14. luku

Laodikean enkelille

 1. Milloin Laodikean kaupunki perustettiin, ja mistä se sai nimensä?

LAODIKEAN kaupunki sai nimensä seleukidien sukuun kuuluvan hallitsijan Antiokhos II:n puolison mukaan. Antiokhos II oli kenraali Seleukos Nikatorin pojanpoika, ja häntä alettiin kutsua nimellä Theós, ’Jumala’. Hän perusti Laodikean kolmannella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua ja antoi sille nimen.a

 2. a) Missä Laodikea sijaitsi, ja mitä huomattavaa siellä oli? b) Miten varhain Laodikeassa oli jo seurakunta?

² Koska se sijaitsi edullisella paikalla Vähän-Aasian länsiosassa, se vaurastui. Se oli teollisuuskaupunki ja myös pankkikeskus, jonka pankkiirit harjoittivat liiketoimintaa koko Rooman imperiumissa. Se oli tunnettu lääketaidon jumalan, Asklepioksen, palvonnasta, minkä vuoksi siellä sopivasti sijaitsi lääketieteellinen koulu. Siellä valmistettiin myös kuuluisaa silmälääkettä, joka tunnettiin Fryygian pulverina. Koska kaupungilla ei kuitenkaan ollut pysyvää vesivarastoa, niin vesi oli kuljetettava sinne johtoja myöten jonkin matkan päässä olevista kuumista lähteistä, ja vesi oli todennäköisesti jäähtynyt haaleaksi siihen mennessä, kun se oli virrannut kaupungin rajoille. Kaupungista oli tieyhteys Efesoon ja Pergamoon, joissa sijaitsi kaksi ”seitsemästä Aasian seurakunnasta”. (Ilm. 1:4, 11, 20; 2:1, 12) Siihen aikaan, kun apostoli Paavali kirjoitti Kolossan kristityille, vuosien 60 tai 61 paikkeilla, Laodikeassa oli jo seurakunta. – Kol. 2:1; 4:13–16.

 3–5. a) Oliko Laodikean seurakunta saanut mitään apostolista kirjettä olemassaolonsa aikana? b) Mitä Kristuksen sanoma Laodikean ”enkelille” osoittaa Laodikean seurakunnan tilasta?

³ Niiden useiden vuosikymmenien aikana, jotka olivat kuluneet aineellisesti kukoistavassa Laodikean kaupungissa olevan seurakunnan perustamisesta, se oli joutunut vakavaan hengelliseen rappiotilaan. Apostoli Johannesta epäilemättä neuvottiin lähettämään ”Laodikean seurakunnan enkelille” eli valvojalle aivan erilainen kirje kuin se, jonka seurakunta oli saanut apostoli Paavalilta. (Kol. 4:16) Tässä kirjeessä, joka oli seitsemäs ja viimeinen niistä kirjeistä, jotka saneltiin ”seitsemälle Aasian seurakunnalle” noin vuonna 96, ei ole yhtään kiitoksen sanaa Laodikean ”enkelille”. Näin sanottiin apostoli Johannekselle:

⁴ ”Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä [haalea, Um], etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.

⁵ ”’Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus [kadu, Um]. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen [illastan, Um] hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellansa. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.’” – Ilm. 3:14–22.

 6. a) Vertaa Laodikean ja Smyrnan seurakuntien aineellista tilaa keskenään. b) Mitä Laodikean seurakunta tarvitsi?

⁶ Aivan päinvastoin kuin Smyrnassa (noin 180 km luoteeseen) oleva seurakunta, joka oli aineellisesti köyhä mutta hengellisesti rikas, Laodikean seurakunta oli aineellisesti rikas mutta hengellisesti köyhä. Kirjaimellisen kullan sijasta, jota Laodikean pankkiirit käsittelivät, niiden vaatteiden sijasta, joita tehtiin paikallisten verkatehtailijoiden valmistamasta kiiltävästä mustasta villakankaasta, niiden lääketablettien tai -pulverien sijasta, joita paikalliset lääkärit valmistivat kirjaimellisia silmiä varten, sen kiehuvan kuuman terveysveden sijasta, jota saatiin läheisen Hierapoliksen kuumista lähteistä, Laodikean seurakunta tarvitsi näihin hengellisessä mielessä verrattavia asioita. Se tarvitsi aitoa kristillistä kultaa persoonallisuutensa rikastuttamiseksi, valkeita vaatteita antamaan sille moitteettoman kristillisen ulkoasun, jossa ei olisi mitään epäkristillisiä piirteitä, jotka olivat yhtä häpeällisiä kuin ruumiillinen alastomuus. Se tarvitsi hengellistä silmävoidetta, joka olisi poistanut sen sokeuden Raamatun totuuden ja kristillisten vastuiden suhteen. Näitä se voisi ostaa Häneltä, joka kolkuttaa ovelle, jos se vieraanvaraisesti päästäisi hänet sisälle kestitäkseen häntä. Sen tarvitsi tulla kannustavan kuumaksi tai virkistävän kylmäksi, mutta ei pysyä haaleana.

