LEIPÄ

Leipomalla tehty elintarvike, joka joskus hapatettiin ja jonka perusraaka-aineena olivat jauhot. Heprealainen sana leʹḥem ja kreikkalainen sana arʹtos tarkoittavat kumpikin ’leipää’ (1Sa 10:4; Mt 14:17). Leipä kuului juutalaisten ja muiden muinaiskansojen tärkeimpiin elintarvikkeisiin, ja leiväntekotaito oli aivan yleinen israelilaisten, egyptiläisten, kreikkalaisten, roomalaisten ja muiden kansojen keskuudessa. Nykyäänkin leipä on joissakin Lähi-idän maissa pääasiallinen ravinnon lähde ja muilla elintarvikkeilla on vähemmän merkitystä. Raamattu käyttää toisinaan sanaa ”leipä” ruoasta yleensä, esimerkiksi 1. Mooseksen kirjan 3:19:ssä ja mallirukouksessa, johon sisältyy pyyntö: ”Anna meille tänään leipämme täksi päiväksi.” (Mt 6:11; vrt. Sr 10:19, Rbi8, alav.)

Heprealaiset valmistivat leivät yleensä vehnä- tai ohrajauhoista (2Ku 4:42; Joh 6:9, 13; vrt. 2Mo 34:22:ta 3Mo 23:17:ään). Vehnä oli kalliimpaa, joten ihmisten täytyi ehkä useinkin tyytyä ohraleipään. Joskus jauhot jauhettiin huhmaressa survomalla, ja ne jäivät siksi jokseenkin karkeiksi, mutta ”hienoja jauhoja” käytettiin myös (1Mo 18:6; 3Mo 2:1; 1Ku 4:22). Manna, jota Jehova Jumala antoi israelilaisille heidän erämaavaelluksensa aikana, jauhettiin käsimyllyissä tai survottiin huhmaressa (4Mo 11:8).

Yleensä oli tapana jauhaa viljaa ja leipoa tuoretta leipää päivittäin, ja leipä oli usein happamatonta (hepr. mats·tsahʹ). Jauhoihin sekoitettiin vain vettä, eikä hapatetta lisätty ennen taikinan alustamista. Hapatettua leipää valmistettaessa käytettiin hapatteena yleensä edelliseltä leipomiskerralta jäänyttä taikinaa, joka murennettiin veteen, ennen kuin siihen sekoitettiin jauhot. Sitten taikina alustettiin ja jätettiin seisomaan, kunnes se happani (Ga 5:9). (Ks. HAPATE.)

Heprealaiset ja muutkin itämaalaiset leipoivat muinoin leipänsä usein litteiksi levyiksi, ja joskus niitä sanotaan Raamatussa ”kakuiksi”. (Nykyäänkin leipä leivotaan itämailla ohuiksi levyiksi, joiden paksuus on tavallisesti 1–3 cm ja läpimitta n. 15–20 cm.) Oli myös paksuja ja pitkiä leipiä, mutta länsimaiset paksut leivät eivät ilmeisesti olleet kovin yleisiä muinaisessa Lähi-idässä. Raamatun maista löydetyistä vanhoista näytteistä päätellen leivät saattoivat olla muodoltaan hyvin monenlaisia: pyöreitä, soikeita tai kolmion- tai kiilanmuotoisia. Eräässä egyptiläisessä papyrusasiakirjassa mainitaan yli 30 erimuotoista leipää. Pyöreät leivät olivat yleisiä (Tu 7:13; 1Sa 10:3; Jer 37:21). Heprealainen sana kik·karʹ (pyöreä leipä) tarkoittaakin kirjaimellisesti ’jotakin pyöreää’ (1Sa 2:36). Abraham käski Saaran tehdä ”pyöreitä leipiä” (hepr. ʽu·gōtʹ) heidän luokseen tulleiden aineellistuneiden enkelien ravinnoksi (1Mo 18:6; ks. myös 4Mo 11:8; 1Ku 19:6; Hes 4:12). Israelin pappien virkaanasetuksen yhteydessä käytettiin ”reikäleipiä” (hepr. ḥal·lōtʹ) (2Mo 29:2, 23), ja Tamar valmisti ”sydämen muotoisia kakkuja” (hepr. levi·vōtʹ; 2Sa 13:8, Rbi8, alav.).

Jehova sanoi profeetta Hoosean kautta: ”Efraimista itsestään on tullut pyöreä leipä, jota ei ole käännetty.” (Ho 7:8.) Efraim (Israel) oli sekaantunut pakanakansojen joukkoon, omaksunut niiden tapoja ja pyrkinyt liittoutumaan niiden kanssa, joten se oli kuin leipä, jota ei ollut käännetty. Ei ollut epätavallista paistaa leipiä kuuman tuhkan päällä tai kuumilla kivillä, ja jos leipiä ei käännetty, ne paistuivat tai suorastaan paloivat toiselta puolelta toisen puolen jäädessä kokonaan paistumatta.

