EDOM

(’punainen’), edomilaiset.

Edom oli Esaulle, Jaakobin kaksoisveljelle, annettu toinen nimi tai lisänimi (1Mo 36:1). Se annettiin hänelle, koska hän myi esikoisoikeutensa punaisesta muhennoksesta (1Mo 25:30–34). Sattuvasti Esau oli ollut syntyessään hyvin punainen (1Mo 25:25) ja maa, jossa hän ja hänen jälkeläisensä myöhemmin asuivat, oli paikoitellen samanvärinen.

Seir ja Edom. Jolloinkin Jaakobin 20-vuotisen Haranissa oleskelun aikana Esau (Edom) oli alkanut asettautua Seirin maahan, ”Edomin maa-alueelle” (1Mo 32:3). Näin ollen jo ennen isänsä kuolemaa (1Mo 35:29) Esau alkoi ilmeisesti täyttää Iisakin profeetallista siunausta kohdistamalla huomionsa kauas Hebronin ympäristön hedelmällisistä maista ja epäilemättä ryhtymällä ’elämään miekkansa varassa’ komennossaan olevien 400 miehen kanssa (1Mo 27:39, 40; 32:6, 8). Kertomus osoittaa kuitenkin, että hänellä oli Hebronin alueella edelleen asuinpaikka tai tukikohta ja vasta isänsä kuoleman (1738 eaa.) jälkeen hän muutti kokonaan Seirin vuoristoon. Siihen mennessä hänen perheensä oli kasvanut ja hänelle oli kertynyt paljon omaisuutta (1Mo 36:6–8).

Seirin maa oli aiemmin ollut horilaisten aluetta (1Mo 14:6; 36:20–30), mutta Esaun pojat häätivät horilaiset šeikit ja valtasivat seudun (5Mo 2:12). Sittemmin maa tuli tunnetuksi Edomin maana, vaikka myös vanha nimi Seir oli yhä käytössä (4Mo 24:18).

Maantieteellinen kuvaus. Edomin n. 160 km pitkä alue ulottui Moabin vastaisella pohjoisrajalla olleesta Seredin purolaaksosta etelässä Akabanlahden rannalla sijainneeseen Elatiin (Elotiin) saakka (5Mo 2:1–8, 13, 14; 1Ku 9:26). Idässä edomilaisten maa-alue levittäytyi ilmeisesti Arabian aavikon reunamille, kun taas lännessä se ylsi Araban toiselle puolelle Sinin erämaahan ja käsitti Negevin ylänköalueen, joka ulottui Suolameren lounaiskolkasta Kades-Barneaan asti. Edomin länsiosasta tuli näin ollen Juudan alueen kaakkoisraja. (Jos 15:1; vrt. 4Mo 34:3.)

Edomin alueen keskeisin osa sijaitsi kuitenkin ilmeisesti Araban itäpuolella, sillä siellä korkea vuorijono, jonka jotkin huiput yltävät 1700 m:n korkeuteen, saa jonkin verran sadetta. Tämä johtuu siitä, että Araban länsipuolella oleva maa-alue, Negev, on huomattavasti alavampi, ja siksi Välimereltä tulevien myrskypilvien riekaleet pääsevät kulkemaan sen ylitse korkeammille Edomin vuorille, missä ne luovuttavat niihin jäänyttä kosteutta. Arkeologiset tutkimukset osoittavatkin asumusten ja linnoitusten ketjun kulkeneen muinoin pitkin kapeaa viljelymaakaistaletta pitkän ylätasangon korkeimmalla kohdalla, mutta ne häviävät mentäessä etelään kohti Akabanlahtea. Nykyisessä Tafilassa, joka sijaitsee n. 30 km Kuolleestamerestä (Suolamerestä) etelään, on suuria oliivilehtoja, jotka tosin saavat vetensä pääosin kahdeksasta erinomaisesta lähteestä; alueen vuotuinen sademäärä on vain n. 280 mm.

Hedelmällistä maata oli niukalti, mutta tässä jylhässä vuoristossa oli arvokkaita kupari- ja rautaesiintymiä; nykyisen Feinanin ympäristössä, n. 48 km Kuolleestamerestä etelään, oli kaivoksia ja sulattoja. Todisteet osoittavat, että siellä oli muinoin myös suurehkoja mäntymetsiä.