 7. a) Mikä oli kristikunnan aineellinen tila ensimmäisen maailmansodan jälkeen? b) Mitkä kysymykset olivat kristikunnan edessä, koska se väitti kuuluvansa Kristukselle?

⁷ Kristuksen seurakunnan voideltu jäännös oli samanlaisessa tilassa sodan jälkeisenä vuonna 1919. Antautuneitten, kastettujen kristittyjen voidellun jäännöksen ja niiden lahkolaiskristikuntaan kuuluvien, jotka vain väittivät olevansa kristittyjä, oli siihen aikaan pakottavan tarpeellista antaa oikea arvo tosi kristillisyyteen liittyville seikoille. Huolimatta ensimmäisestä maailmansodasta, joka kesti viidettä vuotta, kristikunta pysyi aineellisesti rikkaana, ja sodanjälkeisenä kautena se oli vielä lisäävä rikkauttaan sikäli kuin raha, maa-alueet ja omaisuus sekä poliittinen valta olivat kyseessä. Mutta oliko se rikas tosi kristillisistä hengellisistä rikkauksista? Etsisikö se nyt niitä? Se oli pahoin tahrannut uskonnollisen ulkoasunsa, koska se oli vastuussa verisestä ensimmäisestä maailmansodasta ja tuki sitä. Puhdistaisiko se uskonnollisen ulkoasunsa apostolisten Raamatun oppien, mittapuiden ja periaatteiden mukaiseksi? Katuisiko se maailmallisia menettelytapojaan? Sallisiko se käyttää hengellistä ”silmävoidetta” voidakseen nähdä eron ihmistekoisten perinteiden ja Raamatun totuuden välillä sekä myös nähdä Raamatun ennustusten nyt tapahtumassa olevat täyttymykset ja sen, mitä ne merkitsevät sekä mitä Jumala haluaa maan päällä olevien kristittyjen nyt tekevän?

 8. a) Minkä tilanteen tosi voideltu jäännös kohtasi tähän aikaan? b) Mitä se halusi ja tarvitsi?

⁸ Vaikka voideltu jäännös oli erossa ja erillään kristikunnasta, niin sen täytyi kohdata samat ”lopun ajan” kiistakysymykset kuin kristikunnankin. (Dan. 12:1–4) Sen täytyi viipymättä vapautua kaikesta hengellisestä haaleudesta, jota ensimmäisen maailmansodan aikaiset vainot, koetukset ja vaarat olivat saattaneet aiheuttaa sille. Oksentakoon Kristus suustaan kristikunnan sellaisena, jota hän ei voinut sietää, mutta voideltu jäännös ei halunnut, että sille olisi käynyt niin haaleuden takia Jumalan tahtoa ja työtä ja hänen totuuden paljastuksiaan kohtaan tänä ”lopun aikana”. Jäännös ei rohjennut mukautua siihen materialistiseen aikaan, joka nyt alkoi maailman jälleenrakentaessa nykyistä asiainjärjestelmää, jota ensimmäinen maailmansota niin pelottavalla tavalla oli vahingoittanut. Mitä aineellisia rikkauksia voidellun jäännöksen jäsenillä lienee vielä ollutkin, se ei ollut paneva luottamustaan niihin, ikään kuin ne olisivat kaikki, mitä kunnialliset kristityt tarvitsivat. Olivatko he hengellisesti köyhiä? Oliko heidän tarpeellista ottaa varteen Kristuksen ohje ja ostaa häneltä tosi rikkauksia, kristillistä ”kultaa, tulessa puhdistettua”, sellaista, joka voisi kestää edessä olevat tuliset ajat? Se oli turvallinen menettely!

 9. a) Miten Kristuksen hengellisten veljien ’alastomuuden häpeä’ jossain määrin ilmeni siihen aikaan? b) Millä tavalla heidän piti ’ostaa’ valkeat vaatteet?

