SUURI BABYLON
Johanneksen näyissä, jotka on merkitty muistiin Ilmestyskirjaan, on muun muassa tuomion julistuksia ”Suurta Babylonia” vastaan, samoin kuvaus siitä ja sen kukistumisesta (Il 14:8; 16:19; luvut 17 ja 18; 19:1–3).
Ilmestyksen 17:3–5:ssä Suuri Babylon kuvataan naiseksi, joka on puettu purppuraan ja helakanpunaan sekä koristeltu runsaasti. Hän istuu helakanpunaisen pedon selässä, jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Hänen otsaansa on kirjoitettu nimi, ”salaisuus: ’Suuri Babylon, maan porttojen ja iljetysten äiti.’” Hänen kuvaillaan myös istuvan ”paljojen vesien” päällä, jotka tarkoittavat ”kansoja ja ihmisjoukkoja ja kansakuntia ja kieliä” (Il 17:1–15).
Suurelle Babylonille ominainen loisto ja valta estävät samastamasta sitä vain Mesopotamiassa sijainneeseen kirjaimelliseen Babylonin kaupunkiin. Kun persialainen Kyyros kukisti muinaisen Babylonin 539 eaa., se menetti asemansa hallitsevana maailmanvaltana, ja sen vangit – myös juutalaiset – vapautettiin. Vaikka kaupunki oli olemassa apostolien päivien jälkeenkin ja näin ollen vielä Johanneksen aikana, se ei ollut enää maailmanlaajuisesti merkittävä kaupunki, ja lopulta se rappeutui ja raunioitui täydellisesti. Sen vuoksi Suurta Babylonia on pidettävä kuvaannollisena kaupunkina, jonka esikuva oli kirjaimellinen Babylonin kaupunki. Koska tämä salaperäinen kaupunki on saanut nimensä tuon muinaisen kaupungin mukaan, on hyödyllistä tarkastella lyhyesti Eufratin varrella sijainneen Babylonin huomattavia piirteitä, jotka antavat viitteitä Johanneksen näyn vertauskuvallisen kaupungin tunnistamiseksi.
Muinaisen Babylonin piirteitä. Babylonin kaupunki perustettiin Sinearin tasangolle samoihin aikoihin, kun yritettiin rakentaa Babelin tornia (1Mo 11:2–9). Tornin ja kaupungin rakentamisen tarkoitus ei ilmeisestikään ollut Jumalan nimen korottaminen, vaan rakentajat halusivat tehdä ”kuuluisan nimen” itselleen. Zikkurattien (temppelitornien) löytyminen sekä muinaisen Babylonin raunioista että muualta Mesopotamiasta tuntuu vahvistavan sen, että tuo ensimmäinen torni, olipa sen muoto ja tyyli millainen tahansa, oli luonteeltaan ensisijaisesti uskonnollinen. Se miten päättäväisesti Jehova Jumala ryhtyi toimiin tuon temppelirakennuksen hävittämiseksi, tuomitsee sen selvästi väärästä uskonnosta lähtöisin olleeksi. Kaupungin hepreankielinen nimi ”Babel” merkitsee ’sekaannusta’, mutta sekä sumerilainen nimi (Ka-dingir-ra) että akkadilainen nimi (Bab-ilu) tarkoittavat ’Jumalan porttia’. Kaupungin jäljelle jääneet asukkaat muuttivat siis nimen muodon välttääkseen sen alkuperäisen, tuomitsevan merkityksen, mutta tuo uusi, korvaava muoto liitti kaupungin edelleenkin uskontoon.
Kun Raamatussa määritellään ’Nimrodin valtakunnan alkua’, Babel on luettelossa ensimmäisenä (1Mo 10:8–10). Kaikkialla Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa muinainen Babylonin kaupunki mainitaan erityisesti Jehova Jumalan ja hänen kansansa pitkäaikaisena vihollisena.
Babylonista tuli poliittisen valtakunnan pääkaupunki 600- ja 500-luvuilla eaa., mutta se oli koko historiansa ajan silmiinpistävän huomattava uskonnollinen keskus, josta uskonnollinen vaikutus säteili moniin suuntiin.
Professori Morris Jastrow jr. sanoo tästä teoksessaan The Religion of Babylonia and Assyria (1898, s. 699–701): ”Muinaisessa maailmassa ennen kristillisyyden nousua Egypti, Persia ja Kreikka tunsivat Babylonian uskonnon vaikutuksen. – – Persian Mithran kultissa on ilmiselviä vaikutteita babylonialaisista käsityksistä, ja jos palautetaan mieleen, miten tärkeän merkityksen tähän kulttiin liittyneet mysteerit saivat roomalaisten keskuudessa, nähdään jälleen yksi rengas, joka yhdistää muinaisen kulttuurin haarat Eufratin laakson sivistykseen.” Lopuksi hän viittaa ”siihen syvään vaikutukseen, joka Babylonian uskonnollisten ajatusten huomattavilla ilmentymillä ja tuolla alueella harjoitetulla uskonnollisella toiminnalla oli muinaiseen maailmaan”.
