Esimerkkejä järjestön tunnustamisesta

 1. Mikä raamatullinen esimerkki meillä on siitä, että lähetystyöntekijä tunnustaa järjestön, ja mikä tästä oli tuloksena?

TARKASTAKAAMME useita hyviä esimerkkejä teokraattisen järjestön ja sen hallitsevan elimen asianmukaisesta tunnustamisesta. Juutalaisten uskonnoitsijoitten aikaansaama raivoisa vaino hajoitti vähän aikaa sen jälkeen, kun kristillinen seurakunta järjestettiin Jerusalemiin, tuon seurakunnan kaupungista apostoleita lukuunottamatta, jotka jäivät sinne hallitsevana elimenä. Evankelista eli lähetystyöntekijä Filippus laajensi hyvän uutisen saarnaamisen pohjoiseen Samariaan, ja hänen onnistui perustaa tuohon kaupunkiin seurakunta, jonka jäsenet hän kastoi. Seurakunnalta puuttui eräs tärkeä seikka: pyhä henki ihmelahjoineen. Filippus halusi maassa syntyneitten todistajien muodostaman seurakunnan saavan nämä. Tunnustaen teokraattisen järjestön ja tietäen, että hengen ihmelahjat voitiin saada ainoastaan Karitsan apostoleitten kautta tai heidän ollessaan välittömästi läsnä Filippus lähetti sanan Jerusalemiin. Se merkitsi epäitsekästä, kuuliaista teokraattisen järjestön tunnustamista evankelistan eli lähetystyöntekijän puolelta. Mikä oli tulos? Apostolinen hallitseva elin lähetti apostolit Pietarin ja Johanneksen sinne. Sitten tapahtui hengen ja sen lahjojen antaminen Samarian kastetuille uskoville. Niinkuin on kirjoitettu: ”Ja nämä menivät sinne ja rukoilivat, että he saisivat pyhän hengen. Sillä se ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä, vaan heidät oli vain kastettu Herran Jeesuksen nimessä. He menivät sitten panemaan kätensä heidän päälleen, ja he alkoivat saada pyhää henkeä. . . . henki annettiin apostolien kätten päällepanemisen kautta.” – Apt. 8:1–19, Um.

 2. Miten Paavalin ja Barnabaan tapauksessa tunnustettiin järjestö, ja mitä seurauksia siitä oli?

² Barnabas ja Paavali tulivat myöhemmin ympärileikkaamattomien kansojen keskuudessa toimivina lähetystyöntekijöinä kovin levottomiksi ympärileikkausta ja pakanoita koskevan kysymyksen johdosta. He kumpikin ymmärsivät oikein kysymyksen, mutta kun Antiokian seurakunnassa syntyi erimielisyyttä, niin ”he järjestivät Paavalin ja Barnabaan ja muutamia muita menemään apostolien ja vanhempien miesten luo Jerusalemiin tämän kysymyksen johdosta”. (Apt. 15:1, 2, Um) Tämä teokraattisen järjestön tunnustaminen toi jälleen tulokset. Kutsuttiin erityisesti koolle sen Jerusalemissa oleva hallitseva elin, kysymys tarkastettiin perin pohjin, Jaakobia käytettiin Jumalan puhetorvena huomion kiinnittämiseksi Raamatun täyttymykseen ja oikean johtopäätöksen esittämiseksi ympärileikkaamattomista pakanauskovista, ja niin pyhän hengen tukema hallitseva elin laati kirjeen esittäen näille uskoville asetettavat perusvaatimukset, ja Paavali ja Barnabas lähtivät Jerusalemista kirje mukanaan. Tämä kirje luettiin monissa kaupungeissa, missä tuo kysymys oli kiistanalainen. Kun Paavali ja hänen toverinsa matkustivat ympäri kaupunkeihin, joissa oli uskovia, niin ”antoivat he heille noudatettaviksi ne säädökset, jotka apostolit ja Jerusalemin vanhimmat olivat hyväksyneet”. Sen sijaan että seurakunnat olisivat pysyneet horjuvina ja jakautuneina mielipiteiltään, tämä johti siihen, että ”seurakunnat vahvistuivat uskossa ja saivat päivä päivältä yhä enemmän jäseniä”. (Apt. 15:3–16:5) Teokraattisen järjestön tunnustaminen yhdistää, vahvistaa, antaa lisäyksen.

