KAUPUNKI
Tiheään asuttu alue, joka on kooltaan tai asukasluvultaan suurempi tai muuten merkittävämpi kuin kylä. Heprean sana ʽir, joka on käännetty vastineella ”kaupunki”, esiintyy Raamatussa lähes 1100 kertaa. Joskus sen synonyymina tai rinnakkaisilmauksena käytetään hepreassa sanaa qir·jahʹ, esimerkiksi: ”Tämän jälkeen sinua kutsutaan ’Vanhurskauden kaupungiksi [ʽir]’, ’Uskolliseksi kaupungiksi [qir·jahʹ]’.” ”Mistä johtuu, että ylistyksen kaupunkia [ʽir] ei ole hylätty, riemun kaupunkia [qir·jatʹ]?” (Jes 1:26; Jer 49:25.)
Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa puhutaan myös ”asutusalueista” (hepr. ḥatse·rimʹ), ”tytärkaupungeista” (hepr. ba·notʹ) ja ”kylistä” (hepr. kefa·rimʹ), jotka olivat erilaisia kuin ”kaupungit” siinä mielessä, että niiden ympärillä ei ollut muureja vaan ne liittyivät kiinteästi niitä ympäröivään maaseutuun (1Sa 6:18). Jos nämä yhdyskunnat sijaitsivat linnoitetun kaupungin liepeillä, niitä sanottiin muurien ympäröimän kaupungin ”tytärkaupungeiksi”, kirjaimellisesti ’tyttäriksi’ (4Mo 21:25; ks. TYTÄRKAUPUNGIT). Mooseksen laki teki myös juridisen eron muurein ympäröityjen kaupunkien ja vailla muureja olevien asuinalueiden ja kylien välillä. Jos joku muurittomalla alueella asuva myi talonsa, hänellä oli aina siihen takaisinosto-oikeus, mutta jos hän ei pystynyt ostamaan sitä takaisin, se palautettiin hänelle riemuvuonna. Jos sen sijaan myytiin talo muurein ympäröidystä kaupungista, myyjän täytyi ostaa se takaisin seuraavan vuoden aikana, tai muuten se jäi peruuttamattomasti ostajan omaisuudeksi, paitsi jos se oli leeviläiskaupungissa. (3Mo 25:29–34.) Sama ero tehdään myös Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa, missä poʹlis tavallisesti tarkoittaa muurein ympäröityä ”kaupunkia” ja kōʹmē yleensä viittaa muureja vailla olevaan ”kylään”. Markuksen 1:38:ssa käytetty kreikkalainen sana kō·moʹpo·lis voidaan kääntää vastineella ”pikkukaupunki” (vrt. Int). Johannes sanoi Betlehemiä ”kyläksi, jossa Daavid oli”, ja Luukas (joka tiesi, että Rehabeam oli linnoittanut kylän) sanoi sitä kaupungiksi (Joh 7:42; Lu 2:4; 2Ai 11:5, 6).
Ensimmäinen kaupungin rakentaja oli Kain, joka nimesi tuon kaupungin poikansa Hanokin mukaan (1Mo 4:17). Jos ennen vedenpaisumusta oli muita kaupunkeja, niiden nimet katosivat niiden mukana vedenpaisumuksessa 2370 eaa. Vedenpaisumuksen jälkeen Sinearin maassa sijaitsevat Babelin, Erekin, Akkadin ja Kalnen kaupungit muodostivat aluksi Nimrodin valtakunnan ytimen. Sittemmin hän laajensi valtakuntaansa rakentamalla Mesopotamian laakson pohjoisosaan Niniven, Rehobot-Irin, Kalahin ja Resenin, joita sanottiin yhteisesti ”siksi suureksi kaupungiksi” (1Mo 10:10–12). Patriarkat Abraham, Iisak ja Jaakob eivät sen sijaan rakentaneet kaupunkeja vaan asuivat muukalaisasukkaina teltoissa silloinkin, kun he kävivät Kanaanin ja Egyptin kaupungeissa ja kylissä (Hpr 11:9). Paljon myöhemmin Kanaanissa käyneet vakoojat ilmoittivat kuitenkin, että maassa oli monia vahvasti linnoitettuja kaupunkeja (4Mo 13:28; 5Mo 9:1).
