he eivät ottaneet niitä leipiä, jotka kuuluivat siihen varastoon, minkä piti olla Jumalan edessä, eivätkä niin ollen vieneet tabernaakkelin pyhästä leipiä. Ne olivat näkyleipiä, jotka papit olivat jo poistaneet Jumalan edestä tehdäkseen tilaa tuoreille näkyleiville, joten Daavidin syömä leipä oli silloin todellisuudessa tavallista leipää. Me luemme: ”Niin pappi antoi hänelle pyhää leipää; sillä siellä ei ollut muuta leipää kuin näkyleipiä, jotka oli siirretty pois Herran edestä, että sinne samana päivänä, jona ne oli otettu pois, pantaisiin tuoreet leivät.” (1. Samuelin kirja 21:6) Se oli siis leipää, joka oli jo täyttänyt pyhän tarkoituksensa. Mutta ottaessaan ja syödessään Daavid ei rikkonut veren pyhyyttä koskevaa nooalaista liittoa eikä tehnyt siitä mitään poikkeusta. Että hän ei tahtonut tehdä poikkeusta verta koskevasta pyhästä liitosta, sen osoittaa hänen huomautuksensa, kun eräät hänen sotilaansa vaaransivat elämänsä tuodakseen hänelle, ei verta, vaan vettä juotavaksi Beetlehemin lähteestä. Daavid kaatoi veden maahan, mihin veri käskettiin vuodattaa. Me luemme: ”Mutta hän ei tahtonut juoda sitä; hän vuodatti sen Iankaikkiselle huutaen: ’Jumalani varjelkoon minua juomasta sitä! Onko minun juotava näiden miesten verta, jotka menivät henkensä uhalla? Sillä hehän ovat tuoneet tämän veden henkensä uhalla.’ Siksi hän ei tahtonut juoda sitä.” (1. Aikak. 11:18, 19, Moffatt) Tämän mukaisesti hän sanoi (Psalmi 16:4): ”Minä en uhraa niille verta juomauhriksi.”

Monet uskonnoitsijat sanovat, ettei verensiirto kuulu verta koskevaan nooalaiseen liittoon, vaan on poikkeus kiellosta, ettei saa ottaa verta elimistöönsä, koska verensiirto tekee hyvää. Mutta tekikö Jumala poikkeuksen veriliittoon siksi, että on tapauksia, joissa siirto näyttäisi tehneen hyvää? Ei. Kun israelilaiset ajoivat filistealaisia takaa, niin he uupuivat, mutta heidän väsymystään ei katsottu puolustukseksi sille, että he olisivat saaneet ottaa luomusten verta elimistöönsä. Me luemme: ”Puolipäivästä yön lankeamiseen saakka he löivät filistealaisia sinä päivänä, kunnes joukot uupuivat; silloin joukot syöksyivät saaliin kimppuun siepaten lampaita, härkiä ja vasikoita ja kaataen ne maahan; joukot söivät ne verineen päivineen. Mutta kun Saulille kerrottiin: ’Joukot tekevät syntiä Iankaikkista vastaan syömällä lihaa verineen’, niin hän sanoi ilmoittajilleen: ’Vierittäkää tänne suuri alttarikivi.’ Saul lisäsi: ’Käykää joukkojen keskitse ja sanokaa niille, että joka miehen tulee tuoda minulle härkänsä tai lampaansa ja tappaa se täällä; heidän ei pidä tehdä syntiä Iankaikkista vastaan syömällä lihaa verineen.’” (1. Samuelin kirja 14:31–34, Moffatt) Ja kun Saulin miehet ajoivat siten filistealaisia takaa ja löivät heidät, niin he eivät rikkoneet kuudetta käskyä vastaan, joka sanoo: ”Älä tapa”, vaan toimivat Jumalan käskystä surmatessaan hänen vihollisiaan ja palvelivat siten hänen teloittajinaan. Se ei ollut murhaamista, minkä todistaa se seikka, että heidän ei tarvinnut paeta suojaan verenkostajalta niihin turvakaupunkeihin, joihin jokaisen israelilaisen piti paeta, joka teki murhan tahtomattaan eli vahingossa. (4. Moos. 35:9–34) Näin ollen se väite, että verensiirto on puolustettavissa, koska se virvoittaa uupuneen ihmiselämän, on maailman viisautta ja vailla Raamatun tukea.