 3. Keiden täytyy nykyään tunnustaa järjestö samaten ja miksi ja miten?

³ Nyt täytyy haaratoimistonpalvelijoiden ja kaikkien järjestön erikoisedustajien sekä niiden, jotka ovat sen määräämiä palvelusasemiin, tunnustaa samalla tavalla teokraattinen järjestö. Samoin kuin apostoli Paavali ja hänen nuori seuralaisensa Timoteus on Kristuksen alainen näkyvä teokraattinen järjestökin pannut kätensä näiden määrättyjen henkilöitten ja edustajien päälle asettaen heidät virkaan. Heidän on nyt otettava vastaan ohjeet järjestöltä ja toteutettava ne omantunnontarkasti, Tämä tulee tehdä pitäen mielessä Jehovan teokraattisen järjestön kuninkaallinen Hallitsija ja tunnustaen auliisti Kuningas, ja se tulee tehdä myös hänen kunniakseen.

 4, 5. Miten Jooab valaisi sitä, että me emme saa yrittää anastaa kunniaa itsellemme ja panna Kuningastamme varjoon?

⁴ Kenenkään ei pitäisi yrittää etsiä kunniaa itselleen ja työntää Kuningasta varjoon. Kun kuningas Daavidin veljenpoika, kenraali Jooab, oli oikeassa mielentilassa kuningasta kohtaan, niin hän osoitti oikealla tavalla tunnustustaan. Ammonin valtakunta oli solvannut törkeästi kuningas Daavidin sanansaattajia, ja Jooab, hänen ylipäällikkönsä, taisteli pääkaupunkia Rabbaa vastaan ja valloitti sen vesikaupungin, toisin sanoen sen osan kaupungista, missä sen vesivarasto tai sen vesivarastoja suojeleva linnake oli. Kun tämä tärkeä osa kaupungista oli vallattu, niin pääkaupunki ei voinut kestää enää paljon kauemmin, vaan antautumisen täytyi käydä sille lopulta väistämättömäksi. Sen sijaan että Jooab olisi itse painanut kaupungin piirityksen menestykselliseen päätökseen asti henkilökohtaisen maineen saamiseksi, hän osoitti asiaankuuluvaa huomaavaisuutta maallista hallitsijaansa sekä teokraattisia menetelmätapoja kohtaan, jotka olivat yhteydessä Jehovan voideltuun kuninkaaseen. Hän antoi mieluummin Jehovan voidellun kuninkaan täydentää vihollisen kuninkaankaupungin valloituksen ja saada kunnian tästä urotyöstä, vaikka hän, Jooab, olikin suorittanut tärkeän valmistelutyön.

⁵ ”Jooab lähetti sanansaattajat Daavidin luo ja käski sanoa: ’Minä olen ryhtynyt taisteluun Rabbaa vastaan ja olen jo valloittanut vesikaupungin. Niin kokoa nyt jäljelläoleva väki ja asetu leiriin kaupungin edustalle ja valloita se, etten minä sitä valloittaisi ja ottaisi sitä nimiini.’ Silloin Daavid kokosi kaiken väen ja lähti Rabbaan, ryhtyi taisteluun sitä vastaan ja valloitti sen. Ja hän otti heidän kuninkaansa [tai Milkomin] kruunun hänen päästänsä – se painoi talentin kultaa, ja siinä oli kallis kivi – ja se pantiin Daavidin päähän. Ja hän vei sangen paljon saalista kaupungista.” – 2. Sam. 12:26–30; 10:1–7.

 6, 7. a) Miten tehtävään määrätty palvelija välttyy käyttämästä palvelusasemaansa ponnahduslautana henkilökohtaiseen maineeseen? b) Minkä hyväksi hän pyrkii työskentelemään henkilökohtaisen maineen tavoittelun sijasta?

