MOOSEKSEN KIRJAT

Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa. Alun perin ne muodostivat ilmeisesti yhden kirjan, jota sanottiin Tooraksi (”laki”) tai ”Mooseksen lain kirjaksi”, mutta se jaettiin myöhemmin viideksi kääröksi käsittelyn helpottamiseksi (Ne 8:2; Jos 23:6; Esr 6:18). Kirjoja kutsutaan toisinaan myös Pentateukiksi. Tämä suomalaistettu kreikan kielen sana merkitsee ’viittä kääröä’ tai ’viisiosaista teosta’.

Sisältö. Mooseksen kirjat ovat hyvin tärkeä Jumalan kirjoitetun Sanan jakso, sillä ne muodostavat vakaan perustan, jolla suuri osa sen jälkeen tulevasta aineistosta lepää lujasti. 1. Mooseksen kirjassa esitetään henkeytetty luomiskertomus ja seurataan ihmisen historiaa Eedenistä useimpien patriarkkojen ajan halki aina Joosefin kuolemaan asti (”alusta” vuoteen 1657 eaa.). 2. Mooseksen kirja alkaa Joosefin kuolemasta, ja siinä kerrotaan Mooseksen syntymästä orjuuden aikana, Jumalan kansan vapautumisesta Egyptin ikeestä ja lakiliiton voimaansaattamisesta Siinailla; siinä kerrotaan myös yksityiskohtaisesti palvonnan keskuspaikan, tabernaakkelin, rakentamisesta erämaassa (vuosien 1657–1512 eaa. historiaa). 3. Mooseksen kirja käsittää vain noin yhden kuukauden ajanjakson (1512 eaa.), ja siinä esitetään verrattoman arvokasta tietoa leeviläisestä papistosta, sen virkaanasettamisesta ja tehtävistä sekä laeista ja säännöksistä, jotka ohjasivat seurakunnan velvollisuuksia Jehovan palvontaa kohtaan. 4. Mooseksen kirjassa kerrotaan erämaavaelluksen alussa ja lopussa suoritetuista väestönlaskennoista. Siinä tulee myös esille monia yksityiskohtia 40 vuotta kestäneen vaelluksen ajalta (vuoteen 1473 eaa. asti), ja siinä on monia kansakunnan tekemään liittoon kuuluvia lakeja. Viimeinen kirja, 5. Mooseksen kirja, käsittää noin kahden kuukauden ajanjakson (1473 eaa.); siinä selitetään joitakin lakiliiton jaksoja ja esitetään monia ohjesääntöjä, jotka olivat tarpeellisia sille uudelle israelilaissukupolvelle, joka oli leiriytynyt Moabin tasangoille valmiina hyökkäämään Luvattuun maahan ja valloittamaan sen. Viimeisissä luvuissa kerrotaan Joosuan nimittämisestä johtajaksi ja Mooseksen kuolemasta.

Kirjoittaja. Missään kohdassa ei sanota Mooseksen kirjoittaneen koko Pentateukkia, mutta kautta näiden kirjojen on selviä ilmauksia, jotka täyttävät saman tarkoituksen (2Mo 17:14; 24:4; 34:27; 4Mo 33:2; 5Mo 31:9, 19, 22, 24–26). Lisäksi monissa jaksoissa kerrotaan suoraan, että sanojen esittäjä oli Mooses, hänen ensimmäisestä muistiinmerkitystä keskustelustaan alkaen (2Mo 2:13, 14) aina hänen viimeiseen kansalle esittämäänsä siunaukseen asti (5Mo 33:1–29); joukossa on myös joitakin hänen pitkiä puheitaan (5Mo 1:1; 5:1; 27:1; 29:2; 31:1) ja huomattavia laulujaan (2Mo 15:1–19; 5Mo 31:30–32:43). 3. Mooseksen kirjassa on 27 lukua, ja niistä 20:n alkujakeissa ilmaistaan, että luku sisältää Jehovan Moosekselle puhumia sanoja, jotka hänen vuorostaan piti esittää kansalle. 4. Mooseksen kirjassa on yli 50 tällaista kohtaa. 5. Mooseksen kirjan loppujakeita lukuun ottamatta näiden kirjojen sisäiset todisteet osoittavat Mooseksen olleen sen kirjoittaja.

Monet muutkin raamatunkohdat todistavat sen puolesta, että Pentateukki oli lähtöisin Mooseksen kädestä (Jos 1:7; Tu 3:4; 2Ku 18:6; Mal 4:4). Daavid (1Ku 2:1–3), Daniel (9:11), Esra (6:18), Nehemia (8:1), Jeesus (Mr 12:26; Lu 16:29; Joh 7:19), Luukas (24:27) ja Johannes (1:17) mainitsevat sen olevan Mooseksen teos. Jeesus tunnusti suoraan, että Mooses oli kirjoittaja (Mr 10:3–5; Joh 5:46, 47), ja sen tunnustivat myös saddukeukset (Mr 12:18, 19). Lisää kirjoittajaa koskevia piirteitä käsitellään eri Mooseksen kirjojen yhteydessä.

Ensimmäinen Mooseksen kirja. Kirjan latinalainen nimi ”Genesis” (merk. ’synty, syntyminen’) on peräisin kreikkalaisesta Septuagintasta, kun taas sen heprealainen nimi Bereʼ·šitʹ (Alussa) on saatu sen ensimmäisen lauseen ensimmäisestä sanasta.

Milloin ja missä kirjoitettiin. Mooses sai tämän nähtävästi yhteen alkuperäiseen kirjoitukseen (Tooraan) kuuluneen kirjan valmiiksi Siinain erämaassa mahdollisesti 1513 eaa. 1. Mooseksen kirjan 1:1, 2:n jälkeen (missä kerrotaan taivaiden ja maan luomisesta) kirjassa käsitellään ilmeisesti tuhansien vuosien aikaa, joka kului maan valmistamiseen ihmisten asuinpaikaksi (ks. LUOMINEN; PÄIVÄ), ja sen jälkeen käsiteltävä ajanjakso ulottuu ihmisen luomisesta vuoteen 1657 eaa., jolloin Joosef kuoli (ks. AJANLASKU: Ihmisen luomisesta nykyaikaan).

Kirjoittaja. Siihen joidenkin skeptikkojen aikoinaan esittämään väitteeseen, että kirjoitustaitoa ei tunnettu Mooseksen päivinä, suhtaudutaan nykyään yleensä torjuvasti. Kirjassaan New Discoveries in Babylonia About Genesis (1949, s. 35) P. J. Wiseman osoittaa arkeologisten tutkimusten todistavan täysin riittävästi, että ”kirjoitustaito sai alkunsa hyvin varhain ihmisen tunteman historian aikana”. Lähes kaikki nykyajan tutkijat myöntävät kirjoitustaidon olleen olemassa kauan ennen Mooseksen aikaa (toisella vuosituhannella eaa.). Senkaltaiset lauseet kuin: ”Kirjoita tämä kirjaan muistoksi”, joka on 2. Mooseksen kirjan 17:14:ssä, vahvistavat kirjoitustaidon olleen yleinen Mooseksen päivinä. Vaikka Aadamilla on täytynyt olla kyky kehittää kirjoitusjärjestelmä, koska Jumala oli antanut hänelle, täydelliselle ihmiselle, kielen sekä kyvyn käyttää sitä täydellisesti, Raamatussa ei ole todisteita siitä, että hän olisi tehnyt niin (1Mo 2:19, 23).

Mistä Mooses sai 1. Mooseksen kirjaan kirjoittamansa tiedot?

Kaikki 1. Mooseksen kirjassa kerrotut asiat ja tapahtumat ovat Mooseksen syntymää edeltävältä ajalta. Mooses saattoi saada ne jumalallisen ilmoituksen välityksellä. On selvää, että jonkun (joko Mooseksen tai jonkun ennen häntä eläneen) oli täytynyt saada ihmisen luomista edeltäviin tapahtumiin liittyvät tiedot tällä tavoin (1Mo 1:1–27; 2:7, 8). Nämä tiedot ja muut yksityiskohdat olisi kuitenkin voitu välittää Moosekselle suullisena perimätietona. Koska ihmiset elivät tuohon aikaan kauemmin, tietojen siirtämiseen Aadamilta Moosekselle olisi tarvittu vain viisi linkkinä toiminutta ihmistä, nimittäin Metusalah, Seem, Iisak, Leevi ja Amram. Kolmas mahdollisuus on se, että Mooses sai suuren osan tiedoista 1. Mooseksen kirjaa varten tuolloin olemassa olleista kirjoituksista tai dokumenteista. Jo 1700-luvulla hollantilainen oppinut Campegius Vitringa oli tällä kannalla, ja hän perusti päätelmänsä siihen, että 1. Mooseksen kirjassa esiintyy (KJ:ssä) toistuvasti (kymmenen kertaa) ilmaus ”nämä ovat – – sukupolvet” ja kerran ”tämä on – – sukupolvien kirja” (1Mo 2:4; 5:1; 6:9; 10:1; 11:10, 27; 25:12, 19; 36:1, 9; 37:2). Tässä ilmauksessa ”sukupolvia” vastaava heprealainen sana on tō·le·dōtʹ, joka voidaan kääntää paremmin sanalla ”historia” tai ”synty”. Esimerkiksi ”taivaiden ja maan sukupolvet” ei juuri kuulosta järkevältä, mutta ”taivaiden ja maan historia” kuulostaa (1Mo 2:4). Tämän mukaisesti saksalainen Elberfelder-, ranskalainen Crampon- ja espanjalainen Bover-Cantera-käännös käyttävät kaikki sanaa ”historia” samoin kuin Uuden maailman käännös. Ihmiset ovat nykyään kiinnostuneita tarkasta historiallisesta kertomuksesta, ja epäilemättä siitä on oltu yhtä kiinnostuneita alusta saakka.

Vitringa ja muutkin ovat ymmärtäneet sanan tō·le·dōtʹ viittaavan 1. Mooseksen kirjassa jo olemassa oleviin kirjallisiin, historiallisiin dokumentteihin, jotka olivat Mooseksen hallussa ja joista hän sai suurimman osan 1. Mooseksen kirjassa olevista tiedoista, vaikka tästä ei ole todisteita Raamatussa. Heidän mielestään näiden ’historioiden’ yhteydessä suoranaisesti mainitut henkilöt (Aadam, Nooa, Nooan pojat, Seem, Terah, Ismael, Iisak, Esau ja Jaakob) olivat joko noiden kirjallisten dokumenttien kirjoittajia tai alkuperäisiä omistajia. Tämä jättäisi tietysti vielä avoimeksi sen, miten kaikki nämä dokumentit päätyivät Mooseksen haltuun. Selittämättä jää myös se, miksi sellaisilta miehiltä, joita ei tunnettu uskollisina Jehovan palvojina (esim. Ismaelilta ja Esaulta), saatuja dokumentteja käytettäisiin huomattavina tietolähteinä. On täysin mahdollista, että ilmaus ”tämä on – – historia” on vain johdanto, joka sopivasti erottaa pitkän yleishistorian eri osat toisistaan. Matteus käytti samanlaista ilmausta evankeliumikertomuksensa johdantona (Mt 1:1). (Ks. KIRJOITTAMINEN.)

