suhteessa yhtä hyvin ellei paremminkin kuin ne potilaat, jotka saavat verta.”a

Myös muualla on monia lääkäreitä, jotka suostuvat hoitamaan Jehovan todistajia ilman verta. Kaupungeissa kautta Yhdysvaltojen yhä useammat sairaalat tekevät niin. Nykyään on esimerkiksi mahdollista löytää New Yorkista monien erikoisalojen lääkäreitä, jotka ovat halukkaita hoitamaan Jehovan todistajia.

Minusta oli myös kiinnostavaa lukea lonkan paikoilleenasettamisleikkauksesta, jonka tri Carl L. Nelsonin johtama kirurgiryhmä oli tehnyt ilman verta Arkansasin yliopiston sairaalassa (Little Rockissa). Artikkelissa sanottiin: ”Tri Nelsonin mukaan ryhmä on leikannut noin 100 Jehovan todistaa, jotka ovat tulleet lähes jokaisesta Yhdysvaltain osavaltiosta. ’Ja luulen voivani rehellisesti sanoa, että Jehovan todistajien kanssa työskentelystä on ollut hyötyä jokaiselle’, hän sanoi.” – The Journal of the American Medical Association, 16.1.1978.

Samoin East Carolina -yliopiston kirurgisen osaston puheenjohtaja professori Walter J. Pories kirjoitti eräässä kirjeessä: ”Olemme hoitaneet monia Jehovan todistajia . . . kirkkonne jäsenten vilpittömyys ja yhteistoiminnallisuus tekivät meihin yleisesti syvän vaikutuksen, ja rehellisesti sanottuna leikkaukset onnistuivat paremmin kuin useimmilla muilla potilailla. Toivomme, että ette tarvitsisi leikkauksia, mutta jos tarvitsette, me palvelemme teitä mielellämme uskonne määräysten mukaisesti.”

Potilaita hoidetaan myötätuntoisesti

Olin kiinnostunut isääni hoitaneen intialaisen sydänlääkärin Vinod Malhotran näkökannasta. Hän sanoi: ”Lääkärien pitäisi olla potilaittensa palvelijoita eikä pakottaa heitä omaksumaan omia näkemyksiään.” Malhotran ystävällinen, lempeä käytös oli sopusoinnussa sen kanssa, miten hän suhtautui potilaitten hoitoon. Esimerkiksi hän salli pienten lastenlasten käydä tapaamassa isoisäänsä ja meidän vanhempien perheenjäsenten hoitaa häntä ympäri vuorokauden sairaalassa. ”Potilaitten ollessa vakavasti sairaita he kaipaavat omaisiaan eniten”, hän sanoi. ”Perheenjäsenten täytyy voida koskettaa heitä ja pitää heitä kädestä eikä olla eristettyinä ikkunan taakse.”

Lopulta isä pystyi palaamaan kotiin Palm Springsiin 24. tammikuuta, ja minä lensin takaisin New Yorkiin. Vaimoni jäi vielä pariksi viikoksi auttamaan hänen hoidossaan ja hänen halvaantuneen oikean puolensa kuntouttamisessa.

Perheemme on kiitollinen siitä, että saatoimme tässä vaikeassa tilanteessa löytää lääkärinhoitoa, jota annettiin ystävällisesti ja osoittaen asianmukaista kunnioitusta potilaan toivomuksia kohtaan.

Itsensä arviointia

Miten ihmiset arvioivat esimerkiksi johtajanominaisuuksiaan ja omaa kykyään tulla toimeen toisten kanssa? Amerikkalaiset korkeakouluviranomaiset kysyivät tätä 10 miljoonalta nuorelta. ”Vastauksista päätellen alemmuudentunne ei ole tuhonnut amerikkalaisia lukiolaisia”, kirjoittaa psykologi David G. Myers. ”’Johtamistaidossa’ 70 prosenttia piti itseään keskimääräistä parempina, 2 prosenttia keskimääräistä heikompina. . . . ’Kyvyssä tulla toimeen toisten kanssa’ nolla prosenttia 829000 vastanneesta opiskelijasta katsoi olevansa keskitasoa heikompia, 60 prosenttia katsoi olevansa parhaan 10 prosentin joukossa ja 25 prosenttia näki itsensä parhaan yhden prosentin joukossa!”