-
Tosi katumus – miten voimme todeta sen?Vartiotorni 1972 | 15. lokakuuta
-
-
johdosta vain pelkäämällä vaan myös ’suurella vakavuudella . . . puhdistautumisella, . . . närkästyksellä [väärintekijän menettelyn aiheuttaman häpeän johdosta], . . . kaipauksella, innolla, väärän oikaisulla’. (2. Kor. 7:11, Um) Vanhimmat voivat siis odottaa nykyään samanlaisia ominaisuuksia niissä, jotka ilmaisevat heille katuvansa väärintekoaan.
EPÄTÄYDELLISYYDEN EI TARVITSE HÄVITTÄÄ ILOA
Syntien vakavuus voi luonnollisesti vaihdella. Ehkä me suurempien syntien, kuten haureuden, aviorikoksen tai varkauden, sijasta havaitsemme syyllistyneemme ’ylpeisiin silmiin’ tai ’henkilöön katsomiseen’, ts. suosikkien pitämiseen, mitkä seikat ovat hyvin epämieluisia Jumalalle. (Sananl. 6:16, 17; Jaak. 2:9) Ja kielen käytön kysymyksessä ollessa ”monessa kohden me kaikki hairahdumme” sanoen sellaista, minkä ymmärrämme myöhemmin epäviisaaksi, epäystävälliseksi, rakkaudettomaksi ja epäkristilliseksi. (Jaak. 3:2, 8–13) Olemmeko huolissamme siitä, että suhteemme Jumalaan ei kärsi vahinkoa? Jos olemme, niin meidän on ’kaduttava ja käännyttävä’ etsien hänen anteeksiantoaan.
Mutta koska epätäydellisyytemme ilmenee tavalla tai toisella joka päivä, niin merkitseekö se sitä, että meidän pitäisi olla alituisesti murehtivassa tilassa tuntien jatkuvaa tunnonvaivaa? Ei suinkaan.
Luetellessaan Jumalan pyhän hengen hedelmät apostoli sijoittaa ”ilon” heti ”rakkauden” jälkeen. (Gal. 5:22) Psalmista sanoo: ”Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää?” (Ps. 130:3) Me voimme olla iloiset muistaen sen sijaan, että ”laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa. . . . Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.” (Ps. 103:8–14) Vaikka hairahduksemme tuottavat aivan oikein mielipahaa, niin meidän ei tarvitse kiduttaa itseämme jokaisen pienen virheen tai ajattelemattoman sanan johdosta.
Kuitenkin sillä, että me tunnemme nämä virheet, pitäisi olla nöyrryttävä vaikutus meihin, ja sen pitäisi auttaa meitä pysyttelemään sekä vaatimattomina että myötätuntoisina toisia kohtaan. Kun me sitten rukoilemme Jumalalta anteeksi päivittäisiä hairahduksiamme, niin hän on tyytyväinen rukouksiimme. Kun me vaellamme tunnollisesti hänen teillään ja etsimme säännöllisesti hänen kasvojaan rukouksessa, niin voimme todella olla iloisia luottaen hyvään suhteeseemme hänen kanssaan. – Fil. 4:4–7.
-
-
Lukijain kysymyksiäVartiotorni 1972 | 15. lokakuuta
-
-
Lukijain kysymyksiä
● Miksei ensimmäisen maailmansodan alku sattunut lokakuun alkuun, jolloin pakanain ajat päättyivät? – USA.