Mitään ehdotonta päätelmää ei sen vuoksi voida tehdä siitä, mistä nimenomaisesta lähteestä Mooses sai muistiin merkitsemänsä tiedot. Tiedot on voitu saada vain yhden edellä käsitellyn tavan sijasta kaikilla kolmella tavalla: jotkin suoran ilmoituksen välityksellä, jotkin suullisesti välitettyinä, jotkin kirjallisina. Tärkeää on se, että Jehova Jumala ohjasi profeetta Moosesta, niin että hän kirjoitti Jumalan henkeyttämänä (2Pi 1:21).

Aineiston oli määrä olla henkeytettynä oppaana tuleville sukupolville. Sitä tuli lukea kansalle toistuvasti (5Mo 31:10–12; 2Ku 23:2, 3; Ne 8:2, 3, 18), ja Israelin kuninkaiden tuli antaa sen opastaa itseään (5Mo 17:18, 19).

Kriitikkojen ”lähdeteoria”. Jotkut raamatunkriitikot ovat laatineet teorian, jonka mukaan 1. Mooseksen kirjaa ei kirjoittanut tai koonnut yksi henkilö, Mooses, vaan useat henkilöt, joista jotkut elivät kauan Mooseksen ajan jälkeen. Oletettujen tyylin ja sanaston erojen perusteella he ovat kehittäneet ns. lähdeteorian. Tämän teorian mukaan oli olemassa kolme lähdettä, joita he kutsuvat nimityksillä ”J” (Jahvisti), ”E” (Elohisti) ja ”P” (Pappiskirja). Joidenkuiden mielestä lähteitä on vielä enemmänkin, koska jokin tapahtuma mainitaan kahteen kertaan tai 1. Mooseksen kirjan eri osissa on samankaltaisia kertomuksia, ja he väittävät kirjan jakautuvan jopa 14:ään toisistaan riippumattomaan lähteeseen. Heidän mielestään näillä eri lähteillä tai kirjoittajilla oli erilaisia näkemyksiä ja teologioita, mutta näiden lähteiden yhteensulautumana 1. Mooseksen kirja muodostaa siitä huolimatta yhtenäisen kokonaisuuden. He tukevat teorioitaan monilla järjenvastaisilla perusteilla. Seuraavassa tarkastellaan joitakin piirteitä.

Lähdeteorian alkuperäinen perusta olivat Jumalasta käytetyt eri nimitykset; kriitikot väittävät, että tämä on osoitus eri kirjoittajista. Tällaisen näkemyksen mielettömyys voidaan kuitenkin nähdä siitä, että hyvinkin lyhyessä 1. Mooseksen kirjan jaksossa käytetään seuraavia nimityksiä: ”Korkein Jumala” (ʼEl ʽEl·jōnʹ, 1Mo 14:18); ”taivaan ja maan Valmistaja” (14:19); ”Suvereeni Herra” (ʼAdo·najʹ, 15:2); ”näkemisen Jumala” (16:13); ”Jumala, Kaikkivaltias” (ʼEl Šad·dajʹ, 17:1); ”Jumala” (ʼElo·himʹ, 17:3); ”tosi Jumala” (ha·ʼElo·himʹ, 17:18); ”kaiken maan Tuomari” (18:25). Yritys käyttää tätä perusteena sille, että jokaisen näistä osista olisi kirjoittanut eri henkilö, johtaa ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin ja järjenvastaisuuksiin. Todellisuudessa 1. Mooseksen kirjassa käytetään Jumalasta eri nimityksiä niiden merkityksen vuoksi, sillä ne tuovat esiin Jehovan eri ominaisuuksia, hänen erilaisia töitään ja sen, miten hän oli tekemisissä kansansa kanssa.

Muita esimerkkejä: Koska 1. Mooseksen kirjan 1:1:ssä käytetään sanaa ba·raʼʹ ’loi’, sen kirjoittajaksi sanotaan lähdettä ”P”. Sama sana löytyy kuitenkin 1. Mooseksen kirjan 6:7:stä, jonka lähteeksi oletetaan ”J”. Ilmauksen ”Kanaanin maa”, joka esiintyy useissa kohdissa (mm. 1Mo 12:5; 13:12a; 16:3; 17:8), sanotaan olevan tunnusomainen ”P”:nä tunnetulle kirjoittajalle, ja sen vuoksi nämä kriitikot katsovat ”P”:n kirjoittaneen nämä kohdat. Mutta luvuissa 42, 44, 47 ja 50 on sama ilmaus kirjoituksissa, joita samat kriitikot ovat pitäneet ”J”:n ja ”E”:n kirjoittamina. Vaikka kriitikot siis väittävät, että heidän teorioitaan tarvitaan selittämään 1. Mooseksen kirjan oletettuja epäjohdonmukaisuuksia, tarkastelu osoittaa, että itse teoriat ovat täynnä epäjohdonmukaisuuksia.

Jos kunkin teoreettisen lähteen kirjoittamaksi katsottu aineisto otetaan erilleen 1. Mooseksen kirjan kertomuksesta jakso jaksolta ja lause lauseelta ja kootaan sitten jälleen yhteen, tuloksena on joukko kertomuksia, joista kukin on itsessään epälooginen ja epäyhtenäinen. Jos uskoisimme, että joku myöhemmin elänyt kokooja käytti näitä eri lähteitä ja liitti ne yhteen, meidän olisi pakko uskoa, että näitä epäyhtenäisiä kertomuksia pidettiin ennen niiden yhteensulauttamista historiallisina kertomuksina ja että Israelin kansakunta käytti niitä satojen vuosien ajan. Mutta kuka kirjoittaja, varsinkaan historioitsija, laatisi sellaisia epäyhtenäisiä kertomuksia, ja jos hän tekisikin niin, mikä kansakunta pitäisi niitä historianaan?

”Lähdeteorian” kannattajien epäloogisuutta valaisevat seuraavat egyptologi K. A. Kitchenin sanat: ”Pentateukin kritiikissä on kauan ollut tapana jakaa kokonaisuus erillisiin dokumentteihin eli lähteisiin. – – Mutta Vanhan testamentin kriittisen tutkimuksen tapa katsoa näiden tunnuspiirteiden viittaavan eri lähteisiin eli dokumentteihin johtaa ilmeiseen järjenvastaisuuteen, kun sitä sovelletaan toisiin muinaisiin itämaisiin kirjoituksiin, joissa esiintyy täsmälleen samanlaisia ilmiöitä.” Hän mainitsee sitten esimerkin egyptiläisestä elämäkerrasta, jonka voitaisiin 1. Mooseksen kirjan kriitikkojen teoreettisia menetelmiä käyttämällä sanoa olevan peräisin eri lähteistä mutta joka todisteiden mukaan ”sai alkunsa, joka laadittiin, kirjoitettiin ja kaiverrettiin kuukausien, viikkojen tai vieläkin lyhyemmän ajan kuluessa. Sen tyylin takana ei voi olla lähteitä, sillä se vaihtelee vain tarkasteltavien aiheiden ja kulloinkin sopivan käsittelytavan suhteen.” (The New Bible Dictionary, toim. J. Douglas, 1980, s. 349.) Kriitikkojen teorioiden heikkous todellisuudessa vahvistaa niitä todisteita, joiden mukaan vain yksi mies, Mooses, kirjoitti Jumalan henkeyttämänä muistiin johdonmukaisen, yhtenäisen kertomuksen, joka on 1. Mooseksen kirjassa.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan historiallinen luonne. 1. Mooseksen kirja on ainoa ihmisten tuntema tietolähde, jossa esitetään aina alkuun asti ulottuva looginen, yhtenäinen historia. Ilman sen todenperäistä historiaa ensimmäisestä miehestä ja naisesta ei olisi muuta kuin ne mielikuvitukselliset kertomukset tai vertauskuvalliset selitykset ihmisen alusta, jotka löytyvät pakanakansojen luomiskertomuksista. 1. Mooseksen kirjan vertaileminen pakanoiden luomiskertomuksiin osoittaa selvästi Raamatun kertomuksen ylivertaisuuden.

Merkittävimmän babylonialaisen tarun mukaan Marduk, Babylonin pääjumala, tappoi Tiamat-jumalattaren, otti sitten tämän ruumiin ja ”halkaisi hänet kuin simpukan kahtia: hänen toisen puoliskonsa hän asetti ylös ja pani sen taivaaksi”. Näin saivat alkunsa maa ja taivas. Ihmiselämän luomisesta tässä tarussa todetaan, että jumalat saivat Kingu-jumalan kiinni ja ”sälyttivät hänelle hänen syyllisyytensä ja katkaisivat hänen veri(suonensa). Hänen verestään he muodostivat ihmiskunnan.” (Ancient Near Eastern Texts, toim. James Pritchard, 1974, s. 67, 68.) Egyptiläisissäkin luomistaruissa kerrotaan useiden jumalien toiminnasta, mutta niissä on erilaisia käsityksiä siitä, kumman kaupungin jumala (Memfiksen vai Theban) sai luomisen aikaan. Eräässä egyptiläisessä tarussa kerrotaan, että auringonjumala Ra loi ihmiskunnan kyynelistään. Kreikkalaiset tarut ovat rinnakkaisia babylonialaisten kanssa. Muinaiset kiinalaiset muistiinmerkinnät ovat suurimmaksi osaksi kalentereita ja aikalaskelmia tai enintään paikallisesti tai lyhytaikaisesti kiinnostavia muistiinmerkintöjä.

Yhdessäkään tällaisessa muinaisessa lähteessä ei ole sellaista historiaa, sukuluetteloa ja ajanlaskua kuin 1. Mooseksen kirjassa. Yleensä muinaisten kansakuntien kirjoituksissa esitetään epävarmoja ja sekavia tietoja siitä, ketkä olivat noiden kansakuntien kantaisiä. Israelin varhaishistorian varmuus ja yksityiskohdat tekevät siitä silmiinpistävän erilaisen. Todellisuudessa meidän ei pitäisi muuta odottaakaan, kun otamme huomioon, mikä oli Jumalan tarkoitus kansansa suhteen. Raamatussa kerrotaan, että Jumala hallitsi suoranaisesti Israelin kansakuntaa ja että hän oli tekemisissä heidän esi-isiensä, varsinkin Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin, kanssa. Sitten hän käytti Moosesta hyvin erityisellä tavalla ja antoi hänen välityksellään israelilaisille Lain, joka teki heistä kansakunnan. Israelin historiaa ei ole merkitty muistiin pelkästään israelilaisten hyödyksi vaan myös kaikkien niiden hyödyksi, jotka haluavat oppia tuntemaan tosi Jumalan tiet ja menettelytavat ja palvella häntä.

