Miten voimakas on totuuden rakkautesi?

SEURAAVA tapaus sattui Queensin kaupunginosassa New Yorkissa. Naishenkilö oli pyytänyt lihanmyyjää jauhamaan hänelle tietyn lihapalan. Ennen kuin myyjä ehti kuitenkaan jauhaa sitä, liikkeenhoitaja pani tilalle huonomman laatuista lihaa ja vaati myyjää antamaan sen asiakkaalle. Kun jauhettu liha annettiin asiakkaalle, hän kysyi myyjältä: ”Onko tämä se liha, jonka pyysin teitä jauhamaan?”

Mitä sinä olisit vastannut? Olisitko sanonut totuuden?

Asiakkaalla oli oikeus tietää tosiasiat. Lihanmyyjän ei ollut kuitenkaan helppo noissa olosuhteissa sanoa hänelle totuutta ja paljastaa siten liikkeenhoitajan epärehellisyyttä. Mutta hän teki sen kaikesta huolimatta. Seurauksena oli, että hänet erotettiin.

Olisitko tehnyt niin kuin hän teki?

TOTUUDEN HALUAMINEN

Ihmiset valehtelevat yleensä, kun se näyttää koituvan heidän edukseen. Mutta pidätkö sinä siitä, että sinulle valehdellaan?

Me haluamme kuulla totuuden. Vanhemmat haluavat kuulla totuuden lapsiltaan. Lapset haluavat vanhempiensa puhuvan heille totta. Hallitus haluaa kansalaisten puhuvan sille totta, ja kansalaiset haluavat totuutta hallitukseltaan. Mutta meidän pitäisi olla erityisen kiinnostuneita siitä, että Kaikkivaltias Jumala haluaa kuulla suumme puhuvan totta. Hänen Sanansa sanoo: ”Puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa.” – Ef. 4:25.

Kristillisyydestä puhutaan Raamatussa ”totuuden tienä”, ja apostoli Johannes puhui ”työtovereista totuudessa”. (2. Piet. 2:2; 3. Joh. 8, Um) Ilmeisestikään eivät ”totuudessa” olevat henkilöt voisi olla tekemisissä valheiden kanssa.

Varhaiskristityt Ananias ja Safiira ovat esimerkki, joka ilmaisee Jumalan inhon tahallista petosta kohtaan. He olivat myyneet kappaleen maata ja teeskennelleet lahjoittavansa kaikki tulot myynnistä toisten kristittyjen käyttöön; mutta todellisuudessa he olivatkin pidättäneet jonkin verran rahaa itselleen. He suunnittelivat antavansa siten sellaisen vaikutelman seurakunnalle, että he olivat anteliaampia kuin olivatkaan. Tämän petoksen vuoksi – koska he tahallaan ja yhteistuumin suunnittelivat valehtelevansa – Jumala teloitti heidät. – Apt. 5:1–11.

On selvää, että Jumala pitää valehtelemista vakavana rikkomuksena. ”Kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema”, sanoo Raamattu. (Ilm. 21:8) Meidän tulee sen tähden tosiaan olla varuillamme, ettemme anna tällaisen valehtelemisen tavan alkaa kehittyä elämässämme.

KARTA TAIPUMUSTA VALEHTELEMISEEN

Kuitenkaan ei ole aina helppoa puhua totta. Toisinaan voi olla voimakas taipumus valehdella, varsinkin kun on tehnyt jotakin väärää, jonka haluaa salata.

Esimerkiksi jokin aika sitten kristityt vanhimmat menivät erään seurakunnan jäsenen kotiin keskustellakseen hänen kanssaan sellaisesta, missä he katsoivat hänen käyttäytyneen väärin. Hän ei halunnut keskustella asiasta, ja niin hän lähetti erään perheensä jäsenen ovelle neuvoen häntä sanomaan vanhimmille, ettei hän ole kotona. Kun hänen valheensa tuli myöhemmin tietoon, hän puolusti sitä vain ’pienenä’ valheena. Se oli kuitenkin valhe, ja hän sekoitti toisenkin perheenjäsenen valheeseen.

Me kaikki olemme varmasti jolloinkin tavalla tai toisella erehtyväisiä sanoissamme. Opetuslapsi Jaakob sanoi, että ”jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies”. (Jaak. 3:2) Olemme saattaneet liioitella kertoessamme jotakin tai jollakin muulla tavalla esittää sellaista, mikä ei ole ollut totta. Olemme esimerkiksi voineet ilmaista hyväksymyksemme tai innostuksemmekin jonkin suunnitelman suhteen miellyttääksemme jotakuta, vaikka emme olekaan todellisuudessa ajatelleet sillä tavalla.

