Iloitse uuden maailman seurasta
”Iloitse Jehovan, sinun Jumalasi, edessä kaikista hankkeistasi.” – 5. Moos. 12:18, Um.
1, 2. a) Mitä ominaisuutta Jehova tahtoo meidän osoittavan palvoessamme häntä? b) Miten tämä osoitettiin varhaiskirkon perustamisen yhteydessä?
JEHOVA, meidän Jumalamme, on ”onnellinen Jumala”, ja hän iloitsee varmasti kaikesta, mihin hän ryhtyy. (1. Tim. 1:11, Um) Hänen tarkoituksensa on, että kaikki hänen uskolliset luomuksensa iloitsevat ja ovat onnellisia palvoessaan häntä. On sen tähden mitä sopivinta huomata, että seuraava käsky Raamatussa on puhuttu Jumalan esikuvalliselle kansalle Israelille: ”Syökää Herran, teidän Jumalanne, edessä, ja iloitkaa perheinenne kaikesta, mitä kätenne on hankkinut, millä Herra, sinun Jumalasi, on sinua siunannut.” ”Iloitse näin Herran, sinun Jumalasi, edessä kaikesta, mitä kätesi on hankkinut.” – 5. Moos. 12:7, 18.
2 Kun kristillinen seurakunta perustettiin myöhemmin hengelliseksi ”Jumalan Israeliksi”, niin Jehova teki selväksi sen jäsenyyteen kutsutuille, että heidät on kutsuttu onnelliseen seuraan, missä heidän tulee iloita yhdessä. Jeesus sanoi vuorisaarnassaan ”onnellisiksi” (Um) niitä, jotka arvostivat hengellistä tarvettaan, jotka isosivat ja janosivat vanhurskautta ja jotka kulkivat rauhan tietä. Heidän tuli ”iloita ja riemuita” katkerasti vainottuinakin. Me havaitsemme apostoli Paavalin samoin kirjoittaneen onnea uhkuvassa kirjeessään filippiläisille: ”Iloitkaa Herrassa!” ”Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!” – Gal. 6:16; Matt. 5:3–12; Fil. 3:1; 4:4.
3. Minkä terveen syyn Jehova on varannut kansansa iloitsemiselle?
3 Jehova Jumala kutsuu nyt kaikkia totuutta ja vanhurskautta rakastavia kokoontumaan yhteen todistajain onnellisen uuden maailman yhteiskunnan kanssa. Jumala itse varaa terveet syyt iloitsemiseen kansansa keskuudessa. Jehovan nykyiset todistajat olivat kerran järkyttyneessä ja onnettomassa tilassa, varsinkin ensimmäisen maailmansodan lopussa vuonna 1918. Heidät oli kuvattu ennustuksissa säkkipukuun pukeutuneina, jopa kuolleina ruumiina, jotka makasivat kaduilla. (Ilm. 11:3, 7–10) Mutta Jehova pani kansansa tilan muuttumaan tuosta surun ja murheen asemasta iloon ja onneen. Hän vapautti uskolliset todistajansa heidän kuolonkaltaisesta toimettomuudentilastaan, antoi heille henkensä ja saattoi seuraavat Jesajan profeetalliset sanat täyttymään heissä: ”Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.” – Jes. 51:11.
4. Mitä hyväntahtoiset ihmiset huomaavat, ja mitä he haluavat?
4 Ei ole sen tähden outoa, että niin monet maailman ihmiset havaitsevat Jehovan kansan onnen. Se on tosiaan tekijä, mikä vetää monia ihmisiä seuraamme. He huomaavat haluavansa samaa, mistä psalmista kirjoitti: ”Että minä näkisin sinun valittujesi onnen, iloitsisin sinun kansasi ilolla.” – Ps. 106:5.
5. Mainitse joitakin seikkoja, mitkä lisäävät uuden maailman yhteiskunnan iloa.
5 On monia seikkoja, mitkä lisäävät uuden maailman yhteiskunnan iloa. Mikä ilo onkaan tuntea ja ymmärtää Raamatun totuuksia ollen tietoinen siitä, että Jehova on ryhtynyt voimassaan hallitsemaan asettamalla Kristuksen Jeesuksen Kuninkaaksi taivaan valtakuntaan ja että Jehovan kaikkeudenherruus saatetaan kohta kunniaan hänen valtakuntansa avulla, kun se hävittää kaiken, mikä vastustaa sen hallitsemista! (Ps. 97:1–12) Toivo iankaikkisesta elämästä uudessa maailmassa, joka on lähellä, todistus Jehovan hengen vuodatuksesta kansalleen näinä viimeisinä päivinä sekä sykähdyttävät totuuden paljastukset ja suuren hyväntahtoisten ihmisten joukon kokoaminen uuden maailman laumaan ovat kaikki lisäsyitä iloitsemiseen. Ja koska Jehova tietää luomustensa tarpeet, niin hän varaa oikean ilmapiirin iloitsemiselle – toisten samanuskoisten onnellisen toveruuden ja seuran.