Vastatessaan niille, jotka hylkäävät monia 1. Mooseksen kirjan osia taruina tai kansanperinteenä, Wilhelm Möller sanoo: ”Mielestäni ei voida uskottavasti väittää, että jonkin kansan keskuudessa taruja ja myyttejä alettiin vähitellen pitää tosiasioina, niin että meidän tulisi nyt ehkä olla halukkaita hyväksymään Nibelungenliedin tai Punahilkan kertomukset historiallisiksi totuuksiksi. Mutta näin on kriitikkojen mukaan käynyt Israelin tapauksessa.” (The International Standard Bible Encyclopaedia, toim. J. Orr, 1960, II osa, s. 1209.) Lisäksi hän huomauttaa, että profeetat pitivät Sodoman ja Gomorran tuhoa koskevaa kertomusta totuudenmukaisena (Jes 1:9; Am 4:11) ja Abrahamia, Iisakia, Jaakobia ja Joosefia todellisina persoonina (Jes 29:22; Mi 7:20). Tämän lisäksi Abraham mainitaan Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa usein perusteltaessa ylösnousemusta; jopa Jeesus Kristus mainitsee hänet Matteuksen 22:32:ssa. Jos Abraham, Iisak ja Jaakob eivät olisi todella eläneet, Jeesus olisi varmaankin käyttänyt jotain toista kuvausta (Mt 22:31–33).

Kirjan arvo. 1. Mooseksen kirjassa kerrotaan, miten maailmankaikkeus sai alkunsa. Asialliseen tyyliin siinä kuvaillaan luomisen ihmeitä antamatta niiden peittää alleen kirjan päätarkoitusta. Se on näin ollen erilainen kuin pakanalliset luomiskertomukset, joissa näistä ihmeistä tulee pääasia ja joissa ne tuodaan esille järjenvastaisuuksien ja selvien perättömyyksien avulla. 1. Mooseksen kirjassa kerrotaan luomistyöstä, ja siinä osoitetaan, mikä oli Jumalan tarkoitus hänen luodessaan ihmisen ja mikä on ihmisen suhde Jumalaan ja ihmisen suhde eläimiin. Siinä esitetään ihmisten kuoleman ja vaikeuksien syy ja pelastumistoivo. Siinä tuodaan ilmi, että kaikki ihmiset polveutuvat yhdestä ihmisestä, Aadamista, joka teki syntiä ja menetti jälkeläisiltään elämän; näin se auttaa meitä ymmärtämään, miten yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, lunastusuhri voi sovittaa ihmiskunnan synnit. 1. Mooseksen kirja auttaa meitä näkemään, miten vertauskuvallinen käärme, Saatana Panettelija, herätti kiistakysymyksen Jumalan suvereeniuden oikeellisuudesta. Siinä esitetään varma toivo Saatanan tuhosta ja ihmiskunnan vapautumisesta. Siinä kerrotaan Babylonin alkuperästä ja siten kaiken vedenpaisumuksen jälkeisen maailman väärän uskonnon alkuperästä, mikä auttaa tunnistamaan Ilmestyskirjan Suuren Babylonin (ks. SUURI BABYLON).

Jeesus sanoi, että jos joku palvelee Jumalaa, hänen täytyy palvoa häntä hengessä ja totuudessa (Joh 4:24). 1. Mooseksen kirjassa esitetään totuus ihmisen alusta ja Jumalan toiminnasta hänen suhteensa. Koska kaikki 1. Mooseksen kirjaan muistiinmerkityt tiedot ovat tosia eivätkä taruja, me voimme tietää totuuden ihmisen historiasta. Voimme nähdä, että vedenpaisumuksen aikaan asti ihmiset varmasti tiesivät totuuden Eedeniä koskevasta raamatullisesta kertomuksesta, sillä puutarha oli olemassa ja kerubit leimuavine miekkoineen olivat sen portilla (1Mo 3:24). Mutta ne, jotka halusivat kulkea omien halujensa mukaan, jättivät silmiensä edessä olevat tosiasiat huomiotta. Nooa kuitenkin palveli Jumalaa siten kuin ihminen tosi historian mukaan alun perin luotiin palvelemaan häntä. Vaikka Nimrod vedenpaisumuksen jälkeen nousi kapinaan Jumalaa vastaan Babelin tornin luona, Seemin sukuhaaraan kuuluneet patriarkat pysyivät jatkuvasti todellisella elämäntiellä. Kun koitti Jumalan aika organisoida Israel kansakunnaksi ja antaa siihen kuuluville Laki, se ei tuonut tullessaan heille jotain täysin tuntematonta, jotain vallankumouksellista elämäntavan muutosta. Patriarkaalisen yhteiskunnan aikana he olivat jo tehneet paljon sellaista, mikä sisältyi Lakiin. M’Clintockin ja Strongin Cyclopædiassa (1881, III osa, s. 782) todetaan: ”Tämä teokratia ei voinut tulla historiaan ilman valmistavia tapahtumia. Teokratian voimaantuloon johtaneet seikat ovat 1. Mooseksen kirjan kertomuksissa.”

Tämä puolestaan valmisti tietä Messiaalle ja kristillisyydelle. Kun Jeesus Kristus saapui, ne jotka olivat noudattaneet Lakia parhaan kykynsä mukaan, pystyivät pian tunnistamaan hänet. Hän ei ilmaantunut yhtäkkiä ilman mitään taustaa tai historiallista valtuutusta ja ilmoittanut olevansa suuri pelastaja ja johtaja. 1. Mooseksen kirjasta lähtien esitettyjen taustatietojen ansiosta vilpitönsydämiset ihmiset saattoivat tunnistaa hänet ja seurata häntä. Näin ollen juutalaiskristityistä voitiin muodostaa voimakkaan järjestön ydin, ja he olivat valmiita viemään vakuuttavaa evankeliumia kansakunnille. Pakanakansojen esi-isät olivat johtaneet noihin kansoihin kuuluvia pois totuudesta. He olivat ’vieraantuneita Israelin valtiosta ja vieraita lupauksen liittoihin nähden, eikä heillä ollut toivoa, ja he olivat ilman Jumalaa maailmassa’ (Ef 2:12). Heidän täytyi sen vuoksi oppia Jumalan periaatteet alusta saakka, ennen kuin heistä saattoi tulla kristittyjä.

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on siksi arvokas perusta kaikkien muiden raamatunkirjojen ymmärtämiselle, ja se on välttämätön kristillisyydelle. Siinä esitetään Raamatun teema, Jehovan suvereeniuden kunniaansaattaminen ja hänen maata koskevan tarkoituksensa lopullinen täyttyminen hänen Valtakuntansa välityksellä, joka on luvatun Siemenen hallinnassa. 1. Mooseksen kirjan 3:15:ssä olevan aivan ensimmäisen ja perusluonteisen profetian lisäksi tässä kirjassa on lukuisia muita profetioita, joista hyvin monet ovat täyttyneet sen laatimisen jälkeen.

Toinen Mooseksen kirja. Heprean kielellä 2. Mooseksen kirja alettiin tuntea nimellä Šemōtʹ (Nimet), joka on peräisin sen alkusanoista Weʼelʹleh šemōtʹ eli ”Ja nämä ovat – – nimet”. ”Exodus” on kreikkalaisen nimen latinaistettu muoto, ja se merkitsee ’poismenoa, lähtöä’, ts. israelilaisten Egyptistä lähtöä.

Tämä kirja on selvästi jatkoa 1. Mooseksen kirjaan, sillä se alkaa sanalla ”ja”, minkä jälkeen luetellaan uudelleen Jaakobin poikien nimet, jotka on otettu 1. Mooseksen kirjan 46:8–27:ssä esitetystä täydellisemmästä luettelosta. 2. Mooseksen kirja kirjoitettiin 1512 eaa., vuoden kuluttua siitä, kun israelilaiset olivat lähteneet Egyptistä ja leiriytyneet Siinain erämaahan. Kirja käsittää 145 vuoden ajanjakson, vuonna 1657 eaa. tapahtuneesta Joosefin kuolemasta vuoteen 1512 eaa., jolloin tabernaakkeli rakennettiin.

Kirjoittaja. Juutalaiset eivät ole koskaan asettaneet kyseenalaiseksi sitä, että Mooses kirjoitti 2. Mooseksen kirjan. Siinä käytetyt egyptiläiset ilmaukset viittaavat pikemminkin tuohon aikaan eläneeseen kirjoittajaan kuin myöhemmin syntyneeseen juutalaiseen.

Tarkkuus, totuudellisuus. Monista kohdista ”käy ilmi [2. Mooseksen kirjan kirjoittajan] yksityiskohtainen muinaisen Egyptin tuntemus. Egyptiläisten asenne ulkomaalaisia kohtaan – se että he pysyivät heistä erillään, vaikka suvaitsivatkin heitä maassaan, heidän erityinen vihansa paimenia kohtaan ja Palestiinasta tulleiden muukalaisten epäileminen vakoojiksi – heidän sisäinen hallintonsa, sen vakiintunut luonne, kuninkaan valta, pappien vaikutus, suuret rakennukset, ulkomaalaisten työntekijöiden käyttö niiden rakentamisessa, tiilien – – ja olkia sisältävien tiilien käyttö – –, työvoudit, ruumiiden palsamointi, mausteiden tuonti sen vuoksi – –, kiihkeät surumenot – –, hevosten ja vaunujen käyttö taistelussa – – nämä ovat muutamia niistä monista seikoista, joihin voitaisiin viitata sen osoittamiseksi, että Pentateukin kirjoittaja tunsi yksityiskohtaisesti egyptiläiset tavat ja tottumukset.” (George Rawlinson, The Historical Evidences of the Truth of the Scripture Records, 1862, s. 290, 291.)

Kertomus faraon tyttären peseytymisestä Niilissä on asetettu kyseenalaiseksi (2Mo 2:5), mutta Herodotoksen (Historiateos, II, 35) mukaan (samoin kuin muinaisten muistomerkkien mukaan) naisten elämää ei muinaisessa Egyptissä rajoitettu. Egyptiläiset uskoivat myös, että Niilin vesillä oli mahtavaa voimaa. Toisinaan farao meni virran äärelle ilmeisesti palvomaan. Siellä hän tapasi Mooseksen ainakin kaksi kertaa kymmenen vitsauksen aikana (2Mo 7:15; 8:20).

Ei ole yllättävää, että egyptiläisissä muistomerkeissä ei kerrota israelilaisten Egyptissä olosta, sillä sikäläisten muistomerkkien tutkiminen paljastaa, että egyptiläiset eivät tehneet muistiinmerkintöjä itselleen epäedullisista tapahtumista. Kivisiä monumentteja voimakkaamman todistuksen antaa kuitenkin pesahin vietto; sen välityksellä juutalaiset ovat viettäneet Egyptistä lähdön muistoa koko historiansa ajan.

Voimakkaat todisteet puhuvat 2. Mooseksen kirjan historiallisen tarkkuuden ja siinä esitetyn kertomuksen puolesta. Westcottin ja Hortin mukaan Jeesus ja Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat lainaavat 2. Mooseksen kirjaa tai viittaavat siihen yli 100 kertaa. Kirjan kirjoittajan, Mooseksen, avoimuus on todiste sen oikeaperäisyydestä. Hän kertoo hyvin vilpittömästi omista heikkouksistaan, epäröinnistään ja virheistään eikä lue ihmeitä, johtajuutta ja organisointia omien kykyjensä ansioksi, vaikka egyptiläiset pitivätkin häntä huomattavana miehenä ja israelilaiset pääasiallisesti kunnioittivatkin häntä suuresti (2Mo 11:3; 3:10–12; 4:10–16).

