Kun lääkärit yrittävät pakottaa verensiirtoihin
MITÄ ominaisuuksia haluat lääkärillä olevan, kun menet hänen vastaanotolleen? Haluat tietenkin lääkärin, jolla on hyvä lääketieteen tuntemus ja joka on taitava. Mitä kyvykkäämpi hän on, sitä paremmin hän voi auttaa sinua.
Mutta entä jos hän kieltäytyisi antamasta sinun päättää, mitä ruumiillesi tapahtuu? Entä jos hän vangitsisi sinut tutkimuspöydälle ja antaisi sinulle pakolla jotakin lääkettä tai suorittaisi sinulle jonkin leikkauksen vastoin tahtoasi? Lievimmin sanottuna kääntyisit luultavasti seuraavalla kerralla toisen lääkärin puoleen.
Ihmiset haluavat ja tarvitsevat lääkärin, jolla ei ole ainoastaan tietoa ja taitoa vaan myös ymmärtämystä. Tällainen lääkäri ei koskaan unohda sitä, että hän on yleisön palvelija. Hän palvelee potilaitaan niin hyvin kuin voi, mutta ei yritä vallita heitä. Hän ottaa huomioon heidän toiveensa. Onneksi on paljon sellaisia lääkäreitä. He ymmärtävät, että on aina olemassa uusia menetelmiä – ja erilaisia mielipiteitä asiantuntijoittenkin keskuudessa. Niinpä vaikka he saattavat suositella jotakin hoitokeinoa, he eivät pakota sitä potilaalle.
On kuitenkin olemassa myös toisentyyppinen lääkäri. Hänkin on epäilemättä vilpittömästi kiinnostunut potilaastaan. Mutta tällainen lääkäri on niin voimakkaasti joidenkin hoitomenetelmien kannalla, että hän turvautuu oikeusistuimeen pakottaakseen niitä potilaalle. Tällainen lääkäri ei usein käsitä, että uudet menetelmät ovat tehneet hoitotavan, jota hän käyttää joissakin sairauksissa, vanhanaikaiseksi. Ja usein tällaiselta lääkäriltä puuttuu myös tosi arvostusta tehtäväänsä kohtaan yleisön palvelijana ja potilaansa oikeutta kohtaan valita tai hylätä jotkin hoitokeinot.
On siis olemassa suuri vastakohtaisuus lääkärin ja lääkärin välillä. Kumman laatuisen valitsisit, jos olisit sairas tai tarvitsisit leikkausta?
”Kohti ’veretöntä kirurgiaa’”
Lääkäreitten vastakohtaisuus ei käy missään selvemmin ilmi kuin verensiirtokysymyksessä. Millä tavalla?
Useina viime vuosina kasvava määrä lääkäreitä on muuttanut mielensä verensiirtojen antamisen suhteen. He ovat oppineet suorittamaan kaikkia suuria leikkauksia antamatta verta. Kuitenkin toiset lääkärit jättävät ottamatta huomioon nämä uudet havainnot. He yrittävät yhä itsepintaisesti pakottaa verta ihmisille, jotka eivät halua sitä.
Tämän alan uusia kehitysvaiheita kuvastaa Kaliforniassa ilmestyvässä Palo Alto Times -lehdessä esiintynyt otsikko: ”UUDET KIRURGISET MENETELMÄT POISTAVAT VERENSIIRRON TARPEEN.” New Yorkissa ilmestyvässä Long Island Press -lehdessä oli toinen otsikko, joka julisti: ”KASVAVA SUUNTAUS KOHTI ’VERETÖNTÄ KIRURGIAA’.” Jälkimmäisessä julkaisussa sanottiin:
”Aikaisemmin verensiirto kuului kirurgian vakiomenetelmiin. Niin ei ole enää. Lääkärit ovat viime vuosina kehittäneet uusia leikkausmenetelmiä vähentääkseen verensiirrot minimiin tai välttääkseen ne kokonaan. He väittävät uusien menetelmien olevan parempia myös potilaille.”