6, 7. Mistä Jehovan luomusten onnellisuus riippuu? Mitä tulee sen tähden varjella?
6 Jehova itse ei tarvitse toisten seuraa ollakseen onnellinen. Hän on täydellinen itsessään. Mutta hän haluaa iloita palvelijoistaan ja saa mielihyvää ja iloitsemisen aihetta kansastaan. ”Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua [on ääneti rakkaudessaan, Um], hän sinusta riemulla riemuitsee.” Jehova sanoo kansansa ennallistamisesta hengelliseen menestykseen näinä viimeisinä päivinä: ”Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani.” Toisaalta ei yksikään Jumalan luomuksista ole täydellinen niin kuin Hän. Kaikkien onni on riippuvainen Jehovasta. He tarvitsevat kaikki jotain, mikä täytyy tyydyttää, jotta he olisivat todella onnellisia. Ja tämä pitää mitä varmimmin paikkansa meistä epätäydellisistä ihmisistä maan päällä. Yksi näistä tarpeista on oikea toveruus ja seura, minkä Jehova varaa eri tavoin, nimenomaisesti uuden maailman yhteiskunnan kristillisessä toveruudessa. – Sef. 3:17; Jes. 65:19.
7 Jos me siis haluamme iloita jatkuvasti kaikista hankkeistamme Jumalan kansana, niin meidän on varjeltava ja ylläpidettävä seuramme iloisuutta. Ilo ei tule itsestään, vaan on seuraus oikeasta käyttäytymisestä sopusoinnun ja rauhan ilmapiirissä Jumalan kansan kanssa. Se on yksi hengen hedelmistä. (Gal. 5:22) Meidän tulee kaikin mokomin rukoilla, että ilo vallitsisi mielessämme, mutta meidän täytyy myöskin kehittää sitä antamalla oman osuutemme onnellisuuden muodostamiseksi seurakunnan piirissä.
ANTELIAISUUDEN ILMAISEMINEN SEURASSAMME
8. Ketkä hyötyvät anteliaisuuden ilmaisemisesta, ja mikä esimerkki valaisee tätä?
8 Anteliaisuus on ominaisuus, mikä liittyy hyvin läheisesti iloitsemiseen. Oletko tuntenut koskaan ketään, joka olisi ollut halpamainen, kitsas, kiihkoileva ja ahdasmielinen ja jonka olisi voitu sanoa iloinneen kaikista hankkeistaan? Henkilö, joka yrittää aina saada jotain elämästä antamatta mitään puolestaan, ei ole milloinkaan onnellinen. Ilo synnyttää anteliaisuutta, ja anteliaisuus synnyttää iloa. Puhuessaan Makedonian kristityistä apostoli Paavali kirjoitti, että ”heidän ilonsa [oli] niin ylenpalttinen, että alttiisti antoivat runsaita lahjoja”. Anteliaisuus tuo ilon antajalle sitä enemmän, kun hän ymmärtää, että hän pystyy antamaan ainoastaan Jehovan hänelle osoittamasta ansaitsemattomasta hyvyydestä, ja se synnyttää iloa myöskin saajassa ja totisesti niissäkin, jotka toteavat tuon anteliaisuuden seuraukset. Kun kuningas Daavid varasi aineksia myöhemmin poikansa Salomon rakennettavaksi jäävää temppeliä varten, niin ”kansa iloitsi heidän alttiudestaan, sillä he antoivat ehyellä sydämellä vapaaehtoiset lahjansa Herralle; ja kuningas Daavid oli myös suuresti iloissansa”. Ja niin Daavid rukoili Jehovaa: ”Säilytä tällaisina ainiaan kansasi sydämen ajatukset ja aivoitukset ja ohjaa heidän sydämensä puoleesi.” – 2. Kor. 8:1, 2; 1. Aikak. 29:9, 14, 18.