⁶ Samoin saatetaan nyt antaa teokraattisen järjestön jollekin edustajalle tai tehtävään määrätylle henkilölle jokin erityinen työ suoritettavaksi. Hän ryhtyy toimintaan tehdäkseen sen. Jehova Jumala siunaa häntä menestyksellä. Työ lähestyy loppuaan, se on tehtävä julkiseksi. Jos järjestön edustaja eli tehtävään määrätty asiamies etsisi julkisuutta, niin hän yrittäisi toimia loppuun asti, kunnes suoritettu työ olisi saatettu julkisen huomion kohteeksi, ja hän liittäisi siihen oman nimensä mainittavaksi sen yhteydessä ja saisi siten mairittelevaa mainetta itselleen. Mutta hän ymmärtää järkevästi, että hän on vain teokraattinen orja, jolle on annettu etu suorittaa työ järjestössä, ja että hän ei ansaitse kiitosta työstä, minkä hän sai kunnian suorittaa, ja että hän pystyi suorittamaan sen ainoastaan Jehovan ja hänen Kuninkaansa Jeesuksen Kristuksen avulla. Hän ei käyttänyt tätä etuoikeutettua työmääräystä ponnahduslautana itsekkääseen henkilökohtaiseen kunniaan, mikä olisi vetänyt yleisön huomion häneen ja olisi himmentänyt sen teokraattisen järjestön tärkeyttä, minkä orja hän on.

⁷ Hän pysyttelee siis poissa parrasvaloista. Hän pitää oman työosuutensa piilossa julkisuudelta. Hän astuu syrjään antaakseen ylempänsä järjestössä täydentää työnsä tarpeellisin toimenpitein, mitkä on suoritettava koko toimituksen kruunaamiseksi lopullisella onnistumisella ja mitkä saattavat sen julkiseen huomioon. Hän sallii täten kunnian suorituksesta tulla järjestön kuninkaalliselle Päälle, Jeesukselle Kristukselle. Hän antaa mieluummin järjestön saada kunnian aikaansaannoksesta ja sallii tämän suorituksen tulla julkisesti tunnustetuksi koko teokraattisen järjestön eräänä työnnäytteenä. Saakoon järjestö kiitoksen, rakentukoon yleisön joukossa arvostus järjestöä kohtaan, olkoon yleisön mielessä järjestö huomattavana ja puhukoon yleisö siitä ja luottakoon siihen älköönkä ryhtykö imartelemaan ketään sen vähäpätöistä jäsentä, joka on vain eräs siinä oleva orja. Tämä pitää aisoissa henkilökohtaisen ylpeyden heräämisen, mikä johtaa lankeemukseen, ja se merkitsee henkilön alistumista Jumalan mahtavan käden alaisuuteen, jotta hän korottaisi uskollisen aikanaan. – Jaak. 4:6, 7; 1. Piet. 5:6.

 8. Miten kenraali Jooab ehkäisi kuningas Daavidin käyttämästä kenraali Abneria, ja miten hän oli tottelematon kuninkaalle Absalomin asiassa?

⁸ Jospa kenraali Jooab olisi vain ollut yhtä teokraattinen mieleltään aina! Mutta hän ei ollut. Kateus toisia kohtaan ja katkeruus kuninkaan määräysten johdosta valtasi hänet monta kertaa. Tämä sai hänet kapinallisiin tekoihin kuningasta kohtaan, ja viimeinen niistä maksoi hänelle hänen henkensä. Kun kuningas Saul kuoli, niin Juudan sukukunta teki Daavidista kuninkaan Hebronin kaupungissa. Toiset kymmenen sukukuntaa valitsivat Iisbosetin, Saulin pojan, kuninkaakseen. Syttyi sisällissota. Kenraali Abner, joka riitaantui Iisbosetin kanssa, ryhtyi neuvottelemaan kuningas Daavidin kanssa saadakseen jäljelläolevat sukukunnat Daavidin, Jehovan voidellun, puolelle. Mutta kenraali Jooab, joka hautoi kostotoimenpiteitä kenraali Abneria vastaan, ehkäisi tämän pettäen Abnerin ja tappaen hänet. (2. Sam. 2:1–3:39) Daavidin oma poika Absalom kapinoi vuosia myöhemmin Daavidia vastaan, pakoitti hänet pakenemaan Jerusalemista Jordanin virran yli ja lähti sitten paremman armeijan avulla taistelemaan häntä vastaan surmatakseen hänet ja anastaakseen Israelin valtaistuimen. Kun Jooab ja hänen upseeritoverinsa lähtivät taisteluun, niin pakolainen Daavid käski heitä (As): ”Kohdelkaa minun tähteni ystävällisesti nuorta miestä Absalomia.” Mutta kun Absalomin ilmoitettiin tarttuneen tuuheasta tukastaan puun oksaan yrittäessään pelastua häviöstä, niin Jooab meni sinne ja iski tahallaan kolme asetta avuttomaan Absalomiin, mikä aiheutti hänen kuolemansa ja tuotti paljon surua kuninkaalle. – 2. Sam. 15:1–19:4.