Mooseksen sanat ovat sopusoinnussa edellä kerrotun kanssa, sillä lähettäessään sanansaattajia Edomin kuninkaan luo Mooses sanoi, että Kades-Barneassa israelilaiset olivat kuninkaan ”alueen laidassa”, ja pyytäessään lupaa kulkea rauhallisesti edomilaisten alueen läpi hän mainitsi heidän peltonsa, viinitarhansa ja kaivonsa (4Mo 20:14–17).

Strateginen asema. Mooses pyysi, että israelilaiset saisivat kulkea Edomin läpi ”kuninkaantietä” (4Mo 20:17). Tämä tie, ns. Kuninkaan valtatie, on ehkä johtanut Akabanlahdelta Damaskokseen Syyriaan ja seuraillut Edomin läpi kulkiessaan Araban itäpuolella olevien korkeiden ylänköjen reunamia. Sen varrella sijaitsivat Edomin tärkeimmät kaupungit (1Mo 36:33; 2Ku 14:7). Yksi reitti kulki myös Negevistä itään Arabian aavikon laidalla sijainneen Maʽanin kautta ja yhtyi siellä toiseen pohjois–etelä-suuntaiseen reittiin. Näitä teitä pitkin kuljetettiin runsaasti tavaraa Egyptistä, Arabiasta, Syyriasta ja Mesopotamiasta. Todennäköisesti Edomin vaurautta kasvattivat suuresti tullit, joita perittiin näillä teillä kulkeneilta kameli- ja aasikaravaaneilta. Aavikolta Edomiin saapuneet uupuneet matkaajat ovat lisäksi saattaneet maksaa ruoasta ja majapaikasta.

Araban puoleinen ylätasangon jyrkkä seinämä suojasi erinomaisesti Edomin päälinnoitusta tuolta sivulta. Seredin purolaakson syvä kanjoni esti hyökkäykset Moabin suunnalta (huom. kuitenkin Am 2:1). Suojattomammalla idän puolella aavikon suuntaisten linnoitusten ketju antoi turvaa midianilaisia ja muita paimentolaisheimoja vastaan. Lisäksi vuoria ja ylätasankoja pirstovia halkeamia ympäröivät tavallisesti jyrkät punaiset hiekkakiviseinämät, jotka muodostavat pelottavia rotkoja. Jeremian välittämässä Jehovan profetiassa sanotaan hyvästä syystä, että edomilaiset asuvat luottavaisesti ”kallion loukoissa”, ’pitävät hallussaan kukkulan korkeuden’ ja ovat kuin kotka pesässään (Jer 49:7, 16).

Edomin kansa. Esaun jälkeläisinä edomilaiset olivat pohjimmiltaan seemiläisiä, mutta heillä oli kuitenkin voimakkaita haamilaisia piirteitä. Tämä johtui siitä, että kaksi Esaun vaimoista oli haamilais-kanaanilaista syntyperää (heettiläinen ja hivviläinen); vain yksi nimeltä mainituista vaimoista oli osittain seemiläinen Abrahamin pojan Ismaelin kautta (1Mo 36:2, 3). Jos nimitys horilainen tarkoittaa yksinkertaisesti ’luolassa asujaa’, niin kuin jotkut tutkijat ajattelevat, Esaun hivviläinen vaimo Oholibama, Anan tytär, on voinut olla lähtöisin Seirin horilaisten asukkaiden keskuudesta (vrt. 1Mo 36:2, 20, 24, 25). Joka tapauksessa edomilaiset olivat Lootista polveutuvien moabilaisten ja ammonilaisten tavoin (huom. Da 11:41) sukua israelilaisille, ja alun pitäen ympärileikkaus kuului heidänkin tapoihinsa (Jer 9:25, 26; vrt. Hes 32:29). Jehova kutsui heitä Israelin ”veljiksi”, eivätkä israelilaiset saaneet loukata edomilaisten maanomistusoikeuksia vaeltaessaan erämaassa, koska Jehova oli antanut Seirinvuoren Edomin jälkeläisten omaksi (5Mo 2:1–8).

Edomilaiset heimot olivat alun perin šeikkikuntia, joista muodostettiin myöhemmin kuningaskunta. Vallanperimysjärjestys osoittaa, että kuninkaat olivat lähtöisin eri heimoista eli šeikkikunnista, joten valtaistuin ei periytynyt suvussa. (1Mo 36:15–19, 31–43.) Jotkut kriitikot ovat pitäneet 1. Mooseksen kirjan 36:31:n mainintaa, jonka mukaan edomilaishallitsijat olivat ”kuninkaita, jotka hallitsivat Edomin maassa, ennen kuin yksikään kuningas hallitsi Israelin poikia”, anakronismina tai myöhemmin tehtynä lisäyksenä. Näin ei kuitenkaan ole, koska jo Mooses, 1. Mooseksen kirjan kirjoittaja, tiesi Jumalan selvästi luvanneen Jaakobille (Israelille): ”Kuninkaita tulee sinun kupeistasi.” (1Mo 35:11.) Mooses itse ennusti, että Israel saisi lopulta kuninkaan (5Mo 28:36).