9. Millä muullakin tavalla me voimme osoittaa anteliaisuutta kuin aineellisissa asioissa ja työssämme?
9 Niin nytkin, kun me osallistumme yhdessä johonkin suunnitelmaan, sellaiseen kuin Valtakunnansalin rakentamiseen tai työhön konventissa, kun me annamme työtämme tai rahaamme vapaaehtoisesti, ei pakosta eikä pyynnöstä, niin se aiheuttaa iloa. Kun me näemme veljiemme anteliaisuuden tällaisessa työssä, niin se saa meidät iloitsemaan ja herättää tosiaan anteliaisuuden hengen kaikkien seurakunnassa olevien sydämessä. Mutta anteliaisuus aineellisen omaisuutemme tai aikamme ja työmme ollessa kysymyksessä ei yksin riitä, mikäli haluamme osallistua täysin määrin Jehovan kansan iloon. Meidän on oltava anteliaita, jalomielisiä itsellemme, menettelytavoissamme, anteeksiantavaisuudessamme ja kärsivällisyydessämme ja osoittaessamme toveruuttamme ja seurallisuuttamme toisillemme, erityisesti kristillisen toimintamme yhteydessä.
10. a) Mistä seuranhalu on pohjimmaltaan alkuisin? b) Mikä määrää usein ystävien valinnan maailman ihmisillä?
10 Toisten seuran etsiminen on pohjimmaltaan itsensä rakastamisen ilmaus, joskaan ei välttämättä itserakkautta huonossa merkityksessä. Me tarvitsemme seuraa, meidät on tehty siten. Jumala näki heti alussa hyväksi antaa miehelle toverin ja avun, koska hänen ei ollut hyvä olla yksin. (1. Moos. 2:18) Tämä toveruuden halu on se alkuvaikutin, mikä vie miehen tai naisen avioliittoon. (1. Moos. 2:24) Samoin ystävien hankkiminen on pohjimmiltaan toveruuden tarpeen täyttämistä. Ihmiset koettavat tässä maailmassa saada ystävikseen henkilöitä, joilla on samanlainen yhteiskunnallinen asema tai sivistystaso tai joiden kanssa heillä on yhteisiä harrastuksia, niin että on jokin yhteinen pohja keskustelulle tai toiminnalle. He ystävystyvät henkilöiden kanssa, joilla on jotain annettavaa heidän omaksi ilokseen. Tällaiset maailmalliset ystävyydet rajoittuvat useimmiten vain itsekkään tarpeen tyydyttämiseen, ja kun toinen ei voi enää täyttää toisen tarvetta, tai jos tulee jokin edullisempi ystävyys, niin alkuperäinen seuralainen hylätään. Tällainen tosi kiintymyksen puuttuminen niin sanotuissa ystävyyksissä on mitä huomattavin nykyään, koska ihmisistä on tullut niin ”itserakkaita”. – 2. Tim. 3:2, 3.
11. Mitä meidän on varottava iloitessamme toveruudesta uuden maailman yhteiskunnassa?
11 Meidän täytyy olla kristillisessä toveruudessamme uuden maailman yhteiskunnassa varuillamme, että suhteemme veljiimme eivät rajoitu vain omanvoitonpyyntiin ja seuranhalumme tyydyttämiseen. Kun me tulemme totuuteen, niin havaitsemme joukossamme olevan kaikkiin yhteiskuntaluokkiin, sivistystasoihin ja ihonväreihin kuuluvia ihmisiä. Jos olisimme olleet vielä maailmassa, niin ehkä emme olisi etsineet eräitä ystäviksemme ajatellen, ettei heillä ole mitään, mikä edistäisi meidän onneamme. Ja uuden maailman yhteiskunnassakin me huomaamme vetoa eräitten puoleen enemmän kuin toisten, eikö totta? On varmasti luonnollista etsiä niiden seuraa, joiden kanssa tunnemme olomme helposti mukavaksi ja joiden toveruuden me havaitsimme piristäväksi ja tyydyttäväksi. Mutta jos me rajoitamme yhteytemme vain niihin, joiden kanssa tunnemme tulevamme helposti toimeen, niin eikö se merkitse oman edun tavoittelua? Jos me seurustelemme aina vain samojen kanssa ollessamme Valtakunnansalissa, niin eikö se ole omiaan muodostamaan nurkkakuntia ja jakaumia? Niin, me voimme huomata ajattelemattomasti tekevämme puolueellisia erotuksia sen perusteella, mitä toiset ovat lihan mukaan. – Jaak. 2:4.