Jumalan käsi selvästikin ohjasi Israelin Egyptissä oloa ja sieltä poislähtöä. Olisi tuskin voitu löytää parempaa paikkaa, missä Israel saattoi kasvaa nopeasti mahtavaksi kansakunnaksi. Jos israelilaiset olisivat olleet Kanaanissa, heidän olisi täytynyt käydä monia sotia kanaanilaisten kanssa, kun taas voimakkaimmillaan olevan ensimmäisen maailmanvallan alueella sen mahti suojeli heitä. He asuivat maan parhaassa osassa, mikä vaikutti myönteisellä tavalla heidän terveyteensä ja hedelmällisyyteensä sekä jossain määrin myös heidän henkiseen kasvuunsa.

Mutta moraalisen ja hengellisen kasvun kannalta Egypti ei ollut ihanteellinen paikka, eikä se ollut sovelias paikka heidän järjestämisekseen teokraattisen hallinnon alaisuudessa olevaksi kansakunnaksi, jonka papisto esittäisi uhreja ja antaisi opetusta. Lisäksi sen Jumalan lupauksen, että hän antaisi Abrahamin siemenelle Kanaanin maan, täytyi täyttyä, ja Jumalan aika sen täyttymiselle oli tullut. Israelista oli määrä tehdä suuri kansakunta, jonka Kuninkaana olisi Jehova. 2. Mooseksen kirjassa kerrotaan, miten Jehova toteutti tämän tarkoituksen. (2Mo 15:13–21.)

Kuolleenmeren kirjakääröt. Kuolleenmeren alueelta löytyneistä käsikirjoituksista 15 sisältää katkelmia 2. Mooseksen kirjasta. Yksi katkelma (4QEx^f) on ajoitettu noin vuoteen 250 eaa. Kaksi luultavasti 100- tai 200-luvulta eaa. peräisin olevaa katkelmaa on kirjoitettu muinaisheprealaisilla kirjaimilla, joita käytettiin ennen Babylonin pakkosiirtolaisuutta.

Kolmas Mooseksen kirja. Pentateukin kolmannessa kirjassa on Jumalan lakeja uhreista, puhtaudesta ja muista Jehovan palvontaan liittyvistä asioista. Leeviläinen papisto suoritti saamiensa ohjeiden mukaan pyhää palvelusta ”taivaallisten esikuvassa ja varjossa” (Hpr 8:3–5; 10:1). Kirjan latinalainen nimi ”Leviticus” tarkoittaakin ’leeviläisiä koskevaa’.

Tapahtumien aika. 3. Mooseksen kirjan tapahtumat käsittävät enintään yhden kuukauden ajan. Kirjassa ei niinkään selosteta pitkähkön ajan kuluessa sattuneita erilaisia tapahtumia vaan siinä luetellaan Jehovan ohjesääntöjä. Tabernaakkelin pystytys Israelin Egyptistä-lähdön toisen vuoden ensimmäisen kuukauden ensimmäisenä päivänä mainitaan 2. Mooseksen kirjan viimeisessä luvussa, juuri ennen 3. Mooseksen kirjan aineistoa (2Mo 40:17). 4. Mooseksen kirjan alkujakeissa (1:1–3) eli heti 3. Mooseksen kirjan aineiston jälkeen kerrotaan Jumalan käskystä suorittaa väestönlaskenta. Tuo käsky annettiin Moosekselle ”toisen kuun ensimmäisenä päivänä, toisena vuonna siitä, kun he olivat lähteneet Egyptin maasta”.

Milloin ja missä kirjoitettiin. On loogista päätellä, että kirja on kirjoitettu 1512 eaa. erämaassa Siinain luona. 3. Mooseksen kirjassa on leirielämää kuvailevia mainintoja, mikä todistaa sen puolesta, että kirja kirjoitettiin tosiaan erämaassa (3Mo 4:21; 10:4, 5; 14:8; 17:1–5).

Kirjoittaja. Kaikki edellä esitetyt todisteet auttavat myös tunnistamaan kirjoittajaksi Mooseksen. Hän sai tiedot Jehovalta (3Mo 26:46), ja kirja päättyy sanoihin: ”Nämä ovat ne käskyt, jotka Jehova Siinainvuorella antoi Moosekselle Israelin poikia varten.” (27:34.) 3. Mooseksen kirja on lisäksi osa Pentateukkia, jonka kirjoittajaksi tunnustetaan yleisesti Mooses. 3. Mooseksen kirja alkaa ilmauksella ”Ja – –”, mikä osoittaa sen liittyvän 2. Mooseksen kirjaan ja siten koko muuhun Pentateukkiin, mutta lisäksi se, miten Jeesus Kristus ja Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat viittaavat siihen, osoittaa heidän tienneen sen olevan Mooseksen kirjoittama ja kuuluvan kiistatta Pentateukkiin. Huomaa esimerkiksi, miten Kristus viittasi 3. Mooseksen kirjan 14:1–32:een (Mt 8:2–4), miten Luukas viittasi 3. Mooseksen kirjan 12:2–4, 8:aan (Lu 2:22–24) ja miten Paavali esittää 3. Mooseksen kirjan 18:5:n ajatuksen (Ro 10:5).

Kuolleenmeren kirjakääröt. Kuolleenmeren alueelta löydetyistä käsikirjoituksista yhdeksän sisältää katkelmia 3. Mooseksen kirjasta. Niistä neljä, joiden ajatellaan olevan peräisin vuosilta 125–75 eaa., on kirjoitettu muinaisheprealaisilla kirjaimilla, jotka olivat käytössä ennen Babylonin pakkosiirtolaisuutta.

Kirjan arvo. Jumala lupasi Israelille, että jos se tottelisi hänen ääntään, siitä tulisi hänelle ”pappisvaltakunta ja pyhä kansakunta” (2Mo 19:6). 3. Mooseksen kirjassa on selostettu, kuinka Jumala asetti papiston virkaan kansakuntaansa varten ja antoi sille säädökset, joiden avulla siihen kuuluvat voisivat säilyttää pyhyyden hänen silmissään. Vaikka Israel olikin vain Jumalan esikuvallinen ”pyhä kansakunta”, jonka papit suorittivat ”pyhää palvelusta taivaallisten esikuvassa ja varjossa” (Hpr 8:4, 5), Jumalan lain totteleminen olisi pitänyt kansaan kuuluvat puhtaina ja heistä olisi voinut tulla hänen hengellisen ’kuninkaallisen papistonsa, pyhän kansakuntansa’ jäseniä (1Pi 2:9). Mutta koska Israelin enemmistö oli tottelematon, se menetti mahdollisuuden täyttää Jumalan valtakunnan koko jäsenmäärä, kuten Jeesus sanoi juutalaisille (Mt 21:43). 3. Mooseksen kirjassa esitetyt lait olivat siitä huolimatta korvaamattoman arvokkaita niitä noudattaville.

Puhtautta ja ruokavaliota koskevat lait sekä sukupuolimoraalia koskevat säännökset varjelivat heitä sairauksilta ja estivät heitä turmeltumasta (3Mo, luvut 11–15, 18). Mutta nämä lait hyödyttivät heitä ennen kaikkea hengellisesti, sillä ne auttoivat heitä perehtymään Jehovan pyhiin ja vanhurskaisiin teihin ja mukautumaan niihin (11:44). Lisäksi Raamatun tässä osassa esitetyt säännökset, jotka olivat osa Lakia, toimivat kasvattajana, joka johti uskovia Jeesukseen Kristukseen, Jumalan suureen Ylimmäiseen Pappiin ja häneen, josta lukemattomat Lain mukaan esitetyt uhrit olivat esikuva (Ga 3:19, 24; Hpr 7:26–28; 9:11–14; 10:1–10).

Kolmas Mooseksen kirja on edelleen erittäin arvokas kaikille nykyään eläville, jotka haluavat palvella Jehovaa otollisella tavalla. On todella uskoa vahvistavaa tutkia, miten sen eri piirteet ovat täyttyneet Jeesuksen Kristuksen, lunastusuhrin ja kristillisen seurakunnan yhteydessä. Vaikka kristityt eivät olekaan lakiliiton alaisuudessa (Hpr 7:11, 12, 19; 8:13; 10:1), 3. Mooseksen kirjassa esitetyt säännökset auttavat heitä ymmärtämään, miten Jumala suhtautuu eri asioihin. Kirja ei sen vuoksi ole pelkkä selostus kuivista yksityiskohdista, joilla ei ole käyttöarvoa, vaan se sisältää mielenkiintoista tietoa. Se että kristitty oppii tietämään, mitä mieltä Jumala on eri asioista, joista joitakin ei sellaisenaan käsitellä Kreikkalaisissa kirjoituksissa, auttaa häntä karttamaan sitä, mikä ei miellytä Jumalaa, ja tekemään sitä, mikä miellyttää häntä.

Neljäs Mooseksen kirja. 4. Mooseksen kirjan latinalainen nimi ”Numeri” viittaa kahteen siinä kuvailtuun Israelin poikien laskentaan. Kirjan tapahtumapaikkoina ovat Siinainvuoren seudut, erämaa, jossa Israel vaelsi, ja Moabin tasangot. Kertomus käsittää pääasiassa 38 vuoden ja 9 kuukauden pituisen ajanjakson vuosina 1512–1473 eaa. (4Mo 1:1; 5Mo 1:3, 4). 4. Mooseksen kirjan 7:1–88:ssa ja 9:1–15:ssä kuvaillut tapahtumat sattuivat aikaisemmin kuin niiden edellä ja jäljessä kerrotut tapahtumat, mutta niissä tulee esille taustatietoja, jotka ovat tärkeä osa kirjaa.

Kirjoittaja. 4. Mooseksen kirjan kirjoittajana on vanhastaan pidetty Moosesta. Kirjasta itsestään löytyy runsaasti tätä käsitystä tukevia todisteita. Missään ei vihjata Israelin eläneen muualla kuin Egyptissä ja myöhemmin erämaassa. Puhuessaan Hebronin rakennusajasta kirjoittaja käytti vertailukohtana egyptiläistä Soanin kaupunkia (4Mo 13:22). Soanin ikä olisi kyllä ollut Mooseksen kaltaisen miehen tiedossa, sillä hänellehän ”opetettiin kaikkea egyptiläisten viisautta” (Ap 7:22).