Kuten tässä lehdessä on usein osoitettu, kansojen kuninkuus annettiin Kristukselle Jeesukselle vuonna 1914 pakanain aikojen päättyessä. (Luuk. 21:24; Dan. 4:13, 14, 28, 29) Pakanain ajat alkoivat 2 520 vuotta aikaisemmin vuonna 607 eaa. tapahtuneen Jerusalemin hävityksen ja juutalaisen käskynhaltijan Gedaljan salamurhan jälkeen. Gedaljan murha tisrikuussa (syys-lokakuussa) (”seitsemännessä uudessa kuussa”, Byingtonin käännös) joudutti Juudan maahan jääneitä juutalaisia pakenemaan. (Jer. 41:1, 2; 43:2–7) Siihen aikaan kun pelokkaat juutalaiset pakenivat Egyptiin, on täytynyt olla ainakin tisrikuun puoliväli, jotta olisi ollut riittävästi aikaa niille tapahtumille, joiden mainitaan Raamatussa sattuneen salamurhan ja paon välillä. (Vrt. Jer. 41:4, 10–42:7.) Tämä sijoittaisi pakanain aikojen alun noin tisrikuun 15. päiväksi vuonna 607 eaa.
Pakanain aikojen päättyessä noin tisrin 15. päivänä (4.–5. lokakuuta) vuonna 1914 täyttyi Ilm. 11:15: ”Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa.” Asettamalla Poikansa Jeesuksen Kristuksen valtaistuimelle Jehova Jumala otti valtansa hallitakseen Kuninkaana ihmismaailmaa. Suuren Vastustajan Saatanan hallitusvallan oli määrä päättyä.
Koska Saatana oli Jumalasta vieraantuneen ihmiskunnan ”maailman hallitsija”, niin hän ei varmasti halunnut nähdä Valtakunnan ottavan maan asioita täysin valtaansa. (Joh. 12:31; 14:30; 16:11; Um) Yli 1 900 vuotta aikaisemmin hän ohjaili asioita sillä tavalla, että jollei Jumala olisi tullut väliin, niin Herodes Suuri olisi tappanut Jeesus-lapsen. (Matt. 2:13) Samalla tavalla Saatana valmistautui ja valmisti demoninsa jo ennen taivaallisen valtakunnan syntymää hyökkäykseen. Tämä on kuvaannollisesti esitetty Ilm. 12:3–5:ssä, mistä luemme: ”Ja näkyi toinen merkki taivaassa, ja katso: suuri, tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja sen päissä seitsemän kruunua; ja sen pyrstö pyyhkäisi pois kolmannen osan taivaan tähtiä ja heitti ne maan päälle. Ja lohikäärme seisoi synnyttämäisillään olevan vaimon edessä nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi. Ja hän synnytti poikalapsen, joka on kaitseva kaikkia pakanakansoja rautaisella valtikalla; ja hänen lapsensa temmattiin Jumalan tykö ja hänen valtaistuimensa tykö.”
Ei pitäisi sen tähden olla hämmästyttävää, että ensimmäinen maailmansota syttyi noin kaksi kuukautta ennen pakanain aikojen päättymistä ja niin ollen ennen vertauskuvallisen ”poikalapsen” eli taivaallisen valtakunnan syntymää. Saatanan ei tarvinnut odottaa, kunnes kansojen kuninkuus olisi pantu Jeesuksen Kristuksen käsiin, ohjaillakseen kansat suurimittaiseen sotaan. Tuon verisen taistelun aloittaminen kuului epäilemättä osana hänen suunnitelmaansa sokaista ihmiset sen suhteen, mitä oli tapahtunut taivaassa Raamatun ennustuksen täyttymyksenä, ja myös, jos suinkin mahdollista, ehkäistä Valtakuntaa hallitsemasta ihmismaailmaa.
● Hepr. 9:14 sanoo, että Kristus ”iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä”. Mikä tämä ”iankaikkinen Henki” on? – R. W., USA.
Kun otamme huomioon tämän lausunnon alkuosan, niin se auttaa meitä näkemään tämän ilmaisun oikeassa yhteydessään. Me luemme: ”Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen, kuinka paljon enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!” – Hepr. 9:13, 14.
