saapuvat suoraan veneen luokse ostamaan annoksia aterioitaan varten. Jotkut valmistavat haista muhennoksia, uunipaistoksia ja fileitä. Myös haineväkeitto on hyvin herkullista.

Saatat hämmästyä saadessasi tietää joidenkin haitten maksan olevan lähes 10 prosenttia koko painosta. Olen nähnyt 1,5 metrin pituisia ja lähes metrin levyisiä haitten maksoja. Ne on ripustettu aurinkoon tiputtamaan arvokasta vitamiinipitoista öljyään. Kaiken öljyn talteen saaminen kestää parisen viikkoa. Mutta keittomenetelmällä aika on paljon lyhyempi. Jotkut kalastajat tekevät sen mieluummin yksinäisellä seudulla, jossa vastenmielinen haju ei pääse häiritsemään. Tämänkokoisista hain maksoista saadaan keskimäärin 30–40 litraa öljyä. Saarelaiset pyrkivät taistelemaan sen avulla sairauksia, kuten nuhaa, kaatumatautia, keuhkokuumetta, reumatismia ja koko joukkoa muita vaivoja vastaan.

Hai ei ole purrut minua tähän päivään mennessä, vaikka teurastaessani kerran yhtä raapaisin sormeni hampaaseen. Pienen pientä haavaa särki tuntikaupalla, ja se sai minut vakuuttuneeksi siitä, että hain purema voi tietää varmaa kuolemaa.

Huuto ”HAI!” on käynyt viime aikoina harvinaiseksi näillä tienoilla. Otaksun meidän pyydystäneen useimmat suuret hait. Tai kenties hait ovat levittäneet varoituksen sanaa ”nukkuvasta menetelmästäni”.

Lääkäri arvioi verensiirron vaaroja

BRASILIALAINEN tri Salomão A. Chaib kirjoitti São Paulossa ilmestyvässä Shopping News -lehdessä otsikon ”Verensiirron vaaroja” alla seuraavasti:

”Ei ole epäilystäkään siitä, että verta käytetään eräissä tapauksissa kohtuuttoman paljon ja väärin. Olemalla kenties valppaampia verenhukka vältettäisiin ja verensiirtojen määrä vähenisi.

”. . . Verensiirto on epäilemättä tärkeä turvallisuustekijä ja usein ainoa keino vaarantuneen elämän pelastamiseksi. Kaikkien kudossiirtojen tavoin se kuitenkin tuo mukanaan eräitä vaaroja; verensiirto ei ole mitään muuta kuin kudoksen siirtoa. Se voi olla syyllinen monien tautien, kuten syfiliksen, malarian, maksatulehduksen, Chagasin taudin ja virusten, levittämiseen; veri on voinut saastua luovutuksen yhteydessä, ja se saattaa sisältää bakteereja ja aiheuttaa tulehduksen ja sepsiksen (verenmyrkytyksen).

”. . . Varastoitu veri menettää verihiutaleitaan ja heikentää vastaanottajan veren hyytymiskykyä. Kun verta määrätään suuret määrät, verenvuoto on sen johdosta voimakkaampaa leikkauksessa ja sen jälkeen. Se synnyttää noidankehän: mitä enemmän verta saadaan, sitä enemmän verta vuotaa. . . .

”Täytyy olla varuillaan siksi, että monta verensiirtoa saaneissa ihmisissä kehittyy vierasta verta vastustavia vasta-aineita, eivätkä he saisi luovuttaa eivätkä vastaanottaa verta, paitsi varovasti ja vastavaikutuksia tarkkailevan valvonnan alaisina. . . .

”Mutta sopimattoman veren siirto on pahin onnettomuus. Se aiheuttaa välittömän šokin, ilman puutteen, korkean lämpötilan ja väristyksiä. Punaisia verisoluja tuhoutuu, potilaan virtsaan pääsee verta, munuaiset vaurioituvat ja voi tulla virtsamyrkytys. Näitä reaktioita on vaikea havaita nukutetuissa potilaissa, sillä nukutusaine peittää ne; valpas kirurgi huomaa, että viilletyistä kudoksista alkaa vuotaa runsaasti verta, joka tahrii ja kastelee joka paikan, ja se saattaa olla hälyttävä merkki. Ajoissa hoidettuna elimistö onneksi melkein aina toipuu, elleivät munuaiset ole vaurioituneet pahoin.

”Yhdysvalloissa, jossa suoritetaan vuosittain lähes 8 miljoonaa verensiirtoa kaikella teknisellä täsmällisyydellä, esiintyy 160000 vastavaikutustapausta. Tässä maassa [Brasiliassa] näiden osuuden täytyy olla epäilemättä korkeampi.”