Kirjassa New Light on the Most Ancient East (1957, s. 185) arkeologi V. Childe jäljittää Babylonin uskonnollista vaikutusta itään, Intiaan. Hän toteaa muun muassa: ”Hakaristi ja risti, jotka olivat yleisiä leimoissa ja laatoissa, olivat uskonnon tai taikuuden vertauskuvia, kuten Babyloniassa ja Elamissa varhaisimpana esihistoriallisena aikana, mutta säilyttävät tämän luonteen myös nykyisessä Intiassa niin kuin muuallakin.” Muinaisen Babylonin uskonnollinen vaikutus levisi siis monien kansojen ja kansakuntien keskuuteen, paljon kauemmaksi ja paljon voimakkaampana ja kestävämpänä kuin sen poliittinen mahti.
Tämän salaperäisen Babylonin tavoin muinainen Babylonin kaupunki itse asiassa istui vesien päällä, sillä se sijaitsi Eufratin molemmilla puolilla, ja siellä oli useita kanavia ja vedellä täytettyjä vallihautoja (Jer 51:1, 13; Il 17:1, 15). Nämä vedet olivat kaupungille suojaksi, ja laivat saattoivat niiden kautta tuoda sinne vaurautta ja ylellisyyttä monista lähteistä. On merkille pantavaa, että Eufratin vesien sanotaan kuivuvan, ennen kuin Suuri Babylon kokee Jumalan vihastuksen hänen tuomitessaan sen (Il 16:12, 19).
Salaperäisen Babylonin erikoispiirteitä. Vertauskuvallinen nainen, jonka nimi on Suuri Babylon, on ”se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaita ylempi valtakunta”, valtakunta jonka ansiosta se voi itse asiassa istua ”kansojen ja ihmisjoukkojen ja kansakuntien ja kielien” päällä (Il 17:1, 15, 18). Toisten valtakuntien ja kansakuntien yläpuolella olevaa valtakuntaa sanotaan ”maailmanvallaksi” tai ”maailmanmahdiksi”. Suuri Babylon asettaa itsensä maallisten kuninkaiden yläpuolelle ja pitää niitä vallassaan sekä vaikuttaa niihin. Se ratsastaa vertauskuvallisella seitsenpäisellä pedolla, ja petoja käytetään muualla Raamatussa poliittisten maailmanvaltojen vertauskuvina (ks. ELÄIMET, VERTAUSKUVALLISET).
Jotkut tutkijat arvelevat, että Suuri Babylon on poliittinen maailmanvalta, joko Babylon tai Rooma. Olemme jo havainneet, että Babylon oli poliittisena maailmanvaltana lakannut olemasta kauan ennen kuin Johannes sai profeetallisen näkynsä. Rooman poliittisen hallinnon luonne ei puolestaan ole sopusoinnussa sen kanssa, mitä Suuren Babylonin menettelystä ja sen vallankäyttötavoista kerrotaan. Se on portto, joka harjoittaa haureutta maan kuninkaiden kanssa, juovuttaa heidät haureutensa viinillä ja johtaa kansoja harhaan ’spiritismin harjoittamisellaan’ (Il 17:1, 2; 18:3, 23). Rooma sitä vastoin saavutti ja säilytti herruutensa rautaisella sotilaallisella mahdilla ja soveltamalla tiukasti roomalaista oikeutta provinsseissaan ja siirtokunnissaan. Kirjassa The Interpreter’s Dictionary of the Bible ymmärretään tämä, ja siinä sanotaan: ”Rooman ja Babylonin samastaminen ei riitä. Babylon käsittää useampia kuin yhden valtakunnan tai kulttuurin. Sitä määrittää pikemminkin vallitseva epäjumalanpalvelus kuin maantieteelliset tai ajalliset rajat. Babylon on olemassa samanaikaisesti sen pedon valtakunnan kanssa, joka on turmellut ja orjuuttanut ihmiskuntaa ja joka Karitsan täytyy voittaa (Ilm. 17:14), mikäli ihmiskunta aiotaan vapauttaa.” (Toim. G. Buttrick, 1962, 1. osa, s. 338.)