Huomattava sydänkirurgi tri Denton A. Cooley Texasin sydäninstituutista Houstonista sanoo: ”Nyt on ilmeistä, että useimmat suuret leikkaukset voidaan suorittaa ilman verensiirtoa. . . . Tavoitteenamme on nähdä, miten vähän voimme käyttää [verta].” Tri Jerome H. Kay kirjoittaa seuraavaa The Journal of the American Medical Association -lehdelle: ”Olemme välttäneet verensiirtoja niin paljon kuin mahdollista. . . . Olemme tehneet Saint Vincent’s -sairaalassa Los Angelesissa tähän mennessä keskimäärin 6000 avointa sydänleikkausta. Koska emme ole käyttäneet verta useimpien potilaitten tapauksessa, vaikutelmamme on, että potilaat voivat paremmin.”
Tähän suuntaukseen kohti ”veretöntä kirurgiaa” on useita syitä. Yksi on se, että verensiirtojen vaarat ovat tulleet entistä laajemmin tunnetuiksi.
Verensiirron vaaroja
Newsweek-lehti totesi 30. huhtikuuta 1973, että verensiirto on ”prosessi, joka voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita, jos uusi veri on saastunutta tai jos se ei sovellu yhteen potilaan veren kanssa”. Miten vakavaa se on? Winfield Miller sanoo Medical Economics -julkaisussa: ”Lääkärinhoidossa ei millään biologisella tuotteella ole niin suurta mahdollisuutta aiheuttaa kohtalokkaita erehdyksiä kuin verellä. Useampi kuin yksi lääkäri on surukseen saanut kokea, että jokainen veripullo veripankeissa saattaa olla yhtä vaarallinen kuin pullo nitroglyseriiniä.”
Miten vaarallisia verensiirrot voivat olla? Arviot siitä vaihtelevat. Erään mukaan joka vuosi yli 30000 amerikkalaista saa seerumikeltataudin ja heistä 3000 kuolee sairauteen. Toisen arvion mukaan ”180000 amerikkalaista saa joka vuosi seerumikeltataudin . . . verensiirroista”. Yhdysvaltain Congressional Record -julkaisussa on mainittu vielä suurempia lukuja:
”Sairauksienehkäisykeskus on maininnut, että seerumikeltatautitapausten todellinen määrä saattaa ylittää runsaasti virallisen lukumäärän siksi, että monet lääkärit eivät ilmoita seerumikeltatautitapauksia. Keskuksen arvion mukaan jopa 35000 kuolemantapausta ja 500000 sairastumista vuodessa saattaa johtua siitä, että verensiirroissa annetaan seerumikeltataudin saastuttamaa verta.”
Kaikki nuo arviot perustuvat vain yhteen verensiirtojen komplikaatioon – seerumikeltatautiin. On kuitenkin myös muita komplikaatioita, kuten hemolyyttiset reaktiot ja verenkierron ylirasittaminen, jotka mainitaan kirjassa Complications in Surgery Management (Leikkaushoidon komplikaatiot). Tämä kirja lisää: ”Verensiirrot . . . kilpailevat sairauden ja kuoleman aiheuttajina eräiden suurimpien terveysongelmiemme kanssa.” Cecilin ja Loebin Textbook of Medicine (Lääketieteen oppikirja) arvioi, että Yhdysvalloissa voidaan odottaa tapahtuvan vuosittain ”ainakin 120000” verensiirtojen selvästi aiheuttamaa vahingollista reaktiota.