Nämä maininnat ovat keskellä esitystä, joka vertaa niitä järjestelyjä, mitkä Jumala hyväksyi vanhan lakiliiton eli Mooseksen lain alaisuudessa, niihin, jotka kuuluivat uuteen liittoon. Luvun alussa apostoli Paavali käsitteli tabernaakkelia ja siellä uhrattuja eläinuhreja. Ne olivat lain vaatimuksia, ”lihan sääntöjä”, jotka oli asetettu määräaikaan asti. (Hepr. 9:10) Paavali osoitti myös pyhän hengen selittävän, että niin kauan kuin tabernaakkeli oli olemassa ja Jumala hyväksyi sen uhrit, tie itse taivaan kaikkeinpyhimpään ei ollut vielä käytettävissä. – Hepr. 9:8, 12.
Tie taivaaseen kulki siis Jeesuksen uhrin ja veren kautta eikä lain vaatimusten mukaisten eläinuhrien kautta, jotka olivat ”lihan sääntöjä”. Mutta miten Jeesuksen uhri annettiin? Jo mainitun pyhän hengen toiminnan kautta.
Paavali oli selittänyt aikaisemmin tässä kirjeessä, ettei Jeesuksesta tullut pappi ”lihallisen käskyn lain mukaan”, niin kuin olisi ollut, jos hän olisi ollut Aaronin sukua Leevin sukukunnasta. Jeesus oli ei-papillisesta Juudan sukukunnasta. Näin ollen hänet oli valittu Jumalan suoranaisesta nimityksestä olemaan ”pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan”. (Hepr. 7:16, 17) Sen sijaan että Jeesus olisi voideltu öljyllä niin kuin Aaron voideltiin, hänet voideltiin pyhällä hengellä. – 2. Moos. 29:7; Luuk. 3:21, 22.
Jeesus julisti koko palveluksensa ajan sanoillaan ja teoillaan, että hänellä oli Jumalan pyhä henki, joka antoi hänelle voiman ja johti häntä. (Matt. 12:18, 28; Luuk. 4:14, 18) Kun aika tuli, niin Jeesus antoi elämänsä uhriksi, kuten oli ennustettu etukäteen ja kirjoitettu Raamattuun hengen vaikutuksesta – esimerkiksi kuolemasta paalussa, syntisten joukossa ja rikkomatta luita. (5. Moos. 21:22, 23; Gal. 3:13; Jes. 53:12; Ps. 34:21) Hänen uhrinsa ei siis ollut lihan vaatimusten mukainen vaan tapahtui hengen toiminnan vaikutuksesta ja sen mukaisesti. Ja Raamattu sanoo, että Kristuksen ruumis uhrattiin ”kerta kaikkiaan”. – Hepr. 10:10, 12.
Kaikki lain lihalliset säädökset olivat osa tilapäisjärjestelystä, joka oli häviävä – lain hallinta oli tilapäinen. Sitä vastoin se, millä Jeesus voideltiin, mikä häntä ohjasi ja minkä johdolla hänet uhrattiin, oli pysyvää – se oli Jumalan iankaikkinen henki. Sitä piti käytettämän iankaikkisesti ohjaamassa niitä, jotka otetaan uuteen liittoon. Eikä annetun uhrin pitänyt olla arvoltaan vain ohimenevä, määräaikainen; se oli iankaikkinen uhri. Paavali saattoi hyvällä syyllä asettaa lain lihalliset varaukset, sen tabernaakkelin, uhrit ja papiston, sen iankaikkisen hengen vastakohdaksi, jonka avulla Kristus uhrasi itsensä.
-
-
Anna lapsillesi moraalista opastustaVartiotorni 1972 | 15. lokakuuta
-
-
Anna lapsillesi moraalista opastusta
”Suuren Opettajan kuunteleminen” on nimeltään uusi kirja, jota voit käyttää Raamatun korkeiden moraaliperiaatteiden opettamiseksi lapsillesi. Tässä 192-sivuisessa taskukokoisessa kirjassa on 46 lukua ja runsaasti kuvia. Lähetä siitä korvaukseksi 1,25 mk, tai hanki se keneltä tahansa Jehovan todistajalta.
-