⁹ Entä mitä on sanottava jäännöksen jäsenten päällysvaatteista, jotka kuvaavat sitä, että he väittivät olevansa kristittyjä, ja heidän kristillisestä persoonallisuudestaan? Nuo vaatteet olivat jonkin verran tahraantuneet heidän sovittelujensa ja laiminlyöntiensä takia ensimmäisen maailmansodan aikana. Samoin kuin muinaisen Laodikean seurakunnan ja sen ”enkelin” tapauksessa heilläkin oli jotakin ’alastomuutensa häpeää’, joka oli käynyt ilmeiseksi, ja se vaati heitä katumaan Jumalan edessä. Päästäkseen tuosta alastomuudesta jäännöksen jäsenten täytyi ostaa kirkastetulta Jeesukselta Kristukselta hengelliset ”valkeat vaatteet”, jotka osoittaisivat ja tunnistaisivat heidät moitteettomiksi kristityiksi. Miten he saattoivat ’ostaa’ sellaiset valkeat vaatteet? Ei aineellisella kullalla vaan elvytetyllä Kristuksen esimerkin antaumuksellisella seuraamisella ja päätöksellä pitää kiinni tosi kristillisestä puolueettomuudesta keskellä maailman poliittisia ja sotilaallisia selkkauksia. Sen he tekivät, kuten historia todistaa. Toisen maailmansodan aikana, joka alkoi kaksikymmentä vuotta myöhemmin, he eivät tahranneet näitä ”valkeita vaatteita”. Eivätkä he ole tahranneet niitä myöhempienkään selkkausten aikana.

”SILMÄVOIDETTA” ”USKOLLISELTA JA TOTISELTA TODISTAJALTA”

10. a) Missä Kristus seisoi siihen aikaan, vuonna 1919, voideltuun jäännökseen katsoen? b) Mitä jäännöksen silmät olivat avautuneet näkemään, mutta miksi sen siitä huolimatta tarvitsi ostaa ”silmävoidetta” Kristukselta?

¹⁰ Tarvitsiko voidellun jäännöksen ostaa hengellistä silmävoidetta? Kyllä, mutta ei poliittisesti ja uskonnollisesti jakaantuneelta kristikunnalta, vaan nyt hallitsevalta Jeesukselta Kristukselta. Hän oli nyt tullut Jumalan hengelliseen temppeliin ja ikään kuin seisoi jäännöksen ovella ja kolkutti, jotta jäännös hänen seurakuntanaan ottaisi hänet vieraanvaraisesti keskuuteensa. Koska voideltu jäännös oli hylännyt kristikunnan ja pakanamaailman filosofiat ja ihmistekoiset perinteet, sen jäsenet olivat jo antaneet silmiensä avautua näkemään monia Pyhän Raamatun totuuksia ja ymmärtämään Jumalan tarkoituksen, Jumalan järjestön ja Jumalan työn tälle ajalle. Heidän silmänsä olivat kuitenkin vielä sokeat monien seikkojen suhteen, jotka koskivat Jumalan kirjoitettua sanaa ja hänen tahtoaan ja tarkoitustaan ja työtään Kristuksen tosi seuraajia varten ”lopun aikana”, joka oli alkanut vuonna 1914. Monet Raamatun totuudet olivat nyt paljastumaisillaan. Raamatun ennustusten täyttymisaika oli tullut, ja siksi ne voitiin ymmärtää oikein. Oli tarpeellista nähdä se seikka, että Jumalalla on teokraattinen järjestö, ja toimia sen mukaan. Se edistyvä työ, jonka Jumala on tarkoittanut jäännöksen suoritettavaksi tänä ”lopun aikana”, tuli nähdä ja siihen piti ryhtyä. – Dan. 12:4–10.

11, 12. a) Miten jäännös ’osti’ hengellistä silmävoidetta, ja mille se avasi sen silmät? b) Millä tavalla jäännös jäljitteli Johtajansa Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä ja sanoja?

¹¹ Epäilemättä hengellisen silmävoiteen ostaminen näkymättömänä läsnä olevalta Jeesukselta Kristukselta ja sen voiteleminen jäännöksen hengellisen havaintokyvyn silmiin oli tarpeen. Sitä varten jäännöksen piti ryhtyä tutkimaan suoraan Pyhää Raamattua enemmän kuin koskaan samalla kun se rukoili Jumalan pyhää henkeä Kristuksen kautta ohjaamaan sitä ja avaamaan sen silmät ja opastamaan sitä sen ratkaisuissa ja menettelytavoissa. Viimeisen puolen vuosisadan historia osoittaa jäännöksen tehneen niin ja sen hengellisen näkökyvyn kirkastuneen huomattavasti. Aikanaan se näki tarpeelliseksi erottautua kristikunnasta omaksumalla Raamattuun perustuvan nimen. Niinpä se vuonna 1931 omaksui kautta maailman hyväksyttyjen päätösten nojalla erittäin vastuullisen nimen Jehovan todistajat. (Jes. 43:10–12; 44:8) Tällä tavoin jäännöksen jäsenet olivat halukkaita jäljittelemään Johtajaansa Jeesusta Kristusta olemalla sen kaltaisia, joksi hän kutsui itseään alkusanoissaan ”Laodikean seurakunnan enkelille”. Ilm. 3:14:n mukaan hän sanoi:

¹² ”Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku.” Pane merkille sanat ”uskollinen ja totinen todistaja”. Kenen tai minkä todistaja Jeesus Kristus oli? (Ilm. 1:5) Omien sanojensa mukaan hän oli taivaallisen Isänsä, kaikkivaltiaan Jehova Jumalan, todistaja, ja myös Jumalan valtakunnan ja sen todistaja, että se on Jumalan välikappale, jonka kautta hänen nimensä pyhitetään ja hänen tahtonsa saadaan tapahtumaan maan päällä niin kuin se tapahtuu taivaassakin. (Joh. 18:36, 37; 1. Tim. 6:13) Hän lähetti opetuslapsensa olemaan ’todistajia’. (Apt. 1:6–8) Hän ennusti opetuslapsilleen: ”Tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.” (Matt. 24:14; Mark. 13:10) Ennen kaikkia muita luomuksia Jeesus Kristus ansaitsee arvonimen ”uskollinen ja totinen todistaja” ja soveltaa sitä itseensä.

”AMEN” JA ENSIMMÄINEN LUOMUS

13, 14. a) Mitä sana ”amen” tarkoittaa? b) Miten apostoli Paavali ja Jeesus Kristus itse osoittavat, että Jeesus on personoitu ”Amen”?

¹³ Hän puhui itsestään myös ”Amenena”. Miten hän on personoitu ”Amen”? On hyvin tunnettua, että sana amen liitetään sopivasti niiden rukousten loppuun, jotka esitetään Jehova Jumalalle Jeesuksen Kristuksen nimessä. (1. Kor. 14:16) Se merkitsee ’totisesti!’ tai ’olkoon niin!’ Jehovaa sanotaan Jes. 65:16:ssa heprealaisen masoreettisen tekstin mukaan ”Amenen Jumalaksi” ja jotkut raamatunkäännökset kääntävät tämän kohdan ”totuuden Jumalaksi”, ”uskollisuuden Jumalaksi” tai ”totiseksi Jumalaksi”. (RS; JPS; Ro; Le; Um; Uk) Tämä osoittaa, että sana amen on vakuutus eli tae siitä, että jokin asia on totta tai että sen täytyy toteutua ja täyttyä. Jumala on lähettänyt uskollisen Poikansa ”Amenena” kaikille Sanassaan esitetyille jumalallisille lupauksille. ”Sillä”, sanoo 2. Kor. 1:20, ”niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä ’on’; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden ’amen’, Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme.” Siksi sellaiseen rukoukseen, jota ei ole esitetty Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta, ei vastata, sillä Jeesus sanoi apostoleilleen:

¹⁴ ”Mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.” ”Jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.” ”Ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa. Jos te anotte minulta [Um: sana ”minulta” puuttuu] jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.” – Joh. 15:16; 16:23, 24; 14:13, 14.

15. Mistä se seikka, että Jeesus Kristus on ”Amen”, antaa meille varmuuden koko Ilmestyskirjan suhteen?

¹⁵ On siis sopivaa, että apostoli Johannes lopetti Ilmestyskirjan kirjoittamisen sanoihin: ”Amen, tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien [pyhien, Um] kanssa. Amen.” (Ilm. 22:20, 21) Vastaavasti kirjan alkusanoissa todetaan, että kysymyksessä on ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää”. (Ilm. 1:1) Koska Jeesus Kristus on ”Amen”, niin se varmistaa sen, että kaikki hänen kristityille palvelijoilleen Ilmestyskirjassa osoitetut asiat tulevat varmasti tapahtumaan, vieläpä ”pian”. Se, mikä tästä ilmestyksestä on vielä täyttymättä, toteutuu ”pian”.

16. Miten voimme todistaa, ettei Jeesus, kun hän sanoi olevansa ”Jumalan luomakunnan alku”, sanonut olevansa ’alkaja’ eli ’alkuunpanija’?