 9. Miten Jooab esti Daavidin korottamasta kenraali Amasaa, ja miten hän toimi vastoin Jumalan päätöstä Salomon suhteen?

⁹ Absalom oli ohimennen sanoen tehnyt Amasan Juudan sukukunnasta kenraalikseen kapinassa. (2. Sam. 17:24, 25) Israelin sukukunnat osoittivat Absalomin kuoleman jälkeen haluavansa, että kuningas Daavid tuotaisiin takaisin Jerusalemiin, vaikka Juudan sukukunta olikin hidas ryhtymään siihen toimenpiteeseen. Ottaen huomioon kenraali Jooabin kapinalliset teot kuningas Daavid lähetti sanan Amasalle luvaten, että hänestä tulee kuninkaan armeijan komentaja tottelemattoman Jooabin sijaan. Jooab harmistui syvästi tästä hänelle luonteenomaiseen tapaan. Jonkin aikaa sen jälkeen, kun Daavid oli palannut Jerusalemiin ja määrännyt Amasan tehtävään, Jooab kohtasi Amasan. Jooab teki samoin kuin Juudas Jeesukselle petollisen eleen antaakseen Amasalle suudelman, ja kun Amasa pahaa aavistamattomana ei ollut näin ollen varuillaan, niin Jooab vetäisi miekkansa esiin ja lävisti hänet, niin että hänen sisälmyksensä valuivat maahan. (2. Sam. 19:8–15; 20:3–13, 23–25) Jooab osoittautui murhaajaksi, joka ”kosti rauhan aikana veren, mikä oli vuodatettu sodassa, ja tahri viatonta verta kupeillaan olevalle vyölle ja jalassaan oleville sannikkaille”. (1. Kun. 2:5, Ts, reunam.) Kun Daavidin poika Adonia yritti ehättää edelle Jehovan määrätessä Salomon seuraamaan kuningas Daavidia ja kutsui valikoidun joukon miehiä asettamaan hänet kuninkaaksi, niin Jooab otti vastaan kutsun ja seurasi ja kannatti Adoniaa. Ehkäistäkseen Adonian julkean valtaistuimen anastuksen kuningas Daavid kruunautti rakkaan poikansa Salomon virallisesti.

10. Miten Jooab sai loppunsa ja miksi siten?

¹⁰ Daavidin viimeiset ohjeet kuningas Salomolle Jooabista kuuluivat: ”Niin tee nyt viisautesi mukaan äläkä anna hänen harmaiden hapsiensa rauhassa mennä alas tuonelaan [sheoliin].” (1. Kun. 2:6) Kun Salomolle tuli aika toteuttaa nämä neuvot, niin Jooab pakeni ja etsi turvaa tarttumalla Jehovan alttarin sarviin ja pitämällä niistä kiinni. Kävi välttämättömäksi lyödä hänet kuoliaaksi tuossa pyhässä paikassa, koska – lainataksemme Salomoa – ”hän hyökkäsi kahden häntä vanhurskaamman ja kunniallisemman miehen kimppuun ja surmasi heidät miekalla isäni Daavidin tietämättä: Abnerin, Neerin pojan, Israelin armeijan komentajan, ja Amasan, Jeterin pojan, Juudan armeijan komentajan”. (1. Kun. 2:28–35, Ak) Jooabin tuhoon johti se, että hän tuli tyytymättömäksi ja yritti ehkäistä itseään parempia miehiä ottamasta virkaa, mitä hän oli väärinkäyttänyt.

11. Millainen palvelijan menettely aikaansaa parhaat tulokset, ja jos hänet alennetaan, niin mitä hänen ei pidä tehdä?

¹¹ Jehovan voidellulle Kuninkaalle, Suuremmalle Daavidille, uskollisena pysyminen ja parhaan suorituskyvyn käyttäminen palvelusasemassa antaen siten asiaankuuluvan tunnustuksen teokraattiselle järjestölle aikaansaa parhaat tulokset jokaiselle toimeenasetetulle palvelijalle järjestössä nykyään. Jos haaratoimistossa tai missä tahansa muussa palvelusjärjestön osassa tehdään muutoksia ja jos sinut alennetaan, niin varo toimimasta katkeroituneesti niinkuin Jooab ja kadehtimasta uuden virkailijan asemaa. Älä yritä hidastuttaa, ehkäistä tai vaikeuttaa sen uuden palvelijan toimia, joka on nyt sinun entisessä asemassasi, äläkä epää vilpittömiä toiveitasi, että hän onnistuisi paremmin kuin sinä tuossa asemassa, koska Jumalan järjestön ja hänen työnsä on nyt aika menestyä.