Jotkin 4. Mooseksen kirjan käskyt soveltuvat nimenomaan liikkeellä olevan kansakunnan olosuhteisiin. Sellaisia ovat heimojen ennakolta määrätyt paikat leirissä (4Mo 1:52, 53), marssijärjestys (2:9, 16, 17, 24, 31) ja trumpettien merkkisoitot kansankokouksen koolle kutsumiseksi ja leirin purkamiseksi (10:2–6). Myös karanteenilain sanamuoto sopii leirielämään (5:2–4). Useat muut käskyt taas soveltuvat selvästi tulevaan aikaan, jolloin israelilaiset asuisivat Luvatussa maassa. Näitä ovat trumpettien käyttö taistelukutsujen soittamiseen (10:9), 48 kaupungin asettaminen erilleen leeviläisiä varten (35:2–8), toimet joihin on ryhdyttävä epäjumalanpalvelusta ja Kanaanin asukkaita vastaan (33:50–56), kuuden turvakaupungin valitseminen, ohjeet menettelystä niiden suhteen, jotka väittävät olevansa tahattomia tappajia (35:9–33), ja perintöä sekä naispuolisten perillisten avioliittoa koskevat lait (27:8–11; 36:5–9).

Lisäksi Mooseksen sanotaan selvästi kirjoittaneen muistiin israelilaisten leiripaikat (4Mo 33:2), ja 4. Mooseksen kirjan päätössanoissakin hänen ilmaistaan olleen kirjan kirjoittaja (36:13).

Oikeaperäisyys. Kirjan oikeaperäisyydestä ei ole epäilyksen häivääkään. Sen avoimuus on merkille pantavaa. Väärää käytöstä ja tappioita ei peitellä (4Mo 11:1–5, 10, 32–35; 14:2, 11, 45). Jopa Mooseksen itsensä, hänen veljensä Aaronin, hänen sisarensa Mirjamin ja hänen veljenpoikiensa Nadabin ja Abihun rikkomukset tuodaan julki (3:3, 4; 12:1–15; 20:2–13). Kirjassa kerrottuja tapahtumia otetaan toistuvasti esille Psalmien kirjassa (78:14–41; 95:7–11; 105:40, 41; 106:13–33; 135:10, 11; 136:16–20). Viittaamalla 4. Mooseksen kirjan huomattaviin tapahtumiin ja muihin siinä mainittuihin yksityiskohtiin Joosua (4:12; 14:2), Jeremia (2Ku 18:4), Nehemia (9:19–22), Daavid (Ps 95:7–11), Jesaja (48:21), Hesekiel (20:13–24), Hoosea (9:10), Aamos (5:25), Miika (6:5), kristitty marttyyri Stefanos (Ap 7:36), apostolit Paavali (1Ko 10:1–11) ja Pietari (2Pi 2:15, 16), opetuslapsi Juudas (jae 11) ja Jumalan Poika (Joh 3:14; Il 2:14) osoittivat pitävänsä tätä kertomusta Jumalan henkeytettyyn sanaan kuuluvana. Lisäksi se sisältää Bileamin profetian tähdestä, joka astuisi esiin Jaakobista, mikä täyttyi ensimmäisen kerran silloin, kun Daavidista tuli kuningas ja kun hän sen jälkeen alisti moabilaiset ja edomilaiset valtaansa (4Mo 24:15–19; 2Sa 8:2, 13, 14).

Arvo. 4. Mooseksen kirjassa osoitetaan voimakkaasti, että on tärkeää totella Jehovaa sekä kunnioittaa häntä ja hänen palvelijoitaan, että tarvitaan uskoa sekä valppautta jumalattomien suhteen (4Mo 13:25–14:38; 22:7, 8, 22; 26:9, 10; Hpr 3:7–4:11; 2Pi 2:12–16; Ju 11; Il 2:14), että ei tule osoittaa uskottomuutta panemalla Jehova koetukselle (4Mo 21:5, 6; 1Ko 10:9) ja että tulee varoa nurisemista (4Mo 14:2, 36, 37; 16:1–3, 41; 17:5, 10; 1Ko 10:10, 11) ja sukupuolista moraalittomuutta (4Mo 25:1–9; 31:16; 1Ko 10:6, 8). Siitä, miten Jehova kohteli Israelia, käy ilmi hänen suuri voimansa, armonsa ja rakkaudellinen huomaavaisuutensa samoin kuin se, että hän on hidas vihaan, vaikka hän ei pidätykään antamasta ansaittua rangaistusta (4Mo 14:17–20). Edelleen Mooseksen asema ja palvelus (4Mo 12:7; Hpr 3:2–6), veden saaminen kalliosta ihmeen välityksellä (4Mo 20:7–11; 1Ko 10:4), kuparikäärmeen kohottaminen (4Mo 21:8, 9; Joh 3:14, 15) ja puhdistusvesi (4Mo 19:2–22; Hpr 9:13, 14) olivat kaikki profeetallisia malleja, jotka täyttyivät Kristuksessa Jeesuksessa.

Kertomus luo taustaa joillekin muille raamatunkohdille. Siinä osoitetaan, millä perusteella Juudan kuningas Hiskia saattoi järjestää pesah-juhlan 14. sivkuuta (ijjarkuuta) nisankuun (abibkuun) 14. päivän sijasta (4Mo 9:10, 11; 2Ai 30:15). Nasiiriuden laaja käsittely (4Mo 6:2–21) selittää, miksi Simson ja Samuel eivät saaneet leikkauttaa hiuksiaan (Tu 13:4, 5; 1Sa 1:11) ja miksi Johannes Kastaja ei saanut juoda väkijuomia (Lu 1:15). Lisäesimerkkejä löytyy, kun verrataan keskenään seuraavia raamatunkohtia: 4. Mooseksen kirja 2:18–23 ja psalmi 80:2; 4. Mooseksen kirja 15:38 ja Matteus 23:5; 4. Mooseksen kirja 17:8–10 ja Heprealaisille 9:4; 4. Mooseksen kirja 18:26 ja Heprealaisille 7:5–9; 4. Mooseksen kirja 18:31 ja 1. Korinttilaisille 9:13, 14; 4. Mooseksen kirja 28:9, 10 ja Matteus 12:5.

Viides Mooseksen kirja. 5. Mooseksen kirjan, Pentateukin viidennen kirjan, heprealainen nimi on Deva·rimʹ (Sanat), joka on saatu heprealaisen tekstin alkusanoista. Kirjan latinalainen nimi ”Deuteronomium” on peräisin kreikkalaisessa Septuagintassa olevasta nimestä Deu·te·ro·noʹmi·on, jonka kirjaimellinen merkitys on ’toinen laki, lain toisto’. Näin käännettiin kreikan kielelle 5. Mooseksen kirjan 17:18:ssa oleva heprealainen ilmaus miš·nehʹ hat·tō·rahʹ, joka tarkasti käännettynä tarkoittaa ’lain jäljennöstä’.

Vahva todiste 5. Mooseksen kirjan oikeaperäisyydestä Raamatun kaanoniin kuuluvana kirjana ja siitä, että Mooses on sen kirjoittaja, on juutalaisten näkemys: he ovat aina pitäneet 5. Mooseksen kirjaa Mooseksen lain osana. 5. Mooseksen kirjan oikeaperäisyyden puolesta esitettävät todisteet ovat jokseenkin samat kuin edellä esitetyt Pentateukin neljän muunkin kirjan todisteet. Huomattavimpia todisteita 5. Mooseksen kirjan oikeaperäisyyden puolesta esittää Jeesus; hän lainasi sitä kolme kertaa torjuessaan Saatana Panettelijan esittämät kiusaukset (Mt 4:1–11; 5Mo 6:13, 16; 8:3). Lisäksi kun Jeesukselta kysyttiin, mikä oli suurin ja ensimmäinen käsky, hän vastasi lainaamalla 5. Mooseksen kirjan 6:5:tä (Mr 12:30). Paavalikin lainaa 5. Mooseksen kirjan 30:12–14:ää ja 32:35, 36:ta (Ro 10:6–8; Hpr 10:30).

Viides Mooseksen kirja käsittää vähän yli kahden kuukauden ajanjakson vuoden 1473 eaa. aikana. Se kirjoitettiin Moabin tasangoilla, ja se koostuu neljästä puheesta, yhdestä laulusta sekä Mooseksen esittämästä siunauksesta Israelin ollessa leiriytyneenä Kanaanin rajalle ennen astumistaan tuohon maahan. (5Mo 1:3; Jos 1:11; 4:19.)

Tarkoitus. Huolimatta nimen Deuteronomium merkityksestä tämä kirja ei ole toinen laki tai koko Lain toisto, vaan pikemminkin sen selitys, kuten 5. Mooseksen kirjan 1:5:ssä sanotaan. Siinä kehotetaan Israelia pysymään uskollisena Jehovalle ja käytetään 40-vuotisen vaelluksen kokenutta sukupolvea varoittavana esimerkkinä. Mooses selittää ja käsittelee laajemmin joitakin Lain keskeisiä kohtia ja periaatteita, ja hän ottaa huomioon, että olosuhteet muuttuvat, kun Israel asettuu asumaan maahan pysyvästi. Hän tarkentaa joitakin lakeja tämän mukaisesti ja esittää lisäsäännöksiä hallinnon järjestämisestä Luvatun maan vakiintuneissa oloissa.

Viidennessä Mooseksen kirjassa kansaa kehotetaan ja kannustetaan astumaan tähän Mooseksen välityksellä solmittavaan uudistettuun liittoon Jehovan kanssa, ja samalla siinä tähdennetään merkittävästi tietoa ja opettamista. Sana ”opettaa” esiintyy 5. Mooseksen kirjassa paljon useammin kuin 2., 3. ja 4. Mooseksen kirjassa. Mooses selitti, että Jehova opetti Israelia antamalla sille ravinnoksi mannaa (5Mo 8:3). Hän käski israelilaisia asettamaan Jehovan lain kuvaannollisesti puhuen otsanauhaksi silmiensä väliin sekä talojensa ovenpieliin ja portteihinsa (6:8, 9). Hän käski heitä teroittamaan hänen lakiaan pojilleen (6:6, 7). Ohjeita annettiin Lain lukemisesta joka seitsemäs vuosi (vuosittaisen) lehtimajanjuhlan aikana (31:10–13). Erityisohjeita annettiin kuninkaalle, jollainen Israelilla ehkä olisi tulevaisuudessa. Hänen tuli kirjoittaa itselleen jäljennös Laista ja lukea sitä joka päivä (17:18–20). Aina kun Israel lähti taisteluun, pappien piti kannustaa kansaa uskoon ja rohkeuteen ja saada siihen kuuluvat vakuuttumaan voitosta, sillä Jehova, heidän Jumalansa, marssi heidän kanssaan (20:1–4). Kun he menisivät Luvattuun maahan, heidän tuli jakaa heimot kahteen ryhmään, toinen ryhmä Ebalinvuorelle ja toinen Garisiminvuorelle, ja sitten heille piti lukea Jumalan laki (27:11–26; vrt. Jos 8:33–35).