¹⁶ Mutta sanoiko kirkastettu Jeesus Kristus todella Laodikean seurakunnan ”enkelille” osoittamassaan sanomassa olevansa ”Jumalan luomakunnan alku”? (Ilm. 3:14) Sanoiko hän sillä kielellä, jolla hän puhui apostoli Johannekselle, todella olevansa Jumalan luomakunnan ”alku” pikemminkin kuin ’alkaja’? Sillä kielellä, jolla Johannes kirjoitti Ilmestyskirjan, käytetään tässä kreikkalaista sanaa arkhé. Se esiintyy 56 kertaa suomalaisen Uuden kirkkoraamatun kreikkalaisessa tekstissä, mutta sitä ei ole kertaakaan käännetty sanalla ’alkaja’ tai ’alkuunpanija’. Apostoli Johannes käytti kaikissa kirjoittamissaan Raamatun kirjoissa (yksi evankeliumi, kolme kirjettä ja Ilmestyskirja) kreikkalaista sanaa arkhé 21 kertaa ja lähes aina merkityksessä ”alku”. Pelkästään Ilmestyskirjassa hän käytti tätä kreikkalaista sanaa kolme kertaa, ja kahdessa tapauksessa (Ilm. 21:6; 22:13) Johannes panee sen ”lopun” vastakohdaksi. Ei ole siis johdonmukaista ajatella, että apostoli Johannes muuttaisi Ilm. 3:14:ssä arkhé-sanan merkityksen ”alusta” ’alkajaan’ eli ’alkuunpanijaan’.

17. a) Miten voimme todistaa toisilla raamatunpaikoilla, että Jeesus oli Jumalan ensimmäinen luomus ja sai siis elämän Jumalalta? b) Miten kreikkalaista sanaa arkhé käytetään samassa merkityksessä, kun Jeesuksesta puhutaan ”esikoisena ennen kaikkea luomakuntaa” ja ”esikoisena kuolleista nousseitten joukossa”?

¹⁷ Muut raamatunkohdat sekä Johanneksen kirjoituksissab että muissa Pyhän Raamatun kirjoissa todistavat, että Jeesus Kristus on koko Jumalan luomakunnan ”alku” eli ’ensimmäinen’. Jeesus puhui aina itsestään Jumalan Poikana, mikä todistaa hänen saaneen elämän Jumalalta, joka on hänen taivaallinen Isänsä, ja siten hän sai elämänalun Jumalan ”ainosyntyisenä Poikana” (Um). (Joh. 10:36; 3:16; 5:26) Myös Kol. 1:15, 18:ssa on kirjoitettu, että ”hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku [arkhé], esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.” Se, että hän on ”esikoinen kuolleista nousseitten joukossa”, merkitsee, että hän itse oli kerran kuollut, ja se, että hän on ”esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa”, merkitsee, että hänen taivaallinen Isänsä loi hänet. – Ilm. 1:5, 17, 18; Apt. 2:22–32.

18. a) Osoita raamatunpaikoilla, kuka on Luoja. b) Miten Jumalan Pojan Isä käytti Poikaansa luomisen yhteydessä? c) Miksi Jeesusta Kristusta voidaan kutsua Jumalan vanhimmaksi luomukseksi?

¹⁸ Apostoli Pietari käyttää arvonimeä ”Luoja” Jumalasta eikä Jeesuksesta Kristuksesta 1. Piet. 4:19:ssä. Tälle taivaallisella valtaistuimellaan istuvalle kaikkivaltiaalle Jumalalle sanovat taivaassa olevat luomukset: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on.” ”Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut.” (Ilm. 4:8–11) Tämän kaikkivaltiaan Jumalan, Luojan, luo Jeesus Kristus, Jumalan Karitsa, tulee saadakseen salaperäisen kirjakäärön tuon taivaallisella valtaistuimella istuvan oikeasta kädestä. (Ilm. 5:1–10) Tämän kaikkivaltiaan Jumalan, Luojan, kautta enkeli vannoo Ilm. 10:5, 6:n mukaan. Kun kaikki nämä seikat otetaan huomioon, niin on itse Raamatun mukaan selvää, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika, ei ole Luoja, vaan kaikkivaltias Jumala, Luoja, käytti ainosyntyistä Poikaansa välikappaleenaan luodessaan kaikki muut luomukset eli luomakunnan. (Joh. 1:1–3; Ef. 2:10, 15; 3:9; Kol. 1:16, 17; Ilm. 19:13) Jeesus Kristus on Jumalan vanhin luomus, sillä hän on Jumalan luomakunnan alku.

19. a) Missä ominaisuudessa Kristus puhui Laodikean seurakunnan enkelille nuhdellen häntä? b) Kun Kristus samalla tavalla nuhteli ja kuritti jäännöstä, niin mihin toimintaan se ryhtyi ja miksi?

