoittaa selvästi, ettei hän kannattanut millään tavoin niitä teologisia järkeilyjä, jotka kielsivät Kristuksen lunastusuhrin voiman. Niinpä hän kirjoittaakin ”Jeesuksesta Kristuksesta, vanhurskaasta”, joka oli ”sovitusuhri meidän syntiemme edestä, eikä kuitenkaan vain meidän, vaan myös koko maailman syntien”. – 1. Johannes 2:1, 2.
Myöhemmin Johannes selventää asiaa entisestään yksinkertaisella ja ehdottomalla määritelmällä. Hän sanoo: ”Jokainen henkeytetty ilmaisu, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen tulleen lihassa, on Jumalasta, mutta yksikään henkeytetty ilmaisu, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta.” – 1. Johannes 4:2, 3.
Eikö Jeesus ollut Kristus?
Näyttää siltä, että jotkut muut kristityiksi tunnustautuvat, jotka olivat juutalaista alkuperää, olivat alkaneet selittää, ettei Jeesus ollut Kristus eikä Jumalan Poika. Johannes tuomitsee sellaisen uskonpuutteen ja sanoo: ”Kuka on valehtelija, ellei se joka kieltää, että Jeesus on Kristus? Tämä on antikristus, se joka kieltää Isän ja Pojan.” (1. Johannes 2:22) Johanneksen suorasukaiset sanat eivät jätä sijaa epäilykselle.
Myöhemmin Johannes esittää todistelunsa tueksi jälleen erään kysymyksen: ”Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika? – – Kirjoitan teille nämä asiat, jotta tietäisitte, että teillä on ikuinen elämä, teillä jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen.” – 1. Johannes 5:5, 13.
Olemmeko syntisiä?
Vaikka se tuntuukin uskomattomalta, niin jotkut noista antikristuksista väittivät, että he olivat synnittömiä, tai ehkä he ajattelivat (koska he pitivät itseään pelastettuina), etteivät he edes kyenneet tekemään syntiä. Sen vuoksi Johannes käy kirjeessään toistuvasti käsiksi tähän harhaluuloon. Hän sanoi esimerkiksi: ”Jos sanomme: ’Meillä ei ole syntiä’, niin me eksytämme itseämme, eikä totuus ole meissä. – – Jos sanomme: ’Emme ole tehneet syntiä’, niin me teemme hänet [Jumalan] valehtelijaksi, eikä hänen sanansa ole meissä.” – 1. Johannes 1:8–10.
’Mitä synti sitten on?’ saatat kysyä. Kreikkalainen sana hamartía merkitsee kirjaimellisesti ’harhaan osumista’. Johannes esittää kuitenkin henkeytettynä laajemman määritelmän: ”Jokainen, joka harjoittaa syntiä, harjoittaa myös laittomuutta, ja niin synti on laittomuutta [kreik. anomia, joka merkitsee lain halveksuntaa ja rikkomista, vääryyttä ja pahuutta] – – Joka jatkaa synnin tekemistä, on Panettelijasta – – Kukaan Jumalasta syntynyt ei jatka synnin tekemistä.” – 1. Johannes 3:4, 8, 9.
Me kaikki tosin teemme syntiä. Mutta Johannes arvostelee ankarasti tahallista synnintekijää eli lainrikkojaa, sellaista ”joka jatkaa synnin tekemistä”, joka harjoittaa sitä. Myöhemmin hän osoittaa synnintekijän tilanteen vakavuuden seuraavasti: ”Jumalan lapset ja Panettelijan lapset käyvät ilmi tästä: kukaan, joka ei harjoita vanhurskautta, ei ole Jumalasta, eikä sekään, joka ei rakasta veljeään.” (1. Johannes 3:10; 5:18) Karttakaamme sen vuoksi synnin harjoittamista, sillä se on epäkristillistä.
Mikä pani luopumuksen liikkeelle?
Mikähän mahtoi olla näiden erilaisten luopio-opetusten syntymisen perimmäinen syy? William Barclay, muuan kreikan kielen tutkija meidän vuosisadaltamme, tarjoaa erään vaihtoehdon. Hän kirjoittaa, että sen ongelman, jota vastaan Johannes yritti taistella, aiheuttivat miehet, ”jotka yrittivät tehdä kristillisyydestä älyllisesti arvostetun – –, jotka olivat perillä aikansa älyllisistä suuntauksista ja virtauksista ja jotka halusivat esittää kristillisyyden noiden aikansa filosofisten aatteitten käyttämin sanakääntein. Nuo vaikeudet tulivat niiden miesten taholta, joiden mielestä oli koittanut aika sovittaa kristillisyys maalliseen filosofiaan ja silloiseen ajattelutapaan.”