Koska leivät olivat suhteellisen ohuita ja happamattomina hauraita, niitä ei leikattu vaan ne taitettiin. Leivän taittaminen syötäessä oli tavanomaista, joten siinä, että Jeesus ”taittoi” leivän pannessaan alulle Herran illallisen vieton (Mt 26:26), ei sinänsä ollut mitään erikoista (Mt 14:19; 15:36; Mr 6:41; 8:6; Lu 9:16; Ap 2:42, 46, Int).

Israelin pesahin vieton aikana sai syödä vain ”happamattomia leipiä” (leipää, jossa ei ollut hiivaa eikä hapatetta; hepr. mats·tsōtʹ), ja tähän juhlaan liittyi myös ”happamattomien leipien juhla” (2Mo 12:8, 15, 17–20; 13:3–7; 23:15; 34:18; 5Mo 16:3, 8, 16). Israelilaisten Jehovalle esittämiin uhrilahjoihin kuului joitakin leipomatuotteita. Jehovalle esitetyissä tuliuhreissa ei saanut käyttää hapatetta. Israelin piti uhrata Jehova Jumalalle mm. öljyllä kostutettuja happamattomia reikäleipiä tai öljyllä voideltuja happamattomia rieskoja (3Mo 2:4–13). Niissä uhreissa, joita ei poltettu alttarilla, sai olla hapatetta; esimerkiksi Jehovalle esitettävästä yhteysteurasuhrista annetussa laissa käskettiin uhrata myös happamia reikäleipiä (3Mo 7:13; 23:17). (Ks. NÄKYLEIPÄ.)

Kun liiton arkku oli tuotu Jerusalemiin, Daavid ”jakoi kaikelle kansalle, Israelin koko joukolle, sekä miehille että naisille, kullekin reikäleivän [hepr. ḥal·latʹ] ja taatelikakun [hepr. ʼeš·parʹ] ja rusinakakun [hepr. ʼaši·šahʹ], minkä jälkeen kaikki kansa lähti kukin kotiinsa” (2Sa 6:19). Rusinakakku oli tehty puristetuista kuivatuista viinirypäleistä eli rusinoista. On kuitenkin mahdollista, että ainakin jotkin rusinakakut valmistettiin muinoin rusinoista ja jauhoista.

Jeremian aikaan Juudan ja Jerusalemin asukkaat harjoittivat väärää palvontaa, ja naiset alustivat ”taikinaa tehdäkseen uhrikakkuja ’taivaiden kuningattarelle’” (Jer 7:18). Tämä väärä jumala ja hänelle tehdyt ”uhrikakut” [hepr. kaw·wa·nimʹ] mainitaan myös Jeremian 44:19:ssä. Sitä, mistä nämä uhrikakut tehtiin, ei tiedetä täsmällisesti, mutta ilmeisesti ne asetettiin alttarille uhriksi. (Ks. TAIVAIDEN KUNINGATAR.)

Raamatussa mainitaan myös ’puristetuista (tai kuivatuista) viikunoista tehdyt kakut’ (hepr. deve·limʹ [1Sa 30:12; Jes 38:21]), ’leivos’ (hepr. la·šadʹ; 4Mo 11:8), ”hunajarieska” (hepr. tsap·pi·ḥitʹ bidʹvaš; 2Mo 16:31), ’pyöreä leipä’ (hepr. tselulʹ; Tu 7:13), rusinoista tehdyt kakut (hepr. tsim·mu·qimʹ; 1Sa 25:18) ja ”sirotekakut” (hepr. niq·qu·dimʹ; 1Ku 14:3). Kreikkalainen sana aʹzy·mos tarkoittaa ’happamatonta, hapattamatonta’, ja sen neutrin monikkoa on käytetty ilmauksissa ”happamattomat leivät” ja ”happamattomien leipien juhla” (1Ko 5:8; Mr 14:1).

Leivän huomattava asema Raamatun aikoina eläneiden ihmisten jokapäiväisessä ruokavaliossa käy ilmi siitä, että siihen viitataan toistuvasti kautta Raamatun. Esimerkiksi Melkisedek ”toi leipää ja viiniä”, ennen kuin hän siunasi Abrahamin (1Mo 14:18). Kun Abraham lähetti Hagarin ja Ismaelin pois, hän ”otti leipää ja nahkaisen vesileilin ja antoi ne Hagarille” (1Mo 21:14). Jeremian ollessa vangittuna hänelle annettiin päivittäin ”pyöreä leipä” (Jer 37:21). Jeesus Kristus lisäsi kahdesti ihmeen kautta leipää suurten ihmisjoukkojen ruokkimiseksi (Mt 14:14–21; 15:32–37). Jeesus opetti seuraajansa rukoilemaan ”leipää täksi päiväksi päivän tarpeen mukaan” (Lu 11:3). Ja psalmista sanoi osuvasti Jehova Jumalan antavan ”leipää, joka ylläpitää kuolevaisen ihmisen sydäntä” (Ps 104:15).