¹⁹ Hän ei häpeä kutsua hengestä siinneitä voideltuja seuraajiaan ’veljikseen’. (Hepr. 2:11) Vanhimpana luomustoverina ja vanhimpana hengellisenä veljenä hän sanoi Laodikean seurakunnan ”enkelille”: ”Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus [kadu, Um].” (Ilm. 3:19) Vuonna 1919 voidellun jäännöksen, joka oli säilynyt ensimmäisessä maailmansodassa, tarvitsi katua niitä monia virheitä, jotka sen jäsenille paljastettiin. He osoittautuivat kuitenkin innokkaiksi tekemään niin, ja he saivat anteeksi Jeesuksen Kristuksen kautta. He tarvitsivat nuhtelua, oikaisua monien asioiden suhteen ja myös kuritusta varsinkin teokraattisen järjestön ollessa kysymyksessä. Mutta he ottivat vastaan mielellään tämän nuhtelun ja kurituksen Jeesuksen Kristuksen, vanhimman Veljensä, kautta, koska he tiesivät, että kaikki tämä oli osoitus hänen kiintymyksestään eli rakkaudestaan heitä kohtaan. He muistivat, mitä Hepr. 12:2–11 sanoo jumalallisesta kurituksesta. Samalla tavalla kuin Jeesus oli ottanut vastaan kuritusta, niin jäännöskin otti.

MITÄ OVELLA KOLKUTTAJA LUPAA

20. Miksi ja miten Herra Jeesus Kristus voi sanoa seisovansa ovella kolkuttamassa?

²⁰ Se, että he katuivat ja ottivat vastaan kurituksen, oli avaava tien moniin hengellisiin etuihin. Heidän vanhimman Veljensä seuraavat sanat tekevät tämän seikan ilmeiseksi: ”Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen [illastan, Um] hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.” (Ilm. 3:20) Kuka ansaitsi paremmin heidän vieraanvaraisuutensa kuin heidän vanhin hengellinen Veljensä? Seurattuaan taivaallista Isäänsä hengelliseen temppeliin vuoden 1918 keväällä tarkastus- ja puhdistustyöhön hän seisoi todella näkymättömänä voidellun jäännöksen vastaanottavaisuuden ovella, jäännöksen, joka tarvitsi niin kipeästi hengellistä apua ensimmäisen maailmansodan päättyessä 11. marraskuuta 1918. – Mal. 3:1–5.

21. a) Miten voideltu jäännös vastasi? b) Mitä merkittävää on siinä, että Jeesus puhuu tässä ’illallisesta’?

²¹ Voideltu jäännös osoitti vieraanvaraisuutta Kristusta kohtaan hänen toisen mutta näkymättömän läsnäolonsa aikana ja otti hänet vastaan järjestöhuoneeseensa. Näin jäännöksen jäsenet asettivat itsensä asemaan, missä he saivat monia siunauksia, sillä nyt he ottivat hänet vastaan hallitsevana Kuninkaana, joka oli asetettu taivaalliselle valtaistuimelle vuonna 1914. Hän kolkutti ovelle illallisen aikaan. Apostoli Johanneksen päivinä illallinen muodosti pääaterian. Silloin olivat päivän työt päättyneet ja perhe saattoi kokoontua yhteen. (Luuk. 17:7–9) Auringon laskiessa vanha päivä, jonka aikana työ oli suoritettu, oli päättymässä ja uusi päivä oli alkamassa. Vastaavasti oli voidellun jäännöksen eräs työn piirre päättynyt, ja sodanjälkeisen kauden alkaessa sen maallisessa työssä avautui uusi piirre, joka liittyi Jumalan perustettuun messiaaniseen valtakuntaan. Sitä varten jäännös tarvitsi ohjeita ja rohkaisua. Se sai niitä illallisvieraaltaan.

22. a) Kun Jeesus oli ihmisenä maan päällä ja hänet kutsuttiin aterialle, niin mitä siitä oli seurauksena muille läsnä olleille? b) Miten tilanne oli samankaltainen, kun Jeesus Kristus kolkutti jäännöksen ovella?