12. Mitä pitäisi tehdä, kun Seura toimeenpanee jotakuta koskevan muutoksen, jotta välttyisi Jooabin kohtalolta ja menettelemästä niinkuin Diotrefes?

¹² Jotta voisit torjua kaiken katkeroitumisen ja pahastumisen tunteen Seuran tekemän muutoksen johdosta, niin ota nöyrästi vastaan muutoksen antama opetus ja oikaise ja paranna itseäsi niissä suhteissa, joissa sinun pitäisi niin tehdä. Työskentele ojennetussa hengessä uskollisesti järjestön mukana ja sen veljen rinnalla, joka on ottanut sinun paikkasi, järjestön hyväksi ja edistymiseksi. Vältä sellaista synkkää loppua, minkä Jooab sai. Älä uhmaa koskaan teokraattista järjestöä eikä sen hallitsevaa elintä, niinkuin Diotrefes teki, josta apostoli Johannes kirjoitti: ”Minä kirjoitin [hallitsevan elimen jäsenenä] jotakin seurakunnalle, mutta Diotrefes, joka haluaa omata ensimmäisen sijan heidän joukossaan, ei ota mitään vastaan meiltä kunnioittaen. Siitä syystä minä, jos tulen, palautan mieleen hänen työnsä, mitä hän tekee edelleen, juoruten meistä pahoin sanoin. Ja koska hän ei tyydy tähänkään, niin hän ei itse ota veljiä vastaan kunnioittaen, ja niitä, jotka haluavat vastaanottaa heidät, hän yrittää ehkäistä ja heittää pois seurakunnasta. Rakas, älä jäljittele sitä, mikä on pahaa, vaan sitä, mikä on hyvää.” (3. Joh. 9–11, Um) Nöyrry siis ja ole uskollisesti alistuvainen siihen, miten järjestö asettaa palvelijat.

KÄRSIMÄTTÖMYYS JOHTAA JULKEUTEEN

13. Miten palvelija voi osoittaa, ettei hän odota Jehovaa, kun järjestö on nuhdellut häntä?

¹³ Tunnustettaessa teokraattinen järjestö ei saa olla tottelematta seuraavaa neuvoa: ”Odota Jehovaa ja pidä hänen tiensä.” ”Odota Jehovaa, ole luja ja rohkaistukoon sydämesi; niin, odota Jehovaa.” (Ps. 37:34; 27:14, As) Tämä merkitsee ensiksikin sitä, ettei juokse järjestön edelle eri tavoilla. Tämä voidaan tehdä kielteisellä tavalla. Miten? Joku voi saada järjestöltä nuhteen jonkin harha-askeleen ottamisesta tai väärästä käyttäytymisestä palvelusasemassaan. Jos nuhdeltu sanoo itsekseen: ”He eivät arvosta minun palvelustani”, niin hän yliarvioi itsensä, ottaa itsensä liian vakavasti eikä näe nuhteen ydintä. Jos hän tuntee olevansa kovin loukkaantunut nuhteesta, niin hän saattaa vakuutella itselleen, ettei hän ole miksikään hyödyksi tuossa palvelusasemassaan, tai hän voi ajatella, että hänen pitäisi vetäytyä pois. Ottaen siten asiat omiin käsiinsä hän lähtee äkkiä asemastaan ilmoittamatta ja siirtyy pois, ilman että järjestön hallitseva elin määrää niin tekemään, ja jättää näin ollen palveluspaikkansa oman onnensa nojaan. Se on hätäistä, epäviisasta menettelyä. Nuhde ei merkitse poistamista asemasta, se merkitsee oikaisua aseman ja siinä olevan hyväksi. Oikea menettely on, että ottaa nuhteen ansaittuna ja siten, että se panee suorittamaan tehtävät paremmin, toimimaan oikein järjestön ohjeitten toteuttamisessa ja odottamaan sitten, mitä järjestö sen jälkeen tekee, poistaako se nuhdellun vai pitää hänet samassa asemassa ottaen huomioon hänen muuttuneen menettelynsä. Muista: ”Kurittava nuhde [tai kehoitus] on elämän tie.” (Sananl. 6:23) Hyödy nuhteista, odota Jehovaa, jota hänen teokraattinen järjestönsä edustaa, ja elä.