Kuvaannollista käyttöä. Sanaa ”leipä” käytetään Raamatussa eri tavoin kuvaannollisessa merkityksessä. Esimerkiksi Joosua ja Kaleb sanoivat yhteen kokoontuneille israelilaisille, että Kanaanin asukkaat ”ovat meille kuin leipää”, ja he tarkoittivat ilmeisesti sitä, että kanaanilaiset voitettaisiin helposti ja että tämä kokemus antaisi Israelille voimia (4Mo 14:9). Psalmissa 80:5 puhutaan todennäköisesti Jumalan epäsuosioon joutumiseen liittyvästä suuresta surusta, kun siinä sanotaan Israelin Paimenesta, Jehovasta: ”Olet syöttänyt heille kyynelten leipää.” Jehovan sanotaan myös antavan kansalleen ”leiväksi ahdinkoa ja vedeksi sortoa”, mikä ilmeisesti viittaa niihin olosuhteisiin, joihin he joutuisivat piirityksen aikana ja jotka olisivat heille yhtä tavallisia kuin leipä ja vesi (Jes 30:20).

Sananlaskujen kirjassa sanotaan niiden, jotka ovat niin jumalattomia, että he ”eivät nuku, jolleivät tee pahaa”, ’ravinneen itseään jumalattomuuden leivällä’ (San 4:14–17). He tuntuvat tosiaan elävän jumalattomista teoistaan. Sananlaskujen 20:17:ssä todetaan niistä, jotka hankkivat elantonsa valheella ja petoksella: ”Vääryydellä hankittu leipä on miehelle mieluisaa, mutta jälkeenpäin hänen suunsa tulee täyteen soraa.” Hyvästä ja ahkerasta vaimosta taas sanotaan: ”Eikä hän laiskuuden leipää syö.” (San 31:27.)

Raamatussa käytetään sanaa ”leipä” kuvaannollisesti myös myönteisessä mielessä. Jesajan 55:2:ssa osoitetaan, että Jehovan hengellinen huolenpito on paljon tärkeämpää kuin mikään aineellinen. Siinä sanotaan: ”Miksi te maksatte rahaa siitä, mikä ei ole leipää, ja miksi te uurastatte sellaisen hyväksi, mistä ei tule kylläiseksi? Kuunnelkaa tarkkaavaisesti minua ja syökää sitä, mikä on hyvää, ja lihavuudesta saakoon sielunne suurta iloa.”

Kun Jeesus pani alulle uuden aterian, joka nautittaisiin hänen kuolemansa (14. nisankuuta vuonna 33) muistoksi, hän ”otti leivän, ja esitettyään siunauksen hän taittoi sen ja antoi opetuslapsille ja sanoi: ’Ottakaa, syökää. Tämä tarkoittaa minun ruumistani.’” (Mt 26:26.) Leipä tarkoitti Jeesuksen omaa liharuumista, ”joka annetaan teidän puolestanne” (Lu 22:19; 1Ko 11:23, 24).

Noin vuotta aiemmin Jeesus Kristus oli verrannut ”leipää, joka tulee alas taivaasta” mannaan, jota israelilaiset söivät erämaassa, ja sanonut selvästi: ”Minä olen elämän leipä.” Hän osoitti, että hän oli ”se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta”, ja lisäsi: ”Jos joku syö tätä leipää, hän tulee elämään ikuisesti; ja todellakin se leipä, jonka minä tulen antamaan, on minun lihani maailman elämän puolesta.” (Joh 6:48–51.) Sitä ’syötäisiin’ kuvaannollisesti uskomalla Jeesuksen täydellisen ihmisuhrin arvoon (Joh 6:40). Jeesus esitti lunastusuhrinsa ansion Isälleen Jehova Jumalalle noustuaan taivaaseen. Tämän ansion turvin Kristus voi antaa elämän kaikille tottelevaisille ihmisille. Jeesus syntyi Jumalan henkeyttämän ennustuksen mukaisesti Betlehemissä, joka merkitsee ’leipähuonetta’ (Mi 5:2; Lu 2:11), ja Jeesuksen Kristuksen kautta koko uskova ihmiskunta saa elämän antavaa ”leipää” (Joh 6:31–35).