Rakkautta korostetaan. 5. Mooseksen kirjassa korostetaan myös rakkautta, huomaavaisuutta ja toisten huomioon ottamista. Sana ”rakkaus” tai ”rakastaa” esiintyy yli viisi kertaa useammin 5. Mooseksen kirjassa kuin 2., 3. ja 4. Mooseksen kirjassa yhteensä. Tässä kirjassa on myös se suurin käsky, johon Jeesus viittasi (Mt 22:36, 37) ja jossa sanotaan: ”Sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, kaikella sydämelläsi ja kaikella sielullasi ja kaikella elinvoimallasi.” (5Mo 6:5; ks. myös 10:12; 11:13.) Jehova ilmaisee toistuvasti rakkautensa Israelia kohtaan (7:7–9; 23:5; 33:3). Koko 5. Mooseksen kirjan sävy tuo esille Jehovan rakkauden kansaansa kohtaan: ”Kunpa he vain saattaisivat sydämensä pelkäämään minua ja pitämään aina kaikki käskyni, jotta heidän ja heidän poikiensa kävisi hyvin ajan hämärään asti!” (5:29.) Itse asiassa sellaiset ilmaukset kuin ”jotta sinun kävisi hyvin” ja ”jotta pysyisit elossa” esiintyvät 5. Mooseksen kirjassa kerran toisensa jälkeen (4:40; 5:16; 6:3; 22:7; 30:19, 20).

Vaikka maan haltuun ottaminen edellytti Israelilta sotien käymistä, Jehova ei sivuuttanut rakkaudellista toisten huomioon ottamista. Voitto ei ollut niin tärkeä tai pakottava, että olisi asetettu armottomia vaatimuksia. Kihloissa oleva mies vapautettiin sotapalveluksesta (5Mo 20:7). Samoin vapautettiin vasta avioitunut mies, jotta tämä olisi voinut pitää huolta vaimostaan ja vaimo olisi saanut pitää aviomiehensä luonaan ainakin kokonaisen vuoden ajan (24:5). Jos mies oli istuttanut viinitarhan eikä ollut syönyt sen hedelmää tai rakentanut talon eikä ollut vihkinyt sitä, hänen ei tarvinnut lähteä sotaan, jotta hän olisi voinut nauttia vaivannäkönsä hedelmistä (20:5, 6).

Sodankäynnistä ja Kanaanin maan haltuun ottamisesta esitettiin yksityiskohtaisia ohjeita. Pelokkaat tuli lähettää kotiin, sillä muutoin he tekisivät myös veljiensä sydämen heikoksi (5Mo 20:8). Joidenkin nimeltä mainittujen Kanaanin kansakuntien jumalattomuus oli tullut täyteen mittaansa, ja niiden kaupungit piti ehdottomasti vihkiä tuhon omiksi, mutta niille kaupungeille, jotka eivät kuuluneet näille kansakunnille, tuli tarjota vaihtoehdoiksi antautuminen tai tuho. Jos ne antautuivat, asukkaat pantiin pakkotyöhön, mutta Laki vaati, että orjiakin tuli kohdella huomaavaisesti, ja sen käskyt suojelivat jopa sodassa vallattujen kaupunkien naisia ahdistelulta. Jos kaupungit kieltäytyivät antautumasta, kaikki miehet tuli surmata ja ainoastaan pikkulapset ja naiset, jotka eivät olleet olleet sukupuolisuhteissa miesten kanssa, säästettiin (20:10–18; vrt. 4Mo 31:17, 18). Rakentaessaan piirityslaitteita jonkin kaupungin ympärille israelilaisten ei annettu kaataa hedelmäpuita (5Mo 20:19, 20).

Eläimetkin otettiin rakkaudellisesti huomioon 5. Mooseksen kirjassa. Israelilaisia kiellettiin ottamasta pesässä istuvaa lintua, sillä se olisi ollut helppo saalis, koska se suojeli vaistomaisesti poikasiaan. Sen annettiin paeta, mutta poikaset israelilaiset saivat ottaa itselleen. Emo saattoi siis kasvattaa uudet poikaset. (5Mo 22:6, 7.) Maanviljelijä ei saanut valjastaa aasia ja sonnia yhteen, jottei heikompi eläin olisi joutunut kärsimään (22:10). Viljaa puivan sonnin suuta ei tullut sitoa, jottei nälkä olisi piinannut sitä, vaikka sen ulottuvilla oli viljaa ja se kulutti voimiaan sen puimiseen (25:4).

Perheessä ja muussa sosiaalisessa kanssakäymisessä otettiin toiset huomioon. Esikoispoika sai kaksinkertaisen osuuden, olipa hän suosikkivaimon poika tai ei (5Mo 21:15–17). Lankousavioliitosta säädettiin ensimmäistä kertaa laki, ja jotta sitä olisi noudatettu, sen laiminlyönnistä määrättiin rangaistuksia (25:5–10). Punnusten ja mittojen täytyi olla oikeita (25:13–16). Elämän arvoa painotettiin sen käskyn välityksellä, joka vaati rakentamaan kaiteen talon katon ympärille (22:8). Jopa lyöntejä saavaa väärintekijää kohtaan osoitettiin huomaavaisuutta, mikä ilmenee laista, joka rajoitti lyöntien määrän 40:een (25:1–3). Sen lisäksi, että kaikki nämä säännökset tekivät Lain yksityiskohtaisemmaksi, ne olivat myös osoitus toisten huomioon ottamisesta. Samalla ne täsmensivät asioita.

Varoituksia ja lakeja. 5. Mooseksen kirja on täynnä varoituksia väärästä palvonnasta ja uskottomuudesta sekä ohjeita siitä, miten voidaan toimia puhtaan palvonnan varjelemiseksi. Kehotus pyhyyteen oli 5. Mooseksen kirjan huomattava piirre. Israelilaisia neuvottiin olemaan avioitumatta ympärillä oleviin kansakuntiin kuuluvien kanssa, koska se muodostaisi uhan puhtaalle palvonnalle ja uskollisuudelle Jehovaa kohtaan (5Mo 7:3, 4). Heitä varoitettiin materialismista ja omavanhurskaudesta (8:11–18; 9:4–6). Luopumuksesta säädettiin ankarat lait. Heidän tuli varoa kääntymästä muiden jumalien puoleen. (11:16, 17.) Heitä varoitettiin vääristä profeetoista. Kahdessa kohdassa annettiin ohjeita siitä, miten voi tunnistaa väärän profeetan ja miten hänen suhteensa tulee menetellä. (13:1–5; 18:20–22.) Vaikka omaan perheeseenkin kuuluva olisi tullut luopioksi, perhe ei saanut tuntea sääliä vaan sen tuli osallistua hänen kivittämiseensä kuoliaaksi (13:6–11).

Ne Israelin kaupungit, jotka kääntyivät luopumukseen, piti vihkiä tuhon omiksi, eikä kenenkään tullut säästää mitään omaan käyttöönsä. Kaupunkia ei tullut rakentaa koskaan uudelleen. (5Mo 13:12–17.) Lainrikkojat, joita heidän vanhempansa eivät pystyneet hallitsemaan, piti kivittää kuoliaaksi (21:18–21).

Selvittämättömän murhan käsittelytapaa koskeva laki korosti pyhyyttä ja verivelan välttämistä. (5Mo 21:1–9). Puhdasta palvontaa kohtaan tunnetusta palavasta innosta olivat osoituksena ne 5. Mooseksen kirjan säännökset, joissa määriteltiin, kenestä voi tulla Jehovan seurakunnan jäsen ja milloin. Seurakuntaan ei päästetty aviotonta poikaa edes kymmenennessä sukupolvessa eikä moabilaista tai ammonilaista ajan hämärään asti eikä eunukkia. Egyptiläisistä ja edomilaisista saattoi kolmannessa sukupolvessa tulla seurakunnan jäseniä. (23:1–8.)

Viidennessä Mooseksen kirjassa esitetään, miten oikeudelliset asiat oli hoidettava sen jälkeen kun Israel oli asettunut Luvattuun maahan. Siinä kerrotaan tuomarien pätevyysvaatimukset ja kaupunginporteissa olevia oikeusistuimia koskevat järjestelyt sekä se, että pyhäkkö toimisi maan korkeimpana oikeutena, jonka tuomioita koko Israelin oli noudatettava. (5Mo 16:18–17:13.)

Viidennessä Mooseksen kirjassa tähdennetään Jehovan asemaa ainutlaatuisena Jumalana (5Mo 6:4), Israelin asemaa hänen ainutlaatuisena kansanaan (4:7, 8) ja yhden keskuspaikan asettamista palvontaa varten (12:4–7). Siinä ennustetaan se, joka nousisi Mooseksen kaltaisena profeettana ja joka puhuisi Jehovan nimessä, hänen jolle kaikkien on oltava alamaisia (18:18, 19).

[Tekstiruutu s. 263]

ENSIMMÄISEN MOOSEKSEN KIRJAN KOHOKOHTIA

Kertomus siitä, kuinka Jumala loi ja valmisti maan ihmisen asuinpaikaksi, sekä ihmiskunnan osasta Jumalan tarkoituksessa ja siitä, miten Jumala oli tekemisissä uskon miesten kanssa noin 2300 vuoden kuluessa ihmisen varhaishistorian aikana

Tapahtumien aika ulottuu aineellisen luomakunnan alusta siihen, kun Joosef kuolee Egyptissä (1657 eaa.)

Aineellisten taivaiden ja maan luominen ja maan valmistaminen ihmisen asuinpaikaksi (1:1–2:25)

Synti ja kuolema tulevat maailmaan; ”siemen” ennustetaan vapauttajaksi (3:1–5:5)

Käärme pettää naisen; nainen ja Aadam ottavat kiellettyä hedelmää

Käärme, nainen ja Aadam tuomitaan; naisen siemen on murskaava käärmeen

Kain, Aadamin ja Eevan esikoispoika, murhaa veljensä Abelin

Jumalan tuomion täyttymykseksi Aadam kuolee 930-vuotiaana

Jumalattomat enkelit ja ihmiset turmelevat maan; Jumala saa aikaan maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen (5:6–11:9)

Nooa syntyy Aadamin pojan Setin sukuhaarasta; hänen päivinään tottelemattomat enkelit menevät naimisiin naisten kanssa ja tuottavat nefilejä, jotka harjoittavat väkivaltaa

Jehova päättää aiheuttaa tuhon vedenpaisumuksella, mutta käskee Nooaa rakentamaan arkin perheensä ja pääeläinlajien varjelemiseksi

Tulvavedet hautaavat alleen koko maan; kaikki arkin ulkopuolella olevat ihmiset, lentävät luomukset ja maaeläimet hukkuvat

Vedenpaisumuksen jälkeen Jehova kieltää syömästä verta, määrää kuolemanrangaistuksen murhasta ja tekee sateenkaariliiton, jonka mukaan hän ei koskaan aiheuta uutta vedenpaisumusta

Kun vedenpaisumuksen jälkeen syntyneelle sukupolvelle oli syntynyt seuraava sukupolvi, ihmiset alkavat rakentaa tornia uhmaten Jumalan tarkoitusta levittäytyä laajalle; Jehova sekoittaa heidän kielensä ja panee heidät hajaantumaan

Jehovan toiminta Abrahamin yhteydessä (11:10–25:26)