14. Miten eräät, jotka tuntevat olevansa varhaiskypsiä ja ylen uskollisia, koettavat juosta edelle, niinkuin vuosien 1917 ja 1918 tuomiokoetusten aikana?

¹⁴ Jotkut tuntevat olevansa varhaiskypsiä eli toisin sanoen tuntevat kehittyneensä erittäin aikaisin mieleltään eli henkisesti tai tuntevat olevansa ylen uskollisia verrattuna useimpiin toisiin seurakunnassa, jotka näyttävät olevan takapajulla, taantuneita, hitaita edistymään. He ajattelevat liian suuria itsestään ja tulevat kärsimättömäksi toisten, jopa koko teokraattisen järjestönkin suhteen. Koska heistä tuntuu, että heidän täytyy ottaa johto ja osoittaa järjestölle, mitä todellinen edistyminen on ja millaisia todellinen edistynyt ajattelu ja ymmärtäminen ovat, niin he lähtevät pois vieden mukanaan niin monta niin sanottua ”edistysmielistä” kuin voivat ja eroavat teokraattisen järjestön yhteydestä. He perustavat sitten oman luulotellusti etevämmän, edistyneemmän seuran. Vuosien 1917 ja 1918 ankaran tuominnan ja koettelun aikana tekivät monet Vartiotorni-Seuran huomatuista jäsenistä juuri näin, ja useita heidän omia erillisiä järjestöjään perustettiin. Mutta missä ne ovat nyt näiden kolmenkymmenenkuuden vuoden kuluttua, ja missä on toisaalta Jehovan teokraattinen järjestö nykyään?

15. Miten Mooseksen esimerkki nuhtelee niitä, jotka hylkäävät Jehovan järjestön liittyäkseen omatekoiseen järjestöönsä?

¹⁵ On olemassa hyviä raamatullisia esimerkkejä, jotka osoittavat tällaisen itsepäisen, malttamattoman menettelyn vääräksi. Ottakaamme esimerkiksi Mooses. Mooseksella oli tilaisuus, mihin hän ei ollut itse pyrkinyt, antaa Jehova Jumalan itsensä aloittaa hänestä uusi esikuvallinen teokraattinen järjestö, hänen ollessa sen patriarkallisena päänä, uskottoman Israelin kansan sijaan, joka oli rikkonut Jumalan kanssa tekemänsä lakiliiton ja kääntynyt hillittömään vasikanpalvontaan. Jehova sanoi vihastuneensa Moosekselle: ”Anna minun olla, että vihani leimahtaisi heitä vastaan, hukuttaakseni heidät; mutta sinusta minä teen suuren kansan.” Mutta Mooseksen mielessä ei ollut itsensä korottaminen, hän harkitsi laajaperäisemmin asioita. Jos Jehova olisi tuhonnut siellä autiomaassa kansan, jonka hän oli loistavasti vapauttanut Egyptistä, niin se olisi tuottanut häpeää Hänen nimelleen. Se olisi antanut egyptiläisille ja muille pakanoille tilaisuuden pilkata Jehovan nimeä tai väittää hänellä olevan väärät, ilkeämieliset vaikuttimet. Mooses muisti Jehovan liiton Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa, koska se vaikutti heidän jälkeläisiinsä, Israelin kansaan. Sen sijaan että hän olisi kiihkeästi tarttunut tilaisuuteen saada kunniaa uudessa Jehovan järjestössä, hän pyysi Jehovaa tuntemaan sääliä itsepäistä kansaansa kohtaan ja ottamaan huomioon uskollisen jäännöksen oman nimensä tähden. (2. Moos. 32:1–14) Miten Mooseksen epäitsekäs menettely nuhteleekaan niitä, jotka hylkäävät Jehovan järjestön muodostaakseen omansa!

16, 17. Miten Joosua ja Kaaleb koeteltiin Jehovan odottamisessa, mutta mitä he tekivät?