Rakentamisen tarkoitus. Ihmiset alkoivat rakentaa kaupunkeja monista eri syistä: niiden tarjoaman suojan, tarvikkeiden tuotannon, kaupankäynnin ja uskonnon vuoksi. Arkeologien löytämien temppelien määrästä ja koosta päätellen uskonto oli epäilemättä tärkeimpiä syitä monien muinaisten kaupunkien rakentamiseen. Babelin kaupunki ja sen uskonnollinen torni ovat yksi esimerkki tästä. Sen rakentajat sanoivat toisilleen: ”Tulkaa! Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja myös torni, jonka huippu ulottuu taivaisiin, ja tehkäämme itsellemme kuuluisa nimi, jottemme hajaantuisi yli koko maan pinnan.” (1Mo 11:4–9.) Se että ihmiset pelkäsivät joutuvansa sotaisten valloittajien orjuuteen, oli myös yksi pakottava syy kerääntyä yhteen kaupunkeihin. He suojautuivat rakentamalla näiden kaupunkien ympärille aina muurit, ja öisin ja vaarallisina aikoina he sulkivat portit (Jos 2:5; 2Ai 26:6).
Kaupunkilaiset saivat usein elantonsa maanviljelystä tai karjankasvatuksesta, ja he harjoittivat näitä ammattejaan kaupungin muurien ulkopuolella; tavallisesti maanviljelijä kuitenkin asui mieluummin kaupungissa kuin maatilallaan. Toiset harjoittivat käsityöammatteja. Kaupungit toimivat varastopaikkoina ja kaupankäynnin keskuksina sekä tarjosivat tuotteille markkinoita. Joistakin kaupungeista, esim. Tyroksesta, Sidonista ja Joppesta, tuli pääasiassa kuljetuksen ja tavaranvaihdon keskuksia laivareittien ja mantereella matkaavien karavaanien välisessä liikenteessä (Hes 27).
Monet kaupungit olivat alkuaan pelkkiä kyliä, kasvoivat kaupungin kokoiseksi tai saivat sen aseman, ja joskus niistä tuli suuria kaupunkivaltioita, jotka vallitsivat satojentuhansien ihmisten elämää. Tämän kasvun vuoksi hallintovalta ja oikeudenkäyttö keskittyivät muutamien poliittisten ja sotilaallisten johtajien käsiin, ja varsin usein kaupunkilaisten elämää säätelivät ensisijaisesti itsevaltaiset papit. Niinpä kun israelilaiskaupunkeja alkoi ilmaantua maailmannäyttämölle, ne olivat melkoinen vastakohta aiemmille kaupungeille, koska niitä hallitsivat teokraattisesti nimitetyt hallintomiehet, joita sitoi velvollisuus panna täytäntöön Jumalan antamia perustuslakeja. Jehova oli tuon kansakunnan Kuningas, Lainsäätäjä ja Tuomari, ja kun hänen näkyvät edustajansa täyttivät uskollisesti velvollisuutensa, kansa iloitsi (Jes 33:22; Esr 7:25, 26; San 29:2).
Paikan valinta. Kaupungin paikan valintaan vaikuttivat monet seikat. Tärkein näkökohta oli yleensä puolustus, joten muinaiset kaupungit sijaitsivat tavallisesti korkeilla paikoilla. Vaikka ne olivatkin sen vuoksi näkösällä, niihin oli vaikea päästä (Mt 5:14). Rannikolla ja jokien varsilla sijaitsevat kaupungit olivat poikkeuksia. Luonnonesteiden lisäksi rakennettiin usein jyhkeitä muureja tai muurien ja tornien yhdistelmiä, ja joskus kaupungin ympärille kaivettiin vallihauta (2Ku 9:17; Ne 3:1–4:23; 6:1–15; Da 9:25). Kaupunkien kasvaessa piti joskus tehdä ulommaksi uusia muureja, jotka sulkivat sisäänsä laajemman alueen. Muurien läpi johtavat sisäänkäynnit turvattiin vahvoilla porteilla, jotka pystyivät kestämään pitkääkin piiritystä. (Ks. LINNOITUKSET; MUURIT, SEINÄT; PORTTI, PORTTIKÄYTÄVÄ.) Muurien ulkopuolella olivat pellot, laidunmaat ja kaupungin ulkopuoliset asuinalueet, joita ei yleensä puolustettu hyökkäyksen aikana (4Mo 35:1–8; Jos 21:41, 42).
Hyvä, lähellä sijaitseva vedenottopaikka oli aivan välttämätön, ja se oli otettava huomioon kaupungin paikan valinnassa. Tämän vuoksi pidettiin ihanteellisena, että kaupungin rajojen sisäpuolella oli lähteitä tai kaivoja. Joissakin kaupungeissa, joista huomattavimpia olivat Megiddo, Gibeon ja Jerusalem, oli maanalaisia vesitunneleita ja kanavia, joita pitkin johdettiin muurien sisäpuolelle vettä niiden ulkopuolella olevista lähteistä (2Sa 5:8; 2Ku 20:20; 2Ai 32:30). Usein rakennettiin vesialtaita ja -säiliöitä, joihin varastoitiin vettä sadeaikana myöhempää käyttöä varten. Joissakin paikoin maaperää rei’ittivät lukuisat vesisäiliöt, koska jokainen talous halusi oman vesivarastonsa (2Ai 26:10).