²² Kun Jeesus oli ihmisenä maan päällä, niin ne, jotka kutsuivat hänet illastamaan kanssaan, saivat aina jotakin arvokkaampaa vastalahjaksi, kun hän illallisen yhteydessä antoi heille hengellisiä ohjeita ja rakentavia neuvoja. (Joh. 12:1–11) Kun Jeesus oli kerran aterioimassa erään fariseusten johtomiehen talossa, niin eräs toinen vieras oli niin liikuttunut siitä, mitä hän kuuli Jeesuksen sanovan, että hän huudahti: ”Onnellinen on se, joka syö leipää Jumalan valtakunnassa.” (Um) Heti tämän jälkeen Jeesus kertoi vertauksen ”suurista illallisista”, joihin monet kutsuttiin. (Luuk. 14:1–24) Samalla tavalla näkymättömänä läsnä oleva Jeesus Kristus kolkutti voidellun jäännöksen ovella avaamalla sen ymmärrykselle ne Raamatun ennustukset, jotka oli määrä silloin ymmärtää maailman tilanteesta ja jäännöksen työstä. Vastaanottavainen jäännös avasi silloin oven ottamaan hänet vastaan. Jäännös sai vieraanvaraisuudestaan suuren siunauksen. Se hengellinen illallinen, joka seurasi, merkitsi jäännökselle suunnatonta opetuksen ja rakentamisen aikaa sen taivaallisen Vieraan toimesta. Sen sijaan, että hän olisi illastanut heidän kanssaan, he oikeastaan illastivat hänen kanssaan.

23. Mitä muuta kuin vain hengellinen juhla Jeesuksella on voinut olla mielessään, kun hän puhui illastamisesta voideltujen kanssa?

²³ Kun kirkastettu Jeesus Kristus sanoi: ”Minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen [illastan, Um] hänen kanssaan, ja hän minun kanssani” (Ilm. 3:20), niin hän on voinut tarkoittaa enemmän kuin vain maanpäällistä hengellistä juhlaa, josta vieraanvarainen jäännös alkoi nauttia vuonna 1919. Hänen mielessään on voinut olla myös jäännöksen meno taivaalliseen hääjuhlaan, johon viisi ymmärtäväistä neitsyttä palavine lamppuineen saivat luvan mennä hänen vertauksessaan ymmärtäväisistä ja tyhmistä neitsyistä, jonka vertauksen Matt. 25:1–12 kertoo. Hän on voinut viitata siihen taivaalliseen onnellisuuteen, josta puhutaan Ilm. 19:9:ssä: ”Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!” Hän on voinut tarkoittaa ’leivän syömistä Jumalan valtakunnassa’ ylösnousemuksen kautta kuolleista kuolemattomaan elämään henkitaivaissa, missä he ikään kuin syövät leipää valtaistuimelle asetetun hallitsevan Kuninkaan Jeesuksen Kristuksen kanssa. Joka tapauksessa se, että vastaanottavainen jäännös avasi oven kuultuaan hänen kolkutuksensa ja äänensä vuonna 1919, johtaa sellaiseen siunattuun taivaalliseen ’illalliseen’.

24, 25. a) Mihin seikkoihin hengellinen ’illallinen’ liittyi? b) Miksi ei siis ollut tarkoituksetonta, että Jeesus seuraavaksi mainitsi istuutumisen hänen kanssaan valtaistuimelle? c) Milloin hän antaa voittajien istua kanssaan valtaistuimelleen?

²⁴ Ajoituksen ja olosuhteitten vuoksi vuonna 1919 alkanut ’illallinen’ liittyi Valtakunnan asioihin. Kirkastettu Jeesus Kristus ei siis tarkoituksettomasti ’illastamisen’ mainitsemisen jälkeen siirtynyt esittämään seuraavaa lupausta: ”Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.” (Ilm. 3:21) Siihen aikaan, kun Jeesus Kristus antoi sanomansa Laodikean seurakunnalle vuoden 96 paikkeilla, hän oli jo istuutunut taivaallisen Isänsä kanssa hänen valtaistuimelleen ja oikealle puolelleen. (Apt. 2:32–36; 7:55, 56; 1. Piet. 3:22) Mutta pakanain aikojen päätyttyä vuonna 1914 ja sen jälkeen, kun hänet oli asetettu kuninkaaksi hallitsemaan vihollistensa keskellä Psalmin 110:1–6 täyttymykseksi, hän antaa voittavien seuraajiensa istua kanssaan taivaallisella valtaistuimella ollessaan hallitseva Kuningas. Tämän hän tekee mahdolliseksi herättämällä heidät kuolleista olemaan hänen kanssaan hänen perijätovereinaan. Koska hän tuli Jumalan hengelliseen temppeliin keväällä vuonna 1918, niin niiden voideltujen jäännöksen jäsenten, jotka sen jälkeen kuolivat ruumiillisesti, ei tarvinnut nukkua kuolemassa odottamassa hänen paluutaan; heille annettiin silmänräpäyksellinen ylösnousemus henkiluomuksina hänen läsnäoloonsa taivaassa. – Ilm. 14:13; 1. Kor. 15:50–54.