¹⁶ Joosua ja Kaaleb ovat myöskin loistavat esimerkit siitä, miten on hyvä odottaa Jehovaa jatkuvassa uskollisessa palveluksessa yrittämättä juosta hänen edelleen. Toisena vuonna heidän lähdettyään Egyptistä ja sen jälkeen, kun kaksitoista vakoilijaa oli palannut tutkimasta maidon ja hunajan luvattua maata, kymmenen vakoilijaa vääristeli maata koskevat tosiasiat ja peloitteli kansaa seuraamasta Jehova Jumalaa ja marssimasta heti hänen johdollaan hävittäen tuomitut pakana-asukkaat ja ottaen haltuunsa maan Jehovan liiton kunniaansaattamiseksi. Mutta Joosua ja Kaaleb antoivat luotettavan raportin ja ylistivät Jehovan voimaa viholliseen nähden rohkaistakseen Israelin kansaa menemään eteenpäin tuohon maahan ja voittoon. Jehova tuomitsi epäuskoiset valittajat kuolemaan autiomaassa ja koko kansan vaeltamaan siinä neljäkymmentä vuotta, ennenkuin hän oli vievä elossaolevat Luvattuun maahan, koska Israelilta puuttui uskoa Kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja koska se kapinoi avoimesti häntä vastaan tässä tapauksessa.

¹⁷ Mitä Joosua ja Kaaleb tekivät tässä Jumalan ratkaisussa? Sanoivatko he: ’Tämä kansa on liian hidas, liian pelkurimainen meille, ja me lähdemme itse eteenpäin’? Erottautuivatko he Israelista, koska tämä ei ollut kyllin edistyvä, rohkea, vaan helposti pelästyvä, niin että sen pääsy Luvattuun maahan lykättiin kolmellakymmenelläyhdeksällä vuodella ja se pidettiin seisahdustilassa siihen asti? Tunsivatko he olevansa ylen uskollisia ja ylivanhurskaita ja päättivätkö he olla kuljeksimatta ympäri tuollaisen kansan kanssa kaikki nuo viivytysvuodet? Ei, vaan he luottivat Jehovan lupaukseen, että hän varjelee heidät tuosta tuomitusta sukupolvesta ja suosii heitä päästämällä heidät tuohon maahan tuonnemmaksi lykättynä aikana. He nöyrtyivät hänen väkevän kätensä alaisuuteen ja pysyivät kansallisjärjestön yhteydessä, koska Jehova itsekin teki niin ja koska Mooseskin pysyi siinä, ja Mooses pyysi jälleen, ettei Jumala pyyhkäisisi kansaa kokonaan pois eikä tekisi hänestä ’suurempaa ja väkevämpää kansaa, kuin se on’. – 4. Moos. 13:25–14:38.

18. Millä tavalla he eivät menettäneet mitään siksi, että valitsivat sen menettelytavan, ja mistä he ovat esimerkki?

¹⁸ Kaaleb ja Joosua eivät menettäneet mitään siksi, että he valitsivat kansan huonosta käyttäytymisestä johtuneet seuraukset sen mukana eivätkä lähteneet yksin marssimaan edellä Luvattuun maahan. Ei, vaan he näkivät niiden kolmenkymmenenyhdeksän vuoden kuluessa lisää niitä mahtavia töitä, joita Jehova teki kansalleen, ja saivat arvokkaita kokemuksia. Jehova päästi poikkeuksellisesti heidät aikanaan Kanaaniin uskollisten leeviläisten kanssa, Joosuan Moosesta seuraavana kansan johtajana ja Kaalebin hänen uskollisena soturitoverinaan Jehovan yksinvaltiuden kunniaansaattamisessa. Ajattelehan, miten arvokkaita Joosua ja Kaaleb olivat näkyvälle teokraattiselle järjestölle silloin! Millaisia esimerkkejä he olivatkaan uskollisuudesta, teokraattisesta alistuvaisuudesta, kelpaavaisuudesta Jumalan työhön ja siitä palkasta, minkä hän antaa häntä kohtaan osoitetusta tottelevaisuudesta ja antaumuksesta! He ovat myöskin arvokkaita esimerkkejä meille meidän koetuksissamme nykyään.

KUNNIA NIILLE, JOTKA ANTAVAT KUNNIAN

19. a) Minkä laajentumiseksi meidän tulee työskennellä, ja miten meidän tulee auttaa maan uskovia näkemään järjestön laajuus? b) Miten me voimme olla voimakkaita esimerkkejä siihen kohdistuvasta oikeasta menettelystä?