Heprealaisissa kirjoituksissa käytetään usein vertauskuvana haureutta harjoittavaa naista. Israelin kansaa varoitettiin antautumasta liittosuhteisiin Kanaanin kansojen kanssa, koska se saisi heidät olemaan ”moraalittomissa suhteissa heidän jumaliinsa [”olemaan porttona heidän jumalilleen”, RS]” (2Mo 34:12–16). Sekä Israel että Juuda luopuivat Jehova Jumalan tosi palvonnasta, ja hän tuomitsi ne, koska ne olivat syyllistyneet haureuteen, harjoittaneet porttoutta poliittisten kansojen ja niiden jumalien kanssa (Jes 1:21; Jer 3:6–10, 13; Hes 16:15–17, 28, 29, 38; Ho 6:10; 7:11; 8:9, 10). Huomautettakoon tässä yhteydessä, että Jumala ei pitänyt Israelia ja Juudaa pelkästään poliittisina kokonaisuuksina, jotka olivat suhteissa toisten poliittisten valtioitten kanssa. Jumala nuhteli niitä sen sijaan siksi, että ne olivat pyhässä liitossa hänen kanssaan ja niiden velvollisuus oli siten olla pyhä, hänelle ja hänen puhtaalle palvonnalleen omistautunut kansa. (Jer 2:1–3, 17–21.)
Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa käytetään tätä vertauskuvaa samalla tavoin. Kristillistä seurakuntaa verrataan neitsyeen, joka on kihlattu Päälleen ja Kuninkaalleen Kristukselle (2Ko 11:2; Ef 5:22–27). Opetuslapsi Jaakob varoitti kristittyjä syyllistymästä hengelliseen aviorikokseen olemalla maailman ystäviä (Ja 4:4; vrt. Joh 15:19). Suuren Babylonin ja sen ”tyttärien” haureudenteot ovat luonteeltaan samanlaisia eivätkä mikään ainutlaatuinen poikkeus. (Sanaa ”tyttäret” käytetään Raamatussa toisinaan kaupungin tai suurkaupungin esikaupungeista tai ympärillä olevista kaupungeista, esimerkiksi Samarian ja Sodoman ”tytärkaupungeista” [hepr. kirjm. ”tyttäret”]; ks. Hes 16:46–48.)
Tärkeä lisäpiirre on myös se, että kun Suuri Babylon sortuu vertauskuvallisen pedon kymmenen sarven tuhoisassa hyökkäyksessä, sen kukistumista surevat ne, joiden kanssa se on harjoittanut haureutta, ts. maan kuninkaat, ja myös ne kauppiaat sekä laivojen matkustajat ja miehistöön kuuluvat, jotka olivat tekemisissä sen kanssa toimittaessaan sille ylellisyyksiä sekä hienoja vaatteita ja koruja. Vaikka nämä politiikan ja liikemaailman edustajat jäävätkin henkiin sen autioituksessa, on huomattavaa, ettei näyttämöllä kuvata olevan lainkaan uskonnon edustajia suremassa sen kukistumista. (Il 17:16, 17; 18:9–19.) Maan kuninkaiden tuomion täytäntöönpanon kuvaillaan tapahtuvan jolloinkin salaperäisen Babylonin tuhon jälkeen, mutta heitä eivät tuhoa ”kymmenen sarvea” vaan kuninkaiden Kuninkaan, Jumalan Sanan, miekka (Il 19:1, 2, 11–18).
Yksi Suuren Babylonin tunnuspiirteistä on myös sen juopumus, sillä sen kuvataan olevan ”juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä” (Il 17:4, 6; 18:24; 19:1, 2). Se on siis muinaisen Babylonin kaupungin hengellinen vastine, joka ilmaisee samaa vihamielisyyttä Jumalan todellista kansaa kohtaan. On merkittävää, että Jeesus piti uskonnollisia johtajia vastuullisina ”kaikesta siitä vanhurskaasta verestä, joka on vuodatettu maan päällä vanhurskaan Abelin verestä Sakarjan – – vereen asti”. Nuo sanat oli tosin osoitettu Jeesuksen oman heimon, juutalaisen kansakunnan, uskonnollisille johtajille, ja he vainosivatkin Jeesuksen seuraajia erityisen kiihkeästi jonkin aikaa, mutta historia osoittaa, että myöhemmin tosi kristillisyyttä vastustivat muut (juutalaiset itsekin kärsivät huomattavaa vainoa). (Mt 23:29–35.)
Kaikki edellä esitetty on tärkeää, ja se täytyy ottaa huomioon, jotta saataisiin oikea käsitys vertauskuvallisesta Suuresta Babylonista ja siitä, mitä se edustaa.