Rhodesialainen Bulawayo Sunday News -lehti ilmoitti vuoden 1973 lopussa eräästä toisesta vakavasta komplikaatiosta. Siinä kerrottiin tyttö- ja poikavauvasta, jotka olivat saaneet syfilistartunnan verensiirtojen välityksellä. Molemmille oli annettu verta samasta lähteestä. Tämä afrikkalainen julkaisu mainitsi: ”Lapsille oli annettu tuoretta kokoverta, jolle oli suoritettu normaalit kokeet sukupuolitaudin toteamiseksi ja joka oli läpäissyt ne.” Miten sellaista voi tapahtua? Davis-Christopherin Textbook of Surgery (Kirurgian oppikirja) selittää: ”Syfiliksen varhaisvaiheet on vaikea havaita, ja luovuttajat eivät ehkä ole tietoisia tartunnastaan.”
Se, miten herkkää veri on, voidaan nähdä äskeisistä havainnoista. Wisconsinissa suoritetussa tutkimuksessa, joka käsitti 29000 verenluovuttajaa, tutkijat havaitsivat veressä erittäin suuren määrän hiilimonoksidia (häkää). Hiilimonoksidi on vaarallisimpia myrkkyjä, mitä tunnetaan. Miten se pääsi luovuttajien vereen? Tekijöiksi mainittiin autojen pakokaasut, henkilön työ ja hänen asuinympäristönsä. Tupakoijat olivat vaarallisimpia. Heidän veressään oli tätä myrkkyä kolme tai neljä kertaa tavallista enemmän.
On siten ilmeistä, että verensiirtoihin liittyy monia, monia vakavia ongelmia. New York State Journal of Medicine -julkaisu mainitsi sen tähden syystä: ”Verensiirtoa ei pitäisi koskaan antaa, jos muu hoito riittää.” Tähän johtopäätökseen tultiin lisäksi useita vuosia ennen kuin monia uusia ”verettömän kirurgian” menetelmiä oli kehitetty.
Ei ehdottoman varmaa koetta
Sellaisten menetelmien kehittämiseksi, joiden avulla voidaan paljastaa taudinsiemeniä sisältävä tai yhteensopimaton veri, on ponnisteltu suuresti. Mutta vaikka joitakin parannuksia on saatu aikaan, ei ole löytynyt yhtään ehdottoman varmaa menetelmää.
Samaan johtopäätökseen tuli Kalifornian lakiasäätävä elin, joka sisällytti sen maaliskuun 15. päivän 1973 lakiehdotukseen n:o 793. Medical World News -julkaisu myöntääkin: ”Vaikka kaikki luovuttajilta tuleva veri seulotaan herkimmillä nykyään käytettävissä olevilla kokeilla . . ., monet potilaat saavat silti verensiirron jälkeisen seerumikeltataudin.”
Ei ole myöskään kysymys pelkästään siitä, että ei ole kyetty seulomaan pois seerumikeltatautitekijää. New Yorkin kaupungissa sijaitsevan St. Barnabas -sairaalan kuuluisa avoimia sydänleikkauksia suorittava kirurgi tri Charles P. Bailey mainitsee: ”Vaikka yhteensoveltumattomuudesta aiheutuvat vauriot ja siirtojen aiheuttamat munuaisvauriot ovat suuressa määrin vähentyneet, niiden mahdollisuutta ei voida koskaan täysin poistaa, ’sovitettiinpa’ veret yhteen miten huolellisesti tahansa.”
Yksi näiden suurten ongelmien syistä esitettiin aikakauslehdessä Let’s Live. Kahden lääkärin kirjoituksessa mainitaan ”ruumiin ja sen veren välisen suhteen ainutlaatuisuus”. Kirjoituksessa sanotaan:
”Kirjassaan Who Is Your Doctor and Why? (Kuka on lääkärisi ja miksi?) tri Shadman kirjoittaa: ’Jokaisen ihmisen veri on todellisuudessa tuo ihminen itse. Se sisältää kaikki sen yksilön ominaispiirteet, josta se on lähtöisin. Tähän kuuluvat sukurasitus, alttius sairauksille, henkilökohtaisista elin-, syömis- ja juomistavoista johtuvat myrkyt. . . .’