12, 13. Ovatko erikoiset ystävyyssuhteet vääriä? Mitä meidän täytyy kuitenkin tehdä?
12 Merkitseekö tämä sitten sitä, että on väärin iloita joistakin erityisistä ystävyyssuhteista, mitkä ovat läheisempiä kuin ne, joita meillä on toisiin? Ei ehdottomasti. Raamattu puhuu Johanneksesta ”sinä opetuslapsena, jota Jeesus rakasti [josta Jeesus piti enemmän, Um, reunam.]”, ja toisetkin maininnat osoittavat, että Johanneksen ja Jeesuksen välillä oli tavallista, läheisempi ystävyys. Mutta Jeesus ei eristänyt sen ohella toisia seurastaan ja rakkaudestaan. Hän oli mitä anteliain veljilleen osoittamissaan rakkaudenilmauksissa ja kulutti itsensä heidän hyväkseen siinä määrin, että antoi henkensä heidän puolestaan. Hän varmasti ’iloitsi kaikista hankkeistaan’. Koska hän halusi seuraajiensa saavan osansa siitä ilosta, mikä hänellä oli Isän tahdon tekemisessä ja tällaisen epäitsekkään rakkauden osoittamisessa toisia kohtaan, niin hän kehotti heitä juuri ennen kuolemaansa: ”Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.” – Joh. 21:7; 15:11, 12.
13 Mutta meidän on myönnettävä, että tällaista henkilökohtaista ystävyyttä on sen toveruuden lisäksi, mistä me iloitsemme yhdessä kaikkien veljiemme kanssa. Henkilöt, jotka ovat olleet kauan totuudessa yhdessä, jotka ovat olleet mukana tietyissä kokemuksissa ja jotka ovat kestäneet samanlaisia uskon koetuksia, saavuttavat luonnollisesti yhteisen ymmärryksen ja keskinäisen ystävyyden. Tämä ystävyys on kasvanut keskinäisten uskollisuuden ja nuhteettomuuden ominaisuuksien henkilökohtaisessa tuntemuksessa, ja sellaiset ystävyydet ovat asioita, joista me iloitsemme, eikä niiden tule suinkaan aiheuttaa kateutta. Kateus voi olla toisinaan syynä siihen, että jotkut etsivät toisten veljien henkilökohtaista ystävyyttä, erityisesti niiden, jotka ovat huomattavissa asemissa järjestössä, mutta koska se on itsekkyyden tuote, niin se ei tuo onnea. Kun me kasvamme totuudessa, osallistumme veljiemme kanssa Valtakunnan palvelukseen ja kestämme heidän kanssaan vainoa ja pilkkaa, niin kristillisen rakkauden ja toveruuden siteet vahvistuvat luonnollisella ja pysyvällä tavalla keskinäiseksi iloksemme.
KIINTYMYKSEMME AVARTAMINEN
14. Miten periaate ”antamisessa on enemmän onnea kuin saamisessa” soveltuu meidän suhteisiimme uuden maailman yhteiskunnassa?
14 Me emme halua, että meidän kiintymyksemme veljiin on ”ahdas”. Päinvastoin, ’avartakaa’ rakkauttanne veljiä kohtaan ottaen heidät kaikki sen piiriin, jakaen omaa seuraanne auliisti heille. Periaate ”antamisessa on enemmän onnea kuin saamisessa” soveltuu erittäin hyvin tähän seuranpitoasiaan. Hyväntahtoinen henkilö alkaa esimerkiksi käydä kokouksissa. Hänen on vaikea ilmaista ajatuksiaan ujouden ja valistuksen puutteen takia. Meidän on ensin vaikea keskustella hänen kanssaan, mutta koska me rakastamme tätä uutta lammasta, niin me yritämme edelleen saada hänet tuntemaan olevansa kanssamme kuin kotonaan. Hän alkaa onnellisen kristillisen toveruuden ilmapiirissä päästä ujoudestaan. Valmentuen palveluskoulussa hän oppii ilmaisemaan ajatuksiaan Jumalan päätöksistä ja kykenee sitten osallistumaan tehokkaasti palvelukseen. Pian hän huomaa iloitsevansa onnellisista kokemuksista saarnaamistyössä, ja hän esittää ne meille. Ujous ja vaiteliaisuus ovat menneet. Sen sijaan hän pulppuaa iloa, ja me riemuitsemme hänen kanssaan nähdessämme hänen edistymisensä totuudessa ja hänen onnellisen yhteytensä kanssamme veljenä. Me olisimme menettäneet tämän, jos sydämemme olisi pysynyt ”ahtaana” eikä olisi ”avartunut” ottamaan vastaan tätä uutta tulokasta. – 2. Kor. 6:12, 13; Apt. 20:35, Um.