Mitä ajattelet itsestäsi, kun sanot jotakin sellaista, mistä tiedät, ettei se ole totta? Vahvistaako se vai heikentääkö se itsekunnioitustasi? Onko valheitten puhumisesta tulemassa tapa elämässäsi? Vaikka kysymyksessä olevat asiat voivat olla vain vähämerkityksisiä, niin valheellisuuden vaikutukset voivat olla odottamattoman vakavat.

Otaksukaamme esimerkiksi jonkun naisen sanovan naapurille lapsensa kuullen, että hän ’pitää todella tämän uusista ikkunaverhoista’. Keskustellessaan sitten myöhemmin kotona hän mainitsee miehelleen, että naapureilla on uudet ikkunaverhot ja että hän ’ei pidä niistä lainkaan’. Eikö hänen lapsensa, joka kuulee hänen sanovan näin, edellytä, että vääristely on oikein? Vaikkei siis tahdikkuudessa ole suinkaan mitään väärää, niin on otettava huomioon, johtavatko sanamme halveksimaan totuutta.

Varmasti on viisasta olla huolellinen totuudellisuutemme suhteen eikä jättää huomioon ottamatta omantunnon ääntä. Eräs tavaratalon myyntipäällikön sihteeri Chicagossa oli näin huolellinen. Hänen työnantajansa sanoi hänelle: ”Jos minua kysytään, sanokaa, etten ole paikalla.” Joidenkuiden omatunto voisi sallia heidän sanoa näin. Mutta ajateltuaan asiaa sihteeri sai omantunnonvaivoja. Siksi hän selitti työnantajalleen, miksi hän kristittynä ei voisi sanoa ihmisille työnantajansa olevan poissa, kun tämä todellisuudessa on toimistossaan. Työnantaja kunnioitti sihteeriään tämän suuren totuuden arvostuksen vuoksi.

Monia lausuntoja voidaan tosin pitää vähäpätöisinä valheellisuuksina, ’pikkuvalheina’. Mutta jos emme ole huolellisia niiden välttämisessä, niin eikö ole olemassa vaara, että joudumme vakavampiin väärintekoihin?

Kaikki eivät luonnollisestikaan arvosta kristityn voimakasta totuuden rakkautta. Esimerkiksi muuan Jehovan todistaja, joka työskenteli puutarhasuunnitteluliikkeessä Holdenissa Massachusettsissa Yhdysvalloissa, sai puhelinsoiton eräästä paikkakunnan pankista. Se halusi varmistaa joitakin tarvikkeitten kuitissa olevia numeroita. Mutta numerot olivat yhtiön jäljennöksessä erilaiset kuin siinä, mikä pankilla oli.

Kun todistajan työnantaja palasi, niin todistaja tiedusteli asiaa, ja työnantaja vihastui. Pankille oli laadittu virheellinen kuitti, jossa summa oli paljon suurempi. Työnantaja selitti, että tämä oli tehty, jotta saataisiin enemmän rahaa pankista, ja verojen takia. Työnantaja halusi todistajan soittavan pankkiin ja pyytävän anteeksi ”törkeää virhettään” sekä vahvistavan epäaidot numerot. Todistaja selitti, miksi hän ei voi tehdä sitä, ja kun hän näki, ettei hänen työnantajansa arvostanut lainkaan totuutta, niin hän jätti toimensa.

Totuudellisena oleminen vaatii usein tosi voimaa. Miten vahva on sinun totuuden rakkautesi? Puhutko sinä totta vain silloin, kun se ei tuota haittaa? Jos näin on, niin miten sinä eroat ihmisistä, jotka noudattavat rehellisyyttä vain silloin, kun se kannattaa, mutta valehtelevat, kun se näyttää hyödyttävän heitä?

Syynä totuuden puhumisellemme tulee olla se, että on oikein tehdä niin, että se miellyttää Jumalaa. Jos joku rakastaa todella Jehova Jumalaa ja haluaa ennen kaikkea muuta miellyttää häntä, niin hän ei halua tulla tahalliseksi valehtelijaksi, olkoonpa itsekkäitten etujen aiheuttama painostus miten suuri tahansa. Hän osoittaa toiminnallaan olevansa ”Jehovan, totuuden Jumalan”, palvelija. – Ps. 31:6, Um.