”’Jokaisella yksilöllä on omantyyppinen verensä, ja koska keidenkään kahden ihmisen veri ei ole täsmälleen samanlaista, toisen ihmisen verta ei voi panna toisen suoniin haitatta, määritelläänpä niiden veriryhmä miten hyvin tahansa. Elimistön on päästävä siitä eroon, ja se alkaa toimia sensuuntaisesti välittömästi ja jatkaa sitä, kunnes se on kokonaan poistettu. . . .’
”’Esitetään paljon propagandaa veren puhdistamisesta ja pelkästään jäljelle jäävän puhtaan aineksen käyttämisestä. Se on kuitenkin mahdotonta. Menneitten aikojen suoneniskennän tilalle on tullut verensiirto. Kaikista menneisyyden ja nykyisyyden naurettavista hoitokeinoista tämä nykyinen verihullutus on pahin.’”
Kirjoituksessa mainitaan tri Shadmanin sanoneen myös: ”Suorittaessani yli 20000 leikkausta en antanut koskaan verensiirtoa, eikä yksikään potilaistani kuollut milloinkaan sen puutteeseen. Olen antanut monta tavallisen suolaliuoksen siirtoa. Se on parempaa ja vaarattomampaa. Olen käyttänyt sitä kaikenasteisissa verenvähyystapauksissa, eikä yksikään ole kuollut. Jotkut ovat olleet valkoisia kuin liitu ja kylmiä kuin kivi, mutta he ovat eläneet.”
Sellaiset väitteet saattavat vaikuttaa joistakuista liioitelluilta. Huomaa kuitenkin, mitä arvovaltainen Davis-Christopherin Textbook of Surgery sanoo: ”Arviolta 35–50 prosenttia kaikista verensiirroista on tarpeettomia, ja vain noin yksi prosentti annetaan hengenpelastustarkoituksessa.”
Lisäksi veren keräämiseen ja varastointiin liittyy todennäköisesti aina inhimillinen tekijä. Erehdyksiä sattuu, ja esiintyy myös huolimattomuutta, kuten tammikuun 1974 Hospital Practice -julkaisu tunnusti.
Vapautus vastuusta
Verensiirtojen aiheuttamat vauriot ovat luoneet valtavia oikeusopillisia ongelmia. Lääkäreitä ja sairaaloita on haastettu oikeuteen, ja on vaadittu suuria korvauksia. Pulmasta tuli entistä vakavampi, kun jokin aika sitten Yhdysvaltain erään osavaltion korkein oikeus sääsi, että sairaaloita voidaan todellakin pitää vastuullisina verensiirroista aiheutuneista vaurioista.
Siitä on seurannut, että monien potilaitten, joille on määrä antaa verensiirto, täytyy allekirjoittaa vastuuvapauden myöntävä lomake. Allekirjoittamalla tämän lomakkeen potilas myöntyy vapauttamaan sairaalan ja sen henkilökunnan kaikesta vastuusta, jos veri aiheuttaa vahinkoa. Erään sairaalan lomakkeessa sanotaan:
”Ymmärrän täysin, että minulle suoritettava veren tai veren johdannaisten siirto saattaa aiheuttaa VIRUSSYNTYISEN MAKSATULEHDUKSEN tai muita epäsuotuisia reaktioita, joista seuraa mahdollisesti vakava sairaus ja vakavia komplikaatioita, sairaalahoito, lisähoidon tarve, väliaikainen tai pysyvä invaliditeetti samoin kuin muita mahdollisia haittavaikutuksia terveydelleni ja hyvinvoinnilleni (myös kuolema).”
Tähän lomakkeeseen on jätetty tila, johon vanhemmat tai holhoojat voivat allekirjoittaa, jos potilas on alaikäinen.
Onko se johdonmukaista?
On varmasti potilaan oikeuksien mukaista ilmoittaa hänelle verensiirron vaaroista. Näin siinä tapauksessa, että potilas haluaa verta. Allekirjoittamalla lomakkeen hän suostuu ottamaan verta omalla vastuullaan.