²⁵ Lupaus niin suurenmoisesta asiasta on kuuntelemisen arvoinen, ja sen saamiseksi omakseen kannattaa ponnistella. Siksi kuuluvat sanoman loppusanat Laodikean seurakunnan ”enkelille” eli valvojalle: ”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä henki seurakunnalle sanoo.” – Ilm. 3:22.

26, 27. Esitä lyhyt yhteenveto siitä, mitä Jumalan henki on luvannut palkinnoksi voittajille.

²⁶ Nyt, kun erikoissanomat kaikille ”seitsemälle Aasian seurakunnalle” on toimitettu niiden ”enkeleille”, erikoisesti maan päällä olevan voidellun jäännöksen on suurenmoista harkita kaikkea sitä, mitä Jumalan henki on sanonut seurakunnille palkintojen lupaamisesta voittajille. Jokaisen, joka voittaa näissä hengestä siinneitten voideltujen kristittyjen seurakunnissa, annetaan ”syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa”. (Ilm. 2:7) Hänelle annetaan ”elämän kruunu”, eikä ”toinen kuolema vahingoita” häntä. (Ilm. 2:10, 11) Hänelle annetaan ”salattua mannaa” ja ”valkoinen kivi ja siihen kiveen kirjoitettu uusi nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja”. (Ilm. 2:17) Hänelle annetaan ”valta hallita pakanoita [kansoja, Um], ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niinkuin saviastiat heidät särjetään”. Hänelle annetaan myös ”kointähti”. – Ilm. 2:26–28.

²⁷ Jokainen arvollinen voittaja käyskentelee kirkastetun Kristuksen kanssa ”valkeissa vaatteissa”, hänet tosiaan ”puetaan valkeihin vaatteisiin”, eikä tehdä liikettäkään ’hänen nimensä pyyhkimiseksi pois elämän kirjasta’, vaan, kuten Kristus sanoo: ”Minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä.” (Ilm. 3:4, 5) Jokainen voittaja tehdään, kuten Kristus sanoo, ”pylvääksi Jumalani temppeliin, . . . ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni”. (Ilm. 3:12) Jokaiselle voittajalle kirkastettu Kristus myös lupaa: ”Sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.” – Ilm. 3:21.

28. Mainitse kertaukseksi lyhyesti myös, a) kuinka monet osoittautuvat arvollisiksi voittajiksi, b) minkä taivaallisen kansan he muodostavat, c) milloin heidän sinetöimisensä alkoi, d) mihin mennessä sinetöimisen täytyy olla loppuun suoritettu.

²⁸ Vain 144000 hengestäsiinnyttä voideltua kristittyä osoittautuu arvolliseksi voittajaksi, ja he pääsevät osallisiksi niistä suurenmoisista palkinnoista Jumalan tahdon ja voiman mukaan Kristuksen kautta. He muodostavat taivaallisen hengellisen Israelin, jossa on ikään kuin kaksitoista yhtä suurta sukukuntaa. Viimeisten 1900 vuoden aikana vuoden 33 helluntaipäivästä lähtien on ollut käynnissä työ heidän sinetöimisekseen hengellisistä otsistaan Jumalan hengellä, ja siten heidät on julkisesti merkitty hengellisen Israelin Jumalan erikoisomaisuudeksi. Ennen kuin myrskyisten ”maan neljän tuulen” sallitaan puhaltaa lähestyvänä ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä”, kaikki jäännöksen jäsenet, jotka vielä tarvitaan 144000 hengellisen israelilaisen koko lopullisen määrän täydentämiseksi, täytyy sinetöidä Jumalan hengellä vakuudeksi heidän tulevasta taivaallisesta perinnöstään Kristuksen kanssa. – Ilm. 7:1–8; 16:14.

29. Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun sinetöimistyö on loppuun suoritettu?

²⁹ Tämä sinetöimistyö on lähestymässä loppuaan. Sen jälkeen koko ihmismaailmaa kohtaa ahdistus, joka on suurempi kuin kaikki aikaisemmat ihmisen maan päällä kokemat vaikeudet. Sitä seuraa Saatanan ja hänen demoniensa vangitseminen, ja sitten – mikä ilo! – Jeesuksen Kristuksen ja hänen Valtakunnan perijätovereittensa tuhatvuotishallitus Jumalan kunniaksi ja ihmiskunnan siunaamiseksi elämällä paratiisimaassa. – Matt. 24:21, 22, 31; Ilm. 19:11–20:6; Luuk. 23:43.

[Alaviitteet]