Meidän täytyy sen tähden olla varovaisia, ettemme yritä oikeuttaa verensiirron käyttöä sillä olettamuksella, että se pelastaa ihmishenkiä ja on sen tähden hyvä Jumalan silmissä. Sen luullaan olevan pelkästään hyvä, mutta harvat ihmiset pysähtyvät ajattelemaan, kuinka monta elämää se ei ole pelastanut, ja myöskin, miten paljon ikävyyksiä se on tuottanut sekä veren antajalle että sille, joka on saanut verensiirron ja jonka toipuminen lasketaan tuon lääketieteellisen menettelyn ansioksi. Se, että veri siirretään suoraan sen vastaanottajan vereen eikä hänen vatsaansa, mistä sen lopulta kulkeutuisi hänen vereensä, ei merkitse sitä, että hän ei muka syö verta, joten hän ei riko nooalaista liittoa vastaan, mikä kieltää ottamasta luomuksen verta ihmiselimistöön. Se on toisen veren syömistä oman vähentyneen veren lisäämiseksi ja sen tekemiseksi hyvin nopeasti. Siksi se on veren pyhyyttä koskevan Jumalan liiton rikkomista. Suurin vahinko, minkä se tekee, ei ole kehollinen, vaan se, että se synnyttää halveksuntaa elämän suuren Antajan, Jehova Jumalan, liittoa ja käskyä kohtaan.

Vilpittömästi Teidän Hänen nimensä kunnian puolesta.

VARTIOTORNIN RAAMATTU- JA TRAKTAATTISEURA

Lokakuun 8. 1949

Rakas Ystävä.

Syyskuun 21 päivänä lähettämäsi kirje, joka koski meidän Awake!-lehdessämme äskettäin ollutta verensiirtokirjoitusta, oli tosiaan kiinnostava.

Eevan luomista Aadamin kylkiluusta ei voida pitää millään tavalla verensiirtona, vaikka veri ravitsee luitakin. Raamattu puhuu luitten ytimen syönnistä, mutta samalla se vastustaa luomuksen veren syömistä ja juomista. (Ps. 63:6, e. h. k.; Jes. 25:6) Jumalan Sana tekee siis eron veren ja luitten välillä ytimineen.

Mutta veren pyhyyttä koskeva Jumalan liitto tehtiin kumminkin sen jälkeen kun Jumala oli luonut Eevan Aadamista, niin että Jumala antoi Aadamin ja Eevan jälkeläisille kiellon, ettei saanut ottaa luomusten verta elimistöönsä, loipa hän Eevan miten tahansa. Emme voi väittää Jumalan kiellon koskeneen ainoastaan alemman luomakunnan verta, mutta ei ihmisen verta. Luojan, Jumalan, selitys kuuluu, että kaiken lihan elämä on veressä, ja se pitää paikkansa yhtä hyvin ihmisen kuin alempien luomustenkin verestä. Raamattu puhuukin siitä syystä Kristuksen verestä pätevänä ihmiskunnan lunastamisvälineenä, mikä poistaa ihmisten synnit, jotka rangaistaan kuolemalla. Meidät on lunastettu Kristuksen verellä niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan verellä, sanoo 1. Pietarin kirje 1:18, 19.