Mutta entä jos potilas EI halua verta? Miten johdonmukaista on, että lääkärit ja sairaalat haluavat hänen allekirjoittavan lomakkeen, joka vapauttaa asianomaiset henkilöt tai laitokset veren antamiseen liittyvästä vastuusta, ja kuitenkin lääkärit ja sairaalat toisessa tapauksessa haluavat oikeuden päätöksen verensiirron pakottamiseksi potilaille, jotka eivät sitä halua?
Sama epäjohdonmukaisuus ilmenee käsiteltäessä potilaita, jotka ovat alaikäisiä, lapsia. Toisaalta vanhempia tai holhoojia pyydetään allekirjoittamaan lomake, joka vapauttaa lääkärit ja sairaalan vastuusta, jos verensiirrosta koituu lapselle vahinkoa. Mutta toisaalta vanhemmat tai holhoojat on jätetty huomioon ottamatta, kun he allekirjoittavat tai haluaisivat allekirjoittaa lomakkeen, joka vapauttaa lääkärit ja sairaalan vastuusta, kun nämä EIVÄT anna lapselle verensiirtoa.
Voi olla vain yksi johdonmukainen ja järkevä näkökanta. Se on se, että tunnustetaan potilaan oikeus kieltäytyä jostakin tietystä lääkärinhoidosta. Tämä oikeus on erityisen kallisarvoinen silloin, kun hoitomenetelmän myönnetään olevan vaarallinen, jopa kuolemaa tuottava.
Kanadan lääkäriliiton entinen sihteeri Arthur Kelly sanoi tästä: ”Kukaan lääkäri ei voi olla ehdottoman varma, että potilas kuolee, ellei hän saa verensiirtoa, tai että hän jää eloon, jos hän saa sen. Ehkä on parempi, että yksi ihminen kuolee kuin että perusoikeutta kieltäytyä lääkärinhoidosta loukataan.”
Tärkeämpi syy
Kuten tunnettua, Jehovan todistajat eivät ota verensiirtoja. On totta, että he tietävät sen vaarat. Mutta he kieltäytyvät pääasiallisesti uskonnollisista syistä, ja heille tämä on paljon tärkeämpi syy.
Jumalan sana, Pyhä Raamattu, käskee tosi kristittyjä nimenomaan ’karttamaan epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta’. (Apt. 15:20, 29) Se sanoo, että heidän tulee ’välttää verta’. – Apt. 21:25.
Tämä verta koskeva kielto on merkitty muistiin Raamatun kreikkalaisiin kirjoituksiin. Mutta se ei ollut niiden kirjoittamisen aikaankaan uusi. Jumala antoi saman lain tuhansia vuosia aikaisemmin, ja se on merkitty muistiin Raamatun heprealaisiin kirjoituksiin. Sellaista lakia ei myöskään annettu vain muinaiselle Israelin kansalle. Se annettiin ihmiskunnalle vuosisatoja ennen kuin tuo kansa syntyi, ja se soveltuu koko ihmiskuntaan. – Ks. esimerkiksi 1. Moos. 9:4; 3. Moos. 17:11, 12, 14; 5. Moos. 12:23.
Monet ihmiset pilkkasivat tätä käskyä, kun verensiirrot alkoivat tulla suosituiksi. Mutta nyt jotkut näistä samoista ihmisistä ovat tulleet toisiin ajatuksiin. He käsittävät, että se, mikä ensin näytti ”yleislääkkeeltä”, on nyt osoittautunut painajaiseksi. Kaikkien näiden vuosien jälkeen nykyaikaisen lääketieteen viime havainnot ovat siis osoittaneet veren käytön kieltävän Jumalan lain viisauden.