¹⁹ Koska Jumalan Sana, Raamattu, on järjestölle kuuluva kirja, niin se esittää kaikki syyt ja kehoitukset teokraattisen järjestön asettamiselle itsemme edelle ja sen tunnustamiselle ja sen yhteydessä pysymiselle tyynessä ja tuulessa. Meidän pitäisi yrittää laajentaa järjestöä ja saada se menestymään Jumalan siunauksessa, sen sijaan että me laajentaisimme vain itseämme sen asioissa ja järjestön sisäpuolella olevien arvostuksessa ja kunnioituksessa. Miksi emme olisi kuin Raahab, joka teki liiton israelilaisten vakoilijoitten kanssa ei ainoastaan itsensä suojelemiseksi ja varjelemiseksi Jerikon kukistuessa ihmeellisellä tavalla, vaan myöskin kaikkien niiden sukulaistensa suojelemiseksi ja varjelemiseksi, jotka uskoivat ja etsivät turvaa hänen talostaan? (Joos. 2:1–21) Meidän pitäisi koettaa auttaa toisia näkemään teokraattinen järjestö, minkä yhteydessä me olemme ja minkä palvelijoita sekä tunnusmerkkejä me olemme samalla tavalla kuin Jehovan todistajat olivat tuossa jättiläiskonventissa, mikä pidettiin heinäkuussa 1953 Yankee Stadiumilla New Yorkin kaupungissa. Jos me työskentelemme haaratoimistonpalvelijoina tai lähetystyöntekijöinä meille vieraissa maissa, niin meidän tulee auttaa sen maan uskovia ja todistajia kehittämään syvää arvonantoa teokraattista järjestöä kohtaan, mikä käsittää enemmän kuin pelkästään heidän oman paikallisjärjestönsä, ja auttaa heitä siten nousemaan järjestön merkityksestä omaamansa ahtaan paikallisnäkemyksen yläpuolelle. Oma järkkymätön yksimielisyytemme ja sopusointumme järjestön kanssa, oma mukautumisemme sen järjestelyihin, oma yhtämittainen työskentelymme sen mukana ahkerina Valtakunnan uutisen julistajina on voimakas esimerkki. Me haluamme rakkaudesta sitä kohtaan nähdä sen säilyvän puhtaana, aina soveliaana sen suuren Luojan ja Rakentajan, Jehova Jumalan, puhtaaseen käyttöön. Meidän rakkautemme sitä kohtaan ei anna tulisen vainon erottaa itseämme siitä.

20. Mistä menettelystä me saamme tarvittavan avun järjestöltä, ja minkä tekemisestä ylennys tulee lopulta?

²⁰ Meidän pitäisi aina arvostaa suuresti erästä ajatusta: että jos me nöyrästi ja kuuliaisesti tunnustamme teokraattisen järjestön innokkaalla, uskollisella alistuvaisuudella ja yhteistoiminnalla, niin sekin tunnustaa meidät, tukee meitä, työskentelee hyväksemme ja pitää meidät jumalallisessa palveluksessaan. Sääntö, mitä sen oma asiantunteva Luoja ja Jumala noudattaa, on hänen omien sanojensa mukaan tämä: ”Minä kunnioitan niitä, jotka minua kunnioittavat; mutta jotka minut ylenkatsovat, ne tulevat halveksituiksi.” (1. Sam. 2:30) Jos me kunnioitamme Jumalaa ja osoitamme korkeinta arvonantoa häntä kohtaan tunnustamalla antaumuksellisesti hänen hyväksymänsä järjestön, niin me pysymme onnellisessa, ilahduttavassa suhteessa siihen ja nautimme monia palvelusetuja nyt sen mukana. Lopuksi on tuleva sopiva palkka Jehova Jumalalta Jeesuksen Kristuksen kautta hänen teokraattisessa järjestössään uudessa maailmassa, Harmagedonin taistelun jälkeen. Tämä merkitsee sitä, että teokraattinen järjestö, jota ilman me emme voisi koskaan päästä eteenpäin menestyksellisesti, auttaa meitä säilyttämään nuhteettomuutemme Jumalan edessä ja osallistumaan hänen yksinvaltiutensa kunniaansaattamiseen kaikkeudessa ja hänen Kristuksen hallitsemassa valtakunnassaan. Meidät korotetaan sitten iankaikkisella elämällä siksi, että olemme nöyrtyneet nyt Jumalan mahtavan käden alle.

”Kaikki sinun tekosi ylistävät sinua, Herra, ja sinun hurskaasi kiittävät sinua. He puhuvat sinun valtakuntasi kunniasta ja kertovat sinun voimastasi. Niin he ilmoittavat ihmislapsille hänen voimalliset työnsä ja hänen valtakuntansa kirkkauden ja kunnian.” – Ps. 145:10–12.