Ihmisten yhdyntää ihmiskunnan jatkamiseksi ei voida katsoa verensiirroksi miehestä naiseen. Ainakin Jumala tekee eron sen ja veren ihmiselimistöön ottamisen välillä. Silloinkin kun Jumala teki liittonsa Nooan ja koko ihmiskunnan kanssa kieltäen luomusten veren nauttimisen, hän samalla uudelleenesitti Nooalle ja hänen perheelleen jumalallisen toimeksiannon: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää, enentykää maassa”, so. hän käski heitä jatkamaan ihmissukua. (1. Moos. 9:1–7) Ei Jumala kiellä meitä ottamasta toisen verta elimistöömme ja samalla valtuuta rikkomaan veriliittoaan toisella tavalla, jonkin muun menetelmätavan varjolla. Jumala on johdonmukainen, ja siksi ei saa sekoittaa avioliittoasioita verensiirtoon. Mies ja vaimo voivat antaa elämän eli jatkaa sitä avioliitossa, mutta niin ei voida tehdä verensiirrolla.

Vilpittömästi sinun Jumalan kunniaksi,

VARTIOTORNIN RAAMATTU- JA TRAKTAATTISEURA

Lokakuun 28. 1949

Hyvä Rouva.

Vastaamme tk. 14 päivän kirjeeseenne verensiirrosta: Nykyinen verensiirtotapa ei noudata sitä tavallista menettelyä, kun teurastamon miehet juovat tappamiensa eläinten lämmintä verta tai kun ihmiset syövät verimakkaraa, missä on hyytynyttä verta, mutta verenannon erilaisuus ei todista sitä, että Jumalan laki verestä ei käsittäisi ihmisveren siirtoa eikä soveltuisi siihen. Syötäköön tai juotakoon tai siirrettäköön verta, niin kaikissa näissä tapauksissa se on veren siirtämistä toisesta ihmis- tai eläinelimistöstä toiseen elimistöön, ja juuri tämän veren perussiirron Jumalan Sana tuomitsee ja kieltää vihkiytyneeltä kansaltaan. Vaikkakaan verensiirto ei sammuta henkilön janoa eikä aseta hänen nälkäänsä, niin se on sivuseikka: veren siirtäminen pysyy kieltämättömänä tosiasiana.

Miksi Jumala kielsi sitten veren siirtämisen toisen luomuksen elimistöstä niihin, jotka etsivät siitä jonkinlaista apua, joko helpotusta nälkäänsä, janoonsa tai verenvähyyteen? Tutkikaa Raamatussa esitettyä Jumalan lakia, jos haluatte, ja Te ette löydä yhtään tapausta, missä Jumala kieltäisi tällaisen verensiirron millään tavalla terveydellisistä syistä, rappeutumisen, saastumisen tai tartunnan välttämiseksi. Syy on korkeampi kuin nämä, ja Teidän kirjeenne osoittaa Teidän jättäneen huomioonottamatta tai sivuuttaneen tämän korkeamman syyn. Kun Jumala aivan alussa vahvisti Nooan kanssa tekemänsä veren pyhyyttä koskevan iankaikkisen liittonsa, niin hän ilmaisi tämän korkeamman syyn sanoessaan: ”Mutta lihaa, jossa sen elämä, sen veri, on, älkää syökö.” (1. Moos. 9:4, e. h. k.) Veri on lihan elämä, ja siitä syystä Jumala rajoitti veren käytön pyhän alttarinsa sovitusuhreihin. Huomatkaa, että ei ilmaista mitään terveyssyitä, kun Jumala sanoo veren sovitusarvosta: ”Ja kuka ikinä Israelin huoneesta tai muukalaisista, jotka asuvat heidän keskuudessaan, syö verta, mitä hyvänsä, sitä sielua vastaan minä asetun, joka syö verta, ja hävitän hänet kansastaan. [Miksi?] Sillä lihan elämä on veressä, ja minä olen antanut sen teille alttarille sovittamaan teidän sielunne, sillä juuri veri aikaansaa sovituksen elämän takia. Siksi minä sanoin Israelin lapsille: Älköön yksikään sielu teistä syökö verta, älköönkä kukaan muukalainenkaan, joka asustaa keskuudessanne, syökö verta. Ja kuka tahansa Israelin lapsista tai muukalaisista, jotka asuvat heidän keskuudessaan, saa pyydystetyksi syötävän metsäeläimen tai linnun, hän vuodattakoon sen veren maahan ja peittäköön multaan. Sillä kaiken lihan elämä on sen veri, jossa sen elämä on, ja siksi minä sanoin Israelin lapsille: Älkää syökö MINKÄÄN lihan verta; [miksi?] sillä kaiken lihan elämä on sen veressä; joka syö sitä, hävitettäköön pois.” – 3. Mooseksen kirja 17:10–14, Am. stand.-käänn.; katso myös 5. Mooseksen kirja 12:16, 23–27.