Muinaisten kaupunkien rakentamisella oli sama tarkoitus ja samat päämäärät, joten niiden rakennustavat ja asemakaavat olivat varsin samankaltaisia. Ja koska kuluneet vuosisadat eivät ole juuri tuoneet mukanaan muutoksia, jotkin kaupungit ovat nykyään jokseenkin samanlaisia kuin ne olivat pari kolme tuhatta vuotta sitten. Kun kaupungin porteista mentiin sisään, tultiin suurelle aukiolle, kaupungin torille, jossa myytiin ja ostettiin jos jotakin ja jossa tehtiin ja sinetöitiin sopimuksia todistajien läsnä ollessa (1Mo 23:10–18; 2Ku 7:1; Na 2:4). Se oli julkinen keskustelupaikka, jossa kuultiin uutisia ja välitettiin niitä eteenpäin (Ne 8:1, 3; Jer 17:19), jossa vanhimmat pitivät oikeudenistuntoja (Ru 4:1–10) ja jossa matkalainen saattoi viettää yönsä, jos kukaan ei sattunut osoittamaan hänelle yksityisesti vieraanvaraisuutta (Tu 19:15–21). Joskus kaupungissa oli muita majoitustiloja sinne tulleita vieraita varten (Jos 2:1; Tu 16:1; Lu 2:4–7; 10:35; ks. MAJATALO).
Jotkin kaupungit rakennettiin erikoistarkoituksiin, esim. Pitom ja Raamses, jotka israelilaisorjat rakensivat faraolle varastopaikoiksi (2Mo 1:11), ja Salomon varastokaupungit, vaunukaupungit ja ratsumiesten kaupungit (1Ku 9:17–19) sekä Josafatin varastokaupungit (2Ai 17:12). Leeviläisille annettiin 48 kaupunkia, 13 niistä pappeja varten ja 6 turvakaupungeiksi tahattomia tappajia varten (4Mo 35:6–8; Jos 21:19, 41, 42; ks. PAPPIEN KAUPUNGIT; TURVAKAUPUNGIT; VAUNUKAUPUNGIT).
Monien muinaisten kaupunkien koko voidaan päätellä niiden muurien raunioiden perusteella, mutta väkilukua ei voida arvioida lainkaan luotettavasti. Niniven kerrotaan olleen erittäin laaja suurkaupunki: ”Ninive, tuo suuri kaupunki, jossa on yli satakaksikymmentätuhatta ihmistä, jotka eivät edes tiedä eroa oikean ja vasemman kätensä välillä.” (Jn 4:11; 3:3.)
Raamatussa mainittujen kaupunkien nimillä oli yleensä jokin merkitys ja tarkoitus, ja monet niiden nimistä paljastavat jotain kaupungin sijainnista, luonteesta tai asukkaiden esi-isistä tai jopa jonkin profeetallisen merkityksen (1Mo 11:9; 21:31; Tu 18:29). Joskus kaksi samannimistä kaupunkia erotettiin toisistaan lisäämällä nimeen sen heimon nimi, jonka alueella kaupunki sijaitsi, kuten nimessä ”Juudan Betlehem” tehtiin, koska myös Sebulonissa oli Betlehem (Tu 17:7; Jos 19:10, 15). Erilliskaupungit olivat jonkin heimon kaupunkeja, jotka sijaitsivat jonkin toisen heimon alueella (Jos 16:9; ks. ERILLISKAUPUNGIT).
Kuvaannollista käyttöä. Heprealaisissa kirjoituksissa kaupungeista puhutaan myös kuvaannollisessa merkityksessä (San 21:22; Jer 1:18). Jeesuskin käytti kaupunkeja kuvauksissaan (Mt 12:25; Lu 19:17, 19) ja Paavali kielikuvissaan (Hpr 11:10, 16; 12:22; 13:14). Ilmestyskirjassa kaupungeilla havainnollistetaan monia eri asioita. Siinä puhutaan ”pyhästä kaupungista”, jota kansakunnat tallaavat (Il 11:2), ”suuresta kaupungista”, jota kutsutaan hengellisessä merkityksessä Sodomaksi ja Egyptiksi (Il 11:8), ”suuresta kaupungista, Babylonista” (Il 18:10–21; 17:18) ja ’pyhästä kaupungista, Uudesta Jerusalemista, joka tulee alas taivaasta Jumalan luota, valmistettuna niin kuin miehelleen kaunistettu morsian’ (Il 21:2–27; 22:14, 19; 3:12).