Yritykset verensiirtoihin pakottamiseksi jatkuvat
Voisi ajatella, että varmaankaan nyt tänä myöhäisenä ajankohtana ja viimeaikaisimpien tietojen ja uusien menetelmien valossa lääkärit ja sairaalat eivät pakottaisi ihmisiä ottamaan verensiirtoja. Mutta niin ei ole.
Esimerkiksi vuoden 1973 lopulla nuori raskaana oleva nainen Connie Reavis kieltäytyi myöntymästä lääkärinsä suositukseen ottaa verta. Lääkäri ja Portlandissa Oregonissa toimiva sairaala veivät asian oikeuteen. Piirituomari Berkeley Lent hyväksyi verensiirron antamisen. Rouva Reavis kieltäytyi mukautumasta määräykseen. Hän otti yhteyttä Seattlessa toimiviin lääkäreihin, jotka suostuivat olemaan käyttämättä verta. Washingtonin yliopiston sairaalassa suoritettiin onnistunut keisarileikkaus ja autettiin maailmaan 5,3 kiloa painava tyttölapsi. Verta ei käytetty.
Toisessa tapauksessa Curtis Dunn ja hänen vaimonsa Patsy, jotka molemmat ovat Jehovan todistajia, havaitsivat, miten harhaan johtavia allekirjoitettavat lomakkeet voivat olla. Vaimo odotti kolmatta lastaan, ja he allekirjoittivat lomakkeen, joka vapautti lääkärit ja sairaalan kaikesta vastuusta sen suhteen, että hän ei ota verta.
Lapsessa kehittyi syntymän jälkeen anemia. Houstonissa Texasissa sijaitsevan sairaalan lääkärit ottivat lapsen pois vanhemmilta oikeuden päätöksellä ja antoivat sille verensiirron. Toimenpide suoritettiin yllättäen. Vanhemmille ei varattu mitään tilaisuutta kantansa puolustamiseksi. Mutta mitä oli tapahtunut heidän allekirjoittamalleen lomakkeelle?
Vastuusta vapauttavan lomakkeen lähempi tarkastelu oli paljastava. Lomakkeessa sanottiin ainoastaan, että se vapauttaisi lääkärit ja sairaalan kaikesta vastuusta potilaan päätöksen suhteen. Siinä ei sanottu, että potilaan päätöstä kunnioitettaisiin kaikissa olosuhteissa. Niinpä sellaiset lomakkeet saattavat olla suhteellisen arvottomia. Ne voivat olla petollisia ja tuudittaa luottavaiset potilaat väärään turvallisuudentunteeseen.
On kiinnostavaa, mitä lääkäri, joka tutki tapausta myöhemmin, sanoi: ”Tämä anemia johtui kaiken todennäköisyyden mukaan siitä, että käytettiin liian kauan napalaskimon infuusiokatetria [joka oli sijoitettu paikoilleen nesteitten tai veren antamiseksi suoneen], kun lapsi oli seitsemän tunnin ikäinen.”
Ei ”elämän tai kuoleman” kysymys
Lääkärit ovat monta kertaa sanoneet Jehovan todistajille, joiden edessä oli suuri leikkaus, että heidän täytyy ottaa verensiirto tai he kuolevat. Yhä uudelleen on kuitenkin käynyt ilmi, että se ei ole pitänyt paikkaansa. Monille on suostuttu antamaan vaihtoehtoista hoitoa, ja he ovat toipuneet hyvin. Samalla he välttyivät verensiirron aiheuttamilta vaaroilta.
Esimerkiksi Kentuckyssa päivän vanhan lapsen vanhemmille kerrottiin, että lapsen olisi saatava verensiirto. Fort Thomasin sairaalan lääkärit sanoivat sen muussa tapauksessa kuolevan Rh-tekijän yhteensopimattomuuden tähden. Kun lääkärit ryhtyivät hankkimaan oikeuden päätöstä verensiirron antamiseksi, lapsen isä William Bergeron otti yhteyttä toiseen lääkäriin. Hän otti lapsensa pois tuosta sairaalasta ja siirsi sen erääseen Houstonissa Texasissa sijaitsevaan sairaalaan. Lääkärit antoivat lapselle onnistuneesti valohoitoa, ja vika korjaantui kolmessa päivässä.