Kreikkalaisessa Septuagintassa Jobin 42:17:ään on tehty lisäys, jonka mukaan Jobin katsottaisiin olevan sama henkilö kuin Jobab, 1. Mooseksen kirjan 36:33:ssa mainittu edomilainen kuningas. Job oli kuitenkin kotoisin Usin maasta; nimi Us annettiin alkuaan eräälle aramealaiselle heimolle, ja sitä käytettiin jälleen aramealaisen Nahorin sukuhaarassa (Job 1:1; vrt. 1Mo 10:23; 22:20, 21). Valituslaulujen 4:21:ssä Edomin sanotaan kyllä ’asuvan Usin maassa’, mutta tässä raamatunjakeessa, joka on kirjoitettu satoja vuosia sen jälkeen kun Job luultavasti eli, Usia ei samasteta Edomiin, etenkin kun Jeremian 25:20, 21:ssä ”Usin maan kuninkaat” erotetaan Edomista. Jae viittaa kenties pikemminkin Edomin alueen laajenemiseen. (Ks. US nro 4.)

On mahdollista, että yksi Jobin kolmesta ”toverista”, jotka kävivät arvostelemassa häntä hänen sairautensa aikana, oli edomilainen, nimittäin temanilainen Elifas (Job 2:11; vrt. 1Mo 36:11, 34). Jeremian 49:7:ssä Temanin esitetään olevan edomilaisen viisauden keskus; ehkäpä edomilaiset olivat viisaan maineessa, koska he olivat säännöllisesti kosketuksissa ja yhteydessä itämailta tulleisiin matkalaisiin.

Egyptistä lähdöstä Juudan historian loppuvaiheisiin. Faraon joukkojen tuho ja Israelin ihmeellinen vapautus Punaisellamerellä vaikuttivat Edomiin samoin kuin koko Kanaaniin ja sen ympäristöseutuun (2Mo 15:14, 15). Siinain niemimaan erämaa-alueella Israel joutui ensi kerran kohtaamaan aseellista vastarintaa laajalle levittäytyneen edomilaisheimon, amalekilaisten, taholta; kautta aikojen he aiheuttivat Israelille vaikeuksia (2Mo 17:8–16; vrt. 1Mo 36:12, 16; ks. AMALEK, AMALEKILAISET). Erämaavaelluksen loppupuolella evättiin Mooseksen esittämä kunnioittava pyyntö saada kulkea Edomin läpi Kuninkaan valtatietä, ja nimeltä mainitsematon edomilaiskuningas järjesti voimakkaan joukon estämään israelilaisten maahantunkeutumisen (4Mo 20:14–21). Sen jälkeen kun Aaron oli kuollut Horinvuorella lähellä Edomin rajaa (4Mo 20:22–29), Israel kiersi Edomin ydinalueen, leiriytyi Seredin purolaakson liepeille ja taivalsi sitten kohti pohjoista Moabin itärajan ohi (4Mo 21:4, 10–13; Tu 11:18; vrt. 5Mo 2:26–29).

Israelille ennen kuolemaansa esittämässään runomuotoisessa siunauksessa Mooses kuvaili Jehova Jumalan ’tulleen Siinailta’, ’leimahtaneen Seiristä [Edomista]’ ja ’säteilleen Paranin vuoristosta’. Samantapainen kuvaus on Barakin ja Deboran laulussa sekä Habakukin profetiassa. (5Mo 33:2; Tu 5:4, 5; Hab 3:3, 4.) Tässä profeetallisessa kuvauksessa esitellään siis ilmeisesti näyttämö eli tapahtumapaikka, jossa Jehova oli tehnyt itsensä ilmeiseksi vastamuodostetulle kansakunnalleen valaisemalla sitä ikään kuin vuortenhuippujen yli loistavin valonleimahduksin.

