NISAN
Juutalaisten pyhän kalenterin ensimmäisen kuukauden nimi pakkosiirtolaisuuden jälkeen; se vastaa osaa maaliskuusta ja osaa huhtikuusta (Ne 2:1; Est 3:7). Tätä kuukautta, jonka nimi oli alkujaan ”abib”, pidettiin alun perin seitsemäntenä kuukautena, ja ilmeisesti tähän kuukauteen viitataan 1. Mooseksen kirjan 8:4:ssä. Kun israelilaiset lähtivät Egyptistä, Jehova määräsi tämän kuukauden ”vuoden kuukausista ensimmäiseksi” (2Mo 12:2; 13:4; 4Mo 33:3). Siitä lähtien Jehovan asettama pyhä kalenteri ja sitä edeltänyt maallinen kalenteri erosivat toisistaan. (Ks. ABIB; KALENTERI.)
Ilma oli tämän kevätkuukauden aikaan usein melko viileää, ja Jerusalemissa sytytettiin öisin tulet lämmittelemistä varten (Joh 18:18). Jerusalemissa on jopa satanut lunta vielä 6. huhtikuuta, esim. vuonna 1949. Nisan alkoi sadekauden loppuvaiheessa, ja myöhäis- eli kevätsateiden odotettiin kasvattavan viljan ennen sadonkorjuuta (5Mo 11:14; Ho 6:3; Jer 5:24). Jordan tulvi yleensä tähän aikaan vuodesta (Jos 3:15; 1Ai 12:15). Ohrankorjuu alkoi rannikkotasangoilla, ja vehnä alkoi kypsyä subtrooppisessa Jordaninlaaksossa (Ru 1:22; 2:23). Suunnilleen näihin aikoihin Rahabin katolla Jerikossa olleet korjatut pellavat tarjosivat piilopaikan israelilaisvakoojille (Jos 2:6; 4:19).
Kuukalenterin säätäminen. Jumalan käskyn mukaisesti israelilaisten oli uhrattava lyhde elonsa ensi hedelmistä 16. nisankuuta (abibkuuta), ja 50. päivänä sen jälkeen heidän oli uhrattava toinen viljauhri. Ensimmäinen uhri oli luonnollisesti ohrasadosta ja toinen vehnäsadosta. Tämän käskyn vuoksi israelilaisten oli tarpeen säätää kuukalenteriaan. Heidän täytyi tasoittaa täyden aurinkovuoden ja lyhyemmän kuuvuoden välinen aikaero, joka oli 111/4 päivää. Muutoin nisankuu olisi kolmen vuoden kuluttua alkanut noin 33 päivää aikaisemmin, paljon ennen ohrankorjuuta. Raamatussa ei kerrota sen täsmällisemmin, miten israelilaiset alun perin tasoittivat tuon aikaeron, mutta todisteiden mukaan joka toinen tai kolmas vuosi lisättiin 13. kuukausi vuodenaikojen palauttamiseksi oikeille paikoilleen kalenterivuodessa. Tuo lisäys perustui todennäköisesti siihen, että tarkkailtiin uudenkuun suhdetta auringon kevätpäiväntasaukseen, joka on maaliskuun 21. päivän tienoilla joka vuosi. Jos uusikuu, joka tavallisesti osoitti nisankuun (abibin) alkamisen, oli liian kaukana kevätpäiväntasauksen ajankohdasta, niin tuo kuukausi laskettiin 13. kuukaudeksi eli karkauskuukaudeksi, ja nisan alkoi seuraavasta uudestakuusta. Vasta 300-luvulla juutalaiset ottivat käyttöön selvästi standardoidun kalenterin.
Ensimmäinen nisankuun juhlista oli pesah, jota vietettiin ensimmäisen kerran Egyptissä; se ajoittui tuon kuukauden 14. päiväksi, ja siihen kuului pesah-karitsan uhraaminen (2Mo 12:2–14; 3Mo 23:5; 5Mo 16:1). Seuraavana päivänä alkoi viikon pituinen happamattomien leipien juhla, joka kesti kuukauden 15:nnestä sen 21:nteen päivään. 16. nisankuuta uhrattiin ohrasadon ensi hedelmät. (2Mo 12:15–20; 23:15; 34:18; 3Mo 23:6–11.)
Herran illallinen asetetaan. Yli 1500 vuotta Egyptistä lähdön jälkeen, 14. nisankuuta vuonna 33, Jeesus kokoontui 12 apostolinsa kanssa Jerusalemiin viettämään viimeistä lakiliiton alaista pesahia, ja sen jälkeen, lähetettyään ensin petturi Juudaksen pois, hän ryhtyi asettamaan kuolemansa muistonviettoa, Herran illallista (Mt 26:17–30; 1Ko 11:23–25). Ennen nisankuun 14. päivän päättymistä hän kuoli Jumalan Karitsana. 16. nisankuuta, päivänä jona pappi heilutti temppelissä ohrasadon ensi hedelmiä, Jeesus herätettiin jälleen eloon ylösnousemuksen ensi hedelmänä. (Lu 23:54–24:7; 1Ko 15:20.)
Kristus kehotti: ”Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni”, ja sen mukaisesti hänen seuraajansa viettävät vielä nykyäänkin nisankuun 14. päivänä Kristuksen kuoleman muistopäivää (Lu 22:19, 20). (Ks. HERRAN ILLALLINEN.)