15, 16. Miten me voimme osoittaa kiinnostusta veljiimme?
15 Anteliaisuus suhteissasi toisiin merkitsee sitä, että sinä olet kiinnostunut veljistäsi ’katsoen, et vain omaa, vaan toistenkin parasta’. Ole vilpittömästi kiinnostunut veljiesi hengellisestä edistymisestä ja iloitse jokaisesta edistysaskeleesta, minkä he ottavat kristillisen kypsyyden tiellä. Kuinka onnellisia me olemmekaan, kun joku, jonka kanssa me olemme tutkineet, alkaa tulla kokouksiin, esittää ensimmäisen selityksen Vartiotornin tutkistelussa ja aloittaa kenttäpalveluksen! Me kerromme innokkaasti tuon uuden edistyksestä toisille Valtakunnan julistajille. Kun hän tulee kokouksiin, niin me esitämme hänet onnellisina palvelijoille ja muille läsnä oleville. Eikö tämä ole lopultakin suosituskirje meille evankeliumin palvelijoina? Mutta jotta me emme olisi vähääkään taipuvaisia kerskumaan, ikään kuin tämä olisi tulos meidän omista ponnistuksistamme, niin olkaamme yhtä valmiit iloitsemaan veljiemme kanssa heidän samanlaisista kokemuksistaan sekä toisten uusien kanssa, jotka ottavat samat askeleet kristillisessä kasvussa. – Fil. 2:4; Room. 12:15, 16.
16 Ole myös kiinnostunut niistä, jotka ovat heikkoja ja epäsäännöllisesti kokouksissa ja joilla on vaara vajota hengelliseen sairauteen. Ole valmis puhumaan heille rohkaisevasti, kun he tulevat kokouksiin tai kun sinä käyt heidän luonaan. Lämmetkööt he sellaisesta seurasta! Paavali kirjoitti: ”Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta.” Toisinaan voi ystävällinen hymy, lämmin kädenpuristus tai kerrottu kokemus olla keino, mikä virvoittaa hengellisesti sairaitten sydämen, niin että he haluavat uusin innoin ryhtyä toimimaan Jehovan palveluksessa. Tämä alttius, tämä kiinnostus toisiin lisää suuresti sen seurakunnan iloa, minkä yhteydessä me olemme. – 1. Kor. 10:24.
17. Mitä olisi hyvä tehdä, jos tuntee lämpimän toveruuden puutetta veljien keskuudessa?
17 Toisinaan voidaan kuulla valitus: ”Seurakunnassamme on jotain vikaa. Veljien keskuudessa ei ole lämpöä, ja minusta tuntuu, ettei minua huomata, kun tulen kokouksiin.” Jos seurakunnasta puuttuu Jehovan henkeä ja sen tähden iloa, niin se on totisesti asia, mikä koskee kaikkia seurakunnan jäseniä ja erityisesti valvojaa. Mutta eikö sen, joka tuntee lämmön puutetta, olisi pikemmin hyvä kysyä itseltään: ”Mitä minä teen ilon lisäämiseksi veljien keskuudessa? Menenkö minä kokouksiin vain saamaan itse jotain, vai menenkö minä haluten antaa jotakin ilmaisemalla ajatukseni ja seurustelemalla veljien kanssa? Pidänkö minä tärkeänä toisten lämmintä tervehtimistä ja uusien tapaamista? Olenko minä tosiaan kiinnostunut veljistäni vai olenko minä tullut omakeskeiseksi pitäen silmällä vain omia etujani?” Ehkä juuri valittaja itse on kylmä, vailla lämpöä ja vaikeasti lähestyttävissä. Jotta rakkaus aiheuttaisi tosi iloa, sitä täytyy osoittaa molemmin puolin. Mutta jos joku ei suhtaudu oikealla tavalla, niin me emme lakkaa tekemästä sitä, mikä on oikein, vaan me puhumme edelleen rohkaisevasti hänelle tilaisuuden tullen.