Tämän veren alkuperäisen merkityksen mukaisesti Daavid kieltäytyi juomasta hänelle tuotua vettä miehistön elämän kustannuksella ja sanoi: ”Jumala varjelkoon minut sitä tekemästä. Joisinko minä näiden miesten verta, . . . sillä henkensä uhalla he toivat sen.” (1. Aikakirja 11:18, 19) Tämän veren tärkeän merkityksen mukaisesti Jeesuskin sanoi: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.” (Johannes 6:54–56) Juuri hänen verensä sovittaa Jumalan vastakuvallisella pyhällä alttarilla meidän ihmissielumme. Siksi ei ilman hänen verenvuodatustaan ole meidän syntiemme armahdusta eli anteeksiantoa. (Heprealaisille 9:14–22) Tämä on ihmisveren ainoa käyttö, mikä tekee tosi hyvää ihmiskunnalle, eikä meidän tule sen tähden juljeta suorittaa ihmiskunnalle palvelusta käyttämällä väärin ihmisverta vastoin Jumalan lain ydintä.

Verensiirto on verensiirtoa, suoritettakoonpa se sitten vuoden 1492 raaoilla tavoilla tai vuoden 1949 hienommin keinoin. Vaikka nykyaikainen verensiirto ei tapa veren luovuttajaa, niin se ottaa osan hänen elämästään ja vähentää hänen elinvoimaansa ja käyttää väärin hänen vertaan muka hyväntekemiseen kauniilla varjolla. Raamattu puhuu tulen sammuttamisesta, ja vedenkaatamista palavan omaisuuden pelastamiseksi palolta verrataan lääketieteellisissä tarkoituksissa suoritettuun verensiirtoon, mutta vertaus on ontuva, koska Jumala ei kiellä tulen sammuttamista vedellä, mutta hänen lakinsa on hyvin jyrkkä veren luovuttamisen suhteen. Numerot, jotka esitätte veren suunnattomasta käytöstä Yhdysvaltain sairaaloissa, osoittavat juuri sen tavattoman verilaskun, mikä Jumalalla on selvitettävänään ihmiskunnan kanssa Harmagedonin taistelussa, koska ihmiset ovat rikkoneet hänen iankaikkisen liittonsa, mikä koskee luomusten veren pyhyyttä.

Jeesus tosin ”käski opetuslapsiaan parantamaan sairaita ja antoi tämän määräyksen ehdoitta, liittämättä siihen mitään muttia”. Mutta Matteuksen 10., Markuksen 6. ja Luukkaan 9. ja 10. kertomukset eivät osoita hänen valtuuttaneen heitä suorittamaan verensiirtoa tai muutenkaan rikkomaan iankaikkista liittoa tehdäkseen sen. Hän antoi heille yliluonnollisia voimia, ja ainoa lääketieteellisen menettelyn kaltainen teko oli, että ”he ajoivat ulos monta riivaajaa ja voitelivat monta sairasta öljyllä ja paransivat heidät”. – Markus 6:13.

Vilpittömästi Teidän,

VARTIOTORNIN RAAMATTU- JA TRAKTAATTISEURA

Päivän tutkistelu

(Ks. painettu julkaisu)