Kuusitoistavuotiaalla Aaron Lee Washburnilla oli samankaltainen kokemus. Hän oli joutunut liikenneonnettomuuteen ja saanut useita vammoja päähänsä ja ruumiinsa muihin osiin. Dallasin lääkärikeskuksessa hänen vanhempansa esittivät selvästi kieltävänsä verensiirron. Ensin heidän päätöstään kunnioitettiin. Mutta kolme päivää myöhemmin kirurgi, jonka oli määrä suorittaa leikkaus, pyysi oikeuden päätöstä verensiirtoon pakottamiseksi. Hän sanoi tuomarille, ettei leikkaus olisi mahdollinen ilman verta. Mutta sitten leikkaus annettiin toisten kirurgien suoritettavaksi. He kunnioittivat vanhempien asennetta veren suhteen ja tekivät leikkauksen. Koko toimenpide kesti seitsemän ja puoli tuntia. Verta ei käytetty. Leikkaus onnistui erinomaisesti ja sai laajalti tunnustusta sanomalehtiuutisissa.
Mitä on opittu
Kokemukset, joita Jehovan todistajilla on ollut verensiirtojen suhteen, antavat useita opetuksia. Associated Press -tietotoimisto kertoi yhdestä myönteisimmistä:
”Tarve kehittää leikkausmenetelmiä, jotka eivät vaadi verensiirtoja, heräsi osaltaan niiden rajoitusten vuoksi, jotka Jehovan todistajien usko, joka vastustaa verensiirtoja, asetti tavallisille leikkausmuodoille.”
Monet uusista hoitomenetelmistä ja ”verettömän kirurgian” suuntauksista on siis kehitetty siksi, että lääkärit ovat etsineet parempia leikkausmenetelmiä Jehovan todistajille. Jotkut näistä uusista menetelmistä ovat olleet niin onnistuneita, että yhä useammat lääkärit käyttävät niitä nykyään kaikille potilailleen.
Toinen opetus on se, että vaikka nykyään on useampia lääkäreitä, jotka kunnioittavat potilaan oikeutta kieltäytyä verestä, se ei ole suinkaan yleismaailmallinen suuntaus. Monet lääkärit eivät ilmaise sellaista kunnioitusta ja turvautuvat oikeuden päätöksiin yrittäessään pakottaa verta potilaille, jotka eivät sitä halua.
On saatu tuskallinen opetus siitä, että allekirjoitettu lomake ei takaa sitä, että potilaan kieltäytymistä verensiirrosta kunnioitetaan. Ei riitä, että allekirjoittaa lausunnon, joka vapauttaa sairaalahenkilökunnan vastuusta, jos jokin menisi vikaan siksi, että potilas ei ota verta. Sellaisiin lomakkeisiin täytyy sisältyä takuu siitä, että hoitohenkilökunta ei anna verta missään olosuhteissa. Sellaisissa lomakkeissa voidaan samalla ilmaista halukkuus käyttää potilaan hyväksymää vaihtoehtoista hoitomenetelmää.
Vaikka Jehovan todistajat kokevat yhä monia vaikeuksia, on kuitenkin tapahtunut huomattavia ”läpimurtoja”. He ovat havainneet monien lääkärien myöntävän, että verensiirrot voivat vahingoittaa ja tappaa. He ovat nähneet yhä useampien asiantuntijoiden puhuvan hoitotapaa vastaan, ja he ovat tulleet tuntemaan yhä useampia lääkäreitä, jotka kunnioittavat heidän oikeuttaan kieltäytyä verestä. Nämä potilaat ovat hyvin kiitollisia sellaisista ymmärtäväisistä lääkäreistä.