Seemin jälkeläinen Abram tottelee Jumalan kehotusta ja lähtee Urista

Kanaanissa Abramille luvataan, että hänen siemenensä saa maan

Loot eroaa sedästään Abramista, asettuu lähelle Sodomaa, hänet otetaan vangiksi, ja myöhemmin Abram vapauttaa hänet; Melkisedek siunaa Abramin

Abram ottaa Hagarin sivuvaimoksi, ja tämä synnyttää Ismaelin

Jehova muuttaa Abramin nimen Abrahamiksi ja Saarain nimen Saaraksi; ympärileikkausliitto solmitaan

Jehovan enkeli ilmoittaa Abrahamille, että Saara synnyttää pojan, Iisakin

Kun Abrahamille kerrotaan Sodoman tuomiosta, hän esittää pyynnön vanhurskaiden puolesta

Enkelit kehottavat Lootia ja hänen perhettään lähtemään Sodomasta; Lootin vaimo saa surmansa tottelemattomuuden takia

Iisak syntyy; Ismaelin pilkka Iisakin vieroituksen aikoihin johtaa pois lähettämiseen

Abraham tottelee Jehovaa ja yrittää uhrata Iisakin, ja hän saa vakuutuksen liiton lupauksista

Saaran kuoleman jälkeen Abraham tekee järjestelyjä vaimon hankkimiseksi Iisakille

Iisakin vaimo Rebekka synnyttää Esaun ja Jaakobin

Jaakob (Israel) ja hänen 12 poikaansa; Egyptiin elämän säilyttämiseksi (25:27–50:26)

Sen jälkeen kun Jaakob on ostanut esikoisoikeuden Esaulta yhdellä aterialla ja hankkinut myöhemmin Rebekan kehotuksesta Iisakin Esaulle tarkoittaman siunauksen, hän lähtee Paddan-Aramiin etsimään vaimoa

Rebekan veli Laban petkuttaa Jaakobia niin, että tämä menee naimisiin Lean kanssa; sitten Jaakob menee naimisiin Raakelin kanssa; Leasta ja Raakelista ja näiden kahdesta palvelijattaresta Jaakob saa 11 poikaa ja Dina-nimisen tyttären ennen lähtöään Paddan-Aramista perheensä kanssa

Jaakob painii enkelin kanssa, ja hänen lonkkanivelensä menee sijoiltaan; hän pitää epätoivoisesti kiinni enkelistä saadakseen siunauksen, ja hänen nimensä muutetaan Israeliksi

Jaakobin tapaaminen Esaun kanssa sujuu rauhallisesti, ja Jaakob asettuu ensin Sukkotiin ja sitten Sikemiin, missä Dinalle tehdään väkivaltaa

Raakel kuolee synnyttäessään Jaakobin 12. pojan, Benjaminin

Joosefin, Raakelin esikoisen, velipuolet vihaavat häntä ja myyvät hänet; hän joutuu Potifarin orjaksi Egyptiin

Joosef joutuu väärien syytösten nojalla vankilaan, ja eräässä tilanteessa tieto hänen kyvystään selittää unia kantautuu faraon korviin

Joosef selittää nälänhätää koskevat faraon unet, ja hänestä tulee Egyptin toiseksi korkein hallitusmies

Kanaanissa vallitseva nälänhätä pakottaa Jaakobin pojat menemään Egyptiin hankkimaan elintarvikkeita; aikanaan Joosef paljastaa itsensä velipuolilleen

Jaakob ja hänen huonekuntansa muuttavat Egyptiin; Joosef pitää heistä huolta

Jaakob kuolee Egyptissä lausuttuaan profeetallisia siunauksia Joosefin pojille, Efraimille ja Manasselle, ja omille 12 pojalleen

[Tekstiruutu s. 265]

TOISEN MOOSEKSEN KIRJAN KOHOKOHTIA

Kertomus siitä, miten Jehova vapautti Israelin sen Egyptissä kokemasta orjuudesta ja sorrosta ja järjesti sen teokraattiseksi kansakunnaksi

Mooses kirjoitti kirjan 1512 eaa., noin vuoden kuluttua Israelin Egyptistä lähdön jälkeen

Israel alistetaan tyrannimaisesti orjuuteen Egyptissä (1:1–3:1)

Kuninkaallisella säädöksellä israelilaiset pannaan palvelemaan tyrannian avulla orjina; kaikki heidän miespuoliset jälkeläisensä määrätään tapettavaksi syntymähetkellä

Faraon tytär adoptoi Mooseksen, joka siten säästyy kuolemalta; hänen oma äitinsä kuitenkin opettaa häntä

Mooses tappaa sortavan egyptiläisen, pakenee Midianiin, ryhtyy siellä paimeneksi

Jehova vapauttaa Israelin Mooseksen välityksellä (3:2–15:21)

Palavan pensaan luona Mooses valtuutetaan vapauttajaksi, puhumaan ja toimimaan Jehovan nimessä

Palaa Egyptiin; menee Aaronin kanssa faraon eteen ja kertoo hänelle, että Jehova on käskenyt lähettää Israelin pois palvomaan Häntä erämaassa; farao kieltäytyy ja voimistaa sortoa

Jehova uudistaa israelilaisille lupauksensa vapauttaa heidät ja antaa heille Kanaanin maa, ja näin hän syventää heidän arvostustaan hänen nimeään Jehova kohtaan

Egyptiä kohtaavat Mooseksen ja Aaronin ilmoittamat kymmenen vitsausta; kolmen ensimmäisen jälkeen vain egyptiläiset kokevat vitsaukset; kymmenennen aikana kaikki sekä egyptiläisten että heidän eläintensä mies- tai urospuoliset esikoiset kuolevat samaan aikaan kun Israel viettää pesahia

Jehova käyttää päivällä pilvipatsasta ja yöllä tulipatsasta johtaessaan Israelin pois Egyptistä; hän avaa Punaisenmeren, niin että israelilaiset voivat kulkea sen yli kuivaa maata pitkin, hukuttaa sitten faraon ja tämän armeijan näiden yrittäessä ylittää merenpohjaa takaa-ajonsa aikana

Jehova järjestää Israelin teokraattiseksi kansakunnaksi (15:22–40:38)

Israelille annetaan juomavettä sekä lihaa ja mannaa erämaassa; mannan antamisen yhteydessä asetetaan sapatti

Jetron ehdotuksesta Mooses valitsee päteviä miehiä palvelemaan päällikköinä, jotka auttavat tuomitsemisessa

Siinainvuorella Jehova kehottaa kansakuntaa astumaan liittosuhteeseen kanssaan; se suostuu vapaaehtoisesti; Jehova antaa pelkoa herättävän näytteen kirkkaudestaan

Kymmenen käskyä ja muut Mooseksen välityksellä annetut lait ilmaisevat Jehovan Israelille asettamat vaatimukset

Lakiliittoa solmittaessa käytetään uhrieläinten verta; kansa sanoo: ”Kaiken, mitä Jehova on puhunut, me haluamme tehdä ja haluamme olla tottelevaisia”

Jumala antaa ohjeet tabernaakkelin ja sen kalusteiden rakentamista varten sekä pappien vaatteiden valmistamista ja papiston virkaanasetusta varten

Mooseksen ollessa Siinainvuorella kansa kääntyy palvomaan kultaista vasikkaa; Mooses rikkoo Jumalan hänelle antamat kivitaulut; leeviläiset osoittautuvat uskollisiksi; noin 3000 epäjumalanpalvelijaa surmataan

Mooses näkee Jehovan kirkkauden ilmentymän, kuulee Jumalan julistavan nimeään

Tabernaakkeli ja sen kalusteet rakennetaan vapaaehtoisesti lahjoitetuista materiaaleista; tabernaakkeli pystytetään 1. nisankuuta 1512 eaa., ja Jehova ilmaisee hyväksymyksensä

[Tekstiruutu s. 267]

KOLMANNEN MOOSEKSEN KIRJAN KOHOKOHTIA

Jumalan lakeja, jotka koskevat etupäässä Israelin pappien palvelusta ja joissa korostetaan koko kansakunnan hyödyksi synnin vakavuutta ja sitä, miten tärkeää on olla pyhä, koska Jehova on pyhä

Kirjan kirjoitti Mooses 1512 eaa., kun Israel oli leiriytyneenä Siinainvuoren luokse

Aaronin huoneen papit asetetaan virkaan, ja he aloittavat toimintansa

Mooses hoitaa seitsenpäiväiset virkaanasetusmenot (8:1–36)

Kahdeksantena päivänä papisto aloittaa toimintansa; Jehova ilmaisee hyväksymyksensä näyttämällä kirkkautensa ja kuluttamalla alttarilla olevan uhrin (9:1–24)

Jehova lyö Nadabin ja Abihun, koska he uhraavat laitonta tulta; sen jälkeen kielletään alkoholijuomien käyttö pyhäkössä palveltaessa (10:1–11)

Pappeina palvelevien vaatimukset; säännökset sen syömisestä, mikä on pyhää (21:1–22:16)

Uhrien käyttö hyväksytyn suhteen säilyttämiseksi Jumalaan

Lait polttouhreiksi hyväksyttävistä eläimistä ja siitä, miten ne tulee valmistaa esitettäviksi (1:1–17; 6:8–13; 7:8)

Määräykset erilaisista viljauhreista samoin kuin siitä, miten ne pitää esittää Jehovalle (2:1–16; 6:14–18; 7:9, 10)

Yhteysteurasuhrien käsittelytapa; veren ja rasvan syöminen kielletään (3:1–17; 7:11–36)

Papin, Israelin kansankokouksen, johtomiehen tai jonkun kansaan kuuluvan syntiuhrieläimet; tämän uhrin käsittelytapa (4:1–35; 6:24–30)

Syyllisyysuhria vaativia tilanteita koskevat lait (5:1–6:7; 7:1–7)

Ohjeita uhrista, joka tulee esittää papin voitelemispäivänä (6:19–23)

Kaikkien uhrien on oltava virheettömiä; vikoja, jotka tekevät eläimestä uhriksi kelpaamattoman (22:17–33)

Sovituspäivän menettelytavat, mm. sonnin ja kahden vuohen uhraaminen – toinen vuohi Jehovalle ja toinen Asaselille (16:2–34)

Yksityiskohtaisia säännöksiä epäpuhtaudelta varjeltumiseksi ja pyhyyden säilyttämiseksi

Jotkin eläimet ovat puhtaita, ja niitä voidaan käyttää ruoaksi, toiset ovat kiellettyjä, koska ne luokitellaan epäpuhtaiksi; raatoihin koskeminen tekee epäpuhtaaksi (11:1–47)

Naisen tulee puhdistautua epäpuhtaudestaan synnytyksen jälkeen (12:1–8)

Yksityiskohtaiset toimintaohjeet spitaalitapauksia varten (13:1–14:57)

Sukupuolielinten vuodot tekevät epäpuhtaaksi, ja vaaditaan puhdistautumista (15:1–33)

Pyhyys täytyy säilyttää kunnioittamalla veren pyhyyttä ja karttamalla sukurutsausta, homoseksuaalisuutta, eläimeen sekaantumista, panettelua, spiritismiä ja muita inhottavia tapoja (17:1–20:27)