Israelille oli esitetty kielto: ”Et saa inhota edomilaista, sillä hän on veljesi.” (5Mo 23:7, 8.) Mutta ei ainoastaan aggressiivinen amalekilaisten heimo, vaan koko Edom vastusti Israelia. Saul soti menestyksellisesti heitä vastaan (1Sa 14:47, 48). Saulin paimenten päällikkönä oli kuitenkin edomilainen Doeg, ja tämä mies antoi Daavidin ilmi Saulille. Kun Saulin miehet olivat haluttomia hyökkäämään Nobin pappien kimppuun, Saul käski Doegin surmata heidät kaikki. (1Sa 21:7; 22:9–18.)

Daavid sai kuninkaana ollessaan edomilaisista selvän voiton Suolalaaksossa (2Sa 8:13; ks. SUOLALAAKSO). Vaikka taistelun syttymissyytä ei mainitakaan, se aiheutui epäilemättä edomilaisten hyökkäyksestä; ehkä he ajattelivat, että Daavidin Syyrian-sotaretkien vuoksi hänen valtakuntansa eteläosa oli jäänyt suojattomaksi maahanhyökkäystä vastaan. 1. Aikakirjan 18:12:ssa kerrotaan Abisain ja psalmin 60 päällekirjoituksessa Joabin voittaneen edomilaiset. Koska Daavid oli armeijan ylipäällikkö, Joab hänen huomattavin kenraalinsa ja Abisai puolestaan Joabin alainen joukko-osaston päällikkö, voidaan ymmärtää, miksi voitto saatettiin lukea kertomuksissa eri henkilöiden ansioksi sen mukaan, mistä näkökulmasta asiaa tarkasteltiin, aivan niin kuin nykyäänkin tehdään. Samaten näiden jakeiden erilaiset numerotiedot johtuvat todennäköisesti siitä, että kertoja on katsellut eri piirteitä tai sotaretkiä joltakin nimenomaiselta kannalta. (Vrt. 1Ku 11:15, 16.) Joka tapauksessa Daavid sijoitti kaikkialle Edomiin israelilaisten joukkojen varuskuntia, ja jäljelle jääneistä edomilaisista tuli Israelin alamaisia (2Sa 8:14; 1Ai 18:13). Jaakobin ”ies” painoi nyt raskaana Edomin (Esaun) niskaa (1Mo 27:40; vrt. 4Mo 24:18).

Salomo, jolla oli edomilaisia vaimoja (1Ku 11:1), käytti hyväkseen israelilaisten valvonnassa olevia Punaisenmeren edomilaisia rannikkokaupunkeja, Elotia (Elatia) ja Esjon-Geberiä, edistääkseen merenkulkuaan (1Ku 9:26; 2Ai 8:17, 18). Edomin harvalukuinen miesväki ei pystynyt nostamaan harteiltaan Israelin iestä, vaikka muuan Hadad-niminen pakolainen, jonka suonissa virtasi kuninkaallista verta, johtikin jonkinlaista vastarintaliikettä (1Ku 11:14–22).

Ei voida sanoa, jatkuiko tilanne tällaisena kokonaisen vuosisadan ajan Daavidin ensimmäisen voiton jälkeen. ”Ammonin poikien ja Moabin ja Seirin [Edomin] vuoriston” hyökkäys (2Ai 20:1, 2, 10, 22) on saattanut tapahtua ennen kuin Juudan, Israelin ja Edomin yhdistyneet joukot hyökkäsivät Moabin kimppuun (2Ku 3:5–9; ks. MOAB, MOABILAISET). Edom oli nähtävästi mukana kummassakin kolmiliitossa ja taisteli ensin toisella ja sitten toisella puolella. Lisäksi kerrotaan, että jolloinkin Josafatin hallituskaudella Edomissa ei ollut kuningasta; maata hallitsi valtuutettu, joka oli ilmeisesti vastuussa Juudan valtaistuimelle, joten Juudalla oli vapaa pääsy Akabanlahdelle ja sen satamaan tai satamiin (1Ku 22:47, 48). Liittoutuneiden sotajoukkojen leiripaikkana olleen aiemmin kuivan purolaakson ennustettu tulviminen Moabin vastaisella sotaretkellä on saattanut johtua korkealla ylätasangolla puhjenneesta aavikon rajuilmasta. Tämänkaltaiset myrskyt voivat nykyisinkin synnyttää vuolaita virtoja, jotka ryöppyävät wadeja pitkin kohti Arabaa. Tai vesi on voinut ilmaantua täysin ihmeen välityksellä. (2Ku 3:16–23.)