Nykyaikanakin jotkut ovat omaksuneet samanlaisen näkemyksen ja hyökänneet tosi uskon perustuksia vastaan. Nuo kiistelijät haluavat vesittää kristilliset opetukset ja tehdä niistä hyväksyttävämpiä tämän maailman arvostettujen ja älyllisten piirien silmissä. Jos nuo joidenkuiden viime vuosina luomat käsitykset olisi omaksuttu, niin Jehovan todistajat olisivat varmasti menettäneet toimintavoimansa ja ainutlaatuiset alkukristityille ominaiset tunnuspiirteensä.
Sen vuoksi Johanneksen seuraava neuvo on erittäin ajankohtainen nykyäänkin: ”Sillä rakkaus Jumalaan merkitsee sitä, että noudatamme hänen käskyjään; eivätkä hänen käskynsä ole rasittavia.” Noihin käskyihin sisältyy se, että saarnaamme Jumalan valtakunnan hyvää uutista, pysymme erossa maailmasta ja suhtaudumme puolueettomasti sen kiistoihin, samalla kun teemme kaikkemme pyhittääksemme Jehovan nimen ja osoittaaksemme aitoa rakkautta käytännössä. – 1. Johannes 5:3; Markus 13:10; Johannes 17:16; Matteus 6:9; 1. Johannes 3:23.
Apukeinoja syntiä ja luopumusta vastaan taisteltaessa
Voidaanko synnin harjoittamista vastustaa millään tavoin? Johanneksen vastaus kuuluu: ”Joka ei rakasta, ei ole tullut tuntemaan Jumalaa, KOSKA JUMALA ON RAKKAUS.” Johanneksen esittämä vastaus on siis tavattoman yksinkertainen. Rakkaus on avain. Synnin vaikutukset voidaan kumota Jumalan Poikansa kautta osoittaman rakkauden välityksellä. ”Siinä Jumalan rakkaus tehtiin ilmeiseksi meidän tapauksessamme, että Jumala lähetti ainosyntyisen Poikansa maailmaan, jotta me saisimme elämän hänen välityksellään.” Miten tämän tiedon tulisi vaikuttaa meihin? Johannes vastaa: ”Rakkaat, jos Jumala on näin rakastanut meitä, niin mekin olemme velvollisia rakastamaan toisiamme.” – 1. Johannes 4:8–11.
Jos me todella rakastamme Jumalaa ja lähimmäisiämme, niin me vastustamme voimakkaasti syntiin ja luopumukseen johtavia menettelytapoja. Rakkaus ei toimi tahallaan Jumalan lakien ja periaatteitten vastaisesti. Siitä huolimatta Johannes varoittaa: ”On synti, joka koituu kuolemaksi.” Katumattomat luopiot kuuluvat varmasti niiden joukkoon, jotka ansaitsevat tuhon. – 1. Johannes 5:16, 17; Matteus 12:31; Luukas 12:10; Heprealaisille 6:4–6; 10:23–27.
Jos synti ja luopumus ovat tumma viiru, joka kulkee läpi Johanneksen kirjeen, niin aito rakkaus on helminauha, joka peittää tuon viirun. Johanneksen kirje sisältää synkän varoituksen, mutta sitä keventävät kolme toistuvaa teemaa: rakkaus, valo ja elämä. Johannes sanoo: ’Karttakaa valehtelijoita, antikristuksia ja luopioita. Pankaa pois pimeys ja vaeltakaa valossa. Hylätkää viha ja harjoittakaa rakkautta. Vastustakaa syntiä tietäen kuitenkin, että jos teette syntiä, niin teillä on Isän luona auttaja eli puolustaja, Jeesus Kristus.’ Todellakin ”tämä on annettu todistus, että Jumala on antanut meille ikuisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan”. – 1. Johannes 5:11; 2:1, 2.
Lopuksi Johannes varoittaa: ”Lapsukaiset, varjelkaa itseänne epäjumalilta.” (1. Johannes 5:21) Tuollainen neuvo oli aivan omiaan muinaisessa Roomassa eläneille ihmisille. Ja se on yhä erittäin tärkeä niille, jotka nykyään haluavat harjoittaa tosi kristillisyyttä ja välttää luopumusta. Noudattakaamme sen vuoksi Johanneksen henkeytettyjä neuvoja. Ne auttavat meitä vastustamaan syntiä, osoittamaan aitoa kristillistä rakkautta käytännössä, vaeltamaan totuuden tiellä ja vastustamaan järkähtämättömästi luopumusta.
[Kuva s. 18]
Kreikkalainen filosofia johti luopumukseen