18. Missä asioissa meidän tulee osoittaa kiinnostusta veljiin, mutta mitä on kuitenkin vältettävä?
18 Kun me katsomme kristityn toverimme parasta, niin se ei merkitse että tunkeutuisimme heidän yksityis- ja perheasioihinsa, ja siten ”sekaantuisimme meille kuulumattomiin”. Me voimme tietysti nauttia veljiemme seurasta, kun meillä on siihen tilaisuutta, ja sellaiset hetket saattavat olla mitä nautinnollisimpia ja lisätä suuresti onneamme. (Katso Vartiotornin toukokuun 1. päivän numerosta 1960 sivuja 215, 216.) Mutta toisen yksityisasioihin tunkeutuminen tai vain liian paljon ajan käyttäminen vierailemiseen voi nopeasti vähentää, jopa turmellakin kokonaan hengellisen seuran ilot. (1. Piet. 4:15; Sananl. 25:17) Meidän tulee olla kiinnostuneita veljiemme teokraattisista harrastuksista ja hengellisestä hyvinvoinnista ja ammentaa iloa heidän teokraattisesta seurastaan iloiten heidän palveluskokemuksistaan onnellisina siitä, että osallistumme heidän kanssaan Jumalamme Jehovan nimen ylistämiseen. Niin, me saamme suurta iloa veljistämme, kuten apostoli Paavali kirjoitti filippiläisille: ”Rakkaat ja ikävöidyt veljeni, te minun iloni.” – Fil. 4:1; 1. Tess. 2:19, 20.
19, 20. a) Mitkä seikat auttavat meitä muodostamaan keskinäiset suhteemme uuden maailman yhteiskunnassa oikealle perustalle? b) Millä tavalla keskinäinen yhteys uuden maailman yhteiskunnassa on samanlainen kuin perheessä?
19 Nauttiaksemme täysin uuden maailman seuran edusta meidän on oltava varmat siitä, että suhteemme veljiin rakentuu oikealle perustalle. Jos olemme nuoria, niin meidän tulee varoa suhtautumasta epäkunnioittavasti vanhempiin seurakunnan jäseniin, varoa kohtelemasta heitä liian tuttavallisella tavalla. Kohtele heitä päinvastoin kuin ”isiä”. Osoita kunnioitusta sukupuolieroavaisuuksia kohtaan pitäen suhteet puhtaina ja terveinä käyttämättä milloinkaan väärin sitä etua, mikä meillä on kristillisestä seurasta. Veljien yhteydestä iloitseminen ei merkitse, että meidän pitäisi olla ylitsevuotavia tai intoilevia. Me haluamme varoa ulkokultaista ystävyyttä, missä ei ole aitoa kiinnostusta toista kohtaan. – 1. Tim. 5:1, 2; Room. 12:9.
20 Kun joku tulee uuden maailman yhteiskunnassa olevien yhteyteen, niin hän saapuu kuin perheeseen. Perheessä jäsenet tulevat tuntemaan toisensa hyvin, sekä heidän huonot että hyvät puolensa. Mutta he ovat suvaitsevaisia toisiaan kohtaan. He eivät yritä ottaa omavanhurskauden naamiota, sillä he tietävät perheen muiden jäsenten nopeasti näkevän sen läpi. Ja he ovat tosiaan onnellisia sen takia, koska he pystyvät olemaan luonnollisia, kukin oma itsensä, ja he luottavat siihen, että toiset perheen jäsenet ovat huomaavaisia heitä kohtaan eivätkä hylkää heitä siksi, että heillä saattaa olla totunnaistapoja ja he voivat menetellä asioissa eri tavalla kuin toiset. Samoin veljemme uuden maailman yhteiskunnassa luottavat meihin ja ovat kukin oma itsensä, luonnollisia näyttelemättä omavanhurskautta. Tämä aikaansaa onnelliset suhteet. Me olemme samalla kaikki kiinnostuneita toistemme auttamisesta, jotta mielemme mukautuisi uuden maailman elämäntapaan. Koettakaamme henkilökohtaisesti aina lisätä iloitsemisen henkeä uuden maailman yhteiskunnassa olemalla anteliaita, ystävällisiä, huomaavaisia, kiinnostuneita toisista enemmän kuin itsestämme ja rakentamalla toisiamme iloisessa Valtakunnan palveluksessa Jehovan ylistykseksi. – Room. 12:2; Sananl. 19:22.