Edom kapinoi ja karisti Juudan ikeen niskoiltaan Josafatin pojan Joramin hallituskaudella ja perusti uudelleen itsenäisen monarkiansa. Vaikka Joram sai edomilaisista voiton sotilaallisessa yhteenotossa, he jatkoivat kapinoimista. (2Ku 8:20–22; 2Ai 21:8–10.) Amasjan hallituskauden (858–830 eaa.) alkupuoliskolla Suolalaakso oli jälleen Edomin sotilaallisen tappion näyttämönä, ja Amasja sai haltuunsa Edomin huomattavimman kaupungin Selan, mutta joutui Edomin voimattomien väärien jumalien palvonnan ansaan (2Ku 14:7; 2Ai 25:11–20). Hänen poikansa Ussia (Asarja) palautti Elatin Juudan valvontaan (2Ku 14:21, 22).

Syyria hyökkäsi Juudaa vastaan Ahasin hallituskaudella (761–746 eaa.) ja palautti Elatin, Punaisenmeren satamakaupungin, Edomin haltuun (2Ku 16:5, 6). Edomilaiset, jotka olivat ilmeisesti vapautuneet Juudan vallasta, tekivät muiden kansakuntien, mm. assyrialaisten, kanssa yllätyshyökkäyksiä Juudaan (2Ai 28:16–20; vrt. Ps 83:4–8).

Edomilaisten itsensä kirjoittamia asiakirjoja ei ole löydetty. Muiden kansakuntien maallinen historia kuitenkin mainitsee heidät. Eräässä egyptiläisessä papyruksessa, jonka otaksutaan olevan peräisin toiselta vuosituhannelta eaa., kerrotaan edomilaisten beduiiniheimojen tulleen Niilin suistoon etsimään laidunmaata karjalleen. Faraot Merenptah ja Ramses III väittivät hallinneensa Edomia, samoin kuin Assyrian monarkki Adadnirari III. Jolloinkin tämän viimeksi mainitun kuninkaan jälkeen Tiglat-Pileser III (Ahasin aikalainen) kehuskelee saaneensa pakkoveroa ”Edomin Kaušmalakulta”, kun taas Sanheribin seuraaja Assarhaddon mainitsee ”Qaušgabrin” edomilaisten vasallikuninkaiden luettelossa (Ancient Near Eastern Texts, toim. J. Pritchard, 1974, s. 282, 291).

Edom profetioissa. Jo kuningas Ussian hallituskaudella profeetat Joel ja Aamos julistivat, että Jehova tulee varmasti tuomitsemaan Edomin, koska armottomalla miekan käytöllään se ilmaisi talttumatonta vimmaansa Israelia kohtaan (Am 1:6, 11, 12). Sen vuoksi että Edom vastusti ilkeämielisesti Jehovan liittokansaa, se oli menettänyt omistusoikeutensa maahan, jonka Jumala oli sille antanut (Jl 3:19; Am 9:11, 12). Edomilaisten tuho sinetöitiin babylonialaisten valloittaessa Juudan ja Jerusalemin 607 eaa. Edomilaisten viha ilmeni selvästi, kun he yllyttivät Jerusalemin autioittajia (Ps 137:7), iloitsivat Juudan murhenäytelmästä ja jopa luovuttivat vihamielisyydessään ja kostonhalussaan pakoon päässeitä Juudan asukkaita babylonialaisille teurastettaviksi. He ryöstivät maata muiden naapurikansojen kanssa, suunnittelivat ottavansa Juudan ja Israelin hylätyn maan haltuunsa ja puhuivat kerskaillen Jehovaa vastaan. Tästä syystä Jehova käski profeettojensa Jeremian, Hesekielin ja Obadjan vakuuttaa Edomille, että sen ilo jäisi lyhytaikaiseksi ja se saisi osakseen samanlaista kohtelua kuin Juuda. (Va 4:21, 22; Hes 25:12–14; 35:1–15; 36:3–5; Ob 1–16.) Kuten profeetta Jesaja oli aiemmin ennustanut, miekkaa käyttävät edomilaiset joutuisivat Jehovan oman oikeuden ja tuomion miekan alle: kaikista ryhmistä, suurista ja pienistä, tulisi tuhon omaksi vihittyjen teurasuhrieläinten kaltaisia (Jes 34:5–8).