Sapatit ja Jehovan kunniaksi määräajoin vietettävät juhlat

Sapattipäivät ja -vuodet sekä riemuvuotta koskevat säännökset ja periaatteet (23:1–3; 25:1–55)

Ohjeet vuosittaisen happamattomien leipien juhlan (joka seurasi pesahia) ja viikkojuhlan (jota myöhemmin kutsuttiin helluntaiksi) vietosta (23:4–21)

Sovituspäivän ja lehtimajanjuhlan viettoa koskevat ohjeet (23:26–44)

Tottelevaisuuden siunauksia, tottelemattomuuden kirouksia

Tottelevaisuuden siunauksiin sisältyvät runsaat sadot, rauha ja turvallisuus (26:3–13)

Tottelemattomuudesta johtuviin kirouksiin kuuluvat taudit, vihollisten aiheuttamat tappiot, nälänhätä, kaupunkien hävittäminen, maan autioituminen ja pakkosiirtolaisuus (26:14–45)

[Tekstiruutu s. 269]

NELJÄNNEN MOOSEKSEN KIRJAN KOHOKOHTIA

Historiallinen kertomus, jossa osoitetaan, miten tärkeää on totella Jehovaa kaikissa olosuhteissa ja kunnioittaa hänen edustajiaan

Käsittää suurimman osan Israelin erämaassaoloajasta sen ollessa matkalla Luvattuun maahan

Israelin heimot luetteloidaan ja järjestetään

Noin vuoden kuluttua Israelin Egyptistä-lähdöstä kaikki 20-vuotiaat ja sitä vanhemmat miespuoliset israelilaiset leeviläisiä lukuun ottamatta luetteloidaan (1:1–49)

Kullekin kolmenheimonosastolle määrätään paikka leirissä ja marssijärjestyksessä (2:1–34)

Leeviläiset asetetaan erilleen auttamaan pappeja; kaikki kuukautta vanhemmat leeviläiset luetteloidaan; Jehova ottaa heidät korvaukseksi muiden heimojen esikoisista (3:1–51)

Leevin kolmen pojan, Kehatin, Gersonin ja Merarin, 30–50-vuotiaat miespuoliset jälkeläiset lasketaan, ja heille annetaan palvelustehtävät (4:1–49)

Israelilaisten lukumäärä lasketaan uudelleen vähän ennen kuin he astuvat Luvattuun maahan (26:1–65)

Israelilaiset saavat Jumalalta käskyjä, jotka koskevat heidän palvontaansa ja keskinäisiä suhteitaan

Nasiireille asetetut vaatimukset (6:1–21)

Pesahia vietetään; epäpuhtaana tai pitkällä matkalla olevalle suodaan mahdollisuus viettää sitä kuukauden kuluttua nisanin 14. päivästä (9:1–14)

Erilaisia säännöksiä pappien ja leeviläisten velvollisuuksista ja eduista, mm. puhdistusveden valmistamisesta ja sen käytöstä (18:1–19:22)

Jokaisena päivänä, jokaisena sapattina, jokaisen kuun alussa, juhlissa ja seitsemännen kuun aikana esitettävät uhrit luetellaan (28:1–29:40)

Jehovan käskyt juhlallisista lupauksista (30:1–16)

Syyllisten täytyy tunnustaa tekonsa ja antaa korvaus vääryyttä kärsineelle (5:5–8)

Menettelytapa, jos vaimon epäillään syyllistyneen salaa aviorikokseen (5:11–31)

Kuutta turvakaupunkia koskevat järjestelyt (35:9–34)

Israelilaiset ilmaisevat arvostuksen puutetta Jehovan järjestelyjä kohtaan eivätkä tottele hänen käskyjään

Kansa valittaa mannan syömisestä ja kaipaa lihaa; kun Jehova antaa viiriäisiä, monet ovat todella ahneita, ja heitä rangaistaan kuolemalla (11:4–34)

He uskovat kymmenen pelokkaan vakoojan huonoon raporttiin ja haluavat palata Egyptiin; Mooseksen täytyy puhua heidän puolestaan (13:1–14:19)

Kun tuo kapinallinen sukupolvi tuomitaan vaeltamaan erämaassa ja kuolemaan sinne, kansa yrittää mennä Luvattuun maahan ilman Jehovan siunausta ja kärsii tappion sodassa (14:26–45)

Kunnioituksen puute Jehovan näkyviä edustajia kohtaan

Mirjam ja Aaron puhuvat Moosesta vastaan; Jehova lyö Mirjamia spitaalilla (12:1–15)

Korah, Datan, Abiram, On ja 250 johtomiestä asettuvat Moosesta ja Aaronia vastaan; Jehova teloittaa kapinalliset, ja tämä synnyttää edelleen nurinaa; vielä 14700 kuolee (16:1–50)

Kadesissa israelilaiset valittavat katkerasti Moosesta ja Aaronia vastaan veden puutteen takia; kun Jehova antaa vettä ihmeen välityksellä, Mooses ja Aaron eivät pyhitä Jehovan nimeä ja menettävät siten edun astua Luvattuun maahan (20:1–13)

Israelilaiset väsyvät ja puhuvat Jehovaa ja Moosesta vastaan; käärmeet vitsaavat heitä, ja monia kuolee; Mooses puhuu kansan puolesta, ja ne, joita käärmeet ovat purreet, voivat pelastua katsomalla kiinteästi kuparikäärmettä (21:4–9)

Jehova siunaa Israelia mutta vaatii yksinomaista antaumusta kansakunnan valmistautuessa menemään Kanaaniin

Jehova antaa Israelille voiton Aradin kuninkaasta (21:1–3)

Israel lyö Sihonin ja Ogin ja ottaa haltuunsa heidän maansa (21:21–35)

Balak palkkaa Bileamin kiroamaan israelilaiset; Jehova pakottaa hänet sen sijaan siunaamaan Israelin (22:2–24:25)

Moabilaisnaiset houkuttelevat israelilaismiehiä epäjumalanpalvelukseen ja haureuteen; 24000 surmataan luopioina; Pinehas tyynnyttää Jehovan osoittamalla, ettei hän suvaitse mitään kilpailua Häntä vastaan (25:1–18)

[Tekstiruutu s. 271]

VIIDENNEN MOOSEKSEN KIRJAN KOHOKOHTIA

Puheita, joissa selitetään Lakia ja kehotetaan Israelia rakastamaan ja tottelemaan Jehovaa siinä maassa, johon se oli astumassa

Mooses kirjoitti kirjan juuri ennen Israelin astumista Luvattuun maahan 1473 eaa.

Kansaa kehotetaan muistamaan, mitä Jehova on tehnyt, ja palvelemaan yksinomaan häntä (1:1–4:49)

Mooses palauttaa mieleen vakoojien lähettämisen, heidän raporttinsa aiheuttaman uskottoman ja kapinallisen suhtautumistavan ja Jehovan valan, jonka mukaan tuo sukupolvi oli kuoleva erämaahan

Israelin ei tullut hätyyttää Esaun poikia (jotka polveutuivat Jaakobin veljestä) eikä Moabia ja Ammonia (jotka olivat Abrahamin veljenpojan Lootin jälkeläisiä); Jehova antoi kuitenkin Israelille amorilaiskuninkaiden Sihonin ja Ogin hallussaan pitämän maan Jordanin itäpuolelta

Mooses pyytää, että Jehova antaisi hänen mennä Jordanin yli; sen sijaan hänen tulee Jehovan käskyn mukaisesti valtuuttaa Joosua ja vahvistaa häntä johtamaan kansakuntaa

Mooses muistuttaa israelilaisia Jehovan suuttumuksen hehkusta Peorin Baalin takia; eivät saa unohtaa, minkä todistajia he olivat Horebissa, eivät saa koskaan tehdä veistettyä kuvaa palvontaa varten; Jehova, ainoa tosi Jumala, vaatii yksinomaista antaumusta

Kansaa kehotetaan rakastamaan Jehovaa ja tottelemaan kaikkia hänen käskyjään (5:1–26:19)

Mooses palauttaa mieleen Lain antamisen Horebissa, toistaa ”Kymmenen sanaa”, kehottaa Israelia tekemään juuri niin kuin Jehova on käskenyt

Heidän on rakastettava Jehovaa kaikella sydämellään, sielullaan ja elinvoimallaan; heidän tulee pitää Jumalan käskyt alinomaa edessään; on selitettävä pojilleen syyt Jehovan säännöksiin

Seitsemän kansakuntaa hävitettävä maasta, myös heidän alttarinsa ja kuvansa; heidän kanssaan ei tule lankoutua

Ei tule unohtaa, miten Jumala menetteli heidän suhteensa erämaassa pannakseen heidät tietämään, ettei ihminen elä yksistään leivästä vaan jokaisesta Jehovan suun ilmauksesta

Tulee muistaa, miten he ärsyttivät Jehovaa tekemällä valetun vasikan; nyt tulee pelätä ja palvella häntä, pysyä hänessä kiinni; pitää koko käsky

Luvatussa maassa toteltavia säännöksiä: Kanaanin väärä uskonto pyyhittävä pois; palvottava siinä paikassa, jonka Jehova valitsee; verta ei saa syödä; luopiot surmattava; syötävä puhdasta ruokaa; kymmenykset sadosta Jehovalle; köyhiä kohtaan osoitettava huomaavaisuutta; vuosittaiset juhlat pidettävä; oikeutta noudatettava; spiritismiä kartettava; kuunneltava sitä, jonka Jehova herättää profeetaksi; rajamerkkejä kunnioitettava; maa pidettävä puhtaana verivelasta; osoitettava sääliä; pysyttävä puhtaana sukupuolisesta moraalittomuudesta; annettava maan ensi hedelmät Jehovalle; osoittauduttava pyhäksi Jehovalle

Siunaukset Jehovan tottelemisesta, kiroukset tottelemattomuudesta (27:1–28:68)

Kansakunnan ylitettyä Jordanin Laki on kirjoitettava suuriin kiviin

Kiroukset tottelemattomuudesta julistettava Ebalinvuorelta

Siunaukset kaikkien Jehovan käskyjen tottelemisesta julistettava Garisiminvuorelta

Moabin tasangoilla tehty liitto (29:1–30:20)

Se huolenpito, jota Jehova osoitti Egyptissä sekä Israelin 40-vuotisen erämaavaelluksen aikana, palautetaan mieleen; itsepäisestä tottelemattomuudesta varoitetaan

Ennustus Jehovan armosta katuvia kohtaan

Heidän eteensä asetetaan elämä ja kuolema; heitä kehotetaan valitsemaan elämä rakastamalla Jehovaa, kuuntelemalla hänen ääntään ja pysymällä hänessä kiinni

Johtajuuden siirtäminen Joosualle ja Mooseksen lopuksi esittämät siunaukset (31:1–34:12)

Joosua valtuutetaan johtamaan Israelia

Mooses opettaa Israelille laulun, joka on todistajana heitä vastaan, kun he hylkäävät Jehovan

Mooses siunaa Israelin heimot, kuolee sitten Nebonvuorella