”Vanhoja linnoja ja lohikäärmeitä” – vaarallista ajanvietettä

TAISTELIJA, kaksi varasta ja noita ryömivät varovasti hämärästi valaistua kivettyä käytävää pitkin etsiessään aarretta. Noita viittaa ryhmää pysähtymään. ”Tunnen pahan läsnäolon”, hän varoittaa. Äkkiä käytävään syöksähtää piilossa olevasta ovesta kolme aseistautunutta haamua. ”Maan asukkaita!”, ne huutavat, ”Tuhotkaa ne!”

Mitä tämä on? Painajaisuntako? Kohtaus kauhuelokuvasta? Ei, vaan tyypillinen pieni tapahtuma yhä enemmän suosiota saavasta mielikuvituspelistä ”Vanhoja linnoja ja lohikäärmeitä” (engl. Dungeons and Dragons). Peli on tuottanut vuodesta 1974 lähtien miljoonia dollareita sen keksijöille. (Tätä peliä ei ole vielä tuotu Suomeen.)

Eräs nuorimies, joka oli hiljattain lopettanut ”Vanhoja linnoja ja lohikäärmeitä” -pelin pelaamisen, esitti seuraavan ajatuksen: ”Peli on hyvin petollinen. Aluksi se tuntuu vain harmittomalta hauskanpidolta ja seikkailulta, mutta pian siitä on yhä vaikeampi päästä eroon. Olet satimessa.”

Eräs toinen entinen pelaaja oli samaa mieltä. ”’Vanhoja linnoja ja lohikäärmeitä’ tekee ihmisestä sen orjan.”

Mytologinen väkivallan maailma

”Vanhoja linnoja ja lohikäärmeitä” -peliä ei pelata pelilaudalla, kuten useimpia pelejä. Sen sijaan pelaajat omaksuvat itselleen pelihahmoja, jotka liittyvät mytologiseen maailmaan, jota valvoo ”linnanherraksi” kutsuttu pelaaja. Pöydän ympärillä istuvat pelaajat suunnittelevat mielikuvitusmaailmansa tekemällä kysymyksiä ”linnanherralle”. ”Linnanherra” esittää hirviöitä tai muita hahmoja, joita pelaajat kohtaavat, ja hän päättää erikoisesti muotoillun nopan avulla mitä heille tapahtuu. Pelaajien pelihahmot etsivät aarretta. ”Linnanherran” hirviöt yrittävät tappaa heidät.

”Tähän kuviteltuun maailmaan sisältyy hyvin paljon väkivaltaa. Tuskin on peliä, jossa pelaajat eivät osallistuisi murhaan, tuhopolttoon, kiduttamiseen, raiskaamiseen tai maantierosvoukseen”, kertoo veteraani-”linnanherra” John Eric Holmes artikkelissaan, joka julkaistiin hiljattain Psychology Today -lehdessä.

”Pelaaja tulee riippuvaiseksi pelihahmostaan”, sanoi eräs entinen pelaaja. ”Hän haluaa pelata edelleen nähdäkseen, mitä sille seuraavaksi tapahtuu. Sitä paitsi jos pelihahmo voi selviytyä hengissä muutamasta seikkailusta, silloin se saa uusia voimia ja kykyjä, jotka tekevät siitä yhä kiinnostavamman.” Tämä halu kehittää pelihahmoaan lopulta mielikuvitukselliseksi supermieheksi on monille ihmisille kiehtovaa. Peliä on tietenkin pelattava useasti tämän päämäärän saavuttamiseksi. Entäpä jos pelihahmo sillä välin tapetaan?

”Kun joku näistä ’toinen minä’ -hahmoista tapetaan”, myöntää ”linnanherra” Holmes, ”pelaaja kokee toisinaan psyykkisen järkytyksen ja saattaa joutua masennuksen valtaan.” Vaikuttaako sellainen harmittomalta huvilta?

”Se on totta”, myönsi eräs entinen ”linnanherra”. ”Tapoin veljeni suosikkipelihahmon, jota hän oli kehitellyt kauan, ja hän oli aivan tolaltaan sen kuoleman johdosta.”

Vaikuttaa persoonallisuuteen

”Peli tekee itsekkääksi”, mainitsee tämä entinen pelaaja vielä. ”Aluksi kaikki pelaajat ovat jalomielisiä ja uhrautuvaisia, mutta hetken kuluttua he muuttuvat. He havaitsevat, että jos he eivät pidä puoliaan, joku iskee heitä puukolla selkään ja ottaa heidän aarteensa. Varsin pian käy ilmi, ettei keneenkään voi luottaa.”

Kenen tahansa, jota kutsutaan pelaamaan ”Vanhoja linnoja ja lohikäärmeitä” -peliä, varsinkin kaikkien kristittyjen, tulisi pitää mielessään seuraava:

Peli opettaa ahneutta ja materialismia. Pelihahmojen perimmäinen päämäärä on kaapata aarre, joka ei oikeastaan kuulu heille. Miten tämä saadaan sopimaan yhteen sen apostoli Paavalin antaman henkeytetyn neuvon kanssa, että kun meillä on ”elatus ja vaatteet, me tyydymme näihin. Sillä rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan juuri”? – 1. Timoteukselle 6:8, 10.

Peli opettaa väkivaltaa. Jeesus kehotti seuraajiaan: ”Rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti niiden puolesta, jotka vainoavat teitä.” (Matteus 5:44) Näin tekeminen ei ole helppoa. Auttaako väkivaltaisen, mielikuvituksellisen ’toinen minä’ -hahmon omaksuminen kristittyjä noudattamaan tätä neuvoa? On totta, että tässä pelissä oleva väkivalta ei ole ”todellista”, mutta myös kuviteltu väkivalta voi vaikuttaa sydämeemme ennemmin tai myöhemmin. On niin kuin Jeesus varoitti: ”Sydämestä lähtee pahoja järkeilyjä, murhia.” (Matteus 15:19) Raamatun Sananlaskujen kirja varoittaa: ”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.” Siksi herää kysymys: Voiko kukaan, joka pelaa ”Vanhoja linnoja ja lohikäärmeitä” -pelin kaltaisia pelejä, noudattaa tätä Raamatun neuvoa? – Sananlaskut 4:23.

Peli opettaa monijumalaisuutta ja demonismia. Jo pelkän silmäyksen joihinkin ”Vanhoja linnoja ja lohikäärmeitä” -pelin ohjekirjassa mainittuihin pelihahmoihin ja -hirviöihin pitäisi saada kristityt vakuuttuneiksi siitä, että tämä peli ei ole heitä varten. Pelihahmoina mainitaan noidat (meediot, näkijät ja taikurit), haamut, paholaiset, kummitukset, ihmissyöjäjättiläiset, luurangot, aaveet, vampyyrit ja voodoouskomuksiin liittyvät yliluonnolliset hahmot vain muutamia mainitaksemme! Kokeneiden pelaajien odotetaan tietävän varsin paljon sellaisten hirvittävien pelissä mukana olevien hahmojen ominaispiirteistä. Kuitenkin kristittyjä käsketään olemaan perehtymättä ”Saatanan syviin asioihin”. – Ilmestys 2:24.

Pelin varhaisvaiheissa sellainen demonismin sivumaku saattaa vaikuttaa harmittomalta hauskanpidolta, mutta edistyneemmällä tasolla demonismi tulee yhä vakavammaksi. ”Joillakin korkeamman tason pelihahmoillani on ollut ylimääräisiä psyykkisiä voimia”, muistelee eräs entinen pelaaja, ”ja erään pelin aikana ne taistelivat suoraan demoneita ja paholaisia vastaan. Se mitä tapahtui, oli outoa. Pelästyimme, emmekä enää koskaan yrittäneet sellaista uudelleen.”

Saatanallista ajattelua

Pelin korkeimmilla tasoilla pelihahmojen odotetaan itse asiassa vihkiytyvän mytologisille jumalille. ”Jumaluuden palveleminen on [pelin] merkittävä osa”, sanoo eräs peliä käsittelevä julkaisu, ”ja kaikkien pelaajien pelihahmoilla tulisi olla suojelusjumala.” Suojelusjumaliin sisältyvät useimmat muinaisten kreikkalaisten, egyptiläisten ja babylonialaisten jumaluudet (esimerkiksi Zeus, Ra tai Marduk), mutta ainoaan tosi Jumalaan, Jehovaan, ei viitata missään.

”Vanhoja linnoja ja lohikäärmeitä” -pelin perimmäisenä olettamuksena on todellakin se, että ei ole olemassa yhtä tosi Jumalaa, on vain maailmankaikkeudessa tapahtuva abstraktisten voimien, kuten ”hyvän ja pahan, lain ja kaaoksen” ja niitä edustavien esitaistelijoiden, välinen taistelu. Tällaista opetusta ovat pitkään kannattaneet sellaiset kristillisyyden viholliset kuin gnostilaiset.

”Vanhoja linnoja ja lohikäärmeitä” -peli on kyllästetty Saatana Panettelijan ajattelulla, hänen, joka on aina ollut ahneuden, väkivallan ja demonismin puolesta taistelija.