Edomista oli tuleva kuin Sodoma ja Gomorra, asumaton kaikiksi ajoiksi (Jer 49:7–22; vrt. Jes 34:9–15). Koska Edom ansaitsi Jehovan vihan, sitä nimitettäisiin ”jumalattomuuden alueeksi” ja ”kansaksi, jonka Jehova on asettanut tuomiojulistuksen alaisuuteen ajan hämärään asti” (Mal 1:1–5). Edom edustaa siis Jesajan 63:1–6:ssa ilmeisestikin Jumalan liittokansan taipumattomia vihollisia. Noissa jakeissa kuvaillaan verentahraamissa vaatteissa olevan jumalallisen Soturin, joka on polkenut Jumalan koston viinikuurnan, tulevan sopivasti Edomista (merk. ’punainen’) ja Edomin huomattavimmasta kaupungista Bosrasta (mahd. sanaleikki, sillä heprean sana ba·tsirʹ merkitsee ’viininkorjuuta’). (Vrt. Il 14:14–20; 19:11–16.)

Myöhempi historia ja katoaminen. Jehovan profeetan Jeremian välityksellä Edomin kuningasta varoitettiin siitä, että Babylonin kuningas Nebukadnessar panisi ikeen hänen niskaansa (Jer 27:1–7). Sitä, mitä edomilaiset todellisuudessa tekivät tässä tilanteessa, ei kerrota. Jerusalemin tuhouduttua 607 eaa. jotkut maanpakoon joutuneet juutalaiset saivat kuitenkin tilapäisen turvapaikan Edomista. Kun babylonialaisarmeijat sitten olivat lähteneet, nämä pakolaiset palasivat omaan maahansa ja pakenivat lopulta Egyptiin. (Jer 40:11, 12; 43:5–7.) Pian koitti aika, jolloin Edomin oli siemaistava syvään Jehovan vihastuksen maljasta (Jer 25:15–17, 21). Tämä tapahtui suunnilleen 500-luvun eaa. puolivälissä Babylonian kuninkaan Nabunaidin hallitessa. Babylonian historian ja kirjallisuuden tutkijan C. J. Gaddin mukaan Nabunaidin joukoissa, jotka voittivat Edomin ja Teman, oli mukana juutalaissotilaita. Kommentoidessaan tätä John Lindsay kirjoitti: ”Täten profeetan sanat täyttyivät ainakin osittain, kun hän kirjoitti Jahvesta sanoen: ’Minä langetan kostoni Edomille kansani Israelin kädellä.’ (Hes. 25:14.) Osittain ovat täyttyneet myös Obadjan sanat, joiden mukaan Edomin ’liittolaiset’, ’luotetut ystävät’ ’pettäisivät’ sen, ’veisivät siitä voiton’ ja ’panisivat paulan sen eteen’. Tässä saatamme nähdä viittauksen babylonialaisiin, jotka Nebukadressarin päivinä olivat halukkaita antamaan sen saada osansa Juudan tappiosta, mutta Nabunaidin alaisuudessa tukahduttivat kaikiksi ajoiksi Edomin kaupalliset pyrkimykset. (Vrt. Ob. 1 ja 7.)” (Palestine Exploration Quarterly, Lontoo 1976, s. 39.)

Malakian kirjassa, joka kirjoitettiin satakunta vuotta Nabunaidin Edomin-sotaretken jälkeen, kerrotaan, että Jumala oli jo tehnyt Edomin ”vuoret autioiksi” ja antanut ”hänen perintönsä erämaan sakaaleille” (Mal 1:3). Edomilaiset toivoivat palaavansa ja rakentavansa hävitetyt paikat uudelleen, mutta heidän toiveensa ei toteutuisi (Mal 1:4).

Nabatealaiset asuivat Edomin alueella 300-luvulla eaa., eivätkä edomilaiset koskaan päässeet palaamaan sinne. Edomilaiset löysivät asuinpaikan sen sijaan Negevistä Juudan eteläpuolelta. He siirtyivät pohjoiseen aina Hebroniin saakka, ja lopulta Juudan eteläosa tuli tunnetuksi Idumeana. Josefuksen mukaan Johannes Hyrkanos I alisti heidät jolloinkin vuosien 130 ja 120 eaa. välisenä aikana ja pakotti heidät omaksumaan juutalaisuuden (Jewish Antiquities, XIII, 257, 258 [ix, 1]; XV, 253, 254 [vii, 9]). Sen jälkeen he sulautuivat vähitellen juutalaisiin, ja Rooman tuhottua Jerusalemin vuonna 70 heidän olemassaolonsa kansana päättyi (Ob 10, 18